Hei! Kaipaisin apua erään mieltäni vaivaavaan ongelmaan, tai siis kun olen aina ollut jokseenkin ...pelkäävä väkivaltaa kohtaan. Kun aloimme seurustella mieheni kanssa, en uskaltanut edes olla hänen kanssaan kahden kesken ennen kuin olin valmis seksiin - pelkäsin että hän kenties saattaisi innostua vähän liikaa. Tähän ei siis todellakaan ole mitään syytä, ei kerrassaan mitään, sillä hän on hyvin kiltti ja muutenkin herkkä. Hän halusi odottaa vielä puoli vuotta seksiin siirtymistä kun minä olin valmis, että ei tekisi mitään väärin ja minäkin nauttisin siitä paljon. Joka tapauksessa, tämä vain havainnollistamaan sitä, että pelkään.
No, mieheni on erittäin hellä ja suloinen, kun kaikki on hyvin, niinkuin yleensä onkin, mutta joskus minusta tuntuu, että hän ei kerro minulle ihan kaikkea. Kerran kun hän jäi kiinni "puolivalehtelusta" ja asioiden kertomatta jättämisestä, ja hiillyin siitä todella kovin ja kyselin, miksi sitä ja miksi tätä, ja yritin lypsää miten asiat todella olivat, hän ei vastannut juuri mitään, ja aikani "asioita selvitettyäni" yritin lähteä paikalta, hän tarrasi minuun kiinni eikä päästänyt minua menemään vaikka todella kaikin voimin yritin, ja sanoin, että nyt todella päästää irti. Enhän minä tietenkään mitään voinut, pieni nainen kun olen, ja jäin siihen "keskustelemaan" lisää, ja sitten hän uudelleen tarrasi minuun kiinni ja ravisteli minua, ja hampaitakiristellen kysyi, mikä minulla nyt on. Varsinkin kun on tapahtunut jotain, hän ei kertakaikkiaan suostu puhumaan asiasta, minä yritän kyllä, vaikka millä tavalla, rauhallisesti, vähemmän rauhallisesti ja vaikka miten. Hän vain sanoo, että "minä rakastan sinua" ja blaa blaa blaa. Ei koskaan yritä selittää, miksi on tehnyt jotain, sanoo vain että "anteeksi" ja "minä rakastan sinua", muttei kysyttäessä edes ymmärrä mistä häntä pyytää anteeksi! Siis silloinkin, jos hän on valhedellut ja tehnyt asioita selkäni takana.
Muutenkin olen ollut huomaavinani, että kun sanat loppuvat, joita ei kyllä näyttäisi kovin paljoa varastossa olevankaan, hän vähän niinkuin "menettää kontrollinsa", vaikkei kertaakaan ole väkivaltaa käyttänytkään. Kaksi kertaa hän on ravistellut, ja siinä vaiheessa minä menen aina ihan lukkoon ja tilanne laukeaa, mutta jotenkin minua pelottaa, että aikanaan, kun ei riidat ole niin heppoisia, hän voisi käyttää sitä oikeaa väkivaltaa. Ja jotenkin minusta sekin tuntuu oudolta, että hän aina alkuaikoina minun vitsaillessani väkivaltaan liittyvistä asioista, hän aina sanoi, että hän ei ole väkivaltainen. Ihan kuin vakuutellakseen. Mutta kaikkihan siis voi yhtä hyvin olla vain minun herkkyyteni aikaansaannosta, mutta mietin silti, että entäs jos. Sitä halusinkin kysyä, että mitä mieltä te olette?
Sekin minua jossain määrin huolettaa, että... aivan kuin kunnioitukseni häntä kohtaan kohoaisi jos hän tarttuu kiinni ja ...tiedättehän. Entä jos minä jollain tapaa ruokin sitä toimintaa, entä jos olenkin sellainen nainen, joka pitää väkivallatonta miestä epämiehekkäänä? Se voisi juontaa juurensa siihen, että minun isäni on vahva mies ja perheen pää, joskaan ei ikinä ole käyttänyt väkivaltaa. Tarkoitan, että ehkä kaipaan miestä, joka "määrää kaapin paikan", mutta koska mieheni on luvalla sanoen tosi kiltti ja ehkä vähän nössökin, kaipaan sitä ...edes siinä muodossa. Mutta kun en ikinä uskoisi mieheni olevan väkivaltainen, kun hän on niin kiltti ja hellä! Mutta sitten taas, miksi hän käy kiinni edes tuolla lailla pienessä riidassa, entä sitten isossa? Plääh...
Vähän sekavaa tekstiä, toivottavasti joku edes jaksaa lukea. :'( Sanokaa, että olen vain vainoharhainen (jota luultavasti olenkin, sillä hän on kiltti ja hellä ja ottaa minut aina huomioon, vaikka jotenkin riidan aikana hän on vähän erilainen). Hmm. Kiitos ajastanne.
No, mieheni on erittäin hellä ja suloinen, kun kaikki on hyvin, niinkuin yleensä onkin, mutta joskus minusta tuntuu, että hän ei kerro minulle ihan kaikkea. Kerran kun hän jäi kiinni "puolivalehtelusta" ja asioiden kertomatta jättämisestä, ja hiillyin siitä todella kovin ja kyselin, miksi sitä ja miksi tätä, ja yritin lypsää miten asiat todella olivat, hän ei vastannut juuri mitään, ja aikani "asioita selvitettyäni" yritin lähteä paikalta, hän tarrasi minuun kiinni eikä päästänyt minua menemään vaikka todella kaikin voimin yritin, ja sanoin, että nyt todella päästää irti. Enhän minä tietenkään mitään voinut, pieni nainen kun olen, ja jäin siihen "keskustelemaan" lisää, ja sitten hän uudelleen tarrasi minuun kiinni ja ravisteli minua, ja hampaitakiristellen kysyi, mikä minulla nyt on. Varsinkin kun on tapahtunut jotain, hän ei kertakaikkiaan suostu puhumaan asiasta, minä yritän kyllä, vaikka millä tavalla, rauhallisesti, vähemmän rauhallisesti ja vaikka miten. Hän vain sanoo, että "minä rakastan sinua" ja blaa blaa blaa. Ei koskaan yritä selittää, miksi on tehnyt jotain, sanoo vain että "anteeksi" ja "minä rakastan sinua", muttei kysyttäessä edes ymmärrä mistä häntä pyytää anteeksi! Siis silloinkin, jos hän on valhedellut ja tehnyt asioita selkäni takana.
Muutenkin olen ollut huomaavinani, että kun sanat loppuvat, joita ei kyllä näyttäisi kovin paljoa varastossa olevankaan, hän vähän niinkuin "menettää kontrollinsa", vaikkei kertaakaan ole väkivaltaa käyttänytkään. Kaksi kertaa hän on ravistellut, ja siinä vaiheessa minä menen aina ihan lukkoon ja tilanne laukeaa, mutta jotenkin minua pelottaa, että aikanaan, kun ei riidat ole niin heppoisia, hän voisi käyttää sitä oikeaa väkivaltaa. Ja jotenkin minusta sekin tuntuu oudolta, että hän aina alkuaikoina minun vitsaillessani väkivaltaan liittyvistä asioista, hän aina sanoi, että hän ei ole väkivaltainen. Ihan kuin vakuutellakseen. Mutta kaikkihan siis voi yhtä hyvin olla vain minun herkkyyteni aikaansaannosta, mutta mietin silti, että entäs jos. Sitä halusinkin kysyä, että mitä mieltä te olette?
Sekin minua jossain määrin huolettaa, että... aivan kuin kunnioitukseni häntä kohtaan kohoaisi jos hän tarttuu kiinni ja ...tiedättehän. Entä jos minä jollain tapaa ruokin sitä toimintaa, entä jos olenkin sellainen nainen, joka pitää väkivallatonta miestä epämiehekkäänä? Se voisi juontaa juurensa siihen, että minun isäni on vahva mies ja perheen pää, joskaan ei ikinä ole käyttänyt väkivaltaa. Tarkoitan, että ehkä kaipaan miestä, joka "määrää kaapin paikan", mutta koska mieheni on luvalla sanoen tosi kiltti ja ehkä vähän nössökin, kaipaan sitä ...edes siinä muodossa. Mutta kun en ikinä uskoisi mieheni olevan väkivaltainen, kun hän on niin kiltti ja hellä! Mutta sitten taas, miksi hän käy kiinni edes tuolla lailla pienessä riidassa, entä sitten isossa? Plääh...
Vähän sekavaa tekstiä, toivottavasti joku edes jaksaa lukea. :'( Sanokaa, että olen vain vainoharhainen (jota luultavasti olenkin, sillä hän on kiltti ja hellä ja ottaa minut aina huomioon, vaikka jotenkin riidan aikana hän on vähän erilainen). Hmm. Kiitos ajastanne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Viestiäsi lukiessa ei voi olla huomaamatta vähättelevää asennettasi. Ehkä kannattaisi istua alas ja vaikka lukea oma viestisi ajatuksella läpi ja nähdä miten alentavaan sävyyn kirjoitat miehesi ongelmista samalla kärjistäen omiasi.
Minä en nyt ymmärrä, mitä tarkoitat, vaikka kuinka haluaisin. :'/ Voisitko selventää? Minä nimittäin en missään tapauksessa halua "alentaa" miestäni tai mitään, ja tiedän kyllä että olen hyvin rasittava ihminen, ja jos hän minuun suuttuisikin, se olisi varmasti minun syyni. Äitinikin aikanaan sanoi, että ei ihmettelisi yhtään, jos mieheni minut joskus hakkaisi. Isä sanoi kyllä siihen, että vielä suurempi ihme on se, ettei hän ole koskaan hakannut äitiä. :D Mutta en siis väitä, ettenkö minä olisi riitatilanteessa erittäin ärsyttävä ja aggressiota herättävä, vaan yritin vain kysyä, että ...onko tuollainen käytös jokin esiaste väkivaltaan (vaikka se olisikin "oma vikani")?
