Sinkut, hirvittääkö ajatus uudesta parisuhteesta, vaikka haluaisittekin sellaisen?

Kuvituskuva.

Otsikossa ydinasia. Tarkoitan siis sitä, että vaikka itse haluan parisuhteen, niin jotenkin samaan aikaan, nyt, pelottaa ajatus siitä, että taas pitäisi päästää toinen lähelle, syvälle sisälle, myös elämään samaan osoitteeseen, jakamaan arki ja paljon muutakin.

Ja tiedän, että tuo on turha pelko, ainakin itselläni, kyllä luonto tikanpojan puuhun taas ajaa kuten aina ennenkin, mutta näin sinkkuna asiaa maistellessa vailla mitään romanttisen suhteen poikastakaan alkaa jännittämään ajatus siitä, että pitäisi laskea joku ovesta sisään paraatipaikalle. Taas.

Hassua sinällään, koska turhinta pelkoa on pelätä pelkäämistä, mutta näin se vaan ihmisluonto haluaa tehdä.

Ja saa toki muutkin kuin sinkut vastata, myös sellaiset jotka ovat päättäneet olla ikisinkkuja vailla mitään pelkojakin.

643

4909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voihan sitä asua erilläänkn kummatkin omissa osoitteissaan parisuhteessa.

      • Anonyymi

        Sen nimitys on etäsuhde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen nimitys on etäsuhde.

        Parisuhde se silti on.

      • Ei se olekaan se ydinasia, ei ensinkään. Asuminen yhdessä on vain yksi seikka jonka nostin esille. Se, että päästät toisen sydämeesi, on se iso asia, se voi satuttaa.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ei se olekaan se ydinasia, ei ensinkään. Asuminen yhdessä on vain yksi seikka jonka nostin esille. Se, että päästät toisen sydämeesi, on se iso asia, se voi satuttaa.

        "Se, että päästät toisen sydämeesi, on se iso asia, se voi satuttaa."

        Mä olen sitä mieltä, että satuttaa väistämättä. Rakaus satuttaa aina. Se, että rakastaa ketä tai mitä tahansa tuo aina mukanaan myös kipua. Se on osa rakkautta ja se vaan täytyy hyväksyä. Inhorealistina sanon, että rakkaus päättyy aina toisen kyyneliin, viimeistään arkun äärellä.

        Juu nii on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei se mua häiritse, se on ihan selvää, rakkaudella on hintansa. Vaan se ennakointi, päästä toisen sisääsi, mieleesi, se että tiedät joutuvasi joku päivä sen hinnan maksamaan tavalla tai toisella... Se kai se juttu on 😁

        Eikö oleellisempaa ole se mitä sillä hinnalla saa? Jos matkalla on riittävän mukavaa, niin ei se hinta lopulta mitään haittaa.

        Senkin voi ajatella ongelmana. Koska tiedän kyllä, mikä se hinta minimissään tulee olemaan, se on koettu jo sen verran monta kertaa. Mutta mitä saan vastineeksi? Kas siitä ei ole hajuakaan.

        Eikö sen matkan menettäminen sitten muka ole hinta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sen matkan menettäminen sitten muka ole hinta?

        Ei välttämättä, elämä on ok näinkin eikä tarvitse maksaa sitä menettämisen hintaa ikinä. Valintakysymyksiä.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ei välttämättä, elämä on ok näinkin eikä tarvitse maksaa sitä menettämisen hintaa ikinä. Valintakysymyksiä.

        Eli koskan kaurapuuro on ok, niin turha syödä koskaan mitään muuta?

        Jos menettäminen pelottaa, niin silloin ei voi koskaan enää ottaa elämäänsä yhtään mitään uutta. Silloin täytyy pitytyä siinä kaikessa mitä on jo erehtynyt elämäänsä sisällyttämään ja toivoa, että niiden menettäminen on mahdollisimman kaukana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli koskan kaurapuuro on ok, niin turha syödä koskaan mitään muuta?

        No tuo olisikin jo aika jyrkkä valinta 😂
        Ei, valita voi monenlaisia ja minä teinkin aloituksen vain kun olin menneinä viikkoina havainnut, että ajatus uudesta ihmisestä hyvin lähellä tuntui pelottavalta. Halusin tai en, niin itselleni en voi mitään ja jos luoja suo, niin ennemmin tai myöhemmin olen korvia myöten rakastunut. Ja silloin ei enää pelota ja tulevaa laskua ei muka ole olemassakaan, tiedänhän minä miten se tulee menemään 😂

        Tuotahan sinä käytännössä tuossa edellä sanoit. On lopulta aika hassua olettaa, että jonkin pitäisi olla nykyisellään huonosti ja siksi tarvitaan vaikkapa parisuhde. Tuo on aikalailla se heikoin mahdollinen lähtökohta parisuhteelle, että sillä yritetään korjata jotain puutosta elämässä.

        Ja lopulta mikä tahansa muutos totutussa on pelottava, jos sitä liikaa miettii.

        Sepä se on, niin olen päätellyt, muutos totuttuun on se mikä pelottaa, uuden ihmisen oppiminen ja sisään päästäminen, oppimaan minua. Tälleen yksin kahden kissan kanssa on aika helppoa, tuttua ja turvallista.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Sepä se on, niin olen päätellyt, muutos totuttuun on se mikä pelottaa, uuden ihmisen oppiminen ja sisään päästäminen, oppimaan minua. Tälleen yksin kahden kissan kanssa on aika helppoa, tuttua ja turvallista.

        Kaurapuurokin on tuttua ja turvallista. 😉

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaurapuurokin on tuttua ja turvallista. 😉

        On, helppoa, tuttua ja turvallista. Myös hiton tylsää ja harmaata, täysin yllätyksetöntä. Niinpä... 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parisuhde se silti on.

        Kavereita. Tuttavia.

        Rakkaudesta ei tulla ystäviksi.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ei se olekaan se ydinasia, ei ensinkään. Asuminen yhdessä on vain yksi seikka jonka nostin esille. Se, että päästät toisen sydämeesi, on se iso asia, se voi satuttaa.

        Onhan se silloin tärkeää yhteenmuutto, jos sopiva uhri on ja oma tilanne paskana: esimerkiksi häätö.

        Kusipää tulee menneeksi rakkaudettomaan asuinsuhteeseen, kimppakaveruuteen, vain jo hyöty- ja pakkotilanteessa.

        Lähtökohta on rikos toiselle osapuokelke, joka tosissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli koskan kaurapuuro on ok, niin turha syödä koskaan mitään muuta?

        Totta. Katsos näitä, on vaihtoehtoja:

        Kaurapuuro.
        Jalostajan hernekeitto.
        Pinaattikeitto plus MUNAA.
        HOOKOON BLÖ jääkaappikylmänä.

        Ynnä muita, ynnä muita ihanoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö oleellisempaa ole se mitä sillä hinnalla saa? Jos matkalla on riittävän mukavaa, niin ei se hinta lopulta mitään haittaa.

        Jos se toinen maksaa rahaa.

      • Anonyymi

        Tuo ny on si ihan sama kun on yksin ja ettii vaikka joka ilta mielummin eri naisen tuosta saa koskaan parisuhdetta tuollaisesta ja siksi toisekseen jos tuollaisessa suhteessa ei kumpikin käy töissä ni valtio saattaa huonolla tuurilla katsoa että se joka saa tukea soskusta joutuu ne sinne takaisin maksamaan ettekö ny vittu ole osannu uutisointia seurata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö oleellisempaa ole se mitä sillä hinnalla saa? Jos matkalla on riittävän mukavaa, niin ei se hinta lopulta mitään haittaa.

        Mitenkä meinasit voida rakkaudelle pystyä määrittämään hinnan

      • Anonyymi

        Kirjoitan juuri juttua siitä että valitsen aina erillissuhteesta seksikumppaniksi seuraa koska he ovat niin helppoja. Lasken ne avoimiksi suhteiksi. Toinen heistä pettää aina. Yksikään heidän kumppaneista eivät ole yllättyneet kun kuulevat että toinen pettää.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No ei se mua häiritse, se on ihan selvää, rakkaudella on hintansa. Vaan se ennakointi, päästä toisen sisääsi, mieleesi, se että tiedät joutuvasi joku päivä sen hinnan maksamaan tavalla tai toisella... Se kai se juttu on 😁

        Musta tuntuu, että sellaiset vuosikymmeniä kestävät rakkaustarinat elävät vain laulujen sanoissa. Todellisuudessa ihmiset muodostavat suhteita ilman sen syvempiä tunteita.
        Naimisiinkin mennään usein ilman rakkautta.
        Joku, jonka nimeä emme mainitse, on sanonut "elämä on kurjaa, mutta yhdessä se on hieman vähemmän kurjaa kuin yksin".

        Ei mikään ole kuitenkaan ikuista, kaikki päättyy ennemmin tai myöhemmin. Miksi emme vain nauttisi tästä pienestä ohikiitävästä hetkestä ja rakkaudesta jos vain sellaisen siunauksen osaksemme saamme. Sitten kuolinvuoteella voimme sanoa "minua on rakastettu".

        Onhan niitäkin parisuhteita, mutta aika harvassa ovat ja harvenevat alati. Rakkaus on katoavaa kansanperinnettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen nimitys on etäsuhde.

        Ei ole. Etäsuhde on sellainen jossa asutaan eri paikkakunnilla eikä ole mahdollisuutta tavata edes joka viikonloppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parisuhde se silti on.

        aikoinaan asuttiin molelmat omassa synnyin kodissa 6 vuotta viihtyisesti, sitten yhteinen asunto josta tulikin parisuhde vankila olo tila pankki lainan kera ,nainen kyllä yksin viihtyi talossa,

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Onhan niitäkin parisuhteita, mutta aika harvassa ovat ja harvenevat alati. Rakkaus on katoavaa kansanperinnettä.

        Jos ei yritä monien kanssa vaa odottaa sitä oikeaa, syntyy Oikea rakkaus.
        Mutta jos yrittää ja eroaa siitä tulee elämäntapa, Eikä osaa pysähtyä edes oikean kohdalle.

        Niitä ihan oikeita on ja sen huomaa muutamassa tunnissa

        Noo, mää olen vähän toista koulukuntaa tuon osalta, mutta koska suhteeni eivät ole kestäneet toistaiseksi hautaan asti, saatan olla siis väärässä 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Katsos näitä, on vaihtoehtoja:

        Kaurapuuro.
        Jalostajan hernekeitto.
        Pinaattikeitto plus MUNAA.
        HOOKOON BLÖ jääkaappikylmänä.

        Ynnä muita, ynnä muita ihanoita.

        Jep, ainahan vaihtoehtoja löytyy. Vaan kuten aloittaakin totesi, niin elämä on valintoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos se toinen maksaa rahaa.

        Yleensä hinta tulee maksavan kontolle. Jos siis jollain on itselle hintaa, niin ei sitä silloin toinen maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkä meinasit voida rakkaudelle pystyä määrittämään hinnan

        Nyt puhuttiinkin emotionaalisesta hinnasta eli siitä, että rakkaus tuo aibs mukanaan myös huolta ja surua. Sellaista rakkautta ei ole olemassa, joka ei toisi muassaan myös noita muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei yritä monien kanssa vaa odottaa sitä oikeaa, syntyy Oikea rakkaus.
        Mutta jos yrittää ja eroaa siitä tulee elämäntapa, Eikä osaa pysähtyä edes oikean kohdalle.

        Niitä ihan oikeita on ja sen huomaa muutamassa tunnissa

        seurustelin saman naisen kanssa 23v, niin noin 7 vuoden kohdalla parisuhde, muutti muotoaan, ilman oma toimista muutosta arki suhteessa,

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ei se olekaan se ydinasia, ei ensinkään. Asuminen yhdessä on vain yksi seikka jonka nostin esille. Se, että päästät toisen sydämeesi, on se iso asia, se voi satuttaa.

        En uskaltaisi enää , kuten ajattelen nyt, mutta eihän sitä tiedä jos se ” oikea” putkahtaa esiin jostain ja mieli muuttuu.
        Kunnon tottunut itse määräämään kodissaan niin voisi ehkä olla vaikea ajatella että pitäisi sopeutua toisen ihmistenkin tapoihin

        Sepää onkin aikamoinen show, jos/kun siihen asti päätyy, on siinä opettelemista ja oppimista. No, katotaan mitä aika tuo tullessaan, ihminen tottuu vaikka mihin, jos on pakko tai jos haluaa.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Sepää onkin aikamoinen show, jos/kun siihen asti päätyy, on siinä opettelemista ja oppimista. No, katotaan mitä aika tuo tullessaan, ihminen tottuu vaikka mihin, jos on pakko tai jos haluaa.

        Mä jään aina miettiään, että miten te "olen tottunut itse määräämään kodissani" ihmiset sitten oikein elätte. Tuo nyt toki vähän kieli poskessa kirjoitettuna, mutta kuitenkin. Mä en jotenkin kykene tajuamaan, että mistä tässä kotonaan muka pitäisi nyt niin kauheasti määrätä. Valtaosa asioista on minulle pitkälti aivan sama, eikä mun elämääni hetkauta, jos toinen toimii toisin kuin minä toimin. Millaisia ne siis on ne "olen tottunut määräämään kotonani" hetket? Millaisia asioita oikein tarkoitatte?

    • Anonyymi

      Kyllä pelottaa. Menemättä sen syvällisemmin taustalla oleviin juurisyihin, niin tämä oli pääsyy, miksi lopetin äskettäin tapailun/yhteydenpidon erään miehen kanssa. Mies oli selvästi valmiimpi vakavaan parisuhteeseen ja minä huomasin panikoivani. Pelkäsin päätyväni satuttamaan häntä pahemmin, jos olisin antanut tilanteen jatkua pidemmälle olematta itse sinut tunteideni ja tilanteen kanssa. Ahdistukseni voimakkuus yllätti minut, luulin olevani valmiimpi, joten näin parhaaksi ottaa itselleni aikaa tunteideni setvimiseen ja päästää mies etsimään sellaista suhdetta, mitä hän kaipaa ja mihin hän on valmis.

      • Ymmärrän. Sinulla on jotain kipeätä taustalla. Minulla on vain tavanomaisia eroja, ok lapsuus ja silleen, ei mitään arkisesta poikkeavaa. Ja silti pelottaa. Tai kai jännittää olisi parempi sana, mutta kuitenkin. Ja tulee ihmeteltyä sitäkin, että jos tältä tuntuu ja tällaisia ajattelee, niin olenko edes valmis mihinkään flirttiä vakavampaan. No minä jatkan miettimistä ja elämistä, aika näyttää mitä tapahtuu, jos mitään 😉

        Onnea sinulle itsetutkimukseen ja toivottavasti pian myös opitun koetteluun 😊

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ymmärrän. Sinulla on jotain kipeätä taustalla. Minulla on vain tavanomaisia eroja, ok lapsuus ja silleen, ei mitään arkisesta poikkeavaa. Ja silti pelottaa. Tai kai jännittää olisi parempi sana, mutta kuitenkin. Ja tulee ihmeteltyä sitäkin, että jos tältä tuntuu ja tällaisia ajattelee, niin olenko edes valmis mihinkään flirttiä vakavampaan. No minä jatkan miettimistä ja elämistä, aika näyttää mitä tapahtuu, jos mitään 😉

        Onnea sinulle itsetutkimukseen ja toivottavasti pian myös opitun koetteluun 😊

        Kyllä, taustalla on paljon kipeitä, jopa traumatisoivia asioita. Mietin tuossa juuri kaupasta kotiin ajaessani, että olenkohan vain niin vaurioitunut ihminen, etten enää kykene normaaliin parisuhteeseen. En tiedä, nyt on vähän heikko hetki menossa..

        Aika näyttää, mitä tuleman pitää ja sitä jotain odotellessa voit jatkaa elämästä nauttimista ja flirttailua. Kuka ties jonkun kanssa flirtti muuttuukin astetta vakavammaksi 😊

        Noin ajattelinkin. Todella ikävää ☹️

        Uskoisin, että kykenet kyllä, vaikket ehkä ihan vielä. Mutta oli hyvä päätyä kokeilemaan tuntemuksiaan, olet taas askeleen pidemmällä ja viisaampi. Ja toki sen pitää olla oikea ihminen, sellainen joka kykenee ymmärtämään mitä olet kokenut, jotta hän kykenee ymmärtämään sinua kunnolla.

