P-ARVO TESTI 1-9 ?

tiedon etsijä

Intissä on joskus mulle tehty p-arvotesti, tulos
oli 6. Voiko tätä muuttaa ÄÖ:si?
Aftonbladetissa