Luottamushenkilöiden joukkopako

Anonyymi-ap

No nythän tämä menee mielenkiintoiseksi. Ja se keitä tämä koskee, eivät varmasti osaa tehdä omia johtopäätöksiään asiasta. Vallan kahvasta pidetään kiinni viimeiseen asti

91

2953

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten tämä on ajateltu selvittää? Joukkopako luottamustehtävistä, mihin kukin on antanut suostumuksen ja sitoutunut, kai eroamiselle tulee olla lainmukainen peruste? Perusteeksi ei taida riittää, ettei mennyt asia oman mielen mukaan.

      • Anonyymi

        Mitä ne kellekään kuuluu kenenkään perusteet.
        Ja vaikka eroa ei myönnetä, ei kokoukset ole päätösvaltaisia, kun kukaan ei tule paikalle. Ei niitä poliisi voi väkisin kotoa hakea.
        Ei ihme että häipyvät, ei noita Pyhän päättäjiä ja yhtä niemen "hevosenkuivalihamiestä" kukaan järjissään oleva jaksa katsoa.

        Ei muuta, kuin valtiovarainministeriön holhoukseen, niin loppuu tämä jatkuva hölmöily ja sekoilu.

        Valtuustossa oli niin törkeää käytöstä, yhdellä pariskunnalla, etten ihmettele yhtään, että kaikki lähtee. Rouvalla ei edes alkeellisia käytöstapoja, herrasta puhumattakaan.
        Samoin se niemen kahjo kännissä sekoilee, niin kuka oikeasti haluaa joutua naurunalaiseksi, yhden perheen sekoilun takia, viisaampi pysyä ihan kaukana.

        Jos ei jää kavereita, voi syyllinen löytyä peilin edestä.
        Hupisakki jää jäljelle, onpahan viihdettä seurata niiden touhuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hevosen kuivalihavelliä näin nautin jos saan,olenhan itseoppinut lakimies

        Onneksi kohta saadaan hevosen kuivalihavelliä.Sitä tarjoillaan kaikille työttömille tyhjän nakujille ja ihan ilmatteeksi .

    • Anonyymi

      Terveydelliset syyt auttaa aina.

      • Anonyymi

        Henkilökohtaiset syyt ja työesteet yhtä päteviä. Mitään ei tarvitse enempää selittää. Jos eroa ei myönnetä, niin ei vaan mene paikalle.
        Tuli vissiin kiintiöt täyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilökohtaiset syyt ja työesteet yhtä päteviä. Mitään ei tarvitse enempää selittää. Jos eroa ei myönnetä, niin ei vaan mene paikalle.
        Tuli vissiin kiintiöt täyteen.

        Mahtuukohan vatsaan pikkuisen hevosen kuivalihavelliä?

    • Anonyymi

      Näin sivustaseuraavana, - etätyöläisenä, Niemen hallinnossa sattuu ja tapahtuu... syksyllä "kotisairaala" - mikä on täysin utopistinen toimintamalli, pitkien etäisyyksien Lapissa, pakkaskelillä ajellen sähköautolla. Nyt luottamushenkilöiden eroprosessi. Kunnan loppulaskenta on taitanut alkaa...

      • Anonyymi

        Tärkeintä on nyt huolehtia, että saadaan hevosen kuivalihaa ennen kevään tuloa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä on nyt huolehtia, että saadaan hevosen kuivalihaa ennen kevään tuloa

        Hyvä liha on aina kostea. Kuivaan joutuu laittamaan liukkaria.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen pitkien etäisyyksien? Kunnan alue on äkkiä ajettu laidasta laitaan. Vaikka mistä päin lähtisit ajamaan olet puolessa tunnissa perillä,mutta jos ei osaa ajaa,tai ei ole ajokorttia niin onhan se vaikeaa.En ole kuullut että joku haluaa vuodeosastolle , kotiin kyllä ihmiset yleensä toivoo pääsevänsä.

        Aijaa, nyt ko se on äkkiä ajettu, hihhoijaa.Vasta oli liian pitkä matka Pyhältä kirkolle kirjastoon, kouluun ja kerhoihin, niiiiin pitkä matka että itkua väännettiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aijaa, nyt ko se on äkkiä ajettu, hihhoijaa.Vasta oli liian pitkä matka Pyhältä kirkolle kirjastoon, kouluun ja kerhoihin, niiiiin pitkä matka että itkua väännettiin

        En kylläkään asu Pyhällä.

    • Anonyymi

      Joku tarvii nyt psykiatrista hoitoa ku hevonen ahdistaa.

      • Anonyymi

        Hevosen kuivalihaa tarvitaan,aika lailla paljonkin.Sille on kysyntää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hevosen kuivalihaa tarvitaan,aika lailla paljonkin.Sille on kysyntää

        Kyllä tuo kuivaliha juttu alkaa jo ärsyttää,onkohan kaikki muumit laaksossa????
        Tuskin...

    • Anonyymi

      Mieleltään sairas päättäjä?

    • Anonyymi

      Kyllä sieltä joutaakin koko SAKKI vaihtoon.
      Kyllä se oli Parkkisen aikana ihan eri meininki,vedettiin yhteen hiileen ja pidettiin OIKEASTI meidän kunnasta huolta.
      Nyt osaaminen on hakoteillä,ja varsinkin kun kaikki kunnan puolta ja osaavat motivoituneet työntekijät on savustettu kunnasta ulos. Taisivat olla liian päteviä nykyiselle luottamusporukalle ja kunnanjohtajalle.

      • Anonyymi

        Parkkinen oli meidän kaikkien kunnanjohtaja ! Huippu tyyppi, osasi asiansa ja oli siinä hyvä! Oi niitä aikoja.

    • Anonyymi

      Lk pääkirjoitus 16.3. " onko Niemestä enää itsenäiseksi kunnaksi" "uskovatko niemeläisetkään kuntansa mahdollisuuksiin jatkaa omana kuntana?" On siinä ilmaista mainosta kerrakseen. Saa nähdä miten käy seuraavissa vaaleissa tai tuleeko niitä edes. Saadaanko ehdokkaita tai onko sitä kuntaakaan jäljellä. Toivottavasti ei.

      • Anonyymi

        Onneksi hevosen kuivalihavelli jää vaikka kaikki muu katoaisikin!!

    • Anonyymi

      Tämä tarvittiin todella., nyt alkaa kuntakin herätä, kuinka tärkeää olisi ollut kuunnella kuntalaisia! Samaa toivoisi myös valtuutetuilta! Kuntalaiset on kuitenkin se tärkein ryhmä tai ainakin pitäisi olla! Aina pitäisi vastata ja perustella, olla rehellinen asioissa, joista kuntalaiset haluavat tietää! Nyt on varmaan tullut selväksi, että luottamus on mennyt ja miksi ? Kaikki ei ole vielä menetetty, nyt rakentamaan, kuuntelua ja avoimuutta! Täällä on kuitenkin vielä paljon hyvää! Tärkeää olisi, että kaikki uudet tulevat kunnan työntekijätkin haluaisivat myös tutustua kuntalaisiin, eikä vain kuunnella, yksinomaan mitä kunnantalolla kuulee! Ei meillä kuitenkaan kuuta tavoitella, tärkeintä on kuitenkin meidän vaatimattomat toiveetkin tulevat kuulluksi!

    • Anonyymi

      Tämä on yksinkertaisesti äänestyksissä hävinneiden demokraattisesti valittujen valtuutettujen show. Mukaanlukien toisia hyvinvointijohtajaehdokkaita ajaneiden julkinen protesti. Tällä menolla ette kyllä saa lautakuntiin jäseniä. Mutta yhdistykää Kemijärveen tai Sodankylään ja tuokaa srk mukananne.

      • Anonyymi

        Täällä ei ole kuin Pyhän Putinin demokratia, joka polkee ja jyrää kaiken alleen, kuuntelematta kuntalaisten näkemyksiä.
        Täällä pari laista piittaamatonta, häikäilemätöntä, häirikköperhettä, ne saa muutaman hännystelijän taakseen, niin jälki on tätä.

        Nyt ulistaan demokratiasta, kun huomataan, että kaverit hävisi ympäriltä.

        Tuo hemmetin nillitys on säälittävää, tehkää nyt niitä päätöksiä, kukaan ei ole vastustamassa.

        No nyt alkaa uhkailu ja kiristys lautakunnilla yms. kun ei saa tahtoa läpi. Ihan kuin lapselliset pikkupennut polkevat jalkaa. Tämä on taattu, ennalta nähty toimintatapa, että ei tule yllätyksenä.

        Kun on muutaman sääliäänen varassa päässyt valtuustoon, niin heti luullaan olevansa vähintään presidentistä seuraava, vaikka kyvyt riittää hädin tuskin hissin pyörittämiseen, sielläkin notkuttu lähinnä yläasemalla, niin nähty pelkkää alamäkeä.
        Tähänhän se varmasti kunnanjohtajan päivitys viittasi, kun hissipäivityksensä linkitti.

        Asiaa kirjoitat, just näin. Ja hommatkaa tuolle yhdelle sitä hevosenlihaa, loppuu tuo keskenkäyneen häirikön kommentointi. Viekää vaikka koko hevonen kuivattuna ja savustettuna.

        Se pitää saada kunnan piikkiin se hevonen, omat rahat meni sahtitarpeisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä ei ole kuin Pyhän Putinin demokratia, joka polkee ja jyrää kaiken alleen, kuuntelematta kuntalaisten näkemyksiä.
        Täällä pari laista piittaamatonta, häikäilemätöntä, häirikköperhettä, ne saa muutaman hännystelijän taakseen, niin jälki on tätä.

        Nyt ulistaan demokratiasta, kun huomataan, että kaverit hävisi ympäriltä.

        Tuo hemmetin nillitys on säälittävää, tehkää nyt niitä päätöksiä, kukaan ei ole vastustamassa.

        No nyt alkaa uhkailu ja kiristys lautakunnilla yms. kun ei saa tahtoa läpi. Ihan kuin lapselliset pikkupennut polkevat jalkaa. Tämä on taattu, ennalta nähty toimintatapa, että ei tule yllätyksenä.

        Kun on muutaman sääliäänen varassa päässyt valtuustoon, niin heti luullaan olevansa vähintään presidentistä seuraava, vaikka kyvyt riittää hädin tuskin hissin pyörittämiseen, sielläkin notkuttu lähinnä yläasemalla, niin nähty pelkkää alamäkeä.
        Tähänhän se varmasti kunnanjohtajan päivitys viittasi, kun hissipäivityksensä linkitti.

        Oi että olispa sullakin työintoa.Vaan taidat kehveli olla työtön tuppana joka lämpimikseen kateuksissa kirjoittaa.Äläbhuoli,kesällä sitten taas töihin, eiköhän sitä jotaki löydy

    • Anonyymi

      Eise ole ko rannankorjuuta. Yhteistyöhön kykenemättömät huomasivat, että ei riitä rahkeet. Ei taija olla ees marttyyriksi. Onko täällä oikeasti aikuisia?

      • Anonyymi

        Eiköhän ne häivy juuri yhteistyökyvyttömien junttapäätösten takia.

        Asiallisesti ehdottavat kelvottoman valmistelun, valmisteluun palauttamista, niin edes se ei käy, vaan läpi pitää kaikki runnoa.

        No nyt ressukat itkevät, kun saavat ihan itse touhuta, miten haluavat, joutuvat vastuun kantamaan yksin, eikä voi syyttömiä jälkikäteen syyttää.

        Mihin sitä järkeä ylipäätänsä tarvitaan, kun sitä ei suostuta kuuntelemaan.
        Ei pyhän pöljät itsekään suostuisi sivustakatsojan rooliin.
        Erittäin rohkeaa vastuun kantamista lähtijöiltä.

        Jouti mennä

    • Anonyymi

      Millainen osasaaminen siellä osastolla oikeasti on?

    • Anonyymi

      Totuus, keitä ovat seitsemän rohkeaa henkilöä.

      • Anonyymi

        Kolme nimeä oli jo hallituksen esityslistalla yhdessä pykälässä.

    • Anonyymi

      Niistäkin jotain eroon, varsinkin sarjavalittajasta. Palais kiusaamaan kittiläläisiä.

      • Anonyymi

        Sarjavalittaja taisi takavuosina torjua Kankaanrannan kunnanjohtajaksi pyrkimykset ja tämä nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja joutuikin ajamaan lopun työuransa päivittäin Kemijärvelle. Helppo ymmärtää, että on vetänyt HERRAN katkeraksi ja sähköä on ilmassa HENKILÖKOHTAISISTAKIN SYISTÄ Pelkosenniemen kunnallispolitiikassa.

    • Anonyymi

      No onko sitä hevosen kuivalihaa vai ei??

    • Anonyymi

      Onkohan siis kunnanhallituksen puheenjohtaja keittänyt tämän kitkerän sopan ihan ite!!!????

      • Anonyymi

        Kyllä kai siitä hevosesta voi soppaakin tehdä.Siis lihakeittoa,hyvä esitys!

      • Anonyymi

        No en kyllä usko. Se on tämä hyvinvointijohtajan valinta joka hiertää. Ja hänen puoliso päättävissä elimissä, puoliso, joka ei ole missään arvossa kuntalaisten silmissä. Paskaa puhuu ja haukkuu kaikkia muita, kukaan ei osaa mitään, hän ja hänen suku on maailman napa.

    • Anonyymi

      Kankkusella oli kankkunen koko loppu työuran

      • Anonyymi

        Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja Kankkunen ja sillä kankkunen.

    • Anonyymi

      Vammaisneuvoston jäsenet eivät ole mitään päätöksentekijöitä, puheoikeus kokouksissa mutta eivät osallistu varsinaiseen päätöksentekoon. Sinällään hyvä, että saavat suoraan äänensä kuuluville kokouksissa, mutta välttämättä vaikuttamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia.

    • Anonyymi

      Pieni kirkonkylä, pienet ympyrät..

      • Anonyymi

        Aina uskoin ja luulin, että pieni kunta, niin kaikki ajattelee , että mitä me voimme tehdä, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja asua! Erimielisyydetkin voisi olla helpompi ratkoa, kun yhdessä ja rehellisesti perustellaan. kuntalaiset olisi mukana pohtimassa ratkaisuja asioille. Monesti se on ns. maalaisjärki näille asioille, kun pohditaan erilaisia vaihtoehtoja. Ikäihmisillä voi olla paljon viisautta ja elämänkokemusta, joilla olisi vieläkin käyttöä! Nuoria myös kuunnellaan ja pohtia heidän kanssaan asioita ja perustella myös, miksi näin tehdään, myös se, että voi olla euroista kiinni, nuorilla voisi olla halu ja ehdotus, että voisivat tehdä yhdessä talkoohengessä, kun olisi aikuinen mukana innoittamassa kunnan puolesta!

    • Anonyymi

      Sielä päättää kuntalaisten asioista liuta oman edun tavoittelijoita. Eipä ole ennen moista härskeyttä nähty. Sulle mulle...Konkkaan ajavat kunnan mutta oma lompsa paksunee.

    • Anonyymi

      Onko missään hevosen kuivalihaa?

      • Anonyymi

        Lex Kittilä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lex Kittilä

        Niinpä! Siellähän on se ravirata,sieltä voisi kysellä hevosen kuivalihaa!

    • Anonyymi

      Voi veikkonen,lähtihän niitä silloinkin kun kairalan koulu lakkautettiin.Eikä kukaan ole kaivannut takaisin. Ei koulua ei ketäänAnti mennä vaan!

      • Anonyymi

        Joissakin kunnissa hallituksen puheenjohtaja on älynnyt vetäytyä sivuun heikkoutensa nähtyään.

    • Anonyymi

      Muistattehan haukkumiseltanne kuka oli kunnallisvaalien ääniharava kunnassa.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Pienen kylän näennäinen vaalimenestyshuuma voi aiheuttaa henkilötasolla kuivahumalailmiön ( vanhalle juopolle), josta voi seuŕata huonosti hallittua kunnallisvaltaa, josta seuraa: heikkoa rakennuttamisen tajua ja tulee konkurssia, käsityseroja, riitaa. Koulut jne. ei valmistu ... valtuusto ei pysy kasassa. Kunta hajoaa ja näivettyy henkisesti nollaan.

      • Anonyymi

        Ai viime kaudella? Olikohan nämä AAA? Kolmasta aasta yks se tais olla.Nethän sen koulun mättäs läpi.Sitte vielä saunavaaran valtuutettu luki samaa mantraa kuinka puuterilumi tuiskuaa mutta ei se riitä mihinkään.Kunhan on koulu. No nyt on.

    • Anonyymi

      Mutta onneksi vielä kerkeää laittaa hevosen kuivalihaa kuivumaan! Kyllä vielä pakastuukin ilma.

      • Anonyymi

        Hevosenlihajankutus viittaa kovasti Saunavaaran suuntaa, jossa on iät ajat ollut lahjakkuus kortilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hevosenlihajankutus viittaa kovasti Saunavaaran suuntaa, jossa on iät ajat ollut lahjakkuus kortilla.

        Osataankohan siellä kuivalihavellin ja nimenomaan hevosen kuivalihavellin valmistamisen jalo taito?

    • Anonyymi

      Pelkosenniemi on PARAS KUNTA IKINÄ! Taistelu on ikuista ja siinä on kauneus, sitkeys ja voima ja valta KUNNIA PELKOSENNIEMI, ei mikään "paskapaikka"

      • Anonyymi

        Mutta kun pitäisi saada sitä hevosen kuivalihaa.Sitten voidaan puhua parhaimmasta paikasta.

    • Anonyymi

      Näkee hyvin miten korkea sitoutumisaste asioiden hoitoon päättäjillä on. Kunnanjohtajakin vauhkoontunut virkoja hakemaan sieltä ja täältä. Viimeisin naapurin kaupunginjohtajaksi. Siellä on valmiiksi riitaisa porukka vastassa, joten sen päämäärän voi sivuuttaa jos valituksi tulee. Toivotaan parasta!

      • Anonyymi

        Jos ei meinaa kelvata, niin tarjotaan hyvinvointijohtaja kaupan päälle? Ota kaksi, maksa yksi. Kaksi yhden hinnalla.
        Jo vain, silleen net kaupat syntyy.

        Jos ei vieläkään kelpaa, voidaan sinne yksi valtuutettu vielä, kaupanpäälle antaa, ruohoa leikkaamaan, tai ainakin ajelemaan leikkurilla.

        Keräilee samalla ne entiset valtuutetut mukaan täältä säheltämästä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei meinaa kelvata, niin tarjotaan hyvinvointijohtaja kaupan päälle? Ota kaksi, maksa yksi. Kaksi yhden hinnalla.
        Jo vain, silleen net kaupat syntyy.

        Jos ei vieläkään kelpaa, voidaan sinne yksi valtuutettu vielä, kaupanpäälle antaa, ruohoa leikkaamaan, tai ainakin ajelemaan leikkurilla.

        Kannatan ehdotusta!

        Tämä on tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Pannaan paremmaksi - lääkäri vielä kaupan päälle. Koulua eivät voi viedä mennessään vaikka melkoinen arkkitehtihan tuo tyrkyllä oleva on tai oli. Vain rakentajan agenda kiinnosti, ei kunnan. Hävetti . Jos olisi Copperfieldin taitoja niin siirtäisi sen Naavan parkkipaikalle ja pyhät perheet saisivat stailata siitä maisemaan sopivan kuten oli alunperin tilattukin. Kunnes tämä wannabearkkitehti tilasi ihan muuta.

    • Anonyymi

      Enemmän ko asiaa.

    • Anonyymi

      Hyvinvointijohtajalle oikein tervetulijaisjuhla, heti perään ensimmäinen lähtijä on kunnanjohtaja, seuraavan voi arvata hyvinvointikordinaattori Ei voi kun arvata syyn, ajojahti on alkanut.

      • Anonyymi

        Saako mistään hevosen kuivalihaa?

      • Anonyymi

        Kuka son ajomies kun valtaa on vain muutamalla? Kellä on ohjakset käsissä? Oikein ajojahti! Siihen tarvitaan polliittista voimaa kun ei tavan kuntalainen pysty muuta kun yrittää pysyä kärryssä. Ajakaatten rattaita elekääkä muita syyttele. Non ennenkin päättäjät joutuneet vastaamaan kunnan asioista. Kuntalaisia kun ei vaihtaa vaikka kuinka halvaisitte.

        Ei tarvitse ohjastaa,koska hevosesta on tehty kuivalihaa .Niin se vain menee.

    • Anonyymi

      Kunnanjohtaja Kemppaan ja muut perässä ja siitähän se syntyy kuntaliitos. Hieno homma. Vihdoinkin alkaa tapahtua.

      • Anonyymi

        Saako kempassa hevosen kuivalihaa?

      • Anonyymi

        Kannatetaan.Loppuu se jatkuva pyhästä naukuminen.Jos se on riesa kairalalaisille ja muutamalle muulle kommarille,niin silloin on parempi ,että sellaiset pääsee hallitsemaan , jotka sitä aluetta arvostaa. Antaa nuitten leikkiä omia leikkejään ja tehdä kaivoksiaan mailleen. Tuskin omistavat yhtään mitään,mutta suunapäänä ollaan muka työtä vailla.

    • Anonyymi

      Kyseleppä tk hoitajilta kuka harrastaa ajojahtia.

      • Anonyymi

        Oisko siellä hevosen kuivalihavelliä?

    • Anonyymi

      Semmoinen kunta on hyä asua ja ellää, jossa tavallinen ihminen ei tarvi huntata, mitä pahusta taas tapahtuu HALLINNOSSA. Saapii olla niinkö ihan rauhassa. Junat ja laivat kulukee, kaupat toimii ja net, jotka halvaa olla politiikassa, tekevät sen suurempia mölyämättä. Eikä tarvi hävetä. Maksaa veronsa ja hyppää uimahalliin, teatteriin tai vaikka museoon. Mitä saa niemeläinen samalla verorosentilla? Saa maksaa turistien palavelut ja infran. Saa ylipaisutetun kunnallishallinnon ja vittuilut pääle. Olis viety sairaala ja koulu, jos ei muutama pörrö olis puolustanu. Siivoojina juoksis tyttäret ja pojat pokkurois turisteja 12 e/tunti palakalla.

      • Anonyymi

        Saako sitä hevosen kuivalihavelliä sieltä? Oletko kysynyt ? Sinua lähtisin välittömästi muualle nopeasti,jos tyytymättömyys vaivaa,eikä hevosenlihaa mistään saa!

      • Anonyymi

        Son justiina näin.

    • Anonyymi

      Miten ne hevosenlihat kuuluu P-niemen politiikkaan?
      Voisiko joku selittää asian uskottavalla tavalla.
      Samaa kuivalihavelliä jauhetaan toisessakin keskustelussa.
      Olkaa ystävällisiä ja keskustelkaa asiallisesti!

      • Anonyymi

        Hevosen kuivalihavelli on todella maukasta,mutta kun sitä on niin hankala saada!! Siinä on pulma joka kaihertaa ja kaihertaa !

    • Anonyymi

      Pakenisin minäkin jos tuohon porukkaan joutuisin. Hevosen kuivasta lihasta lienet jauhavat kunnanhallituksessakin. Ei ihme että asukkaat on toiminnasta järkyttyneitä. Pakenee ken voi...

      • Anonyymi

        Harmi kun ei voi sillä hevosella paeta,sekun on jo kuivamassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi kun ei voi sillä hevosella paeta,sekun on jo kuivamassa

        Arvolalla on jumittanut levy päälle. Oikeista asioista ei voi puhua, kun ei kestä päivänvaloa. Hevosen tilalle sopisi paremmin lehmä. Sielä se ojassa ammuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvolalla on jumittanut levy päälle. Oikeista asioista ei voi puhua, kun ei kestä päivänvaloa. Hevosen tilalle sopisi paremmin lehmä. Sielä se ojassa ammuu.

        millainen levy?Oletko varma ettei hevosen kuivalihaa ole missään?

    • Anonyymi

      Hevosen kuivalihaa odotan kovasti!

    • Anonyymi

      Hirvittävän surullista että hyvät ja vaaleilla valitut päättäjät joutuvat jäämään toiminnasta pois. Olisi Pelkosenniemen etu jos olisi monen ikäisiä ja monenlaisilla taustoilla olevia päättäjiä. Miksi enää edes äänestää ketään kun ihmiset savustetaan toiminnasta pois. Kuntaliiton pitäisi puuttua tähän asiaan. Ei Pelkosenniemi saa olla mikään vallanhaluisten oman edun tavoittelun paikka. Monta koko ikänsä Pelkosenniemellä asunutta saa nyt surullisena seurata miten Pelkosenniemi on vain muualta tulleille keino saada omaa etua.

      • Anonyymi

        Ihan asiasta kirjoitat! Tässä juuri on se juttu, että kuntalaisia ei kuunnella. Jos on henkilö kunnassa töissä, joka on mukana kuntalaisten kanssa yhdessä toimimassa, kuuntelee heitä, varmasti hänet savustetaan pois. Sama se on luottamushenkilöiden kanssa, jos he kuuntelevat kuntalaisia, niin olo tehdään hankalaksi, eivät he tätä jaksa, vaikka kokevatkin olevansa kuntalaisten puolella. Surullista on todeta tuo oman edun tavoittelu, se tapaa talkoohengenkin kyläläisiltä. Minne on maalaisjärki kadonnut?

    • Anonyymi

      Ja töihin valitaan varmaa se huonoin.

      • Anonyymi

        Töihin valitaan kaveri. Se on ihan normaalia, mutta pienessä paikassa tulee ongelmia. Kaikki vähintään tuntevat toisensa ja moni on sukua. On yhteisiä yrityksiä ja kaikki ovat jäävejä jossain kohtaa. Ei tämä tämmönen toimi.

    • Anonyymi

      Mikäli tarjoiltaisiin hevosen kuivalihavelliä vaikkapa talkootyönä tehtynä,kaikki asiat olisivat taatusti paremmin!!

    • Anonyymi

      Valtuustossa näkyvät pelaavat jätkänsakkia.

      • Anonyymi

        Eikö kuulu klok? No illan päälle sitten kotona hippaa ja sitten jonnekin piilosille 😁

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe