Onko normaalia että kun syö kaksi pitsapalaa tuntee olevansa lihava ja poistaa rasvoja pitsan päältä paperilla, urheilen joka päivä ja olen tottunut syömään terveelisesti. Jos mibä syön epäterveelisesti ajattelen heti että nyt lihon tai ompa tämä rasvaista mutta vanhempani syövöt todella usen roskaruokaa eivötkä tiesä etten hakua syödä sitä sanon ettei tee mieli mutten voi hallita itseäni minun on oakko syödä se pitsapala jos toinenkin. Haluaisin sen loppuvan, en halua syödä epäterveelisesti. Käyn siis noin joka päivä vieläpä lenkillä ja treenaan vatsalihaksi ja teen punneruksia. Mutta ajattelen silti että olen lihava, tai en ainakaan laiha ,koska minua on kiusattu koko kouluaikani syrjimällä ja puhumalla pahaa. Ei semmoiseen edes voi puuttua sillä ei ole todisteita mutta mitä väliä. Kuitenkin he ovat sanoneet että olen lihava ja se saattaakin olla totta tai ainakin oli. En harrastanut mitään noin 4vuoteen ja noin puolivuotta sitten aloitin lenkkeilyn ja siitä noin 4kk aloiitin vatsat ja punnerukset olen tällähetkellä 47kg pitsapalojen jälkeen ja tuntuu että olen lihava mitä mieltä? Ja pituutta minulla on siis 160cm ja olen tyttö
Oletko koskaan miettinyt oletko oikean muotoinen minä olen ja haluan kuulla teidän mielipiteet
Anonyymi-ap
2
251
Vastaukset
- Anonyymi
Et kyllä ole lihava noilla mitoilla, jotka kerroit.
Kuka sen määrittelee, onko joku oikean muotoinen vai ei?
Olisi hyvä, jos osaisi olla itse tyytyväinen itseensä ja muotoihinsa.
Ei tarvitse ajatella, mitä muut ajattelee mahdollisesti.
Kun hyväksyy itsensä omana itsenään, on elämä paljon helpompaa.
Sinäkin olet ihan hyvä sellaisena kuin olet, usko vaan. Painoindeksisi on 18 eli olet hoikka. Suhteesi ruokaan tuntuu neuroottiselta, varo että et sairastu anoreksiaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741370Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv44595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot133586Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547