https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e646fc65-a631-4844-a434-0cb50f571f93
"Prisman myyjän järkyttävä piina kesti puolitoista vuotta
Pohjalaisessa rannikkokaupungissa asuva nuori mies on tuomittu samassa kaupungissa asuvan nuoren naisen vainoamisesta sekä lähestymiskiellon rikkomisesta.
19-vuotias mies ihastui tulisesti Prisman kassalla työskentelevään nuoreen naiseen. Nainen ei missään vaiheessa vastannut nuorukaisen kiinnostukseen muuta kuin kieltämällä tätä kerta toisensa jälkeen olemasta yhteydessä häneen.
Alkuvaiheessa nuorukainen asioi usein sillä kassalla, jolla nainen työskenteli. Välillä hän odotti ihastustaan henkilökunnan ovella.
Nuorukainen seurasi naista kadulla autollaan. Nainen kävi työn ohella lukiota. Mies ilmestyi oppilaitoksen pihalle."
Tarkkana siellä kaupassa käydessä, ettei kannata liikaa alkaa kassalla juttelemaan, ainostaan tervehdys riittää, eikä liian usein saman kassa kautta, muuten voi herättää vääriä tulkintoja ja muuttua ahdisteluksi.
Sitä van ihmettelen, kun puhutaan siitä, etteivät asiakkaat edes tervehdi kassaa.
Syy on varmaankin juuri tässä, ettei haluta kaupan kassaa ahdistaa ja ollaan mielummin puhumatta ja tervehtimättä.
"Prisman myyjän järkyttävä piina kesti puolitoista vuotta
Pohjalaisessa rannikkokaupungissa asuva nuori mies on tuomittu samassa kaupungissa asuvan nuoren naisen vainoamisesta sekä lähestymiskiellon rikkomisesta.
19-vuotias mies ihastui tulisesti Prisman kassalla työskentelevään nuoreen naiseen. Nainen ei missään vaiheessa vastannut nuorukaisen kiinnostukseen muuta kuin kieltämällä tätä kerta toisensa jälkeen olemasta yhteydessä häneen.
Alkuvaiheessa nuorukainen asioi usein sillä kassalla, jolla nainen työskenteli. Välillä hän odotti ihastustaan henkilökunnan ovella.
Nuorukainen seurasi naista kadulla autollaan. Nainen kävi työn ohella lukiota. Mies ilmestyi oppilaitoksen pihalle."
Tarkkana siellä kaupassa käydessä, ettei kannata liikaa alkaa kassalla juttelemaan, ainostaan tervehdys riittää, eikä liian usein saman kassa kautta, muuten voi herättää vääriä tulkintoja ja muuttua ahdisteluksi.
Sitä van ihmettelen, kun puhutaan siitä, etteivät asiakkaat edes tervehdi kassaa.
Syy on varmaankin juuri tässä, ettei haluta kaupan kassaa ahdistaa ja ollaan mielummin puhumatta ja tervehtimättä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Asiallinen avaus. Dissehän ei halunnut joskus ymmärtää kun huomautin siitä kun kehui aina vitsailevansa lähikaupan myyjättärelle joka on kuulemma aina ihan onnessaan dissen puujalkavitseistä.
-harmiseikirj-
Minä muistan vieläkin, kun olin opiskeluaikana Tampereella yhden suuren marketin kassalla töissä.
Eräänä päivänä menin tauollani marketin yleisökahvilaan. Siinä kassalinjalla taakseni tuli mies, joka ihan yhtäkkiä aloitti keskustelun ja kysyi lähdenkö hänen kanssaan sirkukseen. Silloin oli siis Sirkus Finlandia paikkakunnalla. - Jostakin syystä pelästyin tuota yllättävää lähestymistä ja kietäydyin kohteliaasti, mutta nopeasti. Olin itse asiassa vähän hämmentynyt koko loppupäivän ajan. - En muista oliko tämä nuorimies käynyt aiemmin kassallani asioimassa, vaikka paljon toki oli sellaisia vakikävijöitä, jotka joko kävivät yleensäkin tosi usein siinä kaupassa, tai jostakin syystä siirtyivät käydessään juuri minun kassalleni.
Onneksi tämä henkilö ei toista kertaa lähestynyt minua 👍
Mutta siis, juuri siinä työympäristössä nainen tuntee helposti olevansa aika suojaton, enkä suosittele ketään lähestymään kassahenkilöä ihan yllättäen. Ehkä sitten, jos siinä kassalla olisi selvästi jo muutaman kerran juteltu, eikä vain nähty kassanhoitajan hymyilevän sinulle.
Olen minä kaupan kassahenkilölle nähdessä jutellut, yleensä päivän säätilasta, kun on kassalla nähty ja on kysellyt jopa kuulumisia, mutta monta viikkoa on ja useampi kuukausi mennyt, kun on enää kassahenkilöä nähnyt.
Enkä ole edes mennyt joka kerta saman kassan kautta, vaikka kyseinen kassa olisi töissä, vaan olen toisen kassan kautta mennyt.
Kannattaa tosiaankin alkaa suosimaan itsepalvelu kassoja tai tilata ruoat kotiin ettei vahingossakaan tule väärinymmärretyksi.Ihmisen on kuitenkin pakko syödä ja käytävä ruokakaupassa
No ei tuo nyt mitään tarkkuutta vaadi, vaan vain ja ainoastaan toisen huomioon ottamista. Normaali yksilö ymmärtää, kun sanotaan että ei käy, jätä minut rauhaan.
Héh. Kerran kysyin kaupassa vihaisena myyjältä
että missä on kahvipaketti?
Hölmistynyt myyjä osoitti naamani eteen sanoen, että tuosssa olisi Tuollaista Juhlamokkaa.
Ei tarvitse muutella niitä paikkoja prk!
>simiti<
Selkeästihän tuossa oli kyse vainoamisesta jos toinen ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kyseistä miestä kotaan. Ja silti mies jatkoi piiritystään noinkin kauan. Täytyy ollaaika yksinkertainen jos ei ymmärrä lopettaa ajoissa. Selitykseksi ei riitä tulinen ihastuminen.
Jos joku tyyppi jäisi odottelemaan työajan jälkeen ja ei ole itse lainkaan kiinnostunut kyseisestä miehestä, niin toki toisen on kyettävä ymmärtämään että jossain vaiheessa se piiritys on lopetettava. Seurustelu aloittaminen sillä perusteella että joku on nyt sinusta kiinnostunut, ei ole mikään peruste ryhtyä tutustumaankaan kyseiseen henkilöön. Jos esim.itse on hyvässä parisuhteessa niin mikä ihmeen velvollisuus kenelläkään on edes tutustua ” kaiken varalta, jos tyyppi olisikin kiva” . Tuollainen piiritys ja jankkaaminen osoittaa että mies pitää naisia ihan täysin tolvanoina jotka ” eivät ymmärrä nyt hyvän päälle” eli kohtelee toista kuin aivotonta apinaa. Jos joku ei osoita kiinnostusta niin se yleensä myös tarkoittaa sitä, ettei olla kiinnostuneita. Eikä se sinnikkyys tuo siihen ajatteluun nitään uutta. Aika nopsaa naiset kymenevät päättelemään onko toinen juuri sellainen johon nyt haluaa tutustua. Lähinnä mies vaikutti kontrolloivalta ja omistushaluiselta tai takertuvalta ( läheisriippuvainen) jotka ominaisuudet ovat hyvin kielteisiä suhdetta ja seurusteluakin ajatellen.
Ilmeisesti miehet säännönmuksisesti toimivat juuri noin jos kuka tahansa siedettävän näköinen nainen osoittaa kiinnostusta niin ollaan heti valmiita kaikenlaisiin suhteisiin myös sivusuhteisiin.
Kommentissa näkyy joillekkin tyypiliinen miehinen asenne. Kaikki jopa siedettävän näköiset naiset kelpaa, jos vain osoittavat halukkuutta tutustua mieheen. Naisilla taas käytäntö on toisenlainen.
Jotenkin tulee mieleen myös tietynlainen narsistinen ajattelutapa: ”koska olen niin ylivertainen, kaikkien naisten joille osoitan kiinnostusta, täytyy pakosta tutustua juuri minuun” - ja nimenomaan siksi koska näin haluan ja toivon ja jos ei toinen halua , se tulkitaan hirvittäväksi henkilökohtaiseksi loukkaukseksi.
Juuri tuollaisia miehiä - ripustautujia, kontrolloivia, omistushaluisia jne.tuleekin naisten varoa. Ovat todella vaarallisia miehiä, useammaltakin naiselta on henki lähtenyt kun ovat tuollaisesta sihteesta yrittäneet irrottautua.
Onkohan tämä nuorukainen ollut kotikutoinen?
todella huvittaa tuo eräs uusi sarja Poker Face, tuo nainen, joutui sairaalaan, katsoo katsoo rannetta on sellainen sairaalan ranneke missä merkkejä: joo tämä on todiste siitä olen varmastikin ny kuollut.
Hyväksi osoittautunut keino välttää lähestymisyritykset palvelualalla on sujauttaa työpäivän ajaksi sormus tai pari vasempaan nimettömään.
Jos tuollaisiin varotoimenpiteisiin täytyy työnsä vuoksi turvautua, niin silloin ehkä kannattaa etsiä toisia/toisen alan hommia? Kuulin aikoinaan vanginvartijasta, joka vuoronsa jälkeen otti tavaksi mennä kotiin kaikenlaisten kiertoteiden kautta. Menee vähän jo raskaaksi hommat?
kerran olin loukkaantunut pahasti ja sitten ranteessa sellainen... ranneke-juttu sellainen missä näkee tiedot, se piti irroittaa ja oli pakenemissuunnitelmiakin sairaalasta viereisen petikaverin kanssa koska niin kumpikin sairaalan pedissä hoidettavana sitten.
sellainen rannekejuttu, joka niin on sellaisia jotta tunnistaa potilaat, kuten tuossa poker face sarjassa niin tuo nainen ajatteli että: olen varmastikin nyt kuollut kun sairaalassa ja tuollainen ranneke.
tuollainen jooh sanoo jollekin tytölle: saat kokeilla jos haluaa, joku lentopeliohjain :D
Niin kun sitä vainoajaa ei tarvitse välttämättä tuota kummemmin tuntea että ei ole sitäkään vertaa victim blamingia. Tietysti on täysin normaalia ajatella, että esimerkiksi entistä seurustelu- tai tapailukumppania on iha ok ahdistella
Ei ole normaalia ajatella, että ex saa ahdistella!
Ei kyllä olekaan, ihan oli puhdasta piilov*ttuilua tunkkaisesta ajattelumaailmasta ja syiden järkeistämisestä ym
No mites silloin, jos miehenä katselet kaupassa vaikka keittiötarvikkeita ja naismyyjä tuppautuu lähelle kysellen, että voinko auttaa ja kun toteat, että katselen tässä rauhassa, en tarvitse apua.
Naismyyjä ei kuitenkaan mene pois, vaan seuraa koko ajan metrin päässä ja huhuilee, että olen tässä, jos tarvitset apua.
Eikä naismyyjä poistu, vaikka toisen kerran toteat, että et tarvitse apua, eikä naismyyjä usko vaan seuraa perässä.
Sama tapahtuu joka kerta, kun menet kauppaan ja sama naismyyjä on laajentanut reviiriään ja maitohyllyllä maitoa valitessani ilmestyy saman naismyyjän pää maitohyllystä ja kysyy tarvitsenko apua ja sanon, että en tarvitse.
Seuraavaksi olen leipähyllyllä valitsemassa leipää ja sama naismyyjä tunkeutuu viereeni ja kyselee tarvitsenko apua leivän valinnassa ja totean, etten tarvitse.
Eikö tuollainekin ole jo ahdistelua, jos myyjälle toteaa, että ei tarvitse apua ja haluaa rauhassa katsella, niin ei siihen anneta rauhaa.
Olen pyytänyt kaupan kassaa ryyppäämään luokseni ja se on suostunut. Tietenkään ei pidä alkaa jahtaamaan jos nainen antaa pakit kuten tuossa iltalehden jutussa.
Juu, kassat eivät ole iskupaikkoja. Eikä oikein mikään ole tätä nykyä. Parempi kun antaa naisten olla rauhassa, omissa oloissaan vaan. Tulkoon itse tekemään lähempää tuttavuutta, niin ei tarvitse miestä syytellä ahdistelusta. Osat ovat vaihtuneet.
Mitäs, jos käykin niin, mikä on kyllä täysin mahdotonta, että kassanainen ihastuu mies asikkaaseen.
Eihän kassanainen voi sellaista mennä ilmaisemaan.
Eri asia on, jos ihastuu työpaikan työntekijään, joka on paremmin hyväksytty asia.
Jos ihastuminen on kummankinpuoleista, mutta mies ei uskalla ilmaista ihastustaan, koska ei voi tietää kassanaisen ajatuksia ja mies ajattelee, että se olisi ahdistelua, jos ilmaisisi ihastuksensa kassanaiseen, siis kyse on nyt siitä, että kassanainen on tosissaan ihanstunut ja odottaa sydän pakahtumaisillaan mies asiakkaan aloitetta, siis ei tuon iltalehden miehen.
Täytyykö miehen mennä yökerhoon, jos nainen sattuisi sinne tulemaan, mutta jos nainen ei baareissa ja yöelämässä vietä aikaansa, niin eihän seurusteluakaan voi aloittaa, kun ei ole paikkaa missä tehdä aloite, niin ei ole mitään paikkaa, jossa tehdä aloite.
Niin, kyllä. Tuo olisi ihan pattitilanne ja molempien kannalta huono juttu. Se mitä väitit tuossa työntekijään ihastumisesta, ei ole yhtään helpompi ja hyväksytympi tilanne sekään. Ei työpaikallakaan voi mennä toiselle ilmaisemaan kiinnostustaan. Siinä voi lähteä työ alta.
No tässä tapauksessa huomaa että tätä vainoamista ja ahdistelua oli myös työpaikan ulkopuolella. Eli kyl meille myyjille voi jutustella niitä näitä esim kassalla kun ostoksiaan laittaa hihnalle, maksaa ja pakkaa ne, mut jos lähtee seuraan vapaa-ajalla koululle asti kyttään, nii kyl se on jo sairasta.
Juu, voihan kaupan kassalle jutella ihan kuulumisia, mutta kyllä se menee silloin ahdisteluksi, jos kaupan kulmilla odottelee kassatyöntekijää, kun pääsee töistä kotiin tai ilmestyy tämän oven taakse tai, jos kaupungilla näkee, niin lyöttäytyy seuraan ilman suostumusta,
Olen minäkin kerran kaupan kassatyöntekijän kaupungilla nähnyt, ainostaan tervehdin ja jatkoin matkaani, tosin tervehti minua ennenkuin ehdin tervehtiä.
Voihan sitä vapaa-ajalla tärmätä tuttuun kassatyöntekijään, mutta ei sitä tarvitse alkaa seuraan tuppaamaan, voi tervehtiä ja jatkaa matkaansa, koska kassatyöntekijällä on omat suunnitelmansa ja menonsa, eikä halua, että tuttu, varsinkaan mies tuppautuu seuraan, joka on jo ahdistelua.
On ollut tapana kassalle mentäessä silmiin katsoa ja tervehtiä, yksi syy miksi olen silmiin katsomiset jättänyt pois on juuri se etten halua joutua silmätikuksi tai maaliutua. Kontakti minimiin siinäkin tapauksessa että pidän näkemästäni.
Minun pitkäaikainen suhteeni sai alkunsa siitä, kun olin opiskelujen ohessa kassalla töissä ja mies, josta myöhemmin tuli lapseni isä, lähestyi minua antamalla kassalla ollessaan minulle lapun, jossa oli hänen nimensä ja puhelinnumeronsa. Se oli melko huomaamaton ele ja jätti minulle mahdollisuuden päättää otanko yhteyttä vai en. Tuossa ei mielestäni ollut mitään pahaa eli kyllä sitä toista lähestyä voi, mutta vainoaminen on tietenkin asia aivan erikseen.
Siinä sen näette. Ei kaupan kassaa voi alkaa iskeä kaupassa eikä kannata alkaa seurailemaan sitä.
Miehen pitää juoda viinaa ja mennä baareihin jossa naisiin voi tutustua. Vain viinaa juomalla mies voi naisia tavata paikassa jossa naiset haluaa miesten lähestyvän eli baari. Kaupasta ei kumppania löydä vaan baarista.
T: viinamies