Vai onko suhteenne tyyliä, isä ei jätä?
Se ikuinen lapsuus.
https://www.youtube.com/watch?v=MjEyRW31nl0
AV
Se ikuinen lapsuus.
https://www.youtube.com/watch?v=MjEyRW31nl0
AV
Roikutteko kynsin hampain omissa vanhemmissanne
Anonyymi-ap
37140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Outo kysymys.
Enemmän olen nähnyt kun aikuiset roikkuvat lapsissaan.
Tuo on normaalia.
Oletkos nähnyt sitä ettei lapsia enää vanhemmat kiinnosta, muuten kuin raha automaattina? Joskushan kuulee miten lapset roikkuvat, odottaen perintöä josta voivat sitten keskenään kiistellä. Eurosuhde, hyötysuhde.
Sitten voi olla myös sellaisia suhteita jotka perustuvat pelkkään henkiseen hyvinvointiin, auttaen hyvästä tahdosta.
Voi olla myös suhteita joissa autetaan velvollisuudentunteesta, molemmin päin, samaan aikaan.
AV
Mikä nyt sitten on itse kenellekin normaalia. Ainakaan omassa tuttavapiirissäni tuo ei ole normaali, mutta enpä ole nähnyt asiasta tilastotietoa. Tosin kyllä mä tiedostan kasvaneeni melko paljon perhekeskeisemmässä ympäristössä kuin ilmeisesti suomalaiset keskimäärin.
Mjaa, yli puolet maailman väestöstä roikkuu lapsissaan, ovathan he vanhuuden turvana.
AV
Mikä sitten on roikkumista ja mikä ei. Minulle rakastaminen ei ole roikkumista, mutta kyllä mä tiedän osan ihmisistä olevan sydämeltään jääkylmiä.
Erehdyt ajattelemaan ajatusta jääkylmäksi, onhan maita ja kulttuureja joissa lapset antavat rahaa vanhemmilleen, kun vanhemmat ovat vanhoja. Suomi on poikkeus, monella tavalla.
AV
Se oli jääkylmä ajatus, joka ei sisällä lainkaan rakkauden mahdollisuutta. Ei minullekaan ole mitään outoa antaa rahaa vanhemmilleni, jos he sitä tarvitsisivat. Ei rakkaita jätetä kärsimään puutetta, jos sitä on mahdollista helpottaa. Mulle se on itsestään selvää, mutta kylmäsydämiselle ei tietenkään ole.
Ja mulle on myös itsestäänselvää, että mieheni, joka ei ole suomalainen, vaan eräästä toisesta EU maasta, lähettää rahaa vanhemmilleen. Kyllä he ilmankin pärjäisivät, ovathan tähänkin asti pärjänneet, mutta tietysti rakkaille ihmisille haluaa parempaa, kun se kerta on mahdollista. Mulla ei tulisi mieleenkään vastustaa tuota. Omista pidetään aina huoli.
Voi olla, mutta maissa joissa lapset antavat jopa puolet kuukausipalkastaan he voivat joskus olla toista mieltä.
AV
Sehän ei sitten olekaan rakkautta, jos tuolta tuntuu. Kylmä sydän, molemmin puolin tai toisella puolella.
Usein näin, historiassahan lapset olivat perheen työläisiä, jotta perhe pystyi elämään. Onneksi nykyisin on sosiaaliturva. Tosin sosiaaliturva kadottaa yhteisöllisyyden perustan. Yksilöt pitävät selviönä sitä vieraiden antamaa apua.
AV
Niinhän se on, että kun elämssä on pulaa välttämättömistäkin, niin omiaankin hyväksikäyttää helpommin. Kyllähän jotkut myyvätkin lapsensa, vaikka tietävät tämän joutuvan kärsimään. Rakkaus on yleellisyyshyödyke, johon täytyy olla varaa.
Todella outo kysymys. Mun vanhempani tulevat aina olemaan vanhempani ja omista pidetään huolta, puolin ja toisin. Isäni on jo kuollut, enkä taatusti ikinä lakkaa ikävöimästä häntä. silloin kun isä oli voimissaan, niin kyllä, hän ei olisi ikinä jättänyt pulaan. Sitten kun hän sairastui niin roolit kääntyivät toiseen suuntaan, eivätkä tyttäret olisi ikinä jättäneet pulaan. Nyt on sitten enään vain äiti ja kyllä molemmin puolin pidetään huolta.
En roiku vanhemmissani. Otin heihin reilusti etäisyyttä kotoa muutettuani, sillä en halunnut elämääni alkoholistien tuhoavaa vaikutusta. Välimme eivät koskaan täysin katkenneet, mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin erkaantua heistä sen verran, ettei heidän myrkyllinen vaikutuksensa ulottuisi minuun eikä eritoten lapseeni.
Aika monella on ongelmallinen suhde omiin vanhempiinsa.
AV
Ei suhteeni vanhempiini ongelmallinen ole. Heillä on ollut ongelma, jota eivät ole osanneet käsitellä ja minä olen vain sopeuttanut oman elämäni niin, ettei tämän ongelman lonkerot ulotu minunkin elämääni.
Eli, ei ole käytännössä suhdetta ollenkaan, joten suhde ei voi olla ongelmallinen.
AV
En ole missään vaiheessa katkaissut välejäni vanhempiini. Olen edelleen tekemisissä isäni kanssa. Äitini kuoli alkoholismin aiheuttamiin sairauksiin, mutta hänenkin kanssaan olin kyllä tekemisissä loppuun asti.
Otin vain etäisyyttä sen verran, minkä tilanne vaati. Suhde omiin vanhempiin ei niin vain katkea, vaikka ei olekaan saanut kasvaa ihannevanhempien hoivassa.
Minulla on hyvät, tasapainoiset ja välittävät vanhemmat. Pidämme toisiimme yhteyttä rakkaudesta, välittämisestä ja kunnioituksesta, molemmin puolin. Tähän kuuluu myös auttaminen molemmin puolin kun on tarvetta.
Ja tuon kyllä huomaa tasapainoisista kirjoituksistasi.
AV
Ei nyt sentään, mutta isä saattaa pitää minua edelleen nuorena. Isä on upea ja voimakas miesihminen, jota ymmärrän paremmin nyt vanhemmiten. Usein koen, että isäni ja minun suhde on enemmän tasavertainen, kuin muilla sisarusksillani. Minun vahvuus onkin ehkä matkaan ja ymmärrykseen annettu valo, jos nyt hyvin tiedän sen toisenkin puolen.
t.sxth
Ja vastakysymyksenä haluaisin esittää sinulle, miksi ajattelet sitä nyt? t.sxth
Tuli vain mieleeni kaverin äidin kuollessa. Kaverini on "ei niin koulutettu" yksilö joka on kuitenkin ollut työelämässä koko aikuisikänsä. Pärjännyt siis hyvin. Hänellä on muutama sisar joiden kanssa hänellä on nyt ongelmia. Sisarukset asuvat muualla tehden akateemista työtä. Erkaantuneet vanhemmistaan ja tilalle tullut vain rahallinen ajattelumalli. Euroakaan ei anneta, kaikki tulisi vain saada. Ne jotka ovat elämässään paremmissa hankkeissa ovatkin olleet vanhempiaan kohtaan vähiten antavia, eniten vaativia.
AV
Naiset monesti on, sitä se on.
Kyllä ne sisarusten välit näissä tilanteissa
valitettavasti kärjistyvät helposti ja toisilla on aina kärkkäämpi rahallinen ajattelumalli. Paljon se repii niitä, jotka tuntevat että huolenpitoa ja vetovastuuta on siirtynyt sukupolvelta toiselle, vaikka se tarkoittaisi sitä, että nyt on oma vuoro kustantaa ja tukea. Niistä on kuitenkin sovittava aina yhdessä.
t.sxth
Molemmat olivat psyykkisesti erittäin huonokuntoisia, etenkin isä, joka oli väkivaltainen, silmitön ja raivohullu. Onneksi molemmat ovat jo kaiken kärsimyksen ulkopuolella. R.I.P.
Kun kumpikin ajallaan kuoli, ei voinut tuntea pienintäkään surua, mutta suurta helpotusta. 🌹👀
ostin sakset ja leikkasin sormien kynnet ennen hammaslääkäriin menoa jotta en näyttäisi vampyyrille, mutta niin muuten näytän ehkä sillä tavoin esiintyessäni, mustq nato-takki ja tyylikäs yleensä, ...
mutta musiikki, silloin voit laskea mitä on varallisuuttqasi jäljellä kun olet kuollut....
https://www.youtube.com/watch?v=LvjdxnaHPfk
"mene peiton alle ja piiloudu sinne, ei se auta kummitus tulee kuitenkin"# :D
Kysymykseesi vastaan ett mä kyllä toivoisin Faijan tajuavan mun olevan aikuisen; joka pystyy itsenäisesti tekevän omia ratkaisuja. Faija nyt vaan yrittää järjestellä; Mun elämääni siihen suuntaan, kun hän katsoo sen hyväksi mulle ja Mimmille.
Toisin sanoen yrittää uittaa Mimmin isää takaisin mun elämääni. Se vaan pahentaa asiaa, saa minut entistäkin happamammaksi; hyväksyä edes Mimmin ja hänen isänsä tapaamisia.... naapuritalossa vanhempieni luona.
Vanhempani asuvat naapuritalossa ja meillä esim. on yhteinen patio, ovelta - ovelle talojen välissä. Mä myös käytännössä vastaan vanhempieni arkipäiväisistä asioista, kuten ruokahuollosta, lääkityksistä ym. Talo jossa vanhempani nykyään asuvat; äitini rahoitti oman ja Faijan asunnon kustannukset, mun varallisuudella en olisi vanhemmilleni omaa asuntoa pystynyt rakennuttamaan.
Joten koen olevani vaan syvemmällä suossa, vaikka alun perin kuvittelimme Emon kanssa asian parantavan enemmän elämänlaatuamme, kun ei olla saman katon alla koko aikaa. Molemmilla heillä, sekä Mimmillä ja minulla olisi oma rauhamme, elää kuten itse haluaisimme. Nyt pikkusiskonikin asuu mun luonani, koska myös hän on Faijan kanssa "törmäyskurssilla" samasta syystä kuin minäkin, systeri on jo 18 v.
Kumpikin meistä taatusti rakastaa Faijaa, mutt tuo huolenpito ja asioiden järjestely; menee kyllä meidän ihon alle ja kirvelee. Pakko sitä on ilmeisesti kuitenkin sietää, koska ei tuota vanhaa jäärää mitenkään saa tajuamaan, meidän olevan aikuisia, ei ainakaan puhumalla! Ollaan vähän kuin pakkotilanteessa, on vaan siedettävä;
"hyyryläisenkin" yöpyminen naapurissa, kun oli tullut tapaamaan Mimmiä, koko viikonlopuksi... Faijan suostumuksella!
trollikka
Isäsi ajattelee eri tavalla siitä mikä olisi sinulle parasta, hän vain unohtaa sen ettei loukatun naisen sydäntä saa takaisin. Ilmeisesti isäsi tulee hyvin toimeen lapsesi isän kanssa?
Joskus miehet eivät ajattele naisen tunteita, ajattelevat virheen painamista villaisella parempana vaihtoehtona. Sinulle se ei tule kysymykseen, annoit mahdollisuuden ja mies mokasi, olisi luonteesi vastaista antaa toinen mahdollisuus koska "jos et luota. älä käytä" pätee tässä asiassa hyvin.
Kunnioitus sille mitä olet valinnut.
AV
Taitaa olla toi "hyyryläinen"muutenkin todella härski ja lipevä kaveri kun kehtaa käyttäytyä noin.
En. Kyllä mä heidän, tai nykyään äitini kanssa oon viikottain tekemisissä, mutta en ole roikkunut heissä kiinni, vaan rakentanut omaa elämää. Ehkä toisinpäin on ollut pientä roikuskelua, kun joskus on ollut mulla huonompia hetkiä, niin mutsi työnti ruokaa ja isä rahaa, vaikka en tarvinnut ja ollut pyytänyt sitä.
Kohteliaasti sanoin, etten tarvitse, kiitos. Ja mutsille tuumasin, etten aio kaikea pakastaa, että jos et kohta herkeä tuuppaamasta ruokaa, ne joutuu toisesta päästä pakastinta jo pistää roskiin. Sit loppui kyllä.
Omat lapset haluaa selkeästi omilleen jo ja tuen heitä siinä. He kyllä osaavat kysyä, jos jeesiä tarttevat. Tyttö ehkä on äitinsä kanssa vähän lirissä, kun äitinsä ei meinaa hoksata, että hän on jo aika iso ja osaa olla yksinkin ja lisäksi nauttii siitä. Mutta onneksi äitillä tuntuu löytyvän menoja viikonlopuille miehen luo, joten neiti saa omaa aikaakin.
Tiedän kyllä sellaisia vanhempia, varsinkin äitejä, joilla on vaikeaa päästää irti lapsestaan. Kokoajan puuttuvat vaikka mihin ja eivät anna lspsen hoitaa itse asioitaan. Tätillä vissiin on joku mielenterveysongelma, niin se jos käy poikansa kotona, se kuulemma pitää "ratsijoita" jääkaappiin, vaatekaappeihin ja höyryää sitä ja tätä... serkku taas on vähän lapanen sanomaan, että annappa mutsi olla... serkkutyttö taas on jo pitänyt ehkä sen vuoksi etäisyyttä äitiinsä... todella outoa, mutta meitä on moneksi....
Vanhemmillani on monta lasta. Nuorimmaisena en saanut enää niin paljon huomiota mitä monet aikaisemmin syntyneet. Pärjäsin koulussa parhaiten, myös työelämäni alussa joten vanhemmat katsoivat enemmän niiden perään jotka tarvitsivat enemmän apua.
Itsenäistyin jo 16-vuotiaana. Se että vanhempani pitivät minua "pärjää se kyllä" ajatuksella vähän myös harmittaa, eivät käyneet kylässä kovinkaan usein ja siitä johtuen en itsekään käynyt. Erkanin vanhemmista jo teini-iässä.
Nyt ovat molemmat jo kuolleet, mutta ajattelen heistä silti positiivisissa tunnelmissa.
AV
Monet tuntevat jääneensä vähemmälle, varsinkin jos sisaruksia on ollut paljon. Oma vanhemmuus usein antaa siihen kuitenkin ymmärryksen. Kaikkeen ei vanhemmat kykene ja on vain helpotus, jos joku poikueesta on itsenäisempi...
Mietin tuota roikkumista, mitä lie sillä tarkoitat tarkalleen. Mulla on läheiset välit vanhempiini, silti ei nähdä joka viikko, eikä enää nykyään soitella joka päivä.
Kuitenkin puolin ja toisin tuetaan ja autetaan, jos joku dilemma tulee. He on mun ainoat isä ja äiti. Tottakai mä heitä pidän lähelläni ja hyvin. Kuten hekin mua.
Luonnollista mulle.
Mitä? En oikein ymmärrä kysymystä, mutta ei se mitään. Vanhempani ovat ikävä kyllä jo kuolleet. Rakastin molempia omalla tavallani, en missään nimessä roikkunut. Päinvastoin kannoin vastuun itsestäni jo hyvin varhain ja se on hyvä juttu se.
Nykyään nuoriin toimisi sama mikä ennenkin; vastuu itsestä ja panoksestaan perheen hyvinvointiin, työnteko.
- Sheena