Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Resurssit loppuvat?

Anonyymi-ap

Outoa uutisointia ystävien keskuudesta.

"Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kansliapäällikkö Stian Jensen näyttää vihjanneen, että rauhan saavuttamiseksi ja täten Natoon pääsemiseksi Ukraina joutuu luovuttamaan osan maastaan Venäjälle. Jensen vihjasi, että aiheesta olisi jo keskusteltu Nato-jäsenten kesken.

- En sano, että näin täytyy tapahtua, mutta se voisi olla mahdollinen ratkaisu, Jensen oli sanonut Sky Newsin mukaan norjalaisen VG:n haastattelussa"

Tuohon tietoon kun lisätään venäläisten väite, jossa todetaan ukrainalaisten kuluttaneen hyökkäysvoimansa olemattomiin, tulee kuva jossa sota alkaa olla kohta rauhantekovaiheessa? Ukrainalla ei ole enää aikaa kuin kolme-neljä viikkoa jatkaa hyökkäystään ja saada takaisin mitä siinä ajassa saa.

Rauha on tietysti hyvä asia, se miten rauha tulisi voi jakaa mielipiteitä.

AV

37

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruplan arvo on pohjalukemissa. Sota loppuu kohta, kun Venulaisilla loppuu massi :p

      • Anonyymi

        Tuo olisi yksi hyvä lisäsyy rauhan saavuttamiselle, se vaikuttaako se menestykseen tai menetyksiin sotatantereella, siitä ei voi olla varma. Ihmisten elämä on kiristynyt koko maapallolla tuon sodan vuoksi, myös meidän suomalaisten. Sota on heijastunut korkojen nousussa, korot jatkavat vielä nousuaan, inflaatio ei näytä rauhoittumisen merkkejä.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä. Jokaisen tulee osallistua yhteisiin talkoisiin, että saadaan kitkettyä natsismi Venäjältä.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Sitä on kai nyt yritetty, melko kehnoin tuloksin?
        Apu Ukrainalle on ollut säälittävällä tasolla.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä on kai nyt yritetty, melko kehnoin tuloksin?
        Apu Ukrainalle on ollut säälittävällä tasolla.

        AV

        Apu on todellakin aivan liian vähäistä. Mutta onneksi talouspakotteet alkavat purra ja Venäjän köyhillä ei ole vara syödä kuin kaalia.

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Apu on todellakin aivan liian vähäistä. Mutta onneksi talouspakotteet alkavat purra ja Venäjän köyhillä ei ole vara syödä kuin kaalia.

        Onneksi meillä köyhät syövät leikkeitä, hyvän terveellisen ja tuoreen salaatin kera.
        Sosiaaliturvaa tulisi lisätä jos noin ei olisi.

        AV

      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Apu on todellakin aivan liian vähäistä. Mutta onneksi talouspakotteet alkavat purra ja Venäjän köyhillä ei ole vara syödä kuin kaalia.

        Onko Venäjällä köyhillä ollut koskaan tuon paremmin? Ei juurikaan. Vaan taitaa olla niin, että tämän pitäisi alkaa näkyä isojen kaupunkien asukkaille, jotta sillä olisi jotain väliä ja ei se vaikuta heille juuri näkyvän.

    • Anonyymi

      Kyllä mä muistan tollasia puhutun jo ihan sodan alustakin asti, että voi hyvin olla, että voivat joutua osan alueista luovuttamaan. Realismiahan se on, että tuo mahdollisuus on olemassa ja alusta saakkahan se mahdollisuus on yhtenä spekuloinnin aiheena ollut. Sinällään en siis itse näy tuossa kommentissa yhtään mitään uutta.

      Vaan tämäkin on asia, jonka tulee nähtäväksi aikanaan.

    • Kyllähän Suomikin joutui antamaan tyrannialle alueitaan...

      Mutta luultavasti Venäjä maksaa alueistaan jotka nyt vääryydellä ryöstää, enemmän kuin 39 ja 44.

      On jo oikeasti tehnyt sen...

      Venäjä tulee olemaan minun lastfni silmissä teeroristinen maa...

      • Anonyymi

        Asiassa ihmetyttää vain se miksi joutuisi antamaan?
        Neukuilla on miehet, panssarivaunut ja ammukset loppu, ollut jo puolivuotta.

        Länsimaiden tulisi antaa nyt suurta apua ja heti, kolme viikkoa on lyhyt aika saada jotain aikaiseksi. Tuon jälkeen tulee molemmille osapuolille haavojen nuolemistauko jossa räjäytellään satunaisesti ohjuksia ja muuta lentelevää toisen maaperällä. Innostus uuteen rynnistykseen ja rahankäyttöön voi olla kyseenalaista vuonna 2024.

        Niinpä... piyäis jsksaa venyä kuten slaavitkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiassa ihmetyttää vain se miksi joutuisi antamaan?
        Neukuilla on miehet, panssarivaunut ja ammukset loppu, ollut jo puolivuotta.

        Länsimaiden tulisi antaa nyt suurta apua ja heti, kolme viikkoa on lyhyt aika saada jotain aikaiseksi. Tuon jälkeen tulee molemmille osapuolille haavojen nuolemistauko jossa räjäytellään satunaisesti ohjuksia ja muuta lentelevää toisen maaperällä. Innostus uuteen rynnistykseen ja rahankäyttöön voi olla kyseenalaista vuonna 2024.

        AV

        Mistä sä sellasta olet keksinyt, että "Neukuilla on miehet, panssarivaunut ja ammukset loppu, ollut jo puolivuotta"? Me luetaan selvästi ihan eri uutisiaja kunnellaan eri juttuja, kun mä en ole kertaakaan törmännyt sellaseen väitteeseen. Olen nähnyt van kommentteja, että heillähän noita kaikki kyllä riittää, vaikkakin parhaat voimat on ehkä kulutettu. Että vähän vähemmän tarkkaa ja vanhempaa tavaraa on varastot täynnä ja miehiäkin haalitaan sieltä sun täältä ja populaahan kyllä riittää.

        Vaan kyllä, avun antaminen on luokattoman hidasta.

        Olen lukenut vain luotettavia lähteitä, kuten suomi24 sinkut palstaa.

        Ok. Eri lähteitä siis selvästi luemme. Mä olen lukenut paljon mm. läpensä puolueellista valtamediaa, enkä oo tollaseen törmännyt.

        Ei tarvitse lukea, jos on joksottimia. Suuri maa voi käyttää vaikka koko kansansa tai turvautua loppuun ajettuna ydinaseisiin, - mikä voi toimia pelotteena ja kaupankäyntivälineellä. Näin ollen sodan osapuoli voisi säilyttää kunniansa ja salaisten neuvottelujen päätöksellä valtaamalla maata. Krim, tuo unelmien niemi ja Ukrainan Sydänmaa, jota voimaton Venäjä halajaa.

        Vaan AV:n tietojen lähde on edelleen hämärän peitossa. Hån lukee kai jotain salaisia tietoja.

        Nyt Venäjältä loppuvat jo rahatkin, varma tieto tästä ketjusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan AV:n tietojen lähde on edelleen hämärän peitossa. Hån lukee kai jotain salaisia tietoja.

        "Šoigu väittää Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”
        Venäjän puolustusministeri väitti viranomaisille tiistaina Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”. Sergei Šoigu väittää sodan paljastaneen länsimaisten asejärjestelmien haavoittuvuuden. Samalla Venäjän armeija on puolustusministerin mukaan kumonnut myyttejä lännen ”sotilasstandardien paremmuudesta”."

        Eilisestä iltalehdestä luettua, siitä salaisesta lehdestä, jota kukaan ei pääse lukemaan ilman erityislupaa.

        Panssarivaunut loppuivat, iltasanomista.
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009528783.html

        Ruoka ja ammukset loppuvat.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2cabfecd-ee02-407e-a516-f2436622d786

        Nälkäisiä ovat, kohta olleet syömättä puolivuotta.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Asiassa ihmetyttää vain se miksi joutuisi antamaan?
        Neukuilla on miehet, panssarivaunut ja ammukset loppu, ollut jo puolivuotta.

        Länsimaiden tulisi antaa nyt suurta apua ja heti, kolme viikkoa on lyhyt aika saada jotain aikaiseksi. Tuon jälkeen tulee molemmille osapuolille haavojen nuolemistauko jossa räjäytellään satunaisesti ohjuksia ja muuta lentelevää toisen maaperällä. Innostus uuteen rynnistykseen ja rahankäyttöön voi olla kyseenalaista vuonna 2024.

        AV

        Silloin kun NL oli vielä olemassa, myös Ukraina kuului siihen. Sinun logiikallassi kyseessä on sisällissota. Miksi Suomi puuttuu toisten maiden sisällissotaan?

        Vähän tarkkuutta kirjoituksiin. 😜

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Šoigu väittää Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”
        Venäjän puolustusministeri väitti viranomaisille tiistaina Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”. Sergei Šoigu väittää sodan paljastaneen länsimaisten asejärjestelmien haavoittuvuuden. Samalla Venäjän armeija on puolustusministerin mukaan kumonnut myyttejä lännen ”sotilasstandardien paremmuudesta”."

        Eilisestä iltalehdestä luettua, siitä salaisesta lehdestä, jota kukaan ei pääse lukemaan ilman erityislupaa.

        Panssarivaunut loppuivat, iltasanomista.
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009528783.html

        Ruoka ja ammukset loppuvat.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2cabfecd-ee02-407e-a516-f2436622d786

        Nälkäisiä ovat, kohta olleet syömättä puolivuotta.

        AV

        Niin, että jos paraatikuntoiset vaunut ovat loppu ja paikallisesti jollain alueella huolto tökkii, niin kaikki on loppu. Kyllä nyt kannattaa ihan oikeasti opetella tuota lukemista, jos se noin heikolla tasolla on. Tai vaihtoehtoisesti kannattaa lukea edes pari sanaa otsikkoa pidemmälle. 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Šoigu väittää Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”
        Venäjän puolustusministeri väitti viranomaisille tiistaina Ukrainan taistelukyvyn olevan ”melkein lopussa”. Sergei Šoigu väittää sodan paljastaneen länsimaisten asejärjestelmien haavoittuvuuden. Samalla Venäjän armeija on puolustusministerin mukaan kumonnut myyttejä lännen ”sotilasstandardien paremmuudesta”."

        Eilisestä iltalehdestä luettua, siitä salaisesta lehdestä, jota kukaan ei pääse lukemaan ilman erityislupaa.

        Panssarivaunut loppuivat, iltasanomista.
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009528783.html

        Ruoka ja ammukset loppuvat.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2cabfecd-ee02-407e-a516-f2436622d786

        Nälkäisiä ovat, kohta olleet syömättä puolivuotta.

        AV

        Ja kun taisteluissa olevat miehet ovat väsyneitä, niin miehetkin on loppu. No siis joo, aika moni sanoo olevansa "ihan loppu", kun on väsynyt, mutta sillä on pikkuisen eri merkitys. En mä ole tajunnutkaan, että sun kielitaitosi on suomen osalta noin heikoissa kantimissa. Vai lieneekö tyhjää draaman kehittämistä lauseista, joissa ei ole mitään dramaattista? Sä voisit mennä tonne iltapäivälehtiin otsikoita keksimään, kun on tota dramatiikan tajua ja tarvetta.

        Oisko ollu tollanen Fingerporivaikutteinen heitto AV:ltä, toi et miehetki on ihan loppu ja ne vaunutki o ihan loppu ja kaput. Ohan niistä iso osa huollon tarpeessa, muttei ehkä ihan kaput. Just oli juttu, että jostain vaunualueelta oli puolet vanhoista vaunuista kadonnu, että ohan sielä vielä puolet jälellä. Ehkä niiston osat otettu niihin poisvietyihin mut pistävät traktoreista tilalle. Mies onneks korjautuu lepuuttamalla, vaik oliski ihan kaput.

    • No Ukrainasta olisi ollut jo pitkään kaikki loppu ilman muiden maiden avustuksia. Joten tavallaan tottahan tuo loppu oleminen on.

      Yksinään Ukrainaa tuskin enää olisi, vaikka siellä väkeä on rintamalle, niin ritsoilla ei sotaa käydä eikä nallipyssyillä.

      Pahaa pelkään ettei sopua synny ilman uusia Ukrainan rajoja. Venäläiset ei näytä perääntymisen merkkejä uupumuksesta huolimatta.

    • Anonyymi

      No eikä joudu luovuttamaan yhtään mitään

    • Anonyymi

      ” Rauha on tietysti hyvä asia, se miten rauha tulisi voi jakaa mielipiteitä.” Niin, sitä voi miettiä, että oletko esim juuri sinä se kirjeenvaihtaja, viestintäkomitean johtaja, lainsäätäjä tai vastaava joka näistä nyansseista päättää

    • Anonyymi

      Mikä olisi nyt kohtuullista?

    • Anonyymi

      Minusta tällainen myöntäminen Venäjän hyödyksi on huono vaihtoehto? Toimisi samalla heille esimerkkinä pyrkiä muilta naapureitaan valtaamaan maa- alaa lisää itselleen. Putin diktaattorina söisi vain kaviaaria lounaansa lisänä ja muut kärsisivät sotimisesta.

      Putinin vallan halulle pitää laittaa piste. Hänelle ei kannata antaa missään nimessä myöten missään, koska se on aina myös keino hänelle jatkaa saman toistamista, jotta vallan määrä kasvaa. Ahneuksissaan ei näe loppua muiden elon vaikeuttamiselle.

      Nyt keskittyy vain Neuvostoliiton aikaiseen historiaan vallan haluissaan. Suomikin on siksi riskivyöhykkeellä. Ja monet muut Ukrainan lisäksi. Putinille myöntyminen tarkoittaa Putinille vain vastapuolen heikkoutta, ei muuta. Siksi tällaista toimintaa ei pidä ymmärtää. Autoritaarinen tapa on kansalaisille haitaksi.

    • Anonyymi

      Jännää on se miten palstalaiset kommentoivat, ovat fiksuja mutta eivät taida ymmärtää aloituksen viestiä?
      Ukraina voisi voittaa, mutta ME emme sitä halua?
      Jos haluaisimme emme käyttäisi heitä vain tunteettomasti, auttaisimme pyyteettömästi.

      Palstalla on yleensä pelkkiä paskanjauhajia, ja sen kyllä huomaa.

      AV

      • Anonyymi

        Jos palstalla joku ei vielä olisi huomannut asiaa, keron sen.
        Venäjä on nyt voittamassa, Ukraina häviämässä.
        Voiko meihin, länsimaihin enää luottaa?

        AV

      • Anonyymi

        Jaa, no ainakin mä totesin ton jo tuolla ylempänä, mutta sovitaan nyt vaikka noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, no ainakin mä totesin ton jo tuolla ylempänä, mutta sovitaan nyt vaikka noin.

        Harmittaa vain Ukrainan kansa, toivottavasti meille ei käy samoin jos apua joskus tarvitsemme.
        Munatonta meininkiä, lasketaan omaa hyvää ja tapatetaan vierasta kansaa vaikka pystyisimme paljon paljon parempaan.
        Suorastaan häpeällistä.

        AV

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaa vain Ukrainan kansa, toivottavasti meille ei käy samoin jos apua joskus tarvitsemme.
        Munatonta meininkiä, lasketaan omaa hyvää ja tapatetaan vierasta kansaa vaikka pystyisimme paljon paljon parempaan.
        Suorastaan häpeällistä.

        AV

        Onhan se. Erityisen häpeällistä se mun mielestäni on heiltä, jotka nauttivat kyllä suojasta, mutta eivät ole enimmäisenä tulilinjalla. Ei se tietenkään meidän häpeäämme poista, että toiset ovat vielä munattomia.

      • Anonyymi

        Ukrainan kansaa on aina kusetettu ja vallanpitäjät haalineet taskuunsa täyteen, nyt siihen vain sisällytettiin sota mukaan. Zele olisi joutunut eroamaan Pandora juttujen vuoksi mutta keksi kanssarikollisen bidenin klaanin kanssa sytyttää sodan. Suomelle asian ei pitäisi kulua hevonvitun vertaa.

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaa vain Ukrainan kansa, toivottavasti meille ei käy samoin jos apua joskus tarvitsemme.
        Munatonta meininkiä, lasketaan omaa hyvää ja tapatetaan vierasta kansaa vaikka pystyisimme paljon paljon parempaan.
        Suorastaan häpeällistä.

        AV

        Esimerkiksi se, että niistä luvatusta miljoonasta tykistön ammuksesta on saatu toimitettua hyvä jos neljäsosa, on paitsi häpeälistä, niin myös ihan hiton huolestuttavaa. Ilmeisesti Euroopassa on oikeasti tuudittauduttu siihen luuloon, että nykysota olisi niin modernia, ettei siellä tollasia tarvita. Ottaen huomioon millanen Suomen oma puolustusstrategia on niin toi on TODELLA huolestuttavaa. Kyllähän meillä tykistöä on, mutta entäs ne ammukset?

        Ja siis tietenkin se panssarivaunu sotku oli nolo ja tuo lentokoneiden kanssa vetkuttelu tosi tökeröä, mutta se miten paljon niistä on hyötyä ylipäänsä, on vähän kyseenalaista. Tai ainakin tällä hetkellä näyttää, että olisko noista panssareista ratkaisevasti hyötyä, vaikka niitä olisi tuplasti tai triplasti tai vaikka nelinkertaisestikin. Mä en tiedä tuleeko näistä nyt väärä kuva, mutta jotenkin tuntuu, että se suurin ongelma on taktisessa osaamisessa ja sellasessa "läntisen sotastretegian osaamisessa". Se on tietenkin taas oma kysymyksensä, että toisiko se strategia kuinka paljon hyvää, mutta ainakaan se, että sekoitetaan sitä vanhaa neuvostoliittoa ja sitten läntistä, ei varmaankaan ole paras mahdollinen lopputulema.

        Varmaa on vain se ettei Venäjältä lopu panssarivaunut, eivät miehet, eivät ammukset.
        Sota käydään teknologisen ja sitä seuraavalla sodankäynnillä jossa on paljon tulivoimaa takana.

        Tuo maksaa maltaita, ja siihen länsimaat eivät taida olla valmiita?
        Tuon epäröinnin maksaa Ukrainan kansa. Herää jos tilanne ei muutu, ei heilläkään ole miehiä laittaa suden suuhun vain koska luottavat apuun, jota ei riittävästi tulisi.

        Voihan konflikti tietysti olla joillekin mahdollisuus tienata omaisuuksia, ja siksi sitä haluttaisiin pitkittää? Muuten touhussa ei ole mitään järkeä.

        En mä ole nähnyt missään tosissaan mitään muuta väitettävänkään. Lähinnä olen nähnyt spekulaatioita laadun heikentymisestä, mutta aina niissä on loppukaneettina ollut, että kokonaisuutena eivät taatusti lopu kesken. Ihan varmasti siellä siis korjaillaan jotain viime sodan aikaisia vaunuja, tai niistä nypitään osia, mutta loppumaan ne eivät pääse. Mä muistan nähneeni joskus luvun 30000 panssarivaunua jossain varastoituina. Voin muistaa tietenkin väärin, mutta jos tuo pitää paikkansa, niin eivät ne todellakaan ihan heti lopu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2354
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2054
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1873
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1648
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1446
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1380
    Aihe