Äitini on nyt siinä kunnossa, että mielellään muistelee vanhoja.
Eli entisaikaan ei saanut sokeria eikä kahvia.
Liha tuotettiin itse kasvattamalla eläimiä, tai metsästettiin ja sitten kalastettiin.
Oli omat pellot, mistä sitten jotain tuli.
Ei ollut hampurilaisia ja pitsoja. Liha oli puhdasta, ei prosessoitua.
Eli entisaikaan ei saanut sokeria eikä kahvia.
Liha tuotettiin itse kasvattamalla eläimiä, tai metsästettiin ja sitten kalastettiin.
Oli omat pellot, mistä sitten jotain tuli.
Ei ollut hampurilaisia ja pitsoja. Liha oli puhdasta, ei prosessoitua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haja-asutusseuduilla talouksilla oli omiin tarpeisiin kasvimaat, juures- ja perunapellot. Heinillä, ohrilla, ja kauralla ruokittiin kotieläimet. Viljat (ohra, kaura ruis ja vehnä) kasvatettiin omassa pellossa, jyväsadot puitiin riihessä ja jauhettiin myllyssä, jauhoista leivottiin kotona leipää, piirakoita ja makeita. Marjat ja sienet kerättiin metsästä.
Kana tehtiin pihalta pöytään itse. En haluaisi tehdä sellaista, mieluummin haen kaupasta valmiin fileen.
Minä olen sellaisella dieetillä nyt kun on alipainoa ja väsymystä, eli proteiininpuutetta: en saa syödä mitään muuta kuin naudanlihaa muutamaan kuukauteen, vitamiinit ja kuidut vain pillereinä.
Oho, aika hurjaa.
Ei ollut energiajuomia, c-poretabletteja, d-vitamiini lisiä, hyvä kun jotain lääkettä sai.
Perjantaina alkoi kyyhkyn metsästyskausi. Eipä siinä kummosesti lihaa ole, mutta kun tarpeeksi monta ampuu.
Syksyllä saa taas hirvenlihaa. Ai että se on hyvää.
Lisäaineet, lannoitteet viljellessä, kemikaalit, sokerin korvikkeet, pastoröinti, hiilidioksiin säilytys, automatisointi, torjunta-aineet, ruuan tuonti ulkomailta, pitkälle kehitetty prosessointi.
Kuulostaako ruualtasi?
No kasvata omalla pellolla ja navetassa sitten ruokasi, vai eikö ole niitä no höh