Yötyö sopii paremmin kuin päivätyö

Onko täällä muita joille yötyö rytmi sopii paremmin kuin päivätyö? Omalla kohdallani tuntuu paljon mukavemmalta rytmiltä kun töiden jälkeen saa mennä kaikessa rauhassa nukkumaan ja nukkua iltapäivään asti ja siitä voi sitten kaikessa rauhassa heräillä ja juoda aamukahvit ilman kiirettä.

Aamuherätykset ovat aivan kamalia ja koko ajan tuntuu olevan kiire. Kahvit pitää juoda hosumalla ja sitten kohta saakin jo juoksujalkaa lähteä liikenteeseen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on väkisin herätä kesken unien herätyskelloon.

Lisäksi tuntuu ettei kukaan ymmärrä rytmiäni. Vaikka kuinka yritän selittää, että itse olen samalla tavalla iltaisin vapaalla kuin ns. toimistotyöntekijät, mutta rytmini vain on päinvastainen. Olen siis töissä silloin kun muut ovat nukkumassa ja nukkumassa silloin kun muut ovat töissä.
2297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sama homma meikäläisellä. En kyennyt päivätöihin lainkaan, aina nukuin pommiin ja meni työsuorituskin päin vittua väsymyksen takia. Olin pitkään työttömänä kunnes sain yötöitä. 1:00-6:30 töissä ja nukun joko 7:00-16:00 tai 16:00-00:30. Noin suurinpiirtein unirytmi heittelee aikalailla ja nukun melko reilusti.

Äänestä

Pari viikkoa myöhässä vastaan, mutta jo reilu 20 vuotta olen ollut yövuorossa, ja tämä on se ainoa rytmi, jota jaksan enää. Samassa työpaikassa ollut jo yli 25 vuotta, ja alussa olin aamussa vastuuhenkilönä. Mitään vikaa ei ollut vastuussa vaan aamuvuorossa, myös ilta/aamu vaihtelu ei sopinut ollenkaan. Tätä paikkaa ennen olin jo aina kuolemanväsynyt töissä, vasta oikeasti yövuoroon siirtyminen auttoi. Hain sitten tässä firmassa vähäpalkkaisempaan työhön yöhön, ja toki sinne pääsin, mutta jossain vaiheessa vastuu silti siirrettiin kaikesta takaisin minulle yöhön, vaikka yleensä nuo hommat ovat aamuvuorolaisella. Ei haittaa, saan silti vain tehdä joko 22-06, 23-07 tai 24-08 vuoroja, miten itse niitä jaan muille. Vaimolla myös luontainen yötyörytmi, joten tällä on menty jo nuorimman lapsen tarhaan siirtymisestä viimeiset viisi vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko täällä muita joille yötyö rytmi sopii paremmin kuin päivätyö? Omalla kohdallani tuntuu paljon mukavemmalta rytmiltä kun töiden jälkeen saa mennä kaikessa rauhassa nukkumaan ja nukkua iltapäivään asti ja siitä voi sitten kaikessa rauhassa heräillä ja juoda aamukahvit ilman kiirettä.

Aamuherätykset ovat aivan kamalia ja koko ajan tuntuu olevan kiire. Kahvit pitää juoda hosumalla ja sitten kohta saakin jo juoksujalkaa lähteä liikenteeseen. Puhumattakaan siitä miten vaikeaa on väkisin herätä kesken unien herätyskelloon.

Lisäksi tuntuu ettei kukaan ymmärrä rytmiäni. Vaikka kuinka yritän selittää, että itse olen samalla tavalla iltaisin vapaalla kuin ns. toimistotyöntekijät, mutta rytmini vain on päinvastainen. Olen siis töissä silloin kun muut ovat nukkumassa ja nukkumassa silloin kun muut ovat töissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu