Kohudemari ja vasemmiston suojatti-Al Taee

Anonyymi-ap

Kohudemari ja vasemmiston suojatti

Al-Taeen poliittinen historia on kaikkea muuta kuin puhdas. Konfliktinratkaisun ja rauhan ammattilaisena esiintynyt al-Taee nousi kohuotsikoihin vaalien 2019 vaalien alla, kun netissä levisi kuvakaappauksia hänen aikaisemmista juutalais- ja homovastaisista päivityksistään. Ensin hän kiisti kirjoittaneensa päivitykset. Vasta vaalien jälkeen hän tunnusti kuvakaappausten olleen aitoja.

Loppukeväästä 2019 Seiska kertoi Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin vuosien takaisen avioriidan aikana. Samana vuonna al-Taee jäi myös kiinni ansioluettelonsa kaunistelemisesta.

Vuonna 2019 SDP palkitsi kohuissa riutuneen al-Taeen puolueensa ”Risto Rohkea” -palkinnolla. Myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kohteli räikeästä vihapuheesta kiinni jäänyttä al-Taeeta silkkihansikkain verrattuna suomalaisiin lievempiin tapauksiin.

Aiempien kohujen jälkeen vuonna 2022 al-Taee masinoi sosiaalisessa mediassa ilmiantokampanjaa, jonka tarkoitus oli häätää lakivaliokunnan puheenjohtaja pois Facebookista.

SUOMEN UUTISET ote

ihanko oikeasti Kajula ja muut on Al Taeen puheiden takana?

nyt puhetta rovaniemi ja äkkiä

91

1180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      eikö kiinnosta kommentoida rovaniemen demarit?

      • Anonyymi

        Sää pekasin 😾😹


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      meniköhän nyt jokin raja rikki

      • Anonyymi

        Politiikka
        Puolueet
        Perussuomalaiset
        Miten liittyy maahanmuuttoon Moktar Gubta?

        Anonyymi-ap
        2023-03-27 14:58:31
        Ilmoita
        Maahanmuutto
        Parempi se on leipä persun suussa kuin köyhän kädessä

        Moktar.Gubta
        2023-03-27 14:14:09
        Ilmoita
        Persut söivät puoluetoimistolla köyhien ruoka-avun eväitä. Jo on touhua. Köyhiä toki ovat, ainakin järjen puolesta.

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4a8650cf-9c4d-4847-bfad-dee9071b4258
        Mika Niikko jo tunnusti:
        "Toiminnassa on kuitenkin myös tapahtunut valitettava virhe, jota pyydän julkisesti anteeksi."

        Tätä lienee turha enempää selitellä.
        Nauretaan vartti tai kaksi. ;)

        lainaus maahanmuutto suomi24

        SDP moktar vauhdissa---


      • Anonyymi

        Jos meni rikki niin asiallisesti meni. Aloituksessa on pelkkää poliittista faktaa. Noin on tuo kaveri toiminut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos meni rikki niin asiallisesti meni. Aloituksessa on pelkkää poliittista faktaa. Noin on tuo kaveri toiminut.

        kaveri juu


      • Anonyymi

        Hoksasit jo maaliskuussa että jotakin on mennyt rikki.


    • Anonyymi

      Islammiehille toisen oma on omaa?

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d60c4af4-6f70-4b5c-a9ed-cc908c7fb91d

      Se on se ongelma näissä taateleissa, että matut äänestää niitä jotka haluavat ettei mikään muutu eli matut saa elää omalla tavallaan kuten tähänkin asti ja suomalaiset betalar. Taateli ja somali-Sulttaani esimerkkeinä. Sitten nämä kotoutuneet matut jää rannalle jotka voisivat todellakin olla muutosta tekemässä eduskunnassa ja politiikassa. Puolueiden ehdokasvalinnoilla on merkitys,suurempikuin se moniko valitaan. Tästä on mm Ruotsin Säpö varoittanut mutta demari on demari vaikka voissa paistaisi

      • Anonyymi

        Maahanmuutto nollaan niin loppuu äänestäjät

        töihin suomeen ja pois


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmuutto nollaan niin loppuu äänestäjät

        töihin suomeen ja pois

        en tiiä , jos soittas tolle Takeen Allulle ....


    • Anonyymi

      Äänestäkää oikein meidän on päästävä eroon SDP:n populistisista demarikommareista.

      • Anonyymi

        Arabinkielisen lokakuun metsästys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arabinkielisen lokakuun metsästys

        Mistä on kyse? Lokakuun metsästys?


    • Anonyymi

      Kävin juuri äänestämässä Mikkel Näkkäläjärveä, SDP

    • Anonyymi

      Pahan valta

    • Anonyymi

      moneen junaan

    • Anonyymi

      Kohta kaatuu sekin, ,,

    • Anonyymi

      Vuonna 2019 SDP palkitsi kohuissa riutuneen al-Taeen puolueensa ”Risto Rohkea” -palkinnolla. Myös valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kohteli räikeästä vihapuheesta kiinni jäänyttä al-Taeeta silkkihansikkain verrattuna suomalaisiin lievempiin tapauksiin.

      Aiempien kohujen jälkeen vuonna 2022 al-Taee masinoi sosiaalisessa mediassa ilmiantokampanjaa, jonka tarkoitus oli häätää lakivaliokunnan puheenjohtaja pois Facebookista.

      sipilän veroinen mulkk.

      • Anonyymi

        Voiko asiaa paremmin ilmaista.


    • Anonyymi

      Miten islam ja lastenoikeudet liittyy yhteen?
      Tuli mieleen raiskatut suomen tytöt mm oulussa

    • Anonyymi

      Suomessa on paljon äänioikeutettuja arabeja.
      Mutta tuskin Al taeee enää saa Veitolalta vaalikassaan tukea 3000 euroa, kuten edellisissä vaaleissa.

    • Anonyymi

      Islam uudistaa SDP?

    • Anonyymi

      Puhukaas nuoret demarit teijän edustajasta kiitos

      olette outoa sakkia

    • Anonyymi

      ottakaa kantaa 2.4

      minä äänestin PS

    • Anonyymi

      Teho kommari

    • Anonyymi

      Ei ollu rismassa arabi

    • Anonyymi

      Demarit on yhtä?
      Islam valtaa suomen ja se hyvä?

      • Anonyymi

        Parempi äänestää selkeästi perussuomalaisen näköistä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko lapissa vaaliteltoilla herra?

      saa pian Sipilät ja Benit

    • Anonyymi

      Puolueiden ehdokasvalinnoilla on merkitys,suurempikuin se moniko valitaan. Tästä on mm Ruotsin Säpö varoittanut mutta demari on demari vaikka voissa paistaisi

      eikö pelota SDP?

      • Anonyymi

        Göran sväljer.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Göran sväljer.

        Tätähän ruotsalaisten ei pitäisi niellä. Miksi nielee?
        Ehkä maaliskuun lopussa vaalit olivat liian lähellä kirjoittamisajankohtaa.
        Jööranit oli kauhusta kankeina, jostakin käsittämättömästä syystä.


    • Anonyymi

      oikke suomalaisuutta hyh

    • Anonyymi

      Eduskuntaan ehdolla oleva SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee julkaisi arabiankielisen vaalivideon, jolla hän mainostaa itseään ja demareita puolueensa linjasta poikkeavalla sanomalla. Video herätti nopeasti kriittistä keskustelua sosiaalisessa mediassa. Viime vuosien kohudemari pelottelee maahanmuuttajayleisöä ”ääripuolueella” ja kansallismielisellä politiikalla. Al-Taee vihjailee mm. Suomen viranomaisten huostaanottavan maahanmuuttajien lapsia. Sanomaltaan tämä on hyvin lähellä Ruotsissa ja Suomessa havaittua, arabiankielisissä maahanmuuttajapiireissä leviävää islamistien poliittista disinformaatiota. Ylipäätään vaalikampanjointi vierailla kielillä on Suomessa verrattain uusi ja harvinainen ilmiö, johon puolueita ja mediaa on vaadittu reagoimaan.

      ote suomen uutiset

      • Anonyymi

        Viime vuosien kohudemari pelottelee maahanmuuttajayleisöä ”ääripuolueella” ja kansallismielisellä politiikalla

        Tunnustaako al taee ikinä mitä on Islam?

        googlaa= Mitä on islam


    • Anonyymi

      Ihmisoikeudet voitti
      Vai mitä sdp nuoret?

    • Anonyymi

      toisinaan kompostissa on voimaa

    • Anonyymi

      ja vasemmistoliiton pankkiiri Suldaan lähti huis vittuun...hieno homma suomen kansalta

    • Anonyymi

      suomen virallinen islamtukipuolue?

    • Anonyymi

      mrrr sikaa

    • Anonyymi

      olette moniarvoisia pölvästejä

      sininen suomi on turvallinen

    • Anonyymi

      Loppukeväästä 2019 Seiska kertoi Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin vuosien takaisen avioriidan aikana. Samana vuonna al-Taee jäi myös kiinni ansioluettelonsa kaunistelemisesta.


      nyt tietenkin Moktar Gubta sanoo että Al Taee on kuin lestaadiolainen kepuisäntä?

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaankin Kempeleen imaamia?


    • Anonyymi

      Kohudemarilla oli v. 2019 vaaleissa mielenkiintoisia rahaa lahjoittaneita tukijoita, oikeita päivänpaiste - perhosia .

      • Anonyymi

        Eräs tunnettu Maria .


    • Anonyymi

      me olama rehallisia met kauma aina sosisiililuuku hake raha

    • Anonyymi

      Puhukaa punikit

      • Anonyymi

        Kannattaa miettiä ennen puhumista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa miettiä ennen puhumista.

        Puhuminen on yliarvostettua, sanoi jo aikoinaan Kimi Räikkönen.


    • Anonyymi

      Joko muutti israeliin

      • Anonyymi

        Al taeee ko? Ei kai hän vastustajien joukkoon?


    • Anonyymi

      Prrsreikiä sanoo mauri ps

    • Anonyymi

      Arvovaalit edessä
      Äänestätkö isis alhol puolesta?
      Pekka haavistoa?

    • Anonyymi

      valtaa ottavat jos annetaan

      rajat kiinni pitää laittaa monella tapaa

      • Anonyymi

        Ja rajat voi olla paremmin suojattuja kuin muurit.


    • Anonyymi

      Loppukeväästä 2019 Seiska kertoi Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin vuosien takaisen avioriidan aikana. Samana vuonna al-Taee jäi myös kiinni ansioluettelonsa kaunistelemisesta.

      ihan kuin kepulaista menoa?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      sdpeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeemoktar

    • Anonyymi

      Pitäkää haittamuutto pois

    • Anonyymi

      vasemmisto joo

    • Anonyymi

      Rötösherrako

    • Anonyymi

      Loppukeväästä 2019 Seiska kertoi Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin vuosien takaisen avioriidan aikana. Samana vuonna al-Taee jäi myös kiinni ansioluettelonsa kaunistelemisesta

      rasisti Al Taee

    • Anonyymi

      Miten korjaan mopon ja varastan ehtoollispikarit
      Anonyymi-ap
      2023-04-23 09:26:00

      Moktar.Gubta
      2023-04-23 09:18:34
      UUSI

      Anonyymi kirjoitti:

      Moktarilla on kokemusta monelta alalta...

      jihadi-sti? vai nis-ti

      Eikö sinulla ole persupentujen käsikirjaa? Siinähän on ihan oma lukunsa polttopulloista, kuulapäävasaroista ja esiintymisestä postipaketin kuljettajana. Se luku on heti luvun "Miten pääsen sivariksi" jälkeen.

      Tarkista ensin, että sinulla on varmasti kirjan viimeisin painos. Viimeisen painoksen tunnistaa siitä, että sen ensimmäinen luku on "Miten korjaan mopon ja varastan ehtoollispikarit".

      Nauretaan yhdessä. ;)

      sunnuntai pääkipua Moktar Gubtalla-lainaus maahanmuutto suomi24

      sdp setä

    • Anonyymi

      nyrkillä naiset kuriin?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomi äänesti taktisesti.
      Moni mamu jäi valitsematta juu
      Hienoa vasemmisto

    • Anonyymi

      SDP ja maahanmuuttajaehdokkaat

    • Anonyymi

      nuoret ei taida sdp maahanmuuttajia ihailla?

    • Anonyymi

      Sipilän kamu?

    • Anonyymi

      pitääkö jossakin vappupuhetta?

      tomaatit mukaan

    • Anonyymi

      lapissa poikaa ootelllaan kylhän?

    • Anonyymi

      kielletty avaus maahanmuutto suomi24 sivulla?

      miksi?

    • Anonyymi

      lidylissä paskasakkia ostaa herneitä kick

    • Anonyymi

      kiitos muslimi Alli

      PS sai kannattajia lisää

    • Anonyymi

      Palautukseen

    • Anonyymi

      soita Takeen Allulle

    • Anonyymi

      Persreikä sonois mauri ps

    • Anonyymi

      Al-Taeen poliittinen historia on kaikkea muuta kuin puhdas. Konfliktinratkaisun ja rauhan ammattilaisena esiintynyt al-Taee nousi kohuotsikoihin vaalien 2019 vaalien alla, kun netissä levisi kuvakaappauksia hänen aikaisemmista juutalais- ja homovastaisista päivityksistään. Ensin hän kiisti kirjoittaneensa päivitykset. Vasta vaalien jälkeen hän tunnusti kuvakaappausten olleen aitoja.


      Ahtisaaren veli juu

    • Anonyymi

      Jihadismi nostaa päätään niin SDP setä vois tulla puhumaan julkisuuteen omistakin asioista

    • Anonyymi

      Loppukeväästä 2019 Seiska kertoi Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin vuosien takaisen avioriidan aikana. Samana vuonna al-Taee jäi myös kiinni ansioluettelonsa kaunistelemisesta.


      Lähi-idän mies...

    • Anonyymi

      mitä kertoo moraalista jotka on kotoisin tietyistä maista?

      muistatko leluRamin,Husun ja moni muu

    • Anonyymi

      Onko kyseinen SDP-poliitikko kommentoinut muuten Hamasin toimia tai Gazan tapahtumia julkisesti mitenkään?

      • Anonyymi

        Tosiaan, Mitään ei ole tihkunut korviin siitä aiheesta.


    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      217
      35643
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      273
      22672
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      444
      11364
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      84
      9001
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      29
      6721
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5271
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      199
      4165
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      48
      2142
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      38
      2051
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1647
    Aihe