Ajatuksia ihmisten välisestä kanssakäymisestä

Älä etsi aina malkaa toisen ihmisen silmästä, vaan katso itseäsi peilistä hyvin tarkkaan. Kukaan meistä ihmisestä ei ole täydellinen täällä maan päällä, ei fyysisesti, ei henkisesti eikä myöskään ulkonäöltään, jos joku niin kuvittelee itse olevansa. Meissä kaikissa ihmisissä on puutteita ja vikoja , varsinkin henkisesti. Ei kukaan ihminen ole aina pirteä, iloinen ja hyväntuulinen tai jaksava ja aikaansaava. Ihmisellä on oikeus olla joskus hiljainen, surullinen, huonolla tuulella, väsynyt, ärtyisä, omiin ajatuksiinsa vaipunut ja sairaana, Jos on vakavasti sairaana, on oikeus olla itsekäs ja hoitaa itseään ja sairauttaan ja asettaa tiettyjä rajoja muille ihmisille. Ihminen tarvitsee sekä henkistä että fyysistä lepoa, oli sitten sairaana tai terveenä. Minusta on aivan turhaa teeskennellä olevansa aina iloinen ja tehokas,, sellaiseen kuluu aivan turhaan henkisiä voimavaroja. Joiltakin ihmisiltä puuttuu nykyään melkein täysin empatian kyky muita ihmisiä kohtaan eli ei edes yritetä ajatella, miltä toisesta ihmisestä voi tuntua. Esim. jos on jäänyt työttömäksi, joku läheinen on kuollut tai on vakavasti sairaana. Vaikeassa elämäntilanteessa oleva ihminen tarvitsee tukea, kuuntelua ja ymmärrystä. Toista ihmistä tulee aina kuunnella tarkkaan ja esittää kysymyksiä, näin osoittaa olevansa oikeasti kiinnostunut tämän asioista. Me kaikki ihmiset olemme erilasia, me ajattelemme asioista ja elämästä eri lailla ja kaikilla ihmisillä on oikeus ajatella itse ja tuntea erilasia tunteita eikä aina teeskennellä samanlaista, Jos on loukannut toista ihmistä, voi aina pyytää anteeksi tältä, mutta täytyy myös itse pystyä antamaan anteeksi, kun pyydetään anteeksi. Anteeksi antaminen vapauttaa turhasta vihasta ja kaunasta ja tuo vapauttavan mielen, hyvän mielen itselleen. Koitetaan olla hyviä itsellemme ja myös muita ihmisiä kohtaan.
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kateus ei ole hyvä asia

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu