Ei niitä ole. Kyse on lähinnä 1800 luvulla tehdyistä feikeistä kiertäviä sirkuksia ja friikkinäyttelyitä varten. Samalta ajalta on myös väärennettyjä valokuvia. Esimerkiksi 6 m korkea ihminen olisi jo fysiologisestikin mahdoton. Kukaan antropologi ei ole ottanut väitteitä jättiläisistä tosissaan ja syykin n selvä. Ainuttakaan luuta ei ole niistä löytynyt.
Je "muinaisten aikojen jättiläiset", joista Raamattu kertoo, ovat tarua.
1Äänestä
Anonyymi00003
Kunhan sulaa nuo jäätiköt, niin saadaan uutta tietoa!
0Äänestä
Anonyymi00004
Luita löytynyt vaikka kuinka paljon.Usa:ssa yksi laitos on vaan haalinut ne kaikki itselleen sitten ovat hävinneet.Tuohon kyseisen laitoksen toimintaan ei pysty edes poliitikot puuttumaan koska ovat tehneet sellaisen sopimuksen.Halutaan pyyhkiä historiaa pois koska ei sovi eri teorioihin mm.ihmisen kehitys
0Äänestä
Anonyymi00005
Tuolla selityksellä paaset kreationistien pälhäimpien selitysten Hall of Fameen. Monen näköisiä olen lukenut, mutta kyllä tuo menee aivan kärkipäähän.
Entä eurooppalaiset ja vaikka kiinalaiset tutkijat? Ovatko hekin myyneet kaikki jättiläisten luurangot samaan laitokseen? Esimerkiksi Kiinassa on tehty paljonkin antropologisia löytöjä koskien ihmislajin varhaishistoriaa.
Ja sellainen pieni seikka, että ihmisen ruumiinrakenteella ei ole mahdollista saavuttaa 5 - 6 metrin pituutta. Mutta eihän se kreationisteja haittaa.
0Äänestä
Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:

Pölhöimpien piti olla, mutta tuo alkaa olla jo niin omaa luokkaansa, että se voisi ansaita kokonaan uuden termin.
0Äänestä
Anonyymi00007
Olisko laitoksella nimeä?
0Äänestä
Anonyymi00008
Jos löydetään jättiläisten luita, niin tiedemiehet keksivät sille kyllä selityksen, joka sopii evoluutioteoriaan. Avaruudestakin he etsinevät elämää siksi, että se tukisi heidän olettamuksia. Mutta eipä tunnut löytyvän vedenpitävää todistetta, että siellä olisi elämää. Outoa.
0Äänestä
Anonyymi00009
Jos löydettäisiin lentäviä lehmiä, aerodynamiikan tutkijat keksisivät kyllä, miten lehmä lentää. Raamatun kuvaukset jättiläisistä ovat sen ajan kansansatuja.
Avaruudesta elämän etsiminen on vaikeaa siksi, ettei meillä vielä ole tekniikkaa, jolla sen todentaminen vähääkään Aurinkokuntaamme kauempaa onnistuisi. Ei se mitään outoa ole. Kertoo vain avaruuden suuruudesta ja tekniikkamme rajoittuneisuudesta.
Mitä evoluutioon tulee se on luonnossa tapahtuva prosessi, joka oli jo antiikin filosofeille tuttu, vaikka selitystä sille ei ollutkaan. Nyt on selitys, jota kutsutaan evoluutioteoriaksi. Nelimetriset ihmisten luurangon eivät sopisi mitenkään sen paremmin evoluutioteoriaan kuin fysiologiaankaan. Hömppä on hömppää.
0Äänestä
Anonyymi00010
"Jos löydetään jättiläisten luita, niin tiedemiehet keksivät sille kyllä selityksen, joka sopii evoluutioteoriaan. "
Ainahan uusia löytöjä pyritään selvittämään tarkemmin. Se on tieteen vahvuus, että se tarkentuu uusien löytöjen myötä. Toisin kuin uskonnot.
"Avaruudestakin he etsinevät elämää siksi, että se tukisi heidän olettamuksia. "
Eivät. Avaruutta tutkitaan siinä missä kaikkea muutakin. Tiedämme mitä elämä maassa edellyttää, joka kaventaa etsintäaluetta. Toki on myös mahdollista elämän syntyvän muillakin tavoilla, mutta toistaiseksi niitä ei tunneta varmuudella.
"Mutta eipä tunnut löytyvän vedenpitävää todistetta, että siellä olisi elämää. Outoa."
Ei tuossa ole mitään outoa. Avaruus on valtava, eikä meillä ole tekniikkaa vielä tutkia sitä tarpeeksi tarkasti. Jos esimerkiksi vilkaiset millä aleella avaruudessa näkyy ihmisen radioaallot, niin ei se kyllä hääppöinen alue ole.
En sitten tiedä ymmärrätkö määritelmää elämä lähtökohtaisesti. Tai oletko tutustunut avaruuteen.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
norsun jalka ei ole ihmisen jalka , vaikka sairastaisi elefanttitautia
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17888583y
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ei niitä ole. Kyse on lähinnä 1800 luvulla tehdyistä feikeistä kiertäviä sirkuksia ja friikkinäyttelyitä varten. Samalta ajalta on myös väärennettyjä valokuvia.
Esimerkiksi 6 m korkea ihminen olisi jo fysiologisestikin mahdoton. Kukaan antropologi ei ole ottanut väitteitä jättiläisistä tosissaan ja syykin n selvä. Ainuttakaan luuta ei ole niistä löytynyt.
Je "muinaisten aikojen jättiläiset", joista Raamattu kertoo, ovat tarua.
Kunhan sulaa nuo jäätiköt, niin saadaan uutta tietoa!
Luita löytynyt vaikka kuinka paljon.Usa:ssa yksi laitos on vaan haalinut ne kaikki itselleen sitten ovat hävinneet.Tuohon kyseisen laitoksen toimintaan ei pysty edes poliitikot puuttumaan koska ovat tehneet sellaisen sopimuksen.Halutaan pyyhkiä historiaa pois koska ei sovi eri teorioihin mm.ihmisen kehitys
Tuolla selityksellä paaset kreationistien pälhäimpien selitysten Hall of Fameen. Monen näköisiä olen lukenut, mutta kyllä tuo menee aivan kärkipäähän.
Entä eurooppalaiset ja vaikka kiinalaiset tutkijat? Ovatko hekin myyneet kaikki jättiläisten luurangot samaan laitokseen? Esimerkiksi Kiinassa on tehty paljonkin antropologisia löytöjä koskien ihmislajin varhaishistoriaa.
Ja sellainen pieni seikka, että ihmisen ruumiinrakenteella ei ole mahdollista saavuttaa 5 - 6 metrin pituutta. Mutta eihän se kreationisteja haittaa.
Pölhöimpien piti olla, mutta tuo alkaa olla jo niin omaa luokkaansa, että se voisi ansaita kokonaan uuden termin.
Olisko laitoksella nimeä?
Jos löydetään jättiläisten luita, niin tiedemiehet keksivät sille kyllä selityksen, joka sopii evoluutioteoriaan. Avaruudestakin he etsinevät elämää siksi, että se tukisi heidän olettamuksia. Mutta eipä tunnut löytyvän vedenpitävää todistetta, että siellä olisi elämää. Outoa.
Jos löydettäisiin lentäviä lehmiä, aerodynamiikan tutkijat keksisivät kyllä, miten lehmä lentää.
Raamatun kuvaukset jättiläisistä ovat sen ajan kansansatuja.
Avaruudesta elämän etsiminen on vaikeaa siksi, ettei meillä vielä ole tekniikkaa, jolla sen todentaminen vähääkään Aurinkokuntaamme kauempaa onnistuisi. Ei se mitään outoa ole. Kertoo vain avaruuden suuruudesta ja tekniikkamme rajoittuneisuudesta.
Mitä evoluutioon tulee se on luonnossa tapahtuva prosessi, joka oli jo antiikin filosofeille tuttu, vaikka selitystä sille ei ollutkaan. Nyt on selitys, jota kutsutaan evoluutioteoriaksi.
Nelimetriset ihmisten luurangon eivät sopisi mitenkään sen paremmin evoluutioteoriaan kuin fysiologiaankaan. Hömppä on hömppää.