Odottavan aika on pitkä

Tässä vielä odotellaan sitä wikin sivulausetta, missä mainitaan fotonin nopeuden riippuvuus emitoivan lähteen tehosta. Pitkäänkö pitää odottaa, ennen kuin APH:n otsaan voi mielessään leimata roskanpuhujan leiman?
Vaikka ei sen puoleen. Se otsa on jo niin täynnä samoja leimoja, että niitä ulottuu jo takaraivolle asti.
5239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Turha odottaa jotain sellaista, mitä ei ole olemassa.

Äänestä

Minä ennustan että se saadaan samaan aikaan kuin todistus ihmisen tuprutteleman hiilidioksidin aiheuttamasta lämpenemisestä.

Äänestä

APH aloitti uuden ketjun, jonka alkuun hän lainasi tekstiä, jota hän ilmeisesti itse piti sen osoituksena, ettei fotonin nopeus ole tehosta riippumaton.
Päättely lähti vaan melko omituisille laduille, kun APH tuli nopeasti tulokseen, ettei eräs luonnonvakioista ole vakio, vaan riippuu olosuhteista.
Vähän meni massa ja paino sekaisin.
Mutta niin meni paine ja voimakin jokin aika sitten. Olivat kuulemma sama asia.

APH:n jutuilla on viidearvo, mutta siihen se titten jääkin. Juttu sivulauseesta ei ehkä ollut tahallista valehtelua, vaan ihan vain silkkaa tyhmyyttä.

Äänestä
  • Sinne sitten keskustelemaan. Täällä eivät asiasta valita muut kuin APHn tasoiset alarmistit.

    Äänestä

Mahtaakohan putler tietää, mikä on fission ja fuusion ero. Hänen keskisormen takana on kuitenkin lehtien mukaan 6000 ydinkärkeä. Luoja meitä valrjelkoon tällaisilta kaikkivaltiailta hörhöiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä vielä odotellaan sitä wikin sivulausetta, missä mainitaan fotonin nopeuden riippuvuus emitoivan lähteen tehosta. Pitkäänkö pitää odottaa, ennen kuin APH:n otsaan voi mielessään leimata roskanpuhujan leiman?
Vaikka ei sen puoleen. Se otsa on jo niin täynnä samoja leimoja, että niitä ulottuu jo takaraivolle asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu