kittilän kunnanjohtajan erottava välittömästi

Kotimaa|Oikeudenkäynnit
Korkein oikeus tuomitsi Kittilän kuntapäättäjät virka-aseman väärinkäyttämisestä
Korkein oikeus tuomitsi Kittilän kunnanhallituksen ex-puheenjohtajan 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Seitsemän muuta syytettynä ollutta kuntapäättäjää tuomittiin sakkorangaistuksiin virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet oli hylätty aiemmissa oikeusasteissa.


Korkein oikeus Pohjoisesplanadilla Helsingissä.
Korkein oikeus Pohjoisesplanadilla Helsingissä. KUVA: SARI GUSTAFSSON

Riika Nykänen HS
9:55
KORKEIN oikeus (KKO) on antanut ratkaisunsa Kittilän kunnan luottamushenkilöitä koskevassa virkarikosjutussa.

Sekä Lapin käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus olivat aiemmin hylänneet kuntapäättäjien virkarikossyytteet. Korkein oikeus myönsi kuitenkin syyttäjille asiassa rajoitetun valitusluvan koskien nimenomaisesti sitä, rikkoivatko päättäjät vuonna 2013 virkavelvollisuutensa hankkiakseen hyötyä hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajalle.

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota ja tuomitsi kaikkiaan kahdeksan tuolloista Kittilän kuntapäättäjää virka-aseman väärinkäyttämisestä.

KKO:n mukaan kuntapäättäjät syyllistyivät virkarikokseen joulukuussa 2013. Päättäjät olivat tuolloin päättäneet peruuttaa kunnanjohtajan tekemän tutkintapyynnön kunnan enemmistöomisteisen hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajasta.

He olivat lisäksi ilmoittaneet kunnan edustajille omistajaohjauksena kunnan kannaksi, että entinen toimitusjohtaja nauttii edelleen kunnan luottamusta ja hänet on kutsuttava takaisin yhtiön toimitusjohtajaksi.

KKO tuomitsi Kittilän kunnanhallituksen entisen puheenjohtajan Timo Kurulan virka-aseman väärinkäyttämisestä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Seitsemän muuta Kittilän kunnanhallituksen jäsentä ja varajäsentä tuomittiin vaihdellen 10, 40, tai 60 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin.

KKO:n mukaan syytetyt rikkoivat virkavelvollisuutensa hankkiakseen hyötyä hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajalle osallistuessaan kunnanhallituksen päätöksentekoon joulukuussa 2013.

KKO katsoi päätöksessään, että syytetyt olivat päätöksenteossaan ja valmistelussaan puolueellisesti pyrkineet hyödyttämään ex-toimitusjohtajaa ja edistäneet muita kuin kunnalle kuuluvia tarkoitusperiä.

SYYTTÄJÄT katsoivat valituksessaan, että kunnanhallituksen päätös oli puolueellinen ja sen tarkoituksena oli hyödyttää toimitusjohtajaa kunnan edun kustannuksella.

Päättäjien ei ole kuitenkaan väitetty itse hyötyneen asiassa.

Syyttäjien valituslupahakemus hylättiin siltä osin kuin asiassa oli kyse muun muassa kunnan luottamushenkilöiden päätöksenteosta ja sen valmistelusta muissa asioissa. Asianomistajana olleelle entiselle kunnanjohtajalle ei myönnetty valituslupaa.

Korkein oikeus käsitteli asiaa siis vain vuoden 2013 tutkintapyynnön peruuttamisen ja omistajaohjauksen antamisen osalta.

Muutoin hovioikeuden tuomiota ei siis muutettu, vaan hovioikeuden hylkäävä tuomio jäi muilta osin lainvoimaiseksi.


Jaa

Tallenna

Kommentoi

Ilmoita asiavirheestä
Aiheeseen liittyvää
Oikeudenkäynnit|KKO:ssa kuultiin loppu­lausunnot Kittilän virka­rikos­jutussa – Syyttäjät: Jutussa kyse rakenteellisesta korruptiosta
Kotimaa
4.5.2022 16:18
7539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nää kittilän kommarit puuttinin kätyreitä lähetettä vä siperiaan.

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    ❤️ ­­N­­y­­­m­­­f­­o­­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17763890x

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kunnanjohtaja on jo ilmoittanut, ettei KKO:n ratkaisu merkitse mitään. Tämä on sitä keskustapuolueen arkitodellisuutta. KEPU pettää aina ja Kittilän kepupäättäjien kunniaksi Eino Leinoa mukaillen "Näät KEPU pettää, on pettänyt ennen, ja pettää tuhanten vuosien mennen."
Taas kerran kansalaisilla on tilaisuus kertoa vaaleissa mielipiteensä rakenteellisen korruption hyväksyttävyydestä.

Äänestä

Ei yltänyt hyväveliverkosto Helsinkiin asti.

Äänestä

tässsä syylliset

Lapin Kansa
LAPPI
UUSIMMAT
URHEILU
PODCASTIT
NÄKÖISLEHDET

PÄÄKIRJOITUS: KKO:n Kit­ti­lä-pää­tös on kun­ta­päät­tä­jil­le monella tapaa kiu­sal­li­nen
PODCAST: Onko kes­kus­ta enää Lapin suurin? Oletko Väy­ry­sen ope­tus­lap­si, Katri Kul­mu­ni?
VAALIKONE: Kokeile kuka eh­dok­kais­ta on lä­him­pä­nä omaa aja­tus­maail­maa­si
MAINOS: Tilaa Lapin Kansa Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 12,90 € / kk + 1 kk kaupan päälle, tilaa tästä
KKO tuo­mit­si Kit­ti­län kun­nan­joh­ta­jan eh­dol­li­seen van­keu­teen van­hois­ta vir­heis­tä – kun­ta­päät­tä­jil­le tilanne on monella tapaa kiu­sal­li­nen
Lapin Kansa
23
02.03.2023 16:00
KITTILÄ-JUPAKKA
Timo Kurula on toiminut Kittilän kunnanjohtajana joulukuusta 2022 lähtien.
Timo Kurula on toiminut Kittilän kunnanjohtajana joulukuusta 2022 lähtien.
KUVA: ANSSI JOKIRANTA
PÄÄKIRJOITUS // 3.3.2023
Reilut 10 vuotta jatkuneen Kittilä-jupakan uusin käänne nähtiin torstaina, kun korkein oikeus (KKO) tuomitsi kunnanhallituksen puheenjohtajana 2013 toimineen Timo Kurulan 60 päivän ehdolliseen vankeuteen virka-aseman väärinkäytöstä.
Päätöksen merkittävyyttä lisää se, että hän on nykyisin Kittilän kunnanjohtaja.

Kyse on koko jupakan käynnistäneestä oikeusjutusta. Sen ydinkysymys oli, syyllistyivätkö kunnanhallituksen jäsenet virka-aseman väärinkäyttöön peruuttaessaan kunnanjohtaja Anna Mäkelän Levin hiihtokeskusjohtajasta Jouni Palosaaresta poliisille tekemän tutkintapyynnön, joka koski hissikauppoja.

Lisäksi hallitus antoi kunnan edustajille omistajaohjausta, jonka mukaan Palosaari oli palautettava toimitusjohtajaksi. KKO:n mukaan syyllistyivät.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Sen sijaan Palosaaren toiminnassa ei ole todettu laittomuuksia. Hän toimii yhä hissiyhtiön johtajana.

Kyseisen episodin seurauksena kunnanvaltuusto erotti Mäkelän. Korkein hallinto-oikeus totesi potkut sittemmin laittomiksi ja kunta joutui maksamaan erotetulle 140 000 euron korvaukset.

Erottamisesta lähti oikeusprosessien vyöry, jonka selvittely on jatkunut näihin päiviin asti. Pääosa syytteistä on hylätty.

KKO:n tuomio koskee Kurulan lisäksi kunnanhallituksen ex-varapuheenjohtajaa Aki Maunulaa ja Palosaari-asiassa aktiivisesti toiminutta hallituksen jäsentä, jotka saivat 60 päiväsakkoa. Kolme muuta jäsentä tuomittiin 40 ja kaksi varajäsentä 10 päiväsakkoon.

KKO katsoi hallituksen päätösten ensisijaisena vaikuttimena olleen pyrkimys hyödyttää Palosaaren, eikä kunnan etua – näin he käyttivät päätösvaltaansa hallintolain vastaisesti. Sekä Lapin käräjäoikeus että hovioikeus olivat aiemmin hylänneet syytteet.

KKO:n päätös on Kittilän kannalta kiusallinen – johtaahan kuntaa nyt vankeustuomion saanut mies. Vaikka tuomio ei liity Kurulan nykyvirkaan mitenkään, tuomion taustalla olevat asiat ovat Kittilän asioita, joita Kurula on ollut keskeisessä asemassa hoitamassa.

Kurula tuskin eroaa (LK 2.3.). Kunta joutunee ottamaan kantaa hänen viranhoitonsa jatkoedellytyksiin.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että valtuusto valitsi Kurulan kunnanjohtajaksi viime joulukuussa selkeällä äänten enemmistöllä tilanteessa, missä oikeusprosessin tiedettiin olevan kesken.

Toki vähemmistö – seitsemän valtuutettua – jätti valintaan eriävän mielipiteen. Tältä pohjalta on silti vaikea uskoa, että valtuusto päätyisi erottamaan Kurulan.

Kittilän kunnallisen päätöksenteon jo ennestään ryvettyneelle maineelle KKO:n päätös ei tee hyvää. Sen sijaan Kittilän imago kestänee uusimmankin takaiskun – kuuluuhan Levin pitäjä pohjoisen elinvoimaisimpiin kuntiin, missä asukasluku kasvaa ja palvelut pelaavat.

P.S.

Lapin kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) jää Suomen poliittiseen historiaan Nato-änkyränä, joka vastusti Suomen puolustusliittojäsenyyttä loppuun asti. Eduskunnan äänestyksessä keskiviikkona hän ehdotti Nato-jäsenyyttä koskevan lakiesityksen hylkäämistä (LK 2.3.). Ehdotus sai täystyrmäyksen, kun eduskunta hyväksyi Nato-jäsenyyden äänin 184-7. Mustajärvi sai taakseen vain muutaman vasemmistoliiton edustajan. Aika näyttää, puolustiko Lapin mies Suomen eduskunnassa Suomen vai Venäjän turvallisuutta.

KOMMENTOI (23)

LUE LISÄÄ
Korkein oikeus aloitti Kittilä-jupakan vastaajien ja todistajien kuulemisen Rovaniemellä – Timo Kurula: "En toivoisi tällaista kenellekään"
Korkein oikeus aloitti Kit­ti­lä-ju­pa­kan vas­taa­jien ja to­dis­ta­jien kuu­le­mi­sen Ro­va­nie­mel­lä – Timo Kurula: "En toi­voi­si täl­lais­ta ke­nel­le­kään"
25.04.2022 16:05
Kittilässä tehtiin virheitä lakia rikkomatta ja opittiin, että sopiminen tulee aina riitelyä halvemmaksi
PÄÄKIRJOITUS
Kit­ti­läs­sä tehtiin vir­hei­tä lakia rik­ko­mat­ta ja opit­tiin, että so­pi­mi­nen tulee aina rii­te­lyä hal­vem­mak­si
04.05.2021 15:24
Korkein oikeus jäi pohtimaan Kittilää –  jos vastaajat todetaan syyllisiksi, valtio saattaa periä heiltä takaisin jo korvatut asianajokulut
Korkein oikeus jäi poh­ti­maan Kit­ti­lää –  jos vas­taa­jat to­de­taan syyl­li­sik­si, valtio saattaa periä heiltä ta­kai­sin jo kor­va­tut asian­ajo­ku­lu

Äänestä

Korruptio ei ole rikos suomessa,se on maan tapa ottaa lahjuksia ja vähän voitelu rahhaa. Mutta nyt on todeksi näytetty,että väärin toimittiin aikanaan- " Mie äänestin vain niin ku käskethin tehä".....voi voi

Äänestä

Sipilän vika 2015

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kotimaa|Oikeudenkäynnit
Korkein oikeus tuomitsi Kittilän kuntapäättäjät virka-aseman väärinkäyttämisestä
Korkein oikeus tuomitsi Kittilän kunnanhallituksen ex-puheenjohtajan 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Seitsemän muuta syytettynä ollutta kuntapäättäjää tuomittiin sakkorangaistuksiin virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet oli hylätty aiemmissa oikeusasteissa.


Korkein oikeus Pohjoisesplanadilla Helsingissä.
Korkein oikeus Pohjoisesplanadilla Helsingissä. KUVA: SARI GUSTAFSSON

Riika Nykänen HS
9:55
KORKEIN oikeus (KKO) on antanut ratkaisunsa Kittilän kunnan luottamushenkilöitä koskevassa virkarikosjutussa.

Sekä Lapin käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus olivat aiemmin hylänneet kuntapäättäjien virkarikossyytteet. Korkein oikeus myönsi kuitenkin syyttäjille asiassa rajoitetun valitusluvan koskien nimenomaisesti sitä, rikkoivatko päättäjät vuonna 2013 virkavelvollisuutensa hankkiakseen hyötyä hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajalle.

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota ja tuomitsi kaikkiaan kahdeksan tuolloista Kittilän kuntapäättäjää virka-aseman väärinkäyttämisestä.

KKO:n mukaan kuntapäättäjät syyllistyivät virkarikokseen joulukuussa 2013. Päättäjät olivat tuolloin päättäneet peruuttaa kunnanjohtajan tekemän tutkintapyynnön kunnan enemmistöomisteisen hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajasta.

He olivat lisäksi ilmoittaneet kunnan edustajille omistajaohjauksena kunnan kannaksi, että entinen toimitusjohtaja nauttii edelleen kunnan luottamusta ja hänet on kutsuttava takaisin yhtiön toimitusjohtajaksi.

KKO tuomitsi Kittilän kunnanhallituksen entisen puheenjohtajan Timo Kurulan virka-aseman väärinkäyttämisestä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Seitsemän muuta Kittilän kunnanhallituksen jäsentä ja varajäsentä tuomittiin vaihdellen 10, 40, tai 60 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin.

KKO:n mukaan syytetyt rikkoivat virkavelvollisuutensa hankkiakseen hyötyä hiihtohissiyhtiön ex-toimitusjohtajalle osallistuessaan kunnanhallituksen päätöksentekoon joulukuussa 2013.

KKO katsoi päätöksessään, että syytetyt olivat päätöksenteossaan ja valmistelussaan puolueellisesti pyrkineet hyödyttämään ex-toimitusjohtajaa ja edistäneet muita kuin kunnalle kuuluvia tarkoitusperiä.

SYYTTÄJÄT katsoivat valituksessaan, että kunnanhallituksen päätös oli puolueellinen ja sen tarkoituksena oli hyödyttää toimitusjohtajaa kunnan edun kustannuksella.

Päättäjien ei ole kuitenkaan väitetty itse hyötyneen asiassa.

Syyttäjien valituslupahakemus hylättiin siltä osin kuin asiassa oli kyse muun muassa kunnan luottamushenkilöiden päätöksenteosta ja sen valmistelusta muissa asioissa. Asianomistajana olleelle entiselle kunnanjohtajalle ei myönnetty valituslupaa.

Korkein oikeus käsitteli asiaa siis vain vuoden 2013 tutkintapyynnön peruuttamisen ja omistajaohjauksen antamisen osalta.

Muutoin hovioikeuden tuomiota ei siis muutettu, vaan hovioikeuden hylkäävä tuomio jäi muilta osin lainvoimaiseksi.


Jaa

Tallenna

Kommentoi

Ilmoita asiavirheestä
Aiheeseen liittyvää
Oikeudenkäynnit|KKO:ssa kuultiin loppu­lausunnot Kittilän virka­rikos­jutussa – Syyttäjät: Jutussa kyse rakenteellisesta korruptiosta
Kotimaa
4.5.2022 16:18

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu