Ammattiliitot ovat yheiskunnan dobermanneja.

Mitä eilisiä juttuja jankuttaa. Tulevan hallituksen muutokset ovat välttämättömiä, että Suomi saadaan pelastettua. Ei ole mitään pelättävää, tulevat muutokset ovat lain mukaisia. Ei saa valehdella, olla putin, että vähäosaiset jätetään heitteille. Suomessa valtio ja kirkko pitävät köyhistäkin huolta. Niin se on. Ei saa valehdella.

Työttömien on paras mennä töihin, mitä tillittää sossun rahoilla. Työnteko nostaa hyvinvointia, kerryttää eläkettä, röyhistää rintaa ja on tärkeää yhteiskunnan palveluiden ylläpitämiseksi. Työtätekevä on hyödyllinen ihminen.

Viime vuodesta työttömien määrä kasvoi 40 000 hengellä toukokuussa. Työttömiä on yli 260 000. Työpaikkoja on vapaana paljon. Tilanne on huono, kun ihmiset eivät mene töihin. Se on väärin. Ai, että ulkomaalta pitäisi tulla ihmisiä tekemään suomalaisten työt. Ajatelkaa vähän omilla aivoilla.

Työllistymisen estäminen ja jarruttaminen on väärin. Ammattiliitot eivät saa olla esteenä vaan pitäisi olla kehittäjä.

Liitot näyttävät olevan yhteiskunnan dobermanneja: ärisevät, uhkailevat, purevat perseeseen ja vielä kusevat ja paskovat kansalaisten koteihin ja työpaikoille. Lainsäädäntö on Eduskunnan työtä. Siihen ei ammattiliittojen pidä puuttua.
7281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Työttömyyskorvauksista ym. leikkaamalla syntyy työpaikkoja sinne missä niitä ei ole.

Uskomatonta !!!

Äänestä
  • Voi muuttaa työn perässä muualle! Niin moni tekee!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Voi muuttaa työn perässä muualle! Niin moni tekee!

    Kokeile. Vaihtelua kelan siivellä elämiseen....

    Äänestä

Työttömän parasta sosiaaliturvaa on mennä töihin. Ei pidä olla spede ja laiskotella yhteiskunnan vastuulla. Suomessa kaikista pidetään huolta. Valtio ja Kirkko pitää huolta köyhistä. Siitä on turha tillittää.

Äänestä

Suomi tuottaa Marinin hallituksen jäljiltä tappiota 10 miljardia vuodessa. Ei se niin voi jatkua. Perkele!

Äänestä

Toimittajat ruokkivat vastakkainasettelua. Nytkin televisiossa on monta kertaa peloiteltu, että mitä ammattiliitot sanovat siitä ja tästä. Perkele! Olemme jo lopettaneet Venäjän perseen nuolemisen. Sama on tehtävä ammattiliittopomojen osalta. Meillä ei ole varaa jättää uudistuksia tekemättä. Se tarkoittaa myös lainsäädäntöä, jolla on vaikutusta työn tekemiseen ja halukkuuteen ottaa työtä vastaan. Eduskunta säätää lait. Ammattiliitoilla ei ole niihin veto-oikeutta. Näin se on. Nyt nähdään, onko ammattiliitot isänmaan yhteisellä asialla vai hyvinvointiyhteiskunnan vihollisia. Rähiseviä rakkikoiria. Toimittajien ei tarvitse kysyä ammattiliittojen pomoilta yhtään mitään. Keskitytään eteenpäin menemiseen.

Toimittajien naiviudesta kertoo se, että jos tulee uutinen tehtaan sulkemisesta, niin toimittaja haastattelee pääluottamusmiestä. Miksi? Ei hän päätä sulkemisesta. Miksi ei kysytä myös toimihenkilöiden edustajalta ja ylempien toimihenkilöiden edustajalta? Entä tehtaan siivoojalta? Tai myyntipäälliköltä? Se on sitä samanlaista "suomettumista", kuin mistä alussa kirjoitettiin. Ei kannata kysellä ammattiliittojen edustajilta yhtään mitään. Vastauksissa ei ole mitään uutisarvoa tai lisää viisautta. Naivia toimintaa.

Äänestä

''Tilanne on huono, kun ihmiset eivät mene töihin. Se on väärin.''

Se on väärin kun monilla aloilla on yläikäraja 50v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä eilisiä juttuja jankuttaa. Tulevan hallituksen muutokset ovat välttämättömiä, että Suomi saadaan pelastettua. Ei ole mitään pelättävää, tulevat muutokset ovat lain mukaisia. Ei saa valehdella, olla putin, että vähäosaiset jätetään heitteille. Suomessa valtio ja kirkko pitävät köyhistäkin huolta. Niin se on. Ei saa valehdella.

Työttömien on paras mennä töihin, mitä tillittää sossun rahoilla. Työnteko nostaa hyvinvointia, kerryttää eläkettä, röyhistää rintaa ja on tärkeää yhteiskunnan palveluiden ylläpitämiseksi. Työtätekevä on hyödyllinen ihminen.

Viime vuodesta työttömien määrä kasvoi 40 000 hengellä toukokuussa. Työttömiä on yli 260 000. Työpaikkoja on vapaana paljon. Tilanne on huono, kun ihmiset eivät mene töihin. Se on väärin. Ai, että ulkomaalta pitäisi tulla ihmisiä tekemään suomalaisten työt. Ajatelkaa vähän omilla aivoilla.

Työllistymisen estäminen ja jarruttaminen on väärin. Ammattiliitot eivät saa olla esteenä vaan pitäisi olla kehittäjä.

Liitot näyttävät olevan yhteiskunnan dobermanneja: ärisevät, uhkailevat, purevat perseeseen ja vielä kusevat ja paskovat kansalaisten koteihin ja työpaikoille. Lainsäädäntö on Eduskunnan työtä. Siihen ei ammattiliittojen pidä puuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu