Ysärillä ja ennen 2000 lukua tehtiin parasta musiikkia ikinä.
Nykyään "uusi" musiikki on samaa jumputusta, ei voi edes verrata laadultaan ennen 2000 luvun musiikkia.
Ei enää keksitä mitään uutta, kaikki ovat turtuneet kuunneltuun musiikkiin ja luovuus korva on tukkeutunut.
Kaikki muka uusi musiikki, kuulostaa jo olemassa olevilta musiikki kappaleilta, toistoa toiston perään, jos pieniä vivahteita on, mutta rakenteeltaan kaikki on samanlaista.
Sensijaan kuvataiteessa on vielä pajon ja loputtomasti käyttämättömiä ja odottavia taideelementtejä odottamassa jokun niiden toteuttamista.
On satoja miljoonia täysin uusia odottavia aiheita, joista syntyy uusia taideteoksia.
Samoin pelimaailma, uusia pelejä syntyy ja mahdollisuuksia miljooniin uusiin ja erilaisiin peleihin on, koska pelimaailman pelimaailmaa voidaan muokata ja luoda loputtomiin.
Kaikki musiikki on jo keksitty ja musiikki varastot loppuun käytetty
11
295
Vastaukset
- Anonyymi
Parasta musiikkia ikinä on tehty 1700-1800-luvulla. Vielä tänäkin päivänä halutaan oppia soittamaan Für Elise pianolla, kitaralla, jne.
Taiteella ei ole rajoja.
Seinään teipattu banaani myytiin 110 000 eurolla - ”nerokas taideteos kuvastaa globalisaatiota”
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d445651c-49a6-4c58-b672-ba12789a10e9UMO, uuden musiikin orkesteri.
Uuden musiikin käsite oli tuolloin erilainen, englanniksi genreä voisi kuvata sanalla Contemporary Music.
Petyin kun YLEn uuden musiikin kilpailu olikin mauttomaksi pureskeltua purukumipoppia.- Anonyymi
Pitää keksiä lisää nuotteja eli ääniä joista voi säveltää uusia sävelmiä.
John Cage piti ympäröivää äänimaailmaa musiikkina, esimerkkinä kaupungin melu.
Kuuntelin äskettäin Art of Noise yhtyettä 80-luvulta. Tuo genre elää vieläkin elektronisen tanssimusiikin miksauksissa.
Art of Noise - Close
https://www.youtube.com/watch?v=-sFK0-lcjGU
- Anonyymi
kun nuotteja on muutenkin liian vähän kirjaimiin verrattuna: C,D,E,F,G,H,A.
hyvin voi lisätä vaikkapa Z-nuotin ja Ö-nuotin, aakkosissa riittää moniin lisänuotteihin.- Anonyymi
Onhan niitä vähän enemmän. Bb, F#, G#, D#...
- Anonyymi
Voi lisätä vaikka C -ja D-nuotin väliin 10 nuottia lisää
sitten olisi: C,j,k,l.m,z,yu, (pienellä nuo lisänuotit välissä tietystikin, vain kirjoitin pienellä)
L# mille kuulostaa se?- Anonyymi00008
Periaatteessahan kaikki laulutaidottomat/sävelkorvattomat lisää perinteisiin asteikoihin omia nuottejaan. Ei siinä mitään ongelmaa olisi, jos soittimilla säestettäisiin ”samassa sävellajissa” .
Kaikkeen tottuu, jopa kuumaan rautakankeen ahterissa.
Minusta parasta populaarimusiikkia tehtiin 1950-1980 -luvuilla (esim rockia, poppia, soulia, funkkia, iskelmää, countrya). Vielä ysärinäkin tehtiin jotain hyvää ja nyt 2000-luvullakin jotain, mutta ei niin paljon kuin ennen. Ennen 1950-lukuakin tehtiin ihan hyvää musiikkia.
Elokuvamusiikin parhaimmat kaudet olivat minusta ehkä 1950-luvulta 2000-luvun alkuun, mutta 1930-ja 40 -luvuiltakin on säilynyt hyviä elokuvasävelmiä ja 2000-luvun alun jälkeenkin on tehty joitain.
Hyvää klassista musiikkia on tehty minä vuosisatana tahansa, mutta mun makuun ehkä eniten 1500-1700 -luvuilla.
Itse henkilökohtaisesti pidän eniten modernista taiteesta kuten impressionismi (esim. Claude Monet), kubismi (esim. Picasso), abstrakti taide (kolmiot, neliöt yms) ja ehkä poptaide (esim. Andy Warhol), mutta vanhemmastakin taiteesta löytyy niitä helmiä kuten vaikka Jan Vermeerin 1600-luvulla tehdyt maalaukset.- Anonyymi00007
Paritalot
Tölli rakkaus.
Kun kaikki loppuu.
Sähköt
Kesken jäänyt , pistorasiaUlvila kärjäjäy Pro Agria henkilöstö riidat Pyhäjärvi Nivala
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861779Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171111Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981086Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79972- 92829
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot150799Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs53745- 53684
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671