Elämä kääntyy ehtoopuolelle 45 vuotiaana.

Väistämättä elämän loppu lähenee eikä ole enää mitään saavutettavaa 45v vuoden jälkeen. Jos ei ole parisuhteessa niin sitä ei sitten saa enää tai ainakin on todella vaikeaa löytää kumppania.
691284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Sitä odotellessa sitten. Tällä hetkellä elän parasta aikaa elämässäni ja mahtaako tämä tästä tuohon mennessä niin kovasti ehtiä muuttua. Ans kattoo nyt!

Äänestä

Olen eri mieltä. Tuossa iässä on jo koettu ne karikot ja pettymykset sekä valtavat onnentunteet.

Vaikka siis pariutuu "vanhoilla" päivillään, niin itse elämä on liukunut ohi.

>simiti<

Äänestä

Niin tai sitten vaan alkaakin se parempi ja onnellisempi puolisko elämästä se voi mennä niinkin sitä kun ei etukäteen voi tietää.😄.

Äänestä
  • Hyvää ei voi arvostaa ilman pettymyksiä. Johan on todettu suhteellisuusteoriakin. Tosin senkään valonnopeuden ylittämisen mshdottomuutta ei nykynäkemyksellä kumota, mutta voidaan kiertää.

    Nyt siis pohjautuu ihan tieteeseen, mikäli sinkku kertoo rientävänsä luoksesi valoakin nopeammin.

    Siitä tulikin mieleen. Jos haluaa tuumailla rauhassa, kannattaa mennä linnunratammme keskukseen Sagittarius A:n kiertoradalle.

    Kovan painovoiman vaikutuksesta jopa aika hidastuu. Siellä on aikaa ajatella.

    >simiti<

    Äänestä

Puhu itseksesi. 45-vuotiaana elämä on vasta lähtenyt kunnolla käyntiin.

Äänestä

Sellainen on ikäsyrjintää. Ei taida sultakaan onnistua sen paremmin kuin nykyiseltä hallitukseltakaan tuo syrjinnän nollatoleranssi. Vaikka näennäisesti siihen ollaan sitouduttu, niin esim. Perussuomalaisissa sitä tulkitaan edelleen omasta näkövinkkelistä ja saatetaan sanoa, ettei se ja se ole rasismia tai syrjintää. Tosin sitten itselle ja muille kaltaisilleen halutaan hyväksyntää ja sitä, että voi olla se mikä on niin kuin Riikka Purra Erika Vikmanin kappaleen "Syntisten pöytä" kautta halusi sanoa.

Äänestä

Ei se elämän lopun läheneminen 45-vuotiaana nyt väistämätöntä ole, mutta onhan se mahdollista. - Lapsuudenystäväni kuoli naimattomana 40-vuotiaana, isäni naimisissa 63-vuotiaana ja isän täti leskenä 98-vuotiaana. - Onneksi emme useimmiten tiedä etukäteen, koska viimeinen aamumme koittaa.

Äänestä
  • Näinhän se menee. Teholla maatessani ja koomasta herätettynä lekuri katsoi papereita, että timpalle puhutaan suoraan eikä vittuilla.

    Nämä paperit olivat 11vuoden takaisia varotuksia. Noh lääkäri sanoi suoraan että on ihme, että olet elossa.

    Tässä sitä vain hrngaillaan vaikka jo 3 alle 50 vuotiasta kaveria/naisystävää on mennyt.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Näinhän se menee. Teholla maatessani ja koomasta herätettynä lekuri katsoi papereita, että timpalle puhutaan suoraan eikä vittuilla.

    Nämä paperit olivat 11vuoden takaisia varotuksia. Noh lääkäri sanoi suoraan että on ihme, että olet elossa.

    Tässä sitä vain hrngaillaan vaikka jo 3 alle 50 vuotiasta kaveria/naisystävää on mennyt.

    >simiti<

    Ystävänikin sai aivo-selkäydinkuumeen 19-vuotiaana, oli muutaman päivän koomassa ja heräsi halvaantuneena. Hän eli vielä toisen puolikkaan elämäänsä kulkien pyörätuolilla.

    Äänestä

  • Xena-183 kirjoitti:

    Ystävänikin sai aivo-selkäydinkuumeen 19-vuotiaana, oli muutaman päivän koomassa ja heräsi halvaantuneena. Hän eli vielä toisen puolikkaan elämäänsä kulkien pyörätuolilla.

    Tuttua hommaa. Mutta minulla meni halvaus ohi. Ex nainenkin vain tuumasi, että mikäs pahan tappaisi.

    Kuitenkin halasi ja oli iloinen, että halvaukseni paranee edes joten kuten.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tuttua hommaa. Mutta minulla meni halvaus ohi. Ex nainenkin vain tuumasi, että mikäs pahan tappaisi.

    Kuitenkin halasi ja oli iloinen, että halvaukseni paranee edes joten kuten.

    >simiti<

    Varmasti hän oli iloinen. Ymmärrän.

    Äänestä

  • Se on kumma, että mitä pahempi ihminen ja mitä enemmän pahaa ja kärsimystä aiheuttaa muille, niin sitä vanhemmaksi saa elää, kuten putin ja hänen sotilas johtajansa.
    Jos olet kiltti ja hyvä ihminen, niin todennäköisesti kuolet nuorena, kuten monesti on saatu uutisista nähdä, että alle 25 vuotiaita kilttejä ihmisiä on kuollut tai sairastuneet vakavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se on kumma, että mitä pahempi ihminen ja mitä enemmän pahaa ja kärsimystä aiheuttaa muille, niin sitä vanhemmaksi saa elää, kuten putin ja hänen sotilas johtajansa.
    Jos olet kiltti ja hyvä ihminen, niin todennäköisesti kuolet nuorena, kuten monesti on saatu uutisista nähdä, että alle 25 vuotiaita kilttejä ihmisiä on kuollut tai sairastuneet vakavasti.

    Liian hyvä tälle maailmalle. Taivaan Isä ottaa luokseen.

    Äänestä

  • Vaikka omaan nykyisin muistiongelman niin yksi lääkärin tokaisu on jäänyt mieleen.

    Makasin teholla ja lekuri selasi papereita. Hetken päästä tokaisi kaikkien hämmästyksesi etteihän mun pitäisi olla edes elossa.

    Sanavalmiina kurjassakin tilanteessa totesin, että jos tämä on taivas, niin muutappa jesse tuo tippaliuos viiniksi.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vaikka omaan nykyisin muistiongelman niin yksi lääkärin tokaisu on jäänyt mieleen.

    Makasin teholla ja lekuri selasi papereita. Hetken päästä tokaisi kaikkien hämmästyksesi etteihän mun pitäisi olla edes elossa.

    Sanavalmiina kurjassakin tilanteessa totesin, että jos tämä on taivas, niin muutappa jesse tuo tippaliuos viiniksi.

    >simiti<

    Hurtti huumori oli varmaan parempi kuin itku, tuossa tilanteessa.

    Äänestä

  • Kun tehdään ihmisen teurastuslaki 66 vuotiaana, niin tietää tarkasti päivän kun viimeistään kuolee!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se on kumma, että mitä pahempi ihminen ja mitä enemmän pahaa ja kärsimystä aiheuttaa muille, niin sitä vanhemmaksi saa elää, kuten putin ja hänen sotilas johtajansa.
    Jos olet kiltti ja hyvä ihminen, niin todennäköisesti kuolet nuorena, kuten monesti on saatu uutisista nähdä, että alle 25 vuotiaita kilttejä ihmisiä on kuollut tai sairastuneet vakavasti.

    Kiltit ihmiset tappavat itsensä, etteivät ole vaivaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kiltit ihmiset tappavat itsensä, etteivät ole vaivaksi.

    Sellaisten kilttien ihmisten, joille tuollaista tulee edes mieleen, täytyisi itse pikimmiten hakeutua hoitoon tai päästä vaikka pakkohoitoon.

    Äänestä

Mulla on vielä matkaa 45:een, oon vasta 33.

Äänestä

45 vasta parempi elämä alkaa , eli toinen kierros , eli kumppani vaihtoon ja elämä uusiksi , siten mielenkiinto elämään säilyy ja uudet kokemukset takaavat pitkän iän .

Äänestä

Pitäiskö vetää vaan järjetön ralli päälle, niin loppusuora olisi lyhyempi jos enemmälti kyrsii?

Itse pidän seesteisestä eläkeläiselämästä :)

-keinovaginamies-

Äänestä
  • Meillä eläkeläisillä vain tuppaa olemaan kovin kiire koko ajan. Onneksi on se yksi hieno sana ja kaikki hymyilevät ymmärtävästi.

    Se on: "OHO".

    >simiti<

    Äänestä

Voihan sitä nyt aina alkaa presidenttivaalien ehdokkaaksi.

Äänestä

Mulla on 45-vuotiaana oikeus olla yhdessä vaikka 20-vuotiaan naisen kanssa.

Äänestä
  • Tuskin tulee onnistumaan nykymaailmassa, ellet ole miljonääri.

    Äänestä

  • Joskus kauan sitten, kun olin 45 vuotias, niin 17-vuotias lukiolainen piiritti minua. Mä mietin silloin, johtuikohan se rusketuksestani?? :D

    Jos sitä kiinnostusta nuorien naisten taholta mies on saadakseen, ei se lopu, vaikka ikää tulee lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tuskin tulee onnistumaan nykymaailmassa, ellet ole miljonääri.

    65vuotiaana onnistu jos olet miljardööri

    Äänestä

Ai että, ja silti vielä olis 40 vuotta jäljellä tahkottavaa. Saavuttaa voi vielä vaikka mitä. Tosin ei tietysti teillä masentuneilla tai terveytensä viinalla, tupakalla, liikkumattomuudella ja makkaralla tuhonneilla ole. Mut meill muilla on.

Äänestä
  • Ainut saavutettava asia on kaksi metriä multaa nokan päälle, valitettavasti.

    Äänestä

  • Lestat kirjoittaa tuollsisesta tuhoamisesta. Lestat itse rajoitteineen ovat vain niin kateellisia, sekä taikauskoisia.

    Mutta ei vaikuta mun eloon. Siinäpähän olette keskiajalla ruotsin lapissa.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ainut saavutettava asia on kaksi metriä multaa nokan päälle, valitettavasti.

    No se on totta vain sinun kohdallasi.
    Vierä viiskymppinen ei mieti multia.

    Äänestä

Kyllä se raja on kolmekymmentä.

Äänestä
  • 25 korkeintaan saa olla jos löydän ensirakkauden vasta 40-vuotiaana.

    Äänestä

Elämä lähenee loppuaan kohti joka päivä, joka tunti, joka sekunti. Ei aikaa voi pysäyttää, mutta ajasta voi pyrkiä ottamaan irti sen parhaimman. Ei elämä pääty johonkin tiettyyn ikään. Elämä päättyy sitten, kun ihminen ottaa viimeisen henkäyksen ja sydän viimeisen lyöntinsä. Se voi tapahtua minkä ikäisenä tahansa. Sen takia elämästä on parempi nauttia silloin, kun elämää vielä on eikä murehtia, että elämä on ohitse ennen kuin se todellisuudessa on edes lähelläkään loppumista.

Tietenkin ikääntyminen vaikuttaa elämään tavalla tai toisella. Arvot saattavat muuttua, keho asettaa rajoituksia, elämäntilanteet muuttuvat.. Mutta ei se tarkoita sitä, että pitäisi lakata elämästä. On täysin mahdollista löytää vaikka uusi parisuhde minkä ihmisenä tahansa. Toki pariutuminen nuorempana on keskimäärin helpompaa, mutta jos ajattelee jo lähtökohtaisesti, ettei löydä ketään, niin siinä tavallaan tuomitsee itsensä yksinäisyyteen jo ennakkoon.

Äänestä
  • Niin ja jos tuon 45 vuottakin pilkkoo mistä se koostuu...vaikka itselläni.

    0-22 v. Lapsuus, kasvukivut, nuoruus, akne, yölliset siemensyöksyt, opiskelut jne. 22-30 perheenperustus, työhommat alkuun ja sen sellaista. 30-38 Penskojen kasvatusta, raatamista puklut selässä ja pamperssipaketti kainalossa, lego uppoutuneena vasemman jalan jalkapöytään. 28-45 ero haitallisesta suhteesta, itseensä tutustuminen, sielun repiminen paloiksi ja liimaaminen erikeepperillä 5000 palasesta.... Niin eiköhän tästä jo eteenpäin vois olla lupsakkaampaa...vaikka sitä alamäkeä sit. :oD

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    Niin ja jos tuon 45 vuottakin pilkkoo mistä se koostuu...vaikka itselläni.

    Oho... lopussa 38 muuttui 28;ksi, mutta jos kakkonen voi olla ykkönenkin, niin voi se kakkonen olla kolmonenkin. :oD

    Äänestä

  • Ihan hyvä kommentti, mutta haluan besserwisseröidä. 😆

    Mikäli menemme avaruusmstkalle lähes valon nopeutta, niin aika suhteessa hidastuu.

    Kun olemme saapuneet omasta mielestä tietyssä ajassa suuren eksoplaneetan luokse, on maassa kulunut monikertainen aika.

    Kiertoradalla altistumme massiivisille vetovoimalle ja taasen aika "hidastuu".

    Lopulta olemme vielä nuoria ja maassa on mennyt useita sukupolvia.

    Toivottavasti selitin asian hyvin yksinkertaisesti, jotta kaikki saavat kopin suhteellisuusteoriasta.

    Seuraavana voimme perehtyä kvantin olevan samaan aikaan sekä + että 0.

    Myös kvanttien limittyminen jopa eri puolilla universumia on lienee mielenkiintoista. Tosin sinkkujen kohtaaminen ja treffit ovat vieläkin selittämätön mysteeri.

    Kukaan elossa oleva ei ole todistanut, että näin olisi käynyt.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ihan hyvä kommentti, mutta haluan besserwisseröidä. 😆

    Mä oon huomannut tän ajantaittumisefektin silloin kun olen käynyt juoksentelemassa. Sen aikana aika tuntuu menevän hitaammin mutta sen jälkeen kun on rauhoittunut ja paikoillaan niin aika laukkaa eteenpäin ihan eri tahdilla ainakin parin tunnin ajan. Aivokemian muutokset (liikunnan tuottamat hormonit elimistössä) liittynevät tuohon kokemukseen liikkumisen vaihteluiden lisäksi.

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    Niin ja jos tuon 45 vuottakin pilkkoo mistä se koostuu...vaikka itselläni.

    0-22 v. Lapsuus, kasvukivut, nuoruus, akne, yölliset siemensyöksyt, opiskelut jne. 22-30 perheenperustus, työhommat alkuun ja sen sellaista. 30-38 Penskojen kasvatusta, raatamista puklut selässä ja pamperssipaketti kainalossa, lego uppoutuneena vasemman jalan jalkapöytään. 28-45 ero haitallisesta suhteesta, itseensä tutustuminen, sielun repiminen paloiksi ja liimaaminen erikeepperillä 5000 palasesta.... Niin eiköhän tästä jo eteenpäin vois olla lupsakkaampaa...vaikka sitä alamäkeä sit. :oD

    Onhan tuossa ollut yhdelle ihmiselle ihan riittämin elämänkäänteitä 45vee ikään mennessä. Toki elämään kuuluu kaikenlaiset kokemukset, myös ne rankemmat, mutta lupsakas tulevaisuus ei kuulostaisi lainkaan pahalta 😁 Monenlaisia karikoita sitä on itsekin tullut koluttua tämän elämän aikana, niin en pistäisi lainkaan pahakseni, jos jatkossa olisi seesteisempää. Ja uskon, että onkin. Se etu ikääntymisestä on, että sitä oppii suhtautumaan asioihin rennommin. Tietää, ettei maailma kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja vaikka huomaan olevani sisimmässäni edelleen temperamenttinen ja vahvasti tunteva, niin silti osaan suhtautua asioihin paljon maltillisemmin kuin aikoinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ihan hyvä kommentti, mutta haluan besserwisseröidä. 😆

    Mikäli menemme avaruusmstkalle lähes valon nopeutta, niin aika suhteessa hidastuu.

    Kun olemme saapuneet omasta mielestä tietyssä ajassa suuren eksoplaneetan luokse, on maassa kulunut monikertainen aika.

    Kiertoradalla altistumme massiivisille vetovoimalle ja taasen aika "hidastuu".

    Lopulta olemme vielä nuoria ja maassa on mennyt useita sukupolvia.

    Toivottavasti selitin asian hyvin yksinkertaisesti, jotta kaikki saavat kopin suhteellisuusteoriasta.

    Seuraavana voimme perehtyä kvantin olevan samaan aikaan sekä + että 0.

    Myös kvanttien limittyminen jopa eri puolilla universumia on lienee mielenkiintoista. Tosin sinkkujen kohtaaminen ja treffit ovat vieläkin selittämätön mysteeri.

    Kukaan elossa oleva ei ole todistanut, että näin olisi käynyt.

    >simiti<

    Mielenkiintoinen kommentti 😊 Ajan käsite on herkästi sellainen, mikä saa helposti ajatukset sotkuun. Miten aika joskus tuntuu kirivät ja joskus matelevan, vaikka sekunnit kuluvat samaa tahtia.. Kvanteista tai suhteellisuusteorioista en osaa sen syvällisemmin keskustella, mutta minulla oli hiljattain hieman samasta aiheesta keskustelu lapseni kanssa ja häntä kiinnosti suuresti mahdollisuus matkata ajassa ja eri todellisuuksissa. Ehkä ihmiskunnalle vielä joskus selviää nuokin mysteerit.. Mutta sinkkuilusta ei kyllä tule kukaan koskaan pääsemään jyvälle 😄

    Äänestä

  • Aletheias kirjoitti:

    Onhan tuossa ollut yhdelle ihmiselle ihan riittämin elämänkäänteitä 45vee ikään mennessä. Toki elämään kuuluu kaikenlaiset kokemukset, myös ne rankemmat, mutta lupsakas tulevaisuus ei kuulostaisi lainkaan pahalta 😁 Monenlaisia karikoita sitä on itsekin tullut koluttua tämän elämän aikana, niin en pistäisi lainkaan pahakseni, jos jatkossa olisi seesteisempää. Ja uskon, että onkin. Se etu ikääntymisestä on, että sitä oppii suhtautumaan asioihin rennommin. Tietää, ettei maailma kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja vaikka huomaan olevani sisimmässäni edelleen temperamenttinen ja vahvasti tunteva, niin silti osaan suhtautua asioihin paljon maltillisemmin kuin aikoinaan.

    Katsoitko kaikki kommenttisi mihin vastasin yöllä. 😄

    Temperamenttisi ehkä punnitaan eräässä. 😃

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    Katsoitko kaikki kommenttisi mihin vastasin yöllä. 😄

    Temperamenttisi ehkä punnitaan eräässä. 😃

    Käyn vielä näitä läpi. Palaan asiaan 🤣

    Äänestä

  • Aletheias kirjoitti:

    Käyn vielä näitä läpi. Palaan asiaan 🤣

    Katsellaan. 😁

    Äänestä

  • Aletheias kirjoitti:

    Onhan tuossa ollut yhdelle ihmiselle ihan riittämin elämänkäänteitä 45vee ikään mennessä. Toki elämään kuuluu kaikenlaiset kokemukset, myös ne rankemmat, mutta lupsakas tulevaisuus ei kuulostaisi lainkaan pahalta 😁 Monenlaisia karikoita sitä on itsekin tullut koluttua tämän elämän aikana, niin en pistäisi lainkaan pahakseni, jos jatkossa olisi seesteisempää. Ja uskon, että onkin. Se etu ikääntymisestä on, että sitä oppii suhtautumaan asioihin rennommin. Tietää, ettei maailma kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja vaikka huomaan olevani sisimmässäni edelleen temperamenttinen ja vahvasti tunteva, niin silti osaan suhtautua asioihin paljon maltillisemmin kuin aikoinaan.

    Eräs ukko ajoi polkupyörää takaperin katsellen liikennettä taustapeileistä, säästikö hän aikaa ikäänkuin takaperin

    Äänestä

Sitähän ei kukaan meistä tiedä. Toiset ovat elämänsä ehtoopuolella jo lapsina. Mutta tietysti jokainen eletty päivä tekee aina sen, että päiviä on edessä vähemmän. Mitä enemmän päiviä on takana, sitä todennäköisemmin puoliväli on ylitetty. Aina kuitenkin on savutettavaa. Se ei elämän aikana ikinä lopu.

Äänestä
  • Meitin Mummo kuoli Johnny vaeltaja viski yöpöydällä, hengitys ei tosin tuoksunut viinalle

    Äänestä

Nah, ei niin kauheasti hetkauta. Vähän askarruttaa tällä hetkellä että onko tehnyt virheen kun päästänyt itsensä kiinnostumaan jonkun verran tästä olemisen tasosta 😏.

Äänestä

Kyllä se fysiologinen vanheneminen käynnistyy jo 30 -vuotiaana.

Äänestä
  • Itse asiassa se käynistyy jo syntymässä tai tarkemmin sanottuna ennen sitä, kun hedelmöityit.

    Ongelma on lisäksi se, että Einsteinin suhteellisuusteorian pohjalta emme voi tietää, olemmeko NYT elossa. Menneisyyttä 45-vuotiaskin voi pitää varmana ajallisesti tapahtuneena, mutta nyt-hetki on jo ongelma. Tulevaisuudesta ei sitten mitään varmuutta.

    Siten on väärin sanoa, voit kuolla minä hetkenä hyvänsä (nyt). Oikein on todeta, että olet voinut jo kuolla tätä lukiessasi.

    Äänestä

On saavutettavaa. Mulla esim. uusi työ ja ammatti, lasten kasvattaminen aikuisiksi, pihaprojektini, harrastuksia tulee talvikaudeksi uinti. Kunnon koheneminen ja elopainon karsiminen, onnellisuuden räätälöiminen... 😁

Ihania juttuja, joista olen innostunut.

Äänestä
  • Ja treffit Lilliksen kanssa. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ja treffit Lilliksen kanssa. :)

    Voi, ei olla treffejä sovittu.

    Äänestä

  • Huitale kirjoitti:

    Voi, ei olla treffejä sovittu.

    Sopikaa. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sopikaa. :)

    En ole kovin optimisti tuon suhteen. Minun pitäisi olla se aloitteentekijä ja en ole, sillä tiedostan ettei se tuottaisi tulosta nyt tai myöhemminkään. Hän ei ole minusta niin kiinnostunut, kun minä hänestä.

    Joten ei tuu tapahtuu milloinkaan.

    Äänestä

Mjaa, yksi on varma asia.
Naisia ei tule olemaan tulevaisuudessa enemmän mitä menneisyydessä = Olen vanha.

AV

Äänestä

Viinaa juomalla se kumppani löytyy ja sitten voi nauttia elämästä ehtoopuolella sen kumppanin kanssa yhdessä. Ei kannata heittää elämää hukkaan sinkkuna vaan menkää baarista etsimään kumppania.

T: viinamies

Äänestä

Aika erikoinen väittämä aloittajalta. Sairastatko jotain, oletko rapakuntoinen vai mikä on. 45 vuotiaana on virkeä kuin peippo eikä hetkeksikään tule mieleen että loppusuoralle kääntyy. Suoritin tutkinnon 50-vuotiaanan, löysin kumppanin 52-vuotiaana, sain uuden ihanan työpaikan 54-vuotiaana ja muutin uuteen kotiin saman ikäisenä. Kumppai menehtyi, silti elämä kukoistaa taas, kun pääsin surusta. Uusi orastava suhde, joka tosin takkuaa, niin että sinkuksi itseni tunnen, mutta vieläkin elämä sykkii. En mitenkään voi olla ainut niin että mielestäni aloittaja on harvinaisuus.

Äänestä
  • Mistä niitä kumppaneita vielä yli 50 v löytää? Kiinnostaisi tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mistä niitä kumppaneita vielä yli 50 v löytää? Kiinnostaisi tietää.

    Ihan vaan treffipalstalle pukkasin profiilini. Suunnittelin sutjakoita, joskin täysin rehellisiä sanakäänteitä monta iltaa. Vastauksia tuli, itsekin rohkeasti ehdotin mielestäni sopiville, toisille kelpasin toisille ei. Muutaman tapasin baarissa. Yksi sitten erottui. Koko hakurumba kesti muutaman kuukauden.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mistä niitä kumppaneita vielä yli 50 v löytää? Kiinnostaisi tietää.

    Seurakunnan ryyppykerhossa niitä kiemurtelee aika kännissä.

    Äänestä

45 vuotias on jo vanha pappa. Kyllä siinä iässä pitää jo eläkkeelle siirtyä että ehtii nauttia elämästä vielä.

Äänestä

Totta.
Ja jos olet nainen, kyllä ne miehet ottaa nuoremman.

Äänestä
  • Nämähän näkee sitten vaihdunko 6vuoden päästä.

    Äänestä

Pysykööt naiset poissa ainakin ilkikuriset

Äänestä

No onhan sulla saavutettavaa. Ainakin se parisuhde.

Itse olen sitä mieltä, että miehellä parisuhteen saaminen helpottuu mitä vanhemmaksi tulee, sillä varauksella, että pidät huolta itsestäsi, koska

- miehissä kilpailu vähenee
- naiset muuttuu vähemmän pinnallisiksi
- oma elämänkokemus ja ymmärtämys kasvaa.
- kiireet vähenevät

Mistä tiedät, oletko pitänyt huolta itsestäsi. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

- Koska kävit viimeksi suihkussa (oikea vastaus alle vrk sitten)
- koska ajoit/siistit viimeksi partasi (oikea vastaus alle viikko sitten)
- koska kävit viimeksi lenkillä (oikea vastaus alle 3 vrk sitten)
- koska harjoitit viimeksi lihaskuntoa (sama kuin edellinen)
-koska söit viimeksi kasviksia (oikea vastaus alle 3 h sitten)
- koska luit viimeksi kirjan (oikea vastaus alle kk sitten)
- koska kävit viimeksi teatterissa/elokuvissa/konsertissa (oikea vastaus alle kk sitten)
- koska soitit viimeksi sukulaiselle (oikea vastaus alle viikko sitten)

jne

Äänestä

Tuo on siitä hyvä ikä, että silloin on etuoikeutettu nuoriin naisiin. Ikäluokan 18-26v naiset suorastavaan himoitsevat vanhempaa ja aikuistunutta miestä opettamaan heille rakastelun saloja. Sikäli mikäli olet menestynyt ja pitänyt itsestäsi huolta, elämän kultakausi on vasta alkamassa!

Nuorten neitojen astuminen on setäsarjan miesten hommaa ja velvollisuus, antenni pystyyn ja kohti sitä herkkuparatiisia mikä näiden nuorten naisten vaatteiden alta löytyy ;))

Toistaalta ei siinäkään mitään häviä jos haluaa kokeilla miltä maturempi ja iäkkäämpi 40v+ rehevä seniorirouva tuntuu.

Äänestä
  • Sokeridannyna Tiedän että rahasta tehdään rikoksia.

    Äänestä

Jaa. Minä lähdin parisuhteesta noihin aikoihinja koen elämäni siitä vasta alkaneen. Mitäs siihen sanot?💩

Äänestä

Vähän niinkun luistelu jään sulaessa ensin takkuaa kun se on sulanut niin siinä se

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Väistämättä elämän loppu lähenee eikä ole enää mitään saavutettavaa 45v vuoden jälkeen. Jos ei ole parisuhteessa niin sitä ei sitten saa enää tai ainakin on todella vaikeaa löytää kumppania.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu