Ero, omaisuuden jako ja verottaja

Ehkä vähän väärä palsta tälle, mutta onhan tässä puitu tuota Koivujenkin eroa. Jäin itseasiassa juuri tuon tilanteen takia pohtimaan seuraavaa ja mietin, että osaakohan kukaan sanoa asiaan mitään.

Eli siis jos ajatellaan tilanne, että pariskunta, jolla ei ole avioehtoa eroaa ja omaisuutta on reilusti. Lain mukaanhan sen omaisuuden jaon saa hoitaa oman sopimuksen mukaan, vaikka ei avioehtoa olisi. Vaan mitenkä mahtaa käytännössä käydä, jos avioehdottomassa tilanteessa omaisuus jaettaisiinkin jotenkin muuten kuin noin about 50/50, iskeekö väliin heti verottaja lahjaverovaateineen? Onko kenelläkään kokemusta? Itselläni on kokemusta sen verran, että olen aikanaan suostunut erotteluun niin, että omistamamme talo siirtyi toiselle osapuolelle velkaosuudellani, eli siis hän sai talon ja minä olin velaton. Tuolloin jaoksi tuli suurinpiirtein 70/30 ja lakimies sanoi heti tuosta hänelle puhuessamme, että tuosta tulee menemään lahjavero. No minä olin onneksi ollut kaukaa viisas ja tullut ilmoittaneeksi verottajalle omistussuhteen 70/30 silleen sopivasti etukäteen ja pyytänyt muutoksia verotuksen ym. ym. Lakimies totesi, että harva hoitaa noita kuntoon ja sitten tosiaan pätkähtää lahjaverot pääälle. Pitäneekö tuo paikkansa?
31390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Sama tietysti myös kääntäen, että jos on avioehto ja sitten tekisikin sille toiselle osapuolelle kovin hövelin sopimuksen siitä ehdosta ohi, niin olisiko verottaja pikaisesti vonkaamassa omaa osuuttaan?

Äänestä
  • Tässä korkeimman hallito-oikeuden päätös ennakkoratkaisuun tasingosta luopumisen verotuksesta.

    KHO 2014:135
    "Puolisoiden A:n ja B:n avioeron johdosta laatimassa osituskirjaluonnoksessa olevan laskennallisen osituksen mukaan A:lla olisi oikeus saada avio-oikeuden perusteella tasinkoa B:n omaisuudesta avioero-osituksessa. Puolisot A ja B olivat pyytäneet ennakkoratkaisua siitä, saako B lahjan, jos A luopuu kokonaan vaatimasta avio-oikeuteen perustuvaa tasinkoa B:ltä avioero-osituksessa. Verohallinto selitti ennakkoratkaisunaan, että A:n luopuessa vaatimasta avio-oikeuteen perustuvaa tasinkoa avioero-osituksessa B:n ei katsota saaneen verotettavaa lahjaa A:lta."

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tässä korkeimman hallito-oikeuden päätös ennakkoratkaisuun tasingosta luopumisen verotuksesta.

    KHO 2014:135
    "Puolisoiden A:n ja B:n avioeron johdosta laatimassa osituskirjaluonnoksessa olevan laskennallisen osituksen mukaan A:lla olisi oikeus saada avio-oikeuden perusteella tasinkoa B:n omaisuudesta avioero-osituksessa. Puolisot A ja B olivat pyytäneet ennakkoratkaisua siitä, saako B lahjan, jos A luopuu kokonaan vaatimasta avio-oikeuteen perustuvaa tasinkoa B:ltä avioero-osituksessa. Verohallinto selitti ennakkoratkaisunaan, että A:n luopuessa vaatimasta avio-oikeuteen perustuvaa tasinkoa avioero-osituksessa B:n ei katsota saaneen verotettavaa lahjaa A:lta."

    Ja summa, josta puhutaan oli? Ja mikä oli itse tilanne? Ja millaisesta omaisuudesta puhuttiin?

    Äänestä

koivuhalkoja ei saa ikinä syödä tai polttaa

Äänestä

Tasingosta saa puoliso luopua ilman veroseuraamuksia. Samoin tietenkin toisin päinkin, eli saa maksaa ylimääräistä ilman lahjaveroa saajalleen.

Äänestä

Minilex sanoo, seuraavaa: " Lahjana voidaan verottaa puolisoiden välisiä ylimääräisiä, osituksen piiriin kuulumattomia omaisuuden luovutuksia. Esimerkiksi ylimääräinen tasinko voi olla lahjana verotettavaa. Osituksessa avioliiton aikana enemmän omaisuutta omistanut puoliso joutuu antamaan tasinkoa vähemmän omistavalle puolisolle, jotta puolisoiden omaisuus saadaan tasattua. Tasinkona voidaan luovuttaa verovapaasti vain se määrä, joka laskennallisesti riittää tasaamaan puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden. Ylimenevää osaa voidaan arvioida lahjana ja se on lahjaverotuksen alaista normaalien lahjaverotusta koskevien sääntöjen mukaisesti. Verovapaan osituksen tulee siis noudattaa sen laissa säädettyä kulkua. Tasingon maksuun voidaan käyttää myös avio-oikeuden ulkopuolista varallisuutta ilman veroseuraamuksia, kunhan tasingon määrä on oikea." Eli riski tosiaan on olemassa, jos ei ole tarkkana.

https://www.minilex.fi/a/ositus-ja-lahjavero

Äänestä
  • Hmm ... heti tuli kaksi vastakkaista vastausta. Tässä kuitenkin on ihan pätevä linkki, että pitäsikö tämän puoleen sitten kallistua. Itselläkin kuitenkin oli silloin aikanaan ihan juurikin eroihin ja osituksiin erikoistunut juristi tuota ositusta tekemässä ja oli nimenomaan sen isomman osuuden saaneen osapuolen valkaama (tarkoituksella).

    Äänestä

Nainen yleensä tekee tilin erotessaan , mies maksaa siitä minkä olisi voinut ostaa kadulta . Joten kallista lempeä .

Äänestä
  • Se nyt ihan oma valinta, että millaisen naiset valkaa.

    Äänestä

Me "omistimme" 50/50 talon exäni kanssa. Hän oli siitä ostanut puolet minulta, mutta koska talon omisti enimmäkseen vielä pankki, meni homma niin että ex lunasti mut ulos talosta tietyllä summalla. Joka oli melko pieni summa koko talon arvoon nähden.

Ja minun velkaosuus tietysti kuitattiin pois tässä summassa huomioiden.

Irtaimisto jaettiin keskenään, minä tosin jätin lähes kaiken hänelle. Nekin mitä olin ostanut jo ennen häntä. Otin sängyn mukaani ja vaatteeni, petivaatteita, verhoja ja vähän astioita. Kissat oli mun joten ne lähti mulle.

Kaikki muu jäi hälle. Tein tappiota erossa, jos rahassa lasketaan. Mutta hyvä mies ne sai mitä sai. Vaikka exä onkin. Ei kaduta.

Äänestä
  • Kaikki sellainen irtain mitä ei ole mihinkään rekistereihin merkitty, niin sehän on halutessaan (ja kyetessään hyvin helppo jakaa). Jos ei kukaaa mene mihinkään ilmoittamaan, että siellä on jätetty toiselle antiikkihuomekaluja, ilman että niitä on mitenkään eritelty, niin eihän se mistään ilmi käy. Auto ja kiinteistöt ja osakkeet ja rahat ovat eri juttu. Tai rahaakin on tietenkin helppo siirtää, jos se on ajoissa käteiseksi keploteltu.

    Mä en usko, että esim. verottajaa kiinnostaa tavalliset sängyt ja verhot ja astiat. En muista onko se jo viimein ihan viralliseksi ohjeeksi tunnustettu, mutta verottajaahan ei juuri kiinnosta isommin selvitellä mitään kolmeakymmentätuhatta pienempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaikki sellainen irtain mitä ei ole mihinkään rekistereihin merkitty, niin sehän on halutessaan (ja kyetessään hyvin helppo jakaa). Jos ei kukaaa mene mihinkään ilmoittamaan, että siellä on jätetty toiselle antiikkihuomekaluja, ilman että niitä on mitenkään eritelty, niin eihän se mistään ilmi käy. Auto ja kiinteistöt ja osakkeet ja rahat ovat eri juttu. Tai rahaakin on tietenkin helppo siirtää, jos se on ajoissa käteiseksi keploteltu.

    Mä en usko, että esim. verottajaa kiinnostaa tavalliset sängyt ja verhot ja astiat. En muista onko se jo viimein ihan viralliseksi ohjeeksi tunnustettu, mutta verottajaahan ei juuri kiinnosta isommin selvitellä mitään kolmeakymmentätuhatta pienempää.

    Eipä meiltä verottaja kysellyt mistään mitään. Pankinjohtaja sattui olemaan tuomarikin koulutukseltaan, niin hallitsi lakiasit.

    Itse en kuitenkaan naimisiin enää mene, mitä omaisuutta jää ne menköön lapsillemme. Niin minun kun avopuolisonkin.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    No ei kysellyt meiltäkään, mutta olin tosiaan tuon homman jo hoitanut, eli ne viralliset omistusosuudet ajoissa muuttanut ja muutokset hakenut ja saanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No ei kysellyt meiltäkään, mutta olin tosiaan tuon homman jo hoitanut, eli ne viralliset omistusosuudet ajoissa muuttanut ja muutokset hakenut ja saanut.

    Juu. Te ilmeisesti omistitte sen eli velaton kiinteistö?

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Juu. Te ilmeisesti omistitte sen eli velaton kiinteistö?

    Ei kun luinkin uudestaan aloituksen, velkaosuutta oli. Ok.

    Itse en muista juuri mitään koko prosessista, olin jonkinlaisessa eroshokissa vielä silloin.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Juu. Te ilmeisesti omistitte sen eli velaton kiinteistö?

    Ei se täysin velaton ollut, mutta oli sillä reilusti arvoa.

    1Äänestä

Voi hyvinkin iskeä. Verottaja haluaa osansa ja jos jako menee epätasaisesti voi tosiaankin paiskata lahjaverolla niin kannattaa hoitaa ne erot ihan sen mukaan kuin laki sanoo.

-harmiseikirj-

Äänestä

Voisin kuvitella, että jos toinen pystyy osituksessa selvittämään, että on maksanut talosta enemmän ennen eroa, vois sen pistää vaikka just 70/30, eikä isomman osuuden ottajalle tule lahjaveroa, eikä 30 %;n päällekään, jos toinen maksaa sen toiselle.

Itse makselin meillä kulut ehkä noin 80%;sti ja rakentelin mökin remontit omin kätösin, joten saatiin sovittua aikahyvin, eikä tullut veroja...summat oli kai niin pieniä. Mä sit makselin osituksen jne.

Mutta eipähän ne erot ikinä halpoja ole...onneks on jo hoidettu, eikä toista tule...siis avioliittoa. 🤣

Äänestä
  • Meillä tuollaisen osottaminen olis ollut kyllä likipitäen mahdotonta, ilman asiakirjojen väärentämistä. 😀

    Paljon helpompaa oli, kun ilmotti verottajalle, että asia oli alunperin heillä väärin merkitty 50/50. Eivät kyselleet mitään sen perään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Meillä tuollaisen osottaminen olis ollut kyllä likipitäen mahdotonta, ilman asiakirjojen väärentämistä. 😀

    Paljon helpompaa oli, kun ilmotti verottajalle, että asia oli alunperin heillä väärin merkitty 50/50. Eivät kyselleet mitään sen perään.

    Tjaa? Kyllä minunkin piti odotella, että mikä ratkaisu verottajalta tulee. Osituspaperissa oli eroteltu tulot noin 11 vuodelta per nenä ja lisäksi asuntolaina meni mun tililtä aina suoraveloituksena. Aika selkeää...

    Lahjaverohan menisi, jos verottaja näkee siinä lahjoitusta...mutta jos se nähdään ao. henkilön hankkimaksi, niin mitäs lahjaa se on?

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    Niin ja exä halusi, että lapsille jäisi tämä talo eron jälkeen virlä, enkä itse aikonut ottaa lainaa. Hyvä olikin, etten ottanut. Nyt oisin saanut roppakaupalla persnettoa.

    2014 tää talo ois ehkä ollut vielä satkutonnin hintainen, nyt tuskin enää 70 tonttua...ajat on kovat...myyjille.

    En nyt taas tajua mistä tikusta yrität tällä kertaa vääntää jotain kiistaa.

    Meillä ei tarvinut vaivautua näkemään tuollaista vaivaa. Ei ollut yhtään ainoaa laskelmaa, kun ei ollut mitään laskettavaa. Olishan siitä tietysti vinut saada vaikeaa ja juuri tuotahan se meidän juristi oli suunnitellut alkavansa tekemään ja halusi tietoja laskelmiin ja että laatii ne paperit. Vaan kun ei ollut mitään laatimista, vaan verottaja oli hoitettu jo. Sen kun tehtiin kaupat ja kannat vastakkain. 🙂

    Joo, PK- seudulla nyt saadaan kaikelle aikaiseksi aika käsittämättömiäkin hintoja. En tiedä yhtään vieläkö eksäni asuu siinä talossa, vai onko myynyt ajoissa. Mä asustelen itse nykyään ihan eri puolella, eikä mulla ole tonne mitää hinkua. En alunperinkään halunnut muuttaa koko taloon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No mä vaan jaan oman kokemuksen. 😄

    Meillä Osuuspankin juristi sanoi, että jos toinen ei ota sitä omaa hälle kuuluvaa puolikastaan, on riskinä, että verottaja näkee sen lahjoituksena toiselta.
    Mutta kun se oli kirjattu minun suurimmaksi osakseen hankkimaksi, ilmeisesti se riitti verottajalle selitykseksi, eikä lahjaveroa tullut.

    Mulle on aivan sama miten muut sumplii hommat, mutta täällä toimittiin kuten sanoin. 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Joo, PK- seudulla nyt saadaan kaikelle aikaiseksi aika käsittämättömiäkin hintoja. En tiedä yhtään vieläkö eksäni asuu siinä talossa, vai onko myynyt ajoissa. Mä asustelen itse nykyään ihan eri puolella, eikä mulla ole tonne mitää hinkua. En alunperinkään halunnut muuttaa koko taloon.

    Markkinoiden mukaan ne menee... tään talon hinnslla ei sais Pk-seudulta edes homeista yksiöä. 🤣

    Naapurin talokin meni ilmaiseksi. 120-140 neliötä omakotitalo, 1980-luvulta, tiilitalo, 830 m2 tontilla, vesikatto vaihdettu 2018, ilmavesilämpöpumppu, aurinkopaneelit, salaojat laitettu. 110 k€... 🙄

    En mäkään tätä enää ottais...ihan liian iso luukku yhdelle ukolle, mutta asustellaan nyt... voipahan vippailla avarammin...ei tila lopu heti kesken. 😁

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    No mä vaan jaan oman kokemuksen. 😄

    Meillä Osuuspankin juristi sanoi, että jos toinen ei ota sitä omaa hälle kuuluvaa puolikastaan, on riskinä, että verottaja näkee sen lahjoituksena toiselta.
    Mutta kun se oli kirjattu minun suurimmaksi osakseen hankkimaksi, ilmeisesti se riitti verottajalle selitykseksi, eikä lahjaveroa tullut.

    Mulle on aivan sama miten muut sumplii hommat, mutta täällä toimittiin kuten sanoin. 😁

    Juuri noin. Tuo se riski tosiaan sen mukaan on, mitä meillekin sanottiin. Juristi tosiaan ehti siinä jo paljon selittämään, että mitä kaikkea pitää laskea ja mitä tietoja kaivaa esiin jne. Me oltiin jo ihan valmiina alkaa niitä kaivamaan ja molemmat sillä mielellä, että tästä tulikin v.tunmoinen urakka. Jos en mä olis tajunnut kysyä sillon, että alkaako ne tosiaan siitä vääntämään, vaikka se niille ilmotettu ja verottajan papereihin painettu omistussuhde on 70/30. Ite mietin, että viitsinkö kysyä tyhmiä, kun kai se nyt tietää, mutta siis meidän lainahan oli virallisesti 50/50, eli eihän hän voinut tietää ilman niitä verottajan papereiden näkemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No meillä ois sit verottajan papereiden mukaan mennyt 100/0. Mutta ei sekään kuulemma riitä. Toinen voi maksaa lainanlyhennykset, mut toinen vaikka sähköt jne...

    Näin jälkeenpäin mä vähän harmittelen exän hommaa. Se ei hinkuillut tosiaankaan töihin, mutta saattaa näkyä eläkkeissä. Meni töihin vasta kun erottiin, kun oli pakko. Siinä tais jäädä 9 vuotta eläkemaksuja likipitäin maksamatta mistään....joskus hälle koetinsitä sanoa, mutta olihan se helpompaa tavallaan olla kotona...🙄

    Äänestä

Kun ja jos erehdyt menemään naimisiin (ilman avioehtoa) niin tarkoittaa se sitä, että kaikki omaisuutesi on sen jälkeen avio-oikeuden alaista, eli käytännössä yhteistä aviokumppanisi kanssa. Ja sama toisin päin.

Sitten kun tulee ero tai kuolema, niin avio-oikeus toteutetaan käytännössä jakamalla molempien omaisuus tasan molemmille (tai kuolema-tapauksessa tasan leskelle ja kuolleen puolison perillisille). Tätä kutsutaan ositukseksi.

Osituksessa saatu tasinko on siten verovapaata.

Eli jos olet täysin p.a. ja vanha vaimosi kuolee 10 miljoonan omaisuuden kanssa, saat tasinkona 5 miljoonan arvosta omaisuutta verotta. Ja jos olette vielä lapsettomia, niin perit ne loputkin 5 miljoonaa, mutta niistä joutuu maksamaan perintöverot.

Minä olen teille aina sanonut, että ottakaa vanha rikas muija :)

-keinovaginamies-

Äänestä
  • Tuohan on kaikki lopulta ihan neuvottelu ja sopimuskysymys :)

    Äänestä

  • Jos taas sinulla on 5 miljoonaa ja puolisolla 5 miljoonaa, et saa mitään ja lapset saa 5 miljoonaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ehkä vähän väärä palsta tälle, mutta onhan tässä puitu tuota Koivujenkin eroa. Jäin itseasiassa juuri tuon tilanteen takia pohtimaan seuraavaa ja mietin, että osaakohan kukaan sanoa asiaan mitään.

Eli siis jos ajatellaan tilanne, että pariskunta, jolla ei ole avioehtoa eroaa ja omaisuutta on reilusti. Lain mukaanhan sen omaisuuden jaon saa hoitaa oman sopimuksen mukaan, vaikka ei avioehtoa olisi. Vaan mitenkä mahtaa käytännössä käydä, jos avioehdottomassa tilanteessa omaisuus jaettaisiinkin jotenkin muuten kuin noin about 50/50, iskeekö väliin heti verottaja lahjaverovaateineen? Onko kenelläkään kokemusta? Itselläni on kokemusta sen verran, että olen aikanaan suostunut erotteluun niin, että omistamamme talo siirtyi toiselle osapuolelle velkaosuudellani, eli siis hän sai talon ja minä olin velaton. Tuolloin jaoksi tuli suurinpiirtein 70/30 ja lakimies sanoi heti tuosta hänelle puhuessamme, että tuosta tulee menemään lahjavero. No minä olin onneksi ollut kaukaa viisas ja tullut ilmoittaneeksi verottajalle omistussuhteen 70/30 silleen sopivasti etukäteen ja pyytänyt muutoksia verotuksen ym. ym. Lakimies totesi, että harva hoitaa noita kuntoon ja sitten tosiaan pätkähtää lahjaverot pääälle. Pitäneekö tuo paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu