Ihan oli vain työsuhde

Anonyymi-ap

20

1579

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väitteitähän voi aina esittää. Sinällään outoa, että tuollaiseen on edes lähdetty, kun tosiaan koeajallahan ei mitään syitä edes tarvita. Sen takia ei oikeastaan kuulosta lainkaan aidolta kuviolta. Mutta lopputulemana sellaisesta työpaikasta kannaattaa lähteä heti, jossa aletaan päättömyyksiä esittämään. Aina löytyy parempiakin paikkoja.

    • Anonyymi

      Sellasia ne Kirsit on

    • Anonyymi

      Oleellistahan ei ole se mitä on tapahtunut. Oleellista on vain se miltä tilanne näyttää. Itsekin väitteitä osakseni saanut ja siitä myös opikseni ottanut. Nykyään kiinnitän enemmän huomiota siihen miltä tilanne näytää, enkä oletakaan sen riittävän, että en ole tehnyt mitään sopimatonta.

      • Anonyymi

        Oleellista on myös ymmärtää niitä, joilla on suhde esimerkiksi esihenkilöönsä, sen sopimattomuudesta huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellista on myös ymmärtää niitä, joilla on suhde esimerkiksi esihenkilöönsä, sen sopimattomuudesta huolimatta.

        Miksi olisi? Ei se mun tilannettani mitenkään muuta, vaikka heitä ymmärtäsinkin. Itselleni on sinällään ihan sama kuka ketäkin panee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oleellista on myös ymmärtää niitä, joilla on suhde esimerkiksi esihenkilöönsä, sen sopimattomuudesta huolimatta.

        Outo kommentti tähän kohtaa. Kuka nyt kaipaisi "ymmärrystä" olematonta suhdettaan kohtaan? Vaikka sitä "ymmärrettäisiin" niin nostaisin silti metelin, jos sitä suhdetta ei kerta oikeasti ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo kommentti tähän kohtaa. Kuka nyt kaipaisi "ymmärrystä" olematonta suhdettaan kohtaan? Vaikka sitä "ymmärrettäisiin" niin nostaisin silti metelin, jos sitä suhdetta ei kerta oikeasti ole olemassakaan.

        Sama. Nykyään selvittelisin kyllä voisinko syytää esim. kunnianloukkauksesta tmv. silloin en moista edes tajunnut, kun olin vain niin järkyttynyt siitä tilanteesta. Oppia ikä kaikki.

      • Anonyymi

        Presidentin elämässä pitää puida kaikki mustat pisteet, ettei satu vaalien alla. Yleisesti reittä pitkin etenemistä pidetään työyhteisön puolelta kielteisenä, eli sitä että alhaisella ja esimiehellä on suhde ylennyksen tapahtuessa.

        Ei mitään perhearvon kunnioittamista, mitä kansa odottaa (paitsi Venäjällä, jossa kaikki on mätä ja pilaantunut on hyväksyttävää, kunhan sen tekee suurmies).

        Eikä siinä mitään. Saahan niitä kaivella, jos jotakuta kerta tuollainen kiinnostaa. Kyseisen henkilön oikeusturvan kannalta tosin hieman arveluttavaa, kun ei mitään todisteita asiasta ole.

    • Anonyymi

      56 kertaa samassa hotellissa :) juu ei ole nahkahuilu naukunut.. Voi sitä hetekan jyskytystä, työasioita vaan. Heh heh.

    • Anonyymi

      Hauskaa tämä, että aloittaja aloittaa ensin nimimerkillä ja kommentoi omaa aloitustaan nimettömänä. Olen huomannut harmiksen kohdalla asian toistuvan aloituksesta toiseen.

      Sitten itse asiaan.

      Suurimman osan nykymiesten vaimot ovat "käytettyjä" ennen parisuhdetta miehen kanssa ja monet miehet sen tiedostavat, vaikkei ajatus tunnu mukavalta.

      Harvalle miehelle vaimon lutkamaisuus kuitenkaan paiskataan näin vasten kasvoja ja siten että Suomen kaikki muutkin miehet saavat siitä tietää.

      • Anonyymi

        Hauskinta on se että hyvin harvoin unohdan kuitata kirjoitukseni, sinun pitäisi mennä lääkäriin noiden luulotautiesi kanssa :)

        -harmiseikirj-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskinta on se että hyvin harvoin unohdan kuitata kirjoitukseni, sinun pitäisi mennä lääkäriin noiden luulotautiesi kanssa :)

        -harmiseikirj-

        Niin tai näin, taas 10 vuotta vanha juttu ja sä kaivat esiin! Kun asia ei oikeesti sivullisille kuulu tippaakaan. Eihän henkirikoksestakaan saa kuin tuon 10 vuotta korkeintaan, ja hyvällä käytöksellä sekin lyhenee. Ainoa joka tästä postaamastasi asiasta on jotain kärsinyt; on nykyinen rva. Aaltola. Maine tahraantui ja työpaikka meni ja oliko se edes aiheellista. Yhteiskunnalle ei taloudellista tappiota tullut, ja tuskin kenellekään muulle kuin neiti Hyttiselle. Antaisit sinäkin asian hautautua, kun edes sulla ei ole 100% varmuutta tuomion oikeellisuudesta; oliko potkut aiheelliset vai EI!

        Kuule tuolla itärajan tuolla puolen; elelee mies jonka syntilista on mainittava; jospa kaivelisit hänen edesottamuuksia esille! On muuten kansainvälisesti peräänkuulutettu sotarikollinen ja pitäisi saada tuomiolle; aiheuttamistaan kärsimyksistä, kuolemista ja aineellisista tuhoista joista on päävastuussa Ukrainan kansalle! Sulla kun noita suhteita tuonne Venäjälle näyttää olevan; niin panehan töpinäksi, sulla kun intoa riittää selvittää
        toisten asioita!

        Jk. Ei sikseen ett olisin kummankaan Aaltolan fani, en taatusti myöskään äänestä Mika Aaltolaa presidentiksi, eli anna ääntäni hänen valitsijahenkilölle. Ratsastanut liikaa Ulkopoliittisen instituutin johtajan ja Ulkopolitiikka-lehden päätoimittajan tittelillä TV: joka toisessa ohjelmassa antamassa lausuntojaan sodasta, jota käydään 1000km päässä.
        Todella vaikuttavaa, usko huviksesi ett TV:tä ja lehtiä seuraamalla pystyisin itsekin sitä liirum laarum analyysiä suoltamaan ulos... piti sit paikkaansa tai ei! Arvioitahan ne ovat; ihan samassa määrin kuin sinunkin mielipiteesi. Asian Vierestä; ne kesyymmät ajatukset.
        trollikka

        Ei tarvinnut kaivaa kun oli amppareissa otsikko. Ilmeisesti maikkari pitää tärkeänä tietää maan äidin menneisyydestä. Minuahan tuo ei sinällään niin paljoa kiinnosta, kertoo vaan yleensä naisista jotain. Itse jos olisin ammattoimittaja ottaisin selvää itsensä Aaltolan epäilemättä kalliista aivoleikkauksesta jenkeissä, kuka sen rahoitti ja muuta taustaa. Kansan tulisi saada tietää jos niinkin vaikutusvaltaitella henkilöllä kuin presidentti on "velkaa" jonka vastineeksi voidaan vaatia tai on vaadittu vastapalveluksia. Aika monella meidän tyhmät päättäjät natoon huokutelleista "asiantuntijoista" erilaisia yhtyksiä tuntuu olevan.

        -harmiseikirj-

    • No onpahan tarina siinäkin...

      Mä aloin pohtia ihan tästä lähialueelta vastaavia tapauksia ja noitten johtavissa asemassa olevien miesten ympärillä voi olla noita haukkoja. Ja joku voi langeta sellaiseen ja se kuppaa aikansa ukkoa.

      Sitten voi olla ihan ukkomies, millä on vaimo, mutta ukko pyörii haukkojen kanssa sen kun kerkee ja vaimo jotenkin ymmärtää kotona. Kunhan saa toimeentulon ja taatusti jokaisesta kiinnijäämisestä jotain kallista.

      Mutta en silti kyllä itse haluis ottaa tuollaista haukan roolia. Tulee mieleen Koivun tapaus...ruusuista rääsyihin matka saattaa tulla nopeaan ja oikea välittäminen voi olla tosi kaukainen käsite...surullista oikeastaan.

      • Anonyymi

        Onhan se tavallaan surullista mutta itsekinhän kannatat maailmaa jossa kukaan ei häpeä mitään tekemisiään, siksi meno on nykyään tuollaista. Joskus parempina aikoina, muinoin 50-luvulla naiset on tarkasti pitäneet huolen maineestaan ettei tule juoruja, nykyään kehuskelevat siellä täällä panoillaan.

        Harvemmin kehuskelevat, joitain poikkeuksia lukuunottamatta! Kyllä nainen saa vieläkin HUORAN maineen, ja toisinaan vielä noiden huoripukkien levittämänä! Oli aihetta tai ei!

        En ole viaton minäkään! Kusetin yhtä huoripukkia luulemaan olevansa todella haluttava saalis; oikeastaan olikin, juuri sen verran ett tulin raskaaksi ja sain LAPSEN, ainoa syy!
        Eipä ole vähään aikaan tarvinnut katsella kuvotusta; silmästä silmään.
        Jos oikein olen käsittänyt juoruista; hänellä on uus naisystävä Runosmäessä, lycka till!

        Eikös sitä sanota että ei savua ilman tulta? toki voi joku poikkeus olla mutta kyllähän usein varmaan maineen hankkinut melko löyhätapainen on.

        Nousikohan taso sitten runosmäen ruusun myötä? sitähän emme voi tietää kun olisi rasismia olettaa jotain ihmisestä pelkän asuinalueen perusteella.

        -harmiseikirj-

    • Anonyymi

      IS-tentissä 9.1.24 näin eka kerran. Samanlainen pitkään puhuja pää kenossa kuin Mika. Outo suu. Ja en tykännyt tyylistä kun melkein kaikkiin vastauksiin sisältyi vetoomus että tämähän on meille kaikille sama asia... tai olemme varmasti kaikki samaa mieltä...minua olisi ärsyttänyt tuollainen samaistustyyli kuin tämä Kirsi määrää miten muiden pitää
      ajatella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe