Paljonko suurella liikuntamäärällä oikeasti laihtuu

Anonyymi-ap

Näyttää siltä että raskaalla suuremmalla liikuntamäärällä pystyy nopeuttamaan laihtumista kolminkertaiseksi JOS SYÖ VÄHÄN.

Tulos tehty 9 päivän aikana,päivässä 2 pitempää 2 tunnin ja 1,5 tunnin raskasta liikuntasuoritusta
Suurimman painon mukaan kun syöty alussa ja lopussa paljon eli samanlaisen olon aikana.
Paino 2 kg 65,3-63,7 kg
vyötärön ympärysmitta 2 cm 82 cm-81 cm
Pihtimitta 3 mm 17-14 mm

Syönti tänä aikana
2 päivää 1300 kaloria, sitten 2 päivää 2600 kaloria
3 päivää 1400 kaloria ,sitten 1 päivä 3300 kaloria

Kuukaudessa laihtuu tämän mukaan 6 kiloa.

Samanaikainen paljo liikunta ja 3 kpl vähäkalorista päivää lisää laihtumisnopeuden 3 kertaiseksi.

Aikaisemmin laihdutin isommilla kaloreilla ja puolet pienemmällä liikuntamäörällä,tulos oli silloin vain 1 kilo kuukaudessa mutta rasvaprosentti pienentyi
kuitenkin paljon.

Laihtumisen lisäksi verenpaine ja KOVA jatkuva päänsärky parantui jo viikon jälkeen aloituksesta alussa yläpaine oli 147 ja nyt keskimäärin 125 ( välillä jopa 112)

Jatkan laihduttamista nyt niin kauan että vatsalihakset näkyy veitsenterävästi.
En ole laihalihava vaan melkein kaikki paino on täyttä lihasta sen ansiosta että olen liikkunut aina paljon ja syönyt paljon.

Lisään toisenkin liikuntasuorituksen kahteen tuntiin.
Lasken aina vain suoritukseen käytetyn ajan eli vähennän suorituksista pysähdykset yms.

133

1254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Heti alkoi lähtemään rasvaa vatsasta kun lisäsin puolella liikuntaa.Alavatsasta lähti yhdessä päivässä 2 mm mikä ON paljon
      Pyöräilyt päivän aikana yht 3 tuntia
      Rullaluisteluhiihto painoilla 2 tuntia(nilkkapainot 1,3kg,vetopaino 4,2 kg,repun paino 2 kg
      Tavallinen rullaluistelu on vain ajan tuhlausta koska se on kevyempää kuin kävely 😲

      Vaikutuksen tuntee niin että vatsa tuntuu seuraavana päivänä tyhjältä vaikka on syönyt hyvin.

      • Anonyymi

        "Tavallinen rullaluistelu on vain ajan tuhlausta koska se on kevyempää kuin kävely."

        Sulla ei ole näköjään mitään käsitystä asiasta, joten eikö olisi parempi olla ihan hiljaa. Eli ole hiljaa!

        Luultavasti kaikki muukin tekstisi on samasta satukirjasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ON kevyempää kuin kävely MIKÄ ON TOTTA
        Pelkkää ajan tuhlausta 😂ja sauvojen kanssa luistelukin ON pelkkää ajan tuhlausta ilman painoja.

        Minä olen muuten laihduttanut ennenkin.
        Tällä kuurilla laihtuu tosiaan 3 kertaa nopeammin mitä monilla aikaisemmilla kuurilla koska teen NYT 2 RASKAAMPAA liikuntasuoritusta päivässä ja pidän näitä vähäkalorisia päiviä mitä ennen en ole KOSKAAN pitänyt.
        Aamupaino oli nyt 62,5 kiloa

        Olen nyt laihtunut erittäin nopeasti paino oli vasta 67 kiloa ja nyt 62,5 kiloa.
        Ja viimeisten kilojen laihdutus ON vähintään 10:kertaa vaikeampaa kuin laihdutus suuressa ylipainossa 😮

        Jos haluaa laihtua liikunnalla se pitää olla mahdollisimman raskasta.
        Mitä enemmän energiaa kuluu sitä enemmän laihtuu.

        Tuollaisen ruipelon kanssa on turha kiistellä. Tuuli vie kuitenkin mennessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisen ruipelon kanssa on turha kiistellä. Tuuli vie kuitenkin mennessään.

        Mies syö 10 000 kaloria JOKA PÄIVÄ ,ei onnistu höyhenen kevyellä liikunnalla😲🤔💪😁

        Nälkäinen tähtiuimari syö 10 000 kilokaloria päivässä - katso kuva ateriasta https://www.is.fi/uinti/art-2000000787591.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies syö 10 000 kaloria JOKA PÄIVÄ ,ei onnistu höyhenen kevyellä liikunnalla😲🤔💪😁

        Nälkäinen tähtiuimari syö 10 000 kilokaloria päivässä - katso kuva ateriasta https://www.is.fi/uinti/art-2000000787591.html

        Eikä ole lihava mies 😲
        Sohvaperuna SAA syödä VAIN 1800 kaloria päivässä että ei liho. 🫤☹️

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä ole lihava mies 😲
        Sohvaperuna SAA syödä VAIN 1800 kaloria päivässä että ei liho. 🫤☹️

        Tavallinen tallaaja ei pysty kuluttamaan mitenkään noin paljon energiaa koska kunto siihen pitää olla erittäin hyvä.

        Jos käyt vaikka pulikoimassa altaassa vähän aikaa kulutus siitä on vain vaivaiset 200 kaloria 😲
        Kalorien kuluttaminen liikunnalla vaatii pitkäjänteistä työtä
        Liikuntaa pitää harrastaa säännöllisesti päivittäin jotta saa niin hyvän kunnon että voi syödä paljon.💪

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluaa laihtua liikunnalla se pitää olla mahdollisimman raskasta.
        Mitä enemmän energiaa kuluu sitä enemmän laihtuu.

        Pitkäkestoisessa raskaassa liikunnassa keho alkaa tuottaa kortisolia, ja polttaa lähinnä lihaksia ravinnokseen, ei niinkään rasvaa.

        Rasva palaa vain kun rasitus on kevyttä, jolloin energiaa tuotetaan aerobisesti.

        Raskaassa liikunnassa keho tuottaa energiaa anaerobisesti ensin veren sokerista ja lihaksiin varastoituneesta glykokeenista, ja kun ne varastot on nopeasti käytetty loppuun, keho alkaa polttaa lihaksia ravinnoksi.

        Rasva palaa parhaiten pitkäkestoisessa kevyessä liikunnassa. Kävely on parasta.

        Lihaksia taas voi kasvattaa lyhytkestoisella raskaalla liikunnalla, lähinnä painojen nostolla. Liikunta ei saa kestää niin pitkään että keho alkaa polttaa lihaksia ravinnoksi. Tämä on ihan minuuttipeliä, kannattaa pitää tauko kun maitohapot iskevät tai viimeistään muutaman minuutin jälkeen.

      • Anonyymi
        joopajoogi kirjoitti:

        Kyllä se rasvaa on mikä siinä palaa EIKÄ lihaksia.
        Asia on oikeasti vain niin että tavallisilla ihmisillä ON vain PIENET LIHAKSET.

        Jos syöt normaalia TAVALLISTA ruokaa etkä harrasta painojen nostelua lihakset on pienet.
        Aivan niinkuin aasialaiset ja intialaiset kaikki aivan laihoja liikkuja
        MINÄ EN EDES HALUA SUURIA LIHAKSIA

        Kuvittelin alussa että jos laihdun vielä 2 kiloa niin vatsalihakseni tulee näkyviin,mutta pitääkin laihtua ainakin 5 kiloa KOSKA LIHAKSET ON PIENET
        Huomasin nyt kun olen laihtunut lisää että rasvaa paljon vielä reisien takana.Kuvittelin että koko jalat ON täyttä lihasta.
        Eli vasta kun saan rasvaa pois kummastakin jalasta 2 kiloa ja vatsasta 1 kiloa vatsalihakseni näkyy.

        PAINONI TULEE OLEMAAN VAIN 57 KILOA KUN OLEN LAIHTUNUT
        Saan kuitenkin syödä PALJON koska harrastan pitkäkestoista liikuntaa Noin 2800 kaloria päivässä silloin kun en laihduta.😮

        Voin myöhemmin nostaa vähän lihaspainoa,mutta ENSIN PITÄÄ SAADA POIS LÄSKI

        Ilman liikuntaa LIHOISIN noin 3 kiloa kuukausi
        Liikuntaa KANNATTAA SIKSI HARRASTAA ETTÄ EI LIHO

        LIIKUNTAA HARRASTAVAT SAA SYÖDÄ PALJON
        Ja sohvaperuna vähän.
        JOS sohvaperuna syö paljon,niin se lihoo😂🫣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se rasvaa on mikä siinä palaa EIKÄ lihaksia.
        Asia on oikeasti vain niin että tavallisilla ihmisillä ON vain PIENET LIHAKSET.

        Jos syöt normaalia TAVALLISTA ruokaa etkä harrasta painojen nostelua lihakset on pienet.
        Aivan niinkuin aasialaiset ja intialaiset kaikki aivan laihoja liikkuja
        MINÄ EN EDES HALUA SUURIA LIHAKSIA

        Kuvittelin alussa että jos laihdun vielä 2 kiloa niin vatsalihakseni tulee näkyviin,mutta pitääkin laihtua ainakin 5 kiloa KOSKA LIHAKSET ON PIENET
        Huomasin nyt kun olen laihtunut lisää että rasvaa paljon vielä reisien takana.Kuvittelin että koko jalat ON täyttä lihasta.
        Eli vasta kun saan rasvaa pois kummastakin jalasta 2 kiloa ja vatsasta 1 kiloa vatsalihakseni näkyy.

        PAINONI TULEE OLEMAAN VAIN 57 KILOA KUN OLEN LAIHTUNUT
        Saan kuitenkin syödä PALJON koska harrastan pitkäkestoista liikuntaa Noin 2800 kaloria päivässä silloin kun en laihduta.😮

        Voin myöhemmin nostaa vähän lihaspainoa,mutta ENSIN PITÄÄ SAADA POIS LÄSKI

        Minulla lihaspaino on kuitenkin noin 20 kiloa koska
        JOS olisin vain luuta ja nahkaa painoni olisi vain 35 kiloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla lihaspaino on kuitenkin noin 20 kiloa koska
        JOS olisin vain luuta ja nahkaa painoni olisi vain 35 kiloa.

        Voi se olla tarkemmin ajateltuna 30-35 kiloakin
        Voisin käydä sen sitten mittauttamsssa kun olen laihtunut.

    • Anonyymi

      En ole koskaan laihdutettua elämäni aikana , kun syö normaalisti, niin ei niitä liikakiloja tule . Sokerin käyttö minimissä , ja liikunta on aina terveellistä ihmiselle.
      Sitten on ihmisillä erilainen aineenvaihdunta systeemi jolloin ei itse pysty aina hallistesemaan painoansa joten jokaisella on oma tapansa näissäkin asioissa

    • Anonyymi

      Katsokaahan jostakin taulukosta eri liikuntamuotojen kulutus!
      Yksilön ominaisuudet kuten mm. paino vaikutta siihen vahvasti mutta suuruusluokasta saa käsityksen.
      Kuka pystyy liikkumaan riittävän paljon ja tarpeellisella intensiteetillä vaikuttaakseen painoonsa ei ole ylipainoinen paitsi korkeintaan esteettisessä mielessä.

      Voimahakuinen kuntoilu vaikuttaa välillisesti. Lihasmassa lisääntyessä kasvaa elimistön lepokulutus.

      Liikkumattomuus laskee painoa. Tehokkasti! Oma kokemukseni. 3 kuukautta "sohvalevossa". Liikunta asuntokolmion sisällä sohva, vessa, ruokapöytä, jääkaappi, makuuhuone.
      Söin ja join ohjeiden mukaisesti eikä ohjeisiin kuulunut määrän rajoittamista.
      Kolmessa kuukaudessa laski painoni 6kg! On taivahan tosi. Se siitä liikunnasta!

      • Anonyymi

        Siis mikä on luuloihin perustuvaa? Tuon prosessin aikaan olin 68v ikäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mikä on luuloihin perustuvaa? Tuon prosessin aikaan olin 68v ikäinen.

        Veijon mielestä ketodieetti perustuu tieteeseen ja kaikki muu luuloihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veijon mielestä ketodieetti perustuu tieteeseen ja kaikki muu luuloihin.

        "Veijon mielestä ketodieetti perustuu tieteeseen ja kaikki muu luuloihin"

        Tieteeseen ja vahvaan käytännön kokemukseen

      • Anonyymi

        Lihakset män

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lihakset män

        Niin män! Reidet, pakarat ja selkä. Suurimmat menettäjät tuossa järjestyksessäkin mutta puserokin tuli löysemmäksi.
        Muuta paino putosi tehokkaasti, Siis laihduin! Ainakin noiden vaakanäyttöön tuijottavien kalorinikkareiden mielestä.
        Parissa vuodessa paino palautui melkein ennalleen eikä rasvakaan lisääntynyt. Vaati vaan pirunmoista äheltämistä mutta sehän oli sopivaa päiväojelmaa eläkeläiselle.

    • Anonyymi

      "Tavallinen rullaluistelu on vain ajan tuhlausta koska se on kevyempää kuin kävely."

      Höpöukko kertoo taas omia satujaan. Höpöukon pitäisi lopettaa valehtelu.

      Laihdutusta tarvitseva 40-vuotias mies esimerkkinä, painoa 100 kiloa.

      Kävely, 5 km/h, kohtalainen vauhti, 1 tunti --- 286 kcal
      Kävely, 6,5 km/h, reipas vauhti, 1 tunti --- 410 kcal

      Rullaluistelu, 15 km/h, rauhallinen vauhti, 1 tunti --- 630 kcal
      Rullaluistelu, 20 km/h, reipas vauhti, 1 tunti --- 880 kcal

      Kun ottaa sauvat mukaan ja käyttää niitä. energiankulutus nousee 10 - 15 %.

      --

      Ravinto vastaa 80 - 90 % kaikesta taviksen laihduttamisesta. Liikunta on terveellistä, mutta työssäkäyvä tavis voi kohdistaa sen kautta laihtumiseen vain 20 % odotuksista. Jos liikuntaa on paljon tai todella paljon, osuus voi olla suurempi ja jopa 30 - 40 %. Atleetit sitten erikseen.

      • Anonyymi

        Kyllä se rullaluistelu on kevyempää kuin kävely
        Ei tuollaista paskaa kannata uskoa.

        Sanoisin että rullaluistelu kuluttaa korkeintaan 100 kaloria tunnissa😮eli se on todellisuudessa kevyempää kuin kävely.

        Kyllä rasituksen tuntee jos sitä on.Jopa juokseminen on minulle liian kevyttä,koska painoni on vain 62,5 kiloa ja kunto hyvä .Sitä en kuitenkaan harrasta koska jalat ei sitä kestä.

        Sinä olet pilailija, sinua ei pidä kenenkään uskoa.

        Syötä tiedot laskuriin ja opit kerrankin jotakin uutta ja todellista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pilailija, sinua ei pidä kenenkään uskoa.

        Älykellot ja antaa yleensä liian suuret kulutukset.
        Suuren kulutuksen tietää suuresta rasituksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pilailija, sinua ei pidä kenenkään uskoa.

        Jos tarkoỉtat Pỉlluỉlỉjaa, nỉỉn hȁn eỉ ole kỉrjoỉtellut kahteen vỉỉkkoon tȁlle palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älykellot ja antaa yleensä liian suuret kulutukset.
        Suuren kulutuksen tietää suuresta rasituksesta.

        Mitä sekoilet, lopeta valehtelu! Kaikki netin tarjoamat laskurit kertovat saman asian.

        Mene rullaluistelemaan sauvojen kanssa aluksi tunnin lenkki, ja ota tavoitenopeudeksi 20 km/h. Se vastaa rasittavuudeltaan luisteluhiihtoa. Ylämäkeen luistelu on todella raskasta.

        Energiankulutus on kaksi kertaa suurempi kuin ihan reippaassa kävelyssä. Ylämäkikävely raskaan repun kanssa vastaa nopeaa rullaluistelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tarkoỉtat Pỉlluỉlỉjaa, nỉỉn hȁn eỉ ole kỉrjoỉtellut kahteen vỉỉkkoon tȁlle palstalle.

        Se on varmasti kuollut,SYÖNYT ITSENSÄ HENGILTÄ.
        Tai makaa sairaalassa.
        Ei siihen olec muuta selitystä.😂

    • Anonyymi

      Paljon liikuntaa harrastava saa syödä välillä paljonkin ja myös roskaruokaa kunhan EI LOPETA liikkumista
      Sitä laihtuu nopeasti sittenkin ,😁
      Jos lopettaa liikunnan ,lihoo ja verenpaine nousee.🫤☹️

      • Anonyymi

        JA TULEE JATKUVA KOVA PÄÄNSÄRKY JA VÄSYMYS😱

    • Anonyymi

      Näköjään täällä on vahvoja luuloja rullaluistelusta. Itselle tulee viikossa helposti 100-130 km luistimilla. Keskinopeus on 16,5-18,5 km/h, ja tämä ilman sauvoja. Pelkillä jalkavoimilla mennään. Viikossa voi tulla helposti 5 lenkkiä tehtyä.

      • Anonyymi

        Mitä halusit sanoa, oletko ainoa, joka asiasta tietää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä halusit sanoa, oletko ainoa, joka asiasta tietää?

        Varmaan enemmän, kuin nämä muutamat mutuilijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan enemmän, kuin nämä muutamat mutuilijat.

        Eli mikä on ongelmasi?

      • Anonyymi

        Kyllä se on siltikin LIIAN kevyttä liikuntaa.Jos on isot rullat alla kitka vähentyy vauhti nousee,eli vaikka on suuri nopeus se ei rasita tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mikä on ongelmasi?

        Miksi kyselet toisten ongelmia kun voisit kysyä ilonaiheitakin? Pojat eivät tykkää nirppanokkaisista neidoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kyselet toisten ongelmia kun voisit kysyä ilonaiheitakin? Pojat eivät tykkää nirppanokkaisista neidoista.

        Pidä huolta omista asioistasi, fani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kyselet toisten ongelmia kun voisit kysyä ilonaiheitakin? Pojat eivät tykkää nirppanokkaisista neidoista.

        Vaadin tuolle poistoa, olen vartijana vaatinut poistoa yli 7000 tekstille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on siltikin LIIAN kevyttä liikuntaa.Jos on isot rullat alla kitka vähentyy vauhti nousee,eli vaikka on suuri nopeus se ei rasita tarpeeksi.

        Itellä on luistimissa 90 mm halkaisijaltaan olevat renkaat, ja ILQ-9 -laakerit. Voin sanoa, että ei ole kevyttä, kun kuumassa ilmassa vetää sen 30 km. Reitillä on muutamia todella jyrkkiä mäkiä, mihin saa puskea ihan tosissaan.

        Reittejä vaihtelen jatkuvasti, koska saman reitin vetäminen kerta toisensa jälkeen on tylsää. Ongelma vaan on se, että kaikkialle ei mene kevyenliikenteenväyliä. Ajoradan reuna on liian epätasainen luistimelle, ja ajattelen myös omaa turvallisuuttani.

        Pisimmät lenkit mitä on tullut tehtyä, niin ovat olleet yli 50 km, ja aikaa näihin on kulunut yli 3 tuntia. Tällaisilla lenkeillä on pakko joissain kohdin säästää voimiaan, eli ts. edetä rauhallisemmin/levätä. Vauhti ei nouse tyhjästä, siinä saa jaloilla tehdä töitä. Sellaisen 20 km/h nopeuden pitäminen pelkillä jalkavoimilla on jatkuvaa työtä.

        Itse en käytä sauvoja, koska joskus tuli niitä kokeiltua, niin nopeasti huomasin, etteivät ole minulle sopivat. Luotan mieluummin omiin voimiini ja hyvään luistelutekniikkaan. Vuositasolla itselle tulee kilometrejä 1500-2000 km. Nyt olen tämän vuoden osalta kerännyt 730 km mittariin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on siltikin LIIAN kevyttä liikuntaa.Jos on isot rullat alla kitka vähentyy vauhti nousee,eli vaikka on suuri nopeus se ei rasita tarpeeksi.

        Noniin näsäviisas. Tuli tehtyä lenkki. Ulkolämpötila +28 astetta, tuuli 6 m/s. Lenkillä pituutta 33,24 km. Aika 1:56:27, keskinopeus 17,1 km/h. Tälle reitille tuli tehtyä oma nopein aika.

    • Anonyymi

      "Kyllä se on siltikin LIIAN kevyttä liikuntaa."

      Sä olet tunnettu höpöukko ja valittava itkupilli. Jos (sauva)rullaluistelu on sinulle liian kevyttä, niin miksi et valitse seinäkiipeilyä tai vesihiihtoa?

      "Jos on isot rullat alla kitka vähentyy vauhti nousee,eli vaikka on suuri nopeus se ei rasita tarpeeksi."

      No pane pienemmät ja kuluneet pyörät alle ja vanhat ruosteiset laakerit. Luistele vastatuuleen ja etsi reitti, jossa pääset vetämään kovia ylämäkiä. Käytä sauvoja, niin saat yläkropan töihin. Ellei se rasitus noilla ala nousta, niin nosta nopeutta 24 - 25 kilometriin tunnissa; ilmanvastus kyllä pitää huolta rasituksesta. Maksiminopeus tulee parhailla vastaan vasta 35 - 40 km/h. Tule sen jälkeen höpöttämään keveydestä.

      Turha syyttää peliä, jos naama on vino!

      "Itselle tulee viikossa helposti 100-130 km luistimilla. Keskinopeus on 16,5-18,5 km/h."

      Mitä höpöukko tuohon sanoo? Jos on liian kevyttä, niin nostaa vaan nopeutta, Kun pulssi alkaa olla 90 % maksimista, ja maitohappoa reidet ja alaselkä täynnä, tulee helposti äitiä ikävä. Äiti voi tulla hakemaan autolla takaisin kotiin.

      • Anonyymi

        Loppukappaleesi on täyttä asiaa!
        Kuinka monen palstalaisen luulet tietävän oman, todellisen maksimisykkeensä?
        Noiden "viisaita" puhuvien olisi ensin perehdyttävä aineenvaihdunnan ja kuormituksen vuorovaikutuksen perustekijöihin!

      • Anonyymi

        Kyllä se silloin toimii jos pystyy nostamaan nopeuden tarpeeksi suureksi,mutta se ei onnistu läheskään kaikilla.
        Harrastan sitä tosiaan nyt itsekkin pyöräilyn lisäksi,
        Käytän painoja
        Nilkkapainot 1,4 kg,vetopaino 4,2 kg,repun paino 2 kg
        VASTAA TÄYSIN HIIHTOA TALVELLA ja laihduttaa erittäin nopeasti.

        "Kyllä se silloin toimii jos pystyy nostamaan nopeuden tarpeeksi suureksi,mutta se ei onnistu läheskään kaikilla."

        Ellei onnistu nostamaan luistelunopeuttaan, miksi onnistuisi nostamaan kävelynopeuttaankaan? Eri lajit sopivat eri ihmisille.

        Kun laji on valittu, on se mitä tahansa, paras lopputulos saavutetaan seuraamalla pulssia ja suorituksen kestoa. Pulssi valitaan sopivaksi joko aerobisella tai anaerobisella alueella, ja suoritusta jatketaan haluttu aika, yleensä 20 - 120 minuuuttia.

        Jokaisesta lajista saa sekä hengitys- että verenkiertoelimille sopivan, kun nopeus valitaan oikein. Rullaluistelun raskaus valitaan reitti ja nopeus säätämällä halutulle pulssille sopivaksi. Erikseen valitaan ne lihaksistoa kuormittavat lajit, joilla kohdistetaan lihasvaikutus eri lihasryhmiin.

        Ymmärrätkö nyt paremmin? Et tarvitse rullaluistelussa mitään lisäpainoja, vaan sauvat, pulssimittarin ja nopeuden noston joko pysyvästi tai sykleissä. Jatkuva luistelunopeus 30 km/h vaatii jo valtavasti tehoa, siten myös ajan kanssa energiaa.

        Säiden salliessa, työpäivien jälkeen omat lenkit ovat hieman yli tunnista, sinne 1t 50 min, ehkä jopa sen 2 tuntisen jaksaa tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se silloin toimii jos pystyy nostamaan nopeuden tarpeeksi suureksi,mutta se ei onnistu läheskään kaikilla.
        Harrastan sitä tosiaan nyt itsekkin pyöräilyn lisäksi,
        Käytän painoja
        Nilkkapainot 1,4 kg,vetopaino 4,2 kg,repun paino 2 kg
        VASTAA TÄYSIN HIIHTOA TALVELLA ja laihduttaa erittäin nopeasti.

        Ajatus joidenkin nilkkapainojen kanssa luistelusta tuntuu aika älyttömältä, ehkä jopa vaaralliselta. Noiden luulisi rajoittavan jalkojen liikeratoja. Itsellä on pidemmillä lenkeillä selässä pieni reppu mihin mahtuu litran vesipullo ja 0,7 l:n urheilujuoma. Vyötäröllä on pulloteline, missä on 0,5 l:n juoma.

        Sinä et vain ymmärrä näistä asioista yhtään mitään.
        Liikunta PITÄÄ OLLA nimenomaan RASKASTA että laihtuu liikunnalla.😲

        Hyvin olen laihtunut,vielä 2 kiloa niin vatsalihakseni NÄKYY VEITSENTERÄVÄNÄ.

        Tämä vastaus paljastikin sinut trolliksi, ja niitähän tällä palstalla riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et vain ymmärrä näistä asioista yhtään mitään.
        Liikunta PITÄÄ OLLA nimenomaan RASKASTA että laihtuu liikunnalla.😲

        Hyvin olen laihtunut,vielä 2 kiloa niin vatsalihakseni NÄKYY VEITSENTERÄVÄNÄ.

        Pilalijaa ja Massiivikalorihöpöukkoa on nykyisin mahdotonta erottaa toisistaan. Toinen on taantunut ja toinen on kehittynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilalijaa ja Massiivikalorihöpöukkoa on nykyisin mahdotonta erottaa toisistaan. Toinen on taantunut ja toinen on kehittynyt.

        Miten niin 😂🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin 😂🤭

        Pilailijan ja MKH:n suhde on kuin suoraan Pulttiboisista tai Kummelista. Joku on nähnyt kylähullun ja ottaa hänet oppi-isäkseen, mentorikseen tai muusakseen. Inspiraatio on ilmeinen, joskin homma saattaa karata samalla käsistä.

        On toki mahdollista, että alkuperäinen MKH on pitänyt kaikkia pilkkanaan jo alunperin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilalijaa ja Massiivikalorihöpöukkoa on nykyisin mahdotonta erottaa toisistaan. Toinen on taantunut ja toinen on kehittynyt.

        Tai sitten molemmat ovat yksi ja sama kirjoittaja, kuka muuttaa kirjoitustyyliään? Tai toisen jutut kirjoitetaan kännissä ja toisen selvänä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä se silloin toimii jos pystyy nostamaan nopeuden tarpeeksi suureksi,mutta se ei onnistu läheskään kaikilla."

        Ellei onnistu nostamaan luistelunopeuttaan, miksi onnistuisi nostamaan kävelynopeuttaankaan? Eri lajit sopivat eri ihmisille.

        Kun laji on valittu, on se mitä tahansa, paras lopputulos saavutetaan seuraamalla pulssia ja suorituksen kestoa. Pulssi valitaan sopivaksi joko aerobisella tai anaerobisella alueella, ja suoritusta jatketaan haluttu aika, yleensä 20 - 120 minuuuttia.

        Jokaisesta lajista saa sekä hengitys- että verenkiertoelimille sopivan, kun nopeus valitaan oikein. Rullaluistelun raskaus valitaan reitti ja nopeus säätämällä halutulle pulssille sopivaksi. Erikseen valitaan ne lihaksistoa kuormittavat lajit, joilla kohdistetaan lihasvaikutus eri lihasryhmiin.

        Ymmärrätkö nyt paremmin? Et tarvitse rullaluistelussa mitään lisäpainoja, vaan sauvat, pulssimittarin ja nopeuden noston joko pysyvästi tai sykleissä. Jatkuva luistelunopeus 30 km/h vaatii jo valtavasti tehoa, siten myös ajan kanssa energiaa.

        Ei sitä pysty niin lujaa luistelemaan että sillä saisi pulssia nousemaan.
        Silloin kun on mukana painot riittää pienikin vauhti nostamaan sykettä

        Jotku harvat pystyy luistelemaan suurella nopeudella,mutta SUURIN OSA EI ehkä noin 90 prosenttia.

        Olen itse käyttänyt nyt painoja ja paino ON laskenut kahdessa viikossa 5. Kiloa.
        Enkä ole reenannut läheskään täysillä ja syönytkin olen monena päivänä 3300 kaloria 😲

        Olen vieläkin sitä mieltä että rullaluisteluhiihto ON kevyempää kuin kävely .Kulutus korkeintaan 150 kal tunnissa ja painojen kanssa noin 500

        Jälleen kerran paskan puhuminen vaan jatkuu. Katselin omia tuloksiani muutaman vuoden takaa. Otetaan esim. 40,5 km:n lenkki. Max.syke ollut 162 ja keski 139. Otetaan sitten vielä pidempi veto, eli 50,39 km. Max.syke 167 ja keski 145. Eikö muka syke nouse?

        Niinkuin aikaisemmin sanoin ei kaikki pysty niin nopeasti luistelemaan

        Se on ehdottomasti PARAS laji.Huomattavasti parempi kuin pyöräily painojen kanssa.
        Ihme että sitä nykyään harrastetaan niin vähän.
        Joskus ,30 vuotta sitten oli oikea puumi,muistan kun kävin rannalla rullaluistelijoita vilisi koko ajan,nyt hyvin harvoin tulee vastaan.

        Käytettyjä hyviä rullaluistimia saa kirpputorilta 6- 20 eur pari.Minullakin niitä on nyt 3 paria.Alussa niitä oli 6 paria,möin huonoimmat pois ja jätin parhaat käyttöön.

        Nopeasti luistelu on vaarallista,luisteluhiihdän mielummin hitaasti painojen kanssa.😮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin aikaisemmin sanoin ei kaikki pysty niin nopeasti luistelemaan

        Se on ehdottomasti PARAS laji.Huomattavasti parempi kuin pyöräily painojen kanssa.
        Ihme että sitä nykyään harrastetaan niin vähän.
        Joskus ,30 vuotta sitten oli oikea puumi,muistan kun kävin rannalla rullaluistelijoita vilisi koko ajan,nyt hyvin harvoin tulee vastaan.

        Käytettyjä hyviä rullaluistimia saa kirpputorilta 6- 20 eur pari.Minullakin niitä on nyt 3 paria.Alussa niitä oli 6 paria,möin huonoimmat pois ja jätin parhaat käyttöön.

        Monelta puuttuu uskallus nousta niiden rullaluistimien päälle. Itse olen aloittanut lajin muistaakseni vuonna 1998. Tuolloin oli juuri se suurin buumi. Valitettavasti vaan luistimet olivat tuolloin aivan järkyttävää kuraa. Taitojen kartuttua siirryin K2:n luistimiin, enkä ole merkkiä vaihtanut. Ne halvalla saatavat luistimet ovat juuri jotain bulkkimerkkejä, joihin et sitten saa varaosia oikein mistään. Kirpputorilta en ole ostanut yksiäkään luistimia. Ne luistimet mitä itse olen kirppareilla nähnyt, ovat olleet lähinnä lasten kokoja, tai omaan jalkaan vaan muuten liian pieniä. Muutaman kerran nähnyt suht ok:t ulkoisesti. Lähempää katseltuna eivät sitä olleet. Renkaat olisi pitänyt vaihtaa ja samoin laakerit ja tietty jarrupala. Eivät olisi enää olleet halvat.

    • Anonyymi

      Kehon koostuksen muutos on tärkeämpää kuin vaakanäyttö!
      Hieman alle 6-kymppisenä ihmisrauniona aloitin punttisalilla 5 krt/vko kykyjeni mukaan äheltämisen.
      Perusjuttuja. Rinnallevetoja, maastavetoja, raakoja tempauksia, pystysuuntaisia nostoja kuten perus- ja vauhtipunnerruksia sekä raakoja työntöjä.
      Monipuolisesti vatsaa. Leuanvetoja ilman lisäpainoja. Sittemmin lisäpainojen asemesta ylätaljalla leukoja yli oman painon.
      Yms. "vanhanaikaista".
      Tavoitteeni oli terveyden kohentaminen ja tietenkin myös kunnon.
      Yhteensä viikossa noin 10 tuntia josta yli 110:n syketasolla noin 7 - 8 tuntia.
      Koostumus?
      En muuttanut ruokailuani ainakaan niukempaan suuntaan.
      Painoni pysyi ennallaan mutta vyötäröni oheni 6 - 7cm. Jokainen cm vastasi noin yhtä kiloa joten vallitsevan kösityksen mukaan en laihtunut mutta minulle oli tärkeää se, että rasvat vähenivät ja osa rappiovuosina kadotetusta lihaksesta tuli tilalle.

      Treenini olivat kuntooni nähden kovia. Syke 110 > +180!

      Tällä tiellä olen vielä nytkin vajaa 20 vuotta myöhemmin. Rasvat tippuneet todella alas mutta viime vuosien lihaskato inhottaa. Voimat häipyneet samassa suhteessa.
      Leuanveto on poikkeus. Keventynyt ukko vetää leukoja entiseen malliin. Myös yli oman painon kun lisäpainon laskee %:na oman painon päälle.

    • Anonyymi

      Kun et syö yhtään mitään kolmeen kuukauteen niin varmasti laihdut, vain tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pillereinä js vettä tuon ajan niin laihdut, luulisi tuon tajuavan.... melkein jokaisen ihmisenkin...

    • Anonyymi

      Raskaan liikunnan laihduttava vaikutus?
      Vaimoni ollessa sairaalassa pari kuukautta oli minulle mahdollisuus silmäillä hänen huoneensa ikkunasta näkyvän Golf kentän touhuja.
      Hitaasti laahustavi, kevyen näköistä mailakärriä perässään vetäviä henkilöitä joiden syke ei taatusti noussut fyysisen kuormituksen vuoksi.
      Muutama golfari on todistellut sen laihduttavaa vaikutusta.
      18 reikäisen radan kiertäminen kestää heidän kertoman mukaan noin 4 tuntia.
      Laihduttava vaikutus, jos sitä on, perustunee siihen, että on tuon 4 tuntia syömättä.
      Kaikki eivät aina ole.
      Nuo golfilla "laihduttavat" lienevät närkkijöitä. Normaalioloissa aterioiden väleissä mussutetaan jotain. Kentälle menevät ilman eväitä.

      • Anonyymi

        Toistat taas itseäsi ja todistat tietämättömyyttäsi uudestaan. Kasva aikuiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistat taas itseäsi ja todistat tietämättömyyttäsi uudestaan. Kasva aikuiseksi.

        Uskosi golfin tai vastaavan rankan liikunnan laihduttavaan vaikutukseen on järkkymätön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskosi golfin tai vastaavan rankan liikunnan laihduttavaan vaikutukseen on järkkymätön.

        Se ei perustu luuloon kuten sinun ikkunasta katselu. Kysy vaimoltasi neuvoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistat taas itseäsi ja todistat tietämättömyyttäsi uudestaan. Kasva aikuiseksi.

        Rivien välistä voi huomata, että golfin harrastus on tehnyt sinusta hyvin rentoutuneen oloisen ihmisen.

    • Anonyymi

      Jos liikunta on itselle vaikeaa, niin suosittelen aluksi kahta lyhyttä kävelylenkkiä päivässä jos aikataulu sallii ja seitsemänä päivänä viikossa. Vähitellen siihen tulee sisäinen tarve ja matkat saattavat pidentyä.

    • Anonyymi

      Ei ole epäilystäkään siitä että liikunta on monella tavalla hyväksi terveydelle. Monilla on kuitenkin nykyisin liioiteltu usko siihen että liikunta olisi myös hyvä keino painonpudotukseen. On kaksi syytä siihen miksi se ei ole sitä:

      1/ Sinun täytyy liikkua todella paljon kuluttaaksesi suurempia määriä kaloreita.

      2/ Vaikka tekisit sen niin se johtaa samalla siihen että tulet nälkäiseksi ja syöt enemmän ja siihen häviää paljon liikunnalla saavuttamastasi hyödystä.

      Liikunta voi tehdä sinut vahvemmaksi, notkeammaksi ja jopa saada sinut voimaan paremmin. Sen lisäksi kuluu kehon varastoimat sokerit (glukoosi) jolloin verensokeri ei nouse yhtä paljon ravintosi hiilihydraateista jonkun aikaa etenpäin. Diabeetikolle oiva homma tietenkin. On hyvin paljon mahdollista että heidän jotka eivät harrasta liikuntaa on syytä olla varovaisempi hiilihydraattien suhteen kuin heidän jotka harrastaa liikuntaa. He voivat saada jyrkemmän insuliinin kohoamisen, seurauksena painon nousu.

      Niin ajatellen on liikunnalla todennäköisesti vaikutusta painoon. Pelkkä liikunta, muuttamatta ruokavaliota, antaa todennäköisesti hyvin rajoitetun vaikutuksen. Yhdistettynä esim. LCHF-ruokavalioon saadaan liikunnalla nopeasti tuloksia-esimerkkinä 87kg vuodessa.

    • Anonyymi

      Eikö ole se ja sama laihtumisnopeuden kannalta, toteuttaako energiavajeen kulutusta lisäämällä vai energiansaantia rajoittamalla?

      • Anonyymi

        Kyllä yksinkertainen matematiikka pätee tuossakin.
        Saannin rajoittaminen on helpompaa kuin saman energiamäärän kulutuksen lisääminen.
        Joissakin liikuntamuodoissa ruokailun / ravinnon määrän ja laadun suunnittelu on oleellinen osa kokonaisuutta.
        Ääriesimerkkeinä vaikkapa golf ( syömättä 4:n tunnin rupeaman ajan ) ja voimapainotteinen punttitreeni. Ravinnon koostumus ja saannin ajoitus.
        Kehonrakentajien bulk- / dieettijaksot ovat luku sinänsä.

    • Anonyymi

      Tässä säikeessä huomaa pilailijan tekstin. Hän ei ole koskaan harrastanut rullaluistelua, tai ainakaan sauvojen kanssa. Vain tomppeli panee painot nilkkoihinsa, koska se sotkee luistelun tasapainon ja tekee siitä tosi riskialtista kaatumisen vuoksi. Laji vaatii jo muutenkin varovaisuutta ja valppautta. Jos lisäpainoa jostakin merkillisestä syystä haluaa käyttää, kannattaa käyttää painoreppua tai -vyötä.

      Jos ei pulssi nouse, se on miehessä (naisessa) vika. Tavikselle hyvä nopeus on jo 20 km/h, mutta jos kunto ja hapenottokyky on niin kova, että pulssi jää alas, nostaa vaan nopeuttaan. Sama koskee ylämäkiä, joissa rasitus kasvaa merkittävästi. Käytännön nopeusylärajana on 40 km/h, mutta silloin reisien pitää olla jo tukkipuun paksuiset.

      Kesäkuumassa hikoilee runsaasti, mutta hiki haihtuu luistumilla nopeasti. Kahden tunnin lenkille on riski lähteä ilman juomapulloa.

      Höpöukko ei tunnista lajin energiankulutusta, vaikka sellainen kannetaan hänen naamansa eteen. Kulutus on täällä kerrottu ja netti on laskureita täynnä. Sekin on kerrottu, että kun nostaa sykkeen alueelle 65 - 75 % maksimista, rasvan palaminen on tehokkainta, Jos syke on 80 - 95 % maksimista, maksimisuorituskyky kasvaa, mutta rasvan palaminen vähenee.

      Jos höpöukko on 60-vuotias, maksimipulssi on 160 +/- 5%. Rasvanpolttamiselle optimialue on välillä 110 - 120. Jos haluaa treenata todella kovaa, syyn on oltava muu kuin rasvanpoltto. Silloin syke voi olla noin 150.

      • Anonyymi

        Vaikka itsellä on takana tuhansia kilometrejä luistimilla, ja eräskin pari luistimia kulutettuna loppuun, niin mitään jalkapainoja en laittaisi jalkoihin. Laji on riittävän vaativa ilmankin. Välillä pitkillä lenkeillä se reppu + pari juomapulloa siellä on ihan riittävä lisäpaino. Pitkä lenkki omalla kohdalla tarkoittaa sitä 50 km+ matkoja. Näitä ei kesän aikana pysty montaa tekemään, mikäli on riittävän kuumaa & kosteaa, niin edes tähtää tuohon tasalukuun. Tulee jos on tullakseen. Vaikka lajista pidänkin, niin hullu ei saa olla.

      • Anonyymi

        Eihän niitä jottuja ole pakko uskoa,mutta tässä on mustaa valkoisella.
        Minulla on kaikki erillaista mitä muilla reeni ja ruokaohjelma.Itse olen ne suunnitellut.

        Laihduttu 5 kiloa parissa viikossa ja reeni ON ollut vielä kevyttä ja syöty liikaa.
        NYT VASTA ALOITAN TOSISSAAN

        https://ylilauta.org/aihevapaa/131614561#217816306

      • Anonyymi

        »Sekin on kerrottu, että kun nostaa sykkeen alueelle 65 - 75 % maksimista, rasvan palaminen on tehokkainta, Jos syke on 80 - 95 % maksimista, maksimisuorituskyky kasvaa, mutta rasvan palaminen vähenee.»

        Onko tässä otettu huomioon, että vaikka tehokkuus pienenisi, niin absoluuttinen rasvanpolton määrä saattaa sykkeen noustessa edelleen kohota, mutta ei enää lineaarisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä jottuja ole pakko uskoa,mutta tässä on mustaa valkoisella.
        Minulla on kaikki erillaista mitä muilla reeni ja ruokaohjelma.Itse olen ne suunnitellut.

        Laihduttu 5 kiloa parissa viikossa ja reeni ON ollut vielä kevyttä ja syöty liikaa.
        NYT VASTA ALOITAN TOSISSAAN

        https://ylilauta.org/aihevapaa/131614561#217816306

        Ylilauta se onkin "luotettava" paikka, vielä pahempi sekopäiden paikka, kuin tämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylilauta se onkin "luotettava" paikka, vielä pahempi sekopäiden paikka, kuin tämä.

        Luuloja, luuloja ja luuloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä jottuja ole pakko uskoa,mutta tässä on mustaa valkoisella.
        Minulla on kaikki erillaista mitä muilla reeni ja ruokaohjelma.Itse olen ne suunnitellut.

        Laihduttu 5 kiloa parissa viikossa ja reeni ON ollut vielä kevyttä ja syöty liikaa.
        NYT VASTA ALOITAN TOSISSAAN

        https://ylilauta.org/aihevapaa/131614561#217816306

        Aloitan nyt tosissaan uudestaan.Viikossa lähtee 2 kiloa tällä uudella tehokkaammalla ohjelmalla.
        Välineiden kanssa on ollut kovasti säätöä,mutta nyt
        ne o n kunnossa.
        Kalorinkulutus rullaluisteluhiihdolla painojen kanssa on ainakin puolet suurempaa kuin pyöräilyssä ja tavallisessa rullaluisteluhiihdossa vaikka siinä nopeus onkin suurempi

        ”Aloitan nyt tosissaan uudestaan.”

        Paljonko olivat kalorit tänään, eilen ja toissa päivänä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Aloitan nyt tosissaan uudestaan.”

        Paljonko olivat kalorit tänään, eilen ja toissa päivänä?

        1400 ja pidän ne siinä ainakin 4 päivää MUUTEN ei laihdu vaikka harrastaa RASKASTA liikuntaa 4-5tuntia päivässä
        Ne oli aikaisemmin vähän liian suuret 2400 ja ennen aloitusta herkuttelun 4000 kaloria,söin siihen pitsan,karkkia ja kermajäätelöä.
        Minun normaali laihdutusruoka ON paljon paremman makuista kuin pitsa,söin sen VAIN siksi kun en ole syönyt sitä kuukauteen.

        Minun laihdutuksessa välineet ja pukeutuminen on suuri asia.EI pysty laihtumaan jos ne ei ole kunnossa ulkoliikunnassa.Nytkin piti ostaa uusia hanskoja eri keleilleSauvojen remmejen pidennys,tehdä otsapanta koska sekin puuttui.Pipo on liian kuuma ja ilman lakkia liian kylmä.Niissö hanskoissakin on suurta eroa.Hiihtäminen on hyvillä hanskoilla monta kertaa miellyttävämpää mikä vaikuttaa aika paljon sama juttu on suojaimissa ja kypärässä ja luistimissa.
        Sauvoissakin on metallipiikin lisäksi kumi takaosassa .Kumi osuu ensin asfaltiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuloja, luuloja ja luuloja.

        Niin sinulla. Kovat puheet, mutta vähän tekoja. Itse en lähtökohtaisesti usko suunnilleen yhteenkään asiaan, mitä joku on kirjoittanut Ylilaudalle. On sen verran epäilyttävä sivustona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niitä jottuja ole pakko uskoa,mutta tässä on mustaa valkoisella.
        Minulla on kaikki erillaista mitä muilla reeni ja ruokaohjelma.Itse olen ne suunnitellut.

        Laihduttu 5 kiloa parissa viikossa ja reeni ON ollut vielä kevyttä ja syöty liikaa.
        NYT VASTA ALOITAN TOSISSAAN

        https://ylilauta.org/aihevapaa/131614561#217816306

        Nyt sain vasta välineet kuntoon.Nyt pustyy kunnolla keskittymään tähän asiaan.On ollut kaikenlaisia pieniä puutteita.
        Silloin kun tekee päivässä kaksi liikuntasuoritusta kaupassa käynnit kannattaa tehdä heti samantien pyörälenkin lopussa,muuten se toinen liikuntasuoritus todennäköisesti jää tekemättä.ja se aiheuttaa sen että ei laihdu ainakaan nopeasti.
        Nyt tuntuu siltä että pystyn pitämään kalorit alhaalla
        eilenkin tuli vain 1400 kaloria.Jos ne pysyisi siinä edes kolme päivää laihtuisi ainakin kilon.

        Vasta kahden viikon kuluttua tiedän enemmän miten. On laihtunut

    • Anonyymi

      Avauksen tekijä on asiassaan yhtä luotettava kuin paperinen purje maailmanympäryspurjehduksella. Testataan siis, jos paperi toimii.

    • Anonyymi

      𝐓𝐢𝐞𝐭𝐲𝐬𝐭𝐢 𝐥𝐢𝐢𝐤𝐮𝐧𝐭𝐚 𝐥𝐚𝐢𝐡𝐝𝐮𝐭𝐭𝐚𝐚. 𝐌𝐮𝐭𝐭𝐚 𝐭𝐨𝐢𝐧𝐞𝐧 𝐭𝐨𝐭𝐮𝐮𝐬 𝐨𝐧 𝐞𝐭𝐭𝐚̈ 𝐣𝐨𝐬 𝐨𝐥𝐞𝐭 𝐯𝐚̈𝐬𝐲𝐧𝐲𝐭 𝐭𝐚𝐢 𝐦𝐮𝐮𝐭𝐚 𝐯𝐨𝐢𝐭 𝐬𝐲𝐨̈𝐝𝐚̈ 𝐞𝐧𝐞𝐦𝐦𝐚̈𝐧 𝐥𝐢𝐢𝐤𝐮𝐧𝐧𝐚𝐧 𝐣𝐚̈𝐥𝐤𝐞𝐞𝐧. 𝐓𝐮𝐧𝐧𝐢𝐧 𝐥𝐢𝐢𝐤𝐮𝐧𝐧𝐚𝐬𝐬𝐚 𝐤𝐮𝐥𝐮𝐭𝐚𝐦𝐚𝐬𝐢 𝐬𝐲𝐨̈ 𝐡𝐞𝐥𝐩𝐨𝐥𝐥𝐚 𝐦𝐢𝐧𝐮𝐮𝐭𝐢𝐬𝐬𝐚.
      𝐓𝐨𝐢𝐬𝐞𝐤𝐬𝐢, 𝐣𝐨𝐬 𝐥𝐢𝐢𝐤𝐮𝐭 𝐣𝐚 𝐬𝐲𝐨̈𝐭 𝐬𝐮𝐮𝐫𝐞𝐦𝐦𝐚𝐧 𝐦𝐚̈𝐚̈𝐫𝐚̈𝐧, 𝐦𝐚𝐡𝐚𝐥𝐚𝐮𝐤𝐮𝐧 𝐤𝐨𝐤𝐨 𝐬𝐮𝐮𝐫𝐞𝐧𝐞𝐞 𝐣𝐚 𝐬𝐲𝐨̈𝐭 𝐚𝐢𝐧𝐚 𝐞𝐧𝐞𝐦𝐦𝐚̈𝐧.
      𝐕𝐚𝐭𝐬𝐚𝐥𝐚𝐮𝐤𝐤𝐮 𝐩𝐢𝐞𝐧𝐞𝐧𝐧𝐞𝐞 𝐡𝐮𝐨𝐦𝐚𝐭𝐭𝐚𝐯𝐚𝐬𝐭𝐢 𝐣𝐨 𝐩𝐚𝐫𝐢𝐬𝐬𝐚 𝐯𝐢𝐢𝐤𝐨𝐬𝐬𝐚, 𝐣𝐨𝐬 𝐬𝐲𝐨̈𝐭 𝟑-𝟒 𝐭𝐮𝐧𝐧𝐢𝐧 𝐫𝐮𝐨𝐤𝐚𝐯𝐚̈𝐥𝐢𝐥𝐥𝐚̈ 𝐚𝐢𝐧𝐚 𝐩𝐢𝐞𝐧𝐢𝐚̈ 𝐚𝐧𝐧𝐨𝐤𝐬𝐢𝐚 , 𝐯𝐚𝐢𝐤𝐤𝐚 𝐧𝐢𝐢𝐬𝐬𝐚̈ 𝐨𝐥𝐢𝐬𝐢 𝐤𝐚𝐥𝐨𝐫𝐞𝐢𝐭𝐚 𝐩𝐚𝐥𝐣𝐨𝐧.
      𝐊𝐚𝐥𝐨𝐫𝐢𝐭𝐭𝐨𝐦𝐚𝐭 virvoitusjuomat 𝐨𝐯𝐚𝐭 𝐬𝐮𝐮𝐫𝐢 𝐯𝐚𝐭𝐬𝐚𝐥𝐚𝐮𝐤𝐮𝐧 𝐥𝐚𝐚𝐣𝐞𝐧𝐭𝐚𝐣𝐚.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkansa.Pystyn syömään vain 1400 kaloria eikä ole yhtään nälkä VAIKKA olen harrastanut RASKASTA liikuntaa 4- 5 tuntia päivässä😲

        Et sinä MUUTEN laihdu JOS et syö vähän VAIKKA harrastaisit liikuntaa erittäin paljon.

        Eli JOS haluat laihtua on liikuttava paljon ja syötävä samaan aikaan erittäin vähän ☹️muuten et laihdu.🫤

        RASKAS liikunta nopeuttaa laihtumista noin puolella.
        Ilman liikuntaa laihtuu SUURELLA kärsimyksdellä noin 1 kg viikossa ja JOS harrastaa samaan aikaan liikuntaa se on noin 2 kiloa.
        Liikunnan etu on siinäkin että nälkä kärsimykset tulee liikunnan aikana ja siitä on vain hyötyä liikuntatehoihin.
        Kun sitten syö liikunnan jälkeen nälkää EI tarvitse kokea ollenkaan 😮

        Painan 150 kiloa. Miten harrastan RASKASTA liikuntaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painan 150 kiloa. Miten harrastan RASKASTA liikuntaa?

        Silloinhan sinulle jo pelkkä kävelykin ON raskasta liikuntaa.
        60 kiloinen joutuisi ottamaan kantamulsia 90 kiloa että tulisi sama rasitus.

        Jos on kevyt joutuu käyttämään lisäpainoja että tulee rasitusta tai nostamaan esim juoksu tai pyöräilynopeutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RASKAS liikunta nopeuttaa laihtumista noin puolella.
        Ilman liikuntaa laihtuu SUURELLA kärsimyksdellä noin 1 kg viikossa ja JOS harrastaa samaan aikaan liikuntaa se on noin 2 kiloa.
        Liikunnan etu on siinäkin että nälkä kärsimykset tulee liikunnan aikana ja siitä on vain hyötyä liikuntatehoihin.
        Kun sitten syö liikunnan jälkeen nälkää EI tarvitse kokea ollenkaan 😮

        Rasva palaa liikuntasuorituksen aikana koska keho ottaa energian kehon omista rasvoista silloin kun vatsa on tyhjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasva palaa liikuntasuorituksen aikana koska keho ottaa energian kehon omista rasvoista silloin kun vatsa on tyhjä.

        Oma havaintoni aerobisesta liikunnasta. Hiihtolenkin ensimmäiset noin 50 minuuttia sujuvat yllätyksittä. Sitten tulee vaijea vaihe. Suksi ei tahdo kulkea. Halvausta kestää vajaa 10 minuuttia. Sitten helpottaa. kun pitää sykkeen aerobisella alueella niin tuntuu, että voi jatkaa tuntikausia kunhan saa nestettä.
        Olen päissäni ajatellut, että ensimmäisen ajaan tunnin aikana kulutan gluogeenivarastoni ja lyhyen vaikean vaiheen jälkeen aukeaa rasvahana. Jos syke nousee liikaa niin varsinkin jalat menevät hapoille.

    • Anonyymi

      Paino tulee syömällä ja lähtee syömällä.

    • Duunikaveri heitti juuri polkupyörälenkin. 300 km, 8.5 h ja 6000 kcal.

      • Anonyymi

        Ei kannata pyöräillä niin pitkiä lenkkejä 😮 koska siinä on alaselkä vaarassa.Minä luovuin kokonaan sen asian takia niistä pitkistä lenkeistä.
        2-3 tuntia päivässä on maksimi,se kannattaa ennemmin harrastaa kahta eri lajia samalle päivälle.niin eri lihakset SAA TASAPUOLISESTI rasitusta.

      • Anonyymi

        > Duunikaveri heitti juuri polkupyörälenkin. 300 km, 8.5 h ja 6000 kcal.

        Tuo tarina ei olisi tavikselle uskottava. Keskinopeus on yli 35 km/h.

        Tavikselle kyseessä olisi äärimmäisen haastava lenkki. Ammattilaiset ajavat pisimmillään noin 250 km päivässä. Kilpailujen tyypillinen keskinopeus on noin 40 km/h ja usein ajetaan joukkueena. Maantiekilpailun tyypillinen pituus on 2,5-3 tuntia (100-120 km), ja käytössä ovat kilpakäyttöön tarkoitetut erikoispyörät.

        Tour de Francen pisin etappi on 221 kilometriä pitkä.

        Kyseessä on siis oltava joko kilpapyöräilijä, ultra-triatnolisti tai kilpapyöräilijän tasoinen nuori pyöräilijä, jolla on äärimmäisen kova hapenottokyky, ja joka olisi suoraan valmis polkemaan Tour de Francen. Suomessa näitä henkilöitä on vain muutama kourallinen, joten ehkäpä pyöräilijä ei olekaan suomalainen.

        Ne selkäkivut ovat erittäin kivuliaita jos niitä tulee.
        Siskolla avattiin vasta selästä 3 välilevyä,aikaisempia leikkauksiakin on ollut muutamia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        > Duunikaveri heitti juuri polkupyörälenkin. 300 km, 8.5 h ja 6000 kcal.

        Tuo tarina ei olisi tavikselle uskottava. Keskinopeus on yli 35 km/h.

        Tavikselle kyseessä olisi äärimmäisen haastava lenkki. Ammattilaiset ajavat pisimmillään noin 250 km päivässä. Kilpailujen tyypillinen keskinopeus on noin 40 km/h ja usein ajetaan joukkueena. Maantiekilpailun tyypillinen pituus on 2,5-3 tuntia (100-120 km), ja käytössä ovat kilpakäyttöön tarkoitetut erikoispyörät.

        Tour de Francen pisin etappi on 221 kilometriä pitkä.

        Kyseessä on siis oltava joko kilpapyöräilijä, ultra-triatnolisti tai kilpapyöräilijän tasoinen nuori pyöräilijä, jolla on äärimmäisen kova hapenottokyky, ja joka olisi suoraan valmis polkemaan Tour de Francen. Suomessa näitä henkilöitä on vain muutama kourallinen, joten ehkäpä pyöräilijä ei olekaan suomalainen.

        Jeps, kyseessä on nuori kilpapyöräilijätasoinen nuori mies. On kyllä suomalainen.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        Jeps, kyseessä on nuori kilpapyöräilijätasoinen nuori mies. On kyllä suomalainen.

        Taisi olla kyse pisimmästä Saimaan ympäri ajosta!
        Jengiä pilvin pimein molempia sukupuolia ja useita ikäluokkia.
        Saattoi olla aivan oikea kilpailusarjakin.

    • Anonyymi

      Sääkin selkesi sopivasti alkuiltaan, niin piti käydä luistimilla vetämässä lenkki. Nyt mentiin 28,44 km, aikaan 01:32:19 ja keskinopeus 18,5 km/h. Aika tasaista tietä mentiin nyt vaihteeksi, jossain kohtaa vilkaisin puhelinta, niin tasamaalla vauhti 22,4 km/h. Huippunopeus oli 30,5 km/h. Sen verran pieniä mäkiä tuolla reitillä, että ei oikein kovempaa pääse, lisäksi osittainen vastatuuli jarrutti vauhtia.

    • Anonyymi

      Kilometrejä vaan kertyy. Nyt mentiin lähes 40 km:n vetäisy, aikaan 2:17:25. Kilometrit tälle kaudelle on 935,8 km.

      • Anonyymi

        Et kumma kyllä ole saanut vielä yhtään hapanta kommenttia kahteen edelliseen viestiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kumma kyllä ole saanut vielä yhtään hapanta kommenttia kahteen edelliseen viestiisi.

        Hapanta kommenttia...? Oletko itse pyöräillyt vastatuuleen? Kokeile joskus vetää 30 km/h vastatuuleen, niin tiedät vielä seuraavalla viikollakin polkeneesi. Kovaan vastatuuleen voi päästä 10 - 15 km/h.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kumma kyllä ole saanut vielä yhtään hapanta kommenttia kahteen edelliseen viestiisi.

        Yleensä täällä niitä viljellään ihan riittämiin. Taitaa pahimmat pään aukojat olla "kesälomalla".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hapanta kommenttia...? Oletko itse pyöräillyt vastatuuleen? Kokeile joskus vetää 30 km/h vastatuuleen, niin tiedät vielä seuraavalla viikollakin polkeneesi. Kovaan vastatuuleen voi päästä 10 - 15 km/h.

        Tuollaiseen nopeuteen vastatuulessa pääset ainoastaan jollain maantiepyörällä. Luistelu ei edes kovassa tuulessa onnistu/hankalaa se on ainakin. Liikunnan ei kuulu olla kilpailua siitä, että minkä lajin jälkeen paikkoja sattuu eniten. On itselläkin jalat hieman tönköt tuon eilisen melkein 40 km:n jälkeen. Pyörällä ajaessa sulla on vaihteet, joilla pystyt helpottamaan omaa etenemistäsi, luistimilla ei tällaista ole. Vauhti on täysin riippuvainen siitä, että kuinka paljon jaksat tehdä jaloilla töitä.

    • Anonyymi

      Ainakin nyt näyttää siltä että puolet suuremmalla määrällä liikuntaa laihtuu kuukaudessa 4 kiloa vyötärön ympärysmitta pienentyy 4 cm
      Pihtimitta ylävatsasta 7 mm
      Kun kalorit ON noin 2000 kaloria päivässä

      Tarkemmat tulokset tiedän vasta kahden viikon kuluttua.
      Painonpudotuslaskuri antaa väärät tulokset.
      Sen mukaan saisin syödä turvallisesti vain 2200 kaloria että en lihoisi SUURELLA MÄÄRÄLLÄ LIIKUNTAA
      -todellisuudessa se on VÄHINTÄÄN 2800 kun paino on 61 kiloa
      Tuleva painoni tulee olemaan 67 kiloa kun vatsalihakset näkyy veitsenterävänä

      • Anonyymi

        Minä mittaan vain tunnit,Älykelloa ei ole enkä osta.

      • Anonyymi

        Saatko mahdollisesti jotain tyydytystä, kun kerrot muille, että kuinka hyvin vastalihaksesi näkyvät? Ihailetko itseäsi myös peilistä ja poseeraat tietyissä asennoissa, että näet omat lihaksesi? Mikäli noin teet, niin olet ihan helvetin turhamainen.

        MKH sairastaa ahmimishäiriötä eikä hänellä ole mainittavasti lihaksia kun on alipainon rajalla.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        MKH sairastaa ahmimishäiriötä eikä hänellä ole mainittavasti lihaksia kun on alipainon rajalla.

        Taitaa sairastaa jotain muutakin häiriötä tuon lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa sairastaa jotain muutakin häiriötä tuon lisäksi.

        Täällä on monella mielenterveydellistä ongelmaa, luultavasti myös sinulla, et sinä tuolla happamalla kommentillasi ketään hämää.

      • Anonyymi
        hvp27 kirjoitti:

        MKH sairastaa ahmimishäiriötä eikä hänellä ole mainittavasti lihaksia kun on alipainon rajalla.

        Jos aikuinen mies painaa 60 kiloa, on kooltaan kyllä ihan pikkuruinen. Veriarvot on ehkä kohdillaan, se on positiivista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on monella mielenterveydellistä ongelmaa, luultavasti myös sinulla, et sinä tuolla happamalla kommentillasi ketään hämää.

        Aika jännä päätelmä, mutta meni metsään. Älä tee arvioita pelkän kirjoittelun perusteella, siinä voi tehdä virhearvion.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika jännä päätelmä, mutta meni metsään. Älä tee arvioita pelkän kirjoittelun perusteella, siinä voi tehdä virhearvion.

        Aika jännää muuten, että saat itse kuitenkin tehdä päätelmiä pelkän kirjoittelun perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika jännä päätelmä, mutta meni metsään. Älä tee arvioita pelkän kirjoittelun perusteella, siinä voi tehdä virhearvion.

        Onpa tuossa paha pätemisen tarve.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika jännää muuten, että saat itse kuitenkin tehdä päätelmiä pelkän kirjoittelun perusteella.

        Mä teroitan parhaillaan kirvestä, ja se lentää sen jälkeen seinään tai oveen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatko mahdollisesti jotain tyydytystä, kun kerrot muille, että kuinka hyvin vastalihaksesi näkyvät? Ihailetko itseäsi myös peilistä ja poseeraat tietyissä asennoissa, että näet omat lihaksesi? Mikäli noin teet, niin olet ihan helvetin turhamainen.

        Kyllä se täytyy myöntää että niitä tulee NYT jonkin verran katsottua.
        Siitä on niinkin kauan kuin 45 vuotta milloin ne on näkyneet.
        LÄSKISET MAHAT ON MELKEIN KAIKILLA.

        Hyvin harvalla ihmisellä on näkyvät vatsalihakset
        Voi olla että monesta sadasta yhdellä
        Siihen pääsee Vain kovalla pitkäkestoiselka reenillä.

        On tullut aika paljon välillä lipsuttua dietistä,mutta laihdun siltikin koska liikun paljon ja liikunta on raskasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se täytyy myöntää että niitä tulee NYT jonkin verran katsottua.
        Siitä on niinkin kauan kuin 45 vuotta milloin ne on näkyneet.
        LÄSKISET MAHAT ON MELKEIN KAIKILLA.

        Hyvin harvalla ihmisellä on näkyvät vatsalihakset
        Voi olla että monesta sadasta yhdellä
        Siihen pääsee Vain kovalla pitkäkestoiselka reenillä.

        Täällä saa vain vittuilut palkaksi kun näistä asioista tänne kirjoittaa

        OLISITTE LÄSKIT ILOISIA KUN TEITÄ JOKU ILMAISEKSI OMALLA AJALLA NEUVOO
        Pistän teille vähän dokumenttia vähän myöhemmin.💪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä saa vain vittuilut palkaksi kun näistä asioista tänne kirjoittaa

        OLISITTE LÄSKIT ILOISIA KUN TEITÄ JOKU ILMAISEKSI OMALLA AJALLA NEUVOO
        Pistän teille vähän dokumenttia vähän myöhemmin.💪

        Millä tavalla olet neuvonut?

        Sokea kanakin löytää joskus jyvän. Olet yrittänyt miljoonia eri tapoja, mutta onnistumatta koska sairautesi on ahmiminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavalla olet neuvonut?

        Sokea kanakin löytää joskus jyvän. Olet yrittänyt miljoonia eri tapoja, mutta onnistumatta koska sairautesi on ahmiminen.

        Tämä uusin ohjelma on HUOMATTAVASTI parempi kuin mikään niistä mitä olen käyttänyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä saa vain vittuilut palkaksi kun näistä asioista tänne kirjoittaa

        OLISITTE LÄSKIT ILOISIA KUN TEITÄ JOKU ILMAISEKSI OMALLA AJALLA NEUVOO
        Pistän teille vähän dokumenttia vähän myöhemmin.💪

        Millähän tavalla herra on mahtanut neuvoa? Haukut, vittuilet ja naljailet yleisesti, siinä on sitä neuvomista kerrakseen.

    • Anonyymi

      Minä hölkkään vain 50km viikossa. Kuulemma 100km tarvitsisi veitsenteräviin vatsalihaksiin.

    • Anonyymi

      Nyt on kolmessa päivässä tullut melkein 97 km. Tänään jälleen lähes 40 km. Kokonaismatka on 992 km, ja se "maaginen" tonni menee viikonloppuna rikki. Nyt pidettävä muutaman päivän tauko, kun on muutakin tekemistä tiedossa.

    • Anonyymi

      Kohtalaisen kosteassa ilmassa vedetty 35,61 km:n lenkki. Ihan ok keskinopeudella 17,3 km/h. Aikaa meni 2:03:27. Kokonaismatka tälle kaudella on nyt 1028 km.

      • Anonyymi

        Miksi päätit paljastaa tuon äärimmäisen tärkeän tiedon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi päätit paljastaa tuon äärimmäisen tärkeän tiedon?

        Jos tieto on mielestäsi äärimmäisen tärkeä, eikö ole hyvä että se kerrotaan kaikille? Olisiko se pitänyt salata palstan happamilta naisenaluilta?

    • Anonyymi

      Ei sitä tänäänkään jaksanut pysyä pois luistimilta, tosin tänään meni vajaa 22 km:n lenkki. Nyt ollaan jo 1050 km:n lukemissa. Nyt on pakko pitää muutama päivä taukoa, tai jalat/joku paikka hajoaa. Muutakin tekemistä olisi tiedossa.

    • Anonyymi

      Suuri liikuntamäärä? Yhden suuri on toisen pieni!
      Raskas liikunta? Sama juttu kuin edellä.
      Toivoisin hieman asiaa noiden epämääräisyyksien täydennykseksi.
      Henkilön sukupuoli, ikä ja koko.
      Liikuntarupeamien kertakestot ja syketaso suhteessa todelliseen maksimiin.
      Viikottaiset liikuntakerrat?
      Syö vähän? Kenen vähän? Mikä on vähän? Energian saanti suhteessa lepokulutukseen?
      Laihtuminen kolminkertaiseksi? Laskettuna mistä?

      • Anonyymi

        Ap. on palstan vakiotrolli, niin häneltä on turha odottaa mitään vastauksia, tai mikäli tulee, niin jotain omahyväistä paskaa.

      • Anonyymi

        Kyllä suuret liikuntamäärät laihduttaa aina.
        Laihtuu siltikin vaikka söisi VÄLILLÄ paljon.🤔
        Laihtuminen on suurilla liikuntamäärillä ja suuremmalla syömisellä enimmäkseen kiinteytymistä eli RASVAPAINO MUUTTUU LIHASPAINOKSI.Eli runsas liikunta vähentää rasvaprosentti.

        Laihduttamiseen ja painonhallintaan kuuluu paljon muutakin
        1mitä ruokaa syö ja minkälaista oloa sillä saa.
        2 liikuntavälineet ja pukeutuminen
        3 konstit miten estää liikasyöntiä
        4 kaloreiden j,painon ja vyötärönympäryksrn ja liikunnan seuranta
        5 erillaiset syöntipäivät ,mitä syö isokalorisina päivinä.
        6 veren sokerit pitää saada pysymään tasaisena yms

        "6 veren sokerit pitää saada pysymään tasaisena"

        ja THL:N saduillahan ne pysyy tasaisesti liian korkealla ja Sitte tulee Diaetesliitto ja pilaa loput.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suuret liikuntamäärät laihduttaa aina.
        Laihtuu siltikin vaikka söisi VÄLILLÄ paljon.🤔
        Laihtuminen on suurilla liikuntamäärillä ja suuremmalla syömisellä enimmäkseen kiinteytymistä eli RASVAPAINO MUUTTUU LIHASPAINOKSI.Eli runsas liikunta vähentää rasvaprosentti.

        Laihduttamiseen ja painonhallintaan kuuluu paljon muutakin
        1mitä ruokaa syö ja minkälaista oloa sillä saa.
        2 liikuntavälineet ja pukeutuminen
        3 konstit miten estää liikasyöntiä
        4 kaloreiden j,painon ja vyötärönympäryksrn ja liikunnan seuranta
        5 erillaiset syöntipäivät ,mitä syö isokalorisina päivinä.
        6 veren sokerit pitää saada pysymään tasaisena yms

        Mulla ON kohta VEITSENTERÄVÄT VATSALIHAKSET.💪vaikka syön PALJON

    • Anonyymi

      Loma jatkuu, ja samoin lenkit. Tänään luisteltiin 43,85 km. Aika oli 2:37:54, keskinopeus tuollaiseen suht pitkään lenkkiin ihan ok 16,7 km/h. Aiemmin tänä vuonna tuli tehtyä tämä samainen lenkki, ja nyt meni nopeammin.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      180
      1925
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      51
      1853
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1383
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe