Isänmaallista politiikkaa.

Anonyymi-ap

Italian senaatti hyväksyi Giorgia Melonin tiukat maahanmuuttolait – hallitus haluaa panostaa kotimaiseen työvoimaan

Italian parlamentin ylähuone hyväksyi torstaina pääministeri Giorgia Melonin oikeistohallituksen ensimmäisen maahanmuuttoa hillitsevän lakikokonaisuuden. Hallitus haluaa rajoittaa kotouttamista, perustaa valvottuja keskuksia turvapaikanhakijoille sekä lisätä säilöönottotiloja karkotettaville. Ihmissalakuljetuksesta langetettavia tuomioita aiotaan nostaa tuntuvasti.

Uusien säännösten mukaan turvapaikanhakijoiden on pysyttävä suljetuissa keskuksissa, kunnes heidän asiansa on käsitelty. Tämä voi Italiassa kestää jopa kaksi vuotta. Ihmissalakuljetuksesta voi tulevaisuudessa saada 30 vuoden vankeustuomion.

Maahanmuuton tarpeellisuutta on Italiassakin perusteltu työvoimapulalla. Pääministeri Giorgia Meloni esitti Milanon design-viikolla puhuessaan ratkaisuksi naisten mobilisoimista palkkatöihin. Italian ”suuri käyttämätön reservi” osallistuu työelämään toistaiseksi hyvin rajoitetusti, kertoo New York Times.

Italia näyttää esimerkkiä

Melonin hallitus suunnittelee myös tiedotuskampanjaa laittomien siirtolaisten lähtömaihin. Ylimääräisellä viisumikiintiöllä yritetään hillitä parempaa elämää etsivien ihmisten lähtöhaluja vaaralliselle matkalle Eurooppaan.

Lait menevät vielä parlamentin alahuoneen käsittelyyn. Hallituspuolueilla on edustajainhuoneessa selkeä enemmistö, joten lakiesitysten astuminen voimaan on todennäköistä.

EU:n uuden maahanmuuttolainsäädännön kannalta tulee olemaan mielenkiintoista, seuraako se loppujen lopuksi Italian esimerkkiä. Jos ei, unioni natisee taas kerran liitoksissaan.

35

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa tuonne muuttaa, eikös siellä ne raha-asiatkin ole kunnossa, saa paljon EU-tukijaisia.

    • Anonyymi

      Nyt pitää Italiaa kehua kun aiemmin on tullut haukuttua ja syystäkin...eiköhän muutkin eu-maat mene samaan säännöstelyyn ei kenenkään talous kestä jatkuvaa siirtolaisuutta. Hox tämä ei jonkun mielestä kuulu kemijärviläisille MUTTA se kuuluu mekin maksamme veroja jopa monenlaisia.
      rkp-läisten on turha vikistä ulkomaalaisten työvoiman puutteesta kun meillä on jo ennestään ulkomaalaisia kausityövoimaa kymmeniätuhansia. Se on nyt vaan sitä että saa räksyttää kuinka persut kieltävät ulkomaalaisten tulon ja niin kieltävät koska meillä on työvoimaa niin kotimaista kuin ulkomaalaista tomaatin poimijaa.

    • Anonyymi

      Kuuluuko Kemijärveen?

      • Anonyymi

        tottakai kuuluupi

      • Anonyymi

        No sikäli kuuluu, kun täällä nähtävästi on noita pöljä-persuja, ne öyhöttää aina vaan maahanmuutosta, kun niiden aivokapasiteetti ei muuhun riitä, ikävä kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sikäli kuuluu, kun täällä nähtävästi on noita pöljä-persuja, ne öyhöttää aina vaan maahanmuutosta, kun niiden aivokapasiteetti ei muuhun riitä, ikävä kyllä.

        https://yle.fi/a/3-12607001 huh huh kuka haluaa hallitukseen kusitolpaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sikäli kuuluu, kun täällä nähtävästi on noita pöljä-persuja, ne öyhöttää aina vaan maahanmuutosta, kun niiden aivokapasiteetti ei muuhun riitä, ikävä kyllä.

        Pöljä-persu ehkä JOUTUUPI tasapainottamaan jättivelkaa jonka suvakkihallitus sai aikaiseksi, parempi olis jos velantekijät menisivät itse puikkoihin.

    • Anonyymi

      Italialla on Mussolini ja Suomella Persulino.

      • Anonyymi

        Se on ymmärrettävää että ottaa hermoon kun tolkun ihmiset saivat ääniä yli puolimiljoonaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on ymmärrettävää että ottaa hermoon kun tolkun ihmiset saivat ääniä yli puolimiljoonaa.

        Ei minua ota päähän mitä persut saivat ääniä, ainakin niitä oli vähemmän kuin minun puolue sai. Olen aina äänestänyt kokoomusta ja nyt ikäväkseni näen kuinka Orpo neuvottelee tosissaan hallitusta persujen kanssa. Totta kokoomuksella on paha tilanne, kun vaihtoehdot on rutto ja kolera, Marin on vienyt demarit äärivasemmalle, ei sellaisten kanssa voi taloudesta sopia, persut taas on isolta osin täysin pöljiä, muuta ei ole mielessä, kuin maahanmuutto.

        Ei mitään hätää, Persuilla on iskenyt hallituskiima ja Kokoomus käyttää hyväksi omaa kokemustaan. Käytännössä nyt mennään Kokoomuksen ehdoilla koska pelokkeena pidetään Demareita.
        Yhteistä on talouden sopeuttaminen leikkausohjelmineen.

        Jos ajatellaan käytännössä Kokoomus ei pysty muuttamaan EU linjausta Persujen takia silloin saattaa Suomi joutua poikkeustilanteissa kiusalliseen tilanteeseen.

        Kokoomus ei myöskään luovu ilmastonmuutostavoitteista ei lähde sivistyspuolueena pilaamaan mainettaan.

        Persujen mieliksi tulee ehkä jonkinlaisia kiristyksiä maahanmuuttoon, mutta työperäisestä maahanmuutosta se ei luovu.

        Tämä tulee olemaan hallitusohjelma jos se toteutuu, muutoin hallitukseen menee Demarit.

        Persuilla ja kokkareilla on samat tavoitteet köyhiltä pois ja ihmiset pakkotyöhön. Rahat rikkaille kuljetettavaksi ulkomaille. Ainoa ero tavoitteissa on että persut "muka" vastustaa maahan tuloa mutta kyllä se takki kään tyy tässä asiass.

        Et sinä ole ainakaan saanut minkäälaista sivistyskasvatusta, ei mulla muuta.

        Iske vaikka päätä seinään se voi hetkeksi helpottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuilla ja kokkareilla on samat tavoitteet köyhiltä pois ja ihmiset pakkotyöhön. Rahat rikkaille kuljetettavaksi ulkomaille. Ainoa ero tavoitteissa on että persut "muka" vastustaa maahan tuloa mutta kyllä se takki kään tyy tässä asiass.

        Kuka/ketkä ovat maamme saaneet velka helvettiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka/ketkä ovat maamme saaneet velka helvettiin?

        Kerroppa miten sinuun se velkahelvetti sinuun on vaikuttanut? Minä kerron ei mitenkään.

        Turhaa Kemijärvellä tästä velasta ja veroista vouhotetaan. Veroja oikeasti ei maksa kuin pieni osa väestöstä. Yhtä työssäkäyvää kohti on useampi elätettävä. Kyllä ne velatkin maksaa ja vielä elättää meidätkin on joku muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ole ainakaan saanut minkäälaista sivistyskasvatusta, ei mulla muuta.

        Mitähän sinulle mahtaa olla se "sivistyskasvatus " Millä kriteereillä sitä mitataan ?
        Onko siinä pääasiassa se, että persuja pitää silitellä myötäkarvaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän sinulle mahtaa olla se "sivistyskasvatus " Millä kriteereillä sitä mitataan ?
        Onko siinä pääasiassa se, että persuja pitää silitellä myötäkarvaa ?

        Käyppä vaikka lukemassa näitä Persujen kirjoituksia eri kaupunkien palstoilta. Sieltä kyllä selviää mitä sivisys tarkoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyppä vaikka lukemassa näitä Persujen kirjoituksia eri kaupunkien palstoilta. Sieltä kyllä selviää mitä sivisys tarkoittaa.

        Persujen kirjoituksista nyt ei sivistystä löydy, niistä löytää ainoastaan sivistyksen vastakohtaa, turhaa sitä törkyä on mistään lukea. Persujen kirjoituksista tulee lähinnä tympeä olo, kun on vaikea uskoa kenenkään pilaavan elämäänsä niin alhaisella ja suppealla ajatustasolla. Usein heidän kirjoituksistaan voi kuvitella heidän nukkuneen jo ohi koko peruskoulun. Persut on kyllä isolta osin roskaporukkaa. Myönnön viimeisten lauseiden olevan tietoisesti kirjotetun sillä persujen tasolla, koska muuta he eivät kykene ymmärtämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyppä vaikka lukemassa näitä Persujen kirjoituksia eri kaupunkien palstoilta. Sieltä kyllä selviää mitä sivisys tarkoittaa.

        Jokainen joka seuraa Suomi 24 ymmärtää heti kuinka yksi ihminen kirjoittelee monen suulla esintyy milloin minäkin. On monta personaa ja keskustelee keskenään. (Kopio)

    • Anonyymi

      Juokaa te poijat kalijaa, niin viisastutte vähän

    • Anonyymi

      Onko Persut menossa taas toisten vappujuhlaan?

      • Anonyymi

        Marssiiko Kemijärvellä kommarit ja kepuloiset tästälähtien yhessä vappumarssilla, sitten haisis vanhan viinan lisäksi tuore ...........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marssiiko Kemijärvellä kommarit ja kepuloiset tästälähtien yhessä vappumarssilla, sitten haisis vanhan viinan lisäksi tuore ...........

        Persuilla on vielä ilmaa siipiensä alla egoa on että palton napit irtoilee. Toivon hartaasti että menevät hallitukseen siellä se luonto laskee. Parinvuoden kuluttua ovat jo hyvin nöyriä.

        Kokoomushan on oikeistopuolue mutta siellä ollaan sivistyneitä, nämä Persuntolliskoilla ei pää kestä valtaa.

        Pa.....n luomisella ei paljon sivistystä levitetä.

    • Anonyymi

      Persuille linkki kun Marin ja SDP on pannut Suomen talouden kuntoon vaikka oli kovia kriisejä.

      https://yle.fi/a/74-20028776

      SDP ja Marin Hurraa!

      • Anonyymi

        Ei tuo kyllä taloutta kuntoon pistänyt, velkarahalla eli ja operoi koko hallituskauden. Eikatsottu aiheelliseksijarruttaa yhtään velanottoa, päinvastoin, pakollisen korona-velan varjolla spräädättiin kunnolla kaikkeen kivaan, mitä kyseiset puolueet oli haaveilleet.
        Nyt on seuraavilla hallituksilla tiedossa ainoastaan vyön kiristyksiä, että päästäisiin jotenkin tasapainoon.

        Oli tosiaan koronavelkaa mutta oli paljon muutakin. Ukrainan sota on vienyt miljardeja ja vie vieläkin. Puolustusmenoja on nostettu valtavasti. Katsotaan miten uusihallitus selviää, velkaa kun on otettu yli kaksikymmentä vuotta.

        Olen seuraillut eteläsuomea jossa paljon tuttuja. Siellä kyllä kansalaiset on laitettu maksumiehiksi useissa asioissa. Uskon sen taudin leviävän tännekkin.

        Vanhukset joutuvat itse kustantamaan hoitojaan kun julkisiin paikkoihin ei pääse. Yeisesti hoito maksaa tuhansia kuukaudessa 3000-6000€/kk

        Näinhän ne menot alkaa pienentyä jos niitä siirretään yhteiskunnalta kansalaisille.

        https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/88de0c6a-f1c2-43c7-a460-02c45eb7c6c8

        Marinin vassuhallitus otti velkaa omien puolueiden hankkeille noin 10 miljardia. puolustus- ja muut tarpeelliset menot on ihan erikseen.
        Kriisiajat pelasti koko hallituksen , sen talouslinjaukset olivat alunperin ihan toivotaan, toivotaan tasolla, jota yksikään talouspuolen asiantuntija ei allekirjoittanut.

    • Anonyymi

      Omat kansalaiset nuolevat näppejään

      Hän huomautti, että tässä taloustilanteessa, jossa monet suomalaiset eivät saa kunnollisia sosiaali- ja terveyspalveluita hyvinvointialueilta, etusijalle asetetaankin maahanmuuttajat ja heidän palvelunsa.

      – Tämmöiset palvelut, myös kauppa-asioinnit. Ei niitä ole tarjottu vammaisille tai vanhuksille, meidän omille kansalaisillemme. Kyllä sanoisin, että prioriteetit ovat erikoiset.

      https://www.suomenuutiset.fi/nyt-on-veronmaksajille-luvassa-kylmaa-kyytia-nain-hallitus-lisaa-maahanmuuttajien-kotouttamishyysaamista-enaa-ei-puutu-kuin-torvisoittokunta-ja-punainen-matto/

    • Anonyymi

      Nyt se nähdään mitä Marin sai aikaseksi,kiihkoilulla Venäjää vastaan pakotteilla.
      Venäjälläpä oltiin viisaimpia ku tämä Kiihkoilija Marin.Olisi hyvä nähdä tämän ilme nyt.Marin maksamaan nämä töppäilyt.

      • Anonyymi

        Kyllä nyt tilanne paranee kun Perussuomalaiset menevät hallitukseen. Ovat peitelleet ystävyyttä Putinin kanssa. Purra varmaan purkaa kaikki Venäjäpakotteet, ja komentaa suomalaiset yritykset takaisin Venäjälle. Harmin paikka kun se Turtiainen putosi.

        Hyvä että olet huomannut että vasemmisto ei ole Venäjän ystävä, siitä nyt rangaistaan.

    • Anonyymi

      1. Ensin työllistetään omaan maan kansalaiset.
      2. Otetaan mamuja vain oman maan älyllisen ja eettisen tason mukaisista maista. Edes älyllinen taso ei takaa eettistä tasoa, jos tulee alemman tason maasta.

    • Anonyymi

      Ei vissiin Italian toimet ihan Kemijärveä koske. Persuilla on huonot tiedot maantieteestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin ajattelit

      Nähdä minut? Onko jotain odotuksia?
      Ikävä
      157
      2262
    2. Yksi mies ajatteli hyvin pitkään

      ja hänen kaipauksensa menetti kiinnostuksensa häneen…
      Ikävä
      120
      1715
    3. Monenko kanssa olet harrastanut seksiä

      tänä aikana kun olet kaivattuasi kaipaillut?
      Ikävä
      94
      1590
    4. Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?

      Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia
      Maailman menoa
      98
      1487
    5. Ihastuin sun kaksoisolentoon

      Kaipaan sitä nyt tästä eteenpäin. Joskus käy näin. 👋🏻
      Ikävä
      169
      1332
    6. Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle

      Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti
      Maailman menoa
      223
      1285
    7. Ketä kaivattusi mielestäsi muistuttaa

      ulkonäöllisesti?
      Ikävä
      58
      1273
    8. Minä vaan masennun yksinäni

      Viettäkää mukava perjantai ilta ja kiva viikonloppu. 🌃🌞🐺💤
      Ikävä
      212
      1237
    9. Hyvää yötä naiselle.

      Olitko sä taas lihonut? Hyh Hyh mieheltä jonka tunnet
      Ikävä
      99
      1121
    10. Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä

      "Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht
      Maailman menoa
      252
      976
    Aihe