Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Media kiihdyttää vihapropagandaansa työttömiä kohtaan

Anonyymi-ap

Samaa työttömyysjargonia kuin aina mutta sävy tuntuu tiukentuvan. Petaavat uusia työttömien rangaistustoimia ja pakotustoimia. Yrittävät saada yleistä asenneilmapiiriä vihamieliseksi työttömiä loisia kohtaan ja suotuisaksi ajatukselle että työttömiin pitää kohdistaa entistä tiukempia rangaistustoimia.

Edelleen työttömistä puhutaan kuin työtön olisi rikolliseen verrattava lainsuojaton henkilö jonka voi "panna töihin".

Kuka kertoisi tällekin toimittajalle että työtön on normaali Suomen kansalainen jota koskevat täsmälleen samat oikeudet kuin toimittajaa itseäänkin?

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/a5f2d9b5-1e38-4bb6-aafe-b450377af936

Näitä "katsokaa kuinka tyhmiä työttömät ovat, eikö heitä kuulukin rangaista"- juttuja tulee kuin sieniä sateella.

https://twitter.com/iltasanomat/status/1645971258952269825

Ja sitten toinen aivan selvä asenneilmastoon vaikutusyritys tullut rinnalle: palkansaajien leimaaminen ahneiksi. Ikäänkuin alhaisista palkoista tai palkattomasta työstä valittaminen tarkoittaisi että työlliset yleisesti ottaen valittaisivat lähes neljän tonnin palkoistaan:

https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/cd006300-1231-4007-b030-6802ec4820e5

Twitter tursuilee liitoksistaan aivokääpiöitä yrittäjiä ja hyvätuloisia ihmisiä jotka huutavat kurkku suorana että tuet pois työttömiltä!

121

1463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskahamaökyiltä puristetaan kohta paskat housuun. Tapa tai tule tapetuksi aika aiheuttaa myös paljon kärsimystä ja menetyksiä ns. paremmissa piireissä.

      • Anonyymi

        Urpomja tuojelanmenkeliy haluu ne sisiaaliturva rahat yeitystukiin jotta herrat eikastuu

        Ei klyhälle euokaan bananeikaalle beeoparatiisiin kisåä, rahaa

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­N­y­­m­­­f­­­o­­m­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17820925Y

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Työttömistä 1:3 osaa on työkyvyttömiä ja kuuluisivat eläkkeelle, sairaspäivärahalle tai kuntoutustuelle. Eläkkeitä/ kuntoutustukea ei myönnetä, koska ei haluta paljastaa sitä, että eläkevarannot on huijausta. Niitä ei ole!

      Työttömissä on myös ihmisiä jotka ovat osa-aikatyössä, mutta hakevat soviteltua työttömyysetuutta kompensoimaan tuloja, ja siksi joutuvat olemaan työttömänä.

      Todellinen työttömien määrä on se montako saa työttömyysetuutta. Myös maksettu asumistuki on yksi työttömyyden mittari, jos poistetaan opiskelijat ja eläkeläiset.

      Suomessa on todella iso määrä ihnisiä, jotka eivät ole työnhakijoita, vaan saavat esimerkiksi perhe-etuuksia.

      Työttömänä on myös moni epävirallinen omaishoitaja, jokusen kuuluisi olla omaishoidon tuella työllistäviä.

      Työttömyystilastot saadaan näyttämään siltä miltä kulloinkin halutaan.

      • Anonyymi

        Mikä on työkyvytön?
        Eläkekriteerit täyttävä työkyvytön on sellainen joka ei kykene tekemään mitään työtä (2/5 työkyky).
        Eikä häntä voi kuntouttaa tekemään töitä.

        Itse olen osatyökyvyttömänä ja olen käynyt jo yhden ammatillisen koulutuksen ja senkin sai kiristää eläkeyhtiöltä.
        Nyt työterveyslääkäri väläytteli kokoaikaista työkyvyttömyyttä kun ei kerennyt 1,5 tunnin aikana käymään kaikkia ongelmiani läpi.

      • Anonyymi

        "Työttömistä 1:3 osaa on työkyvyttömiä ja kuuluisivat eläkkeelle, sairaspäivärahalle tai kuntoutustuelle. Eläkkeitä/ kuntoutustukea ei myönnetä"

        olin aikoinaan jollain 2 viikon työllistämis kurssilla jossa oli kelasta ja te toimistosta ym luennon pitäjiä, ja samaa sanoivat että on esim yli 55v iäkkäitä työttömiä jotka ei ollenkaan kuuluisi enää työnhakijaksi vaan eläkkeelle, ovat käytännössä työkyvyttömiä jo pelkästään äärimmäisen pitkän työttömyyden takia ja osalla ei mitään ammattia tai koulutusta, eikä työllisty enää millään konstilla tai toimenpiteellä mihinkään, mutta valtio ja kela ei päästä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt sotketa työkyvytöntä ja kyvytöntä tehdä töitä.
        On aika tarkat määritelmät milloin on työkyvytön.
        Kyvytön tekemään töitä sen sijaan on aivan erillainen määritelmä

    • Anonyymi

      Juu. Paras oli tämä, kun Risto ei halua enää käydä töissä, kun menee niin paljon näille tyhjäntoimittajille.

      • Anonyymi

        Ja suomalainen laupias yrittäjä pistää lapun luukulle ja lähtee mielenosoituksellisesti ulkomaille yrittäjäksi kun ei kestä enää hetkeäkään ylläpitää pyhillä verorahoillaan kelalomailijoiden mukavaa elintasoa.

        Itte ei kyllä halua työllistää ainuttakaan pitkäaikaistyötöntä.

        Vittu mitä urpoja. 🤣

        Oikeasti haluat kiertää veroja ja ulosottoa.

    • Anonyymi

      Nuo erilaiset tahot kokevat varmasti saaneensa vahvan mandaatin työttömien vainolle vaalituloksen jälkeen, jonka me nyt tiedämme vaalien mentyä. Ja meno sen mukasta. Kyllä sieltä alkaa tulee kohta taas näitä kummallisia mielikuvitus työttömiäkin esittelyyn milloin milläkin teemalla.

      Kunhan nyt eduskunnassa oikeistohallitus saa rivinsä suoriksi ja pääsee kunnolla vauhtiin. Niin media alkaa saada toimeksiantoja työttömien henkisen lynkkaamiseen ja mustamaalaamiseen urakalla.

      Ja erilaiset mediathan pitää huolen, että työttömien mustamaalaminen ja lynkkaus on näyttävää ja tehokasta. Näin myös oikeistohallitus saa tehdä päätöksiä kansan vahvaan selkänojaan nojaten työttömien suhteen. Toki jokunen oikeistohallitusta äänestänyt saattaa huomata, että mitä tulikaan äänestettyä kun sattuu omaan nilkkaan ja päähän. Mutta myöhäistä se on katua kun tulee monoa päähän. Näkisin että moni persuja äänestänyt on työtön tai tuleva sellainen tulee yllättyyn.

      Lopulta kun taas tulee uudet vaalit niin en usko paremmin voinnin lisääntyneen kuin harvojen joukossa. Ja valtiovelkakin jatkaa nousua sillä jostain sitä rahaa pitää järjestää entistä enemmän paremmin voiville. Mutta silloinhan se ei ole ongelma jos raha menee tarkkaan valitulle paremmalle sakille.

      • Anonyymi

        Nimenomaan. Kohta taas iltapäivälehdet pursuavat näitä mielikuvitustyöttömiä, jotka muka saavat niin ja niin paljon tukia ja kuinka tuet riittävät hulppeaan luksuselämään ja kuinka ei millään huvittaisi tehdä töitä.

      • Anonyymi

        Se sattuu aina työtöntä tukiorjaa omaan nilkkaan äänesti hän oikeistoa tai vasemmistoa.

        Se on aina se tukirippuvainen johon sattuu jokatapauksessa. Hallituskokoonpanolla ei väliä.

        Kohta taas tulee artikkeli kuinka se ja se pimitti Kelalta tietoja ja nosti satojen tuhansien edestä tukia (oikeasti Kela jätti maksamatta lakisääteiset tuet).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta taas tulee artikkeli kuinka se ja se pimitti Kelalta tietoja ja nosti satojen tuhansien edestä tukia (oikeasti Kela jätti maksamatta lakisääteiset tuet).

        Lojutti miljoonavoittoja veikkauksen pelitilillään ja haki samaan aikaan toimeentulotukia koska hakukaavakkeiden täyttö ja omien tiliotteiden paljastelu on niin paljon mukavampaa kuin käyttää lotosta voitettuja miljoonia.

        Joo joo joo. Millonkohan tulee lööppeihin otsikoita, että ulosottomies ei saa pahentaa velallisen velkatilannetta saati estää velallista maksamasta velkojaan? Sen sijaan kyllä muistetaan kirjoitella lööpeissä kuinka velallinen ei saa pahentaa omaa velka-asemaansa.. ulosottomies saa kyllä jatkaa rötöksiään. Niinpä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohta taas tulee artikkeli kuinka se ja se pimitti Kelalta tietoja ja nosti satojen tuhansien edestä tukia (oikeasti Kela jätti maksamatta lakisääteiset tuet).

        Se on totta että kuntakokeilun aikaan ei makseta lakisääteisiä tukia. Odottaa pitää kolmatta kuukautta nyt, työn äkkiarvaamatta loppumisen takia ja parin vuoden takainen tekaistu karenssi yhä vakuutusoikeudessa käsiteltävänä. Pyhällä hengellä eivät herratkaan itse elelisi vaikka isot rahat on puskurina, kuinka vähäosaisempi sitten pärjää? Ja kun on muitakin huollettavana. Miksi tämmöinen kohtelu sallitaan? Heikko-osaisten asemaa on parannettava etteivät joudu yhtään enempää mielivaltaisen kiusaamisen ja taloudellisen väkivallan uhriksi. Suomi on paha ja huono maa nykyisin. Aemmin arvostin, enää en.
        Jos ei olisi huollettavia, vapauttaisin itseni oitis tästä jamasta. Ei tulisi kärsimystä ikävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se sattuu aina työtöntä tukiorjaa omaan nilkkaan äänesti hän oikeistoa tai vasemmistoa.

        Se on aina se tukirippuvainen johon sattuu jokatapauksessa. Hallituskokoonpanolla ei väliä.

        Nyt olet asian ytimessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se sattuu aina työtöntä tukiorjaa omaan nilkkaan äänesti hän oikeistoa tai vasemmistoa.

        Se on aina se tukirippuvainen johon sattuu jokatapauksessa. Hallituskokoonpanolla ei väliä.

        Ja vaikkei palkkaköyhä saisi tukiakaan juuri,niin kyllä se vaan sattuu. Nimittäin kaupassa. Nykyhinnoilla. Keskiluokka voi yhä ostaa kaupasta ruokaa mielensä mukaan. Palkkaköyhä on luopunut juustosta. Piirakoista pitkoista jne.
        Kun pirää jättää maitotölkki ostamatta,se on se viimeinen niitti. Pian saa onneksi käydä keräämässä villivihanneksia. Odotan sitä kun ekat nokkoset noysevat,ja sitten teen nokkoskeiton.
        Ja katselen missäbon msitohorsman versoja. Ne ovat köyhän parsaa. Käyvät pastapataankin hyvin.

        Kyllä sillä on. Oikeisto leikkaa ,eikun anteeksi sopeuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se sattuu aina työtöntä tukiorjaa omaan nilkkaan äänesti hän oikeistoa tai vasemmistoa.

        Se on aina se tukirippuvainen johon sattuu jokatapauksessa. Hallituskokoonpanolla ei väliä.

        Omko ueitystuki loinem joku tylmyyrä bai joka saa yeitsytukee 16 miljardiimbuodessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vaikkei palkkaköyhä saisi tukiakaan juuri,niin kyllä se vaan sattuu. Nimittäin kaupassa. Nykyhinnoilla. Keskiluokka voi yhä ostaa kaupasta ruokaa mielensä mukaan. Palkkaköyhä on luopunut juustosta. Piirakoista pitkoista jne.
        Kun pirää jättää maitotölkki ostamatta,se on se viimeinen niitti. Pian saa onneksi käydä keräämässä villivihanneksia. Odotan sitä kun ekat nokkoset noysevat,ja sitten teen nokkoskeiton.
        Ja katselen missäbon msitohorsman versoja. Ne ovat köyhän parsaa. Käyvät pastapataankin hyvin.

        Moni lulee olevansa keski luokaa baikka on typlpisperheestä ja ei selbinnyt sähkölaskustaan ikman sosiaalietuutta. u

    • Anonyymi

      ”Kun ei ole töissä niin kaveripiiri laajenee baarien puolelle”

      Ensinnäkin, työssä ei saa olla kavereita eikä varsinkaan työpaikkaromansseja, siitä seuraa potkut. Toisekseen jos onnistuu töissä saamaan kavereita niin niiden kanssa nimenomaan lähetään sinne baareihin työajan ulkopuolella.

    • Anonyymi

      Aletaanpas muuten keräämään tähän ketjuun näitä: "Pekka on ollut jo jonkin aikaa työttömänä eikä työnteko huvita" ja "Minna on matkustanut maailman ympäri toimeentulotukien avulla koska on ideologisestityötön" ja "kymppitonnin kuussa tienaava Merja on tyytymätön toimeentulonsa tasoon"- median mustamaalauspläjäyksiä.

      Näitä on odotettavissa yhä kiihtyvällä vauhdilla. 🤔

      • Anonyymi

        Näin tulee tapahtumaan. Saavat maksua kun lietsovat ja pohjustavat tulevaa agandaa. Luovat paskaa ilmapiiriä kuten aina, aiheella kuin aiheella.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Jaha Insonööri- Teija kokee olevansa köyhä kun ei 3600e:n kuukausiliksa riitä.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3407d06-f1e1-4e38-b774-a45cb85c6486

        Tuota se tarkoittaa kun haistapaskasoppareilla raatava matalapalkka- alalla työskentelevä valittaa palkan riittämättömyydestä. Muistakaapas taas seuraavalla kerralla kun puhutaan palkkojen heikosta tasosta että tätä se tarkoittaa.

        Ei suinkaan sitä että 1300 kuukausittaisesta bruttopalkasta jää käteen asumiskulujen ja laskujen jälkeen 150 euroa.

      • Anonyymi

        Niin on kun valehtelijat pääsee vauhtiin.

    • Anonyymi

      Milloin työttömille annetaan työpaikka jotta se vittuilu loppuu. Jos joku aukoo päätä niin sanon että olen tahallani työtön enkä edes hae töitä.

    • Anonyymi

      Työtön on ilmeisesti koko Suomen talouskurimuksen syyllinen?

      Poliitikot etsivät aina jonkun jonka päälle voivat paskalastinsa kaataa ja vielä tyhmemmät uskovat valmiiksi pureskeltuina kaiken. Suomessa pitäisi olla poliitikollekin joku rahallinen vastuu tekemisistään ja sanktiot kun alkaa populistista paskaa suoltamaan, vieläpä omasta kansastaan.

      • Anonyymi

        Syyllinen löytyy aina heistä jotka ovat oikeasti kaikista syyttömimpiä. Juuri heistä jotka ovat tilanteen todellisia kärsijöitä.

        Koska he ovat _helppo_ syntipukki. Heillä on kaikista vähiten vaikutusvaltaa mihinkään. Usein ei edes oman elämänsä asioihin. Ja koska leikkikaluna on aina viimesijaisin toimeentulo riski puoliensa pitämisestä nousee. Köyhä on helppo kohde joutua erilaisten kiusaamistoimien kohteeksi jos avaa suunsa ja alkaa pitämään puoliaan.

        Kiusaamisesta on kokemusta. Tuet sen kun viipyy, luvatuista ajoista huolimatta päätöksiä ei kuulu. Saakoon joku kokkare tai muu "parempi" tästä voimaa ja iloa päiväänsä, ihan sama mulle.

    • Anonyymi

      Sais jo ihmiset herätä täälläkin ja alkaa mellakoimaan.

      • Anonyymi

        Parempi olisi perustaa uusi valtio.

    • Anonyymi

      Kohta on taas lehdet täynnä propandaa että työtön saa yhteiskunnan tukia 1500€/kk ja mitään ei tarvitse tehdä!

      Todellisuudessa summa jää puoleksi tuosta helposti.

      • Anonyymi

        Ei pitäisi kuulu muille mitään.

      • Anonyymi

        Työmarkkinatuki on 595 euroa joka neljäs viikko. Toimeentulotuki on vielä pienempi. Molempien tukia todennäköisesti pian leikataan. Sen voi tehdä karensseilla tai kattavasti tukia leikkaamalla.

        Viralliset tukien määrät, (viisisataa ja rapiat päälle) joita monet työssäkäyvät kauhistelevat (monille jää palkasta välttämättömien menojen jälkeen vähemmän käteen kuin tuo) eivät ole realistisia.

        Monet joutuvat työmarkkinatukien ja asumistuen ohessa hakemaan toimeentulotukea koska muita tuloja ei ole. Eritoten asuminen syö leijonan osan menoista.

        Monet virheellisesti luulevat että nämä toimeentulotuen perusosan viralliset määrät ovat se mikä sosiaaliturvariippuvaiselle jää oikeasti käteen:

        https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maara

        Nämä eivät pidä paikkaansa.

        Toimeentulotuen perusosan määrään vaikuttaa varsinkin asumiskustannusten suuruus. Kela määrittelee toimeentulotuessa kuntakohtaisesti hyväksyttävien asumismenojen määrän. Jos et saa kohtuurajan täyttävää asuntoa joudut asumaan liian kalliissa. Kohtuurajan ylittävä osa vähennetään toimeentulotuen perusosasta:

        https://www.kela.fi/documents/20124/410315/asumismenojen_rajat_2023.pdf/d01f54b6-2240-3eb4-5139-94caaa5598a1?t=1669183666975

        Kela ei ole päivittänyt näitä rajoja vuosikausiin. Mitättömiä päivityksiä tulee harvakseltaan vain muutamaan kuntaan, useimpien kuntien rajat pysyvät vuodesta toiseen samana. Vaan vuokrat nousevat huimasti joka vuosi. Erityisesti nyt inflaation vuoksi.

        Tämä tarkoittaa että toimeentulotuella elävän perusosa saattaa jäädä vain vuokran jälkeen esim. 350 euroon tai sitäkin alhaisemmaksi. (Katsokaa noita kohtuurajoja: kuka löytää ja mistä tuon hintaisia vuokra- asuntoja oman kuntansa alueelta?)

        Tuleva hallitus ajatteli sitten leikata tosiaan asumistukia, ja kajota myös toimeentulotukeen.

        Eikä tässä vielä kaikki. Sitten on vielä mahdollisuus leikkiä toimeentulotukilaisen viimesijaisimmalla tuella tähän tapaan:

        https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maaran-alentaminen

        Jos olet tilanteessa että vain vuokran jälkeen käteen jää toimeentulotuen perusosasta 350 euroa nyt, mitä jää käteen kun

        - asumistuki leikataan,
        - toimeentulotukien indeksikorotukset jäädytetään ja perusosan määrää mahdollisesti alennetaan
        - inflaatio nostaa poikkeuksellisella tavalla jatkuvasti elinkustannuksia ja vuokria,
        - sinua rangaistaan vielä toimeentulotuen 20%-40% leikkauksella jos laiminlyöt sinulle langetettujen perustuslaillisia oikeuksiasi rikkovien velvoitteidesi noudattamisen (kieltäydyt esim. kuntouttavasta työtoiminnasta)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työmarkkinatuki on 595 euroa joka neljäs viikko. Toimeentulotuki on vielä pienempi. Molempien tukia todennäköisesti pian leikataan. Sen voi tehdä karensseilla tai kattavasti tukia leikkaamalla.

        Niin säälittää köyhät lapset.

    • Anonyymi

      Kannattaa käydä kallonkutistajan juttusilla ja hankkiutua eläkkeelle.
      Näiden k-päiden *ittuilua kukaan viitsi kuunnella. Tehköön itse työnsä, kun kerran palkkakin vastaa kymmenen ihmisen palkkaa.

    • Anonyymi

      Elämäntapatyöttömiä pitääkin kohdella ansaitsemallaan tavalla.

    • Anonyymi

      Ammukset loppuu Ukrainassa 2.5. Asetehtaan johtaja ilmoitti, että poliitikkojen pitää alkaa tekemään Euroopassa päätöksia, että tuotanto kolminkertaistettava. Sinne ne rahat menee. Viro jo punasen ristin maa, eli kaikki ammukset jo tykkänään loppu.

      • Anonyymi

        Kylläpä näyttää harmittavan kun Venäjän imperialistinen sota ei ole vieläkään ohi.

    • Anonyymi

      Noinhan se aina alkaa, eli toistetaan ja nostatetaan vaikkapa vihaa jotain kohtaan kunnes on saatu iskostettua suurimman osan päähän se, jonka jälkeen ihmiset alkaa olla samaa mieltä ja pitävät sitä "normaalina" ja suostuvat sitten kaikkeen mitä päättäjät haluaa ja ovat samaa mieltä :)

      eikös se joku pro professori sanonutkin, että yleensä ihmiset itse alkaa vaatimaan itsellelleen vaikeuksia,rajoituksia ja pakkoja ^^

    • Anonyymi

      Sipilän hallitus oli hyvä harjoitus työttömillekin, että ottaisivat suosiolla lakikirjan käteen, ja tarkistavat, mitä laki sanoo mm. oikeudesta vapauteen valita työnsä, ammattinsa tai elinkeinonsa.

      Samaisten lakien yhteydessä sanotaan muutakin, nimittäin sellaista, että valtiolla on velvollisuus hoitaa työttömille tarkoitetut toimensa siten, että em. oikeus vapauteen (valita) toteutuu täydellisesti.

      Voi vain hämmästellä, että miten paljon pieleen Suomessa tämäkin asia on onnistuttu viemään, mutta ehkä se hämmästely siitä sitten paranee kun jokainen työtön on ensin valittanut Kelaan ja SaMuun kohtelustaan, ja sitten jokainen oivaltaa että kantelut pitää tehdä oikeuslaitokselle kun kysymys on lainvastaisesta toiminnasta.

      Onpa oikein todella muhkean mahtava megavirhe, tehdä valtion vastuulle kuuluvista palveluista sellaisia, että aletaan jyräämään kansalaisille kuuluvat oikeudet maantasalle. Tämän tyyppinen toiminta on yleisempää vain jossakin autoritaarisissa maissa, jossa valtaan päässyt poliitikkoporukka päättää laittaa kaikki muut matalaksi keinolla millä hyvänsä.

      • Anonyymi

        Olin täystyöllinen enkä ollut työttömänä työnhakijana kortistossa, mutta heti Sipilän hallituksen alettua minusta tehtiin työtön työnhakija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin täystyöllinen enkä ollut työttömänä työnhakijana kortistossa, mutta heti Sipilän hallituksen alettua minusta tehtiin työtön työnhakija.

        Kaikkien porvarihallitusten on ensin tehtävä päätöksiä jolla saadaan palkkalistoilla olevaa työväkeä työttömiksi, jotta voidaan sen jälkeen lähteä pakottamaan heitä poliittisilla perusteilla tekemään jopa täysin samaa työtä ilman palkkaa.

        Sama vitsi jatkunut jo vuosikausia, se naurattaisi jos se olisi hauskaa mutta kun se ei ole edes hauska vitsi.

        Se kummallisuus tässä on että tuon kuvauksen olisit voinut sanoa myös laittamalla porvalihallitusten tilalle vasurihallitukset, ja väittämä olisi sittenkin tosi.

        Ei hyvältä näytä. Eikä ole näyttänyt pitkään aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkien porvarihallitusten on ensin tehtävä päätöksiä jolla saadaan palkkalistoilla olevaa työväkeä työttömiksi, jotta voidaan sen jälkeen lähteä pakottamaan heitä poliittisilla perusteilla tekemään jopa täysin samaa työtä ilman palkkaa.

        Sama vitsi jatkunut jo vuosikausia, se naurattaisi jos se olisi hauskaa mutta kun se ei ole edes hauska vitsi.

        Tai pitää ensin saada työllinen henkilö työttömäksi jolloin voi kortistosta palkata työttömän työntekijän puoleksi vuodeksi palkkatuella töihin/vuorotteluvapaasijaisuuteen kesän ajaksi. Eli missä on se työttömyyden syy, vastaus on se, joka manipuloi työllisen työttömäksi niin on syyllinen. Se, kuka se sitten ikinä onkin, onko kyseessä poliisi/Supo, korruptoitunut valtion virkamies, kuntatyöntekijä, lahjottu konsultti, poliitikko, yksityisen yrityksen työntekijä ei ole mitään väliä, koska syyllinen on aina syyllinen ja se ei ole se uhri.

    • Anonyymi

      Skeitti-Juuso ja nyt Kristiina.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Täytyy myös muistaa, että Huhtasaari on itse oikealta ammatiltaan opettaja joten aivan hyvin tietää, että esimerkiksi opettajien sijaisuuksia tekevillä saattaa tunnit vaihdella. Lisäksi peruskouluopettajilla on muutenkin viikkotuntityömäärä normaalia alhaisempi kuin vertaa johonkin ns. tavis toimistotyöntekijään ja opettajana itse työskennelleenä ei voi olla tietämättä tätä.

        Miten huhtasaari liittyy tähän aiheeseen saati edelliseen viestiin?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Olisko niinpäin, että yrittäjät ovat niitä ronkeleita eikä heille kelpaa työttömät.
      Se on niin suhde peliä tuo työnsaanti ei se auta jos on kympinkin arvosanat jos ei vaan ole niitä suhteita.

      • Anonyymi

        Kympin arvosanat ovat este ja hidaste eivätkä missään nimessä etu. Työnantajat arvostavat pahoja poikia ja pahoja tyttöjä.

      • Anonyymi

        Yrittäjä palkkaa työvoimaa OMAN TARPEENSA mukaan. Työllistäminen ei ole mitään hyväntekeväisyyttä.

        Sitä voi hyvällä syyllä kysyä mikä sitten on yrittäjien motiivi parkua jatkuvaa huutavaa työvoimapulaa kun heillä ei kaikesta päätellen mitään työvoimapulaa oikeasti ole. Mitä yrittäjä hyötyy siitä että valehtelee työvoimapulaansa?

        Julkisen puolen työvoimapula johtuu pitkälti sosiaalisista ongelmista joita työpaikoilla on. Työskentelyolosuhteisiin liittyvät ongelmat ovat pääsääntöisesti selitettävissä sosiaalisilla ongelmilla. Julkisella puolella varsinkin työntekijätrekrytoidaan tyhmyyden ja osaamattomuuden perusteella. Työelämässäasiat ovatniin pahasti viturallaan että normaaliälyinen osaava työntekijä olisi riski. Tyhmä ei tajua minkään olevan vialla.

        Jokainen työvoimapulasta jauhava on valehtelija joten sellaisen tyypin kaikki puheet voi laittaa mappi ö:n ja kyseinen heppu on samalla silmissäni hupiukko/akka.

    • Anonyymi

      Media viljelee mielikuvaa että vain maahanmuuttaja voi olla Suomen työelämässä hyväksikäytön ja riiston uhri. Pimeä työntekijä saa verotonta tuloa tekemästään työstä. Pimeästi töitä tekevä ei ole orja, vaan usein heille voidaan maksaa käteen suurempaa palkkaa juuri siksi koska he eivät maksa veroja.

      Ihmiset eivät tajua edes pimeän työn ja orjuuden eroa. Ei kukaan pidä suomalaista raksamiestä joka on pimeästi duunissa työmaalla riiston uhrina. Häntä pidetään itseään riistäjänä kun kusettaa valtiolta veronsa.

      Suomalaisista työllisistä tulee loputtomalla syötöllä juttuja jotka muka ruikuttavat neljän tonnin palkoista.

      En usko tätä juttua tällaisenaan ollenkaan. Laittomasti maassa oleva on laittomasti maassa juuri siksi koska on tyyppi joka osaa käyttää yhteiskuntajärjestelmiä hyväkseen.

      Nämä median suoltamat jutut ovat pelkkää mielikuvien luomista siitä mikä ryhmä on AINA riiston uhri ja mikä AINA vain valittaa turhasta.

      https://yle.fi/a/74-20028453

      • Anonyymi

        Joka jumalan jutussa mediasea pitää korostaa kuinka joku sairaanhoitaja suostuisi vähentämään palkkaansa LASTEN ja PERHEIDEN takia, jotta ne köyhät (oikeasti saavat enemmän tukia kuin yksinelävä) lapset ja perheet eivät olisi köyhiä. Sitten jos ei voi verrata lapsiin ja perheisiin niin verrataan opiskelijoihin, kuinka opiskelijoiden ei tarvitsisi kärsiä niin paljoa kun köyhiä ovat (oikeasti saavat tukia enemmän kuin yksinelävät). Jos on aivan pakko puhua yksinelävistä niin puhutaan YKSINHUOLTAJISTA, sillä ovathan he köyhiä (oikeasti saavat enemmän tukea kuin yksinelävät), mutta ei vahingossakaan mainita sanaa yksin elävät. Ei.

        Sitten kirjoitellaan juttuja kuinka m tien yksinelävät saavat valita työvuoronsa toisin kuin perheet. Hah hah haa!!! Mikä vale! Joka työpaikalla aina joku perheellinen valitsee lomansa aina just niin kuin perheelleen sopii ja ylsinnelävät ottavat automaattisesti jonkun jämä kohdan lomaksi jos lomaa yleensä on. Lisäksi yleensä perheelliset saavat työpaikan, mutta yksinelävä lapseton on kummajainen, jota ei oteta töihin ja tätä perustellaan kaiken maailman tekosyillä alkaen noku sä kuitenkin tulet raskaaksi ja mitä kaikkea keksittyä pskaa. Aina se perheellinen tulee valituksi ja sitten jää heti saikulle tai mammalomalle ja kas kummaa ei työnantaja valita.

        Ja tätä perustellaan noku kato ku perheellinen tarvitsee enemmän palkkaa kuin yksinelävä. Hah hah haa!!! Perheesssä on vähintään kaksi maksavaa kättä ja kaikki perhekotien ovat edullisempia. Yksinelävä joutuu maksamaan kaiken itse eikä ole ketään jakamassa laskuja.

        edellisessä työpaikassa kaksi lähes eläkeikäistä vakkarityöntekijää varasti aina kaikki viikonloppuvuorot nuorilta että saivat rohmuttua viikonloppulisät. Sitten mainostivat kuinka uhrautuivat tulemaan viikonlopuiksi töihin kun nuoret vain halusivat heidän mielestään bailata viikonloppuisin. Tosiasiassa työpaikan nuoret ja nuoret aikuiset olivat lähes kaikki määräaikaisissa työsuhteissa. nämä ujot ja työkokemattomammat nuoret eivät osanneet pitää puoliaan toisin kuin nämä kaiken jyräävät eläkeläiset. nuoret joutuivat työvuorojen puutteessa käymään ruoka- avusta hakemassa ruokaa. Tiedän tämän koska jouduin käymään ruoka- avussa myös itse ja näin heistä kaksi siellä jonottamassa. nämä vahemmat työntekijät olivat hirveitä itsekeskeisiä paskiaisia. heidän itsekkyytensä oli yököttävää. sitten kahvitauoilla valittivat bensan hintaa kun piti käydä mökillä. oli mökit talot autot.

    • Anonyymi

      Mediat käy joka pentikäiselle viimeisinä aikoina.

    • Anonyymi

      Media on ilmeisesti päättänyt kaikin keinoin luoda vihamieistä ilmapiiriä yhteiskuntaan kusemalla suomalaisten päälle ja uhriuttamalla maahanmuuttajia ja - taustaisia. Joka jumalan jutussa suomalainen muka valittaa turhasta ja maahanmuuttaja on uhri. Kun suomalainen on riiston uhri, oma vika mitä suostuu. Oletusarvoisesti suomalainen osaa ja kykenee aina pitämään puolensa. Maahanmuuttaja on aina huonon kohtelun uhri joka ei koskaan ole itse syyllinen tilanteeseensa. Paitsi silloin kun on onnistunut jossain.

      Tämä on aivan järjestelmällistä täysin mustavalkoista mielikuvien luomista varsinkin liittyen työelämään ja työttömyyteen.

      • Anonyymi

        Joka jumalan jutussa palkat esitetään paaaaljon paöjon suurempina kuin ne oikeasti ovat. Näin on menty jo vuosikaudet. Kuulema siivooja tienaa pari tonnia (oikeasti puolet tuosta) jne.

    • Anonyymi

      Uutissuomalainen julistaa meidän suomalaisten suulla, että joka kolmas meistä suostuisi alentamaan omaa elintasoaan sopeutustoimien vuoksi.

      Ei multa oo ainakaan mitään kysytty. Eikä naapuriltani, ei perheenjäseniltäni, eikä keneltäkään muulta jonka tunnen.

      Kun puhutaan suomalaisista, siihen yhdistetään aina termejä kuten "elintaso" ja "kannustinloukku". Tällä tavoin luodaan järjestelmällistä mielikuvaa vaativaisesta, liian hyvästä elintasosta nauttivista suomalaisista joilla on muka varaa tinkiä elintasostaan ja olla ronkeli työpaikan valinnassaan.

      Ulkomaalaisista ja maahanmuuttajataustaisista mediassa puhutaan riiston, rasismin ja ihmiskaupan uhreina. Laittomasti ihan itse vapaaehtoisesti ja oma- aloitteisesti maahan tullut laiton maassaolija julistetaan isoäänisesti ihmiskaupan uhriksi kun hän tekee foodoralla pimeästi duunia. Sitten heilutaan Vuittonit ja Pradat päällä pitkin kyliä.

      Ikinä ei media muista kertoa että laittomasti maahan tulleet ovat kyenneet siellä kurjissa omissa maissaan saamaan kasaan aivan jäätäviä summia rahaa jonka he ovat maksaneet ihmissalakuljettajille silloin kun kyse on oikeasti laittomasti maassa olevasta. Onkin ihmeellistä mikä heidät saa tulemaan tänne olemaan foodoran riistettävänä kun kotomaassa on mahdollista saada kasaan jopa satojen tonnien rahasummia. 🤔

      Ja nämä iänikuiset nepalilaisravintoloiden ihmiskauppiaat nyyhkyti nyyh.

      Voisin pistää pääni pantiksi että tämäkin tutkimus on repäisty ihan omasta hatusta. Ei multa ainakaan ole mitään kyselty. Mikä oli suomalaisten otantamäärä kun galluppia tehtiin? uutissuomalaisen oman toimituksen väki teki keskenään kyselyn?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6818af17-58d5-404b-92ab-b7e330b37f5b

      • Anonyymi

        "Onkin ihmeellistä mikä heidät saa tulemaan tänne olemaan foodoran riistettävänä kun kotomaassa on mahdollista saada kasaan jopa satojen tonnien rahasummia."

        Mamun uhriuttajat selittävät tätä dilemmaa sillä että kyseessä on velka jonka oma- aloitteisesti ihmissalakuljetuksen kautta maahan laittomasti tulleet "uhrit" ovat ottaneet pankista.

        Suomessa köyhä ei saa edes pikavippiä. Puhumattakaan sen tason pankkilainoista joita nämä ihmissalakuljetukseen vapaaehtoisesti itsensä ängenneet laittomat maahantulijat ovat siellä kotimaissaan saaneet ja salakuljettajille makselleet.

        Köyhissä kurjaliston maissa köyhä saa ilmeisesti pankista ihan kuinka paljon tahansa lainaa. Josta seuraa jatkokysymys: eikö niillä lainoilla joita nämä pällit ovat makselleet ihmissalakuljettajille, voisi tehdä jotain järkevämpää? Jos ei siellä paiknpäällä kymmenien ja satojejn tuhansien eurojen lainoilla pysty saamaan haluttua elintasoa, tuolla summalla voisi mennä sitten rikkaampiin maihin aivan laillisesti ja tehdä jotain järkevää.

        Narratiivi ihmissalakuljettajien uhreista vuotaa kuin seula lähemmässä tarkastelussa.

    • Anonyymi

      Media nuoleskelee työttömiä. Pitäisi olla kunnon kuulusteluja, joissa selvitetään, miksi työ ei kelpaa.

      • Anonyymi

        Tekisitkö itse paskaduunia mitättömällä liksalla ja samalla joutuisit hakemaan sosiaaliturvaa?
        Päivittäisit "tietosi" asiasta etkä puhuisi silkkaa tuubaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekisitkö itse paskaduunia mitättömällä liksalla ja samalla joutuisit hakemaan sosiaaliturvaa?
        Päivittäisit "tietosi" asiasta etkä puhuisi silkkaa tuubaa.

        Tuo no vajaaälyinen autisti provokantti joka mylvii täällä samaa tautologiaansa vuodesta toiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo no vajaaälyinen autisti provokantti joka mylvii täällä samaa tautologiaansa vuodesta toiseen.

        Osui ja upposi.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009562723.html

      "– Nuorilla voi olla hankaluuksia löytää omaa polkua työmarkkinoille, joten heillä on tarvetta toimeentulotuelle, työmarkkinatuelle ja asumistuelle, mutta tämä on yleensä lyhytaikaista.

      – Pitkään työttömänä olleilla saattaa sen sijaan olla terveysongelmia tai heidän osaamisensa ei vastaa sitä, mitä työmarkkinoilla tarvitaan, joten jopa osa-aikatyön löytäminen tai tekeminen voi olla vaikeaa."

      En usko tippaakaan että nuorten tukiriippuvuus olisi "yleensä lyhytaikaista". Ei todellakaan ole. Oman lähipiirini ja sukuni nuoret elävät KAIKKI tukien varassa koska töitä ei saa. Ei edes kesätöitä. Sitten joku tekee jotain saatanan lehtimyyntihommaa ja saa taloutensa tottalisesti kurall kun siellä tienaa 20e kuussa.

      Ja edelleen jauhetaan pitkäaikaistyöttömistä terveysongelmaisina ja osaamattomina. Ja mielenterveysongelma sitä ja mielenterveysongelma tätä.

      Täyttä puppua ja vanhoja kliseitä täynnä taas koko juttu. 🤮

      • Anonyymi

        "Tuilla elävät niputetaan herkästi yhdeksi harmaaksi massaksi, vaikka tosiasiassa tukien varassa eletään hyvin monenlaisista syistä.

        – Toivoisin, etteivät tuntemattomat arvostelisi, kun eivät tiedä toisen taustoja, Sara sanoo."

        ---

        Milloinkohan sosiaaliturvariippuvaiset itse lopettavat näiden kliseiden ruokkimisen ja niihin uskomisen?

        Sosiaaliturvariippuvuus on _systeemissä_ oleva vika. Se on seuraus tämän koko helvetin systeemin toimintamekanismeista, työelämässä ja työnantajissa olevista vioista, politiikasta jota on tehty viimeiset 30- vuotta jne. Se ei johdu yksilön taustoista. Vieläkin syy sosiaaliturvariippuvuuteen löydetään sosiaalituilla elävän henkilöhistoriasta.

        Aina se vika palaa siihen sosiaaliturvariippuvaiseen itseensä.

        Suomalainen sosiaaliturvaorja käyttäytyy kuin munchausen syndrome by proxy vanhemman lapsi joka uskoo itsepintaisesti hänelle syötetyt valheet siitä että hänen riippuvainen tilanteensa johtuu jostakin hänessä itsessään olevasta viasta ja ongelmaisuudesta.

        Näin ei yksinkertaisesti ole.

        Näinhän se on. Tämä jatkuva syyllistäminen ja painostus ja vähättely saa normaalin ihmisen vähitellen alkamaan näkemään itsensä jotenkin erilaisena. Sitä kuvittelee, että kaikki näkevät sinussa jotain vikaa. Siksi sitä tuntee tarvetta selittää kaikille pieniäkin asioita, joita tekee, todisteena, että ei ole ihan joutilas ja hyödytön. Se on sairas kuvio. Ihme, että niin monet eivät sairastu, masennu, lannistu täysin. Täytyy olla henkisesti vahva, että jaksaa murtumatta esittää tätä luuserin osaa, jota ei ole valinnut. Oikeat luuserithan hankkiutuvat 'töihin' työttömyystoimistoon ja pahoinvointialueille ja Kelaan ja ulosottoon ja lasten huostaanottajiksi yms. Kapon hommiin, joissa saa rääkätä lähimmäisiään ja siitä vielä maksetaan.

        Tuo on tosiaan jännä, miksi joku hakeutuu tieten tahtoen esim työttömyystoimistoon töihin?
        kyseessähän ei ole millään lailla mikään auttava työ vaan lähinnä valvonta ja rangaistus ala?.
        Tietenkin voi sanoa että sen takia et saa rahaa eli palkkaa.

        Veikkaan että jatkuva 24/7 painostaminen, mollaaminen, toimenpiteisiin pakottaminen ym palkattomiin juttuihin yms ajaa varmaan monia työttömiä hakemaan sairauslomaa masennuksen, uupumuksen yms takia

    • Anonyymi

      Mustalaiset ja vammaiset haluaisivat tehdä työtä, mutta kukaan ei palkkaa heitä?🐼🐼

    • Anonyymi

      Iltapäivälehtien lukemista nyt ainakin voi vähentää tai lopettaa kokonaan. Sen verran vauhdikasta leikkauskiihkoilua ja työttömien syyllistämistä niistä löytyy, ettei tarvitse puhua objektiivisesta journalismista edes samana vuonna.

      • Anonyymi

        Yle on yksi pahimmista leimauskoneistoista joka harrastaa jatkuvaa vihapropagandaa sosiaaliturvariippuvaisia kohtaan. Ei ole vain iltapäivälehdistön heiniä tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yle on yksi pahimmista leimauskoneistoista joka harrastaa jatkuvaa vihapropagandaa sosiaaliturvariippuvaisia kohtaan. Ei ole vain iltapäivälehdistön heiniä tämä.

        Iltalehti pahin, seuraavaksi Iltasanomien MeNaiset. Jokaisen yksittäisen tietyn köyhän ostoksen käyvät joko roskisdyykkaamassa, kysymässä suoraan myyjiltä mitä tämä kyseinen tietty yksittäinen henkilö osti, joko vartija vuotaa turvakameroiden tietoja tai joku muu henkilökuntaan kuuluva tai sitten hakkeroivat turvakameroita. Jos ostat hilloa, niin seuraava artikkeli on hillosta, jos ostat Haribon nallekarkkeja, seuraava artikkeli on nallekarkeista, jos ostat eurolla kananmunia paheksutaan kuinka köyhä osti kananmunia eurolla ja jos ostat jauhoja niin seuraavaksi onkin ”jauhojengi” esiintymässä mediassa.

        Jo köyhä pyyhkiii ikkunoita niin herrajuma heti on ikkunan alla ottamassa kuvaa kuinka köyhä pyyhkii ikkunoita.

      • Anonyymi

        Lehdistö edustaa hyvin koulutettua ja hyvin toimeentulevaa ryhmää Suomessa, eivät ymmärrä köyhyydestä oikeasti mitään. Toinen seikka on tietenkin vaikutusvalta, ne joilla on rahaa, on tietenkin kiinnostusta ostaa medioilta palstatilaa ja artikkeleita, joilla pyritään vaikuttamaan lukijoihin esim. ek:n ja kokoomuksen tahtotilan toteuttamiseksi.

        Iltapäivälehdet tekevät joka vuosi avoimia ilmoituksia että hakevat kesätoimittajia. sieltä voi toimittajan ura urjeta aikalailla kenelle tahansa 15 kesäiselle juoruakalle ja ukolle.

        Ei taideta paljon koulutusta tarvita.

        Tietysti myös seiskan toimittajat ovat lehdistöä.

        Toimittajaksi voi kuka tahansa nimittää itseään. Mitään kouluja ei tarvitse käydä. Tärkeämpää sukulaissuhteet ja sopiva poliittinen tausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdistö edustaa hyvin koulutettua ja hyvin toimeentulevaa ryhmää Suomessa, eivät ymmärrä köyhyydestä oikeasti mitään. Toinen seikka on tietenkin vaikutusvalta, ne joilla on rahaa, on tietenkin kiinnostusta ostaa medioilta palstatilaa ja artikkeleita, joilla pyritään vaikuttamaan lukijoihin esim. ek:n ja kokoomuksen tahtotilan toteuttamiseksi.

        Siksipä median edustajilta pitäisi leikata palkat pois. Työskennelkööt vaikka 9 e/pvä tai kokonaan ilmaiseksi pelkällä työn ilolla. Tulee vähän perspektiiviä tavallisen ihmisen elämään.

    • Anonyymi

      Mökillä teen töitä mutta porvarille en tee koskaan enää mitään tuottavaa työtä.

      • Anonyymi

        Milloinkohan sullekin haperopäälle menee jakeluun etteivät nämä ole porvari- kommari- asetelmaan sopivia kysymyksiä. Nämä kysymykset menevät paljon syvemmälle koko kulttuuriin ja käsitykseen siitä mitä normaali elämä tarkoittaa ja millaisilla periaatteila sen pitäisi toimia.

        No jos työstä ei haluta maksaa normaalia liksaa niin luuletko että kukaan kynnelle kykenevä paskaduuniin enää ryhtyy? Tietysti jos haluaa paskaa niellä koko ikänsä ja nöyristellä riistäjälle niin ihan vapaasti...

        Kuka niin sanoin. Opettele lukemaan, ymmärtämään lukemasi ja keskustelutaidoissakin petrattavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka niin sanoin. Opettele lukemaan, ymmärtämään lukemasi ja keskustelutaidoissakin petrattavaa.

        Valaiseppa nyt sitten mitä oikein tarkoitit. Jos et, niin olet pelkkä oikeiston juoksupoika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloinkohan sullekin haperopäälle menee jakeluun etteivät nämä ole porvari- kommari- asetelmaan sopivia kysymyksiä. Nämä kysymykset menevät paljon syvemmälle koko kulttuuriin ja käsitykseen siitä mitä normaali elämä tarkoittaa ja millaisilla periaatteila sen pitäisi toimia.

        Kommunistien edustajia siellä mediassa töissä. Voisi viedä kokonaan palkat heiltä itseltään kun kerta niin loistavasti tulevat kommunismiaatteella toimeen, pelkällä aatteella ja vedellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valaiseppa nyt sitten mitä oikein tarkoitit. Jos et, niin olet pelkkä oikeiston juoksupoika.

        Tarkoitin sitä mitä kirjoitin. Median vihapropaganda työttömiä kohtaan ei ole porvari- kommari- kysymys.

        Poliittisella kentällä työtön -tai kukaan muukaan ihmisryhmä - ei ole kuin pelinappula joka saastuttaa tai kaunistaa tilastoja. Poliittisella kannalla ei ole merkitystä suhtautumisessa työttömiin. Ihmiset ovat poliitikoille tilastoja, jotka täytyy sijoittaa tilastosta a tilastoon b keinolla millä hyvänsä. Tämä selittää sen miksi kaikki työllisyystoimet tähän mennessä ovat olleet työttömiin kohdistettavia pakkokeinoja ja rangaistuksia.

        Tässä on kaikki hallituskokoonpanot aikajärjestyksessä:

        https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/v2

        Kuten voit helposti huomata, siellä on ollut kaikkea mahdollista kokoonpanoa oikealta vasemmalle. Mikään kokoonpano ei ole muuttanyt työttömän mahdollisuuksia nousta suosta omille jaloilleen yhtään mihinkään suuntaan vaan päinvastoin. Työtön köyhä on aina ollut rangaistustoimenpiteiden kohde, riesa jota täytyy rangaista siitä että mustaa kulloinkin vallassa olevan hallituksen maineen likaamalla työttömyystilastoja.

        Vaikuttaako tämä touhu siltä että joku näistä hallituksista on joskus tosissaan pyrkinyt parantamaan työttömien sosiaaliturvaorjien _taloudellista toimeentuloa_ ? Eivät tietenkään. Politiikan keinoin ei työllistetä ketään muulla tavoin kuin erilaisin tempuin.

    • Anonyymi

      Jessus näitä lehtijuttuja.

      Blind Channelin Hokkakin joutui joskus nostamaan asumistukea. Nyt kaikki passiiviset tukiriippuvaiset ryhdistäytykää. Tässä on teille taas esimerkki siitä että kunhan vaan ei jää laakereilleen lepäämään ja perustaa bändin niin kyllä se tukiriippuvuus sitten loppuu.

      https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009562194.html

    • Anonyymi

      Ryysyistä rikkauksiin mars!

    • Anonyymi

      menkööt töihin ne jotka kannattavat nykymenoa tässä maassa ja haluavat sitä rahoittaa.

      • Anonyymi

        Median edustajilta palkat pois niin oppivat olemaan.

      • Anonyymi

        Joo ottakoon niitä kehitysmaista tulevia "osaajia" töihin kun oma kansa ei kelpaa enää normipalkkaiseen työhönkään enää.

        Paskapalkkaiseen työhön en ikinä alennu.

    • Anonyymi

      Taas alkaa iltapäivälehdet tyrkyttämään ja aivopesemäön töihin lasten pariin. päiväkotiopettaja (palkka paska), koulunkäynninohjaaja (bruttopalkka tonnin eli äärettömän paska palkka), päiväkoti- ja ala-asteen opettajien sijaisuudet (palkka paska, työtä harvoin, henkilöille. joka ei pidä lapsista eikä halua KOSKAAN lapsia, hyvin vanhanaikainen jopa hyvin uskonnollinen lestat yms. jehovat, työilmapiiri äärettömän jäykkä, kaavoihin kangistunut ja vanhanaikainrn etenkin mitä nuoremmista lapsista on kyse)

      • Anonyymi

        Vieläkö ala-asteilla ja päiväkodeissa pitää esittää kulissiliitossa elävää heteroa, naisena mielistellä ja nöyristellä naimisissa olevia heteroukkoja. Tonnin bruttopalkka, camoon, vuokra on jo sen tonnin!

        Sateenkaarihenkilöt eivät saa tarpeekseen seksuaalielämöinnistään. Voin kertoa ettei ketään kiinnosta teidän seksuaalisuutenne varsinkaan lasten parissa kasvatusaloilla työskennellessänne vaikka niin kovasti haluatte itseänne koko ajan jatkuvasti kaikkialla paljastella. Olette ällöttäviä. 🤮

    • Anonyymi

      Sipilän hallitus aiheutti heti valtaan päästyään mielettömän työttömyyden aallon, jonka satoa edelleen niitetään..

    • Anonyymi

      Tällaisia psykootikkoja on Suomen työelämä täynnä. On se ihmeellistä että tämäkin psyykkis- eläkeläinen on työtön vain koska "työnteko ei kannata".

      Tämä psykootikko on toiminut lastenhoidon parissa. Psykootikot hoitavat teidän lapsianne siellä päivähoidossa. 🤔

      https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000009541479.html

      Sitten pitkäaikaistyöttöminä elämästä sivuun syrjäytettyinä kituuttavat tällaiset aivan normaalit, terveet savuttomat raittiit ihmiset joita ei vain kelpuuteta työelämään:

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17521494/meneeko-muilla-yhta-huonosti

      Suomalaisen työttömän kannattaa ryhtyä psykootikoksi mielisairaaksi ja mennä sitten hakemaan töitä. Sitten alkaa onnistaa.

    • Anonyymi

      Työtä vieroksuvia kohtaan tuleekin olla jonkin sortin kampanjointia.

    • Anonyymi

      Ja tuleva hallitus sen tekee. Ja pahaa tekee myös työssäkäyville. Miten ihmeessä median jutut ja Marinin haukkuminen sai niin monetmenemään persuansaan.kyllä ne edustajat sen tietää että yksi puolue ei saa mitään aikaan. Varsinkin kun kaikki muut vastustaa ja ottavat maailmantilanteet huomioon.me ei olla yksin tällä pallolla.

    • Anonyymi

      Näitä sikiää. Työttömiin kohdistuva vihapropaganda on käytännössä yhtä kuin sosiaaliturvariippuvaisiin kohdistuva vihapropaganda.

      Annetaan ymmärtää, ja luodaan mielikuvaa, että sosiaalitukia käytettäisiin koko ajan tällä tavoin väärin. Milloin on libanonilainen lypsänyt Suomesta sosiaalitukia, milloin siten tällainen rehellinen yrittäjä.

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009636527.html

      Eli oletusarvoisesti jos joudut hakemaan tukia, sinua yhtä tiiviimmin epäillään tukijärjestelmän hyväksikäyttäjäksi. Suurin osa tukien varassa eläjistä ei sellaisia ole. Mutta media tuutttaa tulemaan joka päivä aina uuden tapauksen sosiaaliturvajärjestelmän hyväksikäyttäjistä.

      Sosiaaliturvaa hakeva = sosiaaliturvajärjestelmää hyväksikäyttävä kusettaja, on median mielikuvaharjoitus.

      • Anonyymi

        Toimittajat ovat lähes kaikki kokoomuslaisia jo tulojenkin osalta joten lehdistön riippumattomuus on ihan feikkiä ja kusetusta. Isot firmat lisäksi omistavat lehtitalot ja niillä on suorat yhteydet poliittiseen eliittiin ja EK:n

    • Anonyymi

      Totta. Suomen perustuslaki takaa että pakkotyö on kiellettyä.

      • Anonyymi

        pakkotyö on tosiaan kielletty, mutta se ei ole kiellettyä että on mentävä palkattomaan työhön jos haluaa työttömyyskorvauksen, esim kun nimikkeeksi laitetaan että kuntouttava työtoiminta, silloin se ei ole työtä vaan työtoimintaa, ilman näitä "työntekijöitä" esim kaikki suomen kierrätyskeskukset pysähtyisi, kaikki yhdistykset menisi kiinni/olisi pulassa jne

    • Anonyymi

      Nyt on kirjailija Ossi Nyman päässyt taas valokeilaan.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/79f070aa-3642-41b5-a68f-82f791224a2d

      Hieno täky taas iltapäivälehdeltä. Ossin naamavärkki kun tulee esiin alkaa korvia huumaava ulina. 🤣 Joka ikinen pyhä isänmaan sankari ahkerikko työllinen nettoverorahoillaan maailmankaikkeutta pystyssä pitävä hyvyyden voima lankesi.

      Määitteelätänossiaverorahoillaniääääää. 😭😭😭😭😭

      Ossi ei edusta tyypillistä työtöntä. Hän edustaa itseään. Se mikä ihmisiä tuntuu erityisesti hänessä ärsyttävän on että työtön osoittaa omaa tahtoa. Työllisten, jotka eivät mielestään itse hyödy lainkaan sen enempää maksamistaan verorahoista tai tekemästään työstä, mielestä nämä Ossit ovat niitä joiden hyväksi aivan kaikki pyhien nettoveronmaksajatyöllisten tekemä työ ja verot menevät.

      Yhtään eivät itse hyödy työlliset työstään ja mksamistaan veroista. Ossi uhriuttaa. Byää.

      Btw työttömyyskorvauksista maksetaan 20% veroa muuten baidewei. Työttömille kuuluukin maksaa siitä hyvästä että he ovat toisten verorahaloisten elinkeino.

      • Anonyymi

        Hän on tyypillinen suomalainen työtön. Työhaluton ja vasemmistoaatteinen. Nämä ovat kaksi asiaa jotka tulee kitkeä pois. Kaikki Suomen työttömät ovat hänen kaltaisia. Siksi äänestin kokoomusta että tälle tulee loppu

        Ossi ei ole ollut työtön enää aikoihin. Eikö sekään vielä ole auennut?

        Todennäköisesti ollut hyödyksi yhteiskunnalle enemmän kuin sinä.

        Vasemmistoaate ja työhaluttomuus eivät korreloi nekään. Mikä kertoo ettet tiedä mistään mitään kunhan louskutat leukojasi.

        Vasemmistopuolueet ovat nimenomaan työväenpuolueita.

        Vai muka töissä!! Tässä lainaus iltalehdestä:

        "Tätä nykyä Ossi Nyman kirjoittaa neljättä romaaniaan Suomen kulttuurirahaston apurahalla. Arki ei olisi mahdollista, jos hänet olisi vuosia sitten pakotettu töihin."

        Että ei kuulosta oikein työltä.

        Olen kuule työllistynyt useaa työntekijää ja aivan varmasti ollut hyödyksi yhteiskunnalle enemmän kuin sinä. Työssäni myös näen sen ettei työt maita työttömille. Ja suurin osa on juuri näitä vassaripellejä.
        Onko sinulla jotain faktaa väitteillesi ettei muka korreloi??!

        Ja oliko sun mielestä edellisen hallituksen "työväenpuolueet" miten hyödyksi?

        Taidat olla vassarityötön joka älähti

        Täytyy muistaa, että monelle työ on valtion virkamiehen työ valtion virastossa. Mikään muu ei ole työtä. Näin ajattelevat erityisesti demarit, mutta myös vassarit ja näköjään nykyään myös osa kokkareista.

      • Anonyymi

        Sehän se varmaan on, että työttömällä on Oma Tahto, että ei voikaan pallotella noin vaan ihan miten vain mielivaltaisesti oman mielen mukaan pelinappulana, heittopussina tai marionettina sinne tänne ja tuonne mikä milloinkin sattuu olemaan mielentilana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai muka töissä!! Tässä lainaus iltalehdestä:

        "Tätä nykyä Ossi Nyman kirjoittaa neljättä romaaniaan Suomen kulttuurirahaston apurahalla. Arki ei olisi mahdollista, jos hänet olisi vuosia sitten pakotettu töihin."

        Että ei kuulosta oikein työltä.

        Olen kuule työllistynyt useaa työntekijää ja aivan varmasti ollut hyödyksi yhteiskunnalle enemmän kuin sinä. Työssäni myös näen sen ettei työt maita työttömille. Ja suurin osa on juuri näitä vassaripellejä.
        Onko sinulla jotain faktaa väitteillesi ettei muka korreloi??!

        Ja oliko sun mielestä edellisen hallituksen "työväenpuolueet" miten hyödyksi?

        Taidat olla vassarityötön joka älähti

        Yliopistoissakin tekee moni työtä, palkallista työtä. Sitä vaan kutsutaan, että tekee apurahalla työtä. Se apuraha on niiden tutkijoiden palkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on tyypillinen suomalainen työtön. Työhaluton ja vasemmistoaatteinen. Nämä ovat kaksi asiaa jotka tulee kitkeä pois. Kaikki Suomen työttömät ovat hänen kaltaisia. Siksi äänestin kokoomusta että tälle tulee loppu

        Kahtia jakautunut Suomi elää vaarallisa aikoja.
        Sisäinen uhka on jo 1930-luvun Suomea,
        Aikamatka 1920-luvun säätyyhteiskuntaan on siis jo tätä päivää.

        Turha ihmetellä yhteiskunnan romahtamista kun kokkare sekopäät ja persut toteuttavat EK:n mielisairasta unelmaa pikkuamerikasta.

        Sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai muka töissä!! Tässä lainaus iltalehdestä:

        "Tätä nykyä Ossi Nyman kirjoittaa neljättä romaaniaan Suomen kulttuurirahaston apurahalla. Arki ei olisi mahdollista, jos hänet olisi vuosia sitten pakotettu töihin."

        Että ei kuulosta oikein työltä.

        Olen kuule työllistynyt useaa työntekijää ja aivan varmasti ollut hyödyksi yhteiskunnalle enemmän kuin sinä. Työssäni myös näen sen ettei työt maita työttömille. Ja suurin osa on juuri näitä vassaripellejä.
        Onko sinulla jotain faktaa väitteillesi ettei muka korreloi??!

        Ja oliko sun mielestä edellisen hallituksen "työväenpuolueet" miten hyödyksi?

        Taidat olla vassarityötön joka älähti

        "Olen kuule työllistynyt useaa työntekijää"

        Mitäs sieltä eekoon toimistolta taas syljetään kaffe pulla-palkalla 😁
        Voi voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on tyypillinen suomalainen työtön. Työhaluton ja vasemmistoaatteinen. Nämä ovat kaksi asiaa jotka tulee kitkeä pois. Kaikki Suomen työttömät ovat hänen kaltaisia. Siksi äänestin kokoomusta että tälle tulee loppu

        Taitaa olla ihan kokoomuslainen.

      • Anonyymi

        Voi Ossi Ossi minkäs teit! 😁

        Ossin naama näkyy joka mediassa ja hänen ideologista työttömyyttään heilutetaan nyt urakalla kepin nokassa. Hänestä halutaan tehdä esimerkki jostakin tyypillisestä suomalaisesta työttömästä joka eli ideologisista syistä sosiaalturvan varassa.

        https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/02b688ff-c349-46aa-a671-418f3718864e

        "Se on selvä asia, että Suomesta ei löydy tällaista määrää ”ideologisesti työttömiä”, jotka saataisiin töihin tarjoamalla entistä kovemmin keppiä."

        Toimittajille ei ole vieläkään mennyt perille että Ossiakaan ei oltaisi "saatu töihin" edes kepittämällä. Se on edelleenkin työnantaja joka tekee valinnan kuka "menee töihin" ja kuka ei.

        Ossin kaltaiset pitkäaikaistyöttömät eivät kelpaa töihin vaikka haluaisivat töihin.

        Mistä helvetistä se johtuu ettei tämä mene perille? Työttömyys, etenkään pitkäaikaistyöttömyys ei johdu siitä työ kelpaa työttömälle.

        Ongelma on se ettei työtön kelpaa työnantajille.

        Ja minkä tahansa työn ei tarvitse kelvata edes kouluttamattomalle pitkäaikaistyöttömälle. Kun työtä tehdään sen pitää olla hyödyttävää työn tekijälle. Ja tällä ei tarkoiteta että hyöty on se että henkikulta just ja just säilyy kun menee raatamaan ilmaiseksi.

    • Anonyymi

      Tässä jälleen yksi "työstä kieltäytyjä".

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3686f290-0977-4365-b72f-0ac50e2a60f1

      Yhtään en väitä etteikö työstä saadun taloudellisen hyödyn puutteessa ole aihetta myös kieltäytyä tarjotusta työstä. Mutta en sitten mitenkään jaksa uskoa että Aarolle jatkuvasti tarjotaan töitä. Että hän on työtön vain koska itse kieltäytyy.

      Kuusi vuotta työttömänä olleelle ihmiselle ei tulla kotiin tarjoamaan töitä.

    • Anonyymi

      Media, virkamiehet ja poliitikot haluavat jostain syystä ylläpitää suurtyöttömyyttä.

      Se onnistuu luomalla työttömistä huono kuva.

    • Anonyymi

      Näitä "uutisia" tulee vähän väliä.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2e81771e-0533-4b92-885c-f025434b0335

      Tuolla alalla tienaa kolme tonnia kuussa ja tuolla alalla viisi donaa. Ei vaatimuksia, eikä korkeita odotuksia. Nyt kaikki työttömät menette kouluun josta pääsee b:n papereilla helposti tienaamaan.

      Jaa ettei kiinnosta?

      Media luo tarkoituksella mielikuvaa työllisyystilanteesta että kenelle tahansa olisi helposti hyväpalkkaista työtä tarjolla vähällä vaivalla ja pienellä koulutuksella. Mutta kun työttömät ovat laiskoja eivätkä viitsi kouluttautua. Tai sitten vain tyhmiä kun ei rahkeet riitä edes b:n papereihin.

      Huomio huomio, työttömät ovat tyhmiä, laiskoja ja saamattomia. Työllisyystilanne on mitä loistavin mutta kun ei työ kelpaa työttömälle tai sitten eivät vain rahkeet riitä edes liukuhihnahommaan.

      Työttömät = paskaa, sanoo media. Työnantajat ja veronmaksajat ovat pahojen työttömien uhreja. 😭

      Työttömiä pitää rangaista.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe