Tekeekö Jääkauden peitto Fennoskandiasta erikoisen?

Anonyymi-ap

Pohjoismaat = Suomi+ Skandinavia (Fennoskandia)

Täällä ollessaan tuntuu, että Pohjoismaat ovat erikoinen paikka
josta globaali pallo on kiinnostunut.
En voi tietää tarkasti tuntuman, onko totta ja kuinka paljon.

Mutta jos on totta, miltä se tuntuu, niin kysyessään syytä ilmiölle,
voi veikata jonkun erikoisen luonnon ilmiön,
koska mikään erikoisuus kulttuurissa tule tyhjästä
mutta luonnosta.
Mikä luonnossa Pohjoismaissa on ollut erikoista?
Vastaus voi olla Jääkausi, jonka aikana paikka on ollut jäässä.
Jää jätti viimeiseksi Ruotsin Lapissa.

Onko siis hyvää, että maa lepää jäässä kaikesta kulttuurista ja eliöistä.
Karma rauhoittuu. Pohjoismaat ovat rauhanomaisia, väittävät.

Jääkauden pituus suhteessa edellisiin luonnon kukintoihin ja tuleviin,
määrääkö Jääkauden pituus elämän pituuden.

Jääkauden vastapainona olisi ollut täydellinen aavikko etelän maissa.
Aavikkokin voi olla karmasta palautuminen.
Mutta aavikolla elää pieniä eliöitä ja ehkä niistä syntyy aikoinaan sivilisaation kuninkaita, jotka selvisivät kuumassa hiekassaa, koska elivät pisimpään.

Kuitenkin Suomen maapohjaa on kerrottu vanhaksi, mutta elämä sen päällä nuoreksi.
Kyllä vanhalla maaperällä olisi vaikutusta sen pinnalla eläviin eliöihin,
koska atomit ja pienhiukkaset voivat palautua vanhaan elämän muotoon tai niitä muistuttavaan.
Maaperä siis muokkaa elämän yhdessä maapallon magneettikentän ja avaruuden säteilyn kanssa.

Kun sanotaan, että Suomi on ollut joskus päiväntasajan kohdalla, jossa on ollut rikasta eliöstöä, se tarkoittaa, että Suomi ei ole niin neitseellinen tai rasistinen ellei köyhä kuin oletetaan, mutta kuka shamaani-tiedemies osaa loihtia meneet ajat esiin, nähdä maaperässä menneiden aikojen elämän?
Tuntuu, että ei olla koettu löytää syvempiä ulottuvuuksia, mutta tieteellisesti pitäydytty rajatussa.
Silloin tarvitaan rohkeita itsenäisiä tutkijoita.

Voi olla, että pidemmän ajan saatossa maa muokkaa eliöistä näköisensä.

3

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Neitsellisempi karma tai viilennetty karma - kysytään - minkälainen se on?

      Joudummekko muistamaan menneet, koska emme muista niitä?
      Joudummeko synnyttämään tiheästi uutta täyttääkseen tyhjyyden?
      Joudummeko lumiukoiksi?
      Tai onko rauhallisuus vain mielenkiintoista paikassa, jossa kaikki muut ovat temperamenttisia.

      Kulttuurissa on vikkeliä etelämaalaisia, jotka petkuttavat hitaita pohjoismaalaisia ja voittavat kaikessa paitsi jossakin loogisessa järjessä tai tieteessä.
      ??

      Alkaa olla sydämen kohdalla syviä haavoja sen suhteen kuinka tyhmä on pohjoismaalainen ja kuinka voittoisa on etelämaalainen.
      Etelämaalaisen paremmuus tuntuu vain pyörivän samojen asioiden ympärillä - huumeet, naiset, rikollisuus, raha ja valta.
      Valkoisena minua väsyttävät kyseiset tyhmät vanhat totuudet.
      Kaipaan tieteitä, rauhaa, totuutta, avaruutta..

      • Anonyymi

        Siperia on ollut jään peitossa kanssa.
        Suomesta käsin ei olla tutkittu Siperian pitkiä maita ja emme oppineet sen.
        Novosibirskissa sijaitsee Tieteen kaupunki - Akademgorod (gorod - kaupunki)

        Onko Pohjoinen Siperia verrannollinen Fennoskandiaan?
        Ei täysin, koska maailman kylmin paikka sijaitsee Yakutiassa.

        Geokartta on kallellaan ja olisiko parempi suoristaa kartan niin, että
        Afrikka on etelä ja Kamchatka on Pohjoinen.
        Silloin Amerikka olisi ollut....

        Nykyisellään ajatellaan, että Fennoskandia on Pohjoinen, mutta ehkä se ei ole täysin Pohjoinen, vaikka on kylmä paikka sekin, vaikka ei riittävästi kylmä verrattuna Siperiaan.
        Siperia olisi kylmin pohjoinen ja Fennoskandia alempana sivummalla.
        Miksi piirtää G-kartan niin, että Fennoskandia on pohjoinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siperia on ollut jään peitossa kanssa.
        Suomesta käsin ei olla tutkittu Siperian pitkiä maita ja emme oppineet sen.
        Novosibirskissa sijaitsee Tieteen kaupunki - Akademgorod (gorod - kaupunki)

        Onko Pohjoinen Siperia verrannollinen Fennoskandiaan?
        Ei täysin, koska maailman kylmin paikka sijaitsee Yakutiassa.

        Geokartta on kallellaan ja olisiko parempi suoristaa kartan niin, että
        Afrikka on etelä ja Kamchatka on Pohjoinen.
        Silloin Amerikka olisi ollut....

        Nykyisellään ajatellaan, että Fennoskandia on Pohjoinen, mutta ehkä se ei ole täysin Pohjoinen, vaikka on kylmä paikka sekin, vaikka ei riittävästi kylmä verrattuna Siperiaan.
        Siperia olisi kylmin pohjoinen ja Fennoskandia alempana sivummalla.
        Miksi piirtää G-kartan niin, että Fennoskandia on pohjoinen?

        ..ehkä ongelma on vanha ja tuttu ja sille löytyy luonollinen ratkaisu...
        minä vain en tunne sen....Pohjoistähti tai jotakin...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      69
      10810
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      134
      10221
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      23
      7973
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6414
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      40
      5280
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      70
      4934
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      135
      4235
    8. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      13
      3822
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3524
    10. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      66
      3237
    Aihe