Tänään Ylen jälkiviisaissa ja täysin syystä. Kamala ja lapsellinen puhe.
Timo Soini lyttäsi Marinin New York puheen
Anonyymi-ap
69310199
6Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 693
Vanhimmat
Onhan tuo puhe siirappinen kuin jostain Disneyn woke elokuvasta, yök
Sitä nimenomaan.
Puhe pidettiin usassa paikalliselle yleisölle. Suomalainen puhe olisi nukuttanut yleisön.
Hyvin otettu huomioon yleisö.
Amerikassa hei kaikki on lisäaineita täynnä olevia uskontohulluja ihan sama mitä siellä puhuu yhtä tyhjää kun taas Arabiassa otetaan kirjaimellisesti kaikki ei yhtään järkeä Aasiassa taas kukaan ei edes kuuntele.Taikauskontoja.Ihan pöllöjä krokotiililätäkkö.Hyvä kuitenkin että naiset opiskelee asioita eikä jää keittiöön kuorimaan perunoita.Se on hyvä myös että naiset harrastaa liikuntaa kilpailee.
HUOMAATTEKO miten paljon enemmän tehosteita mikrofoneissa on tuolla.Ne pitää kovemmalla äänen toiston kuin meillä hyvä kun kuuluu.Nyt kun sannat on vallassa voidaanko lopettaa nää jokavuotiset sama tie jäi tulvan alle ulinat Suomessakin ja nostaa ne joka vuosi sama juttu tiet ylemmäksi pari metriä niin ei jää.AINA SAMA JUTTU MITÄÄN EI TEHDÄ.
Onhan tosi uusi juttu nainen johtajana .....no niin nuorille se on uutta.
No otetaan historiaa senaatin tori siinä on ollut KATOLINEN KIRKKOMME ja hautausmaa alunperin.No niin.Rutto puisto RUTTOON kuolleiden hautausmaa. No niin.Kolera allas KOLERAAN KUOLLEIDEN MUISTO.No niin.Ajalta ennen antibiootteja tuberkuloosi sairaalat.Antibiootti tehoaa aina johonkin tulehdukseen joka tapauksessa sen syöminen pelastaa aina.MEILLÄ ON TÄSSÄ MAASSA OLLUT KATOLISET KIRKOT KUIN MYÖS LONTOOSSA JOKA OLI ALUNPERIN KATOLISEN KRISTITYN KAUPUNKI.VIIPURISSAMME OLI KATOLISET KIRKOT AIVAN ENSIN.Viipurissa puhuttiin ruotsia suomea pääkieli latinaa.Kasakka slaavi vie kaiken mikä on kiinnikin.Meidån viipurinkin.
Vale-kansanmies Persu, Opus dei, Israelitti , SMP, sininen tulevaisuus, Hesburger, Espoon Kepu-Soini siis laukomassa aivopesuaan?- vastuu on kuulijalla...
ps. Suomi 2023:
https://rumble.com/v2n34im-teemu-vehkala-show-104-googlen-tyntelijit-kuollut-hmriss-merkeiss.html
Jotain aivan muuta, aviisit pitivät sitä luokkataisteluun lietsovaksi.
Sanna on aikamme Eetu Salin!
Sekavaa öyhötystä...
Typeryys on sitten levinnyt aviiseihinkin.
"Ihmisoikeuspolitiikka on keskeinen osa Suomen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaa. Suomi pitää ihmisoikeuspolitiikkaa keinona luoda nykyistä oikeudenmukaisempi, turvallisempi ja ihmisarvoisempi maailma." (lähde: Ulkoasiainministeriö)
Ne elää illuusiossa siellä
Harmageddon IS in Israel land understand
Huonosti otettu yleisö huomioon. Itsestään liikoja luuleva suomalainen pyrkii entisestään jakamaan amerikkalaisia kahteen leiriin, joista sitten vielä sanoo, kumpi on oikeassa. Marinilla on erittäin huono pelisilmä. Soini oli täysin oikeassa kommentissaan.
Et osannut ottaa mitään kantaa Soinin kommentteihin vaan pelkästään yrität hyökätä häntä vastaan henkilönä. Erittäin lapsellista ja tyypillistä vihavasemmistolle.
Mitä ulkoasianministeriö yrittää tuolla kertoa liittyen kommentoimaasi viestiin?
Timo Soini on katkera, vanheneva hurulumukko, joka vielä itseään tyrkyttämällä on päässyt telkkuun. Kunhan katsojapalautetta on tarpeeksi ja Soinin asiatonta helppoheikkimetaliteettia, niin kesän jälkeen ei juuri kukaan kysele perään. Ei ne kepussakaan uskoneet, että Soini olisi tuonut lisää kannatusta. Puskaradiosta kuuluu ihan muuta, mitä itseään kehuvasta Timo Soinista kepussa ajatellaan.
Kuitenkaan et löytänyt mitään moitittavaa Soinin kommenteista kyseisessä ohjelmassa. Yrität vai hyökätä häntä vastaan ihmisenä. Olet tyypillinen vihavasemmistolainen.
Babylon IS in eufrat mesopotania yksisarvinen 🦄.Menkää sinne.
Miten Mussolini pääsi valtaan sehän hirtti ihmisiä.
Oikeesti hei pohjois Koreassa joutuu vankilaan jos vilauttaa uutta testamenttia puhuu Jeesuksesta niinku tiedetään siellä on Jeesus Jumala eikö niin 😇😇😇👿
Jeesus kiinnostaa hei pohjois Koreassa budhasta ei ole niin apua
Ei pidä paikkaansa. Venäjää vihaa tietyt harhiossaan elävät .
Sanos muuta, sinunkaa kirjotuksesta ei saa mitään selvää.
Vai Soini? Sulla hieno huumorintaju, onnea!
KATOLISET MYÖS RAKENSI AMERIKKAA ALUNPERIN JA INTIAANIT ON EGYPTISTÄ.Egyptistä alkoi kaikki.Tarvi faaraoita ajatella kun Jeesusta.
Jehovat myy maailman loppua
Oli tosi moitittavaa Timo Soinin rukousaamiais lennot USA.han.Siinä oli mies joka ei kunnioittanut veronmaksajien rahoja tippaakaan. Teki uskon miehenä vielä puoluekokouksen jälkeen Juudas Iskariotit.petti,kavalsi äänestäjänsä ja puolueensa.Viidestä ministerin salkusta.Olihan se varmaan enemmän,kuin esikuvansa vääntö,hänhän tyytyi kourallisen hopea kolikoita.
Mutta nyt osui oikeaan.
Riitaahan se haastoi vaalien allakin.
Entä Stalin.
Ei se ole Jehova.
Kyllä Soinin Sanomissa on moitittavaa. 1. Hän ei ole oikeassa niissä asioissa, joita mielipiteitään tyrkyttää ainoana varteenotettavan vaihtoehtona
2. Hän manipuloi vedoten kaikessa katolilaiseen uskonsuuntaansa, asettuu sen varjon alle, kun häntä arvostellaan
3. Hän vihaa naisia, nuoruutta, naisiin kohdistuvia huomionosoituksia
4. Soini on huono häviäjä, kateus ja kauna jäytää
5. Katkeruus paistaa läpi kyvyttömyydestä enää toimia vaikuttajana
6. Soini kuvittelee olevansa kaikessa ja aina oikeassa
Ulkoministeriö kertoo Suomen ulkopolitiikan prioriteetit. Terävät huomaavat, että Sanna Marinin puhui mm. näiden prioriteettien mukaan.
USA:n presidentin rukousaamiainen ei ole hartaustilaisuus. Se on poliittinen verkostoitumistilaisuus. Ainutlaatuinen mahdollisuus luoda ja hoitaa kontakteja.
Mihin te heitätte Suomen rahoja venäläisille ette mitään Viron suomalaisille ei mitään Amerikan suomalaisille ei mitään Kanadan ei Espanjan ei mutta venäjän miljoona vuodessa Suomi Venäjä seuralle KIITOS APINAT AINA TIEDETTY TEIDÄT VARKAIKSI.
Ei, Moktar, ei. Ei sentään noin.
Sannajauhomarin on opiskellut Meghanmörkömarklen sanasalaatti puheen laatimis- ja esittämistaidon ja kopioi sitä erinomaisella tavalla!
Palkioksi saa pellepuvun ja MM(meghan markle) merkin.
Maanpetturi ja mädättäjä juoppo.
Mitä Soini teki Haukkuessaan Marinia? Olisiko henkilöön menevää ja lapsellista. Marinin puhe oli erinomainen ja tasa-arvoa peräänkuuluttava erinomainen puhe. Naisten tasa-arvo, ihmisoikeudet. Nämä ovat Soinin mielestä lapsellista puhetta :/
E I Y L L Ä T Ä ......
Ai puhutko nyt Huhtasaaresta? Sekoitit henkilön. Huhtasaari on todistetusti kopioinut toisen henkilön gradusta liki 100% omaan graduunsa ja tekipä niin tarkan kopion että kopioi jopa kirjoitusvirheet.
Joten, nuo sun juttus, ne voisit polkea suohon.... Häpeä, moukka !!!
Tietenkään, mutta suurin osa suomalaisista lienee samaa mieltä.
Repäseppäs esirippusi.
Kauan kesti liittokansleriltakin ottaa kanttaa.
-Vai mitä.
wasnt even in news here:)
1000 vuotta sitten me kirvesrimme ihmisiä englannisssa ja silti olemme kuningas kuntia! sota on raakaa ja vieläkin voi ihmetellä miksi joissain maissa on johtajia jotka jakavat tappo käskyjä päivittäin!
??? en ymmärrä kommenttiasi???
alunperin siirtolaiset tulivat reformoiduista kirkoista:) joten lueppa peruskoulusi historian kirjat hieman huolellisemmin:)
kuka haluaa ostaa?
näin käy poliitikoille kun he menettävät valtansa:)
Ja Jeesus sanoi jotta kuka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. ja löytyihän se sieltä kun vähän potkii:) mihin ilman suuntaan nyt heittelet kiviksi? etelään vai itään???
Jep. Samaa mieltä, Sanna M. On röyhkeä öykkäri.
Myy sääkin vaikka peppua.
Ei ole rahaa, tiestön hoitoon.
Rahaa palaa byrokratian rattaisiin. Johtajien, päälliköiden järjettömän isoihin palkkoihin, edellä mainittuja on liikaa. Nk. Pakaste viroissa.
Ongelma on ollut tiedossa vuosikymmeniä.
Moni muu asia on myös rempallaan.
Hienoo että seuraat sarjakuvia.
Juuri noin. Ainoa kerta, jolloin olen Soinin kanssa samaa mieltä. Nyt Marin teki taas sellaisen munauksen, että meni puuttumaan usan sisäisiin asioihin. Mikä taho on valtiolta antanut tähän luvan? Ämmä ei ole enää pm, muuta kuin paperilla. Jokainen, joka vähääkään on seurannut tuon ämmän sairaita tempauksia, niin tietää sen, että on helvetin vaarallinen Suomelle ja suomalaisille. Ämmällä ei ole minkäänlaista tajua muiden maiden sisäisistä asioista, laista ym eikä ymmärrä edes diplomatiasta mitään. Laittakaa nyt jumalauta tuo luuska lukkojen taakse!
Nuohan sopii kuin nyrkki silmään känniääliömariiniinkin.
Se on nyt sillälailla eri juttu, että on (Huhtasaari) söhlinyt näiden rajojen sisällä eikä kukaan tiedä, siis maail.alla. Ei ole lennellyt ympäri maailmaa puhumassa paskaa ja munaamassa suomalaisia ja ollut vaaraksi meille, mitä känniääliö-marinsekoilee.
Soinin luulisi
olevan enemmän avaava näkökulmia asiaa.
Puhe oli sellainen mitä enemmän sitä tarkastelee sitä enemmän siitä saa irti.
Katsos positiivinen energia on nuorten ihmisten voima.
Tässä puheessa ei puhuttu politiikkaa koska yleisö oli elämän ohje nuorille vasta valmistuville. Eikö osata nähdä asioissa mitään hyvää.
Nyt puhutaan asiaa. Ei henkilö edellä. Miksi sitten Sannaa saa aina haukkua. Ihan älytöntä.
Kyllähän se niin,on ettei voi vaikuttaa jolei osaa antaa simaa.
Miksi Suomessa ei osata olla tyyväisiä. Koska kehitys loppuu. Nuorilla on paljon mitä vanhemmat voi vain muistella.
Vanhuus tuo myös viisautta mutta miten sitä jakaa. On myös viisautta
Tää pakaste virat on yksi juuri suden kuoppa. Miettikää aika muuttui ja hän ei sen mukana
Mutta yksi ääni ratkaisee. On suuri lahja yhteisölle..
Kyllä.
Ala sinä kirjoittamaan puheita.
Eikö tuo tullut Hallapersuilta. Nehän vihaa Soinia kuin ruttoa.
Soini puhuu järkeä. Ei Soini ole mikään vanha onko vielä edes viittäkymmentä. Erittäin lapsellinen puhe, kuka lie kirjoittanut ja vielä yritti Marin oikein paatoksella puhua.
Aikooko perustaa yhden miehen puolueen ?
Mitä vihaa vasemmistolla on Soiniin. Minäkin olen lukenut persujen kommentteja niin pilkkaavat Soinia usein.
👏👏👏
Itseasiassa Soini on vanha kärttyisä äijä
Syntymävuosi 1962,,joten yli kuusikymppinen .
Kannattiko hänen nyt tollatavalla purkautua,
puhe kuin puhe,, herättää aina erilaisia mielipiteitä riippuen kuka on äänessä,nyt sattui olemaan ex PM
olisikos tässä oitain yhdyssanoja?
Vaatiko Eetu Salinkin enemmän naisia johtajiksi?
Ja sinä elät persulätissä.
Sitähän Soini tuolla haluaa, että persulauna ulisee, miten hyvä mies tuo Timo Narsisti Soini on.
Tietäähän Soini, että mölyapinapersut menee halpaan hehheh
Kyllä Soini nyt kunnon juhläkännin ottaa ja kolme siankyljystä syö.
Missä se tulos näkyi Soinin toiminnassa ja hyödytti Suomea?
Upea Sanna ...sinunlaisiasi Suomi tarvitsee enemmän .elää ja antaa toisten myös elää elämäänsä..täällä näitten kirjoittaja öyhöttäjien kannattais panostaa enemmän myös omaan elämäänsä kuin arvostella muita ja ruikuttaa pahaa oloaan täällä.
Nyt kirjoitit asiaa!
Juurikin näin.
Ja MIKSI PITÄÄ kirjoitella sanoja ISOILLA kirjaimilla?
On todella NAURETTAVAN näköistä kirjoitella isoilla kirjaimilla sanoja KESKEN lauseen.
Ei tartte olla mikään vasemmistolainen kun huomaa naisvihan , jossa on ihan pakko yrittää lytätä nainen, jos joku mies olisi pitänyt saman puhe niin olisi tämäkin ihminen jättänyt kommentoimasta . Joten kunhan lopettaa arvostelemasta ja katsoo itseään peiliin hieman toisen silmillä että huomaa omat typerät lausuntonsa toisen ihmisen puheesta.
Soinilla on varaa lytätä Marinin puhe.
Yhdysvallathan osoitti kunioituksensa Soinille paljon järeämmällä tavalla kuin Marinille.
Marin vihittiin vain New Yorkin yliopiston kunniatohtoriksi, mutta Soini kutsuttiin Yhdysvaltojen presidentin rukousaamiaiselle ja hän pääsi näkemään vilaukselta itsensä Donald Trumpin.
Tosin vastaavan kunnianosoituksen kuin Soini, sai myös kopisti Huhtasaari, mutta se tuskin syö kunnianosoituksen arvoa.
Kateelliset gubet ja muut jälkijunassa matkustavat eivät tietenkään voi arvostaa nuorta ja kaunista menestyvää NAISTA!
Eipä noita tohtoreita ole juurikaan liikoja Suomen johtajista nimitetty muissa maissa. Sanna saa pystin myös Saksassa hyvästä johtajuudesta koronan, Ukrainan sodan ja Nato-sopimuksen aikana. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee! 👍🤩
Soini on menneen talven ukkeli ja sovinisti. Persu on on persu vaikka voissa paistaisi. Uskontoa ja politiikkaa ei ole syytä sekoittaa toisiinsa. Soini saa uskoa vaikka männynkäpyyn niin halutresaan.
KARTALLA
Vuonna 2000 helluntailaiset sekosi maailman loppuun sitten covid ne ryömi polvillaan rukoilemassa armoa pitkin maanteitä kun muut ajeli töihin mikä ihmeen hysteria on uskonnoissa oikeasti no tuliko maailman loppu. Tuli kuolleille tuli mutta niin tulee kaikille uusia syntyy.Nekin kuolee.Se loppu juttu on tuolla Arabiassa SODOMASSA ei täällä pohjoisessa. Siksi sinne muuttaa väkeä.
Huhtis on mokaillut kyllä Euroopan unionissa
Vapaakirkon naishoitaja kertoi miten pikku kunnalla somali ei nyt vaan halua nostaa potilaita että muut tekee sen työt vaikka se on egyptiläinen ja miksi sille palkkaa edes maksaa kun ei tee mitään siellä.Näitä on myös arabeissa että istuu vaan tuijottaa.Työssä.Ei näille palkkaa tarvi maksaa.Tää on totuus ei valetta.Ei siinä mitään rasismia ole työtä tekemätön ulos tekevä sisään.
Niin siellä yksi tumma nainen sanoi että Sanna on hänelle inspiraatio naisjohtajuudesta koska hän tähtää johtajaksi.
Perssu-NATSI-CIA-Mossad-Israel-Vatikaani-USA-EU-Sipilöinti-Soininentulevaisuus-KÄVELEVÄ HESEBURGERI aukoo päätään isänmaallista ja kansaamme auttanutta Marinina vastaan....
oliko yllätys ullatus... että maksettu aivopesumedia-agentti Soini nostetaan aivopieruilemaan korruptio-valtamedioissamme...?
EU-persuporvarit käy sotaa kansallisuuksia ja vähävaraisia vastaan- ja nyt myös USA on kai jo ostanut Suomen itselleen... eli köyhille ei tulevaisuutta??
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17829449/suomen-tilanne--selviaa--tassa-mep-noakes--kertoo---persu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17381747/tiesitteko-etta-gang-stalking-(t-i--operaatioissa-on-aina-paikallisupseeri
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17812867/kummi-ukko-sauli-niiniston-bisnekset--bisnes-yhteydet
Meillä kävi asunnossa aikaa jo toista kymmentä vuotta näitä uskontolahkoisia uhoomassa niin kuka niistä olikaan synnitön.No ei yksikään sitten ollut.Yksi oli laittomasti Suomessa ollut jo vuosia kysellä oli varastetut kengät farkut itse kertoi ja yhdet varasteli tavaroita ja nämä esiintyy uskontona sitten syyttää muita.Parasta olisi nyt laskea kivet käsistä katsoa peiliin mennä peiton alle ihan kaikki
Persuissa oli kuolleista herättäjiä huumekuskeja miten ne asunnoista varasteli toisten tavaroita ne tekee työpaikoilla pahojaan vie toisten stereoita astioita vaatii antamaan heille auton jne.Virolaisia osa.
On kai muutama nainen paneskellut trumpia onko se joku ylennys? Marin on kätellyt kaikki pressat läpi Ranskan makro siinä kuin zelenski ja ruotsin ministerit Italiassa kävi heittää meidän rahaa mafialle.Kyllä prostituoidut on parlamentissa pyörinyt saunapuolellakin aina et niinku....
Soini ei kyllä vihaa naisia, hänellä itsellään on erittäin kaunis vaimo, eikä mikään elätti, vaan lääkäri ja on virassa.
Mikä sinä olet haukkumaan perussuomalaisia yli 600 000 ihmistä äänesti persuja. Marin jäi völjystä kolmanneksi ja katsotaan kuinka suuren viran tämä äärikommunisti saa maailmalta. Mitä noita kommunisti valtioita on Venäjä, Pohjois-Korea, Kiina jne. Sieltä vain oikea johtajan paikka aukeaa, tuskin Kiina huolii.
Jos joku mies olisi töpeksinyt samat teot, kuin Marin pääministerinä, niin mies olisi vähintään linnassa, mutta Marin tipahdutti muutaman krokotiilin kyyneleen, niin asia oli kuitattu. Häätkin pidettiin yhteiskunnan laskuun ja ero juhlat Ilmarin, Alman, Ollin jne. Kanssa vielä jatkuu.
Niinistöllä 9 kunniatohtorin hattua ja 10 tulossa. Eiköhän suomen vienyt Natoon Niinistö ja Kaikkonen.
Ei vielä nyt hän on vasta Iso Britannian kuningatar, justiinsa kruunattiin. Ilmari voiteli Marinin ja Alma siunasi.
Kritiikki ei ole haukkumista.
Helsinki on perustettu 1550, jolloin Kustaa Vaasa oli jo ehtinyt lopettaa katolisen kirkon toiminnan. Vironniemelle nykyisen Helsingin ydinkeskustan alueella Helsinki siirrettiin 1640. Sen jälkeen syntyi alue, jota nykyään kutsutaan Senaatintoriksi. Katolista kirkkoa siellä tuskin oli. Hautausmaa torin alla on.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Senaatintori
Eipä soinin olis syytä pettueista puhua kun itse peetti öönestäjpn sä useaan oteeseen aj käänsi yakkiaan ja mamuttus umen baika eina ouhui vastaan mauja. Kun oli teon pikaa mamuttis euomen
Soini on niin kateelinen kun maein palkittii hänet baan tehtiin takinkääntököksi
On taitoa ja taidetta o_ otta rahat rikkailta ja äänet köyhiltä ja luvata suojella heitä toisiltansa
Hmm.Hämmennys päätyy aina johtajan voittoon Ja iltamat kansan maksuun.
Hmm.Koska demokratia on laskenut tarpeensa alleen.
Hmm..Kenekään poliittiselle toiminalle ei jää sitten paljon mahdollisuuksia.
YLE on näyttänyt noin 20 kertaa UUSINTOINA vanhoja Saksan TV sarjoja nyt kun siitä on valitettu ne näyttää 70- luvun TV sarjaa Saksasta nyt.
Hmm.. On myös suurta viisautta antaa myös omat erehdyksensä kansalle anteeksi.Tätä ideologiaa kututaan myös Valtion päämiehisyydeksi.
Katolisessa suunnassa on kuulkaa joka lähtöön eri seuroja lahkoja ja eri ryhmiä mitä nyt uudesta testamentista löytyy eri kielillä vielä niin on sitten kuppikuntia eri tulkinnoille saako asua yhdessä muu uskoisen erota kyllä saa saako erota jos on pappi ei saa ainakaan seurakunnasta vaimon vaihto on kyseenalaista lasten tähden toiset saa erota kun ei ole kirkon viroissa ja on erotettava mikä oppi on työntekijöille mikä rahvaalle ja mikä vastuu on missäkin ammatissa.Naida saa ettei pala mutta jos haluaa voi elää naimattomana.Huoruutta pitää välttää köyhiä auttaa.Mitä jos makaat ryöstettynä ojassa et juuri voi muita auttaa joko nouset sieltä itse tai Jeesus nostaa.
Yrittää selittää ettei nykyään ole sähkö posteja ja videopuheluita minkä kautta ollaan yhteydessä nykyään voi siirtää virtuaalikuvaa mihin vaan missä vaan ja vaikka sisustaa sun asunto virtuaalisesti asettaa sinne ihmisiä ja poistaa.
Mistä tiedät että Marin oli tuolla ihmiset näyttää erikokoisilta katsoo muualle VIRTUAALISESTI TRIKKIÄ TEHDÄÄN LEFFOISSA ET VOI TIETÄÄ MIKÄ ON TOTTA.
Suomi Venäjä seuralle Suomen rahoja miljoona vuodessa ei oo rahaa nyt muuhun sorru
Kristityt ei hirtä ihmisiä tietäkää se
Meg tuhoaa Harrya sen rahoja terveyttä huonossa seurassa liikkuu.
Uskontohullut murhaa muita kun on itse niin synnitön mutta Jeesus kysyy kuka teistä on synnitön
Virsi kesästä mikä tuli; jo joutui armas aika ja suvi suloinen kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen TÄS ON NIIN VAARALLISET SANAT EIKÖ VAIN.
Vyötärön ympärys 3-5 metriä !
Ilmestyskirja luku 11 kohta 8 lentolippu sinne vaan siellä voi kivittää naisensa
Tukitaanko toi Kanavaranta nyt ja peitetään mitään virkaa millään kolera altaalla kukaan ei sitä käytä kun sen yhdistää mantereeseen Katajanokasta tulee yhtenäistä maata tulee uutta ja tilaa ulkoilla myös rakentaa uutta.Amen kiitos että ymmärsitte.Kuten ymmärrätte ihmiset tarvii tukevaa maata asumiseen eikä mitään keino kanavia mitä pitkin tulvat nousee.
SDP hoitaa kuitenkin perus asioita ihmisten arkea ja opintoja kouluja työpaikkaa saavien ja pöllöjen etuja eikä vain rikkaiden rikkaat kuuluu elämään rosvot ei.
Eikö toi Larin ole 30 vuotta nuorempi kuin toi Soini
Me saatiin jo alakoulussa alkokoulussa kunniakirjoja hiihdossa piirustuksessa kirjoituskilpailuissa vapaamuurarit niitä jakaa. Ensin ne kerää niihin miljoonan rahaa et sä saat paperinpalan no niin....
Ikävä kertoo mut Helsingissä oli jo 200 luvulla kalastajakylä koskella
Juutalaiset hirtti kaikki ku ei uskonut Moosekseen tai jotka uskoo Jeesukseen ne RUOSKITTI apotoli Paavalin vaikka se oli juutalainen mut ei sitten enää ollut kääntyi pois SYNAGOGILTA sitten.
Ruotsalaiset oli ennen uskon uudistusta ja kielen selkeyttä katolisia sorru
Lopeta öyhötys ja valehtelu. Se Huhtasaaren gradu on tarkastettu yliopiston puolesta!
Soini on tässäkin oikeassa.
Ortodokskirkolla on omat syntinsä katolisilla omansa jne muilla uskonnolla omat.
Amerikka on ollut olemassa aina ja Eurooppa myös vain ihmiset on riidellyt.
NY menee itään takaisin kivet mitä ne muita vastaan heitellyt
Soini vetää kebabbia
Rukous aamiainen mässäyksen merkeissä sekin.
Onhan Niinistökin siellä jutellut pressojen kanssa sekä muiden pressojan ja marin halannut zeleä.Ihmisiä kaikki vaan on.
No urheilu Jalonen sai urheilu tohtorin paperit juuri ja eikä Elisabeth myös saanut jotain ja Jenni Haukio on kala sai myös.Sehån riippuu mitä opiskelee.Liikuntatieteitä vai hallintotieteitä.
Suomen vei natoon äänestäjät ja Venäjä.
Ojassa makaavaa ei auta kukaan useimmin pitää olla joku Jeesus joka auttaa vie sairaalaan tai hoivakotiin. Niin se on.
Minä olen kirjoittanut puheita yli 40 vuotta.:D Itselleni ja muille.
Soini tapasi amerikkalaisia vaikuttajia. Se oli Suomen ja USA:n diplomaattisuhteiden hoitoa.
En ole niin tyhmä kuin sinä. Sinun pitäisi hoitaa tuo vainoharhasi.
Onhan se moitittavaa, kun ulkoministeri hoitaa tehtäväänsä. Olisi pitänyt homehtua peräkammarissa, kuten kunnon persu. Rajat kiinni! Aamen!! Hallet sille.
Hienoo, et seuraat Disneyta, oot selvästi sivistynyt great.
Jumalauta hienoo kuulla äänentoiston ammattilaista, joka omien toimiensa ohessa on opiskellut tiemestariks .
Hienoo, et kannatat Soinin Timppaa.
Kova jätkä pamlaa, mut joskus vois stiggaa asiaa,
Vai mitä funtsaat?
"Oli tosi moitittavaa Timo Soinin rukousaamiais lennot USA.han."
Miksi? Siksikö, että hän tapasi noilla matkoilla Suomen ulkoministerinä useita maailman johtajia lyhyessä ajassa?
"Siinä oli mies joka ei kunnioittanut veronmaksajien rahoja tippaakaan."
Mikä saa sinut ajattelemaan näin?
No kannattaa kuunnella uudestaan iltis tai joku muu mutta Marin pitkän puheen piti miten ilman pelkoa pitää muuttaa asioita ja miten demokratia tarvii nuoria päättäjiä.Miten new York on hieno kaupunki ja paljon muuta.Hyvä Sanna!
Totta kyllä Sanna roolin on vetänyt ryhdikkäästi.
Stalin oli kuulkaa epäjumala oikein ihan oikeasti sen nimelle laitettiin kaupunkeja ja nyt se on kuollut.
Sanna puhui suoraan yliopiston opiskelijoille jos ette huomannut.
Sanna puhui yliopiston oppilaille
Suomi Venäjä seura on saanut vuosia miljoonan vuodessa. YLE rahat valuu saksalaisten TV sarjoihin.
Englannin kielen taitoiset taas vauhdissa. Sanna oli yliopistolla puhumassa.
Vihaan sitä
Saisiko saman suomeksi!
Näin on. Kun ei osata ottaa aiheeseen kantaa, niin mennään henkilökohtaisuuksiin.
"No kannattaa kuunnella uudestaan iltis tai joku muu..."
Mitä yrität kertoa?
Huonosti otettu yleisö huomioon. Itsestään liikoja luuleva suomalainen pyrkii entisestään jakamaan amerikkalaisia kahteen leiriin, joista sitten vielä sanoo, kumpi on oikeassa. Marinilla on erittäin huono pelisilmä. Soini oli täysin oikeassa kommentissaan.
Miksi Sanna Marin puhui Suomen ulkoministeriön edustajan kirjoittaman puheen?
Mitä yrität viestittää?
Sanna Marinia kutsuvat keskusteluissa lähinnä vain etunimellä hänen verovaroin palkatut avustajansa ja muutama sellainen, joka pyrkii nostamaan omaa statustaan.
Euroopassa ateismiuskonnon sekoittamaton hörhöt uskovat tyhjän räjähtämisestä koska se sopii parhaiten niiden tyhjään pääkoppaan. Joku hevarihörhö saa kansan sekaisin kun täyttää niiden tyhjyyttä kumisevat päänsä hetkeksi edes jollain 😄
Fiksu ihminen sanoo asianomaiselle jos hän ei pidä jonkun puheesta, mutta tämä luulee saavansa plus pisteitä omalla poliittisella sarallaan arvostelemalla muita . Kas kun kuulijat eivät arvostelleet Sannaa mitenkään. Heillehän se puhe pidettiin eikä suomalaiselle mies politikoille .
Ja sinä nimittelet ihmistä ilman syytä, taidat olla rasite omalle puolueellsi kun näytät lapselliset nimittely taitosi . Kukapa noin lapsellista ihmistä haluaisi omaan puolueensa .
Lisää tuollaista että kansa näkee pitä moukkia maassa on
Yrittää tietysti aliarvioida koska Sanna on nainen, ymmärtämättä että hänen möläytyksensä on todella miinusta puolueelleen
Katsos USA ssa ei ajatella kuten suomipoika ajattelee, siinä ero.
Jostakinhan näiden ressukoiden on saatava puheen aihetta, mutta hieman ontuvaa on heidän itseluottamus koska ovat valmiita mollaamaan oman maansa naista.
Näinhän nämä aina tekee, eikö jo normaali ihminen ala huomata mistä näillä kenkä puristaa.
Se joka haukkumalla puhuu toisesta ihmisestä on aina itse se jolla on ongelmia- kuten tässäkin asiassa on näkyvillä.
Muuten ihmiset pitivät puheesta , joten se on pääasia
Kateus laittaa susikoiratkin haukkumaan, joten ei mitään uutta näiltä , kaikkihan tietävät syyn miksi mies möläyttelee omiaan.
Jaa että Soini puhuu järkeä, meitä on monta jotka emme jaa sitä mielipidettä.
Kun näkee miten hänen on pakko kommentoida asioita mistä Sannaa on kiitelty niin tietää miksi möläyttelee. Fiksu ihminen olisi sanonut Sannalle henkilökohtaisesta mielipiteensä , eikä mölissyt takana päin kun hyeena . Siinähän se näkee selvästi että mies luulee saavansa plus pisteitä kommentoimalla negatiivisesti maansa pääministeriä . Mutta normaali ihminen ei jakele plussaa miehelle joka alentuu panetteluun ja vielä julkisesti.
Sanna on nainen, ja siksi se on vaikea pala tälle miehelle, kas kun naisten pitäisi ilmeisesti olla kotona hellan ääressä
Ei tuollaisilla lapsellisuuksilla perusteta mitään. Kuka ihminen haluaisi olla puolueessa jonka perustaja panettele toisia politiikkoja .juoru ämmäthän näin tapaa kerätä pisteitä haukkumalla muita , ja saavat toisen juoruämmän mukaansa niin kauaksi kun erehtyy kommentoimaan väärää ihmistä
Ei Soinin puheessa ollut pikkuisenkaan järkeä, juoruilua asiasta josta Sannan kuuntelijat olivat hieman eri mieltä . Raukkamaista lotinaa
No ei sen vaimon ammatti mitenkään nosta sitä että hänen möläyttelynsä oli oikeuden mukaista .
Olis jättänyt sanomatta koska siellä kuulijat eivät mitenkään aliarvostaneet Sannaa ei se puhe ollu Soinille pidetty vaan nuorille ihmisille jotka elävät tätä aikaa
Katsoppas nyt ensin miten asiat alkaa luistamaan politiikassa,
Eikö kritiikki anneta suoraan ihmiselle eikä julistella kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi
Se kertoo ihan selvästi sitä mitä tämä ihminen ajaa takaa . Kritiikki on hieman toisenlaista mutta tämä luulee kalastavansa ihmisten suosioita sillä ns ” kritiikillä” moni ihminen siis ps piti sitä tarpeettomana
Koska toisen ihmisen puheesta ollaan oikeassa. Soinilla kun on omat aatoksensa asioista, Sannalla omansa.
Joten eikös se ole ne joille hän puhui, se pääasia, siis puhetta ei pidetty Soinille mitenkään.
Niin kauan kun kirjoittelet isoilla kirjaimilla niin jää monelta lukemata
Sehän hourii omiaan, ja mielikuvitus on tavallista vilkkaampi,hoitoa ehkä tarvitsisi
Ja Soini vissiin luuli että puhe pidettiin hänelle, kun katsoo voivansa kritiseerata
onko disney tehnyt woke leffoja
just näin, yksinkertaisille.
Urpot hokee hokee wokee wokee.
Kyllä nyt noita paskan jauhajia vituttaa hyvä Sanna anna palaa pääsee noi aivottomat oliot kohta hoitoon kyllä niitä vituttaa oot Sanna niin hyvä
Suomessa ei ole ymmärretty miten suosittu Sanna Marin on maailmalla. Kilpailevat miespolitikot naisvihassaan pyrkivät osoittamaan, että hänen suosionsa on vain ikä- ja ulkonäkökysymys.
Timo Soinin kommentit kannattaa ohittaa olankohautuksilla. Hän itse tuotti maailmalla liikkuessaan lähinnä häpeää maallemme.
Soini on pelkkä poskisolisti, uskontoakin on muuttanut, se määrittelee kommenttien sisällön.
Soinilla ei pitäisi olla mitään asiaa arvostella oikeastaan ketään, menköön tohtorivaimonsa hameen helmoihin.
Juudas Iskariot on nykyisin Taivasten valtakunnan rahastonhoitaja, hänet on rehabilitoitu.
Vain pohjalaiset kirjoittavat koko jutun isoilla kirjaimilla
Tohtorinna Huhtasaaresta näkee, että hän on politiikassa mukana vain saadakseen ajan kulumaan.
Ei ole, missähän Kai Mykkänen on nykyään ? Mies kokoomuksen joukon jatkona, eikä muuksi muutu.
Suomi tarjoaa suurimmalle osalle vanhuksia kylmää kyytiä ja nälkää.
Soini on pääministeriainesta, sanoi tämä tohtori aikoja sitten.
Mikäli PS mokaa esim. maahanmuuttokysymyksessä, niin se on menoa.
Jos Timo Soinia tarkoitat, niin hänhän nimenomaan perusteli mielipiteensä, eikä tehnyt kuten Sanna Marin, joka hyökkää ihmistä vastaan, eikä osaa perustella mielipidettään.
Kuulijat eivät olleen kovin innostuineita Marinin puheesta. Eivät tainneet juuri kuunnella. Mistä päättelet, etteivät kuulijat arvostelleet Sanna Marinin puhetta mitenkään? Siitä, että viittaat Sanna Mariniin pelkällä etunimellä antaa vahvan mielikuvan, että olet Sanna Marinin verovaroin palkattu avustaja.
Ei Soini aliarvioinut Sanna Marinia.. Johtuuko se, että aliarvioit Timo Soinia siitä, että hän on mies? Vihervasemmisto kun on suomalaisen poliittisen kentän seksistin osasto?
Totta. Sanna Marinin olisi pitänyt huomioida tämä puheessaan, mutta sitä hän ei osannut.
Timo Soini ei viitannut millään tavalla Sanna Marinin sukupuoleen, eikä haukkunut Marinia.
Timo Soini otti kantaa nimenomaan Sanna Marinin puheeseen, ei Sanna Mariniin ihmisenä. Miksi tässäkin keskustelussa hyökätään jatkuvasti Timo Soinia vastaan ihmisenä, eikä niinkään oteta kantaa siihen, mitä hän sanoi ja argumentoida sitä vastaan?
Oletpa sinä seksistinen.
"Eikö kritiikki anneta suoraan ihmiselle eikä julistella kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi"
Annoitko tämän kritiikin suoraan Timo Soinille, vai julistitko sen kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi.
Timo Soini oli nimenomaan kutsuttu Ylelle kertomaan omat mielipiteensä ohjelman aiheista, kuten muutkin ohjelman vieraat. Muutkin vieraat sanoivat mielipiteensä ohjelman aiheista kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi.
Luuletko, että Soini puhui sinulle, kun katsot voivasi kritisoida?
Kyllä Soinilla on oikeus sanoa mielipiteensä Sanna Marinin puheesta kun sitä häneltä kysytään. Ei Sanna Marin ole arvostelun yläpuolella, ja Timo Soinilla on oikeus kertoa asioista mielipiteensä.
Sanna Marinia arvioidaan miespoliitikkojen toimesta nimenomaan hänen puheidensa ja tekojensa kautta, ei sukupuolen, ulkonäön eikä iän.
Timo Soini hoiti ulkoministerin tehtävät hyvin. Sinäkään et löytänyt mitään moitittavaa hänen toiminnastaan.
Mitä uskontoa Timo Soini on mielestäsi muuttanut?
Timo Soinilla on täysi oikeus sanoa mielipiteensä asioista. Miksi yrität vaientaa hänet? Kannatatko vihavasemmistoa?
Naiset jotka harrastavat liikuntaa joutuvat helvettiin.
Kilpanaiset saattavat aiheuttaa meille kunnon miehille irstaita ajatuksia. Olen kuullut joillakin pilin kovettuvan puolialastomia porttoja vahingossa katsottuaan.
Kamalaa jos Marin pitää yhtä myötähäpeää sisältävän puheen Bilderberg kokouksessa kuin New Yorkissa.
Mutta siellä puhui myös joku mies marinista että nuorin pääministeri historiassa ja nainen.
Punikki Bilderbergissä......hohohohoooo.
Sanna Marinia ei ole koskaan valittu Suomen pääministeriksi, sikäli kun eduskuntavaaleja pidetään pääministerivaalina. Hän nousi sattuman kautta pääministeriksi. Sanna Marin ei ole nuorimpana pääministerin pestin aloittanut.,
Marin oli pääministerinä aloittaessaan maailman nuorin istuva pääministeri.
Sanna Marin nimenomaan opettaa, että sukupuolella ei ole merkitystä, mutta mielellään korostaa olevansa sukupuoli-identiteetiltään nainen, jos hän katsoo hyötyvänsä siitä jollain tavalla.
Mitä merkitystä sillä on? Yrittääkö hän tuota korostamalla saada anteeksi mokiaan? Kokemattomuus kyllä näkyi hänen toiminnassaan
Koita jaksaa, eihän kaikki ymmärrä, ponnistele.
Mitä sitten?, kerro toki.
Berg ja Burg on ruotsia
Pääministeri päämisterin paikalle new York myös lemuaa kun kukaan ei viitsi mitään ei myös siivota.
Oikein ei sukupuolella ole väliä.Eihän kukaan tee töitä tai järkeviä päätöksiä pelkästään.pillulla tai mulkulla. Olen tämän todennut yli 70 vuoden aikana
Karmea paikka.
Kyllä pääministerin valitsee vaalit voittanut puolue, eli SDP valitsi, Rinteen jälkeen. Mikä sinun ongelmans on tajuta asia.
Mene kouluun. Yhteiskuntaoppi on heikoilla.
Marin on niin venäläinen mutta lännen puolesta jos se maksaa rahaa siitä. Ei kukaan ole Sokoksella töissä edes ellei ole venäläinen joka mehupurkeissa venäjän kielinen texti.
Kyllä hän puhui kaikki sukupuolet seksi on yhtä hyviä ja naisia lisää johtajiksi. Osaatte kai englantia. 🎃🎃🎃🎃
Sokos ja kiinalaiset keittämässä riisiä KYLLÄ ON ALAS VAJOTTU varokaa identiteetti varkaita joidenkin pankkitilejä on käytetty ulkomailta myös USAssa pankki kyselee kuka käyttää korttiasi
Tililtä on viety rahaa mutta identiteettejä ja rinnakkaiskortteja hakkeroitu
Kuka Suomen pääministeri on valittu vaaleilla? Milloin on ollut pääministerivaalit?
Ei koskaan. Olet tollo!
Jos tuo on nykyjään se meriiteistä ylimmäinen niin helppohan tuosta on paremmaksi pistää. Ei muuta kuin parikymmpiset kehiin. Marin pääsi pääministeriksi demarien sisäisten valtakahinoitten ansioista, moni muu ei rinteelle tullut kuulokaan ja peruste ihan muu kuin paras mahd pääministeri.
eihän puhe tai esitys itsessään sisällä myötähäpeää. Yritä nyt edes.... Jonkun henkilön puhe tai esiintyminen saattaa aiheuttaa kuulijassa myötähäpeää.
Niinkuin minä juuri tunnen sinun noloa postaustasi kohtaan, myötähäpeää :)
Milläs tavalla se pääministeri oikein valitaan? Olet nolo ja täysin hakoteillä, niinkuin nyt persu vain olla voi :) :)
Eduskuntavaalit on eduskuntavaalit ja suurimman äänimäärän omaavan puolueen puheenjohtajasta tulee yleensä pääministeri. Lopeta jo sekoilu hyvä ihminen....
Jätetääs se kopioiminen nyt Huhtasaaren heiniksi. Gradusta liki 100% plagioitu. Jollet tiedä se tarkoitta kopioimista, hän kopioi niin tarkasti että kopioi jopa kirjoitusvirheet mukaan.... Laura Huhtasaari Perussuomalaisten kunigatar, Purran jälkeen.
hmmm suomessa oli joskus joku kepulainen pääministeri jolla oli jalasmökki lapissa äänestys alueen vuoksi:) mutta tämä mies ei koskaan mokannut:) oikeasti ihmiset käyttäkää aivojanne vaikka onkin aikainen lauantai aamu:)
totta!
Niille amerikkalaisille pitäisi pyllistää RÖMPSY KELIN perse !
Kapitalisti reuhkat kirjoittele isoin kirjaimin . . . mielestään isoja asioita. Se kun on hevosmies joka hevoselle.
Pussit päähän vain nuorille ja näteille muslimien tapaan. Ja nainen vaietkoon seurakunnassa, Kirjoittavat trollit. Lienevätkö tietokoneita?
Burg on saksaa.
Naisviha jyllää. Itse muka pärjäisivät paremmin pääministerinä?
Onneks sä oot seuraamassa ja annat sitte raporttia.
On antanut pesää ukoille. Kyl kehuja tulee.
New York on maailman paras kaupunki.
Tiedän kun olen käynyt siellä monta kertaa.
Kaksinaismoralismia tämäkin.
Missikilpailun voittajat heti puolueiden johtotähdiksi. Ja vaalien voittajien missi pääministeriksi. Silloin on nuorin Pm ikinä maailmassa.
Marinfobiaa ei pidä sotkea naisvihaan. Muutenhan jokainen Marinia inhoava inhoisi myös äitiään.
Mitäs häpeällistä se pääministeri Sanna Marin puhuikaan???!!
https://vnk.fi/en/-/speech-by-prime-minister-sanna-marin-at-the-new-york-university-s-commencement-17.5.2023
Mielestäni puhe erittäin hieno, jollaisena sitä pidetään laajalti maailmalla.
Kateus ja katkeruus upeaa suomalaista nsista ja poliitikkoa kohtaan on järjetöntä suomiänkyröiden iki oma "hyve".
Pääministeriä ei Suomessa valita vaaleilla, sillä pääministerin valitsee puolue!
Todellisuudessa Sanna on nykyajan paras Pääministeri Suomessa.
Hoiti hyvin koronat sun muut,,vaikka kokoajan tuli puukkoa selkään kaltaisiltasi ihmisiltä ja poliitikoilta.
Marin lupaa niinku muutkin jakaa meille kuuluvat rahat muihin maihin kuten muutkin täällä tekee hölmöjä kun ovat ettei yhtään voi muista vetää rahaa tänne.
Suomalaiset hei onko joku antanut Suomeen ILMAISEKSI JOTAIN KOSKAAN MISTÄÄN MAASTA NO EI TÄÄLTÄ TARVI MUILLE MITÄÄN ANTAA.
Naisen kaunistus on hiukset ei mikään peruukki. Olkaa vapauta miten luoja on luonut.
Burger on kuule saksaa ja Burg tarkoittaa hampuria nimittäin satamaa niinku Hamina hamnen ja hammer siitä sitten purilaisiin ja Poriin Borg ruotsiksi lääni.
Toronto on jäätihku sadetta
Miten meni mokaan, kun enää ei ole naisia eikä miehiä, vaan olioita. Nämä näkyy noissa liikennemerkeissä jo.
Amerikassa käy kaikki helluntailaiset ne varastaa ensin luterilaisten rahat tavarat myy ne ja matkustaa tonne YouTube Joel osteen
Muutos PAINAKAA NIITÄ SETELEITÄ SEN VERRAN ENEMMÄN ETTÄ KAIKILLE RIITTÄÄ PELKKIÄ NUMEROITA NE ON.
Joo nuorin pääministeri historiassa
Menstruoivia miesmonstereita.
Edes kerran rahaa tulisi Suomeen ulkomailta.
Kyllä Sanna puhui opiskelijoille
Ihan niin eihän se muuten olisi kommetoimaasakaan jos ei olis nolo
Kyllä kuule se on pelkkää naisvihaa mitä hän on saanut kokea kaikki huhut sun muut jutut on huudeltu netissä. Vain ajatus jos hän olisi ollut mies niin puoliakaan näistä valheista ja ilkeyksistä ei olisi mediassa kirjoitettu, sillä vanhojen käypien on vaikea olla kun nainen on pääministerinä , kaikki halventamiset ovat olleet ainoastaan skandaalin hakemista ja eräät jopa uskovat kaikkeen mitä media suoltaa.
Ja joku toinen politiikko aliarvioi myös puheen joka kelpasi kuulijoille.
Aukaiskaa silmät ennenkuin se on myöhäistä
Lue historiasi
Koitahan katsoa Kai Mykkäsen sukutaustaa.
Mihin Sipi unohtui ? Kepulainen hänkin on/oli, varsinainen riistäjä jatkoa seuraa tulevassa
Et tainnut tietää, että Suomessa moni äänestäjä miettii eduskuntavaaleissa äänestyspäätöstään nimenomaan siltä kannalta, kenet haluavat pääministeriksi, ei niinkään sitä, kenet haluavat kansanedustajaksi. Suosittelen seuraamaan keskustelua monipuolisesti vaikka sitten seuraavien eduskuntavaalien aikaan, kun viimeisimpien vaalien keskustelu jäi sinulta seuraamatta.
Sanna Marin ei ollut vuoden 2019 aikaan SDP:n puheenjohtaja. Tuolloin Rinne oli SDP:n puheenjohtaja ja hänestä tuli pääministeri. Kun Rinne sitten osoittautui kelvottomaksi pääministeriksi, laittoi SDP hänen tilalleen seuraavaksi parhaaksi katsomansa eli Sanna Marinin. Vaikka tarvetta olisi ollut vaihtaa hänetkin, ei SDP:ltä löytynyt hänen tilalleen enää ketään, joten hän sai hoitaa pääministerin tehtävää kauden loppuun asti. Tämän vuoden eduskuntavaaleissa hänet sitten pudotettiin pääministerin paikalta.
Kuka se sellainen kepulainen pääministeri oli? Mokasitko nyt itse?
Kommentoimassasi viestissä lienee tarkoitettu, että Marinia äänestetty kansan toimesta pääministeriksi, vaan nimenomaan puolue vaihtoi pääministeriä vaalien jälkeen, kun Rinne ei pärjännyt pääministerin tehtävässä.
Marin hymyili kuin Batman Jokeri. Todellisuus nähty esimerkiksi videolla missä Marin tylyttää Ylen toimittajaa moukkamaisesti.
MT:n Dieter Bohlen hymyilee suloisemmin: https://youtu.be/4kHl4FoK1Ys?t=81
Ihmisten myrkyttäminen muuten Raamatussa puhutaan noidat niin myrkynkeittäjät.Kaikenlaista myrkkykasvia myrkkymarjaa myrkkyliskoa myrkkykeitosta ja myrkky katajaa myrkkyalmond myrkky mantelia karvasmantelia on hulluruohoa ja muuta mitä ruuissa myydään juomavesissä liikaa ne kaikki tappaa jodia kaliumia mikä tahansa liika määrä on myrkkyä.
Näkisitte mikä meno Intiassa gangbes joella GURUT KAATAA KUIN YLIVAINIO
Diet Hollannista vai Hollannissa on huumeongelma
Valta nousi päähän.
Wie bitte?
Vallan täytyykin olla päässä. Munillako sinä ajattelet? Valtaa, joka on annettu, pitää myös käyttää. Muutoin on väärässä tehtävässä.
Pillu voi olla pääsylippu työpaikkaan etuihin treenaa sitä. Muu menee matkimalla muita kopioimalla.
Noin se varmasti teillä siellä Pietarissa onkin. Pillulla voi päästä jopa Suomeen.
...kopioimalla kuten Laura Huhtasaari Gradun kanssa. Tietänet varmaan että kirjoitusvirheitä myöten kopioi toisen henkilön gradun itselleen ja teki törkeän ja anteeksiantamattoman mokan.
Mutta Laura Huhtasaari on persujen kuningatar, jeeeeeee :)
Marin on kommunistiagitaattori ja paha ihminen ex aviopuolisolleen!
juu jotkut tuntuvat ajattelevan näin, sillä onhan pietarinkin miljoona kaupunki:) olen aina uskonut jotta ihmiset ajattelevat aivoillaan mutta nyt huomaan jottei kaikki käytä niitä!
Marin on macronin kakkos vaimo kohta kun eukko kuolee vanhuuttaan siellä siitä pääsee sitten kun macron kuolee Kiinan pressan vaimoksi keräämään rahaa YK lle.
Marin on kaikkea yhtäaikaa, kommunisti bilderbergkokouksessa ja vastakulttuurinen vallan ytimessä, lääke firmoja vastustava piikkien puolestapuhuja.
Macron ei huoli sotakiihkoista sannaa.
Sinun kommentistasi näkee miten aliarvioida tasa-arvoisia naisia .
Ei kuule nykyajan nainen alistu mihinkään sadakseen jonkun paikan. Ihan vaan kyvyillään pääsee kuten miehetkin.
Niin että paljastit oman kantasi naisista , mistä näitä vielä sikiää
Samaa mieltä Soinin kanssa
Sanna on kiihkoilija, agitaattori.
Otan osaa, koita jaksaa
Mistähän Sinä mahdat olla?
pervitiinistä voimaa sannalle
Jaa Sanna vai?
On sulla puheet niin kutsutuksi ihmiseksi. Sinä olet varmaan kyykäärmeen sikiö sitten.
Ennen vanhaan sodassa miehet joi kahvia nykyään energiajuomaa
Lärppälyyli joka luulee itsestään liikoja. Ajelee kaksilla rattailla. Aina syyttämässä muita ja sohimassa sormellaan. Ilmastohumpassa hakee aina helpoimman tien joka on hänen edukseen ja kaksilla rattailla ajo jatkuu. Jenkeissä olevat opiskelijat eivät kaikki edes tunnistaneet kuka on Marin. Luulivat että olisiko jonkun maan pressa🤣
Soini lyttäsi ministeri Audin takapenkinkin vaihtokuntoon
Teki ainakin töitä.
Myös iskarit ja jouset.
Nauroin ääneen aamuyöllä klo 1.30. Aamun paras :)
Sannan jäljiltä kesäranta vaatinee melkoisen siivousoperaation kun haalii sinne kapakoista epämääräistä porukkaa jatkoilleen.
No mitä se siitä sanoi, muuta kuin että kamala ja lapsellinen puhe. Valitkaa puolenne, älkää pelätkö ottaa vastaan aivokirurgin työpaikkaa ottaahan matutkin.
No niin Amerikasta saa niitä vaalien punaisia safiireja et hyvä jos osti.Siellä on erikseen kivestä hiotut timantit ja teollisesti valmistetut synteettiset.Käsityö on aidompaa.Olisipa myynyt siellä rypsi öljyä kun Amerikka tyrkyttää meille rapsia mutta rypsi on parempaa.Eikö meidän vaahteroista muka saa vaahtera siirappia?
Vaalean punaisia. Vaalean.
Sopii kysyy miksi Amerikassa viljellään karpaloita meillä ne on luomua luonnossa niistä tehdään mehuja hilloja lääkettä.
Sanna höpisi että älkää pelätkö don't Be afraid
Amerikasta tullut taffel ships uusi lastu nimeltä WAFFEL NYT ON TAFFEL WAFFEL SAKSAN WAFFE
varmaan saa mutta kuka sitä suomessa ostaisi ?
im deutche Luftwaffe:)
Sehän puhui kuin Meghan 53 kertaa sana minä.
Kaikki niinku vaaleanpunaista viiniä
Amerikassa kaikki on sekopäitä YouTube Joyce Mayer ( ne huutaa mikkiin lavastaa rahan keruun ja käyttää lavasteita näyttää kuin olisi tuhansia ihmisiä vaikka on 20.
Soini on sivuraiteilla ja sehän sitä harmitta.
Huutelee sieltä.
Miksi yle pitää soinia ohjelmissaan?
Kontenttia sosiaalipornon muodossa.
Näytetään raihnaista ukkoa.
Noita ei älyä ostaa timantti koruja Amerikan matkoilla.
Et osannut kuitenkaan mitenkään kommentoida sitä mitä hän puhui.
SANNA PUHUI NAISET ÄLKÄÄ PELÄTKÖ ja että pitää haluta jotain sen lisäksi ottaa vastuuta.
Se on hyvä puhuun.
Huomaatteko mitään kassat varastaa huijaa antaa väärin takaisin ottaa väärin hinnan myös tarjoilijat tekee niin jopa kaapeista käyvät syömässä muilta ....huomaatteko kun pankki kortti on muiden käytössä tililtä siirtyy rahaa ulkomaille huomaatteko ....
Timo Soini on suomettunut ! Ei saa sanoa mitä haluaa sillä se on neuvostovastaisuutta tai russofobiaa tai amerikan vastaisuutta.
Soini höpäjöi omiansa vaihtaen jatkuvasti kantaansa kun puhettansa jatkoi. Semmoisia persut ovat - takinkääntäjiä.
Mitä kohtaa et ymmärtänyt Soinin kommenteissa?
Soini sano jotta jokainen tietää ihmisen saavan alkunsa jo hedelmöityksen hetkellä ja heti perään hän persuili jotta tää on asia josta ollaan eri mieltä. Marin ei puhunut pääministerinä kuten Soini sanoi vaan yksityishenkilönä.
En mitään.
Siittiö kyllä kiinnittyy munasarjaan alkaa kasvaa siitä nutipääksi mistä alkaa kehittyä sitten lisko eikun ihminen melkein ....juu kyllä tieteellisesti mutta sitten joku menee pieleen alkaa tulla mutaatioita mongoloideja kädettömiä .....osa menee kesken luonnollisesti osa traumoista osa sairauksissa osa syntyy kesken osa kuolleena osa kuolee koliikkiin osa muuhun rokkotautiin mikä ilmeisesti tulee elukkaruuasta.Puremista.Malaria hyttyset...osa jää eloon.Sitten voi olla että joku raiskaaja ei halua isyystestiin pitää pakottaa että saadaan tekijä kiinni maksamaan elatusmaksut tai on niin väkivaltaa että sekä äiti että vauva saa vammoja tai kuolee molemmat.Tai äiti kuolee synnytyksessä lapsi jää tai lapsi syntyy sokeana kuurona muuten terveenä.Elämä on niin monenlaista.Kyllä sukupuoli on heti siinä kasvaa näkee ultrassa mutta joku uskonto käy silpomassa.Tulee epämuodostumaa.Viimeistään kun höpötetään haikara ja maailmanloppua vauvat sekoaa.Mutta kaikille ei tule maitoa kaikki ei halua synnyttää kaikki ei halua juuri tämän miehen lasta tai yksinhuoltajuutta saattaa olla liian nuori liian vanha väkisin raskaaksi tehty tässä tulee inhimilliset puolet ja mitä nopeammin syöt sen keskeytys pillerin tai käy abortilla sen vähemmän kärsimystä.Molemmille.Siksi se tehdään lääketieteellisesti laillisesti turvallisesti ja mahdollisimman alussa.Ettei se vielä ole kasvanut ihmiseksi ei liiku ei reagoi.Vaikka sydän kasvaa pumppaa verta.Meillä on armo kuolema murhia vääriä diagnooseja lääkärit tekee virheitä ihmiset on jätetty auttamatta aikuisia on hoitamatta vanhuksia on antamatta elvytystä iän perusteella on puutteita diagnooseissa sanotaan astma kun on ihan muu perustauti eikä astmaa yhtään on hoidettu väärin vääriä lääkkeitä leikattu nieluun aukkoa vaikka toisella on sydän vaivaa verenpaine ja diapetes ei ole tehty pallolaajennusta vaikka olisi kuulunut ei ole pesty potilaita on annettu suoneen nesteenpoistoa potilas kuivunut suonet kuivunut.Kaikki vaikuttaa kokonaisuuteen yhdessä.Miten potilaat vanhukset voi olla kusessa pesemättä mistä väärät diagnoosit on.
En viitsinyt lukea
Opena antaisin tuosta kirjoitustyylistä 0 (nollan).
Soini ei olisi halunnut aborttia jos se olisi raiskattu
Soini liioittelee
Pikakirjoitus on sellaista koita pärjätä
Sikakirjoitusta tuo oli.
maksa käteisellä !
Ja suomenkielen opena -2:)
Kukapa Soinin raiskaisi. Hometuneet arvot ja koko olemus niin vanhoillista että oksentaa. Eipä jytky voi muuta kuin vikistä. Itse oli ulkomailla valtion piikkiin abortin vastaisessa mielen ilmauksessa.sais hävetä koko ukko
Kulkeeko Soini vaimonsa perässä haukkuu sitä ku se on nainen
Soini olisi synnyttänyt kaksoset toinen ruskea karvainen jalkapallo joukkueelle maskotiksi joukkue maksaa elarit
Kun on oikein läski pääsy intiimeihin kohtiin kestää.
Soinin "höh höh höh höh" puheet.
Soini näyttää ihan arabimieheltä kuin Stalinin näytti myös. Sulttaanien sukua ???
Syö varmaan UHRI lampaan päivässä niin iso maha.
Soinin aika oli ja meni. Ainoa asia mitä häneltä pitäisi enää kysyä on että mitä hänelle jäi jäljelle kun hän myi perseensä? Mies myi hetkestä ministeriauton kyydissä itsensä aatteensa ja kaiken sen mitä ennen väitti edustavansa. Mitkään venkoilut ei sitä muuta miksikään enää.
Olisi Soinin jonkinmoisena uskovaisena luullut muistavan 30 hopearahan tarinan ja Juudaksen kohtalon.
Vihavasemmistolla on aina ulosteet ja peräaukko lähellä sydäntä ja suuta.
Mihin yrität viitata Soinin kohdalla?
Hienoo, et oot tehny tutkimusta, jatka toki
Mutta osaa edelleen laukoa....
Pervojahan ne onkin.
Timo Soiniin on iskenyt vanhenevien ihmisten syndrooma: hän on mielestään itse kaikessa oikeassa ja tietää kaikesta kaiken.
Eli paradoksaalisesti sama kuin teini-ikäisellä; sen ikäisenä tiedetään "jo kaikki" ja ollaan ehdottomasti oikeassa...:). Alas vanha maailma.
Sanna Marin on ollut siinä iässä jo ainakin 6 vuotta.
Juuri näin, hyvin sanottu
Soini ei ole mikään poikkeus: kyllä hän tuntuu pitävän itseään hyvinkin merkittävänä valtiomiehenä.
Ei ole mitään merkkejä, että se vaihe olisi Sanna Marinilla menossa ohi vielä vuosikymmeniin.
Älä oikeasti viitsi. Etkö sinä ikinä pääse irti loputtomasta kaunastasi?
Vihavasemmistolla tuntuu olevan loputon tarve leimata ihmisiä väittämällä mitä milloinkin heidän kanssaan eri mieltä olevista ihmisistä. Olenko mielestäsi väärässä?
Emme ole tainneet koskaan aiemmin osua samaan keskusteluun. Pidätkö itseäsi etevänä ajatustenlukijana vai mihin kommenttisi minusta perustuu?
Emme varmasti ole osuneet, joo...
🤣🤣🤣
Vaihdevuodet on yleensä 45-55 välillä
Persuilla on jatkuva tarve nimittää jokaista ihmistä joka ei ole heidän kanssaan samaa mieltä aina uusilla nimityksillä kuten: vihervasemmisto, vihavasemmisto, suvakki, mamupatja, kiiluvasilmäinen ilmastopanikoiva.
Tuo yksi veijari ainakin tuntuu olleen ylikierroksilla jo pitkään.
heheheeeee...joo.
50-70 v nykyään.
Soini miehenä ei ehkä ymmärrä raiskaus on väkivaltaa sen päälle vielä vapauden riistoa sen päälle vielä pilaa ihmisen maineen terveyden elämän vapauden valita rakkaus ja kenen lapsen haluaa. Soini voi vetää meditaation joku iljettävä raiskaa väkivalloin väkisin jättää heitteille juuri pääset sairaalaan siitä jäät eloon no miltä se nyt tuntuisi synnyttää tälle väkivallan tekijälle poika vai tyttö siinä toivotaan sillä on päässä kasvain vai joukkoraiskaajalle synnyttäisit siinä monipäisen vauvan kun monta isää eikö niin pidetään babyshowerit koko jalkapallo joukkueelle isyystestit. Te ette välitä mistään muusta kuin mulkustanne.
Soini tietää ainakin kaiken petturoinnista
No... kaikki on suhteellista.
Ja myöskin naisen aliarviointi on kuvassa mukana
Näille junteille on tavallinen nelikymppinen joka pukeutuu muodin mukaisesti teini, eivät ole seuranneet vaatemuotia sitten 60 luvulta jolloin kulkivat tupeeratuissa hiuksissa ja krimpleeni asu yllä ja miehilläkin alkoi olla kengissä hieman korkoa kas kun lyhkäisyys hieman häiritsi eräitä . Joten nyt huutelevat teineistä , ihme kyllä muualla maailmassa pukeutuvat kaiken ikäiset ihmiset muodin mukaan eikä missään muualla haukuta teiniksi. Tätä se tekee kun kahjot on asialla.
Joten Suomessa pitäisi kaikkien olla tuulipuku yllä että kahina kuuluu jo 100 metrin päästä kun tulla lyllertävät koivukujalla vastaan
Ja mitä siitä täytyy kirjoitella vainsanotaanko sekin että miehistä tulee impotentteja samassa iässä, vaan noin tasa-arvon merkeissä
Soini oli paras ulkoministeri tällä vuosituhannella.
Miehillä on myös vaihdevuodet
Voi helevetti, mitä paskaa suollat, takinkääntäjä räjäyttäjä, on sinullakin ihanteet. Kanava kääntyy kun toi p...as k..On telkkarissa. Ja kuvittelee olevansa oikeassa.
Vihavasemmistolla on ulosteet aina lähellä sydäntä ja suuta.
Katsoin aikanaan komedian "Neukku Nykissä". Siinä korostettiin sitä, kun sivistymätön neukku joutuu keskelle sivistystä niin se kävelee päin seiniä kun kaikki on niin uutta ja ihanaa.
Miksi Marinista tulee tuo leffa mieleen?
"Miksi Marinista tulee tuo leffa mieleen?"
Siksi, kun sinä olet sivistymätön kuin neukku.
No venäläiset vuokraa pimeästi verottomasti huoneita new Yorkissa et ....jehovat on sijoittanut maailman loppu rahat hotelleihin.Kielletään joulu myydään maailmanloppua rahasta.
Venäjällä joltain naiselta oli katkaistu sormet kun sen mies vihasi sitä sen takia kun tää nainen ei kääntynyt muslimiksi. Haistakaa paska miehet mulkut kannattaa silpoa niin että Soinille tiedoksi myös että TERSKA LEIKATAAN POIKKI SIINÄ SAA HETKEN TUNTUMAA NÄILLE NAISTEN KÄRSIMYKSILLE.
Ai ai kyllä huomasi Soinin äänensävystä, ilmeistä ja eleistä kuinka kateus syö miestä todella rotan lailla.
On se kova pala porvareille, kuta enemmän Marinia lytätään, pilkataan ja haukutaan Suomessa, sitä makeampaa on kun Sanna loistaa maailmalla. Sanomattakin on selvää että Sanna Marin piti New Yorkissa aivan erinomaisen ja tärkeän puheen. Sitä seuratessa saattoi taas hetkeksi olla suomalaisuudestaan ylpeä.
Miksi olet Soinille kateellinen? Miksi kuvittelet, että sinun kateutesi häntä kohtaan jotenkin söisi häntä?
Sanna Marinin puhe oli joiltain osin kohtuullinen, mutta joiltain osin surkea. Soini perusteli sen hyvin.
Jossain Malmi Pukinmäki on RAAMATTU PUHUU voi helvetti mitä helvetti fanaatikkojen rahankeruuta.Jehovien valtakunnan salit apua nyt kyllä naurattaa....
Antakaa nyt rahanne meille kuulkaa valtakunta kun maailmanloppu tulee justiin ette tarvi niitä rahoja enää mihinkään siksi voitte antaa ne meille.
Ja mitä tekee Iltasanomat...löytyi taas aihe kirjoittaa ikävästi.
Mitä väliä on sillä mitä mieltä homehtunut ja kateellinen ex-persuministeri on.
Mishän on katkera menestyville naisille. Johtuuko se siitä asetelmasta jollainen Timo Soinilla on kotona?
Säälittävä rotta yrittää vielä päästä lehtien otsikoihin, kun muuten ei kykene pätemään. Arvaattehan, että Timo Soinia ottaa paksuun kalloon, kun kukaan ei pyydä mihinkään puolueeseen "auttamaan".
Timo Soinin sanomisilla ei voi halpamaisesti ratsastaa kuin ivalliset ja vähättelevät iltapäivälehdet. Täytyy Marinilla olla kova pokka, kun lehtien kirjoituksissa ei mikään asia tai tapahtuma Marinille ole positiivista niiden mielestä. Iltapäivälehdet on roskalehtiä ja Rotta-Soinin mielipiteet niissä kyllä kirjoitetaan, jos niissä vain Marinia solvataan. Alhaista on suomalaisten touhu ja itsekunnioitus on Soiniltakin valahtanut "perseen tasolle". Katkera vanha ukko!
Prisman myyjä otti 2€ tyynyliinasta 5€ joutuuko se vankilaan nyt ?
Raamattu puhuu seurakunta helluntai
Hupaisaa on se, että Jehovan Todistajat nimenomaan EIVÄT saarnaa "maailmanloppua", mutta sitkeästi sitä vaan hoetaan ...
mitä he sitten saarnaavat?
Arvonimen jakoi WEF globalisaatio järjestö. Tuo on järjestön tapa saada vaikutusvaltaa, mediaa käytetään surutta hyväksi omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaikki julkisuus kelpaa, Marin sais varmaan murhankin anteeksi.
Nythän se Sanna on järjestön bileissä ottamassa lisää aivopesua vastaan. Kyllä ne tollasen johonkin vittupää virkaan saavat
Kun äärikonservatiivi setämies lyttää, se on sulka hattuun Marinille!
Samaa mieltä. On mukavaa lukea oikeistolaisten itkupotkuraivariviestejä Sannasta.
Ei ole Sannan vika että hän koko ajan onnistuu tehtävissään ja tekee asioita oikein. Toiset nyt vaan osaa hommansa, ja toiset ei osaa ja siksi täytyy räksyttää ja vastustaa kaikkea.
On surullista, että edes nyt 6 vuotta "suuren romahduksen" jälkeenkään Soinil ei pysty minkäänlaiseen kriittiseen itsereflektioon, vaan on täydellisessä selittely- ja puolustelumoodissa. Parantumaton besserwisser.
Vihervasemmisto on erityisen seksistinen porukka Suomen politiikan kentässä. Olet siitä hyvä esimerkki.
Sanna Marinin avustajat mielellään korostavat asemaansa kutsumalla Sanna Marinia pelkällä etunimellä.
Onnistumista se on huonokin onnistuminen. Näistä Sanna Marinilla on kokemusta runsaasti.
Kuitenkaan et kyennyt antamaan edes yhtä esimerkkiä.
Harmageddon on edelleen Israelissa menkää sinne odottaa sitä
Jos tuon kirjoitit tosissaan niin olet kyllä aivokuolut
Eikö matkatoimisto Apollo kusettanut juuri rahat teki konkurssin mutta myy taas matkoja Kreikkaan
Niinpä, totesihan Veikko Vennamokin aikoinaan, että teki sen virheen, että luotti liikaa muihin ihmisiin....
Timon oppi-isäkään ei siis tehnyt mitään varsinaisesti väärin!:P
Saas nähdä tulenko elämään siihen asti mitä tämä eliitti Mariinoineen meille suunnittelee?
- Kaikki ihmiset pois maalta, isoihin 15 minuutin kaupunkeihin
- Koska ihmisiä pitää pystyä valvomaan ja kontrolloimaan
- Erillinen lupa/tietty määrä matkustaa kauemmaksi 15min kaupungista
- Vain julkiset kulkuneuvot ja pyörät, tarviit kulkea vain 15 minuuttia
- Vain kasvisruokaa ja lihana korkeintan hyönteisiä
- Pakkolääkitys, mm. rokotukset
- Pois keskiluokka, on vain eliittii (vapaa) ja me (orjat)
- Ihmisiä on liikaa nyt, 2050 mennessä vain 500 000 000 populaatio
- Yksi valtio, yksi hallitus, yksi (satanistinen) uskonto
Siinäpä sitä olis tulossa, typerät ihailee Mariinaa eivätkä näe rivien välistä mitä todellinen kehitys tuo tullessaan!
No Uudenmaan eristäminen muista oli vähän hätä teko mutta ehkä olisi riittänyt että keuhkotaudit eristetään siis sairaat ja hoito yhteen erillään olevaan sairaalaan eikä näin että aletaan joka sairaalassa hoitaa tarttuvaa kulkutautia. Tähän jos nyt tulisi järkeä seuraavaan myrkytys kaasutus pandemiaan ja että hengitys laitteita laitetaan vain jos ei saa happea eikä huvikseen.Meillä on opetukset myös ollut outoja ensi avun puolella aletaan sydäntä pumppaamaan vaikka jalka on poikki tai keuhossa kylkiluu poikki painaa aletaan sydäntä pumputtaa. Jos ei tunne asiaa pitää soittaa ambulanssi eikä tappaa potilasta väärällä tekniikalla väärään kohtaan.
Jatkoa varten voisi nyt kun vanhat tuberkuloosi sairaalat on purettu myyty niin erottaa oikeasti joku yksi kaksi sairaalaa pelkästään tarttuviin keuhkotauteihin missä eristyksessä saa parantua lääkkeiden kanssa pitkään.
"Siinäpä sitä olis tulossa, typerät ihailee Mariinaa eivätkä näe rivien välistä mitä todellinen kehitys tuo tullessaan!"
Onko teillä siellä Venäjällä enää ketään, jolla ei ole skitsofrenian harhaisinta muotoa? Jos joku tiedän venäläisten Marina pääsee suhmuroimaan asioita, niin maapallon väkiluku voisi tosiaan esim sinne tänne räiskittyjen ydinaseiden seurauksena pudota mainitsemaasi puoleen miljardiin.
Juuri äskettäin joku toimittajanne sotki Marinin ja Kallaksen keskenään. Eikä tullut tolkkuihinsa vaikka kollega huomautti, että nyt menee väärin.
Eihän sulla oo rivien välit tiukassa? Voimia, optikolta voisit saada apua.
Nuo 15minuutin kaupungit on tulossa. Valvontateknologioita on jo testattu esim Kiinassa. Siellä on jatkuvan valvonnan ja kameroiden alla ihmiset ja tekoälyt seuraa ihmisten liikkeitä kasvojen tunnistus tekniikoilla.
Tulee myös digi "raha" ja sosiaalipisteytys, jota jo maailmalla kokeilussa. Sen perusteella orjaluokan eli tavan ihmisten annetaan tehdä asioita kuten matkustaa, rajoitetusti tietenkin. Yksityisomistus poistetaan myös orjaluokalta.
Lääkkeet taas unohtuneet. Vain otettu lääke auttaa!
Meidän pankkitiliä oli käyttänyt joku muu tunnustaja syntinne jäätte kiinni
Vain (ju)otettu pirtulääke auttaa..
Ne voi noi matkailukeskukset vanhan ajan malliin muuttaa. Keuhkoparantoloiksi, aurinkoa ja raitista ilmaa. Kun venäjän turismi ikiajoiksi menetettiin.
huono suomi:) trolli?
Luuletko että Timo Soinilta tulee koskaan kiitosta , varsinkin naisesta joka on pääministeri ja maailmalla tunnettu. Karvala ja toinen nainen joka olivat lähetyksessä , kiitos heille , naisina ymmärtävät Marinin suuren arvon Suomen hyväksi. Kiitos Sanna Marin olet todella upea keulakuva Suomalaisesta naisesta. Kateellisella on paha olla . Soinikin kehuu olevansa uskovainen , ei ainakaan hänen tapansa tuomita muita ole oikean uskovaisen tapa.
Miten on kun nainen tienaa enemmän on paremmin koulutettu tuleeko miehelle tyhmyyden puuskia?
Soini perusteli kantansa hyvin.
Taidat olla sen verran nuori, ettet muista millainen räksyttäjä Marin oli Sipilän hallituksen aikana. Kateellisella oli paha olla.
Räksyttäjä? Marinin kannanotot tuolta ajalta ovat luettavissa tietenkin Eduskunnan nettisivuita (jossa on kyllä hankala käyttöliittymä, sieltä on vaikea löytää mitään, vaikka siellä on kaikki) ja aiemmin myös hänen omilta nettisivuiltaan.
Marin ei tosiaankaan ollut Sipilän hallitukselle mikään räksyttäjä, ainakaan jos vertaa siihen, mitä Kokoomus ja Persut räkyttivät Marinin hallitusta vastaan. Marin arvosteli ihan asiasta, siinä missä Orpo yritti ihan suoraan valehdellen väittää, että vain hallitus olisi voinut tehdä toissijaisuushuomautuksen ja persut yrittivät sumuttaa tyhmimpiä ihmisiä sillä, että se muka olisi estänyt, ettei ennallistamisasetus muka tulisi voimaan Suomessa.
Marin ei oppositiossa ollessaan puheissaan levittänyt tuolla tavoin harhaajohtavaa tai suoraan valheellista höpöä.
Siinä on yksi syy, miksi arvostan häntä.
Kyllä, olen nuori 66 v. Vieläkin puistattaa kun Soini oli ulkoministerinä edustamassa Suomea kansainvälisillä areenoilla. Huh.
Mut onneks meillä on sahuri Teuvo jatkamassa
PS perinteitä .
Älllö Marin mutta hyvä et rullaa eteenpäin.
MITÄ ONKO SOININ KUVA VR SEINÄSSÄ SE IALJU LIHAVA UKKO JONKA SUUSTA ROIKKUU SPAGETTIA Kukaan ei enää syö siellä sen ruman ukon takia mikä on seinässä rasistisesti siellä ei ole naisen kuvaa.
Valmiiksi kirjoitettua puhetta helppo lukea.
Ja mikä parasta, taputtelut lisättiin, jotta kuulostas kivemmalta😂
Minun kokemukseni mukaan useimmat eivät pysty edes lukemaan valmiiksi kirjoitettua puhetta. Sannalla ei ollut edes papereita mukana.
Nykyään niillä on mikki ja ohjaajan mikki korvassa puheet tulee tietokoneelta.
Osaisikohan hän nyt keski-ikäisenä edes paperista lukea.
Harvemmin isolle yleisölle puhuttaessa nykyään puhetta on edessä paperilla. Nykyään käytetään teleprompereita. Nekin pystytään häivyttämään kuvista. Tällä videolla näkyy välillä teleprompteri ja välillä se ei näy.
https://youtu.be/dtmH2iVskzw
Joillakin muilla puhujilla oli tuollakin paperit, joista lukivat.
Yleensä ne lukee myös tiekoneen näytöltä
Ihan totta? Kiva kun kerroit, oot selvästi ammattilainen, fine!
ja kuinka moni täällä kommentoivista on lukutaidoton:)
Ihan oikein.
Hoho hooo! Vai lapsellinen puhe?
Olisiko Sannan pitänyt puhua päärynöistä ja omenoista, niin kuin Timo Soini oikein aikuisesti kommentoi mitähän lie asiaa?
Pitää oikeassa kädessä kynttilää ja olla hiljaa kun kerrankin pääsi suureen Amerikkaan vierailulle kuten Timo Soini toimi.
Amerikassa ei oo mitään suurta muutama krokotiili ja sirkus
Mm. Kauppalehti ja puhetta kuunnelleet huippuyliopiston opiskelijat ylistävät.
Soinin nillitys abortti-maininnasta on naurettavan kaksinaamaista kun itse ulkoministerinä virkamatkalla heilui aborttioikeuden vastaisessa mielenosoituksessa USA:ssa.
Marin oli yliopiston kutsumana kunniavieraana eikä työmatkalla ministerinä. Puhe oli hyvä ja kiillotti Suomi-kuvaa.
Myöntäjänä woketuksen kehto.
Timo Soini oli ulkoministerinä Kanadassa vapaa-ajallaan kynttilä kädessä hiljaa kynttilävigiliassa kirkossa ilman mitään virallista roolia tapahtumassa.
Sanna Marin mokasi nimenomaan kutsuttuna puhujana, eli virallisessa roolissa, ollessaan pääministeri.
Nomenklatuuralle kaikki sallittua.
Ei hän sen takia ollut kutsuttu puhumaan kun on pääministeri vaan kun hänet nimitettiin kunniatohtoriksi ja valittiin puheenpitäjäksi. Pääministeriys ei liittynyt mitenkään puheen pitämiseen tai sen sisältöön. Puheen pitäminen ei ollut mikään virallinen rooli vaan yksityishenkilönä esiintyneen Marinin puhe. Onko persuilla jotakin sananvapautta vastaan ?
Abortit kuuluu tehdä lääketieteellisesti oikein ei ketään aleta syrjiin terveyden huollossa.
Oikeesti hei miehet ei tiedä mitä naisen munasarjoissa tapahtuu ja kohdussa kyllä nää on naisten asioita
Ootko varma että Soinilla ' kynttilä' paloi, ettei hiipunut?
Timo Soini oli matkalla ulkoministerinä.
SOINI ON KOTOISIN JOSTAIN EUFRATILTA
Soini oo mistään kotosin!
jännittää ihan pienenä possuna josko piankin alkaa sanna suuri puhe vaikuttaa suomessa jotain positiivista !
velat katoaa sote katoaa, pöljät hallitukset katoaa ja niin etelleen...
Sanna keksi uuden sanan MUUTOS PITÄÄ HALUTA MUUTOSTA JA SE MUUTOS TULEE
Bernstein ja Koivisto puhuivat jo muinoin, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.
Laitetaan nyt edes linkki lähteeseen esiin niin kuin asiaan kuuluu:
https://areena.yle.fi/1-1479835
Halua MUUTOSTA terveisin Sanna Marin Suomesta ❤️❤️
Tajunnanräjäyttävä edelläkävijä. Koskaan ei ole kukaan rohjennut sanoa sitä ääneen, mitä kaikki ajattelevat: tarvitaan M-U-U-T-O-S-T-A! Muutos on hyväksi vaikka mitään päämäärää ei olisi.
Timo poika sai feministit kiehumaan. Hyvä Poika!
Ai että Soini sai naiset kiehumaan, no pikkasen vaikeeta uskoa, tosin voin olla väärässä.
Viekää Soini rinne kotiin siellä on kaikki siittiöt mitkä hedelmöittyi ensi hetkellä Soini voi hoitaa heitä siellä lähihoitajana Espoossa. Lisää siittiöitä.
Soini uskoo tonttuihin joten se siitä.
Mitähän Soini olisi puhunut, jos olisi päässyt ääneen tuossa tilaisuudessa?
Minustakaan Marinin puhe ei ollut hänen parhaimpiaan, arkipolitiikassa hän on sanonut paljon osuvammin ja vuoden 2022 puhe suurlähettiläspäivillä oli aivan täyttä rautaa.
Kuten joku ulkomainen toimittaja Marinin puheesta totesi, se oli henkilökohtainen tilitys, joka oli enemmänkin terapiaa hänelle itselleen, ja ehkä myös kannattajilleen (joihin itsekin kuulun, pidän Marinista poliitikkona ja pääministerinä). Tuossa tilaisuudessa kuitenkin ihan mukiinmenevä puhe.
Ja kyllä se sisälsi oleellisimmat asiatkin: Ukrainassa taistellaan maailman tulevaisuudesta.
Ja siinä Marin on aivan oikeassa: politiikassa on aina ensisijaisesti kyse arvoista ja kuten hän sanoi, me olemme jo nyt joutuneet maailmaan, jossa meidän on otettava kantaa arvoihin ja taisteltava sen puolesta, jonka koemme arvokkaaksi.
Juuri tuon takia kannatan Marinia. Tuossa asiassa hän ajattelee niin samalla tavoin kuin minäkin, että sivuutan ne asiat, joissa hän ajattelee eri tavalla.
Puhe yleisön mukaan. Tässä ei puhuttu suurlähettiläille, vaan juuri valmistuneille nuorille opiskelijoille.
Olet oikeassa. Katsoin Jälkiviisaat ja Karvalan puheenvuoro sai minut ajattelemaan uudelleen. Siinä ympäristössä ja kun Marin puhui ihmisille, jotka eivät tule vaikuttamaan vain Yhdysvalloissa, vaan monissa muissakin maissa kehitykseen, sehän oli oikeastaan todella hyvä puhe. Oikeastaan erinomainen puhe.
Huolimatta siitä, että olen kannattanut Marinia monessa asiassa ja noin yleensäkin, olen törmännyt tähän ennenkin: toisinaan totean myöhemmin jostain asiasta, jossa en ole ottanut Marinia niin vakavasti, että hänhän oli siinäkin oikeassa.
Kuten tuo mainittu Navalnyin pidätys. Silloin ajattelin, että Venäjä nyt on Venäjä ja siellä juuri hallituksen vastustajat ole sen parempia kuin se hallintokaan, jota he vastustavat. Enkä ottanut oikein tosissani sitä ihmisoikeusihmisten sanomaa, että totalitaarinen hallinto päätyy ennemmin tai myöhemmin sotaan. Taisi Marinkin sen silloinkin mainita. 24.2.2022 käsitin kuinka oikeassa ihmisoikeusihmiset ovat koko ajan olleet ja kuinka oikeassa Marin oli tuomitessaan pidätyksen välittömästi.
Marin yksinkertaisesti vain on niin hyvä. Poliitikkona todella hyvä.
” Mitähän Soini olisi puhunut, jos olisi päässyt ääneen tuossa tilaisuudessa?”
Varmaan, että ”naisen itsemääräämisoikeutta eli yhdenvertaisuutta pitää pienentää minun itsemääräämisoikeuteen koskematta.”
Onneks vaa puheen😅
Heh, heh! Nyt sitten tollopersu on Soinin puolella. Ei tollo eikö Soini ymmärrä yhtään mitään koko puheesta. Soini on kelmi ja vastustaa naisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoon. Säälittävää ja tyhmää.
Et löytänyt mitään moitittavaa Soinin kommenteista ko. ohjelmassa.
Ehkä sinulla olisi jokin sopivaksi katsomasi sinua kohtaan loukkaavaksi tarkoitettu kommentti tämän viestin loppuun. Teillä vihavasemmistossa kun tuntuu olevan voimakas tarve loukata muita ihmisiä heidän mielipiteidensä vuoksi.
Tietysti kuulkaa nainen se on jolla on kohtu raiskaajille tiedoksi.
Nyt persu asettui Timon puolelle jota vihaatte.oioi
Media ei näe Sannassa hirviötä - ei niin, koska on median luomus.
Sanna on jossain määrin median luomus, mutta hirviö hän ei todellakaan ole.
Paitsi Venäjän nykyjohdolle, joka haluaa pitää Navalnyin vankilassa.
Minä näen hänessä häikäilemättömän hirviön.
Naval on ilmeisesti SYNAGOGALTA tai turkista moskeijasta nimi viittaa turkkiin.
Sellaisen psykopaattisen diktaattorin.
Sama todellisuus on ministerillä Pekka Haavisto - häikäilemätön narsisti.
En osaa sanoa, mutta kummallisia ratkaisuja ja pimittelyä tuntuu harjoittavan.
Pitäisikö sinun hakeutua hoitoon harhojesi vuoksi?
Minulla on vuosikymmenien kokemus ihmisistä - työni puolesta. Tuhansista ihmisistä.
Vastaus poistettiin:
Onko teillä siellä Venäjällä enää ketään, joka ei sairastaisi erittäin harhaista skitsofreniaa?
Juuri äsken eräs venäläinen sekoitti Marinin ja Kaja Kallaksen keskenään, eikä tullut tolkkuihinsa asiassa vaikka kollega yritti oikaista.
Tarkoitus näkyy nyt olevan lietsoa vihaa suomalaisia kohtaan oikein urakalla. Eihän tuokaan sekoittaminen tapahtunut vahingossa, vaikka niin sitä yritettiin lavastaa.
Katsos - mikä merkitys Marinilla on Venäjän "jollekin venäläiselle" - ei mitään.
Suomalaisen naaraan, jonka kanssa tulee hyvin toimeen!
Niin minullakin. Myös koulutus.:) Voisin pitää esitelmän narsismista ja perustella miksi Marin ei ole sellainen. Mutta en viitsi....
Ei hätää ,Sebastian Tynkkynen pääsee varmasti puhumaa suurelle yleisölle ja saa kunniatohtorin arvon. Häntähän kuuntelee Eduskunnassa jopa kymmenen kansanedustajaa.
Tynkkynen lipsahti muslimiin niinkö hellareissa niitä on.
Helluntailaiset on hyvin nai kaikenlaisia tyyppejä ei siinä mitään kaikki käy
Persut ovat persuja vaikka voissa paistaisi.
🤔
Kyllä miehiä v niinkuin harmittaa, kun nuori viisa, rohkea ja kaunis nainen ajaa asioillaan ja kannanotoillaan kaikkien yli ja ohi. Nainen isolla N:ä. Soinin kannanotto kertoi kateellisiuden tasostaan. Hei Soini älä välitä, kyllä sunkin mielipiteitä joku ehkä elämäänsä kyllästynut kuuntelee. Nimimerkillä ex kokoomuslainen mies
Pumpulitissi, lapsellinen ja globalistien käsinukke. Ja luupersekin sillä on.
Timo Soini persulla on luultavasti rasvatissit.
Ja taasko katsoit peiliin?
Mitä arvelet kuppikooksi. Olisko G ja ympärysmitta 150 cm.
Esittele vielä vähän omaa pienuuttasi.:D:D
Yleisö näytti naureskelevan siellä?
kertoiko jauho pöllyistään
Tuo Soini on kyllä naurettava. Eräässä jälkiviisaissa hän haukkui Vihreitä "lahkolaisiksi"!
Eikö tuo uskovainen Soini todella ymmärrä, että lahkolaiseksi voidaan kutsua vain uskonnollisia ihmisiä ja että lahkolainen on uskovaisten keskuudessa oleva haukkumasana ihmisille joita he pitävät "vääräuskoisina" tai "kerettiläisinä". Uskonnoton Vihreä ei ole todellakaan lahkolainen, mutta luterilaisessa Suomessa katolilainen saattaa sitä kyllä ollakin!
Et sinä määrää jonkin sanan käyttöä, hyvä toveri. "Lahkoja" on myös politiikassa mm. Ei se ole mikään jäykkä sääntö.
Usein puhutaan jostain mielipiteitä jakavasta asiasta, että "tässä on kaksikin koulukuntaa", vaikka koulukunta sinänsä kuuluu akateemiseen maailmaan.
Kyse olikin viheruskovaisista joita voi hyvin rinnastaa lahkolaisiin.
Hyvä Timppa.
Timon kannattaisi lukea Raamattua. Siellä on mm. viisaus:
"Hullukin käy viisaasta, jos on vaiti, järkevästä, ellei suutaan avaa."
Kyllä Soini osaa.
huonosti ajateltu suomelta....ruotsi norja tanska kaikki muut olisimme ajatelleet mitä puhumme,,,nyt mari veti hatusta....huttua....TÄÄÄÄKÖ ON SUOMEN LINJA
MARIN nimitettiin kunniatohtoriksi ja MARIN valittiin pitämään puhe kaikkien vihittävien kunniatohtorien puolesta. Hän piti puheen Sanna Marinina eikä tarkoituskaan ollut kertoa SUOMEN linjaa vaan MARININ linja.
Ja puhehan oli erinomainen ja upposi 40.000 ihmisen yleisöön ilmeisen hyvin.
Maksoko ite matkat, eikö ole enää PM?
Vai maksoiko New York University?
Suomalaisten veronmaksajien maksama varmaan, perusteluna ihana julkisuus.
Sannan puhe edusti erinomaisesti Suomen linjaa. :)
Sannan matka oli Suomelle erinomaista PR:ää. Sen ymmärtävät kaikki, jotka ovat yrittäneet tehdä Suomea tunnetuksi maailmalla.
Aina joku uskoo...
Osoittaa maailman enemmistöväestön typeryyden, kun ovat seuraamassa aina jotain pillipiiparia kuin sopulilauma.
Minä tiedän - 46 vuoden kokemuksella. 15 vuotta USA:ssa.
Nyt on Sanna vihainen.
Miksi Sanna piittaisi mitään siitä mitä Soini höpättää?
Miksi kenenkään pitäisi?
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tuskin korvaansa lotkauttaa, kuten suurin osa suomalaisista. En ymmärrä miksi tämä Soini on ylipäätään missään laukomassa mielipiteitään!
Sehän se Marinin ongelma on että ei sillä ole mielipiteitä vaan yrittää puhua sitä mitä toinen haluaa kuulla. Eli Marini on pahimman luokan kiipijä ja ruskeakieli
Juuri noin ja oman edun tavoittelija
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään arvoja? Suomella ja Sannalla on.
Höpöhöpö, ensimmäinen pääministeri joka sanoi asiat niinkuin ne on.
Jauhoa puhtaasta maasta?
Et vaan sattuisi sittenkin olemaan juuri nyt peilisi edessä, toistelemassa tuota lausettasi?
Arvoja on erilaisia. Minulle eivät Sannan arvot kolahda.
Kateus on minulle tuntematonta. Minä nautin suunnattomasti lahjakkaista ihmisistä.
Asut sitten väärässä maassa. Sannalla on Suomen arvot.
Mariini puki salaseuran pelipaidan päälle...akka saa jonkun hirviöpestin missä pääsee kurittaa köyhiä.
Marinhan todella kuritti köyhiä kun hänen hallituksensa antoi ennen joulua ylimääräisen lapsilisän joka oli ihan tarpeeseen: Suomessa on köyhyysrajan alapuolella 130 000 lasta joille se oli todella tarpeen!
Hyvin näkyvät halla-aholaisetkin vielä Soinin paskapuheita uskovan ja toistelevan, vaikka omissa persuporukoissa muuta väittävät. Näyttää Soini olevan hallapurrapersujen poliittinen salarakas.
Halla-aholaiset eivät todellakaan Soinin juttuihin lankea. Sulla ituhippi on paljon oppimista.
Aluksi, lopeta pössyttely. Toiseksi, mene töihin. Siitä se alkaa lutviutumaan.
Paljonko Olavi sai, ja koko renttukööri.
Marin on täysin osaamaton pelle .
Eikö se jo ole kaikille päivänselvää ?
Onhan se niille "kaikille", jotka eivät ole kunnon suomalaisia vaan ison rahan vasalleja tai muutoin täysin aivopestyjä
Tarkkispoikaa ketuttaa.:D:D:D:D
Niin se aina tekee.
suomessa saanut vain kurjuutta aikaan,kukaan ei kaipaa mariinia tänne enään
Odotas kun Orpon mahdollinen hallitus pääsee vauhtiin leikkauslistoineen, silloin vasta tiedät mitä kurjuus on ja tulee Marinin hallitusta ikävä.
Oliko asiallista lahjoittaa etelän vetelille valtavat määrät rahaa. Ja se mitä piti itse saada pieneni kuin pyy maailmanlopun edellä.
Orpon hallitus tulee lahjoittamaan vielä paljon lisää, onko viisasta äänestää oikeistoa?
Kiitos kommenteista ja aloituksesta. Totta kai kaikissa maissa on omat heikkoudet ja ongelmat. USA:ssa ongelmatkin ovat suuret, kun on suuri maa, mutta täytyy muistaa myös hyvät puolet. USA on aito demokratia ja myös oikeusvaltio, jossa yksilöllä on hyvät vapaudet ja oikeudet. Lisäksi USA:n ansiosta saamme neuttia monista hyvistä innovaatioista. Jopa nautimme USA: n veronmaksajien rahoittamasta GPS-järjestelmästä muun muassa ja ilmaiseksi vieläpä. Historiaan jos mennään, niin USA: n ansiosta Länsi-Eurooppa pelastui diktatuurien julmasta otteesta, kun USA uhrasi omia urheita kansalaisiaan Toisessa Maailmansodassa jne. Neuvostoliittokaan ei olisi pärjännyt natsi-armeijalle ilman USA:n mittavaa materiaaliapua. Toki Suomi siitä vähän myös kärsi, mutta sodan jälkeen myös Suomi hyötyi USA:n tuesta ja kehittyi hyväksi länsimaiseksi demokratiaksi (Toki oli sitä jo ennen sotiakin.)
Mitä Sannan puheeseen tulee, en ole sitä kuullut, mutta varmasti jo tottuneena puheiden pitäjänä osasi asettaa sanat niin, mikä puhutteli hänen yleisöään ja tuki sekä rohkaisi yliopiston valmistuneita nuoria ennen kaikkea. Voikaa hyvin!
Upea Sanna piti hienon puheen. Soini taas on Soini ja tehoaa perusjuntteihin, sanoipa mitä tahansa.
Hienoa Sanna! Olemme ylpeitä sinusta, ainakin me oikeat suomalaiset!
Et sinä ole oikea suomalainen. Uli uli vassari uli.
Kuka edes haluaisi olla sinun kaltaisesi suomalainen.:D
Hän sai monta kertaa valtavat aplodit. Puhui sujuvasti englantia ilman papereita.
Kaksplushyvä ankkapuhuja. Latelee ulkoaopittuja fraaseja. Alussa PM:nä lateli pääasiassa hallintoprosessien kulkua, mitkä oli hallintotieteiden kursseilla oppinut.
Niin, toiset oppivat, mitä opetetaan. Sitten on ne jotka eivät opi, vaikka opetetaan ja sen lisäksi ovat persut, joita ei edes opeteta, kun siitä ei olisi kuitenkaan mitään hyötyä, ja sen persut tietävät itsekin, kun pinnaavat koulusta jo pienenä.
Jenkeissä on tapana taputtaa ja hymyillä vajakkimaisesti jokaisen lauseen jälkeen
NO SE ON KYLLÄ JUURI NIIN KUIN TIMO SOINI SANOO.
HUUME TYTTÖ, KUN LÄHTEE MAAILMALLE MASKOTIKSI, EIHÄN SIITÄ MITÄÄN TULE, SANOMISTA.
HARKINTA KYVYTÖN- JA MUUTENKIN PELKKÄÄ BILETYSTÄHÄN TOMMIONEN VAIN ON. EI MITÄÄN JÄRKEÄ.
Sinä se olet "perillä" asioista.
Peräkammaristako pörähtelee, järjettömästi?
Soinista ei ikinä tohtoriksi ! Eikä paljon muuhunkaan !
Pravda
ihan hyvä avaus keskustelulle paitsi Timolle joka on nimeen omaan se jota arvosteltiin vanha kääkkä ja aivosumussa vaeltava perusjuntti näin minä nään
Huumorimiehiä, mutta arvot vinksallaan.
Niin sitä pitää.
No ketäs se soinin timo ei olisi lytännyt! Aamun turhin heti karvalakin jälkeen.
Typerä tytteli. Maailmanrauhaatasaarvoailmastohuuhaata. Onko kunniakassatytteli oikeasti noin tollo, vai näytteleekö.
Esitteli missien maailmanparannusfilosofiaa, mistä ei ole vielä 15 vuodessa päässyt irti.
Suomen valtion maailmanparannusfilosofiaa!! Huomaa, ettet ole ollut koulussa hereillä.
Ei ole sanna häävi mutta timo on alle arvostelun, luopio joka tavoitteli politiikassa pelkästään omaa etuaan, unholan roskakoriin joutaisi.
Eiköhän nuo poliitikot aina ensin ajattele itseään. Sitten tulee jeesustelu äänestäjiä varten ja muita varten.
Ihminen puhuu usein itsestään, kun yrittää puhua muista.
Siis viittasi Sanna puheessaan fukyaman historian loppu teesiin. Mikään ei loppunut ja hyvä niin kun maailma ei ole valmis vaikka marinista siltä omasta rajoittuneesta näkökulmastaan tuntuisikin. Kiina saa näyttää tien tulevaan, sillä ei ole historian painolastia saati imperialistisen päämääriä kuten liberaalikolonialisteilla.
Tämä fukyama näyttää nyt kovastikin aktivoituneen Ukrainan suhteen kommentaareissa, pitää Ukrainan sotaa nyt liberaalidempkratian ja pahan vastaisena taisteluna ja näkee Ukrainan voiton olevan vahvistus pilipaliteorialleen jonka itsekin joutunut vetämään takaisin moneen otteeseen vuosien saatossa.
Ettei mitään omaperäistä, avustajat hieman selailleet nettiä.
Soini on oikeassa. Yhdysvallat on eri kulttuuri kuin Suomi.
Amerikkalaiset kaipaavat suomalaisten neuvoja abortin suhteen yhtä paljon kuin islamilaiset tai hindulaiset valtiot ohjeita kuinka heidän on yhteiskuntansa järjestettävä. Tai Sannahan voisi vihjata Narendra Modille, että keräilisivät Intiassa ne nälkiintyneet lehmät pois sieltä kaduilta ja käyttäisivät teuraaksi.
Suomen pääministeri ei voi alkaa ohjaamaan muiden kulttuurien ihmisiä elämään "oikealla" tavalla.
mites Soini oliko sillä oikeus mennä marssimaan .Yhdysvallat on eri kulttuuri kuin Suomi taidat olla pöljä
Et näe mitään kulttuurista eroa Yhdysvaltojen ja Suomen välillä?
Yhdysvaltojen erona Suomeen verrattuna on, että iso osa kansasta on vanhoillisia ja uskonnollisia, ja käsitykset ovat tämän mukaisia. Jos tällaisia henkilöitä on kansasta vaikka 30% tai 50%, niin vähän vaikea sanoa heille, että turvat tukkoon. Kielteinen aborttikäsitys on osa amerikkalaista kulttuuria, pidimme siitä tai emme.
En sanonut Soinin oikeudesta marssia mitään, mutta kyllä hänenkin kannattaisi olla neuvomatta amerikkalaisia aborttiasiassa.
Tuo New Yorkin yliopistolla on tapana järjestää teatteri näytöksiä, johon valitaan läpällä maailmalta hölmöläisiä ja vihitään show mielessä kunniatohtoriksi. Ameriikasta löytyy viihdettä moneen lähtöön.
Valmistujaisseremonia = teatterinäytös? Huomaa, ettei elämässäsi ole tapahtunut mitään merkittävää.
Miten Souni lyttäsi mitään esittämällä kysymyksiä, koska hän ei ymmärrä? Mikä turvallisessa abortissa on vaikea ymmärtää ja kysymys siitä miten hänen ja Marinin puheet eroavat, kun vastaus vaikuttaa olevan, ”koska päinvastainen”?
Kovastipa halla-aholaiset nyt Soinia fanittavat. Ullatus.
Timpalla on niitä samanuskovaisia ystäviä siellä rapakon takana.
Heh heh, me täällä Finskssä ollaan mielissään,
laitettiin jo paino rajatkii,
-Timoa varten.
Masi ko se?
-No masi masi.
Hymyä pyllyyn..
tv. Vladimir
Erittäin mukava nähdä Marinin nolaavan itsensä.
Sopisi Neuvostoliitto-lehden kansikuvaksi.
Vain Neuvostolippu uupui esiintymisestä
Esittele vielä yleissivistyksesi puutteita. Ettei varmasti jää huomaamatta.
Ylellä, Hesarilla ja MTV:lla olisi tilaisuus esittää tämä web-castina:
"Jukka Jalonen vihitään kunniatohtoriksi Jyväskylän yliopistossa – sen jälkeen hän matkustaa helikopterilla Tampereelle"
https://yle.fi/a/74-20032540
Katotaan tuomitseeko Jukka abortin vai mitä meinaa sanoa?
Joo jokapaikkaan sen Marinadin pitää ängetä esiintymään, mutta kun päässä ei ole mitään, julkea ja röyhkeä kommari.
Kyllä, Soini olisi parempi puhuja noin suurelle yleisölle, tulkkina voisi olla vaikkapa joku suomalainen rallikuski.
Räikkönen, siis Kimi, olisi paras. Hän on niin luontainen suomalaisten tuntojen tulkki, että aina kun näen hänet haastattelussa, tunnen hänen edustavan juuri minua.
Tarkoitatko Soinia, vai Päämisteriämme?
Siinä pata kattilaa soimaa😉.
No Soini on se mikä on. Onko koskaan ollut hyvää sanottavaa kenestäkään?
No Soinin sammakko käy itse polvistumassa Jenkeissä jossain naurettavissa Rukousaamiaisissa. Taisi olla vain se ilmainen aamiainen siinä se sen perusajatus?
Nyt Soini kehui äsken Ylen Politiikkaradiossa Sipilän hallitusta. Hah...
Olisi Amerikkalaisten hyvä tietää että Suomessa suurin osa naisista on fiksuja.
Onko siitä tehty tutkimusta?
Amerikkalaiset tietävät sen. He tuntevat minut.:D:D:D
Hillotolpan menetys harmittaa vieläki Soinia....tottui jo liikaa makeaan....
Milloinkahan saamme sen vauvaturvallisen abortin aikaiseksi, onko ajatuksia!?
En ole lääkäri ja vastustan itse Aborttia, (ja oon mies) mutta jotenkin ajattelisin sen niin, että jos se tehdään se pitäisi tehdä niin alkuvaiheessa, ettei se vauva vielä ymmärrä syntyvänsä. On vasta ihan alkukehityspisteessä. Raskauden loppuvaiheessa on ihan järjetöntä tehdä enää aborttia. Tää nyt oli vaan filosofista pohdintaa.
Menneen maailman murheita nykyiset nuoret aikuiset eivät pidä seksiä enää minään.
Olen Soinin kanssa erimieltä. Abortti on hyvä keksintö.
Kunniatohtoreita meillä on pilvin pimein,mutta Marinista sylttytehdas tekee jonkin aivan jonkin poikkeuksellisen mahtavan.
Marin on laiha lattaperä, ei hyvännäköinen nainen.
Ei hän siellä NYC:ssa mihinkään missikisaan osallistunutkaan.
Puhui todella hyvin tämä meidän Sanna.
Silti näytti poikkeuksellisen kauniilta.:D
Timon höpinöille ei lie kukaan enää anna painoarvoa sillä hän ei päätä mistään . Puheet on joutavaa höpinää iltapäivälehdille /julkisuutta varten .
Törkimys Soini pitäisi heittää välittömästi ULOS JÄLKIVIISAISTA!
Olisi pitänyt heittää ulos ulkoministerin pestistäkin Suomen linjan törkeän rikkomisen takia.
Röhiskö vaan helevetin kateellinen upealle ja kautta aikojen suostuimmalle pääministerillemme Sanna Marinille, jota arvostetaan ja kunnioitetaan ympäri maailman.
Taidetaan lähinnä naureskella.
Vanhan änkyrän katkeruutta!
Ei tuosta kenellekään haittaa, mutta Ylen Jälkiviisaista en halua kyseisen ukon epäesteettistä olemusta edes katsoa ... puheista puhumattakaan.
Persu LYTTÄÄ, kun ei muuhun kykene.
timo soini on kuitenkin samanlainen kun jussi halla-aho aina ollaan antamassa teräviä kommentteja,hyviäkin sellaisia mutta itse ei kuitenkaan tehdä mitään asian eteen??????? muuta kun uhotaan ja hikoillaa,olisiko perus persu metodi?
Soini sanoi asettuvansa ehdolle viime Eduskuntavaaleissa Keskustan listoilta, mutta siltä meni pupu pöksyyn. Perusteli muistaakseni syynsä vetäytymiselleen sillä, että puhe Eduskunnassa on muuttunut nyt aika vihamieliseksi tms. Nojoo, onhan se tavallaan niinkin kyllä, mutta kyse oli vaan siitä, että Timo tajusi ettei "uppoavaan laivaan" kannata mennä. Siis Keskustaan.
Soini kokee olevansa nyt ilman puoluetta ja länkyttää Ylen Aamutelkkarissa. :) Miksihän muuten Soinille ei kelpaa Kristillisdemokraatit? Hän on Katolilainen ja mielestäni sopisi heille hyvin. Tästä pitäisi jonkun toimittajan häneltä kysyä.
Timohan se on näiden asioiden asiantuntija, niinpä niin, siitä suustahan on kuultu riittämiin jonninjoutavaa läppää ja muuta hihlulointia , joten uskottavuus on täysin mennyt.
Tuo niin totta!
Onneksi on menneen ajan melonipäinen uhoilija.
Aamutv:stä pois aiheuttamasta aamupahoinvointia.
Häpeä Marjaanalle vierasta. Yhtä vierasta suvaitsevaisuus ja hyvät tavat.
Häpeä on mielenhäiriö.
Timo on jälkiviisaiden piristys. Kun muut myötäilee vihervasenta jargonia, niin Timo kertoo raikkaasti eri näkemyksiä. Loistavaa Timo!
Molenlaista miestä ja monenlaista mieltä, yääääk.
Jläkiviisaiden inhokki.
Upean naispoliitikon UPEA PUHE!
https://vnk.fi/en/-/speech-by-prime-minister-sanna-marin-at-the-new-york-university-s-commencement-17.5.2023
Sanna Marin on suomalainen timantti.👍!
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sanna-marin-toi-suomelle-new-yorkissa-nakyvyytta-jonka-arvoa-on-vaikea-mitata-han-on-taydellinen-vastakohta-sille-mihin-olemme-tottuneet/ca9b7f22-e92f-4d22-ad3b-13a8fb814f76
Moukka mikä moukka. Valtion propagandatoimisto asialla.
Hih, teillä on, meillä ei.
Marinin puhe oli hyvin omakohtainen ja persoonallinen ja innostava valmistuville!
Se kateus.
Oman pesän likaamista.
Monesti ne, jotka valehtelevat olevansa Suomen kansan asialla, eivät kestä tätä omaa kansaa ollenkaan! Eikä omaakaan porukkaa, jos eivät taputa tahtiin.
Soinia ottaa aivoon se, kun aika ajoi sen ohitse. Halla-Aho tajusi sen ja vei Persut ns. Eteenpäin. Timo jäi lillumaan johonkin menneeseen "SMP-aikaan", joka on jossain Persujen ja Kepun välimaastossa.
Myös smp:läiset pysyi lojaalina alkuperäiselle puolueelle eivät lähteneet petturointi-Soinin kelkkaan koska tiesivät sen lento on lyhyt ei saa kansan kannatusta
"Kansan asialla olevat" vihaavat fiksuja suomalaisia. Huono itsetunto johtaa öykkäröintiin.
Soini tietää mistä puhuu, Hän on entinen Perussuomalaisten puheenjohtaja.
Soini on uskovainen fasisti joka petti äänestäjänsä
On se suomalainen kade..voi v....tu
Soinilla ottii niiiiiin pattiin kun hän ei päässy puhumaan vaikka myötään ramppas niillä ateria jutuillaan.Soini on muuten harvinaisen naisviha mielinen ihminen.
Joku Timo Soini on turhin politikko koskaan. Ihan sama mitä tommonen puhuu.
Marin meni Timon "ihon" alle ja nyt Timo ulisee tuskissaan.
Putin rakentaa lähiötä patavanhoolisille amerikkalaisille Moskovaan. #kansainvaellus
Vitsi kunpa oikeasti noin kävisi! Että joku muuttaisi Putinlandiaan! Sieltähän kaikki paniikissa pyrkii ulos. Nyt on passitkin jo takavarikoitu kutsuntaikäisiltä!
Iso vankila se maa on!
Olihan se v*tun lapsellinen puhe tyhmältä ämmältä vaikka kuinka vingutte!
Luulee itsestään liikoja ja tuollaiset vain pönkittävät sen narsismia.
Marin New Yorkissa oli pelkkä marionetti New Yorkissa.
PR-temppu joka oli ostettu tekemällä lahjoitus yliopistolle. Kaikkihan tuon tietävät.
Suomen media yritti tehdä tuosta Sokoksen kassasta supertähteä. Mönkään meni
Iltalehtikö tuon Yankee stadionin varasi? Vai YLE? Ja kutsui sinne 40 000 ihmistä?
Taidat olla ihan vajakki.
Miksi niille puolalaisille piti mennä lupaamaan ilmaiset abortit? Ettekö näe, millainen sekopää se on?
Jumalolento yllättävänkin monelle.
AIVOPESU RULES
UNTIL ....
Hmm, laitapas jotain tietoa moisesta. Siis faktaa. Itselläni toisenlaista infoa. Mistä kuulit? MV-lehdestä kai?
Zelenskiyn syy tulla vierailulle Suomeen oli se, että se kyseli hävittäjiään, jotka sekopää ämmä oli luvannut! Sen sijaan sai nähtäväkseen sen kakaran, jota sekopää esitteli toivotulle isäpuolelleen.
Zelestä näki että luvattu oli hävittäjiä. Saiko edes pesää?
Keskustelu Niinistön kanssa todisti asian. Eivät uskaltaneet toimittajat kirjoitella, koska Marinin kasvoja pitää suojella.
Tähänkö on tultu??
Joku muu on sekopää kuin Marin, joka ei ole luvannut mitään hävittäjiä mihinkään, ainoastaan toivonut keskusteluja niistä kuten muissa EU maissa on tehty!
Sai sen äijän kuitenkin tulemaan Suomeen kyselemään hävittäjiensä perään.
Marin oli aikaansa edellä. Nyt Ukraina saa hävittäjiä!
Kyllä Suomi tukee Ukrainaa. Meillä on kohtalonyhteys. Venäjän kanssa yhteistä rajaa yli 1000 km.
Aika torvia olette. Mutta taidatte ollakin toiselta puolelta??+
Zele taistelee omalla tavallaan ja ansiokkaastioman maansa itsenäisyyden puolesta. Slava Ukraini!
Timppa on abortinvastustaja ja Sanna sen suosittelija. Puolalaisille naisille lupasi ilmaiset abortit Suomessa, millä valtuuksilla? 😂🤡😂
Kerro lisää? En tiedä tästä mitään. Ilmaiset abortit?
Ihan oikeassahan Marin oli puhuessaan abortinvastustajista. Se on hyvä esimerkki siitä miten meidän aikanamme pyritään heikentämään naisten tasa-arvoa. Timo Soini on esimerkki suomalaisesta abortinvastustajasta. Hän yrittää tuputtaa Suomeenkin samaa abortinvastaista agendaa kuin mitä on USA:ssa.
Ilmankos se kolahti Timoon.:)
Ei se puhunut mitään abortinvastustajista siinä puheessa!
No soinilla ny ei taida hirveesti olla varaa arvostella mitäpä itse aikoinaan muka väittää hallituksessa saaneensa aikaan
timo on aivan oikeessa kokemattomuus,,,,ei siinä...amerikka on maailman tyhmin kansa...huh...ja vielä huh...
Eipä ole Sannuliini myöskään tehnyt rehellistä työtä sitten kassatyttöaikojensa.
Potkut sai sieltäkin.
Kun lähetetään pikkutyttö New Yorkiin niin eihän siitä mitään tule. Voi ressukkaa.
Siitä tulee loistava ura. Muutin itsekin 23 vuotiaana New Yorkiin ja siitä se lähti.....
Pääministeri Marin meni kutsuttuna kunniatohtorin arvoaan saamaan ja piti palkittujen puolesta juhlapuheen New Yorkin Yankee stadionilla 40 000 yleisölle.
Sanoisin, että hyvin tehty!
Ei sitä mikään mollaus himmennä. Nää on faktat.
Oletteko huomanneet kuinka huonot hampaat on naisministereillä?
En muistanutkaan miten kuvottava Soini on, mutta kun alkoi puhua abortista ja elämän pyhyydestä, niin muistin miksi inhosin hänen johtamaansa puoluetta.
Ei tuo mikään oikea perussuomalainen ole! Katolilainen hihhuli se on!
Toivottavasti saisi riesakseen mahdollisimman ison lapamadon. Sitten olisi kiva muistuttaa siitä elämän pyhyydestä.
Lapamato on hyvä, saa syödä niin paljon kuin huvittaa. Kuten raskaaksi saatettiin muuten.
Raskaaksi saatetut.
Vihavasemmistolla on tapana pilkata ja vihava toisin ajattelevia. Se on sitä parempaa suvaitsemista.
Jännä kun kenenkään ei tarvitsisi hinkua aborttia, jos ei olisi panevia inhottavia äijiä, joskus väkisinkin.
Timo Soini puhui asiaa, kyllä se vain niin on että elämä lähtee hedelmöityksestä ja kun se elämä tapetaan se on MURHA.
😔
Sitä tosiasiaa ei vain moni uskalla ääneen sanoa. Uskomattoman tyhmältä kuulosti jälkiviisaissa se, että sanottiin viikkojen ikäisen olevan alkio eikä vauva! Kun lapsia abortoidaan, heillä on jo kaikki: sydän joka lyö, pää, kädet, jalat... Eikö kysymys ole pienestä ihmisestä?
Miehet, runkkarit! Kunnioittakaa elämän pyhytttä. Älkää koskaan kylväkö siemeniä naisiin muuta kuin lapsenteko mielessä!
Olisi ollutkin aika erikoista jos julkisesti harras katolinen kristitty ja misogyyni olisi pitänyt Marinin puheesta.
Heh, mitäpä muuta sonnin näköispatsaalta voi odottaa ........
Jonkun mielestä puhe voi olla, toisen mielestä huono.
Jos ei Soini itsekkään ole paljon muuta kuin jytkyn jättö, mutta tuo Marin on todellinen surkimusten surkimus ja erittäin röyhkeä, itsekeskeskeinen narsisti. toivottavasti tuon henkilön ylistäminen lopuisi ja tuotaisiin julkisuuteen kaikki ne virkavirheet, laiminlyönnit ja muut asiat jotka liittyivät laiminlyönteihiin ja ysityiselämän sotkemisesti virkatehtäviin. Näistä riittäisi asian tynkää muutamaksi vuosiksi.
Timo Soini on vanha ja lihava vanha äijä. Ihan sama mitä semmoiset puhuu.
Sanos muuta, olispa Oulun oma poika Sebastian ollu mikrofonin varressa, Olis kuultu asiaa
Soinin Siniset oli hallituksessa vuosina 2017–2019, mutta menetti kaikki kansanedustajansa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Se kertoo kaiken tästä petturista!
Noin on!
Jep, on kyllä mennyt todella alaspäin.
Miettikää, että tuollainen on joku vuosi sitten edustanut Suomea ympäri maailmaa, ja nyt, tai oikestaan ei vieläkään, tajua kuinka pahasti on sivuraiteilla!!!
Onneksi ei enää häpäise meitä!!!
Uskottavuus on petturilta mennyt lopullisesti…
Tuollainen puhe haluttiin, eihän Marinia muuten olisi kutsuttu.
Katsoin ja kuuntelin puhetta suorana lähetyksenä ehkä n puolet joten kannanottoja ilm aborttiin? en kuullut.
Marin siis puolusti naisten ja vähemmistöjen oikeuksia, puhui ilmastonmuutoksesta ja kehoitti aktiivisuuteen.
Hyvä puhe! Sehän oli suunnattu valmistuville opiskelijoille ja siinä katsottiin eteenpäin ja kehotettiin rohkeuteen.
Ei jää ihmiskunnan suurimpien puheiden ("I have a dream", "Yes we can" jne) joukkoon, mutta huimasti parempi kuin mihin Soini on ikinä pystynyt!
Selvästi haluttiin puhe, jolla pyritään entistä pahemmin jakamaan USA:n kansa kahteen toisiaan vastaan taistelevaan porukkaan.
"Marin siis puolusti naisten ja vähemmistöjen oikeuksia, puhui ilmastonmuutoksesta ja kehoitti aktiivisuuteen."
Kyllä!
Sanna Marinin ansiokkaasta ja laajalti myönteistä palautetta saaneesta puheesta Timo Soini ottaa yhden ainokaisen asian ja nostaa sen korkealle tikunnokkaan. Se asia oli aborttikysymys ja joka sekin oli esillä osana puheen kantavasta teemasta naisten ja vähemmistöjen oikeuksia.
Timo Soinin puhetta yksinappisesti kritisoineen ulostulon jälkeen se vähäinenkin häntä kohtaan tuntemani kunnioitus valitettavasti nollautui, ja enemmänkin. Mielessäni siirsin Timo Soinin samaan karsinaan esimerkiksi Paavo Väyrysen kanssa. Kuin ammattinyrkkeilyn säälittäviä kehäraakkeja, joita on lyöty liian monta kertaa päähän. Ei ymmärretä, että oma aika on mennyt ohi eikä osata eikä ymmärretä vetäytyä sivuun.
"Sanna Marin sai New York University -yliopiston kunniatohtorin arvon ja piti puheen yliopiston päätösseremoniassa keskiviikkona 17.5. . Moni on katsonut puheen ja ollut siitä vaikuttunut."
- Se mitä kärttyisä vanha Timo 'Jytky' Soini on asiasta mieltä ei taida ketään kuitenkaan itse asiasisältönsä puolesta kiinnostaa?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5cb4bd05-afaa-45a7-adf9-1b620c103dd1
https://sanahaltuun.fi/2023/05/mita-voimme-oppia-sanna-marinin-puheesta/
Kyllä, Soini puhu ns. asiaa, rehti jätkä.
Soini on poliittinen broileri, joka ei ole tehnyt päivääkään rehellistä työtä. Koko elämä oli tähtäämistä politiikan hillotolpalle ja senkin homman Soini kalkkiviikoilla mokasi ja hänet heitettiin ulos omasta puolueestaan.
Siinä porukassa seksiä harrastetaan vain avioliitossa ja silloin, kun on ototollinen aika tehdä lapsi.
Soini on edelleen tyhmä possunaama!!!!🥶😈
NIILLÄ ON niiiiiin vaikeeta. Mutta Jeesuksen kautta saisivat helpotusta jos ottaisivat Hänet vastaan !!!
Soini valovuosien päässä Marinin karismaattisuudesta. Katkera ukkeli.
"karismaattisuudesta" voi pyhä jysäys juttujasi.
meni liberaaliyliopistolle hehkuttamaan liberaaliutensa ilosanomaa.
Hyvästi Sanna. Älä tule takaisin.
Tätä sopii toivoa!!
Mielenkiintoista, kuinka suvaitsemattomasti tässä keskustelussa suhtaudutaan Timo Soiniin henkilönä ja hänen ajatuksiinsa. Mielenkiintoista, että nämä häneen suvaitsemattomasti suhtautuvat näyttäisivät edustavan lähinnä vihervasemmistoa, joka nimenomaan pyrkii asettumaan muiden yläpuolelle. Argumenttina heillä on nimenomaan se, että pitävät itseään muita suvaitsevampina.
"Mielenkiintoista, kuinka suvaitsemattomasti tässä keskustelussa suhtaudutaan Timo Soiniin henkilönä ja hänen ajatuksiinsa. "
- Pidät siis mielenkiintoisena sitä, että ahdaskatseisen ja ultrasuvaitsemattoman Timo Soinin kirjoituksiin ja henkilöön suhtaudutaan suvaitsemattomasti?
Kuka välittää Soinin kuljahteluista, leikkii katolista, oli suu auki jossain Kanadan reissulla, oli perse pystyssä jossain äijälaumassa.
Voi luoja, jos Soini joutuisi synnyttämään tähän maailmaan tykinruokaa, eiköhän näkisi mahansa yli jotain muuta.
ETTÄ KEHTAAKIN!
Jenkit ei tiedä Marinin valtavia epäonnistumisia Suomen pääministerin tuuraajana.
Kerro nyt muillekin niistä "valtavista epäonnistumisista"?
Timolla enemmän karvoja sieraimissa kuin Sannalla alapäässä veikkaan.
Kyllä oli surkeaa nostatusta, tuollainen teatteri ei tehoa suomalaisiin. Paholaismaahan paholaisen tanssityttö vieraaksi.
Anonyymi
2023-05-21 15:49:16
- Satuitkos huomaamaan, missä maassa puhe pidettiin ja minkämaalaisille pääasiassa? Puhe, joka tehoaisi kotikonnuillasi Peräseinäjoelle ei taatusti olisi ollut sopiva New Yorkin Yankee Stadiumilla.
Huoh...
- Sanna Marinin puhe on kerännyt myönteistä palautetta kait kaikkialta muualta paitsi itse pölvästi 'Jytky' Soinilta.
Niin lyttäsin minäkin, luin sen, sillä se oli niin mitään sanomaton ei mitään asiallista asiaa, ei siitä kukaan muista sanaakaan enää niin outo tilaanteeseen sopimaton . Hyvänen aika sentään , Marin ei ole aikaansaamut mitään muuta kuin megatiivisia kohuja, voi miten hän on lapsellinen, vielä maailm hänet kouöuttaa kovalla kädellä, ja lentely hui hai ei väliä saa kurjan lopun. Niin on käynyt monelle ylimieliselle omanapaiselle, niin tässäkin tapauksessa. Ei tuollaista lööperiä puhuta missään juhlapuheissa.
Katolisille ja muslimeille molemmille ruunaaminen ensimmäisen lapsen synnyttyä . Väestöräjähdys menee näiden uskontojen piikkiin .
Timo Soinin lyttäämiseen riittää alakoululaisen tietotaso.
HÖPÖ HÖPÖ ,VANAHA PAPPA.MIELIPIDE!
MARINILLE KUNNIA,OLET OLLUT BEST!NÄHNYT UKRAINAN SODAN ;JULMUUDEN PAIKAN PÄÄLLÄ!!!SITÄ EI VOI UNHOITTAA!EI VÄLITETÄ KATELLISTA.
Marinin Sannalla on poliittinen ura vielä lähtökuopissa.
Etevät naiset maailmalla kyllä mainitaan.
Mitä tarkoitat LÄHTÖKUOPISSA?
Joskus saa kulla,jos on NUORI VALMISTUNUT LÄÄKÄRI!Etteikö hän olisi PÄTEVÄ?NUORISSA TULEVAISUUS!LÄÄKÄRIKSI EI OPISTELLA .KUKAUKSISSA VAIN VUOVUOSISSA!
Anonyymi
2023-05-21 18:28:08
Eri
Uskon, ettei pääministeriys Suomessa tule jäämään Sanna Marinin merkittävimmäksi saavutukseksi.
Samat hörhöt siellä nuolee gretan perää. Mitä siitä simariinista enää jauhamaan jenkitkään. EI ole enää suomen pääministeri kun oli vitun huono työssään.
Nyt kelpaa Soinin lausunto Persulle, olette aika urpoa sakkia.
Katoliikki Soinin Marinin arvostelu perustuu erimielisyyteen abortista. Soinille jäänyt haava sieluun kun sai syystä kuulla kunniansa, kun ulkoministerinä meni ulkomaille abortinvastaiseen tilaisuuteen. Kävihän Soini myös typerällä rukousaamiaisella jenkkilässä. Onneksi Soini on menneen talven lumia.
JOS SOINI OLISI RASKAANA jota ei voiolla.mutta tää on ajatus. VAIKKA RAISKAAJALLE!HALUAISIKO HÄN SEN LAPSEN???
Onhan se kiva huomata kuinka Sanna Marin pitää vastustajiaan liekanarussa. Marinin vastustajat sätkivät kuin sätkynuket kun Sanna vetelee naruista. Sitä voi kitsua vaikutusvallaksi.
Sannan vastustajilla ei ole mitään elämää, vain Sannan vastustaminen. Onhan se säälittävää.
Soinia ei voi enää enempää lytätä, se on jo ihan lättänä! Samaa tasoa Räsäskän kanssa.
Sanna Marin näki ukrainan sodan
Sanna marin näki ukrainan sodan kauheuden kasvotusten .Tuskin se hävijää mielestä koskaan. Me muut nähdään lehdistä ja uutisista.Se on aivan eri tunne
Ehkä pikemminki teki??
Marin on upea nainen,kansainvälinen kuuluisuus, sai ansaitun tunnustuksen ja piti hienon puheen.
Koirat haukkuvat,karavaani kulkee.
Soinin suurin ansio on puolueen karkaaminen alta, mitä hän kykeni vain ällistyneenä seuraamaan.
Timo Soini on pelkkä TYÖTÖN, TAKINKÄÄNTÄJÄ, OPPORTUNISTI, Tyhjäpäinen suunsoittaja jonka ainoat ansiot ovat vain valehtelemisessa ja äänestäjiensä pettämisessä. Timo on 100% sitä, mitä me Suomalaiset emme toivoisi edes pahimmalle vihollisellemme.
Timo avautuu aina kun sillä on nälkä ja jääkaappi tyhjä. VVM tai HVK voisi avata röhötimpalle erillisen nakkimukitilin, jotta tuo suomalaisuuden irvikuva pitäisi tyhmiä höröttävän päänsä kiinni aina, kun sen ei ole nälkä.
Tosiaan, Timohan on ollut pitkäaikaistyöttömänä sitten 2019 vaalien lopputuloksen. Ministerilounaat vaihtui Alepan -60% kasseihin, ja autokin vaihtui parsittuun volvoon. Työpaikka hakemuksia timo on lähettänyt useita, mutta ei jostakin syystä ole tärpännyt. Timoa makuutetaan nyt poistojonossa. Kaikki odottavat vain, jotta tuon terveys pettää lopullisesti (kuten timo itse petti kaikki äänestäjänsä), ja että kyseenalainen mies laitetaan hiljaisina hautajaisina multiin unholaan.
Bilderberg reissun jälkeen kukaan ei ota Sannaa vakavasti.
Pelkkä agendan ajaja isännilleen.
Timo Soini lyttäämässä yhtään ketään ja mistään!? Ha, haa. Takinkääntäjä soini maalaamassa suorastaan pulmusta piruksi - aivan kuten saastaisten soinistien valtakaudella tapahtui. Työtön timo ei vaan nouse partaalle, edes näilläkään onnettomilla avauksillaan. Kaikki muistavat kuinka petollinen ketku timppa oli jo vuonna 2017. Ja siinä itse ansaitussa pask*ssa tuo läjä rypee yhä. - Hyvä niin!
Alik. T Soini voi puhua mitä tykkää, on myös käännynnäinen.