Nasa on mahdollisesti saanut palautettua Voyager 2 -luotaimen kadotetun yhteyden, kertovat useat mediat.
Toivo luotaimen tavoittamisesta heräsi “sydämensykettä” muistuttavan kaukaisen signaalin kantautuessa Nasan haaviin. Voyager 2 liikkuu yli 19 miljardin kilometrin päässä Maasta.
Yhteys Voyager 2:een katkesi vahingossa virheellisen komennon myötä, ja luotaimen tilasta ei ole saatu tietoja heinäkuun 21. päivänä lähetetyn komennon jälkeen.
NYT HAVAITTU signaali huomattiin Nasan mukaan osana avaruuden rutiinitarkkailua, kertoo Guardian. Avaruusjärjestön mukaan luotaimen tiedetään nyt edelleen lähettävän signaaleja ja olevan “hyvässä kunnossa”.
Voyager 2 palasi ruotuun
5
209
Vastaukset
- Anonyymi
Olemme olleet vuosikymmeniä väärässä Linnunradan muodosta, uusi tutkimus väittää.
tutkijat ovat havainneet, että useimmat galaksit noudattavat jotain kolmesta päämuodosta. Galaksi voi olla elliptinen, epäsäännöllinen tai kierteinen eli spiraalinen, ja valtaosassa tällaisista spiraaligalakseista on kaksi selkeää kierrehaaraa. Linnunrata, joka on niin sanottu sauvaspiraaligalaksi, tekee siihen kuitenkin poikkeuksen.
Perinteisessä Linnunradan kuvauksessa, kuten yllä olevassa kuvassa, voidaan nähdä neljä selkeää haaraa, jotka lähtevät tähtien muodostaman keskussauvan päistä. Näin ollen Linnunrata olisi aiheesta kirjoittavan Space.comin mukaan ”äärimmäisen harvinainen poikkeavuus”, jonka erikoisen rakenteen voisivat selittää erikoislaatuiset ominaisuudet.
Nyt tähtitieteilijöiden ryhmä esittää havaintoihinsa perustuen toista selitystä kotigalaksimme erikoisuudelle; perinteinen kuvaus Linnunradasta voi heidän mukaansa yksinkertaisesti olla virheellinen.- Anonyymi
Niinpä tutkijat käyttivät tätä nykyaikaista mittatietoa, joka voi kertoa aiempaa tarkemmin Linnunradan tähtien etäisyyksistä. Tähtien etäisyysdataa yhdistettiin ESA:n Gaia-avaruusteleskoopin keräämään dataan Linnunradan rakenteen määrittämiseksi. Tutkijat mainitsevat, että kartoituksessa auttoivat erityisesti niin sanotut OB-tähdet, jotka ovat tähdiksi poikkeuksellisen lyhytikäisiä. Ne eivät siis ehdi vaeltaa kovin pitkälle elinkaarensa aikana, mikä helpottaa galaksin rakenteen selvittämistä.
Tutkimuksensa perusteella tutkijat toteavat nyt Linnunradan olevan sauvaspiraaligalaksi, jonka tiheän keskuspullistuman päistä lähtee vain kaksi päähaaraa.
”KÄYTTÄEN HYVIN nuorten kappaleiden tarkkoja sijainteja esitämme ensimmäistä kertaa, että galaksillamme on useamman haaran muoto, joka koostuu kahdesta symmetrisestä haarasta”, tutkijat kirjoittavat.
Galaksin ytimestä lähtevät päähaarat ovat tutkimuksen mukaan Norma ja Perseus. Ne haarautuvat edelleen galaksin ulommissa osissa ja muodostavat pitkiä epäsäännöllisiä haaroja, jotka eivät ole yhteydessä galaksin keskuspullistumaan. Nämä haarat ovat voineet erkaantua päähaaroista esimerkiksi galaksien törmäyksissä, tutkijat sanovat.
- Anonyymi
Voyager 2 on romu!
- Anonyymi
Hmm.. joo Voyager 1 suuntaa ainakin tällähetkellä suoraan kohti Linnunradan ydintä, mutta se vasta romu on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 23514914
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m212267Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?401892- 1771375
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes981281- 281179
- 122938
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30912Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex81754Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80718