        Aika todellakin näyttää, siinä missä parantaakin. Ja elämä jatkuu, jos sen antaa jatkua ja elää mukana. Eli anna mennä ja nauti kaikesta 😊

        Olisin luullut ajan jo parantavan.. Sehän tässä kirpaiseekin niin syvältä, että kipeimmistä asioista alkaa olla jo aikaa, luulin päässeeni pidemmälle. Ehkä se johtuu siitä, että vuosien ajan kriisit seurasivat toisiaan ja elämäni oli pitkään "selviytymistä". Minun tarpeitani tärkeämpää oli laittaa lapsi etusijalle, hoitaa koti, hoitaa työ, hoitaa arki kaikkine velvoitteineen.. Ja nyt kun tilanne on alkanut helpottaa ja minulla olisi enemmän aikaa itselle ja parisuhteelle, huomaan, että sisälleni onkin jäänyt jotain pelkomöykkyjä, enkä tiedä miten pääsisin niistä eroon. Tuntuu kuin koko sydän olisi kutistunut mustaksi kiveksi eikä se siitä enää muutu. Se sattuu, koska en ole oikeasti yhtään kiveä, minussa olisi paljon rakkautta ja lämpöä ja iloa, mutta en tiedä miten saan sen ulos itsestäni. En tiedä onko sellaista miestä olemassakaan, joka ei käänny kannoillaan, jos näkee todellisen minän ja miten paljon painolastia minulla on..

        Elämä kuitenkin jatkuu ja ehkä nyt parasta olisi tosiaan keskittyä vain tekemään asioita, joista tulee hyvä olo. Ehkä ne tunnesolmut siitä alkaa hiljalleen avautumaan..

        No sitähän se on ensin, selviytymistä. Ja kun siitä päästään, alkaa se toipuminen. Se on pitkä tie ja luullakseni se edellyttää kolarointeja itsensä kanssa, jotta löytää ne solmut jotka vielä vaativat työstämistä. Jotta voi olla taas riittävän ehyt johonkin uuteen.

        Noin se ainakin itsellä on aina mennyt. Omalla tavallisella erollani on kohta mittaa 3 vuotta ja ehkä nyt alan olemaan siinä pisteessä, että uskallan kokeilla lähestyä naisia. Ehkä, siksi tämä aloituskin. Tai no ei ehkä, vaan siis todellakin lähden kokeilemaan, sillä ne kipupisteet löytyvät, ne mitkä vaativat vielä työstöä, jos niitä on.

        Taatusti on sellaisia miehiä jotka eivät kavahda, vaan kykenevät ymmärtämään sinua ja käsittelemään tilanteita empaattisesti. Vaatii vain aikaa, toipua ja löytää niitä hyviä miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, taustalla on paljon kipeitä, jopa traumatisoivia asioita. Mietin tuossa juuri kaupasta kotiin ajaessani, että olenkohan vain niin vaurioitunut ihminen, etten enää kykene normaaliin parisuhteeseen. En tiedä, nyt on vähän heikko hetki menossa..

        Aika näyttää, mitä tuleman pitää ja sitä jotain odotellessa voit jatkaa elämästä nauttimista ja flirttailua. Kuka ties jonkun kanssa flirtti muuttuukin astetta vakavammaksi 😊

        Ei jaxa enää. Ei nappaa.
        Kokemuxia kartotettu melkose lailla.
        Nyt riittää.
        Olen tyytyväinen.

        Jos jonkun yksittäisen, reilusti joskus ottaisin käyttöön, teen sen asian hänelle myös reilusti suoraan selväxi.

        Sexi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, taustalla on paljon kipeitä, jopa traumatisoivia asioita. Mietin tuossa juuri kaupasta kotiin ajaessani, että olenkohan vain niin vaurioitunut ihminen, etten enää kykene normaaliin parisuhteeseen. En tiedä, nyt on vähän heikko hetki menossa..

        Aika näyttää, mitä tuleman pitää ja sitä jotain odotellessa voit jatkaa elämästä nauttimista ja flirttailua. Kuka ties jonkun kanssa flirtti muuttuukin astetta vakavammaksi 😊

        Ja jaskat.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No sitähän se on ensin, selviytymistä. Ja kun siitä päästään, alkaa se toipuminen. Se on pitkä tie ja luullakseni se edellyttää kolarointeja itsensä kanssa, jotta löytää ne solmut jotka vielä vaativat työstämistä. Jotta voi olla taas riittävän ehyt johonkin uuteen.

        Noin se ainakin itsellä on aina mennyt. Omalla tavallisella erollani on kohta mittaa 3 vuotta ja ehkä nyt alan olemaan siinä pisteessä, että uskallan kokeilla lähestyä naisia. Ehkä, siksi tämä aloituskin. Tai no ei ehkä, vaan siis todellakin lähden kokeilemaan, sillä ne kipupisteet löytyvät, ne mitkä vaativat vielä työstöä, jos niitä on.

        Taatusti on sellaisia miehiä jotka eivät kavahda, vaan kykenevät ymmärtämään sinua ja käsittelemään tilanteita empaattisesti. Vaatii vain aikaa, toipua ja löytää niitä hyviä miehiä.

        Riittävän ehyt täytyy olla, sillä en halua ongelmillani kuormittaa ketään toista. Tuo ajatus ehkä estää minua liikaakin lähestymästä miehiä. En halua olla kenellekään taakaksi.

        Kuulostat niin paljon rohkeammalta kuin minä 😊 Hieno asenne, koska noinhan se menee, että täytyy vain uskaltaa, jos meinaa jotain aitoa löytää. Ei se välttämättä kivutonta tule olemaan, mutta paikoillaan pysymällä ei ainakaan saavuta mitään. Jos siis parisuhdetta haluaa, eihän sekään mikään pakko ole, mutta jokin kaipuu toisen lähelle tuolla sydämen pohjukassa on..

        Meillä on varmaan osin sama tuo este, se että haluaisi olla "valmis" uuteen suhteeseen. Mutta semmoista päivää ei tulekaan, tulee vain riittävän valmis pienine vammoineen. Niin se menee ja luultavasti osa kipupisteistä löytyy ja tulee käsiteltäväksi vasta seuraavassa suhteessa. Mutta kaksi kypsää keskustelemaan kykenevää ihmistä kyllä tunnistavat tilanteen ja pystyvät purkamaan sen.

        OLen ehkä vähän turhankin rohkea, mutta ajattelin mennä ja katsoa mitä tulee, vaikka siipeen saamisen riski onkin takaraivossa kummittelemassa. Mutta aion puhua suoraan omasta tilanteestani, jos kohtaan mielenkiintoisen toisen ja asiat alkavat lämpenemään, hän saa sitten tehdä valintojansa oman etunsa vuoksi. Riittävän reilua.

        Minullakin on kaipuu sen toisen lähelle ja mikäli mahdollista, niin mieluiten saman katon alle, jotta saan kaiken sen hyvä ja kaiken sen huononkin, koko ihmisen. Mutta katsotaan mihin tämä elämä taas heittelee 😊

        Sehän se on, että arvetonta ihmisestä ei saa, mutta haavojen täytyy olla ummessa, jotta on edellytyksiä lähteä rakentamaan jotain uutta. Sama täytyy toki pystyä hyväksymään myös kumppanissa. Menneisyyden taakkoja on jokaisella enemmän tai vähemmän, mutta kuten sanoit, kypsät aikuiset pystyvät noistakin keskustelemaan.

        Kuulostaa reilulta lähestymistavalta. Olemalla avoin antaa toiselle mahdollisuuden päättää, miten asiaan suhtautuu. Tuossa kohdin Itselläni on vielä työstöä, minulle on vaikea avautua toiselle täysin. Näin kasvottomana se on helpompaa, irl ei niinkään..

        Toivon todella, että löydät itsellesi sellaisen ihanan ihmisen, jonka kanssa pääset jakamaan arkea ehkäpä saman katon alla 😊 Vaikka vähän kade olenkin sille, joka pääsee rapsuttelemaan kissojasi ihan päivittäin 😻

        Kai meille kaikille on hankalaa avautua kunnolla, saati kokonaan, se on aika iso askel otettavaksi luottamuksen kanssa. Ikinä ei voi etukäteen olla täysin varma kuinka toinen sen asian ottaa vastaan ja käsittelee. Sitten täytyy vaan jossain kohden kuunnella intuitiotaan, sydäntään ja tehdä päätöksiä johonkin suuntaan. Suljetulla sydämelläkään ei pitkälle pötki, ei ainakaan onnellisena 🫤

        Tuo avoimuus suhteen alussa onnistuu minulta kyllä helposti, kertoa että tilanteeni on tällainen enkä ole varma olenko aivan valmis, mutta... Ja toki kertoa haluttaessa miksi ja miten suhteet päättyvät, niin toinen saa paremmin tartuntapintaa päätöksiensä tueksi.

        Toivon samaa sinulle ja uskon että löydät sellaisen miehen joka osaa kuunnella ja tukea sinua tarvitsemallasi tavalla, jotta suhteenne voi onnistua 🤗
        No se on yksi asia, tarvitsee löytää kissaihminen, ei vain kiva nainen. Ja jos hänellä onkin omia kissoja... Tai koira... No ne asiat käsitellään sitten jos ne tulevat eteen 😁

        Laita meiliä, jos joskus haluat jutella. Tai käydä moikkaamassa katteja, saat kissaterapiaa ja kahvit vaikkei tämä kyllä kissakahvila olekaan 😂

        Sydämensä ja sielunsa avaaminen toiselle voi olla todella pelottavaa ja monelle vaikeaa juuri tuon takia, että se vaatii uskallusta luottaa toiseen. Jos on kokenut luottamuksen pettämistä, niin kynnys avautua kasvaa aina korkeammaksi, mutta se täytyy uskaltaa tehdä, koska ei sellaisella suhteella tosiaan ole mahdollisuutta menestyä, jos molemmat sulkeutuvat.

        Kiitos, toivottavasti löydän kissamiehen itselleni 😁 Tai ainakin miehen, joka pitää eläimistä. Se on ehdoton vaatimus, josta ei jousteta. Sen lisäksi, että tapa, jolla mies kohtelee eläimiä, kertoo mielestäni paljon miehen hyvyydestä, on eläimiä rapsuttava mies syötävän söpö 🥰

        Kissaterapialla on parantava vaikutus tutkitusti 😊 Asustelen kauempana, mutta saatanpa laittaakin meiliä jossain vaiheessa. Ainakin täytyy sopia munmotunnelitreffien yksityiskohdat 😁

        Mulla se on tähän saakka mennyt juuri toisinpäin, mitä enemmän on luottamus saanut osumaa eri suhteissa, sen helpompi niistä asioista ja omista peloista on puhua. Toki kyseessä on ihan arkiset pettämiset ja sellaiset, ei mitään sen kummempaa, mutta eihän ne nekään mitään herkkua ole kokea ja käsitellä. Luottamusta en silti ole menettänyt uusiin ihmisiin, mutta aina oireilua tulee eteen ja siksikin on hyvä kertoa omasta taustasta.

        Löydät kissamiehen tai "koulutat" sellaisen 😉 Jos löydät miehen joka suhtautuu eläimiin, kissoihin suopeasti ja avoimesti, niin ei mene kuin hetki ja se kissa on kietonut isännän häntänsä ympärille. Näin kävi aikanaan isäpuolellenikin, nyt se on semmoinen kissoille lussuttava iso papparainen, eikä vaihtais päivääkään pois 😂

        Siinä olet täysin oikeassa, että tapa jolla toinen lähestyy ja kohtelee lemmikkejä, kertoo hänestä todella paljon. Ja senkin takia voisi olla hyvä, että olisi se lemmikki jolla testata kumppaniehdokasta 😉

        No juu, mummiskuvioita oli tarkoitukseni alkaa nostamaan enemmän esiin toukokuun loppupuoliskolla, niin sitten kaikki tietänevät jo kesälomansa ja muut menot, jolloin on helpompi yrittää löytää keskimäärin useammalle sopiva ilta. Ja miksei samantien toinen ilta niille jotka eivät siihen ekaan ehdi.

        Tarvittaessa voidaan miettiä majoitusta minun luonani, jos tarvitset sellaista, voin hyvin nukkua tässä leveällä divaanisohvalla, tätä on tullut jo koenukuttua edellisen suhteen aikana kun meni sukset pahasti ristiin 😂 Ja luultavasti saisit kissat kainaloosi yöksi, kun olet heille uusi ihminen 😉

        Hienoa, kun suhtaudut luottamukseen noin mutkattomasti. Luottamus on tärkeintä suhteessa, joten sen pitää olla kunnossa. Vaikka itselleni kynnys luottaa on kohonnut, luotan silti mieheen lähtökohtaisesti, sillä haluan rakentaa luottamusta terveelle pohjalle. En halua rangaista miestä siitä, mitä joku toinen on joskus tehnyt.

        Kissat tosiaan kietovat herkästi kovasydämisimmänkin ihmisen häntänsä ympärille 😄 Eihän sellaisia karvapalloja voi vastustaa 😻 Lemmikin avulla olisi hyvä testata miten herkästi mies alkaa lepertelemään kisuille. Jollei yhtään tule leperrystä, niin se on siinä 😁

        Kesä alkaa hiljalleen hahmottumaan ja tohinaa piisaa, mutta jos vain kalenteriin sopii, niin voisi olla hauska viettää ilta mummotunnelissa, kun kaikki siitä niin paljon puhuu 😄 Ja kiitos majoitustarjouksesta, kissojen kanssa nukkuminen kuulostaa houkuttelevalta 😻 Vaikka uhrautuvasti laittaisitkin itsesi sohvalle 😁

        Itselleni on ylipäänsä melko helppo luottaa ihmisiin, tiettyyn rajaan saakka, sitten tarvitaan jo vähän enemmän yhdessä oloa ja keskustelua, luottamuksen rakentamista molempiin suuntiin. Mutta herkästi minulle riittää se, että toinen osoittaa tekevänsä parhaansa avatakseen itseään vaikkei se yleensä ole ollut esim. exilleni yhtä helppoa kuin minulle. Mutta omalla esimerkillä voi sitten rohkaista ja antaa aikaa.

        Tuo olisi kyllä mitä mainioin testiväline etenkin miesten kanssa 😁 Ja minullahan nämä testiyksilöt täällä ovat varmistamassa, etten ketään turhan tärkeää puuteripeppua yritä tänne tuoda 😂

        Mummis on parhaimmillaan loppukesästä, kun illat ovat lämpimiä ja ihmiset hiljalleen palailevat lomareissuiltaan eli yleensä heinäkuun puolivälin jälkeen. Ajatuksena kuitenkin kysellä palstalla halukkaita ylipäänsä ja sitten koitetaan kehitellä mahdollisia päiviä kesältä, katsoen tietysti myös millaista livemusiikkia Mummiksessa kulloinkin on tarjolla DJ:n lisäksi.

        Katsotaan, jos tosiaan koet että majoitus olisi mukavin ratkaisu, niin kyllä se onnistuu. Ja kissat aivan varmasti riemastuvat, etenkin Eemeli on aina onnissaan kun talossa on naisia, ihan sama onko tuttu vai vieraampi, semmoinen isin pieni hurmuripoika 😻

        Tämä on ihan tilava ja mukava divaanisohva nukkua, vähän turhan hiostava, mutta minä nyt hikoan muutenkin herkästi, niin eipä haittaa. Ja kesällä tämä kämppä lämpenee ikävästi, niin sinun on luultavasti mukavampi nukkua missä tahansa paitsi tässä divaanilla 😁

        Luottamus on herkkä asia, mutta itse ajattelen niin, että jokainen on ansainnut mahdollisuuden osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Luottamus vahvistuu, kun alkaa tuntea toista syvemmin, mutta jos heti alkuun epäilee toista niin eihän se kovin hyvää lähtökohtaa suhteelle anna.

        Juuri tuon takia pidän kissoista, ne näkevät heti ihmisestä, mikä hän on miehiään tai naisiaan eivätkä peittele mielipidettään. Ei mitään puuterihempukoita jaksa katsella, kaikki puuterointiin käytetty aika on pois rapsutuksilta 😂

        Loppukesän lämpimät illat kuulostaa ihanalta näin lumen ja pakkasen keskellä 😊 Täytyy katsoa miten kesä asettuu, kesälomareissua yms on tiedossa, mutta loppukesä voisi olla parempaa aikaa mummisreissulle. Ja kiitos varoituksesta, täytyy ottaa siis jääkalleja rutkasti mukaan 😄 Kissat vielä kainalossa lämmittämässä niin ei ainakaan untuvapeittoja tarvitse 😁

        Nyt luovutan tältä yöltä.. Kauniita unia!

      • randombypasser kirjoitti:

        Itselleni on ylipäänsä melko helppo luottaa ihmisiin, tiettyyn rajaan saakka, sitten tarvitaan jo vähän enemmän yhdessä oloa ja keskustelua, luottamuksen rakentamista molempiin suuntiin. Mutta herkästi minulle riittää se, että toinen osoittaa tekevänsä parhaansa avatakseen itseään vaikkei se yleensä ole ollut esim. exilleni yhtä helppoa kuin minulle. Mutta omalla esimerkillä voi sitten rohkaista ja antaa aikaa.

        Tuo olisi kyllä mitä mainioin testiväline etenkin miesten kanssa 😁 Ja minullahan nämä testiyksilöt täällä ovat varmistamassa, etten ketään turhan tärkeää puuteripeppua yritä tänne tuoda 😂

        Mummis on parhaimmillaan loppukesästä, kun illat ovat lämpimiä ja ihmiset hiljalleen palailevat lomareissuiltaan eli yleensä heinäkuun puolivälin jälkeen. Ajatuksena kuitenkin kysellä palstalla halukkaita ylipäänsä ja sitten koitetaan kehitellä mahdollisia päiviä kesältä, katsoen tietysti myös millaista livemusiikkia Mummiksessa kulloinkin on tarjolla DJ:n lisäksi.

        Katsotaan, jos tosiaan koet että majoitus olisi mukavin ratkaisu, niin kyllä se onnistuu. Ja kissat aivan varmasti riemastuvat, etenkin Eemeli on aina onnissaan kun talossa on naisia, ihan sama onko tuttu vai vieraampi, semmoinen isin pieni hurmuripoika 😻

        Tämä on ihan tilava ja mukava divaanisohva nukkua, vähän turhan hiostava, mutta minä nyt hikoan muutenkin herkästi, niin eipä haittaa. Ja kesällä tämä kämppä lämpenee ikävästi, niin sinun on luultavasti mukavampi nukkua missä tahansa paitsi tässä divaanilla 😁

        Hei, naisille pedataan oma mukava peti puhtaaksi ja mennää itse sohvalle nukkumaan. Sen verran etikettejä osaan minäkin. 😄

      • G-LoveR kirjoitti:

        Tietenkin! Sinne vedetään tavallisten lakanoiden alle lateksilakanat, pannaan hihnat, kettingit ja nyörit valmiiksi kiinni sängyn päätyihin sekä muut tarvikkeet lähettyville 🤣

      • randombypasser kirjoitti:

        Tietenkin! Sinne vedetään tavallisten lakanoiden alle lateksilakanat, pannaan hihnat, kettingit ja nyörit valmiiksi kiinni sängyn päätyihin sekä muut tarvikkeet lähettyville 🤣

        No jos herrasta sille tuntuu. 😆

      • G-LoveR kirjoitti:

        No jos herrasta sille tuntuu. 😆

        Tietenkin! Jos kerrankin saa naisoletetun ovesta sisään, niin siinä kohtaa ei ruveta enää arpomaan, että onko kaikki valmiina, jos vaikka tai mutku ehkä tota nami nami. 🤣🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        No jos herrasta sille tuntuu. 😆

        Mä varmaankin siivoisin huushollini hyvin kauttaaltaan ja laittaisin uusimmat puhtaat petivaatteet tuuletettuun sänkyyni valmiiksi, jos tietäisin että yökylään on tulossa naisihminen. Tai mieskin.

        Jotenkin sitä aattelee, että sohvat on vain sukulaisille ja ittelle. 🤣

        Jep, kyllä se niin on, että kun vieraita tulee, niin minä nukun sohvalla ja vieraat sängyssä. Ja tottakai silloin vaihdetaan petivaatteet. Kesällä tulee enempikin vieraita, niin sitten laitan ittelleni pumpattavan barbaran ja vieraiden kolmas pyörä saa sohvan.

      • randombypasser kirjoitti:

        Tietenkin! Jos kerrankin saa naisoletetun ovesta sisään, niin siinä kohtaa ei ruveta enää arpomaan, että onko kaikki valmiina, jos vaikka tai mutku ehkä tota nami nami. 🤣🤣

        Entäs, jos se nainen säikähtää sun virityksiä ja ryntää ovesta ulos heti buduaarisi nähtyään? 😅

      • G-LoveR kirjoitti:

        Entäs, jos se nainen säikähtää sun virityksiä ja ryntää ovesta ulos heti buduaarisi nähtyään? 😅

        Tuskin, eiköhän se siihen mennessä tiedä mun kieroutuneen huumorintajuni. Ja jos ei, niin sillä hetkellä se selviää 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Jep, kyllä se niin on, että kun vieraita tulee, niin minä nukun sohvalla ja vieraat sängyssä. Ja tottakai silloin vaihdetaan petivaatteet. Kesällä tulee enempikin vieraita, niin sitten laitan ittelleni pumpattavan barbaran ja vieraiden kolmas pyörä saa sohvan.

        Noniin, minä voisin nukkua riippumatossakin. Parvekkeella.

        Meillä on vuodesohva ja ihan vaan sohva, vierassänky vähän tukevammalla patjalla ja useita paksuja patjoja mistä saa useammallekin makuupaikan.

        6 hengelle helposti, plus me itse eli 10 hengelle. 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Tuskin, eiköhän se siihen mennessä tiedä mun kieroutuneen huumorintajuni. Ja jos ei, niin sillä hetkellä se selviää 😂

        Melkosen velmu ukko. 😆

      • G-LoveR kirjoitti:

        Melkosen velmu ukko. 😆

        Niin ja mistä sitä ikinä tietää jos se onkin niitä naisia? Nappa musta niskalenkin ja ennen kuin huomaankaan, olenkin itse kahleissa sängyssä alastomana 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Noniin, minä voisin nukkua riippumatossakin. Parvekkeella.

        Meillä on vuodesohva ja ihan vaan sohva, vierassänky vähän tukevammalla patjalla ja useita paksuja patjoja mistä saa useammallekin makuupaikan.

        6 hengelle helposti, plus me itse eli 10 hengelle. 😁

        No tää on 60 neliön kaksio, niin pinta-ala on rajallinen. Riippumatto partsilla kyllä onnistuis, se oliskin oikeastaan aika hyvä kesällä, semminkin kun on lasitus niin ihan hulluna ei tule itikoitakaan kimppuun yöllä.

      • randombypasser kirjoitti:

        Niin ja mistä sitä ikinä tietää jos se onkin niitä naisia? Nappa musta niskalenkin ja ennen kuin huomaankaan, olenkin itse kahleissa sängyssä alastomana 😂

        Sellastahan sinä salaa toivot löytäväskin ja ettitkin. 😇

      • G-LoveR kirjoitti:

        Sellastahan sinä salaa toivot löytäväskin ja ettitkin. 😇

        No miksi sä luulit että muuten sua olen täällä palstalla vuoden päivät vokotellut? 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Tietenkin! Sinne vedetään tavallisten lakanoiden alle lateksilakanat, pannaan hihnat, kettingit ja nyörit valmiiksi kiinni sängyn päätyihin sekä muut tarvikkeet lähettyville 🤣

        Ai kamala 😂 Mihin pornoluolaan sä olet mua majoittamassa? 🤣 Vaikka osoittaahan tuo ihailtavaa valmistsutumiskykyä 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        No tää on 60 neliön kaksio, niin pinta-ala on rajallinen. Riippumatto partsilla kyllä onnistuis, se oliskin oikeastaan aika hyvä kesällä, semminkin kun on lasitus niin ihan hulluna ei tule itikoitakaan kimppuun yöllä.

        Hahmotan, asuin 58 neliön kaksiossa vuosia. Vuodesohva on asia mihin sijoitan, kun sohvia ostelen. Laadukas sohva muutenkin. Siihen on hyvä pedata peti kahdellekin.

        Huomas aikoinaan, että perussohva on ok kunhan ei ketään tartte majoittaa. Niinpä pidän ostoslistalla aina vuodesohvan.

        Riippumatto on mainio nukkua, rennot unet. 😊👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ai kamala 😂 Mihin pornoluolaan sä olet mua majoittamassa? 🤣 Vaikka osoittaahan tuo ihailtavaa valmistsutumiskykyä 😁

        Näet sitten kesällä 😂
        Tosin vähän kiireksi pistää, koska mitään välineistöä ei ole valmiina, eikä edes sängyssä päätyjä 🤣
        Mutta onhan tässä muutama kuukausi aikaa 😉

      • randombypasser kirjoitti:

        No miksi sä luulit että muuten sua olen täällä palstalla vuoden päivät vokotellut? 🤣🤣🤣

        No nyt oot kyllä iskenyt aseksuaaliin kyntes, että huh huh. 😂🤭

      • G-LoveR kirjoitti:

        Hahmotan, asuin 58 neliön kaksiossa vuosia. Vuodesohva on asia mihin sijoitan, kun sohvia ostelen. Laadukas sohva muutenkin. Siihen on hyvä pedata peti kahdellekin.

        Huomas aikoinaan, että perussohva on ok kunhan ei ketään tartte majoittaa. Niinpä pidän ostoslistalla aina vuodesohvan.

        Riippumatto on mainio nukkua, rennot unet. 😊👍

        Jep, mulla on neliö enemmän. Toi divaani oli kompromissi, kun sillon kun se hankittiin, ei löytynyt sopivia vuodedivaaneja, oli vaan jotain iskun/askon/henkselvinksel alkaen 4000€, niin ei todellakaan sellasia kissakotiin 😂

        Mutta toi divaani oli kyllä hitonmoinen napakympsi siihen nähden, on kyllä puoltanut paikkansa.

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Mä varmaankin siivoisin huushollini hyvin kauttaaltaan ja laittaisin uusimmat puhtaat petivaatteet tuuletettuun sänkyyni valmiiksi, jos tietäisin että yökylään on tulossa naisihminen. Tai mieskin.

        Jotenkin sitä aattelee, että sohvat on vain sukulaisille ja ittelle. 🤣

        Tuota noudatan myös aina, jos tulee yövieraita. Jynssään kodin puhtaaksi, petivaatteet ovat aina puhtaita ja tuuletettuja. Harvemmin nykyään tulee tosin "vieraampia" vieraita, enemmänkin sukulaisia/perhettä. Sisko nukkuu omasta halustaaan sohvalla ja siskon mies ja muksut ilmapatjoilla pitkin kämppää. Pienessä kodissa on oltava luova nukkumisjärjestelyjen suhteen 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        No nyt oot kyllä iskenyt aseksuaaliin kyntes, että huh huh. 😂🤭

        Kyllä susta käsiraudoilla, remmeillä ja piiskalla kaivetaan esiin se seksuaali taas 😂😂😂

        Mä en yleensä pahemmin jynssäile, mutta peruspuhdasta on. Noi kissat tekee sen, että tänään kun imuroi, huomenna sitä ei enää huomaa. Ihan turha siis rimpuilla 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        No nyt oot kyllä iskenyt aseksuaaliin kyntes, että huh huh. 😂🤭

        Tai näin mä ainakin kaikille miesoletetuille sanon ja saan ne loitolle. 🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        Tai näin mä ainakin kaikille miesoletetuille sanon ja saan ne loitolle. 🤣

        I don't think so 😁

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Näet sitten kesällä 😂
        Tosin vähän kiireksi pistää, koska mitään välineistöä ei ole valmiina, eikä edes sängyssä päätyjä 🤣
        Mutta onhan tässä muutama kuukausi aikaa 😉

        No nyt vain äkkiä sitten ostoksille 😂 Vaikka aina voi käyttää mielikuvitusta. Miksi ostaa kalliita käsirautoja, kun useimpien miesten vaatekaapeista löytyy esim. kravatti ja vyö? Keittiöstä sitä vasta kaikenlaista hyödyllistä löytyykin 😄

        En käytä kravatteja, mutta on tosiaan muista syitä miksi niitä on eri värisiä tuolla makkarin kaapissa 😂
        Noilla leveillä nahkavöilläni voi sitten kevyesti antaa neideille vauhtia, jahka kädet, suu ja silmät on sidottu, silleen lämmittelyhenkisesti 🤣

      • randombypasser kirjoitti:

        Jep, mulla on neliö enemmän. Toi divaani oli kompromissi, kun sillon kun se hankittiin, ei löytynyt sopivia vuodedivaaneja, oli vaan jotain iskun/askon/henkselvinksel alkaen 4000€, niin ei todellakaan sellasia kissakotiin 😂

        Mutta toi divaani oli kyllä hitonmoinen napakympsi siihen nähden, on kyllä puoltanut paikkansa.

        Onko saunallinen? Mulla oli siinä sauna ja takapihaa noin 40 neliöö. Terassi. Se vähän lisäsi kesällä elintilaa. Terassilla tuli istuttua paljon kesällä.

        Divaaneitahan mäkin oon ostellut, mun lempi sohvamalli ja toinen on kulmasohvat loivalla kulmalla. 😂

        Meillä kissa kusi 2 sohvaa pilalle, onneksi ei ollu kalliita sohvia 1000 euron luokkaa sohva. Potutti silti.

        Ei ole, onneksi, on nekin neliöt paremmassa käytössä = vaatehuone.

        Toi divaani on joku Ikean tonnin rimpula, mutta just oikean kokoinen ja päällikankaaksi valkkasin sen malliston ainoan ns. kissakestävän resun. Ja hyvin on kestänyt, vasta nyt ovat saanet parit kulmat auki 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuota noudatan myös aina, jos tulee yövieraita. Jynssään kodin puhtaaksi, petivaatteet ovat aina puhtaita ja tuuletettuja. Harvemmin nykyään tulee tosin "vieraampia" vieraita, enemmänkin sukulaisia/perhettä. Sisko nukkuu omasta halustaaan sohvalla ja siskon mies ja muksut ilmapatjoilla pitkin kämppää. Pienessä kodissa on oltava luova nukkumisjärjestelyjen suhteen 😁

        Jep. Se on kohteliasta tai näin tykkään ajatella. Totta, pitää miettiä mihin saa sijoiteltua kaikki. 😛

        Itse oon päättänyt, että asuinpa yksin tai kaksin niin ostan aina parisängyn 160cm tai 180cm, jos sopii huusholliin. En rupee yhden hengen laverilla nukkumaan. 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Kyllä susta käsiraudoilla, remmeillä ja piiskalla kaivetaan esiin se seksuaali taas 😂😂😂

        Raivohullu ehkä. 😈

      • randombypasser kirjoitti:

        I don't think so 😁

        Toimii se. Kuten poikamainen olemuskin. 😜

      • G-LoveR kirjoitti:

        Raivohullu ehkä. 😈

        Kuhan esität, tykkäisit kuitenkin 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Toimii se. Kuten poikamainen olemuskin. 😜

        Miehet kiertää kaukaa ja mä myhäilen tyytyväisenä. 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        Toimii se. Kuten poikamainen olemuskin. 😜

        No se myös vetoaa joihinkin miesoletettuihin, olen huomannut 🤔

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        En käytä kravatteja, mutta on tosiaan muista syitä miksi niitä on eri värisiä tuolla makkarin kaapissa 😂
        Noilla leveillä nahkavöilläni voi sitten kevyesti antaa neideille vauhtia, jahka kädet, suu ja silmät on sidottu, silleen lämmittelyhenkisesti 🤣

        Niin tai eihän sitä tiedä kuka antaa vauhtia ja kenelle 🤣 Muistelen kyllä, että sinä olet mieluummin myös kuskina niin ehkä sama ominaisuus vaikuttaa tässäkin 😄

      • randombypasser kirjoitti:

        Ei ole, onneksi, on nekin neliöt paremmassa käytössä = vaatehuone.

        Toi divaani on joku Ikean tonnin rimpula, mutta just oikean kokoinen ja päällikankaaksi valkkasin sen malliston ainoan ns. kissakestävän resun. Ja hyvin on kestänyt, vasta nyt ovat saanet parit kulmat auki 😂

        No mulla oli vaatehuonekin kyllä. 4 henkee asuttiin siellä muutama vuosi. 😛

        Jep. Mää löysin yhden huonekalufirman netistä millä on kivoja kalusteita, vähän just integrointi periaatteella. Sohvaankin on sijoitettu hyllykkö käsinojaan jne. Kato jos joskus vielä asun pienessä yksiössä tai kaksiossa, niin kalusteet tulee olemaan älykkäitä. Hintavia ehkä mutta toimivia pikkukämpän ihmeitä. 😊

      • randombypasser kirjoitti:

        Kuhan esität, tykkäisit kuitenkin 😂

        Ööö en. 🙄

      • randombypasser kirjoitti:

        No se myös vetoaa joihinkin miesoletettuihin, olen huomannut 🤔

        Onneksi enemmistö karttaa ja mulkoilee. Mikähän lepakko toikin on. 😂

        No sese mutta bi twistillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai eihän sitä tiedä kuka antaa vauhtia ja kenelle 🤣 Muistelen kyllä, että sinä olet mieluummin myös kuskina niin ehkä sama ominaisuus vaikuttaa tässäkin 😄

        Kyllä mulle sopii että toisinaan joku toinenkin on kuskina, virkistävää vaihtelua. Ai siis eiks me puhuttukaan pelkästään autoilusta? No ei se mitään, vaihtelu virkistää 😂

        Kädet sidottuna on varsin mielekästä olla, öööö, no siis muualla kuin auton ratissa, voin hyvin osallistua sellaisiin leikkeihin useamminkin 😉

      • G-LoveR kirjoitti:

        No mulla oli vaatehuonekin kyllä. 4 henkee asuttiin siellä muutama vuosi. 😛

        Jep. Mää löysin yhden huonekalufirman netistä millä on kivoja kalusteita, vähän just integrointi periaatteella. Sohvaankin on sijoitettu hyllykkö käsinojaan jne. Kato jos joskus vielä asun pienessä yksiössä tai kaksiossa, niin kalusteet tulee olemaan älykkäitä. Hintavia ehkä mutta toimivia pikkukämpän ihmeitä. 😊

        Teillä on ollut hiukan tiivistä silloin, sanoisin 😁

        Sehän se on, snadit neliöt vaatii luovuutta ja/tai kaiken turhan sälän karsimista. Oikeastaan itse asiassa aika hyvä ratkaisu kaikin puolin, on helpompi siivotakin 👍

      • G-LoveR kirjoitti:

        Ööö en. 🙄

        Höh 🤣

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Kyllä mulle sopii että toisinaan joku toinenkin on kuskina, virkistävää vaihtelua. Ai siis eiks me puhuttukaan pelkästään autoilusta? No ei se mitään, vaihtelu virkistää 😂

        Kädet sidottuna on varsin mielekästä olla, öööö, no siis muualla kuin auton ratissa, voin hyvin osallistua sellaisiin leikkeihin useamminkin 😉

        Joojoo, autoilusta tietenkin 😂 Mutta tosiaan vaihtelu virkistää. Joskus on kivempi vain nauttia kyydistä pelkääjän paikalla antaen toisen olla ohjaksissa 😉

        Täytynee alkaa opettelemaan erilaisia solmimistekniikoita, ettei solmut aukea kesken kaiken 😄

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Jep. Se on kohteliasta tai näin tykkään ajatella. Totta, pitää miettiä mihin saa sijoiteltua kaikki. 😛

        Itse oon päättänyt, että asuinpa yksin tai kaksin niin ostan aina parisängyn 160cm tai 180cm, jos sopii huusholliin. En rupee yhden hengen laverilla nukkumaan. 😁

        On se kiva, kun koti on puhdas ja voi majoittaa hyvillä mielin vieraat 😊

        Tällä hetkellä asuntooni ei mahdu täysikokoinen parisänky, mutta 120cm on riittänyt itselleni mainiosti. Siihen menisi vielä toinenkin, jos hyvissä väleissä ollaan 😄

      • randombypasser kirjoitti:

        Teillä on ollut hiukan tiivistä silloin, sanoisin 😁

        Sehän se on, snadit neliöt vaatii luovuutta ja/tai kaiken turhan sälän karsimista. Oikeastaan itse asiassa aika hyvä ratkaisu kaikin puolin, on helpompi siivotakin 👍

        Oli joo, etenkin makkari oli täynnä sänkyjä. Parivuode, lasten jatkettava esikoiselle ja siinä sen perään heti väliseinällä häkkisänky vauvalle. 😆

        Kuja jota mahtu kulkee.

        Muutoin se oma piha mahdollisti paljon lastenkin kanssa.

        Totta, karsiminen turhasta kannattaa. Mä karsin edellisestä erotessani rajusti tavaraa pois. Jätin melkein kaiken exälleni, paitsi vaatteeni, henkilökohtaiset tavarat kuten koulupaprut jne.

        Aloin alusta kasaamaan kotia. Niin tekisin yhäkin. Uus elämä, uus koti, uudet jutut.

        Ja tuun vähällä toimeen. Mutta tykkään integroida, se on mielekästä suunnittelua mulle.

      • randombypasser kirjoitti:

        Höh 🤣

        Kipuherkkä. Fibromyalgia tekee ihon ja kudokset, faskiat herkiksi. Sattuu tökkääminenkin, saati lyöminen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se kiva, kun koti on puhdas ja voi majoittaa hyvillä mielin vieraat 😊

        Tällä hetkellä asuntooni ei mahdu täysikokoinen parisänky, mutta 120cm on riittänyt itselleni mainiosti. Siihen menisi vielä toinenkin, jos hyvissä väleissä ollaan 😄

        On, itsenkin takia puhdas koti on kiva. Mutta mukavempi päästää ihmisiä ovesta sisään, kun on siistiä. Toki en minäkään neuroottinen ole puhtauden suhteen. Perussiisteys ok. 🙂

        No on sekin isompi kun 80-90cm vuode. Nukuin yhden yön tyttären sängyssä, jenkkisänky, kun hän simahti meidän parivuoteelle mun puolelle. Ja totesin etten oikein osaa nukkua niin pienessä sängyssä enää. 😂

        Oon tietysti isompikin, kun silloin joskus kun vielä nukuin yhdenhengen sängyssä. Tuli ihan ahdas olo.

        En kyllä mahtus 120cm sänkyynkään kuin kiltisti kyljellään nukkuen koko yön, jos vielä kaveri on vieressä. 😆

        Tai kaverihan voi jäädä kyllä allekin pyöriessä. 😇

      • G-LoveR kirjoitti:

        Oli joo, etenkin makkari oli täynnä sänkyjä. Parivuode, lasten jatkettava esikoiselle ja siinä sen perään heti väliseinällä häkkisänky vauvalle. 😆

        Kuja jota mahtu kulkee.

        Muutoin se oma piha mahdollisti paljon lastenkin kanssa.

        Totta, karsiminen turhasta kannattaa. Mä karsin edellisestä erotessani rajusti tavaraa pois. Jätin melkein kaiken exälleni, paitsi vaatteeni, henkilökohtaiset tavarat kuten koulupaprut jne.

        Aloin alusta kasaamaan kotia. Niin tekisin yhäkin. Uus elämä, uus koti, uudet jutut.

        Ja tuun vähällä toimeen. Mutta tykkään integroida, se on mielekästä suunnittelua mulle.

        Oon katsellut kämppiä missä on olkkarin yhteydessä alkovi syvennys, mihin mahtuu sänky ja yöpöytä.

        Senkin voisi toteuttaa, jos korkeus riittää niin et rakentaa rungon, ikään kuin lavan sängylle ja sen yhteyteen laatikostoja mitkä menee runkoon, makuutilan alle jäävää tilaa ja päätysokkelia hyödyntäen. Ja vaikkapa ovi mistä työntää esim. mattorullat puhtaina säilöön koko rakennelman alle.

        Raputkin voi sisältää vedettäviä laatikkoja. Avattavia säilytysluukkuja.

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        En kyllä mahtus 120cm sänkyynkään kuin kiltisti kyljellään nukkuen koko yön, jos vielä kaveri on vieressä. 😆

        Tai kaverihan voi jäädä kyllä allekin pyöriessä. 😇

        Tiukkaa tekisi itselläkin 😁 Nukun usein vatsallani toinen jalka sivulla koukussa niin se vie tilaa aika mukavasti, että kyllä ainakin miehelle tekisi tiukkaa änkeä mukavasti tuohon 120cm leveyteen 😄 Joku sirorakenteinen ystävä ehkä vielä menisi. Miehet sitäpaitsi muutenkin ovat yleensä niin kuumaverisiä, että saa olla todella matala huonelämpötila ennenkuin pystyy nukkumaan miehessä kiinni saamatta lämpöhalvausta 🥵

        Joku nätti kuvioitu, puutyö, painokuva tms. kevytrakenteinen sermi tai liukuovi tuo vielä leporauhaa ja erottaa makuutilat itse olkkarista. Jaappanilaisittain. 😜

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiukkaa tekisi itselläkin 😁 Nukun usein vatsallani toinen jalka sivulla koukussa niin se vie tilaa aika mukavasti, että kyllä ainakin miehelle tekisi tiukkaa änkeä mukavasti tuohon 120cm leveyteen 😄 Joku sirorakenteinen ystävä ehkä vielä menisi. Miehet sitäpaitsi muutenkin ovat yleensä niin kuumaverisiä, että saa olla todella matala huonelämpötila ennenkuin pystyy nukkumaan miehessä kiinni saamatta lämpöhalvausta 🥵

        Samaa vikaa, jalat hujan hajan pitkin sänkyä ja koukussa vattallaan. Siinä on aika oltavat kahdella, jos sänky on ahdas.

        Minä kun oon lyhyen rotevan miehen kokoinen, niin en vie tilaa paljon pituussuunnassa, mutta leveyssuunnassa kylläkin. 😆

        Kuumuus on karseeta, huhhuh. Kesällä vielä jollei viilennys pelaa. 🥵 Ei siinä nuku Erkkikään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joojoo, autoilusta tietenkin 😂 Mutta tosiaan vaihtelu virkistää. Joskus on kivempi vain nauttia kyydistä pelkääjän paikalla antaen toisen olla ohjaksissa 😉

        Täytynee alkaa opettelemaan erilaisia solmimistekniikoita, ettei solmut aukea kesken kaiken 😄

        Juu, välilllä on kiva istua apparin paikalla pelkäämässä 😁

        Paalusolmu, sian- ja ulkosorkka, niillä pärjää taatusti, ei lähde uhr...kumppani ennen aikojaan karkuteille 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Oli joo, etenkin makkari oli täynnä sänkyjä. Parivuode, lasten jatkettava esikoiselle ja siinä sen perään heti väliseinällä häkkisänky vauvalle. 😆

        Kuja jota mahtu kulkee.

        Muutoin se oma piha mahdollisti paljon lastenkin kanssa.

        Totta, karsiminen turhasta kannattaa. Mä karsin edellisestä erotessani rajusti tavaraa pois. Jätin melkein kaiken exälleni, paitsi vaatteeni, henkilökohtaiset tavarat kuten koulupaprut jne.

        Aloin alusta kasaamaan kotia. Niin tekisin yhäkin. Uus elämä, uus koti, uudet jutut.

        Ja tuun vähällä toimeen. Mutta tykkään integroida, se on mielekästä suunnittelua mulle.

        Jep, se helpottaa kun pääsee eroon turhasta roinasta. Viime viikonloppuna tuossa juuri mietin, että jos oikeasti raivaan turhat kilkkeet pois vaatekaapeista, niin varmaan 60% jää tyhjäksi. Samoin vaatehuone. Sit vähän muualla samaa, niin hyvä tulis. Ehkä sitä pitää harjotella tässä kesää kohden kulkiessa, aina yksi pieni pätkä kerrallaan.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Kipuherkkä. Fibromyalgia tekee ihon ja kudokset, faskiat herkiksi. Sattuu tökkääminenkin, saati lyöminen.

        Juu, näin muistelin, vaikka leikittelinkin 😉

      • G-LoveR kirjoitti:

        En kyllä mahtus 120cm sänkyynkään kuin kiltisti kyljellään nukkuen koko yön, jos vielä kaveri on vieressä. 😆

        Tai kaverihan voi jäädä kyllä allekin pyöriessä. 😇

        Mitäh?!?!? 120cm sängyssähän nukutaan ns. tappituntumalla, kyljittäin kauniisti lusikassa tai päällekkäin. Missä maalla sä olet syntynyt 😂😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiukkaa tekisi itselläkin 😁 Nukun usein vatsallani toinen jalka sivulla koukussa niin se vie tilaa aika mukavasti, että kyllä ainakin miehelle tekisi tiukkaa änkeä mukavasti tuohon 120cm leveyteen 😄 Joku sirorakenteinen ystävä ehkä vielä menisi. Miehet sitäpaitsi muutenkin ovat yleensä niin kuumaverisiä, että saa olla todella matala huonelämpötila ennenkuin pystyy nukkumaan miehessä kiinni saamatta lämpöhalvausta 🥵

        On se sitten kesää silmällä pitäen saaketin hyvä, että tuo sänkyni 140cm, et putoa sieltä pyörit ja möyrit siellä yksin menemään 🤣

      • randombypasser kirjoitti:

        Jep, se helpottaa kun pääsee eroon turhasta roinasta. Viime viikonloppuna tuossa juuri mietin, että jos oikeasti raivaan turhat kilkkeet pois vaatekaapeista, niin varmaan 60% jää tyhjäksi. Samoin vaatehuone. Sit vähän muualla samaa, niin hyvä tulis. Ehkä sitä pitää harjotella tässä kesää kohden kulkiessa, aina yksi pieni pätkä kerrallaan.

        Kyllä se keventää kummasti nurkkia. Eilen perkasin laatikollisen turhia verhoja kierrätykseen. Vielä jäi useampi pari itsellekin. Vaatteet perkaan kevään mittaan.

        Olis pari mekkoa vielä kaapissa, kelpaiskohan ne kellekkään. 😄

        Sulle ne on isoja, niin en tarjoa. 🤭

      • randombypasser kirjoitti:

        Juu, näin muistelin, vaikka leikittelinkin 😉

        Jees. 🤪👍

      • randombypasser kirjoitti:

        Mitäh?!?!? 120cm sängyssähän nukutaan ns. tappituntumalla, kyljittäin kauniisti lusikassa tai päällekkäin. Missä maalla sä olet syntynyt 😂😂

        Synnyin Helsingissä naikkarilla. 🙂

        Mut en mä mahu ton kokoiseen sänkyyn kaverin kanssa. Lusikassa tulee kuuma.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Synnyin Helsingissä naikkarilla. 🙂

        Mut en mä mahu ton kokoiseen sänkyyn kaverin kanssa. Lusikassa tulee kuuma.

        Minä kättärillä. Olen hoikka, niin meikäläisiä mahtuu 120cm punkkaan nippanappa kaksi rinnan ja kolme kyljittäin lusikkaan 🤣🤣🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        Kyllä se keventää kummasti nurkkia. Eilen perkasin laatikollisen turhia verhoja kierrätykseen. Vielä jäi useampi pari itsellekin. Vaatteet perkaan kevään mittaan.

        Olis pari mekkoa vielä kaapissa, kelpaiskohan ne kellekkään. 😄

        Sulle ne on isoja, niin en tarjoa. 🤭

        Mullakaan ei oikeastaan vaatekaapistossa mainittavasti ylimääräistä vaatetta ole, mutta sinne on sitten tullut heiteltyä muuta roinaa odottamaan... niin, odottamaan, jotain, kuuta nousevaa tai silleen 😂

        Laita tänne vaan, mä teen niistä puolijoukkueteltan kesäksi 🤣

      • randombypasser kirjoitti:

        Minä kättärillä. Olen hoikka, niin meikäläisiä mahtuu 120cm punkkaan nippanappa kaksi rinnan ja kolme kyljittäin lusikkaan 🤣🤣🤣

        Mä olen tukevampi, niin mä mahdun yksin tollaseen sänkyyn. 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Mä olen tukevampi, niin mä mahdun yksin tollaseen sänkyyn. 😂

        En vois ostaa lilliputtien sänkyä, kyllä se 160 cm on oltava. Nyt on 180cm sänky ja ahdasta, kun mukula änkee väliin. 😁

        Mulla oli aikanaan himpun itteeni hoikempi kumppani, niin meillä ei ollut mitään ongelmaa nukkua kaksi 120cm sängyssä. Kieltämättä se kyllä vähän huvitti 😂

        No tottakai, väistämättä tulee ahdasta kun sänkyyn kömpii vanhempien lisäksi pari hottentottia ja koira ja kissa ja marsu ja hamsu 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Mullakaan ei oikeastaan vaatekaapistossa mainittavasti ylimääräistä vaatetta ole, mutta sinne on sitten tullut heiteltyä muuta roinaa odottamaan... niin, odottamaan, jotain, kuuta nousevaa tai silleen 😂

        Laita tänne vaan, mä teen niistä puolijoukkueteltan kesäksi 🤣

        Mitähän ihmettä siellä on odottamassa!?! 🤔

        Ne menis jollekin isommalle tytölle, väljiä malleja. Mullekin isoja. Espanjasta asti ostettu. 😛

        Kyllä sä teltan niistä saisit. 😏

      • randombypasser kirjoitti:

        Mulla oli aikanaan himpun itteeni hoikempi kumppani, niin meillä ei ollut mitään ongelmaa nukkua kaksi 120cm sängyssä. Kieltämättä se kyllä vähän huvitti 😂

        Olen mäkin mahtunut sellaisen korston kanssa nukkumaan 120cm sänkyyn hyvin, kumpikin oltiin hoikkia. Muttei nyt enää onnistuis.

        Musta on tullu suuri. 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        No tottakai, väistämättä tulee ahdasta kun sänkyyn kömpii vanhempien lisäksi pari hottentottia ja koira ja kissa ja marsu ja hamsu 😁

        Joo. Mies on sellainen 191 cm ja 100 kg, tytärkin on 150cm ja 42 kg ja minä... Yhä yli 80 kg. Pipo päässä ja kengät jalassa 169cm. 😜

      • G-LoveR kirjoitti:

        Mitähän ihmettä siellä on odottamassa!?! 🤔

        Ne menis jollekin isommalle tytölle, väljiä malleja. Mullekin isoja. Espanjasta asti ostettu. 😛

        Kyllä sä teltan niistä saisit. 😏

        Sälää, oikeasti. Mm. pari pelinäyttöä, muutama tietsikan runko ja muuta sellaista. Pitäis vaan jaksaa panna ne lihoiks, mutta ei ole jaksanut. Poissa silmistä, poissa mielestä 😂

        Jes, epsanialainen puolijoukkueteltta, viileä kesäversio, eri kuoseja 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Olen mäkin mahtunut sellaisen korston kanssa nukkumaan 120cm sänkyyn hyvin, kumpikin oltiin hoikkia. Muttei nyt enää onnistuis.

        Musta on tullu suuri. 😂

        Hitto, nyt voit oikesti ryhtyä aateliseks kun on se lisänimikin löytynyt! Jasu I Suuri 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Sälää, oikeasti. Mm. pari pelinäyttöä, muutama tietsikan runko ja muuta sellaista. Pitäis vaan jaksaa panna ne lihoiks, mutta ei ole jaksanut. Poissa silmistä, poissa mielestä 😂

        Jes, epsanialainen puolijoukkueteltta, viileä kesäversio, eri kuoseja 😂

        Sälää tosiaan. Pelivastainen täällä kommentoimassa. 😅

        Ihan kivat kuosit, en vaan meinaa pukea päälleni enää mekkoja. Karsean näköisiä mun päälläni. Eikä voi istua luontevasti jalat harallaan. 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Joo. Mies on sellainen 191 cm ja 100 kg, tytärkin on 150cm ja 42 kg ja minä... Yhä yli 80 kg. Pipo päässä ja kengät jalassa 169cm. 😜

        Pari vuotta vielä ja tyttäres on mua isompi 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Hitto, nyt voit oikesti ryhtyä aateliseks kun on se lisänimikin löytynyt! Jasu I Suuri 😂

        Emmä halua aateliseksi. Riittää, että geeniperimäni on aatelinen. 🤣

        Suuri ja leveä. Mutta aika lyhyt. 😅

      • G-LoveR kirjoitti:

        Sälää tosiaan. Pelivastainen täällä kommentoimassa. 😅

        Ihan kivat kuosit, en vaan meinaa pukea päälleni enää mekkoja. Karsean näköisiä mun päälläni. Eikä voi istua luontevasti jalat harallaan. 😂

        Jep, ne on vaan tullut korjattua talteen olisivat lentäneet jordaniin, pitäisi putsailla ja vähän kunnostella, ihan rahan arvoista tavaraa tai jos ei muuta, niin sitten sopivaan kohteeseen hyväntekeväisyyteen.

        Pitäis olla niin väljät mekot, että spagaatinkin voi tehdä 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Hitto, nyt voit oikesti ryhtyä aateliseks kun on se lisänimikin löytynyt! Jasu I Suuri 😂

        Sää voit ens kerralla vaatekaupoilla käydessä sovittaa miesten L kokoja ja XL kokoja, jos ovat tyköistuvaa mallia, niin hahmotat miten suuri mä olen. 😂

        Kengät ei oo kun 39-40 kokoa.

      • randombypasser kirjoitti:

        Pari vuotta vielä ja tyttäres on mua isompi 😁

        Veikkaan ettei tuo kasva enää kuin sen pari vuotta. Käy kuten mulle, on jo kutosella sen pituinen kun on. Kyllä muksuni voi semmosia 170 cm plus olla aikuisina. Ei ne lyhyitä ole kumpikaan. Nuorempi on vaan hintelä kuten minäkin muksuna. 🙂

      • randombypasser kirjoitti:

        Jep, ne on vaan tullut korjattua talteen olisivat lentäneet jordaniin, pitäisi putsailla ja vähän kunnostella, ihan rahan arvoista tavaraa tai jos ei muuta, niin sitten sopivaan kohteeseen hyväntekeväisyyteen.

        Pitäis olla niin väljät mekot, että spagaatinkin voi tehdä 😁

        Keräilijän vikaa. 😆

        Kyllä niissä onnistuu, ovat maximekkoja. Sopii hyvin mun ikäiselle tätille. 😜

      • G-LoveR kirjoitti:

        Emmä halua aateliseksi. Riittää, että geeniperimäni on aatelinen. 🤣

        Suuri ja leveä. Mutta aika lyhyt. 😅

        Pitäis piruuttaan tilaa sulle jostain nettipuodista omalla painatuksella T-paita jossa lukee rinnuksessa toi aatelisnimi, voisit sitten polleena käydä kylillä 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Pitäis piruuttaan tilaa sulle jostain nettipuodista omalla painatuksella T-paita jossa lukee rinnuksessa toi aatelisnimi, voisit sitten polleena käydä kylillä 😂

        Miekka ja ritari vielä nimen lisäksi, niin pääsee oikeuksiinsa. 😂

        Käyn tänä kesänä Tuusulan kirkossa katsomassa sukuni vaakunaa, pitäis siihen mennessä olla se paita, että kaikki huomaa mut. Mahtavan aatelisihmisen geenikasvuston.🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        Sää voit ens kerralla vaatekaupoilla käydessä sovittaa miesten L kokoja ja XL kokoja, jos ovat tyköistuvaa mallia, niin hahmotat miten suuri mä olen. 😂

        Kengät ei oo kun 39-40 kokoa.

        Siis niinku miesten osastolla miesten L/XL mekkoja? Huhuu, herätys? 😂

        Kollega on XXXL, niin tuli tuossa männä vuonna soviteltua sen työkamppeita kun olin tilannut paitaa ja takkia jne. Olihan se... Näky 🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        Miekka ja ritari vielä nimen lisäksi, niin pääsee oikeuksiinsa. 😂

        Käyn tänä kesänä Tuusulan kirkossa katsomassa sukuni vaakunaa, pitäis siihen mennessä olla se paita, että kaikki huomaa mut. Mahtavan aatelisihmisen geenikasvuston.🤣

        Pitäiskö vielä Saksan karttakin laittaa selkään ja spot mistä sukuni on lähtöisin. Nykyäänhän tuo paikka on Puolalla. Puolan maita.

        Lyypekistä on esiäitini kotoisin, joten Samulin pitkät Lyypekissä sille.

        https://youtu.be/Fc4WcdHPhKw

      • G-LoveR kirjoitti:

        Keräilijän vikaa. 😆

        Kyllä niissä onnistuu, ovat maximekkoja. Sopii hyvin mun ikäiselle tätille. 😜

        No sepä just. Ne jää vaan ne kunnostus tms. projektit sitten liki aina puolitiehen, kas kuntulee jotain muuta ja sitten tuota ja sen jälkeen tätä ja sitten niitä projekteja ei edes muista enää 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        Miekka ja ritari vielä nimen lisäksi, niin pääsee oikeuksiinsa. 😂

        Käyn tänä kesänä Tuusulan kirkossa katsomassa sukuni vaakunaa, pitäis siihen mennessä olla se paita, että kaikki huomaa mut. Mahtavan aatelisihmisen geenikasvuston.🤣

        No jos sulla kerran on vaakunakin, niin hommaapa siitä joku digitaalinen versio, niin tulee kerralla oikein 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Pitäiskö vielä Saksan karttakin laittaa selkään ja spot mistä sukuni on lähtöisin. Nykyäänhän tuo paikka on Puolalla. Puolan maita.

        Lyypekistä on esiäitini kotoisin, joten Samulin pitkät Lyypekissä sille.

        https://youtu.be/Fc4WcdHPhKw

        No se vois olla sen alueen Euroopan kartasta pala missä näkyy riittävästi maiden rajoja että tunnistaa ja sitten se spot siihen oikeaan kohtaan.

        Tulis kyllä aika makee riepu 👍

      • randombypasser kirjoitti:

        Siis niinku miesten osastolla miesten L/XL mekkoja? Huhuu, herätys? 😂

        Kollega on XXXL, niin tuli tuossa männä vuonna soviteltua sen työkamppeita kun olin tilannut paitaa ja takkia jne. Olihan se... Näky 🤣

        Eiku miesten kamppeita. Huhuu, en käytä naistenvaatteita, etkä vissiin sinäkään? 😜

        No on niin iso poika jo, että pyörii minunkin päällä nuo. Veikkaan, että oot miesten S/M kokoa. 🙂

      • randombypasser kirjoitti:

        No sepä just. Ne jää vaan ne kunnostus tms. projektit sitten liki aina puolitiehen, kas kuntulee jotain muuta ja sitten tuota ja sen jälkeen tätä ja sitten niitä projekteja ei edes muista enää 😁

        Ja kaapit täyttyy. 🙄

      • randombypasser kirjoitti:

        No jos sulla kerran on vaakunakin, niin hommaapa siitä joku digitaalinen versio, niin tulee kerralla oikein 😂

        Löytyy kyllä ritarihuoneelta googlella, kun tiedät mun sukunimenkin. 😄

      • randombypasser kirjoitti:

        No se vois olla sen alueen Euroopan kartasta pala missä näkyy riittävästi maiden rajoja että tunnistaa ja sitten se spot siihen oikeaan kohtaan.

        Tulis kyllä aika makee riepu 👍

        Pommern vielä aikakaudeltaan. Avot. 👍

      • G-LoveR kirjoitti:

        Löytyy kyllä ritarihuoneelta googlella, kun tiedät mun sukunimenkin. 😄

        Löydät vaikka mitä sukunimelläni netistä suvustanikin. 😏

      • G-LoveR kirjoitti:

        Eiku miesten kamppeita. Huhuu, en käytä naistenvaatteita, etkä vissiin sinäkään? 😜

        No on niin iso poika jo, että pyörii minunkin päällä nuo. Veikkaan, että oot miesten S/M kokoa. 🙂

        Käytänpäs!!! 🤣

        Jep, se on isompi ukkeli, liki 2 metriä ja kohtalaisen leveä. Mun koko on jokseenkin SM, just siihen väliin mikä aiheuttaa omat haasteensa. M toimii yleensä ihan hyvin.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Ja kaapit täyttyy. 🙄

        Näinpä

      • randombypasser kirjoitti:

        Käytänpäs!!! 🤣

        Jep, se on isompi ukkeli, liki 2 metriä ja kohtalaisen leveä. Mun koko on jokseenkin SM, just siihen väliin mikä aiheuttaa omat haasteensa. M toimii yleensä ihan hyvin.

        Etpäs! 😝

        Mulla taas on se L ja XL se väli. XL on väljä, mutta pysyy yllä ja moni L koko on joko sopiva tai tiukka. Ja miesten koossa. Naisten kokoja en ole sovitellu jokuseen vuoteen.

        On kun mun isoisä, se oli tollanen 186cm jättiläinen. 140 kg.

      • randombypasser kirjoitti:

        Näinpä

        Pänäin. Nyt meen ulos vähän minäkin happihyppelylle hetkeksi. Vi ses. 👍

      • G-LoveR kirjoitti:

        Pänäin. Nyt meen ulos vähän minäkin happihyppelylle hetkeksi. Vi ses. 👍

        Se vis 👍

      • G-LoveR kirjoitti:

        Etpäs! 😝

        Mulla taas on se L ja XL se väli. XL on väljä, mutta pysyy yllä ja moni L koko on joko sopiva tai tiukka. Ja miesten koossa. Naisten kokoja en ole sovitellu jokuseen vuoteen.

        On kun mun isoisä, se oli tollanen 186cm jättiläinen. 140 kg.

        Enkö? No kenenköhän noi naisten rievut mun kaapeissa sitten on? No ei ole tullut kukaan hakemaankaan, niin aattelin käyttää niitä, sama kai se on, säästyy omat rahatkin 😂

        No toi kollega painaa vain keijukaismaiset 110-115, vähän viikosta riippuen. Vartta on sen 12cm enemmän. Kätevä kun on semmonen kahden metrin zombie, niin sille voi lykätä kaikki sisäkattoduunit, kun se ei tartte tikkaita 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Löytyy kyllä ritarihuoneelta googlella, kun tiedät mun sukunimenkin. 😄

        Täytyy pitää mielessä, jos tulis taas kiksit soveltaa 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        Pommern vielä aikakaudeltaan. Avot. 👍

        No semmonen kartta löytyy helposti missä on Pommern ja siihen sitten feidattuna osa nykyistä Eurooppaa alle.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Löydät vaikka mitä sukunimelläni netistä suvustanikin. 😏

        No en ajatellut lähteä tonkimaan, mutta jos innostun tosta paitaperseilystä, niin sitten vähän joutuu kyllä 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        No en ajatellut lähteä tonkimaan, mutta jos innostun tosta paitaperseilystä, niin sitten vähän joutuu kyllä 😁

        No sieltä sitä löytyy jos tonkii helpostikin. 😄

      • G-LoveR kirjoitti:

        No sieltä sitä löytyy jos tonkii helpostikin. 😄

        Nippu murhamiehiä, merirosvoja, palkkasotureita ja kaikkea sellaista kivaa, kun kerran suvun lähtöseutu ja aikakausi olivat nuo 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Enkö? No kenenköhän noi naisten rievut mun kaapeissa sitten on? No ei ole tullut kukaan hakemaankaan, niin aattelin käyttää niitä, sama kai se on, säästyy omat rahatkin 😂

        No toi kollega painaa vain keijukaismaiset 110-115, vähän viikosta riippuen. Vartta on sen 12cm enemmän. Kätevä kun on semmonen kahden metrin zombie, niin sille voi lykätä kaikki sisäkattoduunit, kun se ei tartte tikkaita 😂

        Jotakin exien kolttuja, kyllä niitä voi käyttää aivan hyvin. Enhän minäkään yhtään ujostele kulkea pitkin kyliä ja töissäkin miesten kamppeissa. Ja varmasti näkee, ettei ne naisten osaltolta ole peräisin. Ja hiukset on miesten mallia.

        Mä oon vaan itteni näköinen. En mieti sen enempää muita. 😊

        Aika pitkä. Exäni oli 203 cm, mutta hoikka. Olisko ollu 80 kg-90 kg max. Lihavimmillaan.

      • randombypasser kirjoitti:

        Nippu murhamiehiä, merirosvoja, palkkasotureita ja kaikkea sellaista kivaa, kun kerran suvun lähtöseutu ja aikakausi olivat nuo 😂

        Sotilassuku niin mitä muutakaan ne olis, kun murhamiehiä. 😛

        Oli pappejakin.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Jotakin exien kolttuja, kyllä niitä voi käyttää aivan hyvin. Enhän minäkään yhtään ujostele kulkea pitkin kyliä ja töissäkin miesten kamppeissa. Ja varmasti näkee, ettei ne naisten osaltolta ole peräisin. Ja hiukset on miesten mallia.

        Mä oon vaan itteni näköinen. En mieti sen enempää muita. 😊

        Aika pitkä. Exäni oli 203 cm, mutta hoikka. Olisko ollu 80 kg-90 kg max. Lihavimmillaan.

        Toki naiset saa enemmän anteeksi, kun miehet mitä tulee habitukseen.

        Ei ole, kyllä exät on kaapit siivonneet mennessään, nyxää ei ole, ei tapailunaista eikä edes kodinhoitajaa. Mut ihan sama, vedän aamusta koltun niskaan kun lähden toimistolle jätkiä naurattamaan 😂

        No se on ollut varsin hoikka jätkä.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Sotilassuku niin mitä muutakaan ne olis, kun murhamiehiä. 😛

        Oli pappejakin.

        Katolisia pappeja, kenties? 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        Toki naiset saa enemmän anteeksi, kun miehet mitä tulee habitukseen.

        No enpä tiedä saako. Tai sitten voi olla, että en huomaa sitä, kun itteeni ei vois vähempää kiinnostaa. Kunhan on vaatteet päällä ja mieluiten puhtaat, niin se riittää mulle.

      • randombypasser kirjoitti:

        Ei ole, kyllä exät on kaapit siivonneet mennessään, nyxää ei ole, ei tapailunaista eikä edes kodinhoitajaa. Mut ihan sama, vedän aamusta koltun niskaan kun lähden toimistolle jätkiä naurattamaan 😂

        No se on ollut varsin hoikka jätkä.

        No sitten sää olet itte ne ostannu? Naurasko ne, jos menisit mekko päällä töihin? 😏

        Mä en naurais, luultavasti en reagois mitenkään. Jos joku mies tulis töihin naistenvaatteissa ja meikeissä. Kyllä se sit pian selviäis onko kyse vappuilusta vai onko hän girlish guy.

      • randombypasser kirjoitti:

        Katolisia pappeja, kenties? 😁

        Oliko Tuusulan kirkko katolinen? 😛

        Luttiksia tietääkseni.

        Voi olla, jos joku mun sivupersoonista on ryhtyny naiseks tai vähintään transuileen 🤣

        Taatusti naurais, oon mä niille pelleilly muutenkin, peruukkia ja kaikkea kivaa. Vähän pitää perseillä välillä ja mua ei niin ihmeesti hirvitä vetää leninkiä päälle ja pakkelia naamaan 😁

      • G-LoveR kirjoitti:

        Oliko Tuusulan kirkko katolinen? 😛

        Luttiksia tietääkseni.

        Oli lutikoita juu 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        Katolisia pappeja, kenties? 😁

        Meidän suvussa on Svedujakin, luterilaisia. Isoisoisäni oli suomenruotsalainen. 😁
        Heja Sverige. Ja äiteen äitin suku on Sveduja...

      • randombypasser kirjoitti:

        No enpä tiedä saako. Tai sitten voi olla, että en huomaa sitä, kun itteeni ei vois vähempää kiinnostaa. Kunhan on vaatteet päällä ja mieluiten puhtaat, niin se riittää mulle.

        No mut noin yleensä saa. Enemmän mies mekossa järkyttää, kun nainen puvussa. 🥴

      • G-LoveR kirjoitti:

        Meidän suvussa on Svedujakin, luterilaisia. Isoisoisäni oli suomenruotsalainen. 😁
        Heja Sverige. Ja äiteen äitin suku on Sveduja...

        Sun suku on varmaan vähän pitkin poikin pohjoisempaa Eurooppa, veikkaisin, sehän oli siien aikaan tapana että tytöt naitettiin milloin minnekin.

      • G-LoveR kirjoitti:

        No mut noin yleensä saa. Enemmän mies mekossa järkyttää, kun nainen puvussa. 🥴

        No se on totta. Jos mä lähtisin toimistolta kentälle mekossa, niin taatusti päät pyöris 😂
        Toki jokseenkin kaikki asiakkaat kattois hetken haavi auki ja alkais sitten nauraa, kyllä ne tietää millanen hulivili mä olen 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        Voi olla, jos joku mun sivupersoonista on ryhtyny naiseks tai vähintään transuileen 🤣

        Taatusti naurais, oon mä niille pelleilly muutenkin, peruukkia ja kaikkea kivaa. Vähän pitää perseillä välillä ja mua ei niin ihmeesti hirvitä vetää leninkiä päälle ja pakkelia naamaan 😁

        Ehkä sulla on latenttina joku naisgender?🤔

        Ne ottas vitsinä. Siinä sen jo näkee miten mekkoilevaan mieheen yleensä suhtaudutaan, nauretaan.

        Onhan monilla miehillä jo näkyny meikkiäkin katukuvassa. Ovat yleensä nuorempia. Janne Naakka tyyppisiä.

      • randombypasser kirjoitti:

        Oli lutikoita juu 😁

        Onneks ei torakoita. 🤣

      • randombypasser kirjoitti:

        Sun suku on varmaan vähän pitkin poikin pohjoisempaa Eurooppa, veikkaisin, sehän oli siien aikaan tapana että tytöt naitettiin milloin minnekin.

        No ei aatelisia. 😂

      • randombypasser kirjoitti:

        No se on totta. Jos mä lähtisin toimistolta kentälle mekossa, niin taatusti päät pyöris 😂
        Toki jokseenkin kaikki asiakkaat kattois hetken haavi auki ja alkais sitten nauraa, kyllä ne tietää millanen hulivili mä olen 😂

        Yym. Aika keljua sitten, kun onkin oikeasti transsukupuolinen ja nauretaan päin näköä. Mutta semmosta se on. Joutuu tottuu kaikenlaiseen. 🙂

      • G-LoveR kirjoitti:

        No ei aatelisia. 😂

        No ne just naitettiin minne tahansa mistä parhaan diilin sai 😂

      • G-LoveR kirjoitti:

        Ehkä sulla on latenttina joku naisgender?🤔

        Ne ottas vitsinä. Siinä sen jo näkee miten mekkoilevaan mieheen yleensä suhtaudutaan, nauretaan.

        Onhan monilla miehillä jo näkyny meikkiäkin katukuvassa. Ovat yleensä nuorempia. Janne Naakka tyyppisiä.

        Tuskin sentään, mutta sivutoiminen osa-aikakoomikko varmasti on geeneissä eikä ainakaan latenttina 😂

        Ainahan sitä lapset kokeilee kaikkea jännää 😉

      • G-LoveR kirjoitti:

        Yym. Aika keljua sitten, kun onkin oikeasti transsukupuolinen ja nauretaan päin näköä. Mutta semmosta se on. Joutuu tottuu kaikenlaiseen. 🙂

        No ei kai kukaan naura, jos ei tunne toista valmiiksi. Mutta jos minä lähtisin mekko päällä töihin, niin siitä naurusta ei tulisi loppua.

      • randombypasser kirjoitti:

        No ne just naitettiin minne tahansa mistä parhaan diilin sai 😂

        Näkyy olleen aatelisia itsekkin tai muutoin rikkaan suvun jolppeja. 😛

        Onneks ei eletä enää sitä aikaa. Joutusin pätkii pian päihin pakkonaittamista.

      • randombypasser kirjoitti:

        Tuskin sentään, mutta sivutoiminen osa-aikakoomikko varmasti on geeneissä eikä ainakaan latenttina 😂

        Ainahan sitä lapset kokeilee kaikkea jännää 😉

        On huomattu! 😴😝

        Ja homot ja transsukupuoliset ja ja ja.. Rokkarit. 😁

      • randombypasser kirjoitti:

        No ei kai kukaan naura, jos ei tunne toista valmiiksi. Mutta jos minä lähtisin mekko päällä töihin, niin siitä naurusta ei tulisi loppua.

        Kyllä nauraa. Sun kohdalla toki syy olis eri.

      • G-LoveR kirjoitti:

        On huomattu! 😴😝

        Ja homot ja transsukupuoliset ja ja ja.. Rokkarit. 😁

        Älä, miten sen on huomannut? 😁

        Kundi meikkaa 😉

      • G-LoveR kirjoitti:

        Kyllä nauraa. Sun kohdalla toki syy olis eri.

        Ai? No ei ole tullut itelle vastaan, vaikka on noita trans-miehiä tullut useamminkin vastaan.

      • randombypasser kirjoitti:

        Ai? No ei ole tullut itelle vastaan, vaikka on noita trans-miehiä tullut useamminkin vastaan.

        Transsukupuolisten ryhmissä kuulee ikäviä asioita siitä miten ihmiset suhtautuu. Omaisetkin. Jotka on joskus pahempiakin, kun vieraat ihmiset.

      • randombypasser kirjoitti:

        Älä, miten sen on huomannut? 😁

        Kundi meikkaa 😉

        Mitenkähän olis. 😅

        Vaan miksi naiset meikkaa, nehän on muka se kauniimpi sukupuoli muutenkin. Rumathan ne meikkiä tarvii, sano mummokin eläessään.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Transsukupuolisten ryhmissä kuulee ikäviä asioita siitä miten ihmiset suhtautuu. Omaisetkin. Jotka on joskus pahempiakin, kun vieraat ihmiset.

        Onhan niitä joo, ennakkoluuloisia.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Mitenkähän olis. 😅

        Vaan miksi naiset meikkaa, nehän on muka se kauniimpi sukupuoli muutenkin. Rumathan ne meikkiä tarvii, sano mummokin eläessään.

        Niin, se on hyvä kysymys. Vaan saahan sillä meikillä maalattua ittestään usein pikkasen kauniimman, vaikka olis kuinka kaunis valmiiksi. Kumma maailma.

      • randombypasser kirjoitti:

        Onhan niitä joo, ennakkoluuloisia.

        Ennakkoluuloisia ja vitun ilkeitä ihmisiä joita vois vetää turpaan sillä sekunnilla, kun naamansa avaa.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        On se sitten kesää silmällä pitäen saaketin hyvä, että tuo sänkyni 140cm, et putoa sieltä pyörit ja möyrit siellä yksin menemään 🤣

        Tuohan on jo luksusta noin leveä sänky 😁 Ihan ei pysty pitkittäin pötköttämään, mutta hyvin mahtuu minä ja kisut 😂

        Ja hanki nyt se sängynpäätykin varmuuden vuoksi. Mitähän niitä solmuja muuten kokeilisi? 😉 Tai no mielikuvitus pelastaa tässäkin, onhan sitä vaikka mitä viritelmiä ihmisillä. Mikäs se ohjelma on, jossa ihmiset joutuvat lemmenleikeistä ensiapuun.. 🤔 Sitä katsoessa tulee kyllä fiilis, että viritelmät eivät ole olleet ihan loppuun asti harkittuja 😄

      • randombypasser kirjoitti:

        Niin, se on hyvä kysymys. Vaan saahan sillä meikillä maalattua ittestään usein pikkasen kauniimman, vaikka olis kuinka kaunis valmiiksi. Kumma maailma.

        No kauniimmankin on täysin näkökulmakysymys. Mun silmään kukaan ei ole kauniimpi meikattuna, vain meikattu versio. Mä kun en pidä täydellistä pakkelointia ihmiskauneutena, vain illuusiona. Mikä on tehty meikein.

      • G-LoveR kirjoitti:

        Ennakkoluuloisia ja vitun ilkeitä ihmisiä joita vois vetää turpaan sillä sekunnilla, kun naamansa avaa.

        Ainahan niitä on ja uus sukupolvi syntyy vähän väliä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on jo luksusta noin leveä sänky 😁 Ihan ei pysty pitkittäin pötköttämään, mutta hyvin mahtuu minä ja kisut 😂

        Ja hanki nyt se sängynpäätykin varmuuden vuoksi. Mitähän niitä solmuja muuten kokeilisi? 😉 Tai no mielikuvitus pelastaa tässäkin, onhan sitä vaikka mitä viritelmiä ihmisillä. Mikäs se ohjelma on, jossa ihmiset joutuvat lemmenleikeistä ensiapuun.. 🤔 Sitä katsoessa tulee kyllä fiilis, että viritelmät eivät ole olleet ihan loppuun asti harkittuja 😄

        No kyllä siinä voi X:nä hyvin nukkua, kisu vielä kummallekin kyljelle 😂

        Jaa että menin sitten yllyttämään yllytyshullua? Pitääkö olla huolissaan? 😂
        Katotaan mitä tässä ehtii, laiskimmillaan riittää kun poraa päätyyn isompia reikiä sopiville kohdin, seinää vastenhan se kuitenkin on.
        En o ikinä kattonu, mutta joo tiedän ja just se on Lemmenleikeistä ensiapuun. Ja onneks toi Jorvin sairaala on tossa muutaman kilometrin päässä, ne on kyllä nähneet kaiken 🤣

      • G-LoveR kirjoitti:

        No kauniimmankin on täysin näkökulmakysymys. Mun silmään kukaan ei ole kauniimpi meikattuna, vain meikattu versio. Mä kun en pidä täydellistä pakkelointia ihmiskauneutena, vain illuusiona. Mikä on tehty meikein.

        Niin, kauneus on katsojan silmissä, niinhän se on. Jos joku kokee tarttevansa meikkiä, niin olkoon sitten niin.

      • randombypasser kirjoitti:

        Ainahan niitä on ja uus sukupolvi syntyy vähän väliä.

        On, mutta eiköhän joissain asioissa nuoremmat sukupolvet vähän järkevämpiäkin ole. Ettei hirnu asioille mitkä voi satuttaa.

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Samaa vikaa, jalat hujan hajan pitkin sänkyä ja koukussa vattallaan. Siinä on aika oltavat kahdella, jos sänky on ahdas.

        Minä kun oon lyhyen rotevan miehen kokoinen, niin en vie tilaa paljon pituussuunnassa, mutta leveyssuunnassa kylläkin. 😆

        Kuumuus on karseeta, huhhuh. Kesällä vielä jollei viilennys pelaa. 🥵 Ei siinä nuku Erkkikään.

        Kyllä pitää olla kunnon tila nukkua ja oma peitto 😁 Hempeily ja haliminen miehen kanssa on ihanaa, mutta nukkuessa en kaipaa niinkään kainaloa vaan kunnon nukkumaolosuhteita. Riittävästi tilaa, puhtaat petivaatteet, pimeyttä, sopivaa viileyttä, ei mitään ihmeellisiä hajuja tai ääniä. Luojan kiitos kotona on viilennys, niin kovimmillakin helteillä pysyy lämpötila 21-22 asteessa. Ihan kammottavaa on yrittää nukkua, jos on ollut hellettä monta päivää putkeen ja yökin niin lämmin, ettei mikään tuuletuskaan auta 😬

      • G-LoveR kirjoitti:

        On, mutta eiköhän joissain asioissa nuoremmat sukupolvet vähän järkevämpiäkin ole. Ettei hirnu asioille mitkä voi satuttaa.

        Hiljalleen hiljalleen, kyllä se siitä asettuu.

      • randombypasser kirjoitti:

        Niin, kauneus on katsojan silmissä, niinhän se on. Jos joku kokee tarttevansa meikkiä, niin olkoon sitten niin.

        Juu toki, muttei se nainen siitä sen kauniimmaksi todellisuudessa muutu, silmänlumeella vaan pelataan. Sama lärvi tököttien alla yhä edelleen.

        Toimistolta kuvattu?

        https://youtu.be/44ogc9tth0I

        Ei, sehän on niin sanotusti hämäystä se meikki.

        Ei toi o toimistolta, muu porukka ei osaa irrotella samoin kuin minä 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä pitää olla kunnon tila nukkua ja oma peitto 😁 Hempeily ja haliminen miehen kanssa on ihanaa, mutta nukkuessa en kaipaa niinkään kainaloa vaan kunnon nukkumaolosuhteita. Riittävästi tilaa, puhtaat petivaatteet, pimeyttä, sopivaa viileyttä, ei mitään ihmeellisiä hajuja tai ääniä. Luojan kiitos kotona on viilennys, niin kovimmillakin helteillä pysyy lämpötila 21-22 asteessa. Ihan kammottavaa on yrittää nukkua, jos on ollut hellettä monta päivää putkeen ja yökin niin lämmin, ettei mikään tuuletuskaan auta 😬

        Tuokin joo, oma peitto. Ne tuplatäkit voi olla romanttinen ajatus, mutta käytännössä toinen nykii koko peiton itselleen tai on kuuma. 😆

        Ilmanlämpöpumppu tai muu yhtä tehokas viilennin on must. Ihan hirveetä tosiaan, kun helteillä yrittää nukkua ja huone on kuin pätsi.

      • randombypasser kirjoitti:

        Ei, sehän on niin sanotusti hämäystä se meikki.

        Ei toi o toimistolta, muu porukka ei osaa irrotella samoin kuin minä 😂

        Jotkut naiset kuitenkin suuttuu, kun heille tämän kertoo. Tai jos sanoo, että oot nätimpi ilman meikkiä, aito ittesi.

        Se on joillekin niin kaaliin iskostettu, että pitää olla, naisena kuuluu meikata. Ja paskat kuulu.😄

        On mullekin meikkiä ehdoteltu, et olisin nätimpi. Vaan en tuu yhtään nätimmäksi mitä oon ilman. Naamani on vaan sitten maalattu epämukavan tuntuisilla kemikaaleilla, yök. Ei kiitos. Mielummin näytän ittelleni, ilman meikkejä.

        Jos se oli tulevaisuudesta filmin pätkä? 😛

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No kyllä siinä voi X:nä hyvin nukkua, kisu vielä kummallekin kyljelle 😂

        Jaa että menin sitten yllyttämään yllytyshullua? Pitääkö olla huolissaan? 😂
        Katotaan mitä tässä ehtii, laiskimmillaan riittää kun poraa päätyyn isompia reikiä sopiville kohdin, seinää vastenhan se kuitenkin on.
        En o ikinä kattonu, mutta joo tiedän ja just se on Lemmenleikeistä ensiapuun. Ja onneks toi Jorvin sairaala on tossa muutaman kilometrin päässä, ne on kyllä nähneet kaiken 🤣

        Tai sitten kissat nukkuu äksänä ja minä jossain reunalla kippurassa. Eikö se yleensä kisujen kanssa niin mene? 😁

        Pitää olla ehdottomasti huolissaan 🤣 Kannattaa hankkia kunnon ensiapuvehkeet jo valmiiksi 😂 Ja juuri tuo ohjelma joo! Olen jakson tai pari nähnyt ja ne tapaukset oli kyllä sellaisia, että niitä katsoessa tunsi itsensä erittäin vaniljaksi 😄 Kaikkea sitä onkin.. Vaikka en tuomitse, sanon vaan, että järki on hyvä pitää mukana tilanteessa kuin tilanteessa 😊

      • G-LoveR kirjoitti:

        Jotkut naiset kuitenkin suuttuu, kun heille tämän kertoo. Tai jos sanoo, että oot nätimpi ilman meikkiä, aito ittesi.

        Se on joillekin niin kaaliin iskostettu, että pitää olla, naisena kuuluu meikata. Ja paskat kuulu.😄

        On mullekin meikkiä ehdoteltu, et olisin nätimpi. Vaan en tuu yhtään nätimmäksi mitä oon ilman. Naamani on vaan sitten maalattu epämukavan tuntuisilla kemikaaleilla, yök. Ei kiitos. Mielummin näytän ittelleni, ilman meikkejä.

        Jos se oli tulevaisuudesta filmin pätkä? 😛

        Toi ei voi olla tulevaisuudestakaan noilla meiän ukkeleilla, ei ne kyllä ikinä revittele kunnolla enkä usko että mikään sitä muuttaa 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten kissat nukkuu äksänä ja minä jossain reunalla kippurassa. Eikö se yleensä kisujen kanssa niin mene? 😁

        Pitää olla ehdottomasti huolissaan 🤣 Kannattaa hankkia kunnon ensiapuvehkeet jo valmiiksi 😂 Ja juuri tuo ohjelma joo! Olen jakson tai pari nähnyt ja ne tapaukset oli kyllä sellaisia, että niitä katsoessa tunsi itsensä erittäin vaniljaksi 😄 Kaikkea sitä onkin.. Vaikka en tuomitse, sanon vaan, että järki on hyvä pitää mukana tilanteessa kuin tilanteessa 😊

        Se on kyllä totta että noi pyrkii valtaamaan joka neliösentinkin 😁

        Ai saakeli... Tarttee sittenkin varmuuden vuoksi viedä kaikki köydet, narut, hihnat, nippusiteet aivan kaikki vaikka kellariin sen visiitin ajaksi 😂
        Ääääh, laastari ja burana saa riittää, Jorvi hoitaa loput, koska kuitenkin tuot omat köydet, nippusiteet ja muut 😂

        Oon siitä sarjasta tietty mainoksia nähny ja jo niistä käy ilmi että ihmisen seksielämä voi olla varsin värikästä. Ja kivuliastakin 🤣

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Tuokin joo, oma peitto. Ne tuplatäkit voi olla romanttinen ajatus, mutta käytännössä toinen nykii koko peiton itselleen tai on kuuma. 😆

        Ilmanlämpöpumppu tai muu yhtä tehokas viilennin on must. Ihan hirveetä tosiaan, kun helteillä yrittää nukkua ja huone on kuin pätsi.

        Tuplatäkit on täydellisen toimimaton konsepti 😄 Kumpikin nykii peittoa itselle, tulee herkästi kuuma ja mitä inhoan ehkä eniten, on se "ilman" tunne peiton alla kun täkkiä ei saa kiedottua ympärilleen riittävän tiiviisti. Minä pidän peittoni, mies tuokoon omansa 😁

        Asuin aikoinaan asunnossa, joka kuumeni helteillä läkähdyttäväksi pätsiksi. Yhtenä kesänä hellejakson aikana oli useita trooppisia öitä peräjälkeen, ilma seisoi, yritettiin läpivetoa ja sisään saatiin vain ampiaisia, kun olivat tehneet pesän jonnekin parvekkeen kattolautojen väliin. Sillä hetkellä vannoin, etten enää ikinä asu kämpässä, jota ei saa viileäksi. Moni vetoaa siihen, että Suomessa hellejaksot ovat niin lyhyitä, mutta kyllä se lämmin jakso itselleni ainakin ihan riittävän pitkä on 😄

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Se on kyllä totta että noi pyrkii valtaamaan joka neliösentinkin 😁

        Ai saakeli... Tarttee sittenkin varmuuden vuoksi viedä kaikki köydet, narut, hihnat, nippusiteet aivan kaikki vaikka kellariin sen visiitin ajaksi 😂
        Ääääh, laastari ja burana saa riittää, Jorvi hoitaa loput, koska kuitenkin tuot omat köydet, nippusiteet ja muut 😂

        Oon siitä sarjasta tietty mainoksia nähny ja jo niistä käy ilmi että ihmisen seksielämä voi olla varsin värikästä. Ja kivuliastakin 🤣

        Älä nyt mitään minnekään piiloon vie just kun mä sain hyvän innokkeen alkaa testailemaan kaikenlaisia välineitä ja käyttämään uinuksissa ollutta luovuuttani 🤣 Mä oon muuten otettu, että kuvittelet mulla olevan nippusiteitä kun mulla tasan tarkkaan muutama onneton työkalu, kuten se pulttiviputin 😂

        Mulle riittää kyllä vähän värittömämpikin seksielämä, jos verrokkina on tuon ohjelman tapaukset 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuplatäkit on täydellisen toimimaton konsepti 😄 Kumpikin nykii peittoa itselle, tulee herkästi kuuma ja mitä inhoan ehkä eniten, on se "ilman" tunne peiton alla kun täkkiä ei saa kiedottua ympärilleen riittävän tiiviisti. Minä pidän peittoni, mies tuokoon omansa 😁

        Asuin aikoinaan asunnossa, joka kuumeni helteillä läkähdyttäväksi pätsiksi. Yhtenä kesänä hellejakson aikana oli useita trooppisia öitä peräjälkeen, ilma seisoi, yritettiin läpivetoa ja sisään saatiin vain ampiaisia, kun olivat tehneet pesän jonnekin parvekkeen kattolautojen väliin. Sillä hetkellä vannoin, etten enää ikinä asu kämpässä, jota ei saa viileäksi. Moni vetoaa siihen, että Suomessa hellejaksot ovat niin lyhyitä, mutta kyllä se lämmin jakso itselleni ainakin ihan riittävän pitkä on 😄

        Sekin joo, totta tosiaan se peitto on ikään kuin ilmassa, kun se on toisenkin ihmisen päällä ja väliin jää "ilmatasku".

        Mä kanssa tykkään möyriä peittoni ihan itseni ympärille.

        Ohhoh, mites te ne ampparit saitte häipymään, meni yö niitä kaaksittaessa? 😅

        Ilmastointilaite, viilennin, joku on oltava ettei jääkaappiin tarvi yöksi mennä. Samaa mieltä.

        On se nukkuaikaan hanurista, jos ei helteen takia saa nukuttua. Kyllä ketuttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt mitään minnekään piiloon vie just kun mä sain hyvän innokkeen alkaa testailemaan kaikenlaisia välineitä ja käyttämään uinuksissa ollutta luovuuttani 🤣 Mä oon muuten otettu, että kuvittelet mulla olevan nippusiteitä kun mulla tasan tarkkaan muutama onneton työkalu, kuten se pulttiviputin 😂

        Mulle riittää kyllä vähän värittömämpikin seksielämä, jos verrokkina on tuon ohjelman tapaukset 😁

        Ai jaa... Kai mä sitten kesällä nostan kaikki hihnat ja nippusiteet tohon näkyville, niin sun ei tartte jokaista kaappia ja lipastoa penkoa 😂
        On sulla nippusiteitä tietenkin, ne on vaan erinimisiä sulla niin siksi et tunnista mun termiä 😂

        No todellakin, se vähän mitä mainoksista sai tolkkua, niin vaniljaa kiitos 👍😁

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ai jaa... Kai mä sitten kesällä nostan kaikki hihnat ja nippusiteet tohon näkyville, niin sun ei tartte jokaista kaappia ja lipastoa penkoa 😂
        On sulla nippusiteitä tietenkin, ne on vaan erinimisiä sulla niin siksi et tunnista mun termiä 😂

        No todellakin, se vähän mitä mainoksista sai tolkkua, niin vaniljaa kiitos 👍😁

        Hieno juttu, ties mitä kaikkea kivaa niistä saa kyhättyä 😁

        Ja niin, onko nippusiteet niitä rinkulakiristimiä? Niitä saattaa jossain ehkä ollakin 🤣 Otan ne ehdottomasti mukaan, niillähän saa kaiken paikoilleen melkein yhtä hyvin kuin jeesusteipillä 😄

        Vaikka ja mitä, kivoja himmeleitä ja kaikkea, jopa ilman ihmistä siellä seassa 😂
        Mulla on tommonen katosta kettingeillä roikkuva leuanvetotanko, niin se plus hihnoja voikin olla vielä kova sana 🤣

        Rinkulakiristin voisi olla, jos puhumme muovisista, yleensä mustista tai valkoisista, kuulostaisi kyllä juuri sinun termiltäsi 😂

        Ei me mihinkään tanssimaan ehditä kun käydään läpi mun työkaluja ja välineitä ihmetellään niiden nimiä ja kikatetaan täällä hulluna 🤣

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Sekin joo, totta tosiaan se peitto on ikään kuin ilmassa, kun se on toisenkin ihmisen päällä ja väliin jää "ilmatasku".

        Mä kanssa tykkään möyriä peittoni ihan itseni ympärille.

        Ohhoh, mites te ne ampparit saitte häipymään, meni yö niitä kaaksittaessa? 😅

        Ilmastointilaite, viilennin, joku on oltava ettei jääkaappiin tarvi yöksi mennä. Samaa mieltä.

        On se nukkuaikaan hanurista, jos ei helteen takia saa nukuttua. Kyllä ketuttaa.

        Omaa peittoa pitää pystyä halimaan 😊

        Aikamme siinä vähän yritettiin ohjailla innokkaimpia amppareita ulos parvekkeen ovesta, mutta lopulta piti vain luovuttaa ja laittaa ovi kiinni. Keskellä yötä ampparit oli onneksi hyvin laiskoja, muutamia päristeli siinä mutta riittävästi, jotta unesta sai vain haaveilla kun korvan juuressa alkoi pörinä. En ole mitenkään neuroottinen ampparien pelkääjä, mutta en minä sentään öitäni halua amppareiden kanssa viettää 😄

        Kuumassa nukkumisesta tulee melkein krapulainen olo aamulla kun herää. Jos nyt on siis saanut ylipäätään unen päästä kiinni.. Kerran yövyin Tampereella Koskipuiston Scandicissa eikä siellä mitään ilmastointia ollut. Ikkunat auki yritin epätoivoisesti nukkua, mutta Tampereen iloiset yöeläjät pitivät huolen siltä, ettei tarvinnut nukkua sinäkään yönä 😄

        Kauhuelokuva, ampiaiset. 🐝💥

        Mä en kyllä nukkuis silmällistäkään ampiainen seurassani. Niin viheliäinen polte, kun se pistää että himpuran vimpura ja jutkan pujut. 😁

        Niin tulee, huono ja vetämätön olo. Ei helteet kivoja ole, vaikka kesä on kivaa aikaa. 22-25 astetta piisaa. 😊

        Eli ei sinne yöpymään. Koskipuistoon. 😆

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Vaikka ja mitä, kivoja himmeleitä ja kaikkea, jopa ilman ihmistä siellä seassa 😂
        Mulla on tommonen katosta kettingeillä roikkuva leuanvetotanko, niin se plus hihnoja voikin olla vielä kova sana 🤣

        Rinkulakiristin voisi olla, jos puhumme muovisista, yleensä mustista tai valkoisista, kuulostaisi kyllä juuri sinun termiltäsi 😂

        Ei me mihinkään tanssimaan ehditä kun käydään läpi mun työkaluja ja välineitä ihmetellään niiden nimiä ja kikatetaan täällä hulluna 🤣

        Rinkulakiristin kuvaa paljon paremmin sitä kuin nippuside. Eihän kaikkea aina välttämättä nippuun laiteta, vaan sitä voi käyttää monella muullakin tavalla 😊

        Se riski on olemassa, että työkalut, niiden nimien opettelu ja leuanvetotangon potentiaalin tutkiminen vie mennessään niin, ettei ehditä tanssimaan 😂 Se hyvä puoli tanssissa kuitenkin on, että sitä voi tehdä melkein missä vain, milloin vain, vaikka omassa keittiössä 😄

        Totta 🤣

        Kyllä se ihan teoreettinen riski on, varsinkin kun mun pitää ehtiä oppia kaikki sun kätevät termit 😁
        Tanssimaan mahtuu melkein neliömetrillä, hitaita tottakai. Kyllä tässä mun olkkarissa mahtuu pikkasen pyörähtämään, kun pöydän nostaa sivuun. Ja se leuanveto tanko on tossa olkkarin suulla, niin jahka niputat mut sinne, voit tanssia tossa olkkarissa omaksi iloksesi ja minä roikun tangossa katselemassa ihmeissäni että mites tässä nyt näin pääsi käymään 🤣

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Kauhuelokuva, ampiaiset. 🐝💥

        Mä en kyllä nukkuis silmällistäkään ampiainen seurassani. Niin viheliäinen polte, kun se pistää että himpuran vimpura ja jutkan pujut. 😁

        Niin tulee, huono ja vetämätön olo. Ei helteet kivoja ole, vaikka kesä on kivaa aikaa. 22-25 astetta piisaa. 😊

        Eli ei sinne yöpymään. Koskipuistoon. 😆

        Ampiaisen pisto on kyllä viheliäinen. Itselläni tulee myös kunnon polte ja pistokohdan turpoaminen, joten välttelen ampiaisten läheisyyttä. Kunnioitan luonnon moninaisuutta ja sinne mahtuu kaikenlaiset ötökötkun, mutta pysyköön silti pois minun makuuhuoneestani 😬

        Rakastan kesää eikä lämpö ja aurinko haittaa, päinvastoin, mutta kuumuutta täytyy päästä pakoon yöksi. Lämpimät yöt ovat tosin ihania. Voi viettää yötöntä yötä jossain rannalla, jolloin kallio tuntuu lämpimältä vielä pitkään ja leppeä tuuli hyväilee ihoa samalla kun huljuttelee varpaita helteiden lämmittämässä vedessä. Parasta kesässä ☀️

        Joo en suosittele yöpymistä Koskipuistossa, en hotellissa enkä puiston penkillä 😄

        Perhana, meinasin puiston penkkiä vuokralle kysyä, mutta jos se on noin epä suositeltava paikka koko Koskipuisto, niin kierrän kaukaa. 😆

        Joskus on amppari päässyt tuikkaamaan kaulaan ja käteen, talon räystäslautoja maalatessa. Vois sanoa, että tuska oli varsinkin kaulassa melkoinen. Kädessä ei niin tuntunut, ei kaiketi ehtinyt kunnolla myrkyttää. 🥴

        Kuulostaa kivalta toi kesäyön kuvaus. Nyt vaan tulis kunnon kesä, pitkä kesä. Mä tykkään loikoa riippumatolla ja tsuumailla kesäiselle taivaalle. Ihan magee tapa rentoutua sekin.

        Vaan täytyy mönkiä untenmaille. Huomenna olis taas iltapäivätöitä. Aamusta muksujen kouluun nakitus jne. 🙂

        Hyvää yötä, kesäisiä unia. 🏖️☺️

      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Vaan täytyy mönkiä untenmaille. Huomenna olis taas iltapäivätöitä. Aamusta muksujen kouluun nakitus jne. 🙂

        Hyvää yötä, kesäisiä unia. 🏖️☺️

        Kiitos samoin, kesäisen leppoisia unia sinne 😊☀️

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Totta 🤣

        Kyllä se ihan teoreettinen riski on, varsinkin kun mun pitää ehtiä oppia kaikki sun kätevät termit 😁
        Tanssimaan mahtuu melkein neliömetrillä, hitaita tottakai. Kyllä tässä mun olkkarissa mahtuu pikkasen pyörähtämään, kun pöydän nostaa sivuun. Ja se leuanveto tanko on tossa olkkarin suulla, niin jahka niputat mut sinne, voit tanssia tossa olkkarissa omaksi iloksesi ja minä roikun tangossa katselemassa ihmeissäni että mites tässä nyt näin pääsi käymään 🤣

        Ja niitä termejähän riittää 😂

        Eli nippusiteitä, jotain kettinkiä tai köyttä ja jeesusteippiä niin eikös sillä yhden miehen pakettiin niputa 🤔 Hieman kyllä naurattaa ajatus susta roikkumassa jossain tangossa. Olisi kisutkin ihmeissään, että mitä se iskä nyt on keksinyt 😂
        Ehkä mä mieluummin pidän sut silti tanssikaverina kuin niputan 😊

        Nyt alan menemään unille, pitkä viikko taas edessä.. Hyvää yötä!

        No me voidaan sit kesällä ottaa semmonen kuva, jossa roikun siinä tangossa ja kieräytät hihnat ranteiden ympärille. Jää semmonen kiva muisto reissusta 🤣
        Ja sitten voit ottaa hihnat pois, ellet siihen mennessä ole jo täysin villiintynyt 😁

        Ei nuo katit enää kovin helpolla mun hullutuksista hämmenny, ennemminkin kattovat laiskasti tassujensa päältä että jaaha, äijällä taas iso pyörä lähti viipottaan 😂

        Jo vain, hyvät yöt! Näin taka- sekä etukäteen 😂

        Luulen, että menisi enemmänkin hervottomaksi nauruksi kuin villiintymiseksi, jos sitoisin aikuista miestä roikkumaan tankoon 😂 Eihän siitä mitään tulisi, mutta näen jo kisujen ylenkatsovat ilmeet, kun ihmettelisivät mitä ihmisorjat on taas keksineet 😁

        Ja samoin sinne hyvää yötä jo näin hyvissä ajoin 😆

        No siis mä olen sen verran hupailja ja yllytyshullu, että pakkohan toi on toteuttaa, on ne sitten hihnat, nippusiteet you name it 🤣

        Ja kissoista viis, tuskin edes neljää, ne on niin tottuneet ja aivan kypsiä kaikkin mun hölmöilyihin. Mitä nyt Lempi välillä innostuu pelleilemään mukana 😂

    • Anonyymi

      Ei hirvitä. En mä koe parisuhdetta mitenkään pelottavaksi tai vaikeaksi asiaksi. Oikeastaan tuo "elämään samaan osoitteeseen, jakamaan arki ja paljon muutakin" on minusta jopa se helppo asia parisuhteessa.

      Enemmän mua risoo se itse tutustuminen ja että pitäisi muka jotenkin yrittää kiinnostua tuntemattomasta ihmisestä. Treffailu ei ole lainkaan minun juttuni. Mua ei vaan voisi vähempää kiinnostaa lähteä edes johonkin kahvittelemaan sellaisen kanssa, josta en ole jo valmiiksi kiinnostunut. Se kiinnostava yksilö pitää tulla vastaan jossain aivan muissa kuvioissa, tutustumisen ja kiinnostumisen pitää tapahtua luonnollisissa ympyröissäni. Mä vaan koen treffailun ja tapailun vaan täysin turhaksi ajanhukaksi, niin rumalta kuin ehkä kuulostaakin sanoa noin.

      Lisäksi en kaipaa lainkaan ihastumista ja sitä kaikkea hössötystä. Kun voisikin vain hypätä suoraan siihen tuntemiseen ja selkeyteen ja siihen yhteenmuuttamiseen ja muuhun vastaavaan helppoon osuuteen.

      • Anonyymi

        P.S. Väliksen usein tarjoama maailmankuva, että nappaat vaan vastaantulijan kadulla, pussaat ja viet mukanasi, olisi aivan ihanan simppeli kuvio.

    • Anonyymi

      Jos pelottaa ja on tottunut melkolailla itsenäiseen elämäntyyliin, niin tässä ajatus pohdittavaksi:

      Miksi parisuhde tarkoittaa ajatuksissa automaattisesti tuota yhdessä asumistakin?

      Tiedän parikin jo iällä ja naimisissa olevaa pariskuntaa jotka ovat olleet kimpassa jo vuosikymmeniä, mutta eivät ole asuneet koskaan yhdessä.

      -keinovaginamies-

      • Mulle tuo yhdessä asuminen on se, missä sen toisen todella oppii tuntemaan ja oppii myös itsestään pirusti lisää. Ja se on yksi niistä jutuista jotka ovat minulle tärkeitä ja arvokkaita parisuhteessa. Jos joku toinen haluaa ja moni haluaakin, elää itseäisemmin ja ns. poimia rusinat pullasta niin sehän vain sopii minulle, antaa mennä vain.

      • Anonyymi

        Tarjoilet nyt tuota mallia meille?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarjoilet nyt tuota mallia meille?

        Mä en mitään tarjoile, ota jostain palasia ja kasaa oma mallis, millainen se ikinä onkaan.

    • Anonyymi

      Onko iällä väliä kun ihastut?

      • On sillä kyllä, on.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        On sillä kyllä, on.

        Nuorempiinko yleensä vai saman ikäinen, vanhempi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuorempiinko yleensä vai saman ikäinen, vanhempi?

        No tähän saakka kaikki yhtä vaille ovat sattuneet olemaan nuorempia, joten kai se tendessi on siihen suuntaan, vaikkei mitään ennakkovalintaa ollutkaan tehtynä.
        Enemmän luotan siihen, että kun on tekemisissä, kohtaa, niin asiat kyllä lähtevät siitä liikkeelle minne ikinä etenevätkään.

      • No on sillä jos ikäero on useamman kymmenenvuoden luokkaa mutta ei joku 10v-15v vielä mitään merkitse ainakaan mulle vaan se ihminen on kaikkein tärkein ei hänen ikänsä.🙂.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No tähän saakka kaikki yhtä vaille ovat sattuneet olemaan nuorempia, joten kai se tendessi on siihen suuntaan, vaikkei mitään ennakkovalintaa ollutkaan tehtynä.
        Enemmän luotan siihen, että kun on tekemisissä, kohtaa, niin asiat kyllä lähtevät siitä liikkeelle minne ikinä etenevätkään.

        Mun miehet on olleet vanhempia hän on nuorempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mun miehet on olleet vanhempia hän on nuorempi.

        No yleensähän se on niin, että leidi on nuorempi ja herra vanhempi. Kuka on hän, joka on nuorempi?

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No yleensähän se on niin, että leidi on nuorempi ja herra vanhempi. Kuka on hän, joka on nuorempi?

        Mutta ei paljoa.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No yleensähän se on niin, että leidi on nuorempi ja herra vanhempi. Kuka on hän, joka on nuorempi?

        Miksi se olisi yleensä niin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se olisi yleensä niin?

        Se on yleensä niin päin, mutta en minä tiedä. Se on globaalisti noin, joten sinun kannattaa kysyä asiaa sosiologeilta ja antropologeilta.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No yleensähän se on niin, että leidi on nuorempi ja herra vanhempi. Kuka on hän, joka on nuorempi?

        K mies on nuorempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        K mies on nuorempi.

        Ok, en tunne 😁

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Ok, en tunne 😁

        Se olisi ollut harvinaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi ollut harvinaista.

        Ihmeiden aika ei ole ohi, sanotaan 😉

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        Se on yleensä niin päin, mutta en minä tiedä. Se on globaalisti noin, joten sinun kannattaa kysyä asiaa sosiologeilta ja antropologeilta.

        Eipä se enää nykyään Suomessa ole mitenkään selvää. Muutenkin täällä pariudutaan pääosin +-1 vuotta ikäisen kanssa, joka siis tosiaan voi hyvin olla toiseenkin suuntaan. En mä sitä kiellä, että vanhoin aikoina mies on tuppannut olemaan aina se vanhempi ja aikuistuvathan miehet hitaammin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se enää nykyään Suomessa ole mitenkään selvää. Muutenkin täällä pariudutaan pääosin -1 vuotta ikäisen kanssa, joka siis tosiaan voi hyvin olla toiseenkin suuntaan. En mä sitä kiellä, että vanhoin aikoina mies on tuppannut olemaan aina se vanhempi ja aikuistuvathan miehet hitaammin.

        Vastikään julkaisiin globaali tutkimus, muistaakseni se julkaistiin viime vuoden lopulla ja siinä oli muistaakseni haastateltu 200.000 pariskuntaa. Keskimäärin naiset olivat noissa suhteissa himpun alla 4 vuotta nuorempia, mikä täsmää edellisiin tutkimuksiin modernilta ajalta.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No tähän saakka kaikki yhtä vaille ovat sattuneet olemaan nuorempia, joten kai se tendessi on siihen suuntaan, vaikkei mitään ennakkovalintaa ollutkaan tehtynä.
        Enemmän luotan siihen, että kun on tekemisissä, kohtaa, niin asiat kyllä lähtevät siitä liikkeelle minne ikinä etenevätkään.

        Vai että näin. Miksihän joka ikinen mies on ollut minua nuorempi. Jopa kymmenen vee. Älkää nyt luulko itsestänne enempiä kun olettekaan. Olette papparaisia💩

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai että näin. Miksihän joka ikinen mies on ollut minua nuorempi. Jopa kymmenen vee. Älkää nyt luulko itsestänne enempiä kun olettekaan. Olette papparaisia💩

        Minä kuuluun tilastolliseen haarukkaan, mutta se on vain keskimääräinen yleistys ja tottakai poikkeamia siitä on, on itse asiassa paljonkin. Sinä olet yksi heistä ja sikäli tietysti onnekas, että olet saanut nuorta miestä.

        Totta hitossa ollaan. Tai no minä olen, muiden ikiä en tiedä. Enkä minä mitään luule, vaan otan sen mitä saan, jos saan. Tähän asti olen saanut ja pitkissä suhteissani kumppanit ovat olleet -4, +4, -10. ja -9. Keskiarvo siis hieman viisi vuotta minua nuorempia, joka itse asiassa osuu varsin lähelle globaalia keskiarvoa, yllätys.

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        On sillä kyllä, on.

        Onhan sillä: 25, 35, 40, 50, ja esim. 53, 57, 60, 62 jne..

        On merkitystä. Kai sä tajuut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sillä: 25, 35, 40, 50, ja esim. 53, 57, 60, 62 jne..

        On merkitystä. Kai sä tajuut.

        Jos tota jatketaan toiseen suuntaan, niin siellä olisi sitten 18 ja 50...

    • Ei se hirvitä. Tässä on niin pitkään jo sinkkuna mennyt (12 vuotta ja ilman yhtään minkään sortin suhteita), vaikka tähän on toki tottunut, niin on myös jo kyllästynyt. Enemmän pelottaa, että jää sinkuksi lopun elämää. Aiemmin, ennen kuin viimeksi ihastuin häneen, niin olin ihan sinut sen ajatuksen kanssa, että sinkkuna ja vapaana on ihan hyvä. Mutta ei enää pääse siihen oloon kiinni...

      • Anonyymi

        Hakeudu hoitoon oikeesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hakeudu hoitoon oikeesti.

        Niin kuin miksi? Mitä tuossa oli sellaista?!

      • Anonyymi

        Prinssi koita jo ymmärtää ettei 19-vuotias tyttö ole kiinnostun ut susta. Jos olis niin ei hän olisin laittanut some estoja sulle. Mä haaveilet ihmisestä joka ei halua edes olla tekemisissä sun kanssa. Prinssi ei vaa tajua. Rakasta ihan rauhassa yksipuoleisesti,mutta tyttö ei ole kiinnostunut susta. Tästä on kohta puoli vuotta kun hän sanoi sulle moi kun tuli ulkona vastaan. Voitko kertoa mulle miksi tyttö ei ole ottanut sinuun yhteyttä vaikka julistat täällä rakkauttasi häneen? Miksi hänellä on some estot jos hänellä on samoja tynteita sua kohtaan? Voitko valaista tilannetta mulle.

        Minä vaan tunnen mitä tunnen, ja minusta tuntuu että hänkin tuntee. 💖
        Tottahan siitä nyt on aikaa kun nähtiin, enkä ole liikkunut siellä missä häntä olisin voinut nähdä ja nyt hän ei ole lähi maillakaan, että voisi vastaan tulla.
        Toivottavasti vielä joku kaunis päivä taas nähdään. 🥰

      • Anonyymi kirjoitti:

        Prinssi koita jo ymmärtää ettei 19-vuotias tyttö ole kiinnostun ut susta. Jos olis niin ei hän olisin laittanut some estoja sulle. Mä haaveilet ihmisestä joka ei halua edes olla tekemisissä sun kanssa. Prinssi ei vaa tajua. Rakasta ihan rauhassa yksipuoleisesti,mutta tyttö ei ole kiinnostunut susta. Tästä on kohta puoli vuotta kun hän sanoi sulle moi kun tuli ulkona vastaan. Voitko kertoa mulle miksi tyttö ei ole ottanut sinuun yhteyttä vaikka julistat täällä rakkauttasi häneen? Miksi hänellä on some estot jos hänellä on samoja tynteita sua kohtaan? Voitko valaista tilannetta mulle.

        Niin ja miksi on estot? Hän ei tykännyt kun laitoin hänelle varoittamatta viestiä. En minä muusta tiedä. Ei tunneta niin hyvin, että hän haluaisi minua lisätä kaveriksi.

      • Anonyymi
        Prinssi_J kirjoitti:

        Sivusta totean, että juuri tuosta syystä. Hän ei koe voivansa luottaa, että annat hänen olla rauhassa, eikä hän halua olla sinun ottavan yhteyttä.

        No mistä te juttelitte silloin kun tapasitte työpaikalla? Vai olitteko hiljaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta totean, että juuri tuosta syystä. Hän ei koe voivansa luottaa, että annat hänen olla rauhassa, eikä hän halua olla sinun ottavan yhteyttä.

        Ymmärrän tämän hyvin. Olin taas ajattelematon, kun sen viestin laitoin... Olen kahdesti tehnyt virheen hänen kanssa samasta syystä, kun hätiköin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mistä te juttelitte silloin kun tapasitte työpaikalla? Vai olitteko hiljaa?

        Ja hänellä on syynsä miksi ei halua tutustua. Voisit kunnioittaa sen verran häntä. Kun häntä ei kiinnosta niin antaisit olla. Ei hän halua tutustua suhun.