Luetuttaisitko sinä muuten tuon viestin miehelläsi?
Näyttäisi myös viestistäsi päätellen, että kun miehesi menee ongelmatilanteessa lukkoon niin sinä painat päälle kuin höyryjuna. Mitä odotat tälläseltä tilanteelta, muuta kuin kiinni käymistä.
Jos sinä vielä keskustelet samalla tavalla kuin kirjoitit niin en yhtään ihmettele jos muuten rauhallinen mies käy kiinni tekstiileihin.
Näen kyllä turhautuneisuutesi ja ymmärrän tilanteesi.
Ilmeisesti sinä olet se sanavalmiimpi ja vahvempi osapuoli näissä ongelmatilanteissa ja ehkä muutenkin. Se voi olla yksi syy miksi miehesi menee lukkoon.
En kyllä luetuttaisi, sillä en edes tiedä, olenko vain vainoharhainen, vai onko minulla aihetta pelätä. Enkä suinkaan syytä häntä, yritän vain miettiä miten asia on.
Höyryjuna... :D No, enpä tiedä. Tai kyllä, mutta ensialkuun noin yleensä yritän rauhallisesti keskustella ja kysyä, ja antaa hänen itse kertoa, olen yrittänyt myös kirjeellä lähestymistä, mutta kun ihan kuin hän salaisi kaiken, ja kun saan tietää, hänellä ei olisi mitään selitystä tekoihin, joista olemme yhdessä sopineet että niin ei tehdä! Sitten kun hän ei puhu ja kerro ja selitä, yritä selvittää asiaa, ja kun samat tilanteet vain toistuvat miljoona kertaa, niin alan menettää kärsivällisyyteni, kun aina on vastauksena vain "joo joo, kyllä mä sua rakastan ja en mä enää". Sitten minä suutun, kyllä, ja painan päälle kuin höyryjuna. Mikään muu ei tunnu auttavan! Sitten hän edes reagoi jotenkin.
Olen kyllä "vahvempi" ja sanavalmiimpi ongelmatilanteissa, mutta en käsitä, miksei hän voi kerta kaikkiaan sanoa yhtään mitään, vaikka kirjoittaisin kirjeen ja pyytäisin vastaamaan siihen. Hän vastaa kyllä, ja kirjoittaa aina sen saman fraasinsa, eikä selitä mitään. Siinä tilanteessa ei mielestäni lukkoon tarttis mennä, voisi vallan hyvin kertoa mitä ja miksi, ja edes yrittää selvittää tilannetta. Mutta huoh, ei kai siinä mikään auta.
Niin ja tosiaankin vielä semmoinen tarkennus, että kun hän aina väittää, ettei ole tehnyt mitään, mutta sitten ei voi selittää, että miten niin ei ole tehnyt mitään, vaikka "todisteet" puhuvat muuta, ja vaikka pyytäisin häntä kauniisti kertomaan, miten niin. En nimittäin haluaisi uskoakaan hänen tehneen mitään "pahaa", vaan haluaisin että hän voisi selittää asian jollain niin, että kaikki olisikin hyvin. Mutta sitten kun hän ei selitä, ja sanoo vain, ettei ole tehnyt mitään, minä menetän hermoni.
Voihan olla tietysti, että mies tietää rikkoneensa sopimusta ja tekee sitä tahallaan toistuvasti eikä haluakkaan reagoida selvittely pyyntöihin. Ehkä se on hänen yrityksensä saada uusittua sopimusta. Kun tarpeeksi monta kertaa rikkoo sopimusta niin se tavallaan "hiljaisesti hyväksytään" tyyliin "minkäs teet" ja näin hän saa mitä halusi.
Voi tietysti olla myös, että miehellä on jonkinlainen trauma vaikeuden asioiden selvittelyssä ja menee totaalisen lukkoon kun rikkomuksia asioita aletaan vatvomaan. Ehkä häntä on lyöty tai muuten rangaistu hieman liian lujalla kädellä joskus ja tuo lukkoon meno on puolustusreaktio josta ei päästä yli ihan helpolla.
Yksi tapa, jota ehkä olet jo kokeillutkin, on ottaa tuo lukkoon meno puheeksi ihan ystävällisessä tilanteessa eikä aina vain silloin kun on riita päällä. Keskustella hänen tahdillaan ja vaikka sitten sana tunnissa jos se näyttäisi toimivan.
Jos taustalla on jokin trauma tms. on ehkä syytä kääntyä ammattiauttajien puoleen eikä yrittää itse korjata asiaa josta ei välttämättä ymmärrä mikä on rikki!
Toisaalta mikäli ongelma esiintyy vain tietyissä asioissa ja valikoiduissa tilanteissa voi olla kyseessä puhdas vedätys. Häne tekee väärin ja kuuntelee sinun höyryämisesi ja se siitä seuraavaan kertaan taas.
Vedätyksen yleinsä pystyy näkemään. Vedätyksessä sama tapa jonka on huomattu tehoavan toistuu ja yleensä se alkaa leviämään myös muihin tilanteisiin.