Mikähän, ei mikäköhän

Olen huomannut, että vaikka missä törmää sellaisiin muotoihin kuin esim. "mikäköhän", "kukakohan", "missäköhän". Yököttää! Kumma, etteivät jotkut suomen kielen taitoiset vaikuta osaavan sanoa ja kirjoittaa oikein eli mikähän, kukahan, missähän. Ei kai kysymyssanaan tarvitse liittää kysymysliitettä.
7753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

minusta on turha takertua liikaa kielioppiin, sillä kieli muuttuu ja suomen kielioppi on muutenkin tekaistu eri murteiden pohjalta. murteet eivät ole mitenkään väärää suomea. kieli on muuttunut jo tuhansien vuosien ajan eikä muuttuminen lopu ennen kuin ihmiset, live with it.

Äänestä
  • Tietenkin kieli kehittyy jatkuvasti. Mutta ei ole samantekevää, millä tavalla ja mihin suuntaan se kehittyy. Esimerkiksi muotoa "mikäköhän" ei voida pitää loogisena, koska siinä kysymys ilmaistaan kahteen kertaan. Kielenhuollon tehtävä on ohjata kielen kehitystä tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

    Äänestä

  • Uomo kirjoitti:

    Tietenkin kieli kehittyy jatkuvasti. Mutta ei ole samantekevää, millä tavalla ja mihin suuntaan se kehittyy. Esimerkiksi muotoa "mikäköhän" ei voida pitää loogisena, koska siinä kysymys ilmaistaan kahteen kertaan. Kielenhuollon tehtävä on ohjata kielen kehitystä tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

    >>Kielenhuollon tehtävä on ohjata kielen kehitystä tarkoituksenmukaiseen suuntaan.>>

    toisaalta kaikki ymmärtävät mitä "mikäköhän" tarkoittaa eikä se suurinta osaa edes ärsytä. kannattaa lukea kirja 'karhunkieli' niin alkaa tajuta asioiden pysymättömyyden, tässä tapauksessa kielen jatkuvan muutoksen. tajuan kyllä mitä tarkoitat tällä:

    >>...muotoa "mikäköhän" ei voida pitää loogisena, koska siinä kysymys ilmaistaan kahteen kertaan.>>

    mutta "what's the big deal", "who cares", "give me a brake"... (huom. nimim. "live with it")

    Äänestä

  • sama tyyppi kirjoitti:

    ps Kuka on muuten keksinut hatun? Aika merkittävä keksintö ihmiskunnan historiassa, eikö?

    Äänestä

  • Niin, eivät murteet olekaan väärää suomea, mutta who cares? Puhuin yleis- ja kirjakielen kielenhuollosta. Murteita en maininnut ollenkaan. Live with it.

    Äänestä

Mikäköhän, kukakohan ja missäköhän kuulostavat ihan hyviltä. Enemmän mua ärsyttää se, jos se kirjoitetaan "oikein". Logiikalla ei pitkälle pötkitä. Yhtä lailla kun sävypartikkeli -hAn on lisuke, voi kysymyspartikkeli olla sitä. Ja katsopas tätä: http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=131

Musta tällaiset lyhyet "virkkeet" kuten "Yököttää!" ovat paljon yöKÖttävämpiä. Aivan kuin niiden tarkoituksena olisi tehdä tekstistä sitä, mitä äidinkielen tunneilla lukiossa neuvottiin - yksinkertaista ja etenkin huomionhakuisen iskevää.

Äänestä

Myönnän olevani jonkin sortin kielimilitantti, mutta minua tämä "mikäköhän" ei häiritse ollenkaan. Väittäisin, että se lisää sanaan "mikähän" hämmentyneisyyden vivahteen.

Mikä siellä on? - suora kysymys.
Mikähän siellä on? - kysyjä epäröi
Mikäköhän siellä on? - kysyjä on hämmentynyt

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uomo kirjoitti:

Olen huomannut, että vaikka missä törmää sellaisiin muotoihin kuin esim. "mikäköhän", "kukakohan", "missäköhän". Yököttää! Kumma, etteivät jotkut suomen kielen taitoiset vaikuta osaavan sanoa ja kirjoittaa oikein eli mikähän, kukahan, missähän. Ei kai kysymyssanaan tarvitse liittää kysymysliitettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu