Tänään muistamme Suomen suurta ystävää ja kansamme sielun tuntijaa Josif Stalinia

Torjuntavoitto kesällä 1944 oli sikäli tosiasia, että neuvostojoukot eivät päässeet tavoitteeseensa, joka näyttää olleen varmistaa Talvisodassa voitetun alueen valtaaminen. Operaation aikataulu ja voimavarat oli suunniteltu jo vuoden alussa sen mukaiseksi. Ja niistä pidettiin sitten kiinni, tai nimenomaan juuri Stalin piti kiinni, sillä hän pakotti kovin ottein noudattamaan alkuperäistä suunnitelmaa uhkaillen kenraaleitaan jopa sotaoikeudella.

Operaation tavoite oli poliittinen. Suomen tavoite oli saada pitää Talvisodassa menetetty Suomen Karjala ja käyttää neuvotteluissa vaihtotavarana Itä-Karjalaa (jolle toki sodan alussa oli kaavailtu muutakin roolia osana tuolloin mielissä sarastellutta Suur-Suomea). Ottamalla nämä pois sotilaallisesti vahvistuisi rauhanopposition asema, kun sodassa sen jälkeen ei enää olisi mitään tavoitetta.

Stalin ei näytä pitäneen suomalaisista kommunisteista kovinkaan paljon. Hänhän puhdistutti heitä melkoiset määrät Neuvostoliiton alueelta. Niinpä hän ei lämmennyt ajatuksille kommunistisesta Suomesta, vaan mieluummin ilmeisesti halusi Paasikiven kaltaisen miehen maan johtoon, kovan poliittisen neuvostopainostuken alaisena. Ehkä hän pelkäsi, että kommunistisesta Suomesta olisi tullut uusi Karjalan Tasavalta, jonka hän käytännössä hävitti, kun se suomalaisten kommunistien johdolla alkoi toimia liian itsenäisesti. Sen sijaan myöntyväisten porvarien hallitsemassa Suomessa suomalaisetkin kommunistit olisivat hyödyllisiä painostaessaan hallituksia.

Saattaa myös olla, että Normandian maihinnousun onnistuminen ratkaisi Suomen kohtalon. Se, että suurhyökkäys Kannaksella alkoi vain muutamia päiviä Normandian suuren maihinnousun jälkeen, tuskin oli sattumaa ja melko varmasti tämäkin oli jo vuoden alussa suunniteltu näin. Stalinilla ei ollut halua auttaa länsiliittoutuneita hyökkäyksessä Euroopan mantereelle, sillä hän katsoi lännen viivyttäneen toisen rintaman avaamista tahallaan aikaan, jolloin Saksa alkoi jo olla kypsä hedelmä poimittavaksi ja Neuvostoliittokin sodan heikentämä (vaikka todellisuudessa Neuvostoliitto vahvistui kasvaneen tulivoiman ansiosta valtavista miestappioista huolimatta ja tässä auttoi erittäin suuresti lännestä saatu apu, ei ne vähäiset määrät aseita, vaan raaka-, poltto- ja voiteluaineet sekä ruoka-apu, joita ilman neuvostoteollisuus olisi ollut pahemmassa kuin pulassa). Hän oli luvannut kai jo Teheranissa edellisenä vuonna aloittaa hyökkäyksen tukeakseen maihinnousua ja teki sen tietenkin ketunhäntä kainalossa. Hän varmisti, ettei lännellä ole juuri poliittisestikaan mahdollisuutta puuttua Suomen tilanteeseen maihinnousun jännitävimpinä hetkinä, ja että Saksakin ehtisi aloittaa siirtämään voimiaan länteen. Suomen irroittaminen sodasta lyhentäisi rintamaa ja alkuperäisen Murmanskin radan saaminen takaisin lyhentäisi läntisen avun matkaa rintamille. Suomen irroittaminen sodasta pakottaisi saksalaiset kierrättämään Lapista ja Pohjois-Norjasta keskisen Euroopan rintamielle mahdollisesti siirtämät joukkonsa Norjan kautta, altistaen kuljetukset länsiliittouneiden meri- ja ilmatoiminnalle (jos myös Ruotsi kieltäisi läpikulun). Hyökkäys säikäyttäisi Suomen ja vetäisi saksalaisia voimia maahan, Sen jälkeen kun saksalaiset olisivat siirtäneet voimiaan länteen torjumaan maihinnousua ja pohjoiseen Suomen avuksi, olisi aika nopeasti aloittaa hyökkäys Valko-Venäjän alueella kohti länttä. Se on todennäköisesti ollut se alkuperäinen suunnitelma, joka hahmottui Stalinin ja hänen esikuntansa päissä heti Teheranin jälkeen tai ehkä osin jo ennen sitä. Ja täsmälleen sen mukaan tapahtumat etenivät.

Mutta varmaankin mysö sitä vaihtoehtoa pohdiittin, että maihinnousu ei onnistuisikaan tai se juuttuisi todella verisesti paikalleen. Silloin olisi toki ollut enemmän aikaa keskittyä Suomeenkin ja on mahdollista, että olisi annettu lisää voimia jatkaa hyökkäystä Kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Materiaalisesti ja miesmäärissä, suurista tappioista huolimatta, Suomella olisi siinäkin tapauksessa ollut mahdollisuus selviytyä taistelemalla, mutta henkinen kantti, joka horjui jo niissäkin taisteluissa, jotka kesällä 1944 koettiin, olisi joutunut todella lujille, ehkä liian lujille.

Tuo on kuitenkin vain spekulaatiota.

Anonyymi kirjoitti:

Torjuntavoitto kesällä 1944 oli sikäli tosiasia, että neuvostojoukot eivät päässeet tavoitteeseensa, joka näyttää olleen varmistaa Talvisodassa voitetun alueen valtaaminen. Operaation aikataulu ja voimavarat oli suunniteltu jo vuoden alussa sen mukaiseksi. Ja niistä pidettiin sitten kiinni, tai nimenomaan juuri Stalin piti kiinni, sillä hän pakotti kovin ottein noudattamaan alkuperäistä suunnitelmaa uhkaillen kenraaleitaan jopa sotaoikeudella.

Operaation tavoite oli poliittinen. Suomen tavoite oli saada pitää Talvisodassa menetetty Suomen Karjala ja käyttää neuvotteluissa vaihtotavarana Itä-Karjalaa (jolle toki sodan alussa oli kaavailtu muutakin roolia osana tuolloin mielissä sarastellutta Suur-Suomea). Ottamalla nämä pois sotilaallisesti vahvistuisi rauhanopposition asema, kun sodassa sen jälkeen ei enää olisi mitään tavoitetta.

Stalin ei näytä pitäneen suomalaisista kommunisteista kovinkaan paljon. Hänhän puhdistutti heitä melkoiset määrät Neuvostoliiton alueelta. Niinpä hän ei lämmennyt ajatuksille kommunistisesta Suomesta, vaan mieluummin ilmeisesti halusi Paasikiven kaltaisen miehen maan johtoon, kovan poliittisen neuvostopainostuken alaisena. Ehkä hän pelkäsi, että kommunistisesta Suomesta olisi tullut uusi Karjalan Tasavalta, jonka hän käytännössä hävitti, kun se suomalaisten kommunistien johdolla alkoi toimia liian itsenäisesti. Sen sijaan myöntyväisten porvarien hallitsemassa Suomessa suomalaisetkin kommunistit olisivat hyödyllisiä painostaessaan hallituksia.

Saattaa myös olla, että Normandian maihinnousun onnistuminen ratkaisi Suomen kohtalon. Se, että suurhyökkäys Kannaksella alkoi vain muutamia päiviä Normandian suuren maihinnousun jälkeen, tuskin oli sattumaa ja melko varmasti tämäkin oli jo vuoden alussa suunniteltu näin. Stalinilla ei ollut halua auttaa länsiliittoutuneita hyökkäyksessä Euroopan mantereelle, sillä hän katsoi lännen viivyttäneen toisen rintaman avaamista tahallaan aikaan, jolloin Saksa alkoi jo olla kypsä hedelmä poimittavaksi ja Neuvostoliittokin sodan heikentämä (vaikka todellisuudessa Neuvostoliitto vahvistui kasvaneen tulivoiman ansiosta valtavista miestappioista huolimatta ja tässä auttoi erittäin suuresti lännestä saatu apu, ei ne vähäiset määrät aseita, vaan raaka-, poltto- ja voiteluaineet sekä ruoka-apu, joita ilman neuvostoteollisuus olisi ollut pahemmassa kuin pulassa). Hän oli luvannut kai jo Teheranissa edellisenä vuonna aloittaa hyökkäyksen tukeakseen maihinnousua ja teki sen tietenkin ketunhäntä kainalossa. Hän varmisti, ettei lännellä ole juuri poliittisestikaan mahdollisuutta puuttua Suomen tilanteeseen maihinnousun jännitävimpinä hetkinä, ja että Saksakin ehtisi aloittaa siirtämään voimiaan länteen. Suomen irroittaminen sodasta lyhentäisi rintamaa ja alkuperäisen Murmanskin radan saaminen takaisin lyhentäisi läntisen avun matkaa rintamille. Suomen irroittaminen sodasta pakottaisi saksalaiset kierrättämään Lapista ja Pohjois-Norjasta keskisen Euroopan rintamielle mahdollisesti siirtämät joukkonsa Norjan kautta, altistaen kuljetukset länsiliittouneiden meri- ja ilmatoiminnalle (jos myös Ruotsi kieltäisi läpikulun). Hyökkäys säikäyttäisi Suomen ja vetäisi saksalaisia voimia maahan, Sen jälkeen kun saksalaiset olisivat siirtäneet voimiaan länteen torjumaan maihinnousua ja pohjoiseen Suomen avuksi, olisi aika nopeasti aloittaa hyökkäys Valko-Venäjän alueella kohti länttä. Se on todennäköisesti ollut se alkuperäinen suunnitelma, joka hahmottui Stalinin ja hänen esikuntansa päissä heti Teheranin jälkeen tai ehkä osin jo ennen sitä. Ja täsmälleen sen mukaan tapahtumat etenivät.

Mutta varmaankin mysö sitä vaihtoehtoa pohdiittin, että maihinnousu ei onnistuisikaan tai se juuttuisi todella verisesti paikalleen. Silloin olisi toki ollut enemmän aikaa keskittyä Suomeenkin ja on mahdollista, että olisi annettu lisää voimia jatkaa hyökkäystä Kannaksella ja Laatokan Karjalassa. Materiaalisesti ja miesmäärissä, suurista tappioista huolimatta, Suomella olisi siinäkin tapauksessa ollut mahdollisuus selviytyä taistelemalla, mutta henkinen kantti, joka horjui jo niissäkin taisteluissa, jotka kesällä 1944 koettiin, olisi joutunut todella lujille, ehkä liian lujille.

Tuo on kuitenkin vain spekulaatiota.

Lue lisää

Suomi tarvitsi tarinaa torjuntavoitoista, jotka kyllä sinänsä tapahtuivatkin. Neuvostoliitto ei kertonut Suomelle tavoitteitaan, varsinkaan kun tarkoitus oli pelästyttää Suomi irti sodasta. Ja suomalaiset tosiaan pelästyivät niin, että hakivat epätoivoista liittoa Saksan kanssa ja olivat valmiita verisiin taisteluihin pysäyttääkseen neuvostojoukkojen etenimisen, joiden todellisen tavoitteen saattoi pelätä olevan ties missä saakka. VKT-linjalle saavuttaessa meikäläiset havaitsivat osan neuvostojoukoista jo jättäytyneen pois matkasta, mutta kun uusi voimakas läpimurtoyritys Talissa ja sittemmin Viipurinlahdella taas alkoivat, heräsi varmaankin epäilys, että viivytys onkin vain väliaikainen, eivät kai neuvostoliittolaiset muuten olisi aloittaneet niin massiivisia yrityksiä.

Todellinen selitys lienee neuvostoliittolaisen sotilasjohdon toiminta. Tavoitteet oli määrätty etukäteen ja niihin pyrittiin piittamatta mitään tilanteen kehittymisestä. Tämä voi johtua myös Stalinin aiemmasta toiminnasta. Komentajia syytettiin epäonnistumiista vaikka he olisivat jättäneet yrityksen väliin ylempiensä suosituksesta. Muutenkin Stalinin mielivallan alla tuulet saattoivat muuttua tunneissa, vähintäänkin päivissä, ja edellistä käskyä uskollisesti noudattanut saattoikin olla hetkessä epäonnistuja ellei peräti vihollisen kätyri. Joukot jatkoivat kohti tavoitteitaan, vaikka tilanne oli muuttunut. Erityisen selvästi tämä näkyi Ilomantsin taistelussa. Maaselän suunnasta edenneille neuvostojoukoille oli annettu tehtäväksi edetä Karjalan radalle ja auttaa vyöryttämään rintamaa Talvisodan rauhanrajaa pitkin. Eteneminen sujui hitaasti ja Maaselän suunnalta tulleet neuvostojoukot ehtivät U-linjan pohjoissiivelle vasta kun neuvostovoimien hyökkäykset muualla oli jo pysäytetty ja voimia alettu siirtää jo pois täydennettäviksi ja kohti uusia tehtäviä toisaalla. Kun suomalaiset olivat keskittäneet voimansa etelämmäs torjumaan hyökkäykset siellä, pääsivät Maaselän suunnalta tulleet neuvostojoukot aika helposti edelleen etenemään ja tekivät niin. Kuka tahansa normaali komentaja tai ylijohto olisi tajunnut siinä piilevän vaaran, mutta neuvostoliittolaiset eivät sitä havainneet. Kun kaikki muut rintamat olivat jo hiljenneet ja tiedustelumme perusteella meikäläisille oli selvää, että muualla ei neuvostolaisilla enää ole riittävästi voimaa aloittaa hyökkäyksiä, irroitettiin oikeaoppisesti voimia sieltä, missä niitä oli, tässä tapauksessa Ratsuväkiprikaati Viipurinlahdelta ja Raappanan osastoja lähempää Rukajärveltä ja suunnattiin ne sivuilta käsin valmiiseen puussiin etenevää vihollista vastaan. Liikkeiden huono koordinaatio ja joustamaton, tilanteen kehittymistä huonosti seuraava johtaminen, johtivat venäläisten massiiviseen tappioon Ilomantsin korvissa.

Samoin, erillisinä tavoitteitaan kohti härkäpäisesti pyrkivinä erillisinä kärkinä näyttävät pyrkineen etenemään myös muut neuvostojoukkojen suurtaisteluihin joutuneet voimat Tali-Ihantalssa, Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Ne kaikki piti pysäyttää erikseen joko Stalinin ja ta armeijamme toimesta.

Neuvostojoukot tosiaan pysäytettiin, mutta se maksoi paljon verta. Karjala menetettiin jälleen. Niinpä ei ollut suosittua kertoa, että Neuvostoliiton tavoitteena tuskin oli muuta kuin Kymijoki, paitsi siinä tapauksessa, että vastarinta olisi aivan täysin romahtanut. Olisi siis voitu perääntyä vain kuluttaen ja viityttäen aina Salpalinjalle saakka, jolloin neuvostojoukot olisivat saavuttaneet tavoitteensa ilman kovia taisteluja, joiden valtavalta kulutukselta omatkin voimamme olisivat säästyneet. Mutta tällöin olisi jäänyt epävarmuus siitä, mihin joukkomme todellisuudessa kykenevät. Yhtä vaarallista kuin oma epävarmuus asiasta olisi saattanut olla myös vihollisen luulo, että suomalaiset eivät enää osaisi tai haluaisi taistella, jos heidät haastetaan.

Anonyymi kirjoitti:

Suomi tarvitsi tarinaa torjuntavoitoista, jotka kyllä sinänsä tapahtuivatkin. Neuvostoliitto ei kertonut Suomelle tavoitteitaan, varsinkaan kun tarkoitus oli pelästyttää Suomi irti sodasta. Ja suomalaiset tosiaan pelästyivät niin, että hakivat epätoivoista liittoa Saksan kanssa ja olivat valmiita verisiin taisteluihin pysäyttääkseen neuvostojoukkojen etenimisen, joiden todellisen tavoitteen saattoi pelätä olevan ties missä saakka. VKT-linjalle saavuttaessa meikäläiset havaitsivat osan neuvostojoukoista jo jättäytyneen pois matkasta, mutta kun uusi voimakas läpimurtoyritys Talissa ja sittemmin Viipurinlahdella taas alkoivat, heräsi varmaankin epäilys, että viivytys onkin vain väliaikainen, eivät kai neuvostoliittolaiset muuten olisi aloittaneet niin massiivisia yrityksiä.

Todellinen selitys lienee neuvostoliittolaisen sotilasjohdon toiminta. Tavoitteet oli määrätty etukäteen ja niihin pyrittiin piittamatta mitään tilanteen kehittymisestä. Tämä voi johtua myös Stalinin aiemmasta toiminnasta. Komentajia syytettiin epäonnistumiista vaikka he olisivat jättäneet yrityksen väliin ylempiensä suosituksesta. Muutenkin Stalinin mielivallan alla tuulet saattoivat muuttua tunneissa, vähintäänkin päivissä, ja edellistä käskyä uskollisesti noudattanut saattoikin olla hetkessä epäonnistuja ellei peräti vihollisen kätyri. Joukot jatkoivat kohti tavoitteitaan, vaikka tilanne oli muuttunut. Erityisen selvästi tämä näkyi Ilomantsin taistelussa. Maaselän suunnasta edenneille neuvostojoukoille oli annettu tehtäväksi edetä Karjalan radalle ja auttaa vyöryttämään rintamaa Talvisodan rauhanrajaa pitkin. Eteneminen sujui hitaasti ja Maaselän suunnalta tulleet neuvostojoukot ehtivät U-linjan pohjoissiivelle vasta kun neuvostovoimien hyökkäykset muualla oli jo pysäytetty ja voimia alettu siirtää jo pois täydennettäviksi ja kohti uusia tehtäviä toisaalla. Kun suomalaiset olivat keskittäneet voimansa etelämmäs torjumaan hyökkäykset siellä, pääsivät Maaselän suunnalta tulleet neuvostojoukot aika helposti edelleen etenemään ja tekivät niin. Kuka tahansa normaali komentaja tai ylijohto olisi tajunnut siinä piilevän vaaran, mutta neuvostoliittolaiset eivät sitä havainneet. Kun kaikki muut rintamat olivat jo hiljenneet ja tiedustelumme perusteella meikäläisille oli selvää, että muualla ei neuvostolaisilla enää ole riittävästi voimaa aloittaa hyökkäyksiä, irroitettiin oikeaoppisesti voimia sieltä, missä niitä oli, tässä tapauksessa Ratsuväkiprikaati Viipurinlahdelta ja Raappanan osastoja lähempää Rukajärveltä ja suunnattiin ne sivuilta käsin valmiiseen puussiin etenevää vihollista vastaan. Liikkeiden huono koordinaatio ja joustamaton, tilanteen kehittymistä huonosti seuraava johtaminen, johtivat venäläisten massiiviseen tappioon Ilomantsin korvissa.

Samoin, erillisinä tavoitteitaan kohti härkäpäisesti pyrkivinä erillisinä kärkinä näyttävät pyrkineen etenemään myös muut neuvostojoukkojen suurtaisteluihin joutuneet voimat Tali-Ihantalssa, Vuosalmella ja Viipurinlahdella. Ne kaikki piti pysäyttää erikseen joko Stalinin ja ta armeijamme toimesta.

Neuvostojoukot tosiaan pysäytettiin, mutta se maksoi paljon verta. Karjala menetettiin jälleen. Niinpä ei ollut suosittua kertoa, että Neuvostoliiton tavoitteena tuskin oli muuta kuin Kymijoki, paitsi siinä tapauksessa, että vastarinta olisi aivan täysin romahtanut. Olisi siis voitu perääntyä vain kuluttaen ja viityttäen aina Salpalinjalle saakka, jolloin neuvostojoukot olisivat saavuttaneet tavoitteensa ilman kovia taisteluja, joiden valtavalta kulutukselta omatkin voimamme olisivat säästyneet. Mutta tällöin olisi jäänyt epävarmuus siitä, mihin joukkomme todellisuudessa kykenevät. Yhtä vaarallista kuin oma epävarmuus asiasta olisi saattanut olla myös vihollisen luulo, että suomalaiset eivät enää osaisi tai haluaisi taistella, jos heidät haastetaan.

Lue lisää

Mutta paitsi, että sotilaalliset ja poliittiset johtajamme eivät voineet olla varnoja, missä saakka neuvostojoukkojen tavoitteet olivat ja mikä oli niille annettu aikaikkuna, sillä johtajamme eivät tunteneet vihollisen suunnitelmia, ehkä vieläkin suurempi merkitys taistelujen henkisellä merkityksellä.

Kun vihollisen voimat pysäytettiin taistelemalla kovista tappioista piittaamatta ja tuottamalla vielä paljon suuremmat tappiot hyökkääjälle, tuli rintamalinjan molemmin puolin selväksi, että suomalaiset ovat valmiita ja kyvykkäitä taistelemaan ja mitään ei edes kannata yrittää ottaa siinä luulossa, että sen helposti saisi. Varmaankin tämä huomattiin myös neuvostojohdossa, joskin alemmat johtajat ehkä syyttivät hyökkäyksen pysähtymisestä enemmän oman johtonsa päätöstä olla tukematta etenemistä enää lisää kuin suomalaisten vastarintaa, jonka he lienevät usein laskeneet olosuhteista, tiestöstä ja maastosta, johtuvaksi. Mutta aivan varmasti vihollisen pysähtyminen huomattiin Suomessa ja joukot, joiden vastarinta olisi aluksi ollut horjuvaa, saivat itseluottamuksensa takaisin. Sillä oli suuri merkitys lähdettäessä aluksi hyvin epävarmalle ja pelottavalle vaikuttaneeseen rauhanaikaan.

Torjuntavoitot saattoivat siis tosiaan pelastaa Suomen henkisesti, kenties aivan ratkaisevasti, vaikka sotilaallisesti eivät ehkä sitä tehneetkään.

Anonyymi kirjoitti:

Mutta paitsi, että sotilaalliset ja poliittiset johtajamme eivät voineet olla varnoja, missä saakka neuvostojoukkojen tavoitteet olivat ja mikä oli niille annettu aikaikkuna, sillä johtajamme eivät tunteneet vihollisen suunnitelmia, ehkä vieläkin suurempi merkitys taistelujen henkisellä merkityksellä.

Kun vihollisen voimat pysäytettiin taistelemalla kovista tappioista piittaamatta ja tuottamalla vielä paljon suuremmat tappiot hyökkääjälle, tuli rintamalinjan molemmin puolin selväksi, että suomalaiset ovat valmiita ja kyvykkäitä taistelemaan ja mitään ei edes kannata yrittää ottaa siinä luulossa, että sen helposti saisi. Varmaankin tämä huomattiin myös neuvostojohdossa, joskin alemmat johtajat ehkä syyttivät hyökkäyksen pysähtymisestä enemmän oman johtonsa päätöstä olla tukematta etenemistä enää lisää kuin suomalaisten vastarintaa, jonka he lienevät usein laskeneet olosuhteista, tiestöstä ja maastosta, johtuvaksi. Mutta aivan varmasti vihollisen pysähtyminen huomattiin Suomessa ja joukot, joiden vastarinta olisi aluksi ollut horjuvaa, saivat itseluottamuksensa takaisin. Sillä oli suuri merkitys lähdettäessä aluksi hyvin epävarmalle ja pelottavalle vaikuttaneeseen rauhanaikaan.

Torjuntavoitot saattoivat siis tosiaan pelastaa Suomen henkisesti, kenties aivan ratkaisevasti, vaikka sotilaallisesti eivät ehkä sitä tehneetkään.

Lue lisää

” Torjuntavoitot saattoivat siis tosiaan pelastaa Suomen henkisesti, kenties aivan ratkaisevasti, vaikka sotilaallisesti eivät ehkä sitä tehneetkään.”

Viipurin valtauksen (20.6.1944) jälkeen seuraavat viisi neukkuhyökkäystä epäonnistuivat ja Suomi sai selkeät torjuntavoitot:

- Tienhaarassa
- Viipurin lahdella
- Tali-Ihantalassa
- Vuosalmella
- ja lopuksi täystyrmäys Ilomantsissa

Ennen torjuntavoittoja hyökkääjä vaati 23.6.1944 Suomelta ehdotonta antautumista ennakkoehtona rauhanteosta! Torjuntavoitot saivat Stalinin luopumaan vaateestaan!

Stalinilla oli kiire Berliiniin ja niinpä hän solmi aselevon 4.9.1944 ja Välirauhan 19.9.1944. Sitä ennen hän joutui tiputtamaan keväisen sotakorvauksen puoleen ja luopumaan antautumispuheista!

Tietysti Suomen verrattoman verettömän Valkoinen oikeisto on kiitollinen Suurelle Isä Stalinille suomalaisten vallankumouksellisten kommunistien rauhoittamisesta lopullisesti.

Anonyymi kirjoitti:

Tietysti Suomen verrattoman verettömän Valkoinen oikeisto on kiitollinen Suurelle Isä Stalinille suomalaisten vallankumouksellisten kommunistien rauhoittamisesta lopullisesti.

Lue lisää

Neuvostoliiton harjoittaman salailun vuoksi gulag-tutkimus perustui pitkään lähinnä järjestelmän uhriksi joutuneiden henkilöiden muistelmiin. Niistä merkittävin oli Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo (1973). Solženitsyn arvioi, että vuoteen 1953 mennessä vankileirijärjestelmän läpi oli kulkenut 50 miljoonaa ihmistä, ja että Stalinin valtakausi vaati jopa 60 miljoonaa uhria. Kymmenien miljoonien suuruusluokka on yleinen myös länsimaisessa tutkimus- ja populaarissa tietokirjallisuudessa.

Onneksi Stalin pelasti meidät siltäkin painajaiselta.

Tuskinpa kukaan muu oli yhtä murhanhimoinen, kuin Stalin!

Ja onneksi lopetti itsensä keskelle kusilammikkoa 70 vuotta sitten!

” Tänään muistamme Suomen suurta ystävää ja kansamme sielun tuntijaa Josif Stalinia”

Tänään juhlimme sitä, että äijä on pysynyt jo 70 vuotta turpeen alla!