Niin sinne tuli kaunis nainen, ihan hyvin pukeutuneena. Mutta hänellä oli keltaiset kumisaappaat?
Uusi muotiko?
Uusi muotiko?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Novoivoi oranssitko olisi pitänyt olla😳 mikä älypää
Jatkan,hänellä oli syynsä käydä kaupassa vaikka marjareissulla, sinunko mieliksi olisi pitänyt korkkarit ja stayupit pukea? Olet pässi.
💩💩💩
Aina sitä voi vähän edustaa, ettei aina niin hassahtaneena pyjamahousuissa,lenkkareissa ym kulje ihan hyvien tapojen vuoksi
Millaiset kengät ovat "hyvien tapojen mukaiset"? Mikä esimerkiksi lenkkareissa on hyvin tapojen vastaista?
Oottepa tyhmiä miehet. Miksi nainen pukeutuisi teidän takia? Teillähän on aina työvaatteet päällä. Laitappa puku päälle ni sua voi edes vilkasta. Ja aja parta ja kasvata tukka päähäs.
Ilmeisesti sää ei ollut sateinen, eikä maa märkä. Ei kai kukaan tuollaista ihmettelisi, jos oli.
Kuivaa oli.
No ehkä hän oli ollut vaikka pihatöissä tai metsässä tmv. Tai vaikka asui siinä vieressä ja oli vain pikaisesti potkaissut eteisestä jalkaansa mahdollisimman helpot kengät, tai jotain muuta. Onko sillä joku väli?
Täällä ainakin on tänään satanut useita kertoja päivän aikana. Ehkä aamulla oli satanut, eikä hän ottanut kaksi kenkiä mukaan.
Korostan että oli hyvissä vaatteissa, mutta saappaat.
Sinussa se ongelma on ei kä muijan saappaissa. Ymmärrärrätkö? Et tietty,kun aivot on alanarikassa💩
Minun tyttö käy viemässä roskat ruudullisissa pyjama houssa. Ja talvisaappaissa. Paskaakaan välitä mikä joku muu siitä ajattelee. . En enään jaksa minäkään. Tukehtukaa itsekontrolliinne. 😆💩
Ja muiden tyhjääkin tyhmempiin vaatimuksiin😆💩
Niin ja mikä se ongelma oli? Jos vaikka aiemmin oli satanut, siellä missä hän nyt oli ollutkaan ennen sitä kauppareissua. Pitääkö sitä nyt kantaa monia kenkiä mukanaan?
No tottakai että palsta prinssit saa puhkipoljetuissa lenkkareissaan maalittaa.💩