Yksi edistää työllistymistä ja toinen estää

Valtion elimessä on ristiriitoja.
Yksi laitos edistää kaikin puolin työllistymistä
kun toinen laitos vaikeuttaa.
Vaikeuttajina on moniakin laitoksia.

Siksi valtion politiikasta ei ota selvää mihin pyritään.

Ennen kuin valtio syyttää köyhiä työttömyydestä,
niin valtion pitää tajuta yleisesti kuinka oma järjestelmänsä toimii,
jottei omat lait vastustavat työllistämistä.

Pahimmillaan köyhä työtön joutuu maksamaan kalliisti työttömyydestä omakohtaisesti.

Rangaistus politiikka on viheliäistä sokeutta,
koska köyhän ryövää juuri valtion muut laitokset.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työllisyyden avaimet eivät ole edes työvoimapolitiikassa, mutta muussa sosiaalipolitiikassa, jota ei oteta tarkasteluun.

Ehkä laitokset ovat niin eriytyneitä, eikä hierarkista tärkeysjärjestystä pystytä asettamaan ja tietämään, että vaikka laitokset saattaisivat olla hyvinkin arvokkaita ja tärkeitä, mutta niiden ei pidä kilpailla keskenään ja olla epämääräisellä tolalla, koska elämässäkin on tärkeysjärjestys, missä asiat ilmenevät ja myös työvoimapolitiikassa on tärkeysjärjestys, muuten aika nopeasti työllisyys kuulostaa orjatyöltä tai hyväksikäytöltä.

Äänestä

Moni yrittäjä menee opalkanmaksussa sentaaksenettä,ei ole varaa kuin työntekijön pitäosi maksaamkaikkimhankinnat autot ja Lomamatkat
Talouden toiminnasta olisi hyvä ymmärtää se, että työvoimapula tulee ratkaistuksi sillä, että tehdystä työstä maksetaan tarpeeksi. Jos työtä x ei haluta tehdä tietyllä palkalla, niin voidaan ajatella, että kysyntää ei myöskään palvelulle, jota tuotetaan, ole tarpeeksi. Jos taas palkka nousee, on se merkki siitä, että kyseiselle palvelullekin on kovempi kysyntä, ja työntekijät kyllä saadaan tätä kautta, että nostetaan palkkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtion elimessä on ristiriitoja.
Yksi laitos edistää kaikin puolin työllistymistä
kun toinen laitos vaikeuttaa.
Vaikeuttajina on moniakin laitoksia.

Siksi valtion politiikasta ei ota selvää mihin pyritään.

Ennen kuin valtio syyttää köyhiä työttömyydestä,
niin valtion pitää tajuta yleisesti kuinka oma järjestelmänsä toimii,
jottei omat lait vastustavat työllistämistä.

Pahimmillaan köyhä työtön joutuu maksamaan kalliisti työttömyydestä omakohtaisesti.

Rangaistus politiikka on viheliäistä sokeutta,
koska köyhän ryövää juuri valtion muut laitokset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu