Halla-ahon toteamukset ovat usein olleet aikaansa edellä, se on totta

Halla-aho esim. varoitti jo vuosia sitten Kiinan uhasta ja Venäjän energiariippuvuuden vaaroista, mutta varsinkin vasemmisto ei ottanut kuuleviin korviinsa - nyt ottaa.

Halla-aho yritti herätellä sekä EU:n että Suomen päättäjiä ruususen unesta välittömästi Venäjän Krimin valtauksen jälkeen, ei uskottu.

Edes Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei riittänyt herättämään kaikkia arvostelijoita. He uskottelivat, että Nord Stream -putkista olisi vielä joskus Euroopan kaasupulan pelastajaksi.

Nyt valtavirtaa ovat myös Halla-ahon aiemmat varoitukset Venäjän energiariippuvuuden vaaroista.

Halla-aho on jo vuosia sitten kuvannut myös Kiinan hienovaraista imperialismia.

"– Köyhien maiden on vaikea kieltäytyä rahasta ja investoinneista, mutta niillä on hintansa: poliittinen riippuvuus ja kiitollisuudenvelka. Kynnys kritisoida Kiinan tekemisiä kansainvälisissä elimissä, kuten YK:ssa, nousee sietämättömän korkeaksi. Samaa havaitsemme tietenkin suhteessa Venäjään."

Halla-aho on ollut vuosikymmeniä oikeassa myös länsimaihin kehitysmaista kohdistuvan massasiirtolaisuuden seurauksista, jonka seuraukset näkyy pahiten Ruotsissa.

Punavihreitä poliitikkoja ottaa päähän kun he tietävät, että heillä ei ole ketään joka yltäisi älykkyydessä Halla-ahon tasolle.
22212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Huonon maahnmuuton suhteen ollut aina oikeassa, sehän suvakkeja veetuttaa.

Äänestä
  • Ja sitten haukutaan.

    Äänestä

  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😍 ­­­N­­­y­­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17972039F

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Halla-Aho on Suomen ykkösälykkö ja pitäisi ilman muuta valita presidentiksi

Äänestä
  • Sakari Puisto on toinen, mutta on aika näkymätön.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sakari Puisto on toinen, mutta on aika näkymätön.

    Eikö se ole somessa lainkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sakari Puisto on toinen, mutta on aika näkymätön.

    Campbridgen tohtori.

    Äänestä

  • Kela-tuet pois sulta vaan. Et varmaan ole koskaan ollut töissä.

    Äänestä

Halla-aho on ollu AINA oikeassa KAIKESSA!

Jos joku on eri mieltä: Missä väärässä?

Äänestä

Sanna Marin teki hienoa työtä, kun Suomesta tuli äkkiä sähkön suhteen omavarainen. Pörssisähkön hinta ollut jo negatiivinenkin.

Äänestä

Halla-ahon mukaan Kiina on ”systeeminen uhka” muulle maailmalle. Kiinan vaikutusvalta perustuu investointeihin, kehitysapuun ja vientiin. Kiina ei ole normaali markkinatalous, vaan sen jättiläisyritykset ovat poliittisen johdon ohjauksessa ja valvonnassa.

Äänestä

Järkimies on ilman muuta.

Äänestä

Tuppelo ajoi venäläisten viisumivapautta kuin käärmettä pyssyyn.

Äänestä

Minä varoitin jo 20 vuotta sitten energiariippuvuudesta Venäjästä, mutta kuka minua olisi kuunnellut, koska en ole tunnettu enkä merkittävä poliittinen henkilö.

Eikä tuo ole mitenkään vasemmiston syytä, Saksassa ihan oikeistolaiset ovat ajaneet esim. näitä kaasuputkia.

Mutta tarkoitus olikin sitoa Venäjä Eurooppaan taloudellisesti, mikä olikin ihan oikein. Mutta virhe oli siinä, että ei olisi pitänyt jättäytyä vain sen varaan. Saksassakin suljettiin melkein kaikki ydinvoimalat.

Eli ei tuo Hullu-uhon ns. viisaus mitenkään erikoista ole ollut, muutkin ovat asian jo aikaisemmin käsittäneet.

Äänestä
  • Kummasti ei vaan muut poliitikot ole varoitelleet tietyistä asioista jo aiemmin, kuin Halla-aho.

    Äänestä

Mikään noista ei ole puhemies Pula ahon Omasta suusta vaan lainattua tekstiä.

Eurottunut Pula Aho vain peesaa muita asiantuntijoita parinkymmenen vuoden ajalta.

Eipäs pukahtanut Nokian kiina kaupoista tavuakaan aikanaan.

Laitostui brysselissä ja sama jatkuu puhemiehenä.

Äänestä

Vasureilla ei ole älyä ajatella eteenpäin.

Äänestä

Niipä niin, oliko muuta 💩 tärkeää asiaa Persulla.

Äänestä

Vihreät varoittelivat energiariippuvuudesta Venäjään jo silloin kun Halla-aho opiskeli innolla kirkkoslaavia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Halla-aho esim. varoitti jo vuosia sitten Kiinan uhasta ja Venäjän energiariippuvuuden vaaroista, mutta varsinkin vasemmisto ei ottanut kuuleviin korviinsa - nyt ottaa.

Halla-aho yritti herätellä sekä EU:n että Suomen päättäjiä ruususen unesta välittömästi Venäjän Krimin valtauksen jälkeen, ei uskottu.

Edes Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei riittänyt herättämään kaikkia arvostelijoita. He uskottelivat, että Nord Stream -putkista olisi vielä joskus Euroopan kaasupulan pelastajaksi.

Nyt valtavirtaa ovat myös Halla-ahon aiemmat varoitukset Venäjän energiariippuvuuden vaaroista.

Halla-aho on jo vuosia sitten kuvannut myös Kiinan hienovaraista imperialismia.

"– Köyhien maiden on vaikea kieltäytyä rahasta ja investoinneista, mutta niillä on hintansa: poliittinen riippuvuus ja kiitollisuudenvelka. Kynnys kritisoida Kiinan tekemisiä kansainvälisissä elimissä, kuten YK:ssa, nousee sietämättömän korkeaksi. Samaa havaitsemme tietenkin suhteessa Venäjään."

Halla-aho on ollut vuosikymmeniä oikeassa myös länsimaihin kehitysmaista kohdistuvan massasiirtolaisuuden seurauksista, jonka seuraukset näkyy pahiten Ruotsissa.

Punavihreitä poliitikkoja ottaa päähän kun he tietävät, että heillä ei ole ketään joka yltäisi älykkyydessä Halla-ahon tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu