Ylitornion Attendo

Anonyymi-ap

Minkälaista valvontaa mahtaa kyseinen yritys tehdä työntekijöiden suhteen? Käyn omaistani tapaamassa viikon-kahden välein, yleensä viikolla koska viikonloppuisin olen itse töissä ja huolta herättänyt jo pidemmän aikaa se että huudetaan hoitaja pulasta ja kuitenkin kyseisessä laitoksessa hoitajia seisoo ulkona tupakalla 4-5 yhtä aikaa, kuka katsoo asiakkaita sillä välin? Lisäksi on yksi hoituri joka haisee niin vanhalle oluelle aina kun käy , että tulee väkisinkin mieleen mahdetaanko kyseisessä firmassa aamuisin puhalluttaa kuten monessa muussa paikassa on jo tapana. Asian on laittanut merkille myös muutama muukin vierailija. Myös omaiseni on asiasta sanonut ja kun yritin sanoa siitä muulle henkilökunnalle tuli vastaus että muistisairaat saattaa puhua mitä sattuu ja heillä ei ole ollut johtajaa paikalla koko kesänä. Kyllä kai joku johtaja pitäisi olla tässäkin paikassa?

18

2431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tupakalla????

      • Anonyymi

        Etkö tiedä mikä tupakalla oleminen on?? Kyllä siinä tovi vierähtää ku norttia vetää työvuoron aikana.Jokaiselta Nortin vetäjältä palkasta pois.

      • Anonyymi

        No työaika laki toiset on kahvilla toiset tupakalla toiset paskalla osa vaihtaa märkää työpukua osa juo teetä on niillä laki kahvitauosta sentään.Kyllä siellä on eri työntekijöitä kuten siivoojat hoitajat sairaanhoitajat hoiva avustajat jumpparit ja lääkärit mutta tosiaan on havaittu ruuan laadussa syöttämisessä pukemisessa puutteita kaikissa paikoissa.

    • Anonyymi

      Lyllä siellä joku esimies tai vastaava sh on pakko olla. Kannsttaa ottaa selvää ja puhua asiasta rohkeasti ei muuten mikään muutu. Tää nyt on vihoviimeinen paikka asian selvittämiseen.

      • Anonyymi

        täällähän ne kaikki jutut ratkeekin... !!! ;D

    • Anonyymi

      Kirjallisena vastaukset kysymyksiin ja sitten kantelu suoraan eduskuntaan.

    • Anonyymi

      Kannattaa olla onnellinen, että sinne on se vanhalle oluelle haiseva hoitaja edes ilmestyny paikalle. On sen verran raskasta työtä, että sitä ei kuulkaas kovin moni mielellään tee. Tyytymättömät omaiset voi hakea raatonsa kotiin ja hoitaa ne ihan itse.

      • Anonyymi

        Onkohan hoitaja karungista.

      • Anonyymi

        Että täytyy olla Onnellinen ku juopot hoitaa 🙄Viiraako päässäs?? Kyllä omaisilla on oikeus olla tyytymätön ,jos vanhuksia ei hoideta kunnolla.Vanhuksista ei pidä eikä saa kirjoitella Raatonsa.Häpeä.Vai raskasta työtä??Onhan se jos rapulaisena työhön tulee.Tekisin aloitteen että puhalluttaisivat työntekijät, koska tiedän että näitä kaljan kittaajiakin on töissä Vanhusten hoitokodissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä hiukan on jäänyt kusivaipat vaihtamatta monessakin hoivatalossa mutta usein säästetään vaippoissa että saadaan miljoona voittoa per vuosi hampaat hoitamatta myös että omaiset voisi kyllä käyttää hammaslääkärissä

        No ei ne juopottelu työssä yleensä vapaa ajalla mutta krapula voi olla. Kyllä se työ raskasta on potilaita on monta nostaa syöttää vaippaa vaihtaa lakanaa

        En tiedä missä tynnyrissä olet elänyt nämä viimeiset vuodet, kun et tiedä miten suuri työvoimapula hoitoalalla on. Paska palkalla kuunnella ainaista valitusta. Ihan sama vaikka puhalluttaisivat työntekijänsä ja antaisivat kenkää, niin se ei ratkaise mitään, kun uusia työntekijöitä ei saada välttämättä tilalle!!! Olen tosi pahoillani, että omaisesi perseen peseminen ei houkuttele ”kunnollisia” hoitajia, mutta näin se vaan on. Ja jos joku haisee vanhalle viinalle niin se ei tarkoita, että kännissä olisi töissä.

        Työvoima pula??Mites nämä porukka joutaa tupakalle yhtäaikaa??? Kyllä se ratkaisisi että juopot ei hoitaisi vanhuksia.Jos työntekijä haisee viinalla,niin kyl sil viel veressä näkyisi promilleja.ja moni ajaa autolla töihin ,...Kalahtiko kalikka😂 Vanhusten hoitoon kuuluu paljon muutakin ku se takapuolen peseminen.Sie se taidat tynnyrissä elää,jos noin ajattelet.

        Että täytyy ihan spurtit ottaa vanhuksia hoitaa,niinkö on hoitaja pula???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ne juopottelu työssä yleensä vapaa ajalla mutta krapula voi olla. Kyllä se työ raskasta on potilaita on monta nostaa syöttää vaippaa vaihtaa lakanaa

        Krapulaisena ei saa vanhuksia hoitaa,missä vastuu?? Vaikka en ihmettele Yt:n henkilöstöstä,vaikka kännissä hoitaisivat.Laiska se töitään luettelee 🥺

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvoima pula??Mites nämä porukka joutaa tupakalle yhtäaikaa??? Kyllä se ratkaisisi että juopot ei hoitaisi vanhuksia.Jos työntekijä haisee viinalla,niin kyl sil viel veressä näkyisi promilleja.ja moni ajaa autolla töihin ,...Kalahtiko kalikka😂 Vanhusten hoitoon kuuluu paljon muutakin ku se takapuolen peseminen.Sie se taidat tynnyrissä elää,jos noin ajattelet.

        No jos oletat, että hoitajat vapaapäivinään esimerkiksi valmistautuvat kotona peukaloitaan pyöritellen tulevaan 7 päivän työputkeen niin sitten olet kyllä helvetin itsekäs. Siviilissä hoitajat ovat täysin oikeutettuja juhlimaan ja elämään omaa elämäänsä ja jos se tarkoittaa, että maanantaina on töissä hieman krapulainen olo niin so what!!!! Ja olen tosiaan itsekin ollut töissä ajoittain krapulassa, koska minulla on se kuuluisa omakin elämä!!!!!! Ja mene ja kerro huolesi asianosaisille tai tee ilmoitus aville. Jos oikein hyvä tuuri käy niin koko laitos suljetaan ja saat ottaa omaisen kotiisi <3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo kyllä hiukan on jäänyt kusivaipat vaihtamatta monessakin hoivatalossa mutta usein säästetään vaippoissa että saadaan miljoona voittoa per vuosi hampaat hoitamatta myös että omaiset voisi kyllä käyttää hammaslääkärissä

        Nykyään niitä "kusivaippoja" ei onneksi tarvitse vaihtaa kuin aamuin illoin. Ovat nykyään oikein tehty ja suunniteltu pintakuiviksi ja imeviksi. Kestävää kehitystä. Tähän järjestetään oikein Tenan toimesta koulutuksia milloin vaippa tulee vaihtaa, toki aina tarpeen mukaan jos joukkoon tulee muutakin sattumaa sattunneesta syystä.

        Ei pidä paikkaansa,tilanteen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe