Miksi suojaudutaan vain aurinkorasvalla

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec188e87-dba3-43f8-b86a-cfe38f9b085c
"Kyseessä oli hänen ensimmäinen työpäivänsä tietyömaan liikenteenohjaajana. Reppua ”pienessä paniikissa” pakatessa Tammilehdolta unohtui ehkäpä kaikista tärkein.
– Olin vielä ottanut aurinkorasvan pöydälle valmiiksi, että muistan sen siitä ottaa. Mutta siinä kun jännitti ensimmäistä kertaa mennä uuteen työhön, niin se sitten vaan pääsi unohtumaan, Tammilehto kertaa.
Tammilehto seisoi 12-tuntisen työvuoronsa suorassa auringonpaisteessa. Hän ei itse huomannut vuoron edetessä mitään erikoista, mitä nyt iltapäivällä tuntui pientä polttelua. Myöskään työkaverit eivät asiaan reagoineet, sillä kellään ei ollut näköyhteyttä hänen työpisteelleen."

Mikä siinä on, että halutaan seisoskella auringon paisteessa pelkästään aurinkorasvoihin suojautuneena,
Miksi ei käytetä lisäksi aurinko varjoa, ettei altistuta suoralle auringonpaisteelle.
Voi sitä aurinkovarjoa liikenteen ohjaajakin käyttää, kun se on sitä liikennevalo nappulan painamista.
Miksi ei ole esim. mitään katosta, joka suokaa auringon paisteelta.
Ei se aurinkovoide mitään kuumuudelta suojaa.
Vähän olisi viileämpää, jos ei aurinko koko päivää päälle paistaisi.

Minä en edes viitsi mennä ulos päivällä auringon paisteeseen, kun tulee nihkeän hikinen olo ja alkaa uuvuttamaan ja huimaamaan.
Kyllä suomessakin pitäisi siestä ottaa käyttöön eli klo 11-15 asti olisi taukoa.
Voi niitä töitä tehdä myöhään illalla kesällä.
Minäkin leikkaan nurmikköa vasta 21 jälkeen, kun aurinko ei enää porota.
5190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei pelkällä aurinkovoiteella suojaudutakaan. SPF 50 kesällä, pitkähihainen pellavapaita, ja olkihattu, näillä ainakin täällä maailmalla suojaudutaan auringolta.

Äänestä

On nyt tuo hyvin ikävä työpaikka jos ei suojaudu kyllä se aurinkorasva pitöisi suojata erityisen hyvin auringolta mutta kuumuudelta aurinkorasva ei suojaa.

Äänestä

valkoinen lippalakki, t-paita ja aurinkolasit. Lasit jotta ei sokeudu UV-säteilystä.

Äänestä

Töitä voi tehdä myös yöllä näin kuumaan aikaan. Itse menen 3.00 töihin ja lopetan 11.00. Pirukaan tuolla helteessä muuten pysty töitä tekemään.

Äänestä

valkoiset aurinkolasit trendiä, ja paljon viileämmät kuin mustat lasit, TOSI COOL lasit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec188e87-dba3-43f8-b86a-cfe38f9b085c
"Kyseessä oli hänen ensimmäinen työpäivänsä tietyömaan liikenteenohjaajana. Reppua ”pienessä paniikissa” pakatessa Tammilehdolta unohtui ehkäpä kaikista tärkein.
– Olin vielä ottanut aurinkorasvan pöydälle valmiiksi, että muistan sen siitä ottaa. Mutta siinä kun jännitti ensimmäistä kertaa mennä uuteen työhön, niin se sitten vaan pääsi unohtumaan, Tammilehto kertaa.
Tammilehto seisoi 12-tuntisen työvuoronsa suorassa auringonpaisteessa. Hän ei itse huomannut vuoron edetessä mitään erikoista, mitä nyt iltapäivällä tuntui pientä polttelua. Myöskään työkaverit eivät asiaan reagoineet, sillä kellään ei ollut näköyhteyttä hänen työpisteelleen."

Mikä siinä on, että halutaan seisoskella auringon paisteessa pelkästään aurinkorasvoihin suojautuneena,
Miksi ei käytetä lisäksi aurinko varjoa, ettei altistuta suoralle auringonpaisteelle.
Voi sitä aurinkovarjoa liikenteen ohjaajakin käyttää, kun se on sitä liikennevalo nappulan painamista.
Miksi ei ole esim. mitään katosta, joka suokaa auringon paisteelta.
Ei se aurinkovoide mitään kuumuudelta suojaa.
Vähän olisi viileämpää, jos ei aurinko koko päivää päälle paistaisi.

Minä en edes viitsi mennä ulos päivällä auringon paisteeseen, kun tulee nihkeän hikinen olo ja alkaa uuvuttamaan ja huimaamaan.
Kyllä suomessakin pitäisi siestä ottaa käyttöön eli klo 11-15 asti olisi taukoa.
Voi niitä töitä tehdä myöhään illalla kesällä.
Minäkin leikkaan nurmikköa vasta 21 jälkeen, kun aurinko ei enää porota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu