Suruun hukkunut

Anonyymi-ap

Olen reilu 40v mies jolle elämä hymyili vielä muutama vuosi sitten. Tuli avioero joka oli kokemuksena musertava. Tällöin kaikki ”ystävät” tsemppasivat ja sanoivat, että ei mene kuin hetki ja olet taas jaloillasi. Nyt tätä hetkeä on vietetty kohta 3 vuotta.

Suren exän perään aamulla kun herään, päivällä ja illalla kun menen nukkumaan. En voi liikkua vanhoissa tutuissa ympyröissä kun jokin siellä aina tuo mieleen ne hienot ajat. Tv ohjelmat joita katsoimme yhdessä on täysin mahdoton ajatus edes seurata. Suru ja kaipuu on fyysistä ja henkistä. Elämä on ollut luiskassa viime vuosina täydellisesti.

Minulla on ollut muutama suhteen tapainen tai yritys tavata uusi tärkeä ihminen elämääni mutta olleet täysiä fiaskoja. Olen luovuttanut tämän suhteen ja hyväksynyt sen tosiasian, että olen loppuelämäni yksin. Ei mitään järkeä yrittää uutta jos vanha on vielä kiinni. Myönnän myös, että mielessäni on käynyt se viimeinen ratkaisu koska eihän elämä ole minkään arvoista tämän kohdalla. Elämisen kuuluisi olla hauskaa ja täynnä iloa ja odotusta. Hetkelliset synkemmät ajankohdat kuuluvat toki elämään mutta niistä selviää jos on jotain muutakin elämässä kuin se synkkyys.
Nyt toki joku voi todeta, että kunnon surkimus tuokin reppana. Tottahan se on. Jos voisin ja pystyisin päästämään irti vanhasta, tai oikeastaan olen päästänyt jo mutta suru ja kaipuu eivät poistu, niin tokihan sen tekisin heti. En minä tästä nauti ollenkaan. En hetkeäkään.

Jos jollain on samanlaisia kokemuksia niin mielelläni niistä kuulisin.

3

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suhteen loppuminen on omanlaisensa kokemus joka pitää vain osata ottaa sellaisena ja muuta ei voi kuin katsoa mitä elämällä sen jälkeen on tarjottavana. Siinä pitää päästä sen yli kuinka toisella ei silmissään ole enää jälkeäkään kaikesta, ja toki tunne on musertava jos itse ei ole vielä siinä tai jopa koskaan tule olemaan. Mutta ohihan se silloin on. Sitä katsoo ja tuntee surua ettei tämä tule koskaan enää katsomaan siten kuin joskus katsoi. Hän ei ole enää hän mutta silti ei voi olla kovin vihainen, koska tavallaan kuitenkin on se sama joka ollut. Eikä hän ollut valehdellut siitä, vain antoi ja sitten otti. Sen tuntee silloin tällöin sen lähes kadonneen, katuvan tunteen, jonka vain hän saattoi aiheuttaa. Ei halua tuntea sitä enää koskaan. Ja ehkä siksi sitä meni toteamaan sen viimeisen kerran asiaintilan, jotta voisi todella tietää, sanoa hyvästit. Katsoi ja ajatteli että jos olisi rohkea tai rehellinen sitä kertoisi, jotta hän tietäisi sen ja itse tietäisi sanoneensa eikä voisi koskaan ottaa sitä takaisin. Niin rohkea tai rehellinen ei kuitenkaan ollut, joten katsoi vain häntä. Ja mitä se olisi auttanut Luultavasti hän tiesi joka tapauksessa. Sitten sitä vaan päästää irti ja häätää sydämestään. Koska jos ei tee sitä silloin, ei tee sitä koskaan. Hän oli siis se, joka katsoi ensin pois. Tunteille ei mahda mitään. Voi tehdä kuitenkin asioita maailmassa.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! On tärkeää purkaa mielessä olevia ajatuksia. Vertaistuki voi olla hyvä voimavara. Ulkopuolisen kanssa keskusteleminen voi helpottaa ja tuoda uusia näkökulmia. Joskus myös ammattimainen keskustelupau voi olla tarpeen. Etenkin itsetuhoiset ajatukset olisi hyvä ottaa puheeksi ammattilaisen kanssa.

      On olemassa monia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joista voi saada tukea elämän eri tilanteissa. Alla tiedoksi tahoja joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja maksutta:

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/ tai eron kokoneille miehille suunnatusta Erosa Elossa tukisuhteesta https://tukinet.net/teemat/erosta-elossa-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esim. viikottain maanantaisin on Erosta Elossa ryhmächat miehille klo 21-23 https://tukinet.net/teemat/erosta-elossa-chat/ryhmachatit/

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    • Anonyymi

      Hei, olen samanikäinen vaan naispuolinen ihminen, jolla hyvin samankaltainen tilanne ja koen hyvin paljon samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia, kuulosti hyvin tutulta. Mielelläni jakaisin ajatuksia kanssasi joko täällä tai jotenkin muuten mutta täälläkin käy hyvin. Jos ei siis haittaa etten ole mies mutta mutta muuten tilanteemme on hyvin samanlainen ja ymmärrän niin tuon tuskan ja miten kaikki muistuttaa toisesta jne. Voimia ja jaksamista tähän päivään sinulle joka tapauksessa ja koitetaan jaksaa ja kestää kun eipä muutakaan voi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      275
      3888
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      73
      3476
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      145
      2496
    4. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      56
      2276
    5. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1882
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1697
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      30
      1268
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      33
      1255
    9. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      48
      1159
    10. Uskotko että vielä

      Kohtaisimme?
      Ikävä
      23
      1146
    Aihe