Sijaitseeko tämä meidän pallomaa avaruudessa?

Anonyymi-ap

Kysymys otsikossa. Jatkokysymys olisi että ollaanko me sitten avaruusolentoja? Onko mars luotaimet joita olemme lähettäneet marssiin niin ufoja siellä jos joku paikallinen tarkkailisi tilannetta?

4

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mahtavaa, oivaltavaa pohdiskelua. Ei varmasti kukaan aiemmin ole osannut ajatella asiaa tuolta kannalta.

    • Anonyymi

      Maa on litteä. Ja me ei olla avaruudessa, vaan avaruus on kaukana maailmamme yläpuolella.

    • Anonyymi

      Olemme avaruusolentoja. Joskin toistaiseksi jumissa oman Aurikokuntamme sisällä, koska emme ole keksinee tapaa päästä pois sellaisiin paikkoihin, joihin ehkä voisimme haluta mennä.

      Olemme myös mustan aukon satelliitti, noin 26 tuhannen valovuoden päässä keskuksesta, ja kiertoaikamme sen ympäri on tämän hetken arvion mukaan noin 120 miljoonaa vuotta.

      Asustelemme oman tähtemme Goldilockin vyöhykkeellä, eli alueella, jossa plateettamme pintalämpöyila on sopiva hiileen, happeen ja nestemäiseen veteen perustuvalle suurikokoiselle elämälle, jota planeetallamme esiintyy, ja jossa pienempi väki yleisesti loisii.

      Voi olla, että asustelemme myös Goldilockin vyöhykkeellä koskien etäisyyttä mustasta aukosta, tosin hyöty elellä kauempana voisi olla suurempi, mutta lähempänä mustan aukon säteily ja muut turbulenssit voisivat olla pidemmän päälle epäsuotuisia.

      Se miten kukakin elollinen mistäkin asiasta ajattelee, käsitteesi olivat kovin ihmislähtöisiä, mikä on ymmärrettävää, koska olemme ihmisiä. Ihmismäisillä tunteilla kuvaten, ja rohkeasti olettaen että sellaisia tarkkailijalla olisi, mitä vaan ihastelusta aggressioon voisi tulla kyseeseen. Voisimme olla vaikkapa jotain uuden kaverin, maittavan aamiaisen, joukkotuhon ja kivuliaan kuoleman tai mitä mainioimman lisääntymispaikan väliltä, tai vielä jotain muuta hassunhauskaa.

      Tämän hetken tiedon valossa olemme ainoat meuhkaajat näillämain. Ei ole tietoa onko joskus aiemmin ollut muitakin. Ei ole tietoa ovatko kaikki muut vaan päättäneet olla hissunkissun hiljaa, tai emmekö vaan osaa kuunnella (todennäköisesti emme, koska mölyäminen on kivempaa). Asiaan koskien mahdollisia muita on vaikea saada tyhjentävää vastausta, koska tutkittavaa olisi paljon mutta emme pääse järkevästi mihinkään kiinnostavaan paikkaan.

      Se voi tietysti olla ihan hyvä niille muille, että olemme vaan täällä emmekä muualla.

    • Anonyymi

      Vastaukset:
      1. Kyllä.
      2. Kyllä.
      3. Kyllä varauksin.
      Jos he tunnistaisivat ne Maan ihmisten lähettämiksi luotaimiksi, ne eivät olisi ufoja, eli tunnistamattomia lentäviä objekteja. Eivätkä tietenkään enää kulkiessaan Marsin pinnalla, koska silloin ne eivät enää lennä. Paitsi se hulikupteri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      70
      3287
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1881
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1269
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      129
      1068
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      99
      1002
    6. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      954
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      936
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      895
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      879
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      810
    Aihe