Parhaat ehdokkaat 2023 eduskuntavaaleissa

15 parasta ehdokasta eduskuntavaaleissa Lapista 2023

Tämän listan tarkoituksena on helpottaa sinun, äänestäjän työtä. Ehdokkaat olen valinnut puhtaasti sillä perusteella, millaisia edustajia Suomi mielestäni tarvitsee ensivaalikaudelle eduskuntaan, ottaen huomioon, ettei yksinkertaisesti taloudentilamme tue Rinne-Marinin hallituksen politiikalla jatkamista. Otan myös huomioon, kuinka ehdokas tunnistaa Lapin erityislaatuisuutta ja tarpeita. Yhtäkään ehdokasta en ole pudottanut pois sen perusteella edustaako hän jotain tiettyä puoluetta. Kaikki ehdokkaat olen arvioinut heidän omien näkemystensä perusteella, en puolueen tai asuinpaikkakunnan.

KESKUSTA
Katri Kulmuni

LIIKE NYT
Olli-Pekka Mäkipeura
Sune Virta

KOKOOMUS
Heikki Autto
Riitta Savukoski
Terhi Salmela
Jaana Kostiainen
Antti Kaarlela

KD
Erkki Hurtig
Saija Tikkanen

PERSUT
Rauli Kukkamaa
Sara Seppänen
Juhana Kelloniemi

Vapauden Liitto
Heli Tranberg

Sitoutumaton
Unto Friman
681707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Hyvä ettei kissantappaja ollut listalla.

Äänestä
  • Kyse on parhaista ehdokkaista. Siksi ei ole listalla.

    Äänestä

Tuolla on monta puoluetta, joista ei kukaan mene läpi. Rovaniemeltä on ykkösehdokkaat Kokoomus Autto (kaupunginvaltuusto pj), Keskusta Junttila (kaupunginhallitus ok), SDP Ojala-Niemelä (aluevaltuuston pj). Jos Rovaniemeltä haluaa näistä puolueista edustajan on ykkösehdokkaalle ääni ehkä tarpeellinen, mutta iso kysymys on, kuka on PS kärkiehdokas Rovaniemellä, Seppänen vai Henttunen?

Äänestä
  • Junttila ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto Keskustalta. Demarit taas ei ole esittänyt mitään keinoja talouden tervehdyttämiselle, sama kuin tyhjentäisi pakkitilinsä kaikista rahoista roskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Junttila ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto Keskustalta. Demarit taas ei ole esittänyt mitään keinoja talouden tervehdyttämiselle, sama kuin tyhjentäisi pakkitilinsä kaikista rahoista roskiin.

    Emme siis äänestä Demaria.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Junttila ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto Keskustalta. Demarit taas ei ole esittänyt mitään keinoja talouden tervehdyttämiselle, sama kuin tyhjentäisi pakkitilinsä kaikista rahoista roskiin.

    Junttila ei ole paras vaihtoehto mutta Rovaniemeltä ykkösehdokas jos haluaa keskustalaista äänestää ja että Rovaniemeltä valitaan keskustalainen ja on hyvät tissit ja saa ääniä myös sen takia.

    Tietenkin oikeistolaiset äänestää nyt Henttusta Kokoomuksen hajaantumisen vuoksi Rovaniemellä ja vasemmistolaiset äänestävät Tennilän poistuttua ehdokkuudesta paikallista ehdokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Äänestä sitoutumaton Inkeri Yritys. Kaikki puolue sitoutumattomat ja vasemmistolaiset myös äänestää häntä, nyt valitaan ehdokas joka ei ole puolueissa!

    Nämä ei ole kuntavaalit.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nämä ei ole kuntavaalit.

    On ne, nimittäin edusKUNTAvaalit. Kunta se on sekin, edustaa koko kansaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Äänestä sitoutumaton Inkeri Yritys. Kaikki puolue sitoutumattomat ja vasemmistolaiset myös äänestää häntä, nyt valitaan ehdokas joka ei ole puolueissa!

    Äänestän Kristillisdemokraattia. Yritykseksi Inkeri jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Äänestän Kristillisdemokraattia. Yritykseksi Inkeri jää.

    Äänesi menee siis Auttolle?

    Äänestä

Mun ihanne ehdokas on yrittäjä Matti Henttunen!

Perusteet:
1. Hän on isänmaallinen ja ryhdikäs linja.
2. Hän kokoaa koko oikeiston äänet, koska Kokoomuksen mahdollisesti menettäessä paikan menee äänet aivan hukkaan. Jos perussuomalaiset ja kokoomuslaiset äänestää kaikki Henttusta, hän menee läpi eikä ääni hukkaan.
3. Hän on yrittäjä, itse hankkii elantonsa ei valtion suojatöissä.
4. Hän auttaa köyhiä ja heikkoja mm. jakamalla sitä pikkusen hyvää soppaa ihmisille. Hän on hyväntekijä.

1Äänestä
  • Kaukana isänmaallisesta kun aikoo erota EU:sta ja luopua Euron käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaukana isänmaallisesta kun aikoo erota EU:sta ja luopua Euron käytöstä.

    Siksi Heikki Autto numerolla 88.

    Autto tajuaa EU asioita ja sen tosiasian. Suomi on EU:ssa ja sieltä poislähteminen on huonompinvaihtoehto. Myöskin Autto tajuaa ettei ole Suomen etu edistää nykyistä kehitystä EU:ssa.

    EU hajoaa itse, ellemme muuta EU:ta siihe suuntaan mihin perussopimuksen mukaan liityimme ja jopa kiristä EU maiksi hyväksyttävien kriteereitä.

    Äänestä

  • Kyllä Sara Seppänen on se jonka läpimeno varmistetaan, jos Persua äänestetään.

    Hyvä vaihtoehto on myös LiikeNytin Mäkipeura.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä Sara Seppänen on se jonka läpimeno varmistetaan, jos Persua äänestetään.

    Hyvä vaihtoehto on myös LiikeNytin Mäkipeura.

    Jos ääniä hajoaa, menee vain Tornion Juuso läpi. Mutta jos kaikki rovaniemeläisen äänestää Henttusta, niin hänet valitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä Sara Seppänen on se jonka läpimeno varmistetaan, jos Persua äänestetään.

    Hyvä vaihtoehto on myös LiikeNytin Mäkipeura.

    Sara Seppänen taitaa harrastaa kopioimista samalla tavalla kuin entinen kansanedustaja Kopio-Vilen. Kysykää vaikka Sanna Luomalta, jonka keskeiset viime eduskuntavaalien teemat ovat nyt päätyneet Seppäsen tynnyriin. Mielipiteiden muuttaminen on ollut joissain kysymyksissä niin joustavaa, että se on heilahtanut äärilaidasta toiseen. Näin on käynyt vaikkapa kaivosasioissa. Jotakin rotia pyrkyryyteen!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos ääniä hajoaa, menee vain Tornion Juuso läpi. Mutta jos kaikki rovaniemeläisen äänestää Henttusta, niin hänet valitaan.

    Jos kaikki persua äänestävät äänestä Henttusta vain Yksi persu menee läpi. Sitäks sää haluat.

    Äänestä

  • Ei ole tarpeeksi oikealla talous asioissa. Siksi Heikki Autto 88

    Ei ymmärrä miksi Suomen ei pidä erota EU:sta ja mihin suuntaan Suomen tulee ajaa EU:ta siksi Heikki Autto 88.

    Eikä tajua Henttunen kuten Autto, että EU on myös Suomenkannalta yksi oleelline pelinappula Kiinariskin pienentämisessä. Siksi Heikki Autto 88

    Ja ihan vain huomiona. Suomelle tulee kallis lasku, jos terapia laitetaan ilmaiseksi alle 30v ihmisille. Tätä Henttunen kannattaa. Vasemmistolaista skeidaa, koska on myös ihmisiä joilla on itselläänkin varaa kustantaa terapiansa tai osa kustantaa kelatuella. Kyllä lasku on suurempi, kun kaikille kustannetaan ilmainen terapia ja tämä taas on poissa sitä tarvitsevilta 30+ ikäisiltä, kun vastaanottoajat täysbuukattuja. Siksi ei ääntä Henttuselle.

    Joku kuitenkin nostaa Auton tikun nokkaan. Itse en ole löytänyt Autolta kantaa, missä kannattaisi terapiaa ilmaiseksi kaikille siis KAIKILLE alle 30v.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kokoomus on vaaliliitossa KD:n kanssa eli ei menetä paikkaa. Henttusen sijaan parempi valinta on KD:n Saija Tikkanen.

    Tikkasen ajatuksia voit lukea mm. täältä.
    https://www.mtvuutiset.fi/vaalikone#/vaalipiirit/45/ehdokkaat/389

    Kyllä! Tikkanen ajattelee myös kestävällä tavalla ympäristöasioista. Järkivihreäkin sen tajuaa, valittava on Tikkanen eikä ketään Vihreiden listalta, joille ilmasto ja luonto on koskematon eikä ole halua tehdä ilmastopolitiikkaa kestävällä tavalla. Tikkanen mm tajuaa. Autoilun kustannukset estävät monia hankkimasta vähempipäästöistä autoa. Ilmastoteko. Vihreät ehdokkaat sen sijaan haluaa kurittaa autoilijoita lisää ja näin ollen eatää heidän rahojensa riittävyyttä hankkia vähempipäästöisiä autoja.

    Järjen ääni eduskuntaan numerolla 101.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Sanoisin myös, että onhan tämä Tikkanen nyt parempi ajamaan Demareille tärkeitä koulutusasioitakin, kuin demariehdokas itse.

    Älykkö Demari haistaa paikan antaa ääni 101 Saija Tikkanen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä Sara Seppänen on se jonka läpimeno varmistetaan, jos Persua äänestetään.

    Hyvä vaihtoehto on myös LiikeNytin Mäkipeura.

    Persua? Ollut puolueessa alle vuoden.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä Sara Seppänen on se jonka läpimeno varmistetaan, jos Persua äänestetään.

    Hyvä vaihtoehto on myös LiikeNytin Mäkipeura.

    Persua? Seppänen ollut puolueessa alle vuoden.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kokoomus on vaaliliitossa KD:n kanssa eli ei menetä paikkaa. Henttusen sijaan parempi valinta on KD:n Saija Tikkanen.

    Tikkasen ajatuksia voit lukea mm. täältä.
    https://www.mtvuutiset.fi/vaalikone#/vaalipiirit/45/ehdokkaat/389

    Ja Kd:n äänethän menee lyhentämättömänä Heikki Auttolle vaaliliiton myötä.

    Äänestä

  • Teet hyvän valinnan, kun äänestät Henttusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Persua? Seppänen ollut puolueessa alle vuoden.

    Rovaniemi, keskitä äänet yrittäjä Henttuselle yli puoluerajojenkin.

    Äänestä

EROON EU; Sta !! KAIKEN PASKAN ALKU.

PS, VKK ja NE JOTKA EI Äänestä
- Eläinten rituaaliteurastusta !!

-Nyt eläintensuojelijat ÄÄNTÄ !!!

Äänestä

Kaikki henkilöt ovat sellaisia, joita ei pitäisi missään nimessä äänestää.

Äänestä

Avuton autto joutais mennä siperiaan asumaan. Silmistäkin näkee ettei tällä kaverilla ole kaikki korvien välissä kohdillaan.

1Äänestä
  • Ja kopiointi sujuu kuin Seppäsellä ja edeltäjällään Vilenillä.

    Äänestä

  • Kommunisteille riippakivi.

    Äänestä

Autto ehdottomasti läpi. Ossaa ajatella järjellä EU-asioita ja olisi yksi lisää torppaamaan Mykkäsen ja Orpon halua hyväksyä uutta suvereniteetti velkapakettia.

Äänestä

Höpö, höpö porukkaa.

Äänestä

Kainuussa on KD Major-Skini, maanviljelijä Majorin poika.

Äänestä

KUL-muni

Äänestä

Läpi mennee
Kulmuni
Väyrynen
Juuso
Seppänen
Keränen
ojala-Niemelä

Äänestä
  • Läpi menevät se oikea lista.

    Kulmuni
    Seppänen
    Autto
    Tikkanen
    Salmela
    Kelloniemi

    Suurilla äänimäärillä rannalle jäävät Mäkipeura ja hieman pienemmällä Friman. Mäkipeura menisi läpi, jos LiikeNyt olisi yhdenkään muun puolueen kanssa, poisluettuna RKP (yksi ehdokas), vaaliliitossa.

    Äänestä

Kuinka moni vielä haluaa kiky sopimuksen sen saa persuilta kokoomukselta kepulta. Ja he sen tekevät köyhät kyykkyyn

Äänestä

Uudellamaalla läpi menee naisista ainakin Purra ja Aidanjuuri.
Mieshistä remontti Reiska ja Keskisarja.

Äänestä
  • Sekä naisista Uudellamalla läpi menee Binga Tupamäki. Niitä järki kokoomuslaisia, ei mitään Orpo ja Mykkäsläisiä.

    Myös uusina eduskuntaan nousevat uudeltamaalta isolla äänimäärällä Onni Rostila (ps) ja viimeisimpien joukossa Tere Sammallahti (KOK)

    Helsingissä läpi vaaliliiton siivittämänä KD&Kepu&Korjausliike menee läpi ainakin Petri Roininen (KL).

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Sekä naisista Uudellamalla läpi menee Binga Tupamäki. Niitä järki kokoomuslaisia, ei mitään Orpo ja Mykkäsläisiä.

    Myös uusina eduskuntaan nousevat uudeltamaalta isolla äänimäärällä Onni Rostila (ps) ja viimeisimpien joukossa Tere Sammallahti (KOK)

    Helsingissä läpi vaaliliiton siivittämänä KD&Kepu&Korjausliike menee läpi ainakin Petri Roininen (KL).

    Varsinais-Suomesta eduskuntaan nousee Katriina Hiippavuori.

    Äänestä

Saija Tikkanen muuten on ympäristötietoisen valinta.

Äänestä
  • Nämä KD ehdokkaat on sama ko äänestää Kokoomusta ei kukaan mene läpi päivänselvä juttu.

    Jos haluat isänmaallisen keskusta-oikeiston edustajan yrittäjähenkisen niin se on tietenkin Matti Henttunen yrittäjä, Rovaniemi. Hänestä käytetään myös nimeä "Rovaniemen Hursti", koska hän on tunnettu hyväntekijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Nämä KD ehdokkaat on sama ko äänestää Kokoomusta ei kukaan mene läpi päivänselvä juttu.

    Jos haluat isänmaallisen keskusta-oikeiston edustajan yrittäjähenkisen niin se on tietenkin Matti Henttunen yrittäjä, Rovaniemi. Hänestä käytetään myös nimeä "Rovaniemen Hursti", koska hän on tunnettu hyväntekijä.

    Hyväntekijä tarkoittaa tämän persoonan kohdalla ennemminkin hyväksikäyttäjää.

    Äänestä

Kyllä Susanna Junttila 75 on järjen ääni Lapista,, perillä asioista ja näyttävä nainen..

Äänestä
  • Ikävä kyllä ehdokas Henttusen kohdalla ei voi puhua miehekkäästä näyttävyydestä, saiiraaloisen kalpea on ollut aina vaikka luulis hänen liikkuvan paljon raittiissa ulkoilmassa turistiryhmiensä kanssa.

    Äänestä

  • Rovaniemellä uusi nainen eduskuntaan Susanna kaupunginhallituksen puh.johtaja ja tosi kaunis nainen tissit ja muu olemus

    Äänestä

Liike Nytin Mäkipeura menisi kevyesti läpi, jos olisi Kokoomuksen ehdokas tai LiikeNyt vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Nyt jää saamatta paljon ääniä, koska vaatisi jotain 13 tuhannen äänipottia läpimennäkseen, jotta vertailulukukin riittäisi.

Harmi sillä olisi hyvä ehdokas. Onneksi Heikki Autto 88

Äänestä

Mielenkiintoinen lista. Epäselvää on ketä äänestää kun ei ei tunne ihmistä. Vaalitten aikaaan ollaan mielinkielin, mutta se arki. Olen kyllästynyt sanavalmiiseen suupaltiin Mariniin, vaikka enneen rauhallinen ojalaniemelä ja lapista.

Äänestä
  • Ei yhtään vasemmistolaista kiitos. Ei edes OjalaNiemelää. Eläminen on ollut yhtä kituuttamista pienituloisena vasemmistohallituksen politiikalla. Työssäkäyntikin kallistunut älyttömästi, asumisen kustannukset pilvissä, inflaatio vain kiihtyy kun Vasemmistohallitus ei tee sen hillitsemiseksi yhtään mitään.

    Iso muutos tarvitaan. Vasemmisto tuo pienituloiselle vain kurjuutta.

    Äänestä

  • Sehän on sama minkä numeron sinne mieluisimmaksi ajatellun puolueen ehdokkaista piirustaa. Ääni menee ehdokkaan puolueen hyväksi, vaikka äänestämäsi ehdokas ei pääsisikään kansanedustajaksi. Oma kantani on, että puolueloikkareita en koskaan äänestä.

    Äänestä

Lappia hän puolustaa. 88

Äänestä

Heikko Henttunen ei mitenkään sovellu listaan kun jos toistamiseen juoksi äipän luo kun hänen tuotostaan kommentoitiin hänen verrattuaan siinä itseään hyväntekijä Hurstiin ja eriävä mielipide katosi oitis sivuilta. Raasulla polvet tutisee varmaan vieläkin, Eduskuntaan tarvitsemme henkilöitä jotka ovat vahvoja hengisesti sekä fyysisesti.tämä kyseinen yksilö ei miielestäni täytä kumpaakaan kriteeriä. Katsotaanpas montako minuuttia tämän kommentin poisto kestää.

Äänestä

Taktikointia nyt raasu yrittää.Ei taida kyetä nuosemaan enää häpeäkuopastaan kun iteseään sosiaalineuvos Veikko Hurstiin vertas.

Äänestä

Vai täällä saa kehua ehdokastaan...
Minä piirsin lippuun numeron 100. Aito lukenut insinööri, ei mikään viherpiipero. Kristilliset arvot ja huoli KOKO lapin tulevaisuudesta.

Äänestä
  • Tottakai saa kehua. Mielellään kunhan kehut perustuvat tosiasioihin ja faktoihin.

    Äänestä

Kulmuni, Autto, Keränen, Ojala-niemelä,Juuso ja joku vielä? mutta kuka?

Äänestä
  • Ei Keränen eikä Ojalaniemielä

    Kulmuni, Autto, Hurtig, Seppänen, Salmela ja Friman.

    Äänestä

  • Keränen on kommunisti, kuten koko Vasemmistopuolue nykyään. Tämä on fakta ei mikään dissaus. Ja minä en kannata Kommunisteja. EI EDUSKUNTAAN!

    Äänestä

Nyt on aika äänestää viisasti ja lopettaa vasemmistolainen kurjuus.

Äänestä

On aika muuttaa Suomen suunta. 2.4.2023

Äänestä

Ylös.

Äänestä

Tuolta listalts ne 6 läpimenijää löytyypi.

Äänestä

Katri Kulmunin79
Erkki Hurtig 100
Heikki Autto 88

Äänestä

Äänestä muutosta numerolla 100.

Äänestä

Lapin asialla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

15 parasta ehdokasta eduskuntavaaleissa Lapista 2023

Tämän listan tarkoituksena on helpottaa sinun, äänestäjän työtä. Ehdokkaat olen valinnut puhtaasti sillä perusteella, millaisia edustajia Suomi mielestäni tarvitsee ensivaalikaudelle eduskuntaan, ottaen huomioon, ettei yksinkertaisesti taloudentilamme tue Rinne-Marinin hallituksen politiikalla jatkamista. Otan myös huomioon, kuinka ehdokas tunnistaa Lapin erityislaatuisuutta ja tarpeita. Yhtäkään ehdokasta en ole pudottanut pois sen perusteella edustaako hän jotain tiettyä puoluetta. Kaikki ehdokkaat olen arvioinut heidän omien näkemystensä perusteella, en puolueen tai asuinpaikkakunnan.

KESKUSTA
Katri Kulmuni

LIIKE NYT
Olli-Pekka Mäkipeura
Sune Virta

KOKOOMUS
Heikki Autto
Riitta Savukoski
Terhi Salmela
Jaana Kostiainen
Antti Kaarlela

KD
Erkki Hurtig
Saija Tikkanen

PERSUT
Rauli Kukkamaa
Sara Seppänen
Juhana Kelloniemi

Vapauden Liitto
Heli Tranberg

Sitoutumaton
Unto Friman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu