Eduskuntaryhmiltä odotetaan tänään vastauksia hallitustunnustelijan kysymyksiin

Anonyymi-ap

mm SDP alkoi puheissaan tulla kokoomusta vastaan. Tuntuu ettei perussuomalaiset ole valmiita hallitukseen, kuin alakoululaista istutettaisiin lukioon. Jo yksin kysymys kertoo vaillingista heillä ja vasemmistoliittolaisilla. -jos kystään vaikka "miten te hoidatte..jne " Heillä ei siihen vastausta, vaan kaivavat jonkun toisen puolueen esille mitä se tehnyt tai ei tehnyt negatiivisessä mielessä heidän mukaansa.

Eduskuntaryhmien on määrä vastata tänään puoleenpäivään mennessä hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin.
Vastausten ja niistä käytävien keskustelujen perusteella päätetään, mitkä puolueet etenevät varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.

Orpo kertoo käyvänsä eduskuntaryhmien kanssa virallisia kahdenvälisiä keskusteluja ensi viikon alussa.
– Sen jälkeen alkaa varmaan hahmottua se, miltä pohjalta varsinaista hallitusneuvottelua lähdetään käymään, hän sanoi perjantaina.

Kysymyspatteristossa on 24 kohtaa ja 46 kysymystä, joissa painottuu erityisesti julkisen talouden tasapainottaminen. Esimerkiksi maahanmuutosta on niukasti suoria kysymyksiä. Esimerkiksi humanitaarisesta maahanmuutosta ei kysytty.

Eduskuntaryhmiltä odotetaan myös vastausta perinteiseen kysymykseen, ovatko ne valmiita osallistumaan Orpon kokoamaan enemmistöhallitukseen ja sitoutumaan ohjelman toimeenpanoon kokonaisuudessaan, jos ne saavat tavoitteitaan hallitusohjelmaan.

4

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petteri on tehnyt persuille ansan. Hallituksessa ei kaivata sen koommin Kommunisteja kuin Äärioikeistoakaan.

    • Anonyymi

      Missä on tuo kaiken tietävä Paavo, onko puolue tukkinut suun vai joutunut mediapelin uhriksi.

      • Anonyymi

        Lipponen on jo vanha, ja eläkkeellä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe