Katsoin telkusta tänään ranskalaisen filmin, jonka sanottiin kertovan naisista Natsi-Saksassa.
Heti alkuunsa kertojan mukaan natsit taistelivat FEMINISMIÄ vastaan, kommunistit ja sosialidemokraatit puolesta. Muuten oikein, mutta feminismiä ei silloin vielä edes tunnettu. Natsit taistelivat todellisuudessa tasa-arvoa vastaan, sosialistit ja kommunistit tasa-arvon puolesta.
Feminismi syntyi vasta 1960-luvulla Amerikassa muiden ajalle ominaisten vihaideologioiden kehdossa. Siihen asti toimi vain VANHA NAISLIIKE, joka teki uutteraa työtä tasa-arvon puolesta, mutta ei levittänyt miesvihaa ja pyrkinyt alistamaan miehiä.
Sekin oli silloin palavaa, koska vastassa oli perinteellinen miesten paremmuutta kuvitteleva laaja rintama. Niin oli silloin, mutta nykymiehille ominainen ajattelutapa pitää tasa-arvoajatusta jo luovuttamattomana lähtökohtana, lukuun ottamatta pientä luuserisovinistien ryhmää.
Selittäessään alistamiseen ja vihaan nojaavan liikkeen, feminismin, vanhan tasa-arvoa hakevan naisliikkeen perilliseksi, feminismi tekee TAHALLISEN anakronistisen virheen, koska pyrkii salakuljettamaan vinoutuneen VIHAN ideologiansa terveen ideologian tilalle.
Anakronismi tarkoittaa juuri sitä, että entistä arvioidaan ja väärennetään uudenaikaisella kielenkäytöllä.
🌹👀

Vastaukset 1
Vanhimmat
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17781040w
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