Osaisikohan täällä joku kertoa omista kokemuksiaan ja auttaa ongelmassani:
Olen ollut 15 vuotta yhdessä vaimoni kanssa. Aloitimme seurustelun 18 vuotiaina ja käytännössä vaimo on ensimmäinen oikea tyttöystäväni. Meillä on myös useampia melko pieniä lapsia. Vaimo on nätti, hyväsydäminen ja tiedän, että hän haluaa olla kanssani.
Olen kuitenkin viimeisen neljän vuoden aikana toistuvasti (kuukausittain) törmännyt tilanteeseen, jossa haikailen omaa vapautta, uusia naissuhteita ja omaa itsenäistä elämää, jota en ole koskaan saanut elää. En ole oikeastaan koskaan voinut kasvaa täysin itsenäiseksi, kun heti kotoa muutettiin yhteen.
Tuntuu, että olen matkustanut suhde-elämässäni virran mukana ja sen mukaan, mitä vaimo on elämältä odottanut: kihloihin, avioon, lapsia.
Muistan hyvin, kuinka vaimo yli 10 vuotta sitten teki selväksi odottavansa kihlautumista ja avioliittoa. Ja muistan kuinka itse ahdistuin asiasta silloin, mutta pelkäsin menettäväni hänet, joten lopulta päädyin kosimaan. Luulen, että seksuaalinen eritahtisuus ja hänen vähäinen intohimon näyttäminen minua kohtaan oli taustalla isoimpia syitä tuohon ahdistukseeni ja tunsin usein vihaa siitä. Jotenkin olin ajatellut, että kai edes tuoreessa suhteessa molemmat haluaisivat repiä vaatteet toistensa päältä ja rakastella aina kun mahdollista? Tämän tyyppiset vihan ja pettymyksen tunteet jätin vuosikausia kertomatta, mökötettyä tuli kyllä välillä. Pitkään aikaan en osannut sanoa suoraan mitä ajattelin, kun en halunnut loukata toista.
Lasten kanssa oli osittain sama juttu. En kokenut olevani valmis lapsiin siinä elämäntilanteessa (en ehkä edes nykyisessä), mutta vaimon vauvakuume puski päälle. Olisin halunnut elää rauhassa useamman vuoden, mutta painostuksesta mieli, joka ei tiennyt mitä elämältään haluaa, suostui. Vaikeina hetkinä lasten kanssa tuntuu, että olen osittain vihainen vaimolle, että on johdattanut minut tähän tilanteeseen.
Sentään työelämässä olen tehnyt pääasiassa, kuten olen itse halunnut, ja olen menestynyt erittäin hyvin taloudellisesti. Mutta tietenkään nuorena, hölmönä ja vaimoa myötäilevänä miehenä, en saanut sovittua meille edes avioehtoa, vaikka sitä ehdotin useamman kerran. Vaimo ei missään nimessä pystynyt ymmärtämään avioehtoa. Jos nyt erottaisiin, niin käytännössä minulta varastettaisiin elämäntyöni ja taloudellinen vapaus, jonka olen itse itselleni rakentanut, jos vaimo vie puolet kaikesta. Tämä avioehdon puuttuminenkin ahdistaa todella, kun tuntuu että myös taloudellinen vaikutin estää puhumasta ja ajattelemastakin ihan suoraan.
Mitä tässä oikein voi tehdä?
Olemme jutelleet viime vuosina vaikeistakin asioista, kuten seksuaalisuuden tarpeista paljon enemmän ja olemme menneet toivomaani suuntaan. Mutta aina palaan tähän vapauden kaipuuseeni uudestaan ja uudestaan, vaikka en edes tiedä sopisiko se minulle!... Milloin tästä pääsee yli? Pystynkö olemaan tyytyväinen elämääni lopulta, vaikka en olekaan tehnyt itse osannut tehdä päätöksiä asioistani?
15 vuotta yhdessä, mutta kaipuu vapauteen on toistuvaa
28
645
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulehan ystäväni, sinun "vapauden kaipuu" ja "elämättä jäänyt nuoruus" kuulostaa vain mainosmaailman ja roskalehtien/-uutisten mieleesi aikaansaamaa huuhaata.
Olet valinnut luotettavan vaimon ja äidin lapsillesi. Sinulla on kaikki mikä edustaa korkean laadun elämistä! Aivan turhan takia nipotat. Nauti aikaansaannoksistasi - lapsistasi, kodistasi ja puolisostasi.
Nuo huuhaa ajatukset, jos jatkat niiden ruokkimista, saattaa repiä perheesi hajalle, se vasta hirveä vhinko olisi kaikille!
Sinä voit aivan hyvin hankkia harrastuksia joko yksin tai vaimosi kanssa yhdessä. Hanki ajatuksillesi tärkeämpää, sinua+ perhettä kehittävämpää ajattelemista kuin haikailua "mitä jos..." "Mitä jos..." ei vie sinua yhtään eteenpäin, se tarpeettomasti vain mustaa vain mielesi.
Sitten vasta sinulla onkin paha olla.
Nyt järki käteen ja kiitä itseäsi miten paljon hyvää olet saanut aikaan valinnoillasi ( ja vaimosi avustuksella).
Sinulla on vielä monta vuosikymmentä elää jäljellä, karista huuhaa mielestäsi ja keskittäydy miten voit olla paras mahdollinen isä lapsillesi ja tukeva puoliso vaimollesi. Sinä ansaitset kaiken sen hyvän mitä perheesi sinulle antaa!!!!!!!!- Anonyymi
Kiitos asiallisesta kommentista ja periaatteessa olen täysin samaa mieltä! Pyrin myös olemaan hyvä isä ja yritän olla tukeva puoliso.
Mutta sitten tulee se mutta: Kun alan miettimään, mitä haluan elämässä vielä tehdä ja harrastaa, niin päädyn useimmiten tuohon oman vapauden ja uusien suhteiden kaipuuseen. Harvoin siihen liittyy se, että haluaisin tehdä jotain vaimon kanssa. En oikein jaksa edes kuunnella vaimon juttuja, vaikka esitän kiinnostunutta. Voisi melkein sanoa, että mielenkiintoisten naisten iskeminen olisi top1 mielenkiintoisin harrastus mitä viimeiset vuodet on päässä liikkunut.
Olen luonteeltani melko temperamenttinen yksinäinen susi, joka menee kohti tavoitteitaan intohimoisesti. Ja intohimoisuus pitäisi näkyä myös suhteessakin. Mietin monesti lapsena, että en ikinä halua yhtä tylsää suhdetta, kuin omilla vanhemmilla oli. Ehkä tämä ei aivan niin tylsä ole, mutta kuitenkin.
Jospa tämä avaa asiaa vähän lisää, vaikka tiedostan hyvin, että pitää arvostaa sitä mitä on.
-Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos asiallisesta kommentista ja periaatteessa olen täysin samaa mieltä! Pyrin myös olemaan hyvä isä ja yritän olla tukeva puoliso.
Mutta sitten tulee se mutta: Kun alan miettimään, mitä haluan elämässä vielä tehdä ja harrastaa, niin päädyn useimmiten tuohon oman vapauden ja uusien suhteiden kaipuuseen. Harvoin siihen liittyy se, että haluaisin tehdä jotain vaimon kanssa. En oikein jaksa edes kuunnella vaimon juttuja, vaikka esitän kiinnostunutta. Voisi melkein sanoa, että mielenkiintoisten naisten iskeminen olisi top1 mielenkiintoisin harrastus mitä viimeiset vuodet on päässä liikkunut.
Olen luonteeltani melko temperamenttinen yksinäinen susi, joka menee kohti tavoitteitaan intohimoisesti. Ja intohimoisuus pitäisi näkyä myös suhteessakin. Mietin monesti lapsena, että en ikinä halua yhtä tylsää suhdetta, kuin omilla vanhemmilla oli. Ehkä tämä ei aivan niin tylsä ole, mutta kuitenkin.
Jospa tämä avaa asiaa vähän lisää, vaikka tiedostan hyvin, että pitää arvostaa sitä mitä on.
-ApTylsä suhde?! Että pistelee vihaksi kun kuvitellaan, että suhde jossa koko ajan tapahtuu ja on muutoksia muutoksen perään niin, ettei perässä pysy, olisi jotakin parempaa tai ettei olisi tylsä! Herraisä sentään, jatkuva kaipuu johonkin, se se vasta tylsää ja typerää onkin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tylsä suhde?! Että pistelee vihaksi kun kuvitellaan, että suhde jossa koko ajan tapahtuu ja on muutoksia muutoksen perään niin, ettei perässä pysy, olisi jotakin parempaa tai ettei olisi tylsä! Herraisä sentään, jatkuva kaipuu johonkin, se se vasta tylsää ja typerää onkin!
Suoraa palautetta, hyvä.
Myönnetään, että kyllästyn helposti ja parhaiten minulle olisi varmaan sopinut elämä, jossa tyttökaveri vaihtuu parin vuoden välein. Täytynee yrittää löytää se mielenkiinto nykyiseen suhteeseen jostain. Vaikeaa se on, kun on vaimon kanssa niin eri mielenkiinnon kohteet. Ja nyt kun vielä oma mielenkiinto huitelisi toisissa naisissa.
Olisiko mielestänne paras tehdä niin, että jos sama fiilis ja kaipaus uuteen elämään jatkuu vielä seuraavatkin 4 tai 8 vuotta, niin lähden toiselle kierrokselle vasta, kun lapset alkavat olla isoja? Vai onko parempi vain tyytyä ihan hyvään?
-AP - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tylsä suhde?! Että pistelee vihaksi kun kuvitellaan, että suhde jossa koko ajan tapahtuu ja on muutoksia muutoksen perään niin, ettei perässä pysy, olisi jotakin parempaa tai ettei olisi tylsä! Herraisä sentään, jatkuva kaipuu johonkin, se se vasta tylsää ja typerää onkin!
Samaa mieltä, ja mistä tuo aapee tietää , tai kuvittelee vanhempiensa liiton olevan tylsä.
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17762786t
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Ymmärrän hyvin tunteesi. En ollut koskaan kuvitellut meneväni naimisiin. Ajattelin aina, ettei ollut mun juttu. Sitten tapasin tyypin ja aloin odottamaan lasta. En sitten tiedä, oliko vielä -70 luvulla tapana mennä naimisiin, mutta menin sitten kuitenkin, kun toinen hyvin perusteli käytäntöä. Tuntui kyllä ihan yhtä tyhjältä koko homma. Mikään ei muuttunut.
Sormuksia en käyttänyt enää puolentoistavuoden jälkeen ja siinä päätin myös, että eroan, kun jäämme kahden. Siinä se meni neljännesvuosisata! Olin ns. naimisissa, mutta elin omaa elämääni. En koskaan sopeutunut aviossa oloon ja halusin säilyttää oman vapauteni. Lapsien kanssa toki.
Kun sitten sain allekirjoitukset avioerohakemuksiin, niin kyllä helpotti. Lopullinen päätös ”avioeroon tuomitsemisesta” sai minut melkein lentoon.
Homma ei kaduta, mutta kokemusta ilmankin olisin voinut elää. - Anonyymi
Näitä ajatuksia tulee silloin tällöin itse kullekin, ja menevät pois kun vaivautuu miettimään sitä, että on vanhempi lapsilleen.
Eli kasva nyt aikuiseksi ja keskity perhe-elämääsi. Itsekkäät ihmiset eivät ole koskaan onnellisia!- Anonyymi
Olen varmaan pohjimmiltani aika itsekäs, mutta yllättävän hyvin olen kyllä jaksanut teeskennellä suhteen aikana, että tämä on juuri sitä mitä haluan. Teeskentelystä ja omien negatiivisten ajatusten sivuuttamisesta kai tämä nykyinenkin tilanne osittain johtuu.
Entäs sitten, kun lapset alkavat olla jo aikuisia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varmaan pohjimmiltani aika itsekäs, mutta yllättävän hyvin olen kyllä jaksanut teeskennellä suhteen aikana, että tämä on juuri sitä mitä haluan. Teeskentelystä ja omien negatiivisten ajatusten sivuuttamisesta kai tämä nykyinenkin tilanne osittain johtuu.
Entäs sitten, kun lapset alkavat olla jo aikuisia?Eroa muijasi ansaitsee sellaisen puolison joka on oikeesti mukana, eikä feikkaa koko ajan, tuo on elämän tuhlausta ja toisen pettämistä, tuolainen teeskentely.
Vanhemmuus jatkuu eron jälkeen, mutta muista älä heti ala olla jonkun mimmin kaa , van nauti siitä vapaudesta jonkin aikaa , niin että kyllästyt sinkkuelämään.
Osituksessa kaikki jaetaan puoliksi, vai haluatko sinä, että muija parkasi jää tyhjän päälle lapsien kanssa, ja onhan hänkin ilmeisesti töissä ollut ja hoitanut sinut ja lapset, hän on ansainnut puolet omaisuudesta.
Lähde, mutta älä hylkää lapsiasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varmaan pohjimmiltani aika itsekäs, mutta yllättävän hyvin olen kyllä jaksanut teeskennellä suhteen aikana, että tämä on juuri sitä mitä haluan. Teeskentelystä ja omien negatiivisten ajatusten sivuuttamisesta kai tämä nykyinenkin tilanne osittain johtuu.
Entäs sitten, kun lapset alkavat olla jo aikuisia?Teidän liitto on tullut tiensä päähän ,on aika erota, sinä et ole tyytyväinen, mutta ehkä puolisosi on , kun luulee , että sinäkin olet, teeskentelet olevasi onnellinen , petät jopa itseäsi , ei tuosta enää mitään tule.
Te molemmat ansaitte parempaa, suhdetta.
Erotkaa, kun olette vielä aika nuoria , mutta hoitakaa lapset , vanhemmuus ei pääty, vaikka eroatte. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen varmaan pohjimmiltani aika itsekäs, mutta yllättävän hyvin olen kyllä jaksanut teeskennellä suhteen aikana, että tämä on juuri sitä mitä haluan. Teeskentelystä ja omien negatiivisten ajatusten sivuuttamisesta kai tämä nykyinenkin tilanne osittain johtuu.
Entäs sitten, kun lapset alkavat olla jo aikuisia?Ihan sinne asti ei todellakaan kannata ajatella. Yksi keino voisi olla tosiaan lopettaa se omaan napaa tuijottaminen ja aloittaa nauttimaa siitä, mitä on.. KUten todettu jo on, itsekeskeiset ihmiset eivät ole koskaan onnellisia tai tyytyväisiä elämäänsä kun aina jotain puuttuu ja lisää pitäisi saada.
Mitä se vapaus sinulle on? Vastuuttomuutta(ko)?
Lohdutukseksi voi sanoa, ettet todellakaan ole ainoa, joka jossain vaiheessa avioliittoaan kaipaa toisenlaista elämää tai jonkun sortin vapautta - toiset eroaa ja toiset eivät.
Kuuluu ihmisen luontoon haaveilla siitä mitä itsellä ei juuri sillä hetkellä ole, yleensä juurikin jotain mikä olisi muita asioita mahdollistavaa, kuten vaikkapa lottovoitto. Aika usein muutoksen jälkeen peruutuspeiliin katsoessa alkaakin kaipaamaan sitä mistä juuri luopui. Turhaan?
Kannattaa olla todella tarkkana sen suhteen mitä itselleen toivoo, koska ne toiveet voivat myös toteutua.- Anonyymi
Kohota ajatuksesi huomaamaan miten hyvin sinulla kaikki on!
Lastesi kanssa touhutessa saat silmäsi avautumaan , huomaamaan miten pienistä asioista voi saada paljon irti, miten pienet asiat saavat mega mittasuhteet kun vain on kiinnostunut - haluaa herättää oman kiinnostuksen.
Tutki lapsiesi kanssa luontoa, opi (omaksi iloksesi) niin että voit kertoa lapsillesi miten vuodenajat syntyy, miksi aurinko on niin kuuma, miksi ja miten jotkut kasvit vaihtavat väriä vuodenaikojen mukaan.
Kerro heille ravinnosta ja sen tarpeellisuudesta luomakunnalle ( ei välttämättä että Mc Donalds on se ainoa ja oikea ruoka).
Tulet oppimaan niin paljon itsekin josta et aiemmin tiennyt mitään.
Tuota listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Se saa ajatuksesi asiaan joka on todella tärkeää ja jonka vuoksi sinulle on lahjaksi annettu lapsesi: tuo anntaa sinulle tilaisuuden opetta, ohjata ja tukea lapsiasi niin kauan kun he sitä tarvitsevat.
Tuosta sinä keräät plussapisteet ja turvallisuuden tunteen itsellesi ja perheellesi nyt ja tulevaisuudessa.
Et "menetetyn nuoruuden " jauhamisella. Sinä todella et ole menettänyt mitään.
Päinvastoin, olet saanut enemmän kuin ehkä tajuatkaan! - Anonyymi
Aika hurjaa että olet lapsia tehnyt noin epävarmana ja vailla omaa motivaatiota. Ihan hirvittää. Se kun on lopunelämän ilo tai savotta. Eikö nyt kannattaisi jättää vapauden haihattelut vastuun edessä. Käyt vaikka yksin silloin tällöin reissussa tai retkellä. Ei ne uudet suhteetkaan ole kuin hetken huumaa ja uusperhekuviot voivat olla helvetillisiä.
- Anonyymi
En tiiä noista omaisuudenjako asioista kun erotaan aviosta mutta sen verran jos vaimo vaatii kaiken ja laki ei sitä estä, ei auta kun hyväksyä asia, antaa vaimolle puolet ja ehkä vittuiluna enemmän ja lähteä elään omaa elämää. Onnellisuus ei oo omaisuus eikä paljonko on rahaa.
- Anonyymi
Menet kohti tavoitteita mutta kuitenkin surffailut elämässä "mitä vaimosi sanoo"?!
Sulla on aikamoinen ristiriita mitä puhut itsestäsi.
Pakoilet vastuuta ja olet kuin mikäkin uhri, sinua on viety kuin litran mittaa, itse et ole saanut suutasi auki missään vaiheessa, vaan pelännyt eron aiheuttamaa tunnetuskaa.
No näitä on suomi väärällään.
Otahan nyt kuitenkin vastuu itsestä ja etenkin lapsista, käännä tuo sun omakeksimä päättäväisyys vaikka haaveiluun jokakesäisestä perheen viemisestä Kreetan lomalle, allinc on sulle just hyvä.- Anonyymi
No, mutta kenen vika, jos menee naimisiin ja elää elämänsä ns. valheellisessa liitossa niin kuin itse elin? Avioliitto ei ollut alunalkaenkaan tavoitteeni. Olin ja elin avioliitossa siihen asti, kun jäimme kaksin ja lapset olivat jo aikuisia. Kaikenlaisella toiminnalla täytin elämäni, että pystyin aviossa olemaan, vaikka tiesin sen päättyvän, kun aika on sopiva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, mutta kenen vika, jos menee naimisiin ja elää elämänsä ns. valheellisessa liitossa niin kuin itse elin? Avioliitto ei ollut alunalkaenkaan tavoitteeni. Olin ja elin avioliitossa siihen asti, kun jäimme kaksin ja lapset olivat jo aikuisia. Kaikenlaisella toiminnalla täytin elämäni, että pystyin aviossa olemaan, vaikka tiesin sen päättyvän, kun aika on sopiva.
Sinun tietenkin , elämä on valintoja täynnä, tyhmää valita itseään vastaan miellyttääkseen muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun tietenkin , elämä on valintoja täynnä, tyhmää valita itseään vastaan miellyttääkseen muita.
Saattaa se myös olla kasvatuksen vika osittain. Jotkut kasvavat miellyttäjiksi, eivätkä osaa tehdä omia päätöksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun tietenkin , elämä on valintoja täynnä, tyhmää valita itseään vastaan miellyttääkseen muita.
No, se oli silloin parikymppisenä. Enkä avioon menoa pitänyt mitenkään ihmeellisenä. Siinä se meni opiskelujen ja muun elämän mukana. En ajatellut sen mitään muuttavan, niin kuin ei muuttanutkaan. En kokenut ketään mitenkään ”miellyttäväni”. Yksi puuha muiden joukossa. En oikeastaan edes kehdannut sanoa, että naimisissa olin. Oli niin ”mamoa”!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, se oli silloin parikymppisenä. Enkä avioon menoa pitänyt mitenkään ihmeellisenä. Siinä se meni opiskelujen ja muun elämän mukana. En ajatellut sen mitään muuttavan, niin kuin ei muuttanutkaan. En kokenut ketään mitenkään ”miellyttäväni”. Yksi puuha muiden joukossa. En oikeastaan edes kehdannut sanoa, että naimisissa olin. Oli niin ”mamoa”!
Siinähän se ,sinä teit vain niin, kun niin yleensä tehdään, seurustelun jälkeen avioon, sen enempää sitä ajattelematta, niin jäi sinkkuelämä ja hulvaton opiskelija elämä elämättä, minusta harva 20 vuotias on valmis avioliittoon, koska on vain liian nuori ja kokematon.
Nuoruus pitää elää ensin pois , ettei käy niin kun sulle , että huomaa 15 vuoden jälkeen , ettei ole ollut sinkkuna ja nauttinut nuoruuden hullutuksista.
Nykyisin monet menevät avioon vasta 30+ ikäisinä, no ei sekään takaa silti elinikäistä liittoa puolet avioliitoista päättyy eroon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinähän se ,sinä teit vain niin, kun niin yleensä tehdään, seurustelun jälkeen avioon, sen enempää sitä ajattelematta, niin jäi sinkkuelämä ja hulvaton opiskelija elämä elämättä, minusta harva 20 vuotias on valmis avioliittoon, koska on vain liian nuori ja kokematon.
Nuoruus pitää elää ensin pois , ettei käy niin kun sulle , että huomaa 15 vuoden jälkeen , ettei ole ollut sinkkuna ja nauttinut nuoruuden hullutuksista.
Nykyisin monet menevät avioon vasta 30 ikäisinä, no ei sekään takaa silti elinikäistä liittoa puolet avioliitoista päättyy eroon.Mistä sen sitten alle parikymppinen tietää, että onko valmis tai ylipäätään ymmärtää miten elämää ehkä kannattaisi elää?
Ei kai näitä missään koulussa opeteta ja tuskin kovin monelle kotonakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sen sitten alle parikymppinen tietää, että onko valmis tai ylipäätään ymmärtää miten elämää ehkä kannattaisi elää?
Ei kai näitä missään koulussa opeteta ja tuskin kovin monelle kotonakaan.Ymmärsin kyllä parikymppisenä, miten elämäni elän ja niin olen elänyt. Mitään en kadu, enkä toisin tekisi. Olen tyytyväinen elämääni!
- Anonyymi
Kiitos hyvistä viesteistä.
Saivat huomaamaan, että omat ajatukset ovat osittain lapsellista haihattelua. Pelkuruus monissa päätöksissä on totta, tosin oma kasvu on ollut pahasti kesken, kun näitä elämän isoimpia päätöksiä on joutunut tekemään. Kipuilu tuli jälkikäteen aikuisempana.
Ehkä pystyn jatkossa kääntämään oman tavoitteellisuuden enemmän perheeseen työn sijaan.
-Ap - Anonyymi
Kiitos hyvistä viesteistä.
Saivat tajuamaan, että ajatteluni on osittain lapsellista haihattelua. Pelkuruuteni monissa päätöksissä on totta, tosin oma kasvuni on ollut pahasti kesken, kun elämän isoimpia päätöksiä on joutunut tekemään. Kipuilu tuli jälkikäteen aikuisempana.
Ehkä pystyn jatkossa suuntaamaan tavoitteellisuutta enemmän perheeseen työn sijaan.
-Ap- Anonyymi
💖 Kehittyvää itsereflektiota. Älä suotta tee tyhmyyksiä satunnaisten mielihyviensä perusteella. Kaikilka ei ole niin varmat mieltymykset nuoruudessa ja saattavat olla johdateltavissa. Kuitenkin jos tekee niin isoja päätöksiä kuin lisääntyminen niin kyse ei enää pitäISI olla enää omista mieliteoista. Valitettavasti noita rusinat pullista noukkivia on yhä enemmän jättäen jälkeensä suunnatonta kärsimystä ja tulevien sukupolvien resurssien syöntiä ja tuhlausta. Minusta on hienoa että avauduit ja noin helpolla olit ' terapoitavissa'. Tuhannesti tsemppiä sinulle kirkastuneessa päämäärässäsi!
- Anonyymi
Et ansaitse parisuhdetta etkä naistasi tai perhettäsi. Mene munasi perässä.hyvää loppuelämää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehen lapsettomuus keski-ikäisten deittailussa
Tällä palstalla esitetään usein ajatus, jonka mukaan lapsia saanut nainen olisi parisuhdemarkkinoilla huonommassa asemas2732288Kunpa voisin halata sinua
ja sanoa sinulle miten onnellinen olen siitä, että olet elämässäni. Mutta et ole halausetäisyydellä... etkä elämässäni.441103- 761041
Muut yrittää seata meidän välejä
Nainen, oot varmaan sen myös huomannut. Ihan irl oon sen huomannut jo hyvän aikaa. Eihän anneta sen häiritä.1001033Miksi Suomi ärsyttää Venäjää?
Jatkuvasti? Hyvin suomen herrat tietää, että tuo DCA-sopimus on paha ärsyke Venäjälle. eihän Venäjä ole hyökännyt Suomen274862- 79815
Jotenkin tätä asiaa pitää nyt käsitellä
Vaikka sitten anomuumisti. Olen lähestulkoon rakastunut vanhempaan mieheen mutta tämä ei nyt oikein suju niin kuin pitäi72789Älä turhaan nainen ikävöi minua
Olen sellainen jäntevä pantteri ja sinä jo melkein rollaattorikamaa. Ei onnistu mikään.64690Meillä olisi kaunis kesä
Yhden viestin päässä. Haluaisin tutustua. Vaikka oltaisiin vaan ystäviä. Eikä mitään vaan vähättelyä. Ajattelen et olet17670Kuinka paljon voi olla rakastunut..
....ja välittää ihmisestä jota ei edes tunnen kunnolla? Eikö silloin ole kysymys jostain suuremmasta? Mitä on yhteenkuul64669