Deja vu....

Deja vu: ihmistietoisuuden selittämättömimmän ilmiön pääsalaisuudet
Tuntuiko deja vu? Oletko koskaan ajatellut, että tilanne, johon olet joutunut, on jo tapahtunut? Deja vu -ilmiö on yhtä yleinen kuin mysteeri.

käännös google translate cyrillitsa.rusta

Lyhyesti
Ensimmäistä kertaa termiä "déjà vu" käytti 1900-luvun alussa ranskalainen psykologi Emile Boirac.
Deja vu on hyvin yleinen. Jopa 95 % aikuisista väittää kokeneensa tämän tilan ainakin kerran. Empiirisesti on löydetty yhteys dejavun ja henkilön koulutustason välillä. Riippuvuus on suoraan verrannollinen: mitä koulutetumpi henkilö on, sitä vähemmän hän on vakuuttunut tunteesta "jo oli". Alin deja vu (48 %) oli alakouluikäisillä lapsilla. Korkein (81 %) on tohtoreiden ja tieteiden kandidaattien joukossa.
Yhteys deja vun ja epilepsiaalttiuden välillä on myös osoitettu.
Aivoaluetta, joka on vastuussa väärien muistojen luomisesta, kutsutaan hippokampukseksi.
Naiset kokevat deja vun yleisemmin.
Deja vun käänteistä kutsutaan jamevuksi. Tällöin ihminen ei pysty tunnistamaan tilannetta tai ympäristöä, kaikki on hänelle uutta.

Primitiivinen tietoisuus
Antropologit ovat todenneet, että deja vu -tila on hyvin lähellä primitiivistä mytologista tietoisuutta ja jopa identtinen. Deja vulle on ominaista ajattomuuden tunne, ajallisen virtauksen eheys, subjektin depersonalisoituminen. Mytologisella tietoisuudella on samat ominaisuudet kuuluisan antiikin tutkijan A.F. Losev.
Tässä suhteessa elokuvassa "The Matrix" sanottu lause, jonka mukaan deja vu on merkki maailman uudelleenkäynnistämisestä, vaikuttaa varsin järkevältä. Mytologisella tavalla se on. Saavuttuamme "jo tapahtuneen" tilaan käännymme primitiiviseen tietoisuuteen, kun maailman "tunnistaminen" tapahtuu jatkuvasti.

Kaikki on unta
Alkuperäisen, mutta silti merkityksellisen ja kannattajansa teorian ehdotti vuonna 1896 Coloralon Boulderin yliopiston professori Arthur Allin. Hän vakuutti, että deja vu ei ole muuta kuin muisto siitä, mitä olemme jo kokeneet unessa. Väitetään, että alitajuntamme ajoittain "rullaa" unta, kun olemme hereillä.

Freudin mukaan
Tutkinut deja vu -ilmiötä tietysti ja Sigmund Freud. Hänen mielestään deja vu ei ole muuta kuin muistomme todellisesta, mutta traumaattisesta kokemuksesta, joka on mennyt alitajuntaan ja joka tapahtui menneisyydessä. Teoksessa The Psychopathology of Everyday Life Freud kuvailee ymmärrystään deja vusta tytön esimerkillä, joka tullessaan ystävänsä luo kylään (ystävällä on sairas veli) huomaa itsensä ajattelevan, että se on "jo tapahtunut". Hänen elämäkertansa yksinkertainen analyysi antaa kuitenkin meille ymmärryksen siitä, että tyttö ei muista tätä paikkaa, vaan sairaan veljensä, jonka muistin hän "poisti" alitajuntaan.


Freud yhdistää myös déjà vu -ilmiön vaistoihin ja tabuihin. Hän kirjoittaa: "Tunne "jo kokenut" on eräänlainen muistutus ihmisen salaisista fantasioista. Merkki siitä, että kosketamme jotain toivottavaa ja kiellettyä samanaikaisesti.

Huomaa, että Freudin oppilas ja vastustaja Gustav Jung piti deja vua todisteena sielujen vaelluksesta ja ihmisen kokemuksista menneistä elämistä.

Hologrammiefekti
Vuonna 1990 hollantilainen psykiatri Herman Sno ehdotti, että ihmisen aivot eivät tallenna muistoja kokonaisuudessaan, vaan hologrammien muodossa, eli tapahtuman muisti koostuu fragmenteista, joista jokainen sisältää yleistä tietoa. Kun yritämme muistaa jotain, emme muista "kokonaisuudessaan", muistamme osan, ja jo tämän osan perusteella voimme "laajentaa" loput menneisyydestä.
Sno uskoi, että deja vu -ilmiö johtuu siitä, että muistettu fragmentti on identtinen muistohologrammien minkä tahansa osan kanssa. Hän on mukana työmuistin työssä ja kehittää kokonaiskuvaa kokonaisvaltaisesta kokemuksesta. Melkein todellinen. Mutta väärää.

Alitajunnan pelejä
Washingtonin yliopiston fysiologit Larry Jacoby ja Calvin Whitehouse suorittivat kokeen sanojen muistamiseksi testiryhmässä. Ensin koehenkilöille näytettiin luettelo sanoista ja pyydettiin opettelemaan ne ulkoa. Hetken kuluttua heille näytettiin muita luetteloita ja pyydettiin kertomaan, mitä sanoja he olivat nähneet aiemmin. Kokeilua vaikeutti myös se, että juuri ennen toista testiä koehenkilöt saivat ikään kuin sattumalta katsoa hyvin lyhyen aikaa muita sanoja, jotka eivät olleet ensimmäisellä listalla.
Tulokset olivat hämmästyttäviä. Melkein kaikki, jotka näkivät "bonus" sanat millisekunnin, lisäsivät ne sanaluetteloon ensimmäisestä listasta, vaikka ne eivät olleetkaan listoissa.
Sellaiset muistipelit, joissa tieto ei ehdi "kiinnittää" tietoisuutta, vaan se vangitaan alitajuntaan ja tunkeutuu silti tietoisuuden tasolle, eivät ole harvinaisia ​​elämässämme. Tämä voi osittain selittää deja vu -ilmiön.