Yhteiskuntarauhan rikkomisesta vankilaan.

Kun TES on voimassa, niin silloin ei saa lakkoilla. Työrauhavelvollisuus sitoo sopimuksen osapuolia. Näin se on. Rikoksesta pitää rangaista, Yhteiskuntarauhaa ei pidä rikkoa. Yhteiskuntarauhan rikkojat kuuluvat vankilaan, Meillä ei tarvita mitään trumppimaisia hyökkäyksiä Eduskuntaa vastaan.

Eduskunta säätää lait. Ammattiliitot tekevät TESsit yhdessä työnantajien kanssa. Kolmikanta on historiaa. Siihen ei ole löytynyt enää edellytyksiä muutaman viime vuoden aikana. Paikallisen sopimisen laajentamisen yrittämisneuvotteluista SAK:n edustajat kävelivät ulos ovet paukkuen. Se oli osoitus kolmikannan upottamisesta. Neuvotteleminen ei ole sanelua ja kiristämistä. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta.

Hyvät asiat voittavat. Hyvät ihmiset ajavat hyviä asioita. Politiikka ja populismi eivät ole realismia.
4312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missäs niitä vankiloita on ja miten niihin pääsee ???
Vuosikymmeniä on meitä kusiruuttapartioiden järjestäjiä uhkailtu ties vaikka millä, mutta silti on ruutta soinut aina lakkoporteilla siankusta ja lietettä rikkuroien päälle syytäen, ilman meille koituneita minkäänlaisia seuraamuksia !!!

Talkoo-Taavetti

Äänestä

TES:in aikana ei porvari sitten tee mitään sellaista mikä voisi lakon aiheuttaa, ja sitten lakkoja ei tule.

Äänestä

Tässä on vaara että työnantaja omalla toiminnallaan järjestää lakon ja on lakoon syyllinen, mutta duunari saa tästä lakkoilusta sitten rangaistuksen.
Tämä on hallituksen tärkein tavoite.
Mutta sitä saame niittää mitä olemme kylväneet siellä äänestyskopissa

Äänestä
  • Siis millätavoin duunaria rangaistaan ? Porvarihan siinä turpiinsa ottaa kun suma seisoo.
    Rikkurit myöskin ylimääräisine pesulakuluineen kun siankusen haju ei hevillä lähde ryysyistä.

    Talkoo-Taavetti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun TES on voimassa, niin silloin ei saa lakkoilla. Työrauhavelvollisuus sitoo sopimuksen osapuolia. Näin se on. Rikoksesta pitää rangaista, Yhteiskuntarauhaa ei pidä rikkoa. Yhteiskuntarauhan rikkojat kuuluvat vankilaan, Meillä ei tarvita mitään trumppimaisia hyökkäyksiä Eduskuntaa vastaan.

Eduskunta säätää lait. Ammattiliitot tekevät TESsit yhdessä työnantajien kanssa. Kolmikanta on historiaa. Siihen ei ole löytynyt enää edellytyksiä muutaman viime vuoden aikana. Paikallisen sopimisen laajentamisen yrittämisneuvotteluista SAK:n edustajat kävelivät ulos ovet paukkuen. Se oli osoitus kolmikannan upottamisesta. Neuvotteleminen ei ole sanelua ja kiristämistä. Kenelläkään ei ole veto-oikeutta.

Hyvät asiat voittavat. Hyvät ihmiset ajavat hyviä asioita. Politiikka ja populismi eivät ole realismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu