Outo olio sinkkulassa

Anonyymi-ap

Nukuin huonosti, heräsin aikaisin. Aamukahvia siemaillessa katselin pihalle. Kello on vasta kuusi, mikä tuolla viuhtoo tuolla dissen tontin rajalla? Onko sergein puutarhatonttu lähtenyt kävelemään, siltä se ainakin näyttää. Ei kun hetkinen, sehän onkin pirpana, mitä se oikein touhuaa? kädet heiluu suu käy, jotain se siellä toimittaa? ehkä sillä on joku hätä, päätän mennä katsomaan kunhan saan kahvin juoduksi. Siellä se vielä koohottaa puolen tunnin päästäkin, suu käy jalat käy ja kädet heiluu, ei ole kovin rikki ainakaan. "hei, äkkiä, tuu apuun, minä en mitään tuolle osaa tehdä", menen lähemmäksi niin siellä makaa ojassa selällään jonkinlainen hirmu. Tarkastelen oliota. Musta nahka, selällään makaa, neljä raajaa ainakin on ja iso maha, se pitää outoa ääntä "mmph, mmph, mmph" se puuskuttaa. "onpas kummallinen, melko painava on ja ihan ravan peitossa" milloin sinä tuon hoksasit? "No ihan kun olin postia hakemassa niin näin tämän tuossa ojassa, ensin säikähdin ja pinkaisin karkuun mutta kun se ei seurannut palasin sitten takaisin. Vaikuttaa siltä että se ei kykene liikkumaan vaikka nuo raajat vähän heiluukin, tuota puhinaa se on kanssa pitänyt koko ajan. Onkohan se loukkaantunut?" "Ruma elukka näyttää olevan, ehkä se on tuskissaan ja pitäisi lopettaa, se saattaisi olla armeliasta. Oliskohan täällä kenelläkään aseita?", "Trollikalla ainakin on mutta se taisi lähteä jo kukonlaulun aikaan tenavan ja koiran kanssa jonnekin", "Harmi, siinä taisi mennä ainoa joka olisi homman osannut hoitaa siististi, muilla täällä ei taida olla metsästystaitoja saati aseita".

Paikalle tallustaa myös disse muki kädessä ja siinä on kaikki sateenkaaren värit. Myös muki on värikäs. "Mitäs te täällä pyöritte?", "No kato tuonne ojaan, siellä on joku puhiseva mönkiäinen, pirppis sanoo ja viittoo ojanpohjalle, mönkiäinen puhisee. "Mennään katsomaan" disse rohkeasti tuumaa "varo, sillä voi olla vesikauhu" pirpana hätääntyy "Ei Suomessa ole ollut vesikauhua kymmeniin vuosiin" rauhoittelen "enemmän olisin huolissani siitä tarttuuko elukkaparkaan jotain dissestä" hekotttelen kun tiedän dissettimme tinderöineen ahkerasti viimeaikoina, jos jonkinlaista vihervasarikottaraista on laukannut sisään ja ulos sateenkaarihousen porteista menneinä viikkoina. Disse pääsee kohteen lähelle ja tökkäisee kylkeen, töppöraajat vähän heilahtavat ja kuuluu taas hauskaa ääntelyä "mmmph, mmmph, mmmph","Mikähän tämä on? Hylje? Mursu? tämähän on samaa kokoluokkaa kuin se viime kesänä täällä seikkaillut", dissen tutkii oletettua mursua. "Hei tällähän on jonkinlainen naamari, löysätäänpä sitä niin ehkä sillä ilma kulkee sitten paremmin" niin tosiaan näyttää olevan kun tarkemmin katsoo joku naamariviritys. Disse tottuneensti reservin korpraalin määrätietoisuudella alkaa irrottelemaan olion pyöreää päätä kiertäviä hihnoja samalla puhellen sille rauhoittelevasti "noo, kyllä se tästä, odotahan vain kohta olo helpottaa". Disse nostaa naamarin irti "Hei, täällä on vielä joku pallo, tennispallo suussa, otetaanhan sekin pois". Disse ottaa tukevan otteen pallosta ja kiskaisee, "plops" pallo on irti, "mmph, mmmph, mmmph muuttuu nyt "fiuu, fiuu, fiuu" selvästi auttoi ja ilma kulkee nyt paljon vapaammin.Disse nipistää mursun nahkaa "Omituista, tämä nahkahan on kuin jotain sileää kumia? luulin että mursun nahka on paljon karheampaa? tämä on ihan kuin jotain kumia, tai sen yhden tiian pvc-mekko?", Minkä ihmeen tiian?" kysäisen, "noo, yhden tinder-tutun, ollaan ihan kavereita vaan" Disse hymyilee itsekseen selvästikin mieleisiä muistellessaan.

Takavasemmalta hiippailee myös Rande, tässähän alkaa olla jo torikokouksen tunnelmaa. "Mikä toi on?" rande kysyy ja osoittaa mursua? "Ei me tiietä, se vaan röhnötti tuolla ojassa kun tulin postia hakemaan" pirppis tohottaa, nyt jo uskallettuaan tarkemmin mennnä tutkimaan oliota. "ääääh puuh, onpas tämä liukas" pirppis urheasti yrittää kiivetä olion kookkaan keskivartalon päälle. Varo ettet putoa "Disse naureskelee, kieltämättä huvittavan näköistä kun pirppis aina kun melkein huipulla luiskahtaa sitten takaisin ojanpohjalle. Viimein onnistuu "Kuka on kukkulan kuningas!" kajahtaa aamuilmaan huuto kun pirppis riemuissaan julistaa valloitettua kukkulaa. "pumps pumps" pirppis hyppii ylös alas "Tämähän on kuin trampoliini!", "Ooppas siinä, putoat vielä" disse varoittelee mutta kieltämättä kaikkia hymyilyttää pirppiksen riemu uudesta leikkikalusta.

-harmiseikirj-

24

676

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ainoana paikalla olevana järkimiehenä ehdotan että pitäisköhän meidän jättää vaan oli rauhaan, sehän ehkä vain nukkuu ja osaisi sitten jatkaa matkaansa kun herää, vaikka luulisi että pirppiksen pomppinenkin herättäisi. Ehdotus saa kannatausta mutta sitten disse keksii että olisihan se mukavampi kuivalla kellottaa kuin märässä ojan pohjalla "Mitä jos haen nissen ja hinataan se tuohon tasamaalle röhnöttämään? heitetään vaan köysi ympäri ja hanaa niin kyllä tuollainekin köntti nelivedolla ojasta nousee", sekin saa kannatusta, niinpä siis disse hakee nissen, heitellään liinat paksukaisen kainaloista ympäri ja vero alkaa. Luistaa luistaa, kone vastaan luonto, nisse melkein sammuu mutta viimein, kun ilma on jo sinisenä savusta ja koko naapurusto pihoilla katselemassa koneen rääkkäämistä, viimein nitkahtaa valtava massa liikkeelle ja nousee nurmipentareelle, disse varovasti hinaa juuri sen verran ettei ruho mene asfaltille ja vahingoita olion nahkaa. "Siinä on nyt hyvä kölliä, jätetään se siihen ja tarkkaillaan josko alkaisi heräilemään, "mennään vaikka tuonne minun pihalle tarkkailuasemiin, tarjoan aamukaljat", ei tarvitse kahdesti käskeä, kaikille maistuu olut näinkin rankan homman päälle"

      Istuskellaan dissen puutarhapöydän ympärillä, siinäkin on sateenkaariteema. Ei riittänyt että maalasi talon, pihakalusteetkin piti pilata. Juttua riittää kummallisesta oliosta, rande muistelee jotain samankaltaista nähneensä mutta ei muista missä eikä osaa yhtään täsmentää. On puhetta pitäisikö ottaa yhteyttä eläintarhaan? Ei oikein innostuta ajatuksesta kun jos se on villieläin se voisi joutua häkkiin eikä kukaan haluaisi vapaata vangita. Päätetään siis edelleenkin vain tarkkailla, onhan tässä koko päivä aikaa ja kun vain kaljaa riittää riittää myös vapaaehtoisia vartiointipalvelukseen. AV:kin tallustaa pihaan ihmettelemään miksi me näytetään kännäilevän jo aamupäivästä? Eikä se riitä että simiti pyörii kiljjpöhnissä 24/7, ei kai nyt koko naapurusto voi juopoiksi alkaa? eihän täällä kohta ole muita kuin hän itse ja rouva linjeri jotka pitävät koko yhteiskuntaa pystyssä? "No kyllä minäkin töissä käyn mutta a) nyt on sunnuntai ja B) saikku" rande heiluttaa näyttävästi paketoitua peukaloaan ikään kuin kyseessä olisi suurikin taisteluvamma. Muita vähän hymyilyttää randen uhriutuminen, oli jo pari päivää kuultu kommarien virittämästä kaapeliansasta työmaalla ja vamman vakavuudesta. Toivottavasti peukku tulee pian kuntoon, kukaan jaksa jos se meinaa koko viikon uhriutua tuon pienen taittumansa kanssa vaikka onhan se vamma ehkä vakavampi jos peukalo keskellä kämmentä niin kuin randella usein näyttää olevan, paitsi asenteessa, "mikkää ei mee kohtuuvella" mutta se ei koskaan ole mestarin ammattitaidosta kiinni vaan aina ympäristöstä, tyhmistä työmiehistä tai huonosta asiakkaasta ja nehän on aina huonoja.

      Kilistellään, av:kin alkaa olla pikkuhiprakassa, joutaahan hän sen nurtsin huomennakin leikkaamaan. Aurinko paistaa, mursu vetää sikeitä ojanpenkalla, rauha maassa. Rouva linjerikään ei hieman yllätten näytä ilmestyneen pihamaalle näyttämään esimerkkiä naapurin laiskalle mikkojuhanille että "varhainen lintu madon nappaa", "työ se miehen ja naisen tiellä pitää", "luoja ei laiskoja elätä" jne., arvellaan että ehjkä rouva linjeri ei olekaan kotona, kyllä yleensä alkaa jo viimeistään setsemältä sunnuntaiaamuisin joku trimmeri pihassa laulamaan. "On ehkä mennyt maalle, sillä on kuulemma siellä joku pieni mökki jota kunnostelee" joku tietää. Joku toinen taas on tietävinään että on ottanut kolmannenkin työpaikan, oli kuulemma valitellut että kun "mikkojuhanit vaan maailmalla lisääntyy, pakko on köyhän ottaa lisätöitä". Rouva linjeri ei tosiaankaan maailman anna lannistaa, jos maailma kovenee rouva linjeri koventaa tahtia siihen nähden tuplasti, ei ala läysäilemään. Aikoinaanhan 2024 rouva Linjeri sai työnsankari -palkinnon itsensä Petteri Ensimmäisen ojentamana suorassa tv-lähetyksessä, oli työajanseurantaraporttien mukaan tehnyt vuodessa enemmän tunteja kuin niitä on kellossa kulunut. Kateelliset tietenkin väittivät että olisi huijannut, me rouva linjerin tuntevat taas tiedettiin että kello oli löysäillyt ja siksi jäänyt jälkeen.

      -harmiseikirj-

      • Anonyymi

        Aurinko alkaa olla jo korkeammalla kuten myös tunnelma, rande ja disse tanssivat hitaita nurmikolla. AV ottaa pikkutirsat. Joukkoon on liittynyt simiti kiljupänikoineen. Trollikkakin on jo kotiunut, muksu ja koira kävivät pitävät huolta mursusta, tyttö tomerana raahasi sen päälle kevytpressun jottei se vaan palaisi auringossa, poju nosti jalkaa ja merkkari kyljen, pyöri ympärillä ja ärhenteli, mursu vain veteli sikeitä. Trollikka ei suostunut tappohommiin eikä sitä kukaan tosissaan halunnnutkaan, kunhan kysyttiin jos tulee tarpeelliseksi. Saatiin sentään mehua ja pullaa, trollikka oli leiponut taas saavillisen niin pitihän niitä sitten meille syöttää ja hyviä olivat. siihen tulee myös rouva typy organisoimaan, sillä on sellainen kaulahinasta roikkuva kirjoitusalusta ja se siihen tomerana kirjoittelee toimintasuunnitelmia ja erilaisia vaihtoehtoja, kai se aikoo komennella kaikkia muita paitsi itseään erilaisiin työsuorituksiin vaikka niihin ei ole nyt kyllä tarvetta kun mursu vetää vain sikeitä. Annetaanhan nyt touhuta ja laiskasti viittaillaan kun rouva typy huutelee vapaaehtoisuuksia mitä erilaisimpiin toimiin. Loppupelissä kukaan ei kuitenkaan aio tehdä mitään, menee niin kuin kaikki rouva typyn piha- ja kylätalkoot, makkaraa ja kaljaa kuluu mutta vähän tapahtuu. Tulee siihen sitten herra linjerikin, parkkeeraa ladansa nurmikolle ja liittyy ihmettelijöihin. Jussi on hauska tyyppi, sillä on ilmiöimäinen kyky olla aina jossain muualla kun rouva linjeri on kotona ja päinvastoin, kehuu että heidän molempien mielestä suhde toimii parhaiten kun ei olla liikaa yksissä, non olleet viimeksi kai joskus kuukausi sitten. Ainoastaan vuotuinen lada-kerhon kokoontuminen on sellainen tilaisuus jonne nuo menevät yhdessä, silloin ruova linjeri istua tupsottaa ylpeänä kyydissä kun jussi ohjastaa kiiltävää idän ihmettä istuintyynyltään. Noina päivinä he ovat onnellisia, jos joskus ilmaantuu pikkuneiti/herra linjeri se tapahtuu 9kk ladakerhon tapaamisesta veikkaillaan.

        "Onkohan sillä jano?" ykskaks simiti tokaisee, sieppaa kiljupänikkänsä kainaloon ja menee mursun tykö, alkaa kaataa lorottamaan hiivaista kiljua olion suuhun. arvellaan että jos tuohon ei herää ei mihinkään ja niinhän siinä käy, elukka alkaa päsrskimään ja yskimään, heileuttelemaan raajojaan. "No niin pitkiä ryyppyjä vaan, tämä on hyvää" simiti kannustaa. Ja niin käy että kauhean pärskäisyn voimalla olio kierähtää ensin kyljelleen, sitten mahalleen ja viimein punnertautuu seisaalleen reilun parin metrin mittaan "Aiiii s..na!Pe..rkele! s..na!" se mylvii noustessaan liki parin metrin pystymittaan. Simiti katselee hämmästyneenä ylöspäin, me parinkymmenen metrin päässä pöysään ääressä kaadetaan pöytä ja piiloudutaan sen taakse, kohta taitaa tulla timpasta muussia. "Mikä ukko se sinä olet?" olento mylvii. Simiti tärisee ja esittäytyy "Simiti, tutuille Timppa, eläkeläinen, otatko lisää kiljua?", "en hitto enää, hyi hemmetti" olento mörisee."Minä olen palstakamu, taisin illalla sammahtaa. Piti olla kuumat tindertreffit, joku palstalutka kutsui kylään ja piti alistaa sitö ihan kunnolla mutta minut kai on kolkattu. Nämä tamineet minulla oli jo valmiiksi päällä mutta missähän minun naamari ja tennispallo on?". "Naamari taitaa olla ojanpohjalla ja tennispallon heitin vitikkoon, et vaikuttanut pesäpallomieheltä. luulin mursuksi" toteaa disse joka myös saapunut tutkimaan tarkemmin paksukaista.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh, onko tuo joku tuntematon ANOMUUMI?

        NOSTOOOO!!!!!
        >simiti<

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NOSTOOOO!!!!!
        >simiti<

        Ei ne nostot auta, kun harmishan sanoi aikaisemmin ettei hänellä ole tällä hetkellä aikaa raapustella jatkokertomusta.

        Kirjautumaton palstalutka Kirjautumaton

    • Anonyymi

      Voi ei... 😂

      xLiner

      • Sä oot painanut ruokatunnitkin töitä, niin ilmankos on enemmän tunteja kun vuorokaudessa. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Sä oot painanut ruokatunnitkin töitä, niin ilmankos on enemmän tunteja kun vuorokaudessa. 😁

        Niinhän mä välillä olen 😵 Harmis taitaa vakoilla mua... Nyt sitä folioo! 🧙

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän mä välillä olen 😵 Harmis taitaa vakoilla mua... Nyt sitä folioo! 🧙

        xLiner

        No arvasinhan mäkin jo... Ei kai Harmiskaan sen pöhlömpi ole. 😄

      • Disseisback kirjoitti:

        No arvasinhan mäkin jo... Ei kai Harmiskaan sen pöhlömpi ole. 😄

        Ei se sua kyttää, vaan katselee "luotettavista" lähteistä propagandaa silmät punasena. 😁

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ei se sua kyttää, vaan katselee "luotettavista" lähteistä propagandaa silmät punasena. 😁

        Kyllä se taitaa vakoilla. Varmasti tietää kuka on tunkenut Mikkojuhanin ja anonyymin Pullean Kaveripojan samaan lateksiasuun. Kunhan nyt esittää...

        xLiner

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se taitaa vakoilla. Varmasti tietää kuka on tunkenut Mikkojuhanin ja anonyymin Pullean Kaveripojan samaan lateksiasuun. Kunhan nyt esittää...

        xLiner

        🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Onko olio Mikkojuhan?

    • Anonyymi

      Harmis etsii hyväksyntää turinatiimiltä :)

      • Anonyymi

        Tuli luettua... pikku tarkennus asiaan: mulla on ase, mutt en minäkään mitä tahansa ammu; tietämättä syytä edes sen ampumiseen. Mä en ainakaan ole mitenkään tietoinen; mikä se olio oikeesti on! Ja onko mitään syytä ampua vaan varmuuden vuoksi??

        Just hiljattain missasin jahtiporukan käsityksen mukaan; varman saaliin! Tuli viistosti mun yläpuoleltani olevasta metsästä metsätien ylitse ja suunnisti yhtä omakotitaloa kohden.
        Oli vain hetken mun näkökentässä, kunnes katosi kuusikon suojaan... Mä en voinut tietää mitä siellä kuusikon suojassa oli... (vaikka ihmisiä ?) kiväärin luodin kantomatka on jopa kilometrejä... jollei se osu hirveen, tai mihinkään muuhunkaan siinä matkalla.

        Eikä mulla ollut enää näköyhteyttä, en myöskään ampunut; mikä joidenkin mielestä oli virhe.
        Saalis pääsi karkuun... pitäkööt äijät metsästysporukkansa, mä en samaan sakkiin halua edes kuulua, jossa olisi edesvastuutonta metsästystä! Vaarantamalla tieten tahtoen täysin sivullisten henkiä. Se hirvieläin tuli näet täysin väärästä suunnasta... ja yllättäin... ihan omia aikojaan, tietämättä mun läsnäolosta... olin näet täysin paikallani ja hiiren hiljaa.

        Mä metsästän tästä lähtien vain yksinäni, lintuja ja rusakoita -> en ainakaan tuota pettymystä silloin muille metsästäjille! Ja nyt kun valkoposkihanhen suojelu loppuu; lintupaistia kyllä riittää pataan aina silloin tällöin... juuresten kera, talvisin valurautapataan ja kaakeliuuniin yöksi muhimaan.
        Mutt kiitos taas vakiporukalle! Jatkakaa hupailua.
        trollikka

    • Nisse kyllä puskee mustaa, ei sinistä savua. 🤘😄🤘

    • Miksei näissä ole Huitaletta mukana, hänhän kuuluu turinatiimiin ja on myös ihan vakituinen nimimerkki täällä?

      • Anonyymi

        Selvääkin selvempi selitys Harmis on Huitale 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvääkin selvempi selitys Harmis on Huitale 🤭

        Siihen voisi samalla niputtaa UV:n ja valtakunnankin! Joten kyllä Harmiksella töitä riittää!
        trollikka

    • Anonyymi

      Suhteellisen osuvaa, kiitos hyvistä nauruista....Ai jai jai jai....

    • Anonyymi

      Tylsä tarina kuin perkele itse.

      • Anonyymi

        Kynäs oli, kun eilen yläkoulun pistareita teit.

        >simiti<

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      152
      3309
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      55
      1094
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      224
      937
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      43
      900
    5. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      854
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      850
    7. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      270
      823
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      819
    9. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      63
      790
    10. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      45
      780
    Aihe