OSA 3/5 - LISÄÄ TODISTEITA
TIEDE: Pyydä kyseenalaistamaan tuloksesi totuuden saamiseksi.
IPCC: Kiellä ideologiasta eriävät mielipiteet.
KASVISOMATA
KAIKKI kasvisomatatukimus blokattiin kun Google ilmoitti alkavan tukea ilmastonmuutoksen ehkäisyä. Koska kasvisomatadata on kiistatonta, on vain helpompi blokata se.
Somatatutkimus vahvistaa astronomian ja historiangeologian tutkimukset ristiin ja myös lähiajanjaksoilta niin lämpötilojen kuin CO2:n suhteen.
Kasvisomatassa kasvin rakenteet muutuvat hiilidioksidin ja lämpötilojen muuttuessa, joilloin elävästä kasvista tai fossiilin rakenteista nähdään suoraan vallinneet ilmasto-olosuhteet.
Data osoittaa kiistattomasti mm. "Ilmastonmuutoksen alkaneen" ennen teollista aikakautta. Jopa Suomessa kasvoi vielä 1000-vuotta sitten Pohjoista myöten pyhiksi puiksi kutsuttuja tammia - jotka sittemmin ovat hävinneet ilmaston kylmettyä. Samoihin aikoihin viikingit asuttivat tuolloin vielä vehreitä Grönlannin rannikoita.
Kasvisomatatutkimus onkin arvokkaimpia tutkimusaloja totuuden esille saamiseksi ilmakehätutkimuksen ja Auringon käyttäytymisen lisäksi ja siksi niin arvokas IPCC:lle pimittää.
KUIVUUS JA METSÄPALOT
Mallinuksen kriisi koettelee myös uhkakuvia KUIVUUDESTA. Puolimiljardia vuotta historiaa osoittaa päinvastaista: Lämpötilan noustessa Maapallo on aina ollut superasuttavampi paikka.
Ilmankosteus lisääntyy haihtumisen voimistuessa. Asiasta ei tarvitse väitellä, sillä kasvi- ja eläinfossiilit todistavat kiistatta: Muinaisina aikakausina eläneet lajit olivat sopeutuneet lämpimään ja kosteaan ilmanalaan ja eliöiden lajirunsaus on ollut suurimmillaan lämpiminä kausina. 600 miljoonaa vuotta sitten keskilämpötila oli jopa +17 nykyistä lämpimämpi ja ilmankosteus merkittävä. Kuten olemme todenneet, suurin osa historiasta on ollut nykyistä merkittävästi lämpimämpää ja kosteampaa.
IPCC:n pelottelut lämpenemisestä johtuvasta kuivuudesta eivät nojaa historiallisiin faktoihin, eivätkä edes nykypäivään. Aasiassa on hyvin kosteaa vaikka on kuuma.
Todellinen syy kuivuudelle on planetaariset ilmavirtaukset. Tämä opetettiin aikanaanjoyläasteella. Tuulet puhaltavat kosteutta toisaalle ja toisaalle ei. Ilmaston lämmetessä ilmankosteus kasvaa ja kosteutta saadaa yhä laajemmille alueille.
Lämpö itsessään ei aiheuta metsäpaloja, sademetsissä ne eivät ole yleisempiä kuumassa ilmanalassa. Mediassa paljon huomiota saaneet metsäpalot Kaliforniassa, Espanjassa, Saksassa ja jopa Suomessa, ovat propagandan värittämiä: Metsäpaojen yhteydessä muistetaan aina mainita ilmastonmuutos, mutta ei koskaan palojen olevan ihmisten aiheuttamia.
Vuoden 2022 metsäpaloista lähes jokainen mediaan päätynyt kohu-uutinen tutkinnassa paljastui ihmisen aiheuttamaksi. Usein taustalla on vahinko kuten huolimattomus tupakan kanssa, retkinuotio tai karannut kulotus. Valitettavasti ylivoimaisesti yleisin syy on pyromania.
IPCC:n pelotteluilla ei ole minkäänlaista tutkimustietoon istuvaa faktapohjaa väitteissä kuivuudesta ja metsäpaloista.
VIHREÄT TUHOAVAT METSÄÄ SUOJELULLA
Mitä metsäpaloihin luonnollisena ilmiönä tulee, ne syttyvät salamoiden osuessa otolliseen kohtaan.
Nykyään ihmiset sammuttavat metsäpalot, ennen metsät paloivat tasaisesti keskimäärin sadanvuoden välein, tämä nähdään fossiileista.
Ns. Aarniometsät eivät ole luonnollinen metsän tila. Itse asiassa metsiensuojelu johtaa metsänpohjan kuolemaan ja lajikatoon.
Vaikka tiede todistaa kiistatta ettei hiilidioksidi ole merkityksellinen tekijä ilmakehän lämmittäjänä, aarniometsät toimivat hiilinieluina huomattavan huonosti.
5-10-vuotias metsä kasvaa 3-metrisiä puita ja maantasalla kasvillisuus on erittäin tiheää esimerkiksi pajukkoa ja on täynnä eliöitä. Vanhan metsän suurien puiden oksat ovat harvat ja metsänpohja usein kuollut tai yksipuolinen.
Lehtivihreän osuus on ainoa merkityksellinen asia hiilidioksidin muuntamisessa hapeksi. Vanhojen metsien volyymi ei pärjää nuorten metsien kuutiovolyymille.
Hiiliieluina, niina naurettava termi kuin asia onkaan - vanhat metsät tulisi harventaa ja antaa tilaa uudelle kasvulle.
MUISTUTUS: Kasviplankton vastuussa 80% KAIKESTA CO2:n kierrätyksestä. Metsät vähäisiä hiilinieluina ja ylikorostettu. CO2 ei päästö; laskiessa alle 160ppm elämä loppuu, tarvitsemme sitä hengittämiseen.
LAJIKATO
Lajikato on myös normaali ilmiö, yksikään eläinlaji maailmassa ei ole sopeutunut täydellisesti muutoksiin muuttumatta itse tai jonkin toisen paremmin sopeutuvan ottamatta elinlokeroa. Lajin elinikä on keskimäärin 10-miljoonaa vuotta. Jokainen laji päätyy lopulta sukupuuttoon
VIIVAN ALLA
Tiede, astronomia ja geologia selittävät menneet ja tulevat ilmiöt, ennustavat lämpötilamuutokset oikein jopa vuosikymmenten päähän. Historiangeologia osoittaa aukottomasti merenpinnan nousun olevan jatkumoa jääkaudelta. CO2 ollut Maapallolla keskimäärin 2000ppm; nykyaika on poikkeus, ei vakio. Voiko enempää todisteita vaatia? Silti IPCC ja vihreät sivuuttavat koko tähtitieteen ja historiangeologian alat. Tai ehkä juuri siksi?
OSA 3/5 - LISÄÄ TODISTEITA
Anonyymi-ap
1
147
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1467841Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1007310Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317202Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216828Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht26376Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t756374Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236084Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126002Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845380