Uskotko ihmisiin? Mihin uskot ihmisissä? Ja miksi?
Itse uskon ihmisissä samaan kuin Albert Einstein: "Maailmankaikkeus ja ihmisten typeryys on ääretöntä. Tosin ensimmäisestä en olisi niinkään varma"
Eniten minua kiinnostaa kuitenkin se(ihmisenä joka ei usko ihmisiin), että mikä saa teidät uskomaan ihmisiin ja ihmiskuntaan? Siis teidät, jotka uskotte. Itse olen yrittänyt aina löytää edes yhden syyn, miksi voisin vielä uskoa ihmisiin, mutta se on aika vaikea. En tarvitse Tuhatta ja Yhtä syytä siihen. Yksikin riittäisi. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sen vaikeammaksi se tulee. Se yhdenkin syyn löytäminen... :)
Itse uskon ihmisissä samaan kuin Albert Einstein: "Maailmankaikkeus ja ihmisten typeryys on ääretöntä. Tosin ensimmäisestä en olisi niinkään varma"
Eniten minua kiinnostaa kuitenkin se(ihmisenä joka ei usko ihmisiin), että mikä saa teidät uskomaan ihmisiin ja ihmiskuntaan? Siis teidät, jotka uskotte. Itse olen yrittänyt aina löytää edes yhden syyn, miksi voisin vielä uskoa ihmisiin, mutta se on aika vaikea. En tarvitse Tuhatta ja Yhtä syytä siihen. Yksikin riittäisi. Mutta mitä vanhemmaksi tulen, sen vaikeammaksi se tulee. Se yhdenkin syyn löytäminen... :)
Vastaukset 82
Vanhimmat
Niin ja se pakollinen biisi mukaan... :)
https://www.youtube.com/watch?v=jwv5oQPlrbw
No uskon kyllä. Ei nyt ole sellaista erityistä asiaa mihin uskoa, muuta kuin se ihminen olentona. Vaan kun sitä erityistä seikkaa kaipaat, niin sanotaan vaikka sitten inhimillisyys. Miksi uskon, on selkeää, kun tuota ihmisen inhimillisyyttä on saanut niin monesti todistaa, että vaikea siihen on olla uskomattakaan.
Mitä on inhimillisyys? Onko sitä vielä kenelläkään jäljellä?
Se on asia, joka sun tarttee itse selvittää. Nähdäkseni sitä on jäljellä paljonkin, siinä muodossaan miten itse sen ymmärrän.
Kuka on tämä inhimillisyys? Haluaisin tavata, niin voisi katsoa voisiko luottaa. Eräs nainen pakeni Pohjois-Koreasta ja sanoi, että kaikki ihmiset lähtevät mukaan totalitaarisessa järjestelmässä.
Käsite ei ole kuka, vaan mikä, mitä, millainen. Selvitä asia itse itsellesi, en voi sinulle syöttää valmista näkemystä inhimillisyydestä, vaan sinun pitää muodostaa siitä oma käsityksesi. Ja tavata se, myös.
Mihin Neuvostoliitossa katosi inhimillisyys, entä Kambodzassa tai natsisaksassa?
Sinähän mainitsit inhimillisyyden. Siitä voisimme olettaa sen, että sinä tiedät mitä se on. Joten voisitko kertoa sen meille muillekin? :)
No selvitä ensin itsellesi se inhimillisyyden käsite, mitä edellä haparoit ja sitten voit puntaroida sitä, miten se on mahdollisesti esiintynyt eri paikoissa eri aikoina. Ja mikäli sitä esiintyi, mutta se katosi yhtäkkiä, voinet sitten pohtia tutkielman verran miksi niin tapahtui ja minne se inhimillisyys karkasi.
Mihin inhimillisyys katosi koronahulluudessa? Ihmiset eivät saaneet olla lähekkäin, kasvot piti peittää, vanhuksien luona ei saanut käydä, poliisit hakkasivat surutta mielenosoittajia ja rokottomattomia vihattiin ja haukuttiin jopa lehtien otsikoissa.
Uskon, että ihmiset ovat manipuloitavissa, ohjelmoitavissa ja uudelleenopetettavissa ilman että itse edes tajuavat elävänsä valheessa. Todella surkuteltava tila "tieteeseen" uskovalle ihmiselle.
En ole opettaja, enkä filosofi, joten olet väärässä. Lisäksi inhimillisyyden käsite on jossain määrin yleinen ja joiltain osin henkilökohtainen, joten en voi sellaista alkaa opettamaan, koska muuten pakkosyötän omaa näkemystäni inhimillisyydestä. Niinpä sinun täytyy ihan itse muodostaa käsityksesi inhimillisyydestä, testata käsitystäsi elämää vasten ja havannoida sen tapahtumista ympärilläsi, sitten ehkä muokata käsitystäsi.
Mihin katosi inhimillisyys Ukraina -sodassa, kun median ja valtaapitävien yllyttämänä ihmiset rupesivat vihaamaan venäläisiä, niitäkin, joilla ei ole sodan kanssa mitään tekemistä?
Mihin katosi se inhimillisyys, joka vuosikymmeniä paheksui rasismia, mutta joka nyt ei anna ihmisarvoa venäläisille ja niille, jotka eivät satu uskomaan median jatkuvaan valehteluun sodan kulusta ja Venäjän tilanteesta?
Miksi sitten puhut inhimillisyydestä, jos et tiedä mitä se on?
Kuten sanoin jo, en ole opettaja, sinä saat itse löytää sen mitä inhimillisyys sinulle merkitsee. Minä tiedän erittäin hyvin miten itse käsitän inhimillisyyden, mutta se ei ole sinun käsityksesi inhimillisyydestä, joten ole hyvä ja etsi omasi.
Minä en tiedä, että mitä muuta kuin tyhmyyttä, on inhimillisyys. Ehkä sinä tiedät paremmin. Joten toivon vilpittömästi sitä, että voisit opettaa ja valaista minua tässä asiassa. :)
En voi opettaa sellaista, mitä ei ole olemassakaan, ennen kuin sinä itse sen luot, itsellesi.
Pst! Rande ei ymmärrä sitä, että kaikki mitä sinä olet tässä maininnut on sitä inhimillisyyttä. Sen takia minä en usko siihen enkä ihmisiinkään... :)
Eli olet alusta alkaen puhunut täällä jostain mitä ei ole olemassa?
*huokaus*
Se maailmankaikkeus ja ihmisten typeryys.... :)
Jos sinulla ei ole käsitystä inhimillisyydestä, niin sitten sitä ei ole olemassa sinulle. Minulla on oma käsitykseni inhimillisyydestä ja se on varsin vahvasti olemassa. Ja siihen viittasin alkuperäisessä kommentissani, koska sitä perusteluahan sinä kaipasit sille miksi mahdollisesti voisin uskoa ihmisiin.
Minulla on käsitys inhimillisyydestä ja juuri siitä syystä minä en usko siihen. En koe mitään yhteistä sen inhimillisyyden kanssa mitä meillä on.
En usko enkä luota. https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/a3e8df53-df4e-47d0-badf-1058479057cd deittailunkin lopetin. Käyn töissä,syön,nukun ja shoppailen. Vapaana. Sinkkuna🌺💕
Minä olen monessa asiassa vähän myöhäisherännäinen. Oli kyseessä kännykät, netti, älykännyt yms. En ole ikinä sännännyt ensimmäisten joukossa kehityksen kelkkaan, vaan jäänyt tarkkailemaan ensiksi sivusta mitä siinä tapahtuu ja mihin se johtaa. En tiedä muista, mutta itselleni tämä valintani on osoittautunut hyväksi. Olen välttänyt sillä monia ongelmia... :)
Sama homma näiden nettideittailujenkin kanssa. Minulla ei ole ikinä ollut profiilia millään saitilla, ei tinderiä eikä muutakaan vastaavaa. Muistan kun tuli niitä ensimmäisiä neittideitti saitteja. Karjamarkkinat villiintyi entisestään kun enää ei tarvinnut käyttää sitä vähääkään aikaa toiseen ihmiseen tutustumiseen. Näin hyvin nopeasti sen kaiken ulkopuolelle ja nyt voin sanoa, että sekin oli hyvä päätös. Jotkut perinteiset asiat on hyviä pitää yllä, niin kuin perinteiset soidinmenot toisen viettelemisessä ja toiseen tutustumisessa yms. ja toiset huonot perinteet, mitkä ovat jo aikansa elänneet, on hyvä jättää menneisyyteen... :)
Albert Einstein puhui kokemuksesta. Olihan hänen oma elämänsä täynnä myös typeryyksiä, niiden monen huippuhetken lisäksi.
Uskon ihmisiin. Pienet lapset ovat elämänsä alussa uteliaan viattomia, heidät voidaan jollain tasolla jopa pilata aikuisten arvomaailmalla. Monet ovat aikuisenakin luottamuksen arvoisia.
AV
Tässä olen täysin samaa mieltä. Lapset ei ole vielä pilattu harhaisella ajatusmaailmalla. Minullekin oli hyvä muistutus siitä kun omani oli vielä pieni. Opin hyvin paljon häneltä. Ja harmittaa että hänkin, niinkuin kaikki muutkin, jossain vaiheessa hukkaa sen kauneuden ja puhtauden mitä on lapsuudessa... :(
Minulle on elämä opettanut sen, että lopulta en voi luottaa kuin itseeni ja toivoa muista vaan parasta ja olla valmis pahimpaan. Kun sen ymmärsi, elämä helpottui tässä ihmisten järjettömässä maailmassa. Jotenkin vaikuttaa vaan siltä, että ihminen on ainoa eliö tässä äärettömässä(?) universumissa mikä toimii aina järjen vastaisesti ja itseään vastaan. Tai sitten en vaan ymmärrä mistään mitään ja olen täysin väärässä paikassa... :)
https://www.youtube.com/watch?v=j7OP90DOmBE
En usko että tuo lause edes on Einsteinilta lähtöisin, kuten ei moni muukaan joita näkee väitettävän sen sanomiksi.
Ihmisiin ei kannata luottaa liikaa. Pieni välimatka pitää aina pitää, niin vältyt heidän hyväksikäytöltä. Yksi hyvä kaveri riittää.
Mulla on yksi hyvä kaveri. Se olen minä itse... :)
Uskon hamsteriin. Se on kiva, vaikka pureekin välillä.
Niin puree ihmisetkin, välillä 😂
Toivottavasti ei minua tai mottaan turpaan. 👊😜
Jamsteri puri tytärtä tänään ja lensi sitten häkistään sormen mukana ilmalennossa olkipussin päälle lattialaatikkoon. Tyttö säikähti ja veti kätensä ulos dunasta ja hamsu tuli mukana. Onneksi oli ne oljet, mitkä pehmensi hamsun putoamisen.
No se on selvä, sinulta tulee kyllä takaisin, jos joku alkaa härkkimään 😁
Ohhoh, oliskohan hamsu ottanut opikseen, melkoinen ilmalento... Onneksi tosiaan oli pehmusteet, muuten olisi voinut tulla pipiä pienelle 🙁
Kerrasta poikki. 😉
Niinpä, olisi tullut hyvin äkisti the end hamsulle. 70g elopainoa. Tyttö itki ihan hysteerisenä, ei verta vuotavaa haavaa, vaan pelästy että sattuiko hamsua. No tarkkailtiin, vaikuttaa olevan ok.
Olen kieltänyt menemästä häkkiin härkkimään, kun hamsu nukkuu. Silloin se on uniäreä ja hyökkää.
Mutta ei tähän ketjuun enempää. Gentsun ketju, lähden pois. 👍
Jonkun ketju, mutta asia selkee 👍
Käyttäisin ennemmin sanaa luottamus. Minä lähtökohtaisesti luotan ihmisiin. En halua tuomita ketään etukäteen. Mutta luottamukseni voi toki pettää vain kerran.
Ilman luottamusta me eläisimme vain jatkuvan epäluulon, vihan ja ahdistuksen maailmassa. Luottamus on toki kuin jokapäiväinen harppaus, mikä tehdään silmät suljettuina ja avoimen sydämen kanssa. Mutta ei se minua pelota. Pelottaako se sinua?
https://youtu.be/JLn41NINi6g
Ei ole luottamusta ilman uskoa eikä uskoa ilman luottamista. Ne ovat sisaruksia keskenään.
Olen kyynistynyt aika paljon tässä vuosien varrella, mutta silti teen parhaani että voin kohdata jokaisen ihmisen yksilönä, ihmisen taustasta riippumatta. Se pieni ripaus uskoa ihmisiin on vielä jäljellä, että jokainen ansaitsee mahdollisuuden... :)
Luottamuksen tarjoaminen ei ole virhe. Luottamus on oikeastaan perusta koko yhteiskunnan toimivuudelle.
Luottamus on myös parisuhteen elinehto.
Tästäkin olen samaa mieltä. Joka kerta kun olen lähtenyt suhteeseen, olen valinnut luottaa toiseen epäilemisen ja kyttäämisen sijaan. Se on helpompi näin. Epäilyt ja kyttäämiset vie liikaa tilaa siltä, että voisi rakentaa hyvän suhteen toisen kanssa. Siinä keskitytään liian vähän oleelliseen ja annetaan kohtuuttoman paljon huomiota ja energiaa epäoleelliseen, kunnes lopulta kaikesta tulee itseään toteuttava profetia.
Esimerkiksi liika omistushalu ja mustasukkaisuus tuhoavat suhteen. - Siis LIIKA; tottakai ripaus näitäkin kuuluu rakkauteen.
Parisuhteessa vain päätät kumppanisi olevan luottamuksen arvoinen, koska sydämesi sanoo niin.
Yhtä lailla luottamalla voi saada aikaan positiivisesti itseään toteuttavan kierteen.
Luottamalla toiseen myös sinuun luotetaan.
Minuun luottaminen näyttäisi olevan paljon vaikeampi kuin minun luottaminen muihin. Mutta muiden luottamus minuun ei ole minun vastuulla.
Omistushalu ei ole hyväksi. Ei edes vähäinen. Se kääntyy lopulta aina itseään vastaan. Lumipalloefekti.
Minusta pieni omistushalu on ok ja se kertoo vain, että välittää. Ehkä meillä on erilainen kokemus kumppanin omistushalusta. 🙂
Miksi koet, että sinuun ei luoteta? Kuinka se ilmenee?
Ehkä minä joskus annan syytäkin siihen käytökselläni. Ihmiset usein kokee valehteluksi sen, että jättää kertomatta asioita. Enkä minä sille mitään voi, että minusta joskus jopa pidetäänkin ja se myös näytetään. Valehtelisin, jos väittäisin etten nauttisi siitä ja leikkisi vähän mukanakin siinä. Eli en ole ehkä se helpoin ihminen kenen kanssa ihmissuhdetta voisi rakentaa. Se tosiaan edellyttää aika paljonkin sitä, että luottaa siihen kun sanon, että olen aina yhden kanssa kun olen. Sekin siitä syystä, että se on helpompi niin... :)
Minä en halua omistaa ketään. Minä toivon just päinvastaista. Minä toivon, että toinen omistaisi itsensä ja antaisi minun omistaa itseni. Kukaan meistä ei ole kenenkään omaisuutta eikä sellaiseksi kenenkään pitäisi tulla. Se kun vielä joskus opittaisi ihmisinä... :)
Eli ymmärränkö oikein, kun tuossa alussa puhut, että sinusta pidetään ja se näytetään, niin puhut kenties flirttailusta? Niin.., ihmisillä on erilainen toleranssi tuolle. - Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos mieheni on luonteeltaan iloinen ja juttelee mukavia toisten naisten kanssa. Se tekee hyvää myös hänen itsetunnolleen ja pitää miehen hyvällä tuulella. En kuitenkaan haluaisi kuulla sen pidemmälle menneistä hellyydenosoituksista. Samoin minun seurassani hän voisi keskittyä enemmän minuun kuin muihin naisiin. - Tässä tarvitaan luottamusta. Luottamukseen ei kuulu mikään valvominen tai jalkapannassa pitäminen.
Ehkä se on vain itsetuntoon liittyvä asia, että haluaisin miehelläni olevan pienen omistushalun minuun. Se ilmenee esimerkiksi sillä tavalla, kun tansseissa siirrymme välillä kahvion puolelle, hän ohjaa minua vierellään kivasti selästä. Ikään kuin näyttää, että tämä nainen kuuluu minulle.
Ei se ole omistushalua, se on hyviä käytöstapoja ja kiintymyksen osoittamista. Elementary, dear Watson :)
En tiedä kuin metsässä olen, mutta luulen että juuri ne hyvät käytöstavat ja kiintymyksen osoittamiset viehättää myös muitakin. Niin paljon, että he saattavat unohtaa sen, että olen jo jonkun toisen kanssa ja osoittavat sitä kiinnostusta siitä huolimatta häpeilemättömästi. Ja minussa on edelleen jäljellä sitä poikamaista ilkikurisuutta, että saatan leikkiä sen mukana. Eli annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa. Ja ymmärrän hyvin, että se ei ole aina toiselle mikään miellyttävin tilanne seurata vierestä. Mutta siitä huolimatta tiedän aina rajani. Ja pidän oikeuteni siinä, että ylitänkö ne tai en. Ja suon saman oikeuden myös toiselle. Miksi en soisi, olisin tekopyhä jos en soisi... :)
Hyvää illanjatkoa sinulle ja muillekin... :)
https://www.youtube.com/watch?v=a-g1u1kE8t4
Kiitos samoin!
Luotan, itseeni. Muihin en pätkän vertaa.
Albert oli asperger, eiköhän sillä ole vaikutusta myös ihmiskuvaan. Vaikka Albert on tieteen legenda, mutta ihmissuhdeasiantuntijana hän ei loistanut.
Ihmisten tunteminen ei edellytä ihmissuhdeasiantuntemusta. Toisaalta itse en ole tavannut tähän asti eletyn elämäni aikana ainuttakaan ihmissuhdeasiantuntijaa. Tunareita ja puoskareita sillä alueella sitäkin enemmän, minä itse mukaan lukien. Sen takia en ikinä annakaan kenellekään neuvoja ihmissuhdeasioissa. En minä tiedä eikä minulla ole mitään toimivaa reseptiä toimivaan ja hyvään ihmissuhteeseen. En ole itsekään onnistunut yhdessäkään sellaisessa.
Sosiaalisissa taidoissa ei loistanut. Siksi noita möläytysiä kuten aloituksessa. Ylensi itsensä, alensi toiset.
Uskon ihmisiin eli naisiin mut voiko heihin luottaa vai pettävätkö he mutta luotan naisen sanaan
Täytyykö niihin vielä uskoakin? Luulin että sietäminen riittäisi...
Sekin on välillä työlästä. Se sietäminen... :)
Voidakseen olla uskomatta, täytyy ymmärtää mitä uskominen on. Voidakseen luottaa, täytyy uskaltaa olla ensin haavoittuva... tuntea ja tietää mistä löytää turvaa.
Palstalla on ajoittain kirjoituksia miten tulisi pelätä jonkun toisen ihmisen suorittamaa hyväksikäyttöä. Hyvä että käytetään, olisihan se käyttämättömänä olo kuin yksin hämärällä seinustalla seisten naistentansseissa. Katselisi vain muita miten mukava on tanssia.
Tietysti ihmiset tarvitsevat toisiaan, harvoin antaminen menee tasan.
Tärkeintä lienee se kokonaisuus, joka tuntuisi luontevalta.
AV
Olen sinisilmäinen hölmö ja uskon ihmisiin kaiken sen jälkeenkin, mitä olen kokenut. En osaa tätä puolta itsessäni muuttaakaan, vaikka ajoittain uskoni onkin ollut koetuksella. Lähtökohtaisesti uskon ihmisistä aina hyvää ja mielestäni lempeydellä ja empaattisuudella pääsee paljon parempiin lopputuloksiin kuin kyynisyydellä, katkeruudella ja vihalla. Tiedän, että maailmassa on paljon pahuutta, julmuutta, itsekkyyttä, ahneutta.. Olen siitä itsekin osani saanut. Pahuus synnyttää pahuutta, pahan kierre jatkuu herkästi. Samoin käyttäytyy hyvyys, mutta uskon hyvyyden olevan vahvempi voima kuin pahuuden. Sen takia haluan omalta osaltani mieluummin levittää hyvää.
:)
Minä en toivo muuta kuin hyvää sinulle. Mutta ole silti valmis myös siihen ikävämpään.
Kiitos. Olen kyllä valmis siihen ikävämpäänkin. Elämä on opettanut enkä sinisilmäisyydestäni huolimatta ole tyhmä, vaikka sanoinkin itseäni hölmöksi 😄
Ja niin paljosta ikävästä on jo selvitty, etten enää niin pelkää sitä ikävää. Se tulee mitä on tullakseen..
Sitähän se särkynyt sydänkin. Ensimmäinen kerta on se pahin. Muut kerrat tuntuu yhtä pahalta sillä erolla, että ensimmäisen kerran jälkeen tietää mitä odottaa ja tietää myös sen, että selviää siitä vaikka kuin epätoivoiselta alussa tuntuukin... :)
Kokemus auttaa näkemään elämän myös jatkumona, ei pelkästään sen hetkisenä tunnetilana. Vanhemmiten sitä ymmärtää, että aurinko nousee huomennakin, päivä päivältä kipu hellittää ja joku päivä sitä huomaa taas olevansa elossa 😊 Itselleen ja tunteilleen täytyy vain osata antaa aikaa ja tilaa ja uskaltaa rämpiä niiden tuskallistenkin tunteiden läpi.
Ei se silti koskaan helppoa ole, ei kokemus tai ymmärrys ihmistä tunteettomaksi tee. Joskus käy pikemminkin päinvastoin. Kipeät kokemukset saavat ihmisen kokemaan entistä voimakkaammin ja herkemmin, eikä aina positiivisella tavalla. Ihminen raahaa aina jonkinlaista tunnetaakkaa mukanaan, halusi tai ei. Taakkaa voi keventää työstämällä kokemuksiaan ja tunteitaan, mutta todella moni jättää tämän tekemättä. Edestäänhän sen sitten aina löytää..
Uskon ja uskon hyvään, vaikka välillä tuntuu että sitä uskoa yritetään riistää pois.
Se on jossain kohtaa ollut kadonnut.
Se että, miten ne on rakentaneet niin kauniin temppelin tai osanneet ja kyenneet se taito on tullut tai suotu korkeammalta.
Samoin kaikki mitä puhumme, teemme, ymmärrämme, koemme, näemme. Me emme tekisi mitään jollei sitä olisi suotu meille. Näitä ihmeitä on paljon.
Minut on vallannut vahvempi Uskon nälkä ja pidän siitä.
Usko on hyvä. Usko on henkilökohtaista. Uskonnot taas ei. :)
Uutiset tuppaavat uutisoimaan ensin kaikesta ikävästä ja skandaalinkäryisestä ja vasta sitten kaikesta positiivisesta ja innovatiivisesta.
Taiteilija Bob Rossin sanoja mukaillen: “Me haluamme onnellisia maalauksia. Onnellisia. Jos haluatte surullia asioita, katsokaa uutisia.” Mies oli ylikersantti mutta siitäkin huolimatta tuli tunnetuksi oman onnensa seppänä ja rauhan ruumiillistumana.
Jos onnellisuutta tai uskoa ihmisyyteen ei uutisista löydä niin etsivä löytää sen takuulla muualta.
Tuossa linkit Bob Rossiin jos kiinnostaa:
• YouTube: https://www.youtube.com/@bobross_thejoyofpainting
• Twitch (taltioinneista tehty livelähetys): https://www.twitch.tv/bobross
En muista kumpi se oli, Tolstoi tai Dostojevski, joka totesi sen, että ihmiset pitää hyvin lukua kurjuudestaan, mutta huonosti onnellisuudestaan :)
Tyttöjen mielestä voisi olla hauska näytellä jotain elokuvahahmoakin jossa itse olisi joku supervoimakas nainen.
Häädberiä parhaimmillaan 😂🤣😅
Joa joaaIN ELOKUVASSAKIN NÄYTTELEMÄSSÄ wONDER WSOMANIA :d
Näkisin, että tarvitaan laumasieluisuus uskomaan ihmisten toimintaan hyvässä ja tietynlainen silmien ummistaminen pahaan. Päivitellään vaikka sotaa naapurissa mutta ei toisella puolen maapalloa(riippuen missä asut/minkä kansalainen). Uskon laumasieluisten ohjattavuuteen hierarkiassa ja tästähän esim. göring piti pienen puheen nyyrperkissä, että kuinka helppoa on loppujen lopuksi ohjata kansa kulkemaan "eliitin" haluamalla tavalla, minkä tosin tietänee jokainen valtaapitävä. Uskon siihen, että toinen on toiselle susi, paitsi tietenkin sodassa niin myös "järjestäytyneessä" yhteiskunnassa, kuten korona-aika senkin osoitti, se vanha vertaus lammaskarsinasta ja paimenesta karsinan ja rekkakuljetuksen välissä. Viimeistään siinä sen huomaa, mihin ihminen ryhtyy ajattelematta itse mitään, kun käsky/ohjeistus ja ennenkaikkea henkinen paineistus yhteisöllisyyden nimissä(me tässä ja sinä yksinkö meinaat olla siinä) tulee ylhäältä päin. Minkälainen ihmiskunta olisi ilman hierarkiaa? Sitä tuskin koskaan saadaan tietää. Niin joo, uskon ihmisten tekopyhyyteen iankaikkisesti. Kaksi luukkua. Toisessa mainostetaan epämiellyttävää totuutta ja toisessa kaunisteltua valhetta. Kumpaanko riittää jonoa.
"Democracy, is just hypocracy on a tip of someone elses tongue..."
https://www.youtube.com/watch?v=mwXG9szvInE
Toisaalta, tuntuisiko hyvä hyvältä jos ei olisi pahaa. Valo ja varjo korostavat toisiaan.
Myös, "yhteiskunnan hyvinvointi on diktatuurin alibi".
Zoroaster tutustutti maailman dualismiin. Sille on ollut aikansa, nyt on hyvä siirtyä sen dualismin toiselle puolelle. Vähitellen... :)
Ei ole mitään syytä uskoa ihmiskuntaan tai ylipäänsä ihmisiin, ainut hyvä...puhun nyt omasta elämästä ja sen minulle opettamista asioista. Ainoat hyvät pidempikestoiset positiiviset asiat ovat tähän mennessä liittyneet ydinperheeseen ja sen jäseniin, heidän mukanaan tuomiinsa ilonpirskahduksiin ja ajoittaisiin lämpimiin hetkiin, nämä asiat olen kokenut positiivisina ihmisiin liittyvinä asioina. Sitten se kaikki muu ympäröivä massa mikä elämään ja elämiseen liittyy antaa arvosanaksi kirkkaan negatiivisen ilman epäröinnin häivääkään, ihmisyyteen en usko pätkääkään. Inhimillisyys ja aito välittäminen on niin harvinainen ilmiö ettei sitä voi yleistää ulottumaan kuin ehkä pariin prosenttiin koko koko tästä sirkuksesta missä eletään, ulkokultaiset hymistelyt ja asioitten kaunistelu/vääristely eivät muuta tätä miksikään. Ja miten tälläinen ajatusmaailma käytännössä näkyy? Eipä paljon mitenkään sillä suossajuoksemiseen on jo niin tottunut ettei tuo pahemmin tunnu missään että so what, tässä mennään ja kompuroidaan eteenpäin edelleen 👌
Ei voi missään nimessä sanoa, että olisin matkan varrella kyynistynyt. Niin kamaloitteellisiksi useimmat ihmiset olen havainnut jo aivan pienenä ollessani.
Koko eliökunnan synty on ollut suuri pahuuden lähde, sillä pahat ovat saaneet enemmän geenejä populaatioon, kuin harvat hyvät. Hulluksi olisin tullut, jos en olisi voinut levätä yhdessä suloprinsessani kanssa. 🌹👀
Yritän uskoa. Niin ihmisiin kuin ihmiskuntaankin.
Epäonnistun tehtävässä jatkuvasti, vaikka aina yhtä sinisilmäisesti kohtaan uudet ihmiset. Eli yhdyn ainstainiin.. typeryydelläni ei ole rajaa.
Rehellisesti, mä en oikeastaan edes ymmärrä koko kysymystä. En tajua mitä uskomista ihmisissä ylipäänsä on. Ihmisiä on monenlaisia. Toiseten kanssa haluaa viettää aikaansa ja toisten kanssa ei. Toisiin voi luottaa vaikka henkensä ja toisiin ei. Noin pääosin olen elämässäni tutustunut ihan mukaviin ihmisiin ja vähintään asiallisiin ihmisiin. Luottamus onkin sitten eri juttu ja ihmisillä on myös eri käsityksiä siitä mikä ylipäänsä on luotettavuutta. Tietenkin kohdalle on myös osunut erittäni ikäviä ihmisiä ja ne jotka ovat olleet ikäviä, ovatkin sitten olleet todella ikäviä tapauksia. Vaan onneksi heitä on tielleni osunut varsin vähän.
No mutta uskonko ihmisiin ... en mä usko jumaliinkaan.
Maailma on vessanpytty ja ihmiset kosmista ulostetta. Vessanpyttyyn harvemmin kukaan timattisormuksia pudottelee.
Joskus uskoin, mutta en enää yli kahdeksaan vuoteen. Silloin ja sen jälkeen on tapahtunut paljon sellaista, mikä on haitannut elämää monella tapaa. Kukaan ei koskaan kysynyt mitä minä elämältäni haluan, muut luulivat tietävänsä paremmin kaiken kuin minä itse.
Andy McCoy-hahmo (ennen legojen laittoa), narsisti genioon ei voi uskoa, muihin kyllä.
En ihmiskuntaan, mutta joihinkin yksilöihin saatan vielä uskoa, yksilöiden mieleen. Mutta en pyrkimyksiin, tahtoon enkä taitoonkaan. Uskon ihmisten olevan hyväuskoisia ja luottavan liikaa omaan ja toisten hyväntahtoisuuteen. Silti, sitäkin vielä on aitona olemassa.
Miksi tätä kysymystä on tarpeen edes esittää?
Ihmiset ovat, ainakin toistaiseksi, kuten kirputkin ovat. Tai päivänkakkarat. Mihin siinä uskoa tarvitaan?
Uakotko ihmisen poikaan eli jeesukseen vai jumalaan, hyvä kysymys
Myönnän, että katkeruuden aiheita löytyy.