Kulutusmenestys kylpee päivän paisteessa. Ostovoima ja maine merkittävyydestä seurustelevat yleensä samassa kohteessa, ihmisessä, joka on tehnyt jotain sellaista, mikä on itsestä lähtenyt.
Osaksi maine ja ostovoima kohtantuvat taas ihmisissä, jotka ovat panoksensa lisäksi siivestäneet myös muiden aikaansaannoksilla ---
Kaikki eivät jaksa kyynärpäätaktikoida ja omia liukkaasti muiden ajatuksia ja ideoita. Kaikki ihmiset eivät halua kaksinaamaistua, eivätkä aina miellyttää vallan portaikoissa. Osa poistuu liian aikaisin, liian hiljaisina.
Monilla on omakohtaisia kokemuksia lähipiiristänsä,
.. kuinka käärinliinoissa ei viedä mitään sitä, mikä on arvokasta tämän päivän vertailuelämässämme, jossa kilvoitellaan paikasta auringossa saadakseen merkittävyyttä ja kulutusvoimaa. Menestyksen takana on myös ihmisiä, jotka eivät jaksaneet, halunneet tai vain voimat loppuivat havaintoon epärehellisestä pyrkyryydestä ympärillä. Toiset sanovat sitä luuseriudeksi ja toiset taas älyksi luovuttaa ennen mahdottomuutta. Tässä tapauksessa älylle voidaan antaa myös ilmaus kunniantunnosta ja lähimmäisen huomioimisesta.
..
+++
Kolme tarinaa ja kolme pientä ihmiskohtaloa,
.. joille tunnusmerkkeinä olivat väsymys ympärillä oleviin valtapeleihin, toisten hyväksikäyttöön ja lunastamattomiin lupauksiin. Näiden kolmen - kohtaloonsa tyytyneiden kertomuksien yhteistekijänä olivat myös rehellisyys ja usko muihin ihmisiin, samoin kuin oma yrittämisen panos tuottaen paljon menestystä ympäristöönsä.
1 - "Vilpittömällä pojalla oli intohimo olla hyvä keksijä ja näkijä
Hän luki itsensä menestyksekkäästi tekniikan alan taitajaksi ylimmälle koulutasolle. Työ kutsui Karin (nimi muutettu) valmistumisen jälkeen heti ja hiljainen työhönsä tyytyväinen puurtaja teki valtakunnallisestikin tärkeitä ratkaisuja hyödyttämään muita. Työ kesti yli 20 vuotta, jolloin vilpittömästä pojasta tuli kiistaton ammattilainen.
Kari, viime vuosina yleistyneissä YT-kahinoissa paikasta auringossa,
.. ei jaksanut kilvoitella pyrkyryydellä eikä mielistelyllä. Hän jäi pois työelämästä, ollen yksineläjänä erinomainen veronmaksaja valtiolle yli 20 vuoden ajan. Hän ei sairastellut, eikä hän juurikaan käyttänyt yhteiskunnan muitakaan kuluja aiheuttavia palveluita.
Kari maksoi runsaat verot, sen monissa muodoissaan paikaten tulontasauksen rahareikiä omalla pienellä panoksellaan. Aikuiselämänsä yksin elänyt ahkera lukija ja elämää ymmärtänyt liekki sammui hänen ollessaan 48-vuotias.
Kari ei jäänyt käyttämään ansaitsemaansa eläkekertymää, vaan hänen antama yhteiskuntapanos jäi hyödyttämään muita. Kari ei koskaan valittanut viimeisten vuosien omaa kohtaloa, vaan oli aina kiinnostunut, mitä toinen tekisi huomenna. Kevät oli muuttumassa kesäksi kun viimeinen tervehdys jätettiin".
2 - Menestyksekäs kauppamies ja riitojen ratkaisija
"Menestyksekkään uran tehnyt erityisen kielitaitoinen kauppamies ja riidanratkaisija Kalevi (nimi muutettu) tapasi kohtalonsa väsyneenä yksin keittiönpöydän ääreen, juuri kun olisi tunnelin päässä alkanut valonkajastus.
Maailmaa kiertänyt ja suomalaisen osaamisen mainetta uutterasti operoineen Kalevin hyvin eri kulttuureihin sopeutuneen rehellinen muita hyväksikäyttämätön elämän liekki sammui hänen ollessaan 47-vuotias.
Kalevi ei myöskään valitellut omaa viimeisten vuosien kohtaloa,
.. vaan oli pikemminkin huolissaan omaisten jaksamisesta ja piti itseään esimerkkinä kuinka ei saisi kynttiläänsä polttaa molemmista päistä. Kalevi maksoi yhteiskunnalle runsaat verot sen eri muodoissaan ja poistui hiljaisesti ansaitsemaansa eläke-etuutta käyttämättä.
Kalevin muisto jätti parempaa uskoa rehellisestä tavasta elää muille ja myös itselle. Kevään aurinko lämmitti ilmaa laskettaessa kukkia viimeiseksi tervehdykseksi".
3 - Ajattelija ja nokkela insinööri
"Nuoruusvuosien käytännön ajattelija ja nokkela tuleva insinööri kävi tien kohtalonsa porteille monen koulun kautta, teki menestystä itselleen ja yhteiskunnalle ollen takavuosina hyvä veronmaksaja.
Reino (nimi muutettu) oli oivaltaja,
.. jolle olisi ollut käyttöä jopa Arkadianmäen poliittisissa tuiverruksissa. Yrittäminen kävi voimille ja Reino joutui syvälle itsetutkiskelun viidakkoon. Viimeiset vuodet uutterana, mutta myös merkittävänä välillisten verojen maksajana hän tsemppasi ja ideoi muille menestystä.
Reino oli loputon käytännön järjestelijä tuomaan intoa ja yrittämisen halua työntekijöilleen kasvattaen heitä ymmärtämään tämän maailman pyrkyryys ja kova peli paikasta auringossa. Reino tiesi, mistä puhui ja kaikki ihmiset hänen ympärillään pitivät ja tulivat hyvin toimeen hänen kanssaan.
Reino antoi haastetta läheisilleen oivaltajana ja asioiden ymmärtäjänä.
>>>
__
120506

Vastaukset 52
Vanhimmat
Koskettavat tarinat, todellisesta elämästä?
Näinkö luonnehdit omaa avaustasi?
Kolmas satutarina on varmasti oma harhainen kuvaelma itsestäsi. Olisit halunnut olla tuollainen ja Arkadianmäellekin olet yrittänyt keräten muutamia ääniä.
Jos koet harhaisuutta, on tässä juuri Sinulle se oikea foorumi!
Totta - kun avaaja ylistää omaa avaustaan kuten tässä, niin onhan se selvä merkki syrjäytymisestä: ei ole keskustelukumppania ja tuollainen oma kehukin lämmittää.
Oletko harhainen? Miten olisi mielenterveystoimisto ja apu sieltä? Kommenttisi ovat outoja ja sekavia - oletko kamoissa?
Onneksi keskuudessamme on suurin suomalainen, Keravanjoen suurin älykkömme eli Paavo Väyrynen, jonka älykkyyden ja kansantanhujen valovoima antaa meille kaikille voimaa äänestää häntä tulevissa presidentinvaaleissa.
Kolme tarinaa, jotka sopivat hyvin myös tyyppisuomalaisiin, jotka ovat niitä maan hiljaisia, jotka tuovat lopulta aidon suomalaisidentiteetin kansakunnallemme.
Ilkka Luoma ja Paavo Väyrynen ovat tyyppiesimerkkejä suomalaisista jotka ovat maan hiljaisia nukkuessaan.
Sitten he tuovat todellisen identiteettinsä meidän ihailtavaksemme.
Näinköhän Paavo saa kerättyä 20 000 kannatuskorttia?
Peilaatko keksimiäsi tarinoita itseesi? Haluaisit olla joku fiktiivisistä henkilöistä, joilla on sinulta puuttuva sivistystaso ja työura`?
Kohtahan lopetat maallisen vaelluksesi syöpäsi vuoksi.
SYÖPÄ TAPA !
Oletko jo hoidoissa? Diagnoosisi? Mielenterveystilanteesi? Yksinäisyys?
Ei kai oman avauksen kehuminen ja itsekeskustelu ihan tervettä ole
Samankaltaisia tarinoita arkisesta todellisuudesta löytynee tuhansia, mutta suurin osa jää pimentoon. Hyvä, että edes joitain avataan tänne asiapitoisen keskustelun piiriin.
Onpa sinulla kova tarve ylistää omaa kirjoitustasi.
Kaipaatko positiivista palautetta? Kun kukaan ei kehu teet sen itse.
Kaikki kunnossa?
Niin - eihän avaustasi kehu kuin sinä itse. Sinulla ei taida olla kaikki kunnossa.
Hyvä ajankohtainen avaus; toivotaan vastaavia tosielämän kirjoituksia enemmän.
Jo sulla on asiat huonosti: keksit satutarinoita ja sitten kehut niitä anona.
Hän taitaa peilata itseään fikitiivisiin kertomuksiin, mikä on tyypillistä vanhuksille, kun hän etsiin tarkoitusta elämälleen. Moni huijaa itseään, koska haaveet eivät ole toteutuneet ja "juna meni jo".
Kuinka huonosti sinulla nyt menee? Tässä foorumi, voit avautua ja näin saatat saada henkistä tukea mahdolliseen ahdinkoosi.
Näihin avauksiin on hyvä integroitua.
Sillä menee hyvin huonosti: lopun lähestysessä hän tekee inventaariota elämääänsä, joka on pelkkää tyhjää. Siksi pitää keksiä.
Kolme kosketusta.
Ja luulottelet itse olevasi yksi noista sepustuksistasi.
Monille niin tuttua, keskusteluketjussa jo paljon hätää kärsiviä!
Vain itse olet. Kommenteista löytyy hyvät perustelut.
Elämäntarinoita on usein surullista lukea.
Niitä huomaa täällä kommentoinneissa; surullisia kohtaloita, yksinäisyyttä - hylkimistä epäkelpoina yhteiskuntaamme kuin työttöminä ja unohdettuina.
Näin on - keksit itse tarinoita ja sitten hypettelet niitä omakehuin.
Olethan juuri se, mistä kirjoitit: turhake ilman palkkatyötä ja nyt ns kansaneläkkeellä.
Nyt mietit viimeisllä viikoillasi mikä meni elämässäsi vikaan.
Näiden kolmen elämänkohtalon "kavereita" on paljon, hyvin paljon - osa hyvinkin hiljaisia.
Jokainen on laulun arvoinen.
Älä selitä. Keksittyjä tarinoitasi.
Aihe hyvin ajankohtainen. Nyt asiaan liittyviä kommentteja ja tarinoita. Älämölöt voisivat kunnioittaa hätää kärsivien eloa ja pysyä täältä poissa.
Sinulle, koska loppusi on lähellä syöpäsi vuoksi.
Itse keksimissä sepustuksissasi uskottelet olevasi joku noista.
Nämä kolme tarinaa ovat tosia, ja ne liittyvät aikansa vaikuttaneisiin ihmisiin. Nimet muutettuina, säilyttääksemme yksityisyyden suojan elossa olevia sukulaisia ajatellen.
Tosia olivat tarinat Tapio Rautavaarankin lauluissa. Ehdottomasti. Sama pätee Irwin Goodmaninkin biiseihin.
Juu - yhtä totta kuin joulupukki, pääsiäispupu ja hammaspeikko.
Kerro mikä sepustuksistasi kuvaa itseäsi? Veikkaan fiktiivipersoonaa, joka olisi kelvannut Arkadianmäelle ja oli menestynyt yrittäjä sekä myyntimies.
Eduskuntaan olet turhaan yrittänyt monta kertaa, yrittäjä olet muka ollut vaikka veroja tuskin olet maksanut. Se paljastui tasaeläke -itkuvirressäsi.
Kyllä - Rautavaaran kappale Korttipakka päättyy näin:
"Kuten huomaatte, herra sotatuomari, korttipakka on minulle Raamattu, almanakka ja rukouskirja
Hyvät kuulijat, tämä tarina on tosi!"
....kertoi patologinen valehtelija.
Irwin Goodmanin St Pauli ja Reeperbaan on sekin täyttä totta. Sen todistaa paikalla ollut Vexi Salmi.
Aika voimakas ilmaus Tapiosta!
Ymmärsit tahallasi väärin. Tapioista ei ole kysymys vaan...
Herätti ajattelemaan. Entä Sinä?
Minä menin nukkumaan kun idioottimaiset hörhöjutut alkoivat väsyttää.
Nukutko suruusi?
Entä vatsasyöpäsi?
Välillä tavallisen ihmisen arki-inhimillisyyttä.
Koskettavaa arjesta; Kiitos - Suuri Kiitos!
Itseäsi kiittelet - aika noloa, mutta sallitua.
Ilkka Luoman varmaan kannattaisi taistella itselleen hiukan järjen valoa.
Mikä tarkoitus näillä satutarinoilla on?
Trollikirjoitus
"Rajoitettu ydinasesota
ilkka.luoma
2023-08-03 11:14:31"
ELIMINOITU!!!