Millaisia pienirenkaiset ovat ajaa? Esim 20"? Vaikuttaako taitto-ominaisuus ajamiseen, hetkuuko kovemmassa vauhdissa? Pienirenkaisissa kiehtoo ulkonäön lisäksi pienempi säilytystila. Pienempi säilytystila tarkoittaisi jopa sitä, että voisi työpaikalla ottaa mukaan sisälle eikä jättää ulos sateeseen varkaille. Ilmeisesti renkaat ja kiekot kuluu suhteessa enemmän, kun kierroksia tulee enemmän verrattuna esim 28" renkaaseen. Varaosien saatavuus voi olla myös haastavampaa kuin isoilla renkailla. Toisaalta lasten pyörissä on samaa kokoluokkaa ja niihin löytyy kumeja isosta lähikaupasta. Kuinka pitkää matkaa näillä viitsisi ajella? Esimerkiksi Brompton, Tern.
Pienirenkaiset aikuisten pyörät - kokemuksia?
42
1827
Vastaukset
- Anonyymi
Mulla on Dahon Uno One. Taittopyörä on rento ja kevyt ajettava. Muokkasin pyörääni ja asensin vapaarattaan ja levyjarrun taakse. Ajoasento on pysty ja sopii hyvin kaupunkiajoon. En ole havainnut väpätystä. 20" nasrenkaitakin on ollut myynnissä. Mutta taittopyörä ei sovi kovin kookkaalle ajajalle. Olen joskus ajanut jopa 25 km yhteen menoon pikkupyörällä.
- Anonyymi
Vielä, nykyään taittopyörissä taitaa olla 100 mm etuhaarukka. Mutta vanhemmissa malleissa saatta olla 74 mm. Jos etunapa rikoontuu, niin saattaa olla erittäin työlästä löytää 74 mm napaa.
Vaihdon oman Dahonin etuhaarukan kymmensenttiseen. Jos käytettyä haaveilet, niin kannattaa katsoa...
- Anonyymi
Hyvä huomautus tuo eturenkaan koko! Speksejä olisi ehkä seuraavat: ketjuvaihteita useampi (7+?), v-jarrut, kevyt ja kestävä alumiinirunko, lokasuojat, mahdollisuus tarakkaan, hyvä ajaa pidempiäkin reissuja. Speksit ajateltu siltä kantilta, että saa reissun päällä huollettua jos vaikka jotakin kävisi. Terniä joku kehui paremmaksi ajaa kuin Bromptonia. Hinnalla ei niin väliä (700e-1400e?) kunhan saa kerralla tarkoitustaan ajavan. Suosituksia?
- Anonyymi
Netistä löytyy Dahonin pyöriä, tradeinn.com/bikeinn ja Amazon.de löytyy monenlaista pyörää
- Anonyymi
Kyllä pienirenkainen on ihan hyvä ajaa, mutta hidas, todella hidas.
Keskinopeus jää alle 15 km/h, ellei oikein ota pyörää kuntosalilaitteena. On lähes 15 km/h tietty sekin on paljon reipasta kävelyä nopeampi tahti. Menee kulkupelinä lähikauppaan ja lyhyillä työmatkoilla, mutta ei tuollainen oikein sovi juuri yli 5 kilometrin matkoille, paitsi tietty sähköisenä vähän pidemmille: https://www.gigantti.fi/product/urheilu-ja-vapaa-aika/sahkopyorat-ja-muut-sahkoajoneuvot/sahkopyorat/vaya-mini-kokoontaitettava-sahkopyora-735143-vihrea/595068 Keväällä pääsin koeajamaan Cuben Fold hybrid sähköavusteista taittopyörää:
https://www.cube.eu/de-en/cube-fold-hybrid-500-darkblue-n-black/689510
joka varustettu Bisch:n Performance gen3 moottorilla, Gatesin hihnavedolla yms. oli kyllä hieno kaupunkipyörä sellaista tarvitsevalle. taittopyöräksi todella tukeva, mutta noin 3500€:n hinta se sitten kovahko paina (noin 25kg) miinuspuolina.
Mikäli pienirenkaista taittopyörää astaa, niin kyllä se 20":n rengaskoko on suositeltavin, siitä pienemmissä rengas koossa alkaa sitten epävakaus ja esteen (kanttikivi yms.) ylityskyky huononemaan reilusti.- Anonyymi
Keveys on yksi taittopyörän tarkeimmistä ominaisuuksista, helppo nostella ja pakata takakonttiin. Sähköistetyt taittopyörät ovat raskaita. Muistaakseni 25 kg on jokinlainen raja bussiin.
Taittopyörää on kevyt polkea, kun vain katsoo tuulen suunnan. Kesätuulen puhaltaessa paidanselkään, taittuu muutaman kymmenen kilometriä ilman tuskaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keveys on yksi taittopyörän tarkeimmistä ominaisuuksista, helppo nostella ja pakata takakonttiin. Sähköistetyt taittopyörät ovat raskaita. Muistaakseni 25 kg on jokinlainen raja bussiin.
Taittopyörää on kevyt polkea, kun vain katsoo tuulen suunnan. Kesätuulen puhaltaessa paidanselkään, taittuu muutaman kymmenen kilometriä ilman tuskaa.jos nostat se kevyen näköisesti, niin bussikuski ei tule sitä punnitsemaan. tuo linkissä mainittu pyörä painaa 18 kg, ei höyhenen kevyt, mutta kulkee höyhenenkevyesti sähköllä.
- Anonyymi
20" renkaita on ainakin rengasjätti Schwalben valikoimissa eri leveyksiä ja myös nastallisina.
Schwalbe on haistanut markkinaraon kiihoittavan aromin koska nykyisin lähes kaikki tavarasähköpyörät ovat 20 tuuman renkailla ja tuon sähköpyöräsegmentin suosio on kasvanut rajusti 2020-luvulla. - Anonyymi
Mulla on 16 tuumaset renkaat maantiepyörässä ja hiilikuitu penkki
- Anonyymi
Varmaan on kevyt
Saksalaisen Riese und Mullerin Birdy:ä iso osa pyörämediasta pitää parhaana pienirenkaisena taittopyöränä mitä saatavilla (tietysti genren aloittaneella Bromptonilla on myls oma vankka kannattajakuntansa, mutta vaikuttaahan Brompton suhteellisen vanhanaikaiselta tuo Birdyn rinnalla).
Mikään halpahan tuo Birdy ei ole, mutta yleisestikkin kun jotain laadukasta ja hyvää tuotetta hakee, niin ei se yleensö halpa ole. Hintaskaala varustuksesta riippuen noin 2500-4000€:n välillä, eli halvasta pyörästä ei missään nimessä puhuta, mutta jos parhaan haluaa se maksaa.
https://www.r-m.de/en-en/bikes/birdy/
Mutta toisaalta, ei aidot Bromptonitkaan halpoja ole.Pienirenkaisten taittopyörien kohdalla on sama kuin monen muunkin asian, jos haluat hyvän ja halvan, niin joudut ostamaan kaksi pyörää, toinen joka on hyvä ja toisen joka on halpa.
Noiden pienirenkaisten taittopyörien kohdalla kun aika pitkälti kahta "koulukuntaa", eli on pyöriä joiden suunnittelu on tehty nuo taitto-ominaisuudet edellä, pakkautuvat hyvin pieneen tilaan ja ovat monasti myös keveitä yms. mutta niiden ajo-ominaisuudet ovat heikot, taikka sitten kohtuullisen hyvillä ajo-ominaisuuksilla varustettuja, mutta huonosti kokoontaittuvia.
Jos haluaa molemmat, niin sitten se maksaakin ja katse kohti vaikkapa juuri Bromptonia taikka Birdyä.santtu_1975X kirjoitti:
Pienirenkaisten taittopyörien kohdalla on sama kuin monen muunkin asian, jos haluat hyvän ja halvan, niin joudut ostamaan kaksi pyörää, toinen joka on hyvä ja toisen joka on halpa.
Noiden pienirenkaisten taittopyörien kohdalla kun aika pitkälti kahta "koulukuntaa", eli on pyöriä joiden suunnittelu on tehty nuo taitto-ominaisuudet edellä, pakkautuvat hyvin pieneen tilaan ja ovat monasti myös keveitä yms. mutta niiden ajo-ominaisuudet ovat heikot, taikka sitten kohtuullisen hyvillä ajo-ominaisuuksilla varustettuja, mutta huonosti kokoontaittuvia.
Jos haluaa molemmat, niin sitten se maksaakin ja katse kohti vaikkapa juuri Bromptonia taikka Birdyä.Sähköavusteisista taittopyöristä kokonaisuus arvioiden, niin Gocycle on yhä varmaankin se ykkönen https://gocycle.com/#intro mutta monelle pyörän ulkonäkö saattaa olla hieman liian futuristinen (ja etunavassa oleva säkömoottori ei ole myöskään kaikkien suosikki).
Ajo-ominaisuuksiltaan muita hyviä pienirenkaisia taittopyöriä on vaikkapa KTM;n Machina Fold
https://www.ktm-bikes.at/archive/detail/macina-fold-20-orange-black-shimano-nexus-2021
sekä Cuben Fold Hybrid
https://www.cube.eu/fi-en/e-bikes/trekking/compact-folding/fold-hybrid
Tämä kaksikko muuten hyvä, mutta painoa molemmilla 24-25kg luokkaa joka sitten tekee omia ongelmia käytettävyydelle,- Anonyymi
Bromptonissa on vakava suunnitteluvirhe. Satulaputki johon satulatolppa menee sisään saattaa aikaa myöten murtua alaosastaan. Liekö syynä alttiimpaan murtumisherkkyyteen pitempi ja heiluvampi satulatolppa joka rasittaa putken ja tolpan kiristäjän aluetta.

Itselleni tuo Brompton on siinä mielessä suhteellisen vieras laite, olen kyllä muutaman nähnyt livenä mutta muuta omakohtaista kokemusta/tietämystä kyseisestä pyörästä ei ole, vaan joudun sen kohdalla turvautumaan nettiin.
Mutta ulkonäöstä voi hyvin päätellä että pitkä satulaputki helposti aiheuttaa isoja vääntövoimia kiinnityspisteeseensä.
Birdyä sen sijaan olen päässyt testaamaan kahteenkin otteeseen ja tykkäsin. pyörä on erittäin paljon vakaampi ajaa kuin mitä sen ulkonäöstä voisi pikaisesti päätellä, en yhtäään ihmettele miksi niinkin moni henkilö on kyseiseen pyörään ihastunut (Suomessa kyllä valitettavan harvinainen).
Tuo Birdy voisi olla milenkiintoinen sähköavusteisena, mutta sitä ei käsittääkseni valitettavasti ole saatavilla (Bromptonista sähköavusteinen versio on saatavana, mutta se näyttää jotenkin todella teeseitse miehen tekeleeltä eikä kalliilta tehdastekoiselta pyörältä)., mutta tuon Birdyn valmistajalla Riese und Mullerilla on sitten kyllä erinomainen, kompakti, 20" renkailla varustettu Tinker2 Citypyörä, Bosch:n sähkötekniikalla, hihnavedolla ja enviolon portaattomalla vaihteistolla varustettuna, hintaahan mallilla on kovat, noin 5t.€ mutta jos raha ei ole esteenä ja täyttä kokoontaitettavuutta ei olisi pakko saaviuttaa, niin tuossa olisi aika ultimaattinen kaupunkipyörä
https://www.r-m.de/en-fi/bikes/tinker2/santtu_1975X kirjoitti:
Pienirenkaisten taittopyörien kohdalla on sama kuin monen muunkin asian, jos haluat hyvän ja halvan, niin joudut ostamaan kaksi pyörää, toinen joka on hyvä ja toisen joka on halpa.
Noiden pienirenkaisten taittopyörien kohdalla kun aika pitkälti kahta "koulukuntaa", eli on pyöriä joiden suunnittelu on tehty nuo taitto-ominaisuudet edellä, pakkautuvat hyvin pieneen tilaan ja ovat monasti myös keveitä yms. mutta niiden ajo-ominaisuudet ovat heikot, taikka sitten kohtuullisen hyvillä ajo-ominaisuuksilla varustettuja, mutta huonosti kokoontaittuvia.
Jos haluaa molemmat, niin sitten se maksaakin ja katse kohti vaikkapa juuri Bromptonia taikka Birdyä.Kun nuo taittopyörät itselleni hieman vieraampi pyörätyyppi, niin nyt vasta tajusin mistä nuo Bromptonin ja Birdyn hieman erilaiset ominaisuudetajettavuuden / kokoontaitettavuuden suhteen johtuvat.
Bromptonhan käyttää pientä 16" vannekokoa, kun Birdyssä vannekoko on versiokohtaisesti joko 18" taikka 20".santtu_1975X kirjoitti:
Sähköavusteisista taittopyöristä kokonaisuus arvioiden, niin Gocycle on yhä varmaankin se ykkönen https://gocycle.com/#intro mutta monelle pyörän ulkonäkö saattaa olla hieman liian futuristinen (ja etunavassa oleva säkömoottori ei ole myöskään kaikkien suosikki).
Ajo-ominaisuuksiltaan muita hyviä pienirenkaisia taittopyöriä on vaikkapa KTM;n Machina Fold
https://www.ktm-bikes.at/archive/detail/macina-fold-20-orange-black-shimano-nexus-2021
sekä Cuben Fold Hybrid
https://www.cube.eu/fi-en/e-bikes/trekking/compact-folding/fold-hybrid
Tämä kaksikko muuten hyvä, mutta painoa molemmilla 24-25kg luokkaa joka sitten tekee omia ongelmia käytettävyydelle,Niinhän siinä sitten taas kerran kävi, että tuollainen pienirenkainen (20") Citypyörä tuli hankittua, vm. 2020 ja noin 2500km. ajettuna.
Orbea Katu-E 30
https://www.orbea.com/fi-en/ebikes/urban/katu-e/
https://aijaa.com/tKhgMk
https://aijaa.com/ac0X7G
Ainakin tälläinen noin 180cm pitkä kuski löytää pyörästä hyvän ajoasennon, mikään ihan pieni pyörä ei kuitenkaan ole kyseessä, painoa 22,3kg. ja jos kiekot ottaa pois, niin runko ei mene juurikaan pienempään tilaan kuin 29" maasturin runko josta otettu kiekot myös irti. Etenkin tuo etukori hieman haittaa pyörän kuljettamista/sijoittamista, sen kohtaloa pitää hieman miettiä mitä sille tekee, pitääkö paikallaan vaiko ottaa pois (ja laittaa kiinni tarvittaessa.
Tekniikkana pyörässä Bosch:n "mieto" Active Line (40Nm) moottori 400Wh akulla sekä Nexus 8:n napavaihteistolla.
Pari päivää (noin 35km) pyörällä ehdin ajelle, nyt pyörä hieman purettuna ja pienen osapäivityksen ja huollon alla (saa nähdä ehdinkö saamaan kaikki osat tälläviikolla, vai meneekö ensiviikkoon).
Osapäivityksenä tulee ainakin: renkaat ja sisurit, polkimet, penkki, gripit, Smartphone hub (liittää puhelimen pyörän ohajimeksi/näytöksi yms. ja ulkonäköteippausta ainakin Akkuun, ehkä muutakin. Tuo Revoshift kierrevaihtaja kyllä hieman laittaa mitettimään pitäisikö se vaihtaa peukalovaihteeseen, pitää nyt ajaa jokuaika ja katsoa oppiiko tuota kierrevaihtajaa käyttämään vaiko ei.santtu_1975X kirjoitti:
Niinhän siinä sitten taas kerran kävi, että tuollainen pienirenkainen (20") Citypyörä tuli hankittua, vm. 2020 ja noin 2500km. ajettuna.
Orbea Katu-E 30
https://www.orbea.com/fi-en/ebikes/urban/katu-e/
https://aijaa.com/tKhgMk
https://aijaa.com/ac0X7G
Ainakin tälläinen noin 180cm pitkä kuski löytää pyörästä hyvän ajoasennon, mikään ihan pieni pyörä ei kuitenkaan ole kyseessä, painoa 22,3kg. ja jos kiekot ottaa pois, niin runko ei mene juurikaan pienempään tilaan kuin 29" maasturin runko josta otettu kiekot myös irti. Etenkin tuo etukori hieman haittaa pyörän kuljettamista/sijoittamista, sen kohtaloa pitää hieman miettiä mitä sille tekee, pitääkö paikallaan vaiko ottaa pois (ja laittaa kiinni tarvittaessa.
Tekniikkana pyörässä Bosch:n "mieto" Active Line (40Nm) moottori 400Wh akulla sekä Nexus 8:n napavaihteistolla.
Pari päivää (noin 35km) pyörällä ehdin ajelle, nyt pyörä hieman purettuna ja pienen osapäivityksen ja huollon alla (saa nähdä ehdinkö saamaan kaikki osat tälläviikolla, vai meneekö ensiviikkoon).
Osapäivityksenä tulee ainakin: renkaat ja sisurit, polkimet, penkki, gripit, Smartphone hub (liittää puhelimen pyörän ohajimeksi/näytöksi yms. ja ulkonäköteippausta ainakin Akkuun, ehkä muutakin. Tuo Revoshift kierrevaihtaja kyllä hieman laittaa mitettimään pitäisikö se vaihtaa peukalovaihteeseen, pitää nyt ajaa jokuaika ja katsoa oppiiko tuota kierrevaihtajaa käyttämään vaiko ei.Ja nyt olisi päivitykset tehtynä.
Isoimpana tuo rengaiden sisurien vahto jossa painoa tippui aika huimat 900gr. (1630gr -> 730gr.).
Samalla vaihtui satula, polkimet, ketjut ja gripit. ja aika lähelle 21kg. nyt pyörän paino, joka tietysti vieläkin suht paljon noin pienellä pyörälle, mutta saa nähdä olisiko se nyt sitten tuossa kuitenkin jo suht "valmis". Ketjuvälityksen saatan silti vielä jossain vaiheessa päivittää hihnaan jos sopivat osata tulevat kohtuuhintaan vastaan (nyt suoraan "listahinnalla" Gatesin etu ja takaratas + hihna on reilusti yli 300€, joka kuitenkin suhteellisen paljon).
https://aijaa.com/nMTqZs
https://aijaa.com/0BPGrP
https://aijaa.com/2WcQcl- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Ja nyt olisi päivitykset tehtynä.
Isoimpana tuo rengaiden sisurien vahto jossa painoa tippui aika huimat 900gr. (1630gr -> 730gr.).
Samalla vaihtui satula, polkimet, ketjut ja gripit. ja aika lähelle 21kg. nyt pyörän paino, joka tietysti vieläkin suht paljon noin pienellä pyörälle, mutta saa nähdä olisiko se nyt sitten tuossa kuitenkin jo suht "valmis". Ketjuvälityksen saatan silti vielä jossain vaiheessa päivittää hihnaan jos sopivat osata tulevat kohtuuhintaan vastaan (nyt suoraan "listahinnalla" Gatesin etu ja takaratas hihna on reilusti yli 300€, joka kuitenkin suhteellisen paljon).
https://aijaa.com/nMTqZs
https://aijaa.com/0BPGrP
https://aijaa.com/2WcQclOmpas ruma polkupyörä! Ihmettelen miten saat ketjuvatoisesta hihnavetoisen? Sehän vaatisi erilaista vetopuolen alavaakaputkea.
- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Ja nyt olisi päivitykset tehtynä.
Isoimpana tuo rengaiden sisurien vahto jossa painoa tippui aika huimat 900gr. (1630gr -> 730gr.).
Samalla vaihtui satula, polkimet, ketjut ja gripit. ja aika lähelle 21kg. nyt pyörän paino, joka tietysti vieläkin suht paljon noin pienellä pyörälle, mutta saa nähdä olisiko se nyt sitten tuossa kuitenkin jo suht "valmis". Ketjuvälityksen saatan silti vielä jossain vaiheessa päivittää hihnaan jos sopivat osata tulevat kohtuuhintaan vastaan (nyt suoraan "listahinnalla" Gatesin etu ja takaratas hihna on reilusti yli 300€, joka kuitenkin suhteellisen paljon).
https://aijaa.com/nMTqZs
https://aijaa.com/0BPGrP
https://aijaa.com/2WcQclKerro lisää rengaspäivityksistä. Kaupunkikäyttöön ja muuhunkin kun alkaa liikaa keventelemään niin saattaa tulla ongelmia kestävyyden suhteen. Nythän käyttö on huoletonta kaupunkiajoa joten kevennyksen tuoma etu on aika teoreettista. Vieläkin enemmän kiinnostaa se että miltä tuntuu ajaa? Kannustaako ajamaan vai 2h turistina maksimi?
Anonyymi kirjoitti:
Ompas ruma polkupyörä! Ihmettelen miten saat ketjuvatoisesta hihnavetoisen? Sehän vaatisi erilaista vetopuolen alavaakaputkea.
Ulkonäköön en ota kantaa, se kun on hyvin henkilökohtainen mielipide.
Itse pidän pyörää persoonallisen näköisenä ja itse pidän siitä. Mutta tajuan kyllä myös senkin että joku toinen ei pidä sen ulkonäöstä.
Miksi muka ei saisi hihnaa vaihdettua ketjun tilalle.
Ihan hyvin sen pitäisi tuossa onnistua.- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Ulkonäköön en ota kantaa, se kun on hyvin henkilökohtainen mielipide.
Itse pidän pyörää persoonallisen näköisenä ja itse pidän siitä. Mutta tajuan kyllä myös senkin että joku toinen ei pidä sen ulkonäöstä.
Miksi muka ei saisi hihnaa vaihdettua ketjun tilalle.
Ihan hyvin sen pitäisi tuossa onnistua.Mites semmoinen hihna asennetaan kun se pitäisi saada paikoilleen yhtenä kappaleena, jos takana ei ole vaakaputkessa erityistä avattavaa reikää josta sen pääsee ujuttamaan takanavalle.
Anonyymi kirjoitti:
Mites semmoinen hihna asennetaan kun se pitäisi saada paikoilleen yhtenä kappaleena, jos takana ei ole vaakaputkessa erityistä avattavaa reikää josta sen pääsee ujuttamaan takanavalle.
Kyllä se tuolta jotenkin saa pujoitettua.
Anonyymi kirjoitti:
Mites semmoinen hihna asennetaan kun se pitäisi saada paikoilleen yhtenä kappaleena, jos takana ei ole vaakaputkessa erityistä avattavaa reikää josta sen pääsee ujuttamaan takanavalle.
Joo, sori. Tuli vähän "vedätettyä", pyörässä on tosiaan vetopuolella takakolmion yläputkessa tehdastekoinen pulttiliitoksella oleva katkaisukohta mistä hihnan saa takakolmion sisään.
https://aijaa.com/k0N4pGAnonyymi kirjoitti:
Kerro lisää rengaspäivityksistä. Kaupunkikäyttöön ja muuhunkin kun alkaa liikaa keventelemään niin saattaa tulla ongelmia kestävyyden suhteen. Nythän käyttö on huoletonta kaupunkiajoa joten kevennyksen tuoma etu on aika teoreettista. Vieläkin enemmän kiinnostaa se että miltä tuntuu ajaa? Kannustaako ajamaan vai 2h turistina maksimi?
Eli nyt pitää pitää tuo rengaskoko (20") mielessä kun vertaa painoja isompiin ja yleisempiin rengaskokoihin. Ja tuossa tulee mukaan myös se, että 20" rengasvalikoima on selvästi pienempi kuin isommilla koolla (etenkin kun toisena vaatimuksen vähintää 2,0" leveys, alkuperäisen rangasleveyden ollessa 2,25")
Kun itselläni tuollakin pyörällä saattaa ajoreitti osua välillä sorateille niin ihan "puhdasta katukumia" en tuohonkaan halunnut, mutta toisaalta millekkään maastokuvioidellekkaan renkaalle ei tuossa ole käyttöä, ja gravel kumeissa leveydet loppuu yleensä johonkin 1,50-1,60" luokkiin, niin päädyin lopulta Schwalbe Billy Bonkers 2.0*20" renkaisiin, jotka tarkoitettu BMX, Pumtrack, Dirtjump yms. käyttöön
( https://www.schwalbe.com/en/newsreader/say-hello-to-billy-bonkers-the-new-schwalbe-tire-for-pump-tracks-dirt-jumps-and-slopestyle-biking ).
Kevyehkö (355gr./kpl kyseisessä koossa), mutta kuitenkin kohtuullisen tason (6/10 Schwalben omalla 1-10 olevalla maastopyöräpuolen suojausluokituksella).
Sisureiksi tuli sitten tuboliton ( https://www.tubolito.com/ ) erikoiskevyet (30gr.kpl) BMX käyttöön tarkoitetut S-TUBO sisurit jotka siis TPU (thermoplastic elastomer joka ei ole kumia, vaan muovia jolla kumin ominaisuudet mutta sen vahvuus/painosuhde moninkertaisesti normaalia polkupyörän sisäkumia parempi) sisärengas. Vastaavia TPU sisureita saa nykyään tuboliton lisäksi ainakin Schwalbelta ja Pirelliltä. haittapuolena tietysti moninkertaisesti perus sisuria kovempi hinta.
Vai minkälainen on ajaa, sanoisin että mielenkiintoinen ja hauska. Pyörähän rakennettu niin että tuo yksi ainoa runkokosipisi suht laajalle pituus-skaalalle ihmisiä. Itse olen 180cm. ja sanoisin että pyörän saa säädettyä kokovälille 165-190cm. aivan mainioisti. Tuo pieni rengaskoko tekee siitä ketterähkön, mutta vielä +30km/h vauhdissa kohtuulisen tukevan. Pieni rengastus varmastikkin tekee sen että suht kovasti tulee kaikki kuopat ja kanttikivetykset "läpi" (tai sitten vain tuntuu, kun olen tottunut vähintään etujousitettuihin pyöriin).
kauhean pitkiä rupeamia en tuolla vielä ole ajanut, en oikein sitten tiedä kuinka hyvin soveltuu pidempiin ajorupeamiin, pitää katsoa josko vielä tulee koitettua.
Jarruina pyörässä Shimanon MT-200 jarrut jotka ovat periaetteessa shimanon "maastosarjan" hinnat alkaen versio (josta muutamaankin otteseen maininnut että varsinaiseen maastoajoon aavistuksen alitehoinen) joka tuon pyörän käytössä on sitten erinomaisen hyvä ja toimiva yhdistelmä.
Moottorinahan tuossa bosch:n kaupunkipyörä malliston Activeline 40Nm. moottori yhdessä 400wh. akulla, noh sanotaan että ei tuolla moottorilla mitään varsinaista "voimantunnetta" tule, samanlailla kuin vaikkapa saman valmistajan maastopulen moottoreilla, mutta kyllä tuollakin hyvin kyseisen pyöeän kohdalla toimeen tulee,- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Eli nyt pitää pitää tuo rengaskoko (20") mielessä kun vertaa painoja isompiin ja yleisempiin rengaskokoihin. Ja tuossa tulee mukaan myös se, että 20" rengasvalikoima on selvästi pienempi kuin isommilla koolla (etenkin kun toisena vaatimuksen vähintää 2,0" leveys, alkuperäisen rangasleveyden ollessa 2,25")
Kun itselläni tuollakin pyörällä saattaa ajoreitti osua välillä sorateille niin ihan "puhdasta katukumia" en tuohonkaan halunnut, mutta toisaalta millekkään maastokuvioidellekkaan renkaalle ei tuossa ole käyttöä, ja gravel kumeissa leveydet loppuu yleensä johonkin 1,50-1,60" luokkiin, niin päädyin lopulta Schwalbe Billy Bonkers 2.0*20" renkaisiin, jotka tarkoitettu BMX, Pumtrack, Dirtjump yms. käyttöön
( https://www.schwalbe.com/en/newsreader/say-hello-to-billy-bonkers-the-new-schwalbe-tire-for-pump-tracks-dirt-jumps-and-slopestyle-biking ).
Kevyehkö (355gr./kpl kyseisessä koossa), mutta kuitenkin kohtuullisen tason (6/10 Schwalben omalla 1-10 olevalla maastopyöräpuolen suojausluokituksella).
Sisureiksi tuli sitten tuboliton ( https://www.tubolito.com/ ) erikoiskevyet (30gr.kpl) BMX käyttöön tarkoitetut S-TUBO sisurit jotka siis TPU (thermoplastic elastomer joka ei ole kumia, vaan muovia jolla kumin ominaisuudet mutta sen vahvuus/painosuhde moninkertaisesti normaalia polkupyörän sisäkumia parempi) sisärengas. Vastaavia TPU sisureita saa nykyään tuboliton lisäksi ainakin Schwalbelta ja Pirelliltä. haittapuolena tietysti moninkertaisesti perus sisuria kovempi hinta.
Vai minkälainen on ajaa, sanoisin että mielenkiintoinen ja hauska. Pyörähän rakennettu niin että tuo yksi ainoa runkokosipisi suht laajalle pituus-skaalalle ihmisiä. Itse olen 180cm. ja sanoisin että pyörän saa säädettyä kokovälille 165-190cm. aivan mainioisti. Tuo pieni rengaskoko tekee siitä ketterähkön, mutta vielä 30km/h vauhdissa kohtuulisen tukevan. Pieni rengastus varmastikkin tekee sen että suht kovasti tulee kaikki kuopat ja kanttikivetykset "läpi" (tai sitten vain tuntuu, kun olen tottunut vähintään etujousitettuihin pyöriin).
kauhean pitkiä rupeamia en tuolla vielä ole ajanut, en oikein sitten tiedä kuinka hyvin soveltuu pidempiin ajorupeamiin, pitää katsoa josko vielä tulee koitettua.
Jarruina pyörässä Shimanon MT-200 jarrut jotka ovat periaetteessa shimanon "maastosarjan" hinnat alkaen versio (josta muutamaankin otteseen maininnut että varsinaiseen maastoajoon aavistuksen alitehoinen) joka tuon pyörän käytössä on sitten erinomaisen hyvä ja toimiva yhdistelmä.
Moottorinahan tuossa bosch:n kaupunkipyörä malliston Activeline 40Nm. moottori yhdessä 400wh. akulla, noh sanotaan että ei tuolla moottorilla mitään varsinaista "voimantunnetta" tule, samanlailla kuin vaikkapa saman valmistajan maastopulen moottoreilla, mutta kyllä tuollakin hyvin kyseisen pyöeän kohdalla toimeen tulee,Mitä hyötyä sähköavustueisessa on noissa rengas/sisuri-keventelyissä? Eikö nämä ole lihasvoimin pyöräilevien hifistelyä.
Ajotuntumissa varmaan hiukan eroa mutta pääseekö esim. akulla pidemmän matkan?
Itse näkisin sähköavusteisessa etuna ettei tarvitse kevyintä haalia ja maksimoisin sen sijaan
luotettavuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hyötyä sähköavustueisessa on noissa rengas/sisuri-keventelyissä? Eikö nämä ole lihasvoimin pyöräilevien hifistelyä.
Ajotuntumissa varmaan hiukan eroa mutta pääseekö esim. akulla pidemmän matkan?
Itse näkisin sähköavusteisessa etuna ettei tarvitse kevyintä haalia ja maksimoisin sen sijaan
luotettavuutta.Lihasheikkoudesta kärsivien pitää maksimoida oletettu hyöty.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä hyötyä sähköavustueisessa on noissa rengas/sisuri-keventelyissä? Eikö nämä ole lihasvoimin pyöräilevien hifistelyä.
Ajotuntumissa varmaan hiukan eroa mutta pääseekö esim. akulla pidemmän matkan?
Itse näkisin sähköavusteisessa etuna ettei tarvitse kevyintä haalia ja maksimoisin sen sijaan
luotettavuutta.Ilmeisesti tällä palstalla vastaus "koska halusin", ei taida kelvata...
Itseasiassa tuo "keventely" lähti liikkeelle ulkonäköasioista.
Oli tämän vuoden keväänä/alkukesällä kun törmäsin muutamiin ns.miniveloihin (eli pienellä rengaskoolla, mutt aikuisille mitoitetulla runkokoolla), sekä "luomuna" että sähköavusteisina" ja konsepti alkoi kiinnostamaan enemmän.
Olin aikaisemmin ajanut pienet testiajot parilla taittorunkoisella 20" rengastuksella olevalla sähköavusteisella pyörällä ja hieman oli ideaa minkäoloisia ovat.
Aloin hieman kartoittaa tilannetta ja vaihtoehtoja (ja lähinnä käytettyjen markkinoita, kun kuitenkin ei ollut tarkoitus kyseiseen pyörään aivan kauheita rahoja laittaa, eli luokkaa 1xxx€:lla piti selvitä kokonaisuudesta vaikka vähän muokkaisikin pyörää omaan makuun) ja kun nuo napamoottorilliset eivät itselleni ole vaihtoehto (ja tiettyjen asioiden takia etusijalla Bosch:n tekniikalla olevat pyörät) niin olemassaolevat vaihtoehdot kävivät suht vähiin (olisikohan 4-5mallia mitkä menivät omaan kriteeriini ja sitten kun pitäisi vielä saada budjettiin mahtumaan ja kyseisen pyöräluokan määrä suomessa on suht vähäinen niin...). Tuo kyseinen Orbean malli oli yksi niistä vaihtoehdoista ja tuo itselleni tullut sininen väri niissä vihreän ohella ehkä se yleisin värivaihtoehto.
Itselleni oli jo ennen pyörän ostamista selvää, että jos kyseinen malli itselleni tulee jommalla kummalla kyseisistä väreistä, niin hieman haluan muokata pyörän värimaailmaa monipuolisempaan suuntaan.
No, sitten kun sopiva sininen Orbea itselleni tuli niin suunnitelmat oli jo valmiina että lisään Bronssii/ruskea kylkiset renkaat ja ruskean satulan sekä gripit.
sitten kun selailin mitä pronssi/ruskea kylkisiä renkaita löytyy tuossa 20" koossa mitkä myös muilta ominaisuuksiltaan sopivat, niin valinta kohdistui sitten noihin Billy Bonkers;in ja kun itselläni ollut erittäin hyviä kokemuksia noista kevyistä TPU kumeista, niin päätin päivittää ne myös samassa yhteydessä.
Eli saattaa olla että pelkän kevennyksen takia en ehkä (huom. ehkä) olisi tätä vaihtoa tehnyt, jos alkuperäsirenkaat olisivat muuten olleet itselleni mieleiset.
Ehdin pyörällä vajaat 2vikkoa ajaa ennen kuin sain osat ja ne vaihdettua, niin kyllä muutos oli huomattava, melkein kilo pois pyörivästä massasta vaikutta pyörän ajokäyttäytymiseen kyllä huomattavasti (ja nyt en viittaa tässä vain kiihtyvyyteen/hidastuvuuteen vaan ajettavuuteen kokonaisuudessaam suunnanmuutoksineen yms.).
Mikään kevythän pyörä ei ole todellakaan vieläkään, noin 21kg. tälläkin hetkellä. Tietysti pyrössä etukori, lokasuojat, valot, kiinteä lukko, tupla seisontatuki yms. mutta silti ei voi kevyestä pyörästä puhua.santtu_1975X kirjoitti:
Joo, sori. Tuli vähän "vedätettyä", pyörässä on tosiaan vetopuolella takakolmion yläputkessa tehdastekoinen pulttiliitoksella oleva katkaisukohta mistä hihnan saa takakolmion sisään.
https://aijaa.com/k0N4pGTuo hihnapäivitys olisi lähinnä "olisi kiva tehdä/testata" syystä niin pääsisi sitten omakohtaisesti vähän enemmän testaamaan miten tuollainen hihna toimii polkupyöräkäytössä, kun tuossa pyörässä sen toteuttaminen olisi mahdollista tuon valmiin takakolmion katkaisukohdan takia.
santtu_1975X kirjoitti:
Eli nyt pitää pitää tuo rengaskoko (20") mielessä kun vertaa painoja isompiin ja yleisempiin rengaskokoihin. Ja tuossa tulee mukaan myös se, että 20" rengasvalikoima on selvästi pienempi kuin isommilla koolla (etenkin kun toisena vaatimuksen vähintää 2,0" leveys, alkuperäisen rangasleveyden ollessa 2,25")
Kun itselläni tuollakin pyörällä saattaa ajoreitti osua välillä sorateille niin ihan "puhdasta katukumia" en tuohonkaan halunnut, mutta toisaalta millekkään maastokuvioidellekkaan renkaalle ei tuossa ole käyttöä, ja gravel kumeissa leveydet loppuu yleensä johonkin 1,50-1,60" luokkiin, niin päädyin lopulta Schwalbe Billy Bonkers 2.0*20" renkaisiin, jotka tarkoitettu BMX, Pumtrack, Dirtjump yms. käyttöön
( https://www.schwalbe.com/en/newsreader/say-hello-to-billy-bonkers-the-new-schwalbe-tire-for-pump-tracks-dirt-jumps-and-slopestyle-biking ).
Kevyehkö (355gr./kpl kyseisessä koossa), mutta kuitenkin kohtuullisen tason (6/10 Schwalben omalla 1-10 olevalla maastopyöräpuolen suojausluokituksella).
Sisureiksi tuli sitten tuboliton ( https://www.tubolito.com/ ) erikoiskevyet (30gr.kpl) BMX käyttöön tarkoitetut S-TUBO sisurit jotka siis TPU (thermoplastic elastomer joka ei ole kumia, vaan muovia jolla kumin ominaisuudet mutta sen vahvuus/painosuhde moninkertaisesti normaalia polkupyörän sisäkumia parempi) sisärengas. Vastaavia TPU sisureita saa nykyään tuboliton lisäksi ainakin Schwalbelta ja Pirelliltä. haittapuolena tietysti moninkertaisesti perus sisuria kovempi hinta.
Vai minkälainen on ajaa, sanoisin että mielenkiintoinen ja hauska. Pyörähän rakennettu niin että tuo yksi ainoa runkokosipisi suht laajalle pituus-skaalalle ihmisiä. Itse olen 180cm. ja sanoisin että pyörän saa säädettyä kokovälille 165-190cm. aivan mainioisti. Tuo pieni rengaskoko tekee siitä ketterähkön, mutta vielä 30km/h vauhdissa kohtuulisen tukevan. Pieni rengastus varmastikkin tekee sen että suht kovasti tulee kaikki kuopat ja kanttikivetykset "läpi" (tai sitten vain tuntuu, kun olen tottunut vähintään etujousitettuihin pyöriin).
kauhean pitkiä rupeamia en tuolla vielä ole ajanut, en oikein sitten tiedä kuinka hyvin soveltuu pidempiin ajorupeamiin, pitää katsoa josko vielä tulee koitettua.
Jarruina pyörässä Shimanon MT-200 jarrut jotka ovat periaetteessa shimanon "maastosarjan" hinnat alkaen versio (josta muutamaankin otteseen maininnut että varsinaiseen maastoajoon aavistuksen alitehoinen) joka tuon pyörän käytössä on sitten erinomaisen hyvä ja toimiva yhdistelmä.
Moottorinahan tuossa bosch:n kaupunkipyörä malliston Activeline 40Nm. moottori yhdessä 400wh. akulla, noh sanotaan että ei tuolla moottorilla mitään varsinaista "voimantunnetta" tule, samanlailla kuin vaikkapa saman valmistajan maastopulen moottoreilla, mutta kyllä tuollakin hyvin kyseisen pyöeän kohdalla toimeen tulee,Yestasin tuota Orbeaa tuolla 20" Billy Bonkerseilla myös lumella ajaa ja siihen se ei kyllä kovin hyvä tuntunut olevan, jos lumi vähän "tarttuvaa" sorttia niin tuo hyvin pienikokoinen ja tiheässä oleva nappulaponta menee hyvin helposti "tukkoon" lumesta ja sen sitten tietää mitä siitä seuraa...
Eli talvikäyttöön en ihan kauheasti tuon BB:ä suosittele (tai sitten sattui kohdalle vain ongelmalliset sää olosuhteet ja lumen ominaisuudet).- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Yestasin tuota Orbeaa tuolla 20" Billy Bonkerseilla myös lumella ajaa ja siihen se ei kyllä kovin hyvä tuntunut olevan, jos lumi vähän "tarttuvaa" sorttia niin tuo hyvin pienikokoinen ja tiheässä oleva nappulaponta menee hyvin helposti "tukkoon" lumesta ja sen sitten tietää mitä siitä seuraa...
Eli talvikäyttöön en ihan kauheasti tuon BB:ä suosittele (tai sitten sattui kohdalle vain ongelmalliset sää olosuhteet ja lumen ominaisuudet).Luulisi tuolla kokemuksella olevan jo aika helppo arvioida etukäteen mikä rengas toimii missäkin olosuhteissa joten isompiä yllätyksiä ei pitäisi tulla.
Anonyymi kirjoitti:
Luulisi tuolla kokemuksella olevan jo aika helppo arvioida etukäteen mikä rengas toimii missäkin olosuhteissa joten isompiä yllätyksiä ei pitäisi tulla.
Siis tuo oli ehkäpä vain eräänlainen "toteamus" tuosta Billy Bonkersista ja sen kuvion käyttäytymisestä tietyntyyppisellä lumella.
Eikä tuolla pyörällä ole edes tarkoitus muuten lumella ajaakkaan, siihen on sitten toiset pyörät.santtu_1975X kirjoitti:
Tuo hihnapäivitys olisi lähinnä "olisi kiva tehdä/testata" syystä niin pääsisi sitten omakohtaisesti vähän enemmän testaamaan miten tuollainen hihna toimii polkupyöräkäytössä, kun tuossa pyörässä sen toteuttaminen olisi mahdollista tuon valmiin takakolmion katkaisukohdan takia.
Orbean Nexus 8 vaihteisto kävi huoltoliikkeessä öljykylvyssä ja rasvauksessa sekä pyörä sai uudet ketjut. Mitä sisähallissa testasin niin muuttui kyllä poljinvastus pienemmäksi sekä äänettömämmäksi ja vaihtamisesta tuli täsmällisempää. Huoltoliikkeen mukaan vaihteisto näytti suhteellisen puhtaalta ja hyväkuntoiselta.
Olen aika pitkälti haudannut tuon ajatuksen ketjuvedon korvaamisesta hihnavedolla, kyllä periaatteessa yhä kiinnostaisi, mutta osat tuntuvat olevan suht kortilla ja ei kiinnosta maksaa pelkistä osista luokkaa 350€ mitä niihin menisi ostetteassa uutena niistä paikoista mistä niitä sattuu löytymään.santtu_1975X kirjoitti:
Orbean Nexus 8 vaihteisto kävi huoltoliikkeessä öljykylvyssä ja rasvauksessa sekä pyörä sai uudet ketjut. Mitä sisähallissa testasin niin muuttui kyllä poljinvastus pienemmäksi sekä äänettömämmäksi ja vaihtamisesta tuli täsmällisempää. Huoltoliikkeen mukaan vaihteisto näytti suhteellisen puhtaalta ja hyväkuntoiselta.
Olen aika pitkälti haudannut tuon ajatuksen ketjuvedon korvaamisesta hihnavedolla, kyllä periaatteessa yhä kiinnostaisi, mutta osat tuntuvat olevan suht kortilla ja ei kiinnosta maksaa pelkistä osista luokkaa 350€ mitä niihin menisi ostetteassa uutena niistä paikoista mistä niitä sattuu löytymään.Se minkä päivityksen saatan kuitenkin pyörälle tehdä talven aikana, on vaihtaa tuo Nexuksen kierrevaihdin kyseiseen malliin tarkoitettuun "normaaliin" peukalovaihtajaan, Kun huonosti tunnun tottuvan tuohon kierrettävään versioon, kun kaikissa muissa pyörissäni on tuo peukalolla operoitava vaihdinvipu.
- Anonyymi
santtu_1975X kirjoitti:
Se minkä päivityksen saatan kuitenkin pyörälle tehdä talven aikana, on vaihtaa tuo Nexuksen kierrevaihdin kyseiseen malliin tarkoitettuun "normaaliin" peukalovaihtajaan, Kun huonosti tunnun tottuvan tuohon kierrettävään versioon, kun kaikissa muissa pyörissäni on tuo peukalolla operoitava vaihdinvipu.
Suosittelen Shimanon Nexuksen päivittämistä valmistajan DI2 sähköiseen vaihteistoon. Tässä vaihtaminen tapahtuu tarvittaessa automaattisesti. Pysähdyksessä tämä vaihteisto vaihtaa automaattisesti pienemmän vaihteen päälle liikkeelle lähdettäessä, vaikka vaihteisto on muuten manuaalitilassa. Muutoin vaihteisto on ongelmaton, luotettava ja vaihtaa todella nopeasti.

Mielenkiintoinen ehdotus mikä ei ole ikinä tulut mieleenkään.
Nopeasti katsottuna tarvitsee ainakin Di2 yhteensopivat vaihteiston (en varma mitkä kaikki mallit yhteensopivat), sekä moottoriyksikön että tietysti jotain säädintä yms...
Mutta ei mahdoton ajatus jos oikein innostuisi.
- Anonyymi
Dahonilla näköjään ollut noin vuoden verran taittopyöriä joissa joku "Deltec cable" lisäämässä rungon kantavuutta. Maksimikantavuus joissain Deltec kaapelilla varustetuissa Dahonin fillareissa jopa 130 kg.
- Anonyymi
Iso rengas hyvä saa paremmin kepin tähdätty ja sitte voltti
- Anonyymi
Pienipyöräisyys on monen suomalaisen miehen vaiettu ongelma.
- Anonyymi
Itellä on 12 tuumainen taittooyörä, ja hyvin tää kulkee. Tässä on takaveto, luistonesto ja ABC.
- Anonyymi
Mulla kans mutta on vanhaa mallia joten siinä on Esso.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161698
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371442Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1201266- 1431219
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1481191- 521165
- 571091
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46979