Lukiolaisilta puuttuu käytännön taidot

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009631239.html
"STT:n lukiovertailussa verrataan lukioiden ylioppilaskirjoitusten tuloksia opiskelijoiden lähtötasoon eli kolme vuotta sitten lukionsa aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin. Nykyistä ylioppilastutkinnon rakennetta mukaillen vertailuun poimitaan arvosanat äidinkielestä, parhaasta pitkästä aineesta sekä kahdesta parhaasta muusta aineesta, ja näistä lasketaan vertailtava keskiarvo. "

No ei tuossa kuvassa kovin osaavan näköistä porukkaa ole ainakaan käytännön töihin,
Lukion käyneitä hirveästi aina hehkutetaan ja kehutaan, mutta jos lukiolaiset laitettaisiin tekemään jotain käytännön työtä, niin eivät osaisi.
Jos annettaisiin vasara ja nauloja, niin lukiolaiset, ainakin naispuoliset ihmettelisivät suu pyöreänä tuijottaen vasaraa ja naulaa todeten, et mikä ihme tää on, miten tällasta käytetään ja mihin.
Onhan jo uutisoitu, ettei esim. kaupan kassalla nuori myyjä osaa antaa vaihtorahaa, vaikka kassakone näyttää paljonko rahaa pitää antaa takaisin.
Kaupan kassalla vaaditaan vähintään lukion suorittanut tai merkonomi, ei sinne ammattikoulun käynytttä päästetä.
Meikäläinen osaa antaa rahasta takaisin ja aina kapuan kassalla, jos ostos summa on vaikka 15,35, niin annan nyyjälle 20€ setelin ja 35 centtiä, jolloin myyjä voi antaa vaihtirahana 5€ takaisin.
Tällainen laskusuoritus voi olla nykyajan ylioppilaalle ylivoimainen laskutehtävä, ainakin niille, jotka eivät osaa antaa kassakoneen antamaa lukemaa vaihtorahassa takaisin.
En ole edes lukiota käynyt ja osaan paremmin laskea rahoja.

Lukiosta ei valmistuta mihinkään ammattiin, se on tavallaan päiväkoti, jossa huilataan 3 vuotta, jolloin ei tarvitse mennä töihin.

Sopiva ylioppilaslahja lukiolaiselle olisi työkalupakki, eikä mikään kahvikaluste.
29442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vaihtorahatilanne on harjaantumisesta kiinni. Itse olin joskus teininä kioskin kassalla ja koska ei ollut kassakonetta ja laskimen käyttö oli hidasta, niin laskimme ostokset yhteen päässä. Parissa viikossa siihen tottui.

Japanilaiset puolestaan yhä opettelevat käyttämään sikäläistä soroban-helmitaulua ja sen tarkoituksena on parantaa päässälaskutaitoa siten, että kun sorobanin osaa, niin sen jälkeen sitä ei enää tarvita, vaan sen näkee mielessään ja kykenee laskemaan sen avulla.

Äänestä

hyvä juttu jos niin kaupungin äänet nukuttavat itseäsi..

Äänestä

Ai mä luulin, että oli joku tutkimus aiheesta, mutta se olikin kuvan perusteella tehty arvio. No rehellisesti, ei ne amiksesta valmistuneetkaan tuossa kohtaa ole kovin pätevän näköisiä. Se kuuluu nuoruuteen.

Mitä vaihtorahoihin tulee, niin noinhan siinä käy, kun yhteiskunta siirtyy pelkkiin kortteihin. Käteinen on monille keski-ikäisillekin varsin vierasta, ihan koulutustaustasta riippumatta. Tämä on tullut itse ihan käytännössä todettua. Vaan juu, en tajua mitä eritysivalmiuksia lukio antaa kaupan kassalla, jota ei jo peruskoulukin olisi antanut. Kuulostaa pikemmin uutisankalta, että kaupankassalla vaadittaisiin juuri lukiotodistus.

Äänestä

Joo niin se on. Olin yhdes työpaikas raksatöissä niin pomo oli joku lukiolainen. Ei se tiennyt mitään parketin laittamisesta tai seinien maalaamisesta. Se meinasi että seinää aletaan vaan heti maalaamaan ja tulee täydellistä. Minä sanoin että ensin seinä pestään homepesuaineella ja harjataan puhtaaksi liasta ja se maksaa varmaan sen 500 euroa joten kustannuksia tulee enemmän mitä se kuvitteli.

Äänestä
  • Juu, auton maalauksessakin pitää ensin tehdä pohjatyöt eli poistaa ruosteet, hioa, paklata, hioa ja lopuksi vielä ennen maalaamista pyyhkiä liuotus aineella kaikki rasva ja pöy pois ennenkuin autoa voidaan maalata.
    En ole edes mitään auton maalausta opiskellut, mutta jo maalaisjärki sanoo tuon.
    Auton maalaus on suoritettava pölyttömässä tilassa, eikä missään pölisevässä pihassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juu, auton maalauksessakin pitää ensin tehdä pohjatyöt eli poistaa ruosteet, hioa, paklata, hioa ja lopuksi vielä ennen maalaamista pyyhkiä liuotus aineella kaikki rasva ja pöy pois ennenkuin autoa voidaan maalata.
    En ole edes mitään auton maalausta opiskellut, mutta jo maalaisjärki sanoo tuon.
    Auton maalaus on suoritettava pölyttömässä tilassa, eikä missään pölisevässä pihassa.

    Kaupunkilaisjärki sanoo, että amistasolle asettautuminen on arvokasta mutta suuressa mittakaavassa liian matalaa lähitulevaisuudenkin perspektiivillä.

    Koodaaminen on tänä päivänä jo esikoulussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juu, auton maalauksessakin pitää ensin tehdä pohjatyöt eli poistaa ruosteet, hioa, paklata, hioa ja lopuksi vielä ennen maalaamista pyyhkiä liuotus aineella kaikki rasva ja pöy pois ennenkuin autoa voidaan maalata.
    En ole edes mitään auton maalausta opiskellut, mutta jo maalaisjärki sanoo tuon.
    Auton maalaus on suoritettava pölyttömässä tilassa, eikä missään pölisevässä pihassa.

    Terve järki valunut maaseudulta kaupunkeihin

    Kiireinen elämänmeno kaupungeissa vaatii mukautuvuutta ja nopeaa päätöksentekokykyä. Kielitoimiston mukaan kaupunkilaisjärki on tervettä järkeä.

    Maalaisjärjen ja kaupunkilaisjärjen erottaa selvimmin aikakausi. Maalaisjärjestä on urbanisoitumisen myötä jalostunut metropolin mekanismeihin soveltuva kaupunkilaisjärki.

    Kaupunkilaisjärki on määritelty taas mielenkiintoisesti terveeksi järjeksi. Eli tämän mukaan terve järki on yhtä kuin kaupunkilaisjärki.

    Jos ajattelee kaupunkiympäristöä, niin kyllähän se vaatii nopeutta, joustavuutta ja nopeaa päätöksentekokykyä. Tässä ajassa tuntuu luontevalta puhua kaupunkilaisjärjestä maalaisjärjen sijaan.

    Artikkelin päivämäärä on nyt lähes 10 vuoden takaa, kannattaisi pimeimmässäkin nurkassa jo viimein nousta tähän päivään.

    https://yle.fi/a/3-6858672

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Juu, auton maalauksessakin pitää ensin tehdä pohjatyöt eli poistaa ruosteet, hioa, paklata, hioa ja lopuksi vielä ennen maalaamista pyyhkiä liuotus aineella kaikki rasva ja pöy pois ennenkuin autoa voidaan maalata.
    En ole edes mitään auton maalausta opiskellut, mutta jo maalaisjärki sanoo tuon.
    Auton maalaus on suoritettava pölyttömässä tilassa, eikä missään pölisevässä pihassa.

    Kaupunkilaisjärki pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan

    Kun haluamme kehittää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, on myös työllisyysaste nostettava pohjoismaiselle tasolle. Kunnianhimoista tavoitetta ei saavuteta ilman vahvaa metropoli- ja kaupunkipolitiikkaa.

    Kaupungistuminen on globaali megatrendi, joka on valjastettava kasvun ja hyvinvoinnin lähteeksi.

    Asukastiheyden kasvu lisää tutkitusti tuottavuutta.
    Innovaatiot ja luovuus keskittyvät suuriin yliopistokaupunkeihin.

    Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat koko maan talouden veturi. Siksi metropolialueen menestyksen vauhdittaminen on jokaisen suomalaisen etu.

    Vuodelta 2018:
    https://www.verkkouutiset.fi/a/kaupunkilaisjarki-pelastaa-yhteiskunnan/

    Äänestä

Asiantuntija huolissaan ammattikoulujen opetuksen tuloksista – moni valmistunut ei kykene vaadittuun työhön

Talotekniikka-alaa piinaa osaavan työvoiman pula, koska ammatillisen koulutuksen lopputulokset eivät aina vastaa työelämän standardeja.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007878357.html

Ja jos on käynyt vain amiksen niin yleissivistys on matalalla tasolla, kun amiksesta ei valmistu kelvolliseksi osaavaksi putkariksi/sähkäriksi/whatever niin aika heikolla tasolla ovat osaaminen ja kyvyt.

Äänestä

Ja koululaiset palkitaan kaveritaidoista, liikunnallisuudesta ja taiteellisesta kyvystä, ei yhtään stipendia oppimiskyvyistä eli koulun perustehtävien osaamisesta!

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009625951.html

Sehän jo tiedetään että vuonna 2020 korkeimmin koulutettu ikäluokka oli 40-44 -vuotiaat joka oli suorittanut peruskoulun jälkeen 4,9 vuotta lisäopintoja. Ja näyttää siltä että tuo ikäluokka on jäämässä koulutetuimmaksi.

Asia korostuu vielä niinkin että korkeimmin kouluttautuneet asuvat maakunnista Uudellamaalla ja tarkemmin pääkaupunkiseudulla.

https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2022/koulutustason-huima-nousu-notkahti-suomalaisnuoret-enaa-oecd-maiden-keskitasoa/

T. itse olen opiskellut perusasteen jälkeen 9 vuotta, Helsingissä

Äänestä

Lukiohan ei ole sadassa vuodessa kehittynyt yhtään mihinkään. Ensimmäinen virhe on että fysiikka ja kemia muutetaan peruskoulun jälkeen teoreettiseksi. Eli oppilaiden ei enää anneta tehdä ja oivaltaa itse mitään. Opettaja sitten näyttää jos viitsii. Toinen ettei käsitöitä opeteta edes valinnaisena. Vaikka lukio ensisijaisesti valmentaakin tiedeyliopistoon, niin aika moni jatkaa myös ammattikorkeaan. Ja siellä on tärkeä osata tehdä käsillään, että selviää laboraatioista ja työharjoittelusta. Ainakin ensimmäinen harjoittelujakso tehdään täysin suorittavaa työtä ja vasta toisella saattaa päästä johtamis tai suunnittelutehtäviin. On myös huomattava että käsityökin on tiede ja sitä voi opiskellä yliopistossa. Ja viimeisenä ylioppilastutkinto, ketä se palvelee, luuleeko ylioppilaslautakunta todella ettei työelämässä saa hakea tietoa netistä. Nykyään tietoa on yksinkertaisesti niin paljon ettei kaikkea voi muistaa, vaan tiedon haku on osa osaamisperustetta.

Äänestä
  • Puhut jäykkää sontaa!

    Kouluissa on kokeellisia työtiloja jo peruskoulussa, lukiossa kokonainen laboratorio kokeisiin!

    T. been there, pitkä kemia jne

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Puhut jäykkää sontaa!

    Kouluissa on kokeellisia työtiloja jo peruskoulussa, lukiossa kokonainen laboratorio kokeisiin!

    T. been there, pitkä kemia jne

    Peruskouluissa kyllä. Kemian labrat ja bilsan työtilat. Käsityötilaa tekstiiliin puuhun ja metalliin. Mutta lukiossa ei. Kemian työkurssit oli paperilla, muttei käytännössä järjestetty. Monet kunnan isät kun ovat kehuneet uusia peruskoulujen käsityötiloja, niin ovat sanoneet toivovansa käyttäjiä lukionkin puolelta. Mutta lukioiden luutuneet asenteet ovat varmaan sen estäneet. En ole oikein ikinä ymmärtäny ihmistyyppia lukion opettaja. Että ajatellaan niin että vaan luetaan eikä sitä että opittaisiin tekemisen kautta.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    Kyllä meidän lukiossa oli laboratorio kemiallisille kokeille ja fysiikan kokeille oma tilansa!

    Puhut jostain tuppukylästä tai et ole käynyt edes lukiota.

    T. pitkä kemia

    Lukiossa käy luennoitsijoitakin ja on motivoivia osaavia opettajia on joka aineessa. Ainakin meillä.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    Peruskouluissa kyllä. Kemian labrat ja bilsan työtilat. Käsityötilaa tekstiiliin puuhun ja metalliin. Mutta lukiossa ei. Kemian työkurssit oli paperilla, muttei käytännössä järjestetty. Monet kunnan isät kun ovat kehuneet uusia peruskoulujen käsityötiloja, niin ovat sanoneet toivovansa käyttäjiä lukionkin puolelta. Mutta lukioiden luutuneet asenteet ovat varmaan sen estäneet. En ole oikein ikinä ymmärtäny ihmistyyppia lukion opettaja. Että ajatellaan niin että vaan luetaan eikä sitä että opittaisiin tekemisen kautta.

    Peruskoulussa ei ole pitkää kemiaa, pitkää matematiikkaa eikä pitkää fysiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä meidän lukiossa oli laboratorio kemiallisille kokeille ja fysiikan kokeille oma tilansa!

    Puhut jostain tuppukylästä tai et ole käynyt edes lukiota.

    T. pitkä kemia

    No oli miten oli. Mutta joka tapauksessa lukoon opetus ei saa lähteä leijumaan irti yhteiskunnasta. Mun lukioaikana alkoi ns. Nuorisoasteen kokeilu ja sen myötä järjestettiin kursseja myös amiksen puolella. Paksu monistenippu jaettiin, mutta siinä oli kaikenlaista kokkaus ja hevos kurssia. Suurin osa tytöille suunnattua. Mitään työelämään suuntautuvaa esim. rakennus, koneistus tai hitsaus kurssia ei ollut.

    Lukio on eri asia kuin mikään nuorisokokeilu tai peruskoulu!!!

    Äänestä

Kun avasin tv:n kun jääkekkosta... Las Vegasin joukkue vastaan Pantterit Floridastia.

Mutta ensin tulee joku Jurassic World elokuvaakin... lentoliskojen talo tuhoutuu ja ne karkaavat..

Äänestä
  • Olet, simiti, väärässä aiheessa. Siis mene muualle koulutusaiheesta.

    Äänestä

pitää herätä oikein aamutuimaan katsomaan amerikkalaisten jääkiekko-juttua..

Tuima kuin.... Tommi Tuomi... nimenäkin....mutta niin

ensin kanava jossa Jurassic lentolinnut karkaavat talostaan, kerrassaan hassua

Äänestä

Mjaa

Jos tämä esitelmöimäsi episodi on laskutoimitus, niin olet laskutoimitusten ylipappi.

Huh huijaa

(hirn)

Äänestä

Sanos muuta näin se on . Lapio käteen ja tosi toimiin. Tuollaisilla tyhjääkintyhjemmillä paereilla tee yhtään mitään. 💩

Äänestä
  • Ja puuttuu niiltä paljon muutakin. Isä .äiti. moraaliarvot ja opetus. Henkisyys. Ei ihme että nuoriso voi pahoin. 💩

    Äänestä

tuli mieleen että varman on ihan hauska työ eli mekaanikko, eli siis korjaa ihmisiäå

Äänestä

Täällähän ne lukiolaiset loistaa ätmi kirjoituksillaan ja muilla palsta psykologi olemuksillaan. Käytännön kokemus asioista puhdas nolla. Kovasti vaan yritetään päteä ja yleensä vaan aiheutetaan myötähäpeää 😂😂

Äänestä

Raju

Äänestä

Jotenkin niin hauskoja galaxtica-jutut... tyttölentäjiä hävittäjä-lentäjiä.... galactica... kutsuu meidät takais... vihdoinkin päästää sitten nukkumaankin galacticassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009631239.html
"STT:n lukiovertailussa verrataan lukioiden ylioppilaskirjoitusten tuloksia opiskelijoiden lähtötasoon eli kolme vuotta sitten lukionsa aloittaneiden peruskoulun päättötodistusten keskiarvoihin. Nykyistä ylioppilastutkinnon rakennetta mukaillen vertailuun poimitaan arvosanat äidinkielestä, parhaasta pitkästä aineesta sekä kahdesta parhaasta muusta aineesta, ja näistä lasketaan vertailtava keskiarvo. "

No ei tuossa kuvassa kovin osaavan näköistä porukkaa ole ainakaan käytännön töihin,
Lukion käyneitä hirveästi aina hehkutetaan ja kehutaan, mutta jos lukiolaiset laitettaisiin tekemään jotain käytännön työtä, niin eivät osaisi.
Jos annettaisiin vasara ja nauloja, niin lukiolaiset, ainakin naispuoliset ihmettelisivät suu pyöreänä tuijottaen vasaraa ja naulaa todeten, et mikä ihme tää on, miten tällasta käytetään ja mihin.
Onhan jo uutisoitu, ettei esim. kaupan kassalla nuori myyjä osaa antaa vaihtorahaa, vaikka kassakone näyttää paljonko rahaa pitää antaa takaisin.
Kaupan kassalla vaaditaan vähintään lukion suorittanut tai merkonomi, ei sinne ammattikoulun käynytttä päästetä.
Meikäläinen osaa antaa rahasta takaisin ja aina kapuan kassalla, jos ostos summa on vaikka 15,35, niin annan nyyjälle 20€ setelin ja 35 centtiä, jolloin myyjä voi antaa vaihtirahana 5€ takaisin.
Tällainen laskusuoritus voi olla nykyajan ylioppilaalle ylivoimainen laskutehtävä, ainakin niille, jotka eivät osaa antaa kassakoneen antamaa lukemaa vaihtorahassa takaisin.
En ole edes lukiota käynyt ja osaan paremmin laskea rahoja.

Lukiosta ei valmistuta mihinkään ammattiin, se on tavallaan päiväkoti, jossa huilataan 3 vuotta, jolloin ei tarvitse mennä töihin.

Sopiva ylioppilaslahja lukiolaiselle olisi työkalupakki, eikä mikään kahvikaluste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu