Itsehoitolääkkeiden monopoliasemaa on perusteltu lähinnä terveysturvallisuuteen liittyvillä syillä. Kaupan ala on kuitenkin lobannut vahvasti apteekkijärjestelmän vapauttamisen puolesta.
Ala perustelee uudistuksen tarvetta sillä, että lääkkeiden myynti ruokakaupoissa parantaa välttämättömien palveluiden saavutettavuutta. Toisaalta uudistus olisi myös kaupalle mahdollisuus takoa suuria voittoja.
0Äänestä
Anonyymi00006
Luulen että apteeki liiketoiminta vapautuu heti 2024 ja silloin tuo s-apteekki ainakin avaa ovet joka paikassa nopeasti ja silloin kansalaiset saavat mukavilla aukioiloilla varustetuista abc asemilta ja prismoista lääkkeet ja rasvat. Toivotavasti myös muut ketjut lähtevät mukaan ja näkisin r-kioskit sekä lidl ja k-apteekin ainakin tärkeinä kilpailijoina jotta hintapaine näkyy kuluttajille saakka.
0Äänestä
Anonyymi00007
Koko muu EU alue saa ostaa buranat ruokakaupoista ja kioskeilta vain suomessa aptteekariliitto on saanut lobattua sellaisen asemman ettei poliitikot ja lähennä vasemmisto poliitikot uskalla vapauttaa monopolia
0Äänestä
Anonyymi00003
apteekkarille 30000e tulot vuodessa niin oppii hoitajien asiaa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
onko apteekkareilla suomessa hintakartelli?
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/ae8dcc05-e077-4d59-91d6-85aa9026c580?ref=ampparit:1fbb
Itsehoitolääkkeiden monopoliasemaa on perusteltu lähinnä terveysturvallisuuteen liittyvillä syillä. Kaupan ala on kuitenkin lobannut vahvasti apteekkijärjestelmän vapauttamisen puolesta.
Ala perustelee uudistuksen tarvetta sillä, että lääkkeiden myynti ruokakaupoissa parantaa välttämättömien palveluiden saavutettavuutta. Toisaalta uudistus olisi myös kaupalle mahdollisuus takoa suuria voittoja.
Luulen että apteeki liiketoiminta vapautuu heti 2024 ja silloin tuo s-apteekki ainakin avaa ovet joka paikassa nopeasti ja silloin kansalaiset saavat mukavilla aukioiloilla varustetuista abc asemilta ja prismoista lääkkeet ja rasvat.
Toivotavasti myös muut ketjut lähtevät mukaan ja näkisin r-kioskit sekä lidl ja k-apteekin ainakin tärkeinä kilpailijoina jotta hintapaine näkyy kuluttajille saakka.
Koko muu EU alue saa ostaa buranat ruokakaupoista ja kioskeilta vain suomessa aptteekariliitto on saanut lobattua sellaisen asemman ettei poliitikot ja lähennä vasemmisto poliitikot uskalla vapauttaa monopolia
apteekkarille 30000e tulot vuodessa niin oppii hoitajien asiaa..
https://yle.fi/a/74-20037726?origin=rss
tarkoittaako apteekkarin tuloihin puolitusta?
Siinä apteekkarin tuloissa ei näy verovaapaat osinkotulot
teeppä asiasta kirjoitus Lappariin
Yllättyisit jos tietäisit paljonko apteekkarit nostaa verovapaita tuloja jotka ei näy näissä juorukalentereissa