Toivoisi edes vähän asiallisuutta tännekin keskusteluihin! Ihan tavallinen kuntalainen ei ymmärrä nyt tätä esim. "hevosenliha" keskustelua? Mikä on se kanava, jossa asiallinen keskustelu olisi mahdollinen? Jossa myös saisi asiallisia vastauksia? Tämä on todella surullista, että ollaan ilkeitä toisten hädälle, mitä tällä saadaan aikaan? Toivoisi kunnan päättäjien ja työntekijöiden ottavan nyt vakavasti asian, että vielä saisimme olla ylpeitä kotikunnastamme me tavalliset pelkosenniemiläiset. On ollut aika, jolloin ylpeänä sanoi kotipaikaksi PELKOSENNIEMI!
Kunnan asukkaiden toiveet - kuuleminen
124
4457
Vastaukset
- Anonyymi
Joo, ei ymmärrä hevosenliha keskustelua Kimblestä puhumattakaan.
- Anonyymi
Oletteko edes maistaneet?
- Anonyymi
Sitä ei jaksa myös ymmärtää, että asioita kysyttäessä, ei niihin kukaan ota kantaa tai vastaa. Ihan kuin tahallaan ärsytetään kuntalaiset. Tuo Livekamerakin, sitä on marraskuusta asti kysytty, miksi se on sammunut. Olisi edes jotenkin kunnasta kommentoitu, ärsyttää tämmöinen toiminta. Onko se ihan tahallista vallan käyttöä? Nyt siitä kamerajutusta on tullut tiedote kunnasta melkein puoli vuotta odotutettiin kuntalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kukaan ei tiedä,miten siihen voi vastata,jos ei tiedä.?
- Anonyymi
Toivottavasti nyt tämä "levy" ei enää jungaa paikallaan, kävitte naapurikunnan kuivaliha markkinoilla ja saitte sieltä "tarpeenne hoidettua"? Voisi ihan asiaakin välillä keskustella. Meidän kunta on saanut todella ikäviä uutisia lehtiin, nyt pitäisi miettiä mikä muuttaisi suunnan? Eikö tämä nyt puhu kuntalaisten pahoinvoinnista? Jotenkin haetaan huomiota näin, nyt olisi kunnan työntekijöiden ja varsinkin hyvinvoinnista vastaavien " käärittävä hihat" ja alkaa tosissaan töihin!

Ennen sitä on syytä nauttia hevosen kuivalihavelliä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä ei jaksa myös ymmärtää, että asioita kysyttäessä, ei niihin kukaan ota kantaa tai vastaa. Ihan kuin tahallaan ärsytetään kuntalaiset. Tuo Livekamerakin, sitä on marraskuusta asti kysytty, miksi se on sammunut. Olisi edes jotenkin kunnasta kommentoitu, ärsyttää tämmöinen toiminta. Onko se ihan tahallista vallan käyttöä? Nyt siitä kamerajutusta on tullut tiedote kunnasta melkein puoli vuotta odotutettiin kuntalaisia.
Kyllä. Se on sammunut.
- Anonyymi
Ei varmastikkaan koska täällä pelataan aliasta ja oletetaan omiaan ja tehdään johtopäätöksiä,kuhan nyt saa haukkua ihmisiä.Jostakin ne kiksit näköjään tulee.
- Anonyymi
Kuka osaisi vastata, kuntalaiset kysyvät Kilpiaavan livekamerasta, mistä se kiikastaa, että se edelleen on pimeänä? Rahastako? Sitä on kysynyt kuntalaiset ja turistit? Näkyvyyttä sille oli ympäri maailman, kun se oli kunnossa. Sieltä näkyi kyllä Pyhätunturi ja Luostokin, eikä ainoastaan Kilpiaavan elämä!
- Anonyymi
Eikö ne halukkaat voi itse mennä sinne kilpiaavalle katselemaan ? Siitähän saa reippailua ja reipasta mieltä repullisen kun sinne hiihtää tai kävelee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne halukkaat voi itse mennä sinne kilpiaavalle katselemaan ? Siitähän saa reippailua ja reipasta mieltä repullisen kun sinne hiihtää tai kävelee!
Meneppä sinne pyörätuolilla tai rollattorilla, meitä on jotka menisimme, mutta ei päästä! Etkö soisi meille niitä luonnon kokemuksia vaikka kameran kautta? Meitä on jotka olemme siellä kulkeneet aikanaan, kun jalat kantoivat, on marjastettu esimerkiksi! Kameran kautta saisi niitä vanhoja muistoja palauttaa mieleen, kun on neljän seinän sisällä oltava, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Voisit olla armollisempi toisia kohtaan!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö ne halukkaat voi itse mennä sinne kilpiaavalle katselemaan ? Siitähän saa reippailua ja reipasta mieltä repullisen kun sinne hiihtää tai kävelee!
On ihmisiä jotka asuu muualla, vanhukset kotona ja liikuntaesteiset, ei kaikki halukkaat pääse Kilpiaavalle vaikka tahtotilaa olisi.
- Anonyymi
Tästä puhuttiin nyt en vain muista oliko "kyliltä kuuluu" vai oliko valtuuston kokous. Jäi mieleen että vaatii n 10 t€ . Jotain uutta vaatii toimiakseen.
- Anonyymi
Vain korjauspäätös puuttuu, rahaa on. Hyvinvonitijohtajan palkkakin 4800 eikä tarvi muutako kiusata toisia.
- Anonyymi
Pitääkö se joka paikkaan päästä? En minäkään pääse .Menee sinne minne pääsee helposti.
- Anonyymi
Ei ole joka paikkaan pääsystä kysymys. Jos osa kuntalaisista on antanut aikaansa talkootyöhön, he ovat ajatelleet toisia. Onko tämä väärin? Te itsekkäät ihmiset, ehkä voisitte joskus ajatella toisiakin. Toivottavasti joskus muistatte sen, kun teillekin elämä näyttää ne varjopuolet. Kaikki me vanhenemme, emme ole ikuisesti nuoria ja terveitä. Mitä mieltä sitten olette aiheesta?

En pääse joka paikkaan.En silti ole katkera,hyväksyn rajoitteeni.
- Anonyymi
Alunalkaen se oli pilotti projekti joka oli määräaikainen, ei siis vuosia ja vuosikymmeniä jatkuva toisinto
- Anonyymi
Projekti, jos se on hyvä ja todettu asukkaiden kanssa näin, sekö pitää jättää siihen ja antaa ränsistyä, jättää oman onneensa! Miksi näitä sitten tehtäisiin, ihanko huvin vuoksi??? Se on tarpeelliseksi todettu, lisää hyvinvointia kuntalaisille, tarvitsemme ympärille kauneutta! Mikä mainos se on myös kunnalle, matkailua ajatellenkin! Kyllä niitä euroja menee huonompiinkin asioihin, tätä ei jaksa ymmärtää!
- Anonyymi
Olen satavarma,että jos kilpiaavalla kuvattaisiin livenä hevosen kuivalihavellin valmistamista ja nauttimista se toisi meille maailmanlaajuisesti huomiota.Ihmiset suorastaan ryntäsivät tilaamaan kuivaliha liveä!!Tämä tieto ja mahdollisuus tulla maistamaan tänne hevosen kuivalihavelliä tekisi meistä suunnattoman kuuluisia sekä rikkaita! Ei olisi enään puutetta eikä kurjuutta!!Miksi kukaan ehdokkaista ei ottanut tätä huomioon????
- Anonyymi
Ei muuta kun velipojalle bisnesidea, kunnan avulla firma muutenkin pystyssä, niin ei siinä enää pikku sopparahat paina mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta kun velipojalle bisnesidea, kunnan avulla firma muutenkin pystyssä, niin ei siinä enää pikku sopparahat paina mitään.
Sinun velipojalle? Minkälainen firma hänellä on? Kyllä se varmaankin kannattaisi hänen vakavasti tätä ideaa harkita.Jos sinulla on vähääkään bisnestaipuisuutta,ala sinäkin välittömästi mukaan. Kannattaa kysyä startti rahaa tai leader avustusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun velipojalle? Minkälainen firma hänellä on? Kyllä se varmaankin kannattaisi hänen vakavasti tätä ideaa harkita.Jos sinulla on vähääkään bisnestaipuisuutta,ala sinäkin välittömästi mukaan. Kannattaa kysyä startti rahaa tai leader avustusta!
Nimenomaan! Nythän alkaa uusi liiterikausi.Voisi saada vaikka hevosen kuivalihatelineeseen avustusta.!
- Anonyymi
Tämä on ainua kanava jossa voi kertoa tarinansa ja mielipiteensä iliman sensuuria. Muualla saa sellaisen ryöpytyksen niskaansa jos vainen menee poikkeavan sanan kertomaan
- Anonyymi
Niimpä, saa jankuttaa hevosen kuivalihavellistä ikuisuuksiin asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä, saa jankuttaa hevosen kuivalihavellistä ikuisuuksiin asti.
Kuten ehkä huomasit,tuossa yllä joku jo innostuneesti otti ideasta kopin ja aikoi esittää ideaa velipojalleen! Toivottavasti tämä mainio idea hevosen kuivalihavellin nauttimisesta livenä saa nopeasti " tuulta purjeisiin"!!

Siitä tulee Suomen ainut pirssi, jonka kyydissä voi nauttia hevosen kuivalihavelliä, kilpiaavan ja pyhän välillä, Andyn patsaalla pidetään mennen tullen tauko, jotta voi ottaa velliä lisää.
Samalla saa nauttia naislaulajan suloisista sävelistä, kun lappaa soppaa naamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä tulee Suomen ainut pirssi, jonka kyydissä voi nauttia hevosen kuivalihavelliä, kilpiaavan ja pyhän välillä, Andyn patsaalla pidetään mennen tullen tauko, jotta voi ottaa velliä lisää.
Samalla saa nauttia naislaulajan suloisista sävelistä, kun lappaa soppaa naamaan.Mitä ihmettä tähän joku pirssi ja laulaja kuuluu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä tähän joku pirssi ja laulaja kuuluu?
Tuohan on selvää keljuilua kahdelle valtuutetulle, Pyhän pariskunnalle. Älkää hyvät ihmiset olko ilkeitä, menkää sanomaan päin naamaa, ystävällisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on selvää keljuilua kahdelle valtuutetulle, Pyhän pariskunnalle. Älkää hyvät ihmiset olko ilkeitä, menkää sanomaan päin naamaa, ystävällisesti.
Niinpä.Entäs nämä muut kommentit joista suoraan voi lukea ketä arvostellaan... Ei tarvi paljon arvailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on selvää keljuilua kahdelle valtuutetulle, Pyhän pariskunnalle. Älkää hyvät ihmiset olko ilkeitä, menkää sanomaan päin naamaa, ystävällisesti.
Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan...ei ole jeesus ja maria kyseessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä, saa jankuttaa hevosen kuivalihavellistä ikuisuuksiin asti.
Näkikö kukaan hevosen kuivalihavelliä olevan markkinoilla myytävänä?
- Anonyymi
Niinpä juuri! Tulossa on vaihteeksi keskiviikkona "Kyliltä kuuluu" keskustelutilaisuus, mitä siitä, kun sielläkään ei saa rehellisiä vastauksia! On vain niitä "liirumlaarum" juttuja. Kuntalaiset ovat kyllä "kurkkua myöten täynnä", eivät enää edes vaivaudu tällaisiin tilaisuuksiin, kun näiden jälkeen ovat vielä vihaisempia. Tuolla facebookissakin on ollut kuntalaisilta monta kysymystä, mutta vastauksia ei tule. Kukaan ei tiedä, mitä kukin tekee kunnassa, kaikki on aivan sekaisin, nimiä kyllä löytyy, että väkeä siellä on, mutta missä on ne tekijät, jotka todella haluavat tehdä kuntalaisten kanssa töitä? Mitä on taas tämä, kun VPK:sta alkaa väki kaikkoamaan? Niin ja miten käy heille, joiden työmoraali on niin kuin pitää ollakin ja joita kuntalaiset ovat arvostaneet ja arvostavat? Olisiko nyt aika nostaa "kissa pöydälle"?

Mitenkä siihen taas puolitoista kuukautta vierähti, ennen kuin se luvattu palaute tuli kuntalaisille "Kyliltä kuuluu" keskustelutilaisuudesta? Tuntuu, että asioita vetkutellaan ja näin kiusataan kuntalaisia. Näin kai niistä asioista lähtee huhut liikkeelle, eri " pien parlamenteissa" niitä sitten vatvotaan moneen kertaan, kuka on sanonut mitäkin ja missä? Tämäkin palaute kun olisi ollut näin "mustaa valkoisella", olisi huhut katkenneet ja tosi asiat tulleet ajoissa tietoon.

Nuo tilaisuudet vastaisuudessa valtuustosalissa ja striimattuna heti eetteriin ja myös katsottavissa youtubessa. Sillä siitä päästään.
- Anonyymi
Kenen pirssi se on? Niitähän on alueella vielä muutama.
- Anonyymi
Se on se iso, siihen mahtuu vaikka kuiva hevonen sisälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on se iso, siihen mahtuu vaikka kuiva hevonen sisälle.
Niitä on monta. Toki sopivia lihahevosiakin on.
- Anonyymi
Kohta keitämme vaalitulos velliä hevosen kuivalihasta! Kaikki kansa mukaan juhlimaan vaalituloksia ja nauttimaan hevosen kuivalihavelliä sankoin joukoin!
Näin aloitamme uuden viikon sekä uudet kujeet! Tästä tulee meidän oma vuotuinen juhla! Hevosen kuivalihavelli markkinat ! - Anonyymi
Mistä lähtien valtuutetut ovat toimineet itse vaalitoimisijoina. Eikö perkele löytynyt muita sinne istumaan. Semmoisia luotettavia henkilöitä..Meni luottamus tähänkin hommaan!!
- Anonyymi
Ihmettelin myös tätä tilannetta. Vaalitoimitsijat oli vaihtuneet kokonaan aiempiin vaaleihin verrattuna. Ovatko itse kieltäytyneet vai eikö ole edes kysytty tehtävään?

Se on mongolian hevosmiesten diktatuuria. Möivätkö pöyvän alta hevosen kuivaa lihhaa?
- Anonyymi
Mitenhän on taas kuntalaisten kuuleminen? Onko nuorisolta kysytty, mitä he odottavat nuorisotyöstä? Etsivää nuorisotyöntekijää taas kerran etsitään? Onko nuorilta kysytty, mitä he haluavat? Nuorisovaltuustollakin on varmaan sananen sanottavana? Ketkä haastattelee valittavaa henkilöä, he voisivat mennä nuorten joukkoon ja olla kuulolla, mitä haluavat? Nuorissa on se meidänkin kunnan tulevaisuus, se pitäisi jo olla selvä juttu!
- Anonyymi
Kyllä Pekka tietää!
- Anonyymi
Onko se etsivä mennyt hukkaan kun sitä etsitään? Jos se keittää hevosen kuivalihavelliä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Pekka tietää!
Tarkoitatko, että Pekka on yksi haastattelijoista? Nyt alkaa mennä jo pois oikeasta!
- Anonyymi
Toivottavasti pätevin (koulutuksen omaava=tutkinto) valitaan. Voihan sitä ja pitääkin nuorilta kysellä monia asioita. Etsivällä nuorisotyöntekijällä on määrätyt työtehtävät>valtiolta rahat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Pekka on yksi haastattelijoista? Nyt alkaa mennä jo pois oikeasta!
Lue hallituksen pöytäkirjoja ja viranhaltijapäätöksiä, niin näet, kuka haastattelee. On kyllä mallillaan asiat, voi perkele.
- Anonyymi
Ei siihen voi valita ketä tahansa.Eikä nuorison maun mukaan ,vaan henkilön koulutus ratkaisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siihen voi valita ketä tahansa.Eikä nuorison maun mukaan ,vaan henkilön koulutus ratkaisee.
Kyllä nuoria pitää kuunnella, eikä kuka tahansa valita kenet tahansa? Nyt moni on sanonut nuorista, että muuttaa kirjansa täältä pois!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nuoria pitää kuunnella, eikä kuka tahansa valita kenet tahansa? Nyt moni on sanonut nuorista, että muuttaa kirjansa täältä pois!
Tottakai muuttavat,miten ne tällä asuisikaan? Ei töitä,ei asuntoa. Vapaus lähteä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai muuttavat,miten ne tällä asuisikaan? Ei töitä,ei asuntoa. Vapaus lähteä.
Kyllä he jäisivät jos vain saisivat hevosen kuivalihavelliä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue hallituksen pöytäkirjoja ja viranhaltijapäätöksiä, niin näet, kuka haastattelee. On kyllä mallillaan asiat, voi perkele.
Seuraavan hallituksen kokouksen esityslistalla Hyvinvointijohtajan virkavaalista tehty valitus. Kannattaa lukea liitteenä oleva kunnallisvalitus. Valaisee taas kunnan päätöksenteon laillisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavan hallituksen kokouksen esityslistalla Hyvinvointijohtajan virkavaalista tehty valitus. Kannattaa lukea liitteenä oleva kunnallisvalitus. Valaisee taas kunnan päätöksenteon laillisuutta.
No mitä sitten. Huolestuttavaa on että mielenterveys poissaoloja on paljon. Hyvin vai pahoinvointia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraavan hallituksen kokouksen esityslistalla Hyvinvointijohtajan virkavaalista tehty valitus. Kannattaa lukea liitteenä oleva kunnallisvalitus. Valaisee taas kunnan päätöksenteon laillisuutta.
Voi ei. Yhtä sotkua kaikki. Eikö oikeasti tätä hommaa saada kuriin? Kaikki ajavat vaan omaa etua.
- Anonyymi
Ei vieläkään löytnyt hevosen kuivalihaa!
- Anonyymi
Ekkönä tiiä missä sairaala on.
- Anonyymi
Se on hyvinvointialueella siirtynyt se ruoan keitto.Sieltä ei taatusti löydy hevosen kuivalihavelliä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvinvointialueella siirtynyt se ruoan keitto.Sieltä ei taatusti löydy hevosen kuivalihavelliä!!
Kylläpä menee kurjuuteen nämä hommat.Hevosen kuivalihaa ei tunnut olevan mistään saatavana!!
- Anonyymi
Olisin ylpeä mikäli täällä olisi hevosen kuivalihavelliä!!
- Anonyymi
Olisipa mukava tietää, paljonko maksoi tuo Kilpiaavan livekameran korjaus? Sitä kyllä odotettiin puolivuotta, kuinka paljon mielipahaa se tuotti? On ihan turha puhua hyvinvoinnista, jos kuntalaisia kohdellaan näin? Missä on henkilöt, jotka todella kuuntelevat kuntalaisia, herää kysymys?
- Anonyymi
Se ei kiinnosta niinkään paljon kuin ,että joko sitä hevosen kuivalihavelliä saa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei kiinnosta niinkään paljon kuin ,että joko sitä hevosen kuivalihavelliä saa?
Huonosti juosseista kopukoista saa sentään vielä kuivalihavellin.
- Anonyymi
Onko tietoa , näkeekö youtubesta yms. netistä Kyliltä kuuluu -tilaisuutta. En löytänyt kunnan sivulta minkäänlaista koostetta / tiedotetta mitä siellä on käsitelty. Ei näiltä huhupuhelta katkaista siipiä jos ei kuntalaiset saa oikeaa tietoa. Ja taas huhupuheet kuivalihavelleinneen jatkuu...
- Anonyymi
Ei ole mitään tietoa,ei edes että onko sitä hevosen kuivalihavelliä saatavana.Totta tosiaan toivoisi jo tähänkin vastauksen!
- Anonyymi
Onko jo johonkin tullut joku tiedote? Aivan ihmeellisiä juttuja taas liikkuu kylillä. Mitä siellä tilaisuudessa on käsitelty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jo johonkin tullut joku tiedote? Aivan ihmeellisiä juttuja taas liikkuu kylillä. Mitä siellä tilaisuudessa on käsitelty?
Toivottavasti kuulit jotain hevosen kuivalihavelli asiaa!!!!!
- Anonyymi
Tästä "Kyliltä kuuluu" tapahtumasta on luvattu kooste kuntalaisille! Missähän se viipyy? Eikö kunnassa olla yhtään huolestuneita kuntalaisten hyvinvoinnista? Ei tämäkään ihan terveiden ihmisten voinnista kerro, jos ei puheena ole kohta kuin hevosen kuivalihan keitto? Nythän voi uusi hyvinvointijohtaja kutsua koolle tämän porukan, joka on tätä vailla ja auttaa heitä, joita niin ahdistaa tämä asia! Helpottaisi näitä keskusteluja, jospa sitten tämä porukkakin siirtyisi asiallisempiin juttuihin!
- Anonyymi
Koululla ei ollut striimausta mutta asioista pitäisi Vauhkosen mukaan tulla infoa kunnan kotisivulle.
- Anonyymi
Ja tuleekohan myös hevosen kuivaliha tietoa? Sitä kaipaan kovasti!
- Anonyymi
Kuuntele Lapin kansan podcast ja kuulet mitä kunnassa tapahtuu.
- Anonyymi
Kiitos tiedosta! Kuuntelen heti,jospa sieltä saisi tietää, valmistuisiko kellään hevosen kuivalihavelliä!!
- Anonyymi
Se varmaan oliski historian ensimmäinen kerta jos tällä kanavalla tulisi mitään järkevää keskustelua tai kommentointia kylän ja kyläläisten mielipiteistä/asioista. Tämäkin menny nykyään lähinnä trollaamiseen ja toisten mollaamiseen. Hauskaa sinänsä katsoa että miten kyyninen tämän kylän ilmapiiri on siihen nähden että sijainti ja perushabitus on ihan ok. Sitä taas kuitenkaan ei juuri kylällä näy vaan se kaikki kotona istuvien itkeminen muiden tekemisestä näkyy lähinnä vain täällä. Jatkakaa samaan malliin ja pitäkää kylän maine lapin surkeimpana paikkana. Peiliin toki voisi katsoa jos ihan oikeasti haluaisi että täällä asiat menee parempaan. Siis jokaisen kyläläisen ja foorumille kirjottelijan.
- Anonyymi
Näinhän se menee.Kukapa sitä haluaisi tuolla julkisella puolella mitään kirjoittaa kun sieltä jotkut valopäät hyökkää asiallisista asioista päälle. Tai sitten aletaan pommittamaan mielipiteistä muuten,tulee estetyksi tms.Ei tarvi yhtään ihmetellä .Kanavilla kaikki hyvin siis,julkisuuskuva on siistitty!
- Anonyymi
Tärkein on unohtunut, se kuntalaisten kuuleminen, asiallisiin kysymyksiin ei saa asiallisia vastauksia. Jätetään huomiotta tai vastaus on, ei kuulu minun toimenkuvaan. Kunta on niin pieni, että todella voisi vastata, että minä vien viestiä eteenpäin, se ei ole paljon vaadittu! Tämä "tappaa" talkoohengen, joka on ollut pienen kylän "henki ja elämä". Siitä olemme olleet ylpeitä ennen, vaikka se olisi pieniä tekoja, meille kuitenkin tärkeitä. Vaikka kuuntelee sen vuosien takaa "Möttösien" esittämän "Pelkosenniemi - Itä_Lapin helmi, siinä sen ajan nuoria esittää koko sydämestään laulun, onneksi se oli You Tubesta nostettu facebookiin kuunneltavaksi. Paljon oli silloinkin henkilöitä, jotka käyttivät aikaansa näiden nuorten kanssa toimiessaan, että tämä tulos onnistui, monet kerrat "Möttöset" ilahduttivat kyläläisiä eri tapahtumissa!

Väki vähenee,pidot ei parane.Kaikki haluaa pois.Jää vain kurjistuva kunta velkataakan kantajaksi. Eikä auta vaikka kommunistinen liiteri sai uuden muovipeiton. Näkyy selkä olevan nitkollaan. Ei auta punamulta maalinkaan keittäminen enään tässä kurjuudessa.

Kyliltä kuuluu - tiedotetta tilaisuudesta odottaa moni, ei kuulu mitään. Haloo kunta! Onko järkeä edes järjestää.

Minusta on kyllä hyvä että muovikatto on laitettu hätäavuksi. En oikein koe miellyttävänä maisemassa huonokuntoisia rakennuksia. Toivotaan, että nämä rakennukset herättäisivät kiinnostusta laajemminkin asukkaissa ja kiinteistöjen omistajissa. Tekeviä käsiä tarvitaan.

Mitäs sillä tönöllä tehdään ? Onko siellä tänään hevosen kuivalihavelliä tarjolla kun vappukin on ja vappumarssi! kommunistinen työväenpuolue herätkää jo!

Näyttää olevan katto notkollaan.Tottapa ne punalippujen heiluttajat ottavat vasaran ja sirpin käteen ja lähtevät töihin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väki vähenee,pidot ei parane.Kaikki haluaa pois.Jää vain kurjistuva kunta velkataakan kantajaksi. Eikä auta vaikka kommunistinen liiteri sai uuden muovipeiton. Näkyy selkä olevan nitkollaan. Ei auta punamulta maalinkaan keittäminen enään tässä kurjuudessa.
Kaikki ei ole niin yksinkertaista, ei edes joidenkin kohteiden purkaminen. Pitäisi ottaa selvää ensin, olisiko museovirasto sanonut jotakin esim. tuosta "kommunistisen liiterin" purkamisesta? Eihän nuo yksityisten omistamat "rötiskätkään" näy katoavan kylämaisemaa pilaamasta! Jotakin pitäisi tehdä myös joen rantamaisemien komistamiseksi, ei niistä pitäisi tehdä varastoa" romppeiden säilytykseen!

Yksityinen rötiskö on ja pysyy,kun ei omistajalla ole rahaa. Sinne jäi metsurin talo,k ja t kauppa sekä entinen virastotalo töröttämään kylmänä .

Jospa näihin suunnitellaan hevosen kuivalihavellin keittopistettä? Se olisi mainiota!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ei ole niin yksinkertaista, ei edes joidenkin kohteiden purkaminen. Pitäisi ottaa selvää ensin, olisiko museovirasto sanonut jotakin esim. tuosta "kommunistisen liiterin" purkamisesta? Eihän nuo yksityisten omistamat "rötiskätkään" näy katoavan kylämaisemaa pilaamasta! Jotakin pitäisi tehdä myös joen rantamaisemien komistamiseksi, ei niistä pitäisi tehdä varastoa" romppeiden säilytykseen!
No nythän on se katselmusta ja alkaa tapahtua. Ihme ette kirkon vieressä iso keltainen talo on vielä pystyssä. Kauanko? Siinä seuraava romahtanut rötiskö kirkonkylää komistamaan.
- Anonyymi
On kaksi eri asiaa kitistä tyhjää tai olla realisti. Väki vähenee. Jossain kohtaa tulee vastaan että kunnasta ei saada riittävää määrää valtuutettuja, asioista ei pystytä päättämään lain vaatimalla tavalla. Kunnan ikärakenne. Yksi tai kaksi alle 60 vuotista uutta asukasta vuodessa ei pelasta mitään. Niemi on kymmenen vuoden päästä täynnä tyhjiä taloja. Eikö pitäisi ajatella asioista uudella tavalla? Vai aletaanko ajattelemaan siinä vaiheessa kun on jo kusi sukassa? Eikä tämä ole niemeläisten syy. Ei kenenkään syy. Maailma muuttuu.

Hevosen kuivalihavelli voisi auttaa.Sitä jos talkoolaisille tarjottaisiin,niin vanhatkin jaksaisivat paremmin kuin hyvin tehdä hommia ja purkaa ne rötisköt pois!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyliltä kuuluu - tiedotetta tilaisuudesta odottaa moni, ei kuulu mitään. Haloo kunta! Onko järkeä edes järjestää.
Ei ole.Ei mitään järkeä.Nono
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se menee.Kukapa sitä haluaisi tuolla julkisella puolella mitään kirjoittaa kun sieltä jotkut valopäät hyökkää asiallisista asioista päälle. Tai sitten aletaan pommittamaan mielipiteistä muuten,tulee estetyksi tms.Ei tarvi yhtään ihmetellä .Kanavilla kaikki hyvin siis,julkisuuskuva on siistitty!
Kyllä ne jotku vaan aukoo lärviä. Tiijäppä sitten monestikko saavat lättyyn.
- Anonyymi
Hevosen kuivalihavelli on parasta mitä tiedän.Ja minä sentään tiedän.
- Anonyymi
Tiiäkkö missä Muurolan sairaala.
- Anonyymi
Mikä se on? Onko siellä siis hevosen kuivalihavelliä? Kummallista.Ajattelin kyllä että kaupassa tai ravintolassa olisi,mutta että sairaalassa.
- Anonyymi
Sileän tuoretta ja tiukkaa piirakkaa niin ai-jajj-jaaajjj! 🤤
- Anonyymi
Hevosen piirakkaako?
- Anonyymi
Sinulle hevostelia varattu paikka sieltä pitkähianen paita päällä.
- Anonyymi
Miksi pitää olla pitkähihainen päällä? Kesä on tulossa ,suotta pitää pitkähihaista.Sitäpaitsi siinä voi hiansuut sotkeutua kun kerrankin saa hevosen kuivalihavelliä!!
- Anonyymi
Ei kuultu Äitienpäivä vaatetuksessa , muka tummat puvut niinku hautajaisissa äly hoi Päivi.
- Anonyymi
Totuus lienet ettei kuntalaisia haluta äitienpäiväjuhlaan. Miksi muutoin niin myöhään asiasta on tiedotettu ja vaatetuskin on monelle vieras. Kaikilta ei löydy tummaa pukua kaapista
- Anonyymi
Musta jätesäkki sopii pukukoodiin jos muuta ei kaapista löydy.
- Anonyymi
Ymmärrän että pitää olla arvokas juhla kun jaetaan kunniamerkkejä ja muuta. Tuli kuitenkin sellainen olo että eipä meitä tavallisia sinne haluta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän että pitää olla arvokas juhla kun jaetaan kunniamerkkejä ja muuta. Tuli kuitenkin sellainen olo että eipä meitä tavallisia sinne haluta.
Oliko siellä hevosen kuivalihavelliä??
- Anonyymi
Varmaan pyhäläiset on syynä tähänkin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan pyhäläiset on syynä tähänkin ?
Aivan oikein!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan oikein!
No sitähän minäkin..olisi kolhoosi toiminta voinut ommella koko kunnalle mustia kaapuja,kun ei niitä kaapeissa ole kellään. Toki se kolhoosi voi olla kylälläkin,muttakun siellä on se toiminta nollassa,ei siitä olisi tullut kuitenkaan yhtään mitään.Joten nyt meni näin!
- Anonyymi
Ei siellä muillakaan ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan pyhäläiset on syynä tähänkin ?
Nimenomaan. Totta ne avajaiset olis ollut puolikymmentä vuotta sitten ja ilman kaapuja, jos pyhäläiset ei olisi kussut omaan pesään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan. Totta ne avajaiset olis ollut puolikymmentä vuotta sitten ja ilman kaapuja, jos pyhäläiset ei olisi kussut omaan pesään.
Eihän sitä ollut rahhaa kouluun, siksi kuseskeltiin. Mutta sitten sitä rahhoo alakoikin tulemaan taivaasta. Justiinsa siinä kun uudet päättäjät rupesivat hommiin. Eihän ne kusijat voineet sitä aavistaa, että rahhaa alkaa satamaan ja nyt sitä on satanut niin palajon, että osa poltetaan ja silputaan oksasilppurilla.

Jos kiusaajaparin omat rahat on loppu, niin ne luulee kunnallakin olevan.
Sillä ne haalii ne luottamuspaikat itselleen, jos saa vitosen palkkion, niin sillä saa uuden ravitsemusliikkeen baaritiskille yhden nurkkatolpan. Kun molemmat istuu kokouksessa, saa kaksi.
Ei sitä muuten pääse porttipaarin tiskiltä, oman paarin tiskille nojailemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kiusaajaparin omat rahat on loppu, niin ne luulee kunnallakin olevan.
Sillä ne haalii ne luottamuspaikat itselleen, jos saa vitosen palkkion, niin sillä saa uuden ravitsemusliikkeen baaritiskille yhden nurkkatolpan. Kun molemmat istuu kokouksessa, saa kaksi.
Ei sitä muuten pääse porttipaarin tiskiltä, oman paarin tiskille nojailemaan.Sillähän ne nostivat kokouspalkkioitaki. Nyt tulee vieläjoka kolomen tunnin jäläkeen lisäkorvaus. Ennen sai yhen palkkion, vaikka kokous olis kestäny 24 tuntia. Ahaneita perkeleitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kiusaajaparin omat rahat on loppu, niin ne luulee kunnallakin olevan.
Sillä ne haalii ne luottamuspaikat itselleen, jos saa vitosen palkkion, niin sillä saa uuden ravitsemusliikkeen baaritiskille yhden nurkkatolpan. Kun molemmat istuu kokouksessa, saa kaksi.
Ei sitä muuten pääse porttipaarin tiskiltä, oman paarin tiskille nojailemaan.Voi voi. Toivottavasti sieltä löytyy myös hevosen kuivalihavelliä! Onko kukaan koskaan edes kysynyt sitä??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Musta jätesäkki sopii pukukoodiin jos muuta ei kaapista löydy.
Kuka tuli kaapista ulos? Vai oliko se se lastenleikki viimeinen pari uunista ulos?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi voi. Toivottavasti sieltä löytyy myös hevosen kuivalihavelliä! Onko kukaan koskaan edes kysynyt sitä??
Ei se enää maistu. Kaniini on paras.
- Anonyymi
Pelkosenniemi on älykkäiden ihmisten koti.
Täällä osataan muutakin kuin "tehdä palapeliä!"
Haistakaa P jos olette eri mieltä- Anonyymi
Palapeli on hyvä peli.
- Anonyymi
Olisipa edes tilkka hevosen kuivalihavelliä
- Anonyymi
Minulla vois olla tiedossa hyvää raaka ainetta hevosen kuivalihavelliin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla vois olla tiedossa hyvää raaka ainetta hevosen kuivalihavelliin!!
Minä tiedän erään kanitarhurin, siltä saisi ehkä kaniakin.
- Anonyymi
Hevosetkin nauraa tuolle pelkosenniemen päättäjäporukalle. Pahimmat kiusaajan ja oman edun tavoittelijat jeesustelevat kuinka on hyvä henki. No on varmasti, kuntalaisten kustannuksella on mukava rellestää.
- Anonyymi
Näin on, ei kiinnosta kuntaliitokset kun asukkaat hyväksyy hyväksikäytön. Kaikki rahat tunturin yrittäjille ja maanomistajille.
- Anonyymi
Kenen hevoset ne nauraa?
- Anonyymi
Todella omituisia kommentteja. Eivät varmaan ole alkuperäisiä vaan ovat muualta muuttaneita.
- Anonyymi
Saattavat pian olla Pyhätunturin kausilaisia. Mäet kiinni niin ei ole muutakaan tekemistä.
- Anonyymi
En usko tähän. Luulenpa että jokin taho kaipaa niin paljon hevosen kuivalihavelliä, että puhuu jo varsin sekavia. Ja se tämä kesän alku on monelle hieman vaativa, joten koittakaa ymmärtää. Miksi kukaan ei sitä keitä??

Olkaa varovaisia niiden hevosten kanssa, täällähän on joku joka kuola valuen kertoo eläimiin koskemisesta!
- Anonyymi
Haluttaa kanin kuivalihavelliä. Vatsa jo täynnä hevosta.
Mistä saa paikallista kania?
Kanihattu päässä kun syö kuivakanivelliä, niin se on herrojen herkkua.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845