Matkailukysymyksiä

Anonyymi-ap

Meidän rovaniemen matkapalveluyrityksellä suuria ongelmia kun kiinasta ja saksasta on tulossa 40% enemmän asiakkaita kuin viime kesänä mutta majoitusta ei tahdo riittää kaikille.

Tuli sitten mieleen että kemijärvellehän suunniteltiin sitä puuhotellia huippupaikalle, teidäthän tunnetaan niin aikaansaavana ja positiivisena paikkakuntana että joko se hotelli on valmis?
Suunnitelmana olisi rakentaa hotellin ympärille erilaisia aktiviteetteja, näillä näkymin jäärata olisi tulossa keskustan viereen , porsche experience tyyppistä yritystä varten. Onko kaupunginvaltuusto siellä miten sopuisa, mitä veikkaatte myönnettäisiinkö tälläiseen lupaa?

Lisäksi olisi tulossa husky-ja porovaljakkoja, moottorikelkkasafareita, hiihtoretkiä, revontuliretkiä. Näihinkin tarvitsee toki hakea lupia ja rakentaa pieniä rakennuksia mutta olettaisin että ihan läpihuutojuttu saada luvat sielläpäin?

Uskoisin että kukaan kemijärvellä ei mitään valittamista ainakaan keksi siitä että paikkakunnalle tulisi turisteja bussilasteittain joka päivä?
Ongelmana myös että onkohan siellä vapaita työntekijöitä, kemijärvellä on ainakin maine sellaisena paikkakuntana jossa ei narista omaa kohtaloaan vaan tehdään positiivisella asenteella töitä ja rakastetaan omaa kotikaupunkia, onko kaikilla siellä jo oma yritys pystyssä ja työpaikka hallussa?

5

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki on valmista ja tietenkin sopuisaa. Vain asiakhat puuttuvat

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        ❤️ ­­N­­­y­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17872965V

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Jos Suomulle tehtäisiin se keskus, niin tulis turisteja. Luontomatkailu on Kemijärven ja koko Suomen tulevaisuuden vaikutustekijä. Luontaistuotteet, yrtit ja vaihtoehdot, ruokailu metsässä ja hiljainen terapia, aivan hiljaa ollaan eikä huudeta paitsi kun on huuto-osion aika Suomun rinteillä. Kiireinen ihminen tarvitsee rauhoitusta.

      Kemijärven kaupunginhallitus voisi jo toimia eikä vain höpöttää. Hyvä alku olisi käsitellä se kuuluisa Suomun aloite (Harjula) ja lisäksi tehdä se toinen esitys eli n.k. hiljainen keskus. Toimikaa!

      • Anonyymi

        Hienoa lukea täällä kemijärven palstalla näitä viestejä joissa on muista kaupungeista poiketen sellainen ”tekemisen meininki”

        Ei josssitella ( jos tapahtuisi sitä , jos päätettäisiin tuosta)
        Ei vieritellä vastuuta muille vaan mennään eteenpäin eikä paljoa kaupunginhallitukselle syitä vieritellä (miksi sinne syitä vierittäisikään kun jokaisellahan on oikeus alkaa kehittämään yritystoimintaa kemijärvelle esimerkiksi kaupunginhallituksesta huolimatta)

        Tämä positiivisuus ja ahkera tekemisen meininki on mielessäni se joka erottaa kemijärveläiset muista lapin kaupungeista.
        Kemijärveläinen ei ole luuseri joka laiskottelelee kotonaan ja odottelee että valtio tekee hänen puolestaan jotain samalla kun hän voisi vaan istua valittamassa miten kamalaa kotikaupungissa on ja kaikki huonoa.
        (Pistäytykää joskus esimerkiksi kittilässä katsomassa millaista on kun kukaan kaupunkilainen ei tee menestyksensä eteen mitään ja istuu valittamassa kotonaan miten kamalaa kotikylässä on asua. Nythän kittilän ympäristö uhkaa kuihtua jo pois unohdettuna, samaan aikaan kun kemijärvi tunnetaan lapin kauneimpana ja monipuolisimpana matkailukaupunkina)


    • Anonyymi

      Aloittaja lienee sarkastinen kemijärveläinen, huumorilla toki pehmennettynä.

      Puuhotellia emme rakenna. Siitä puuttuivat räystäät ja syöksytorvet - ei kanata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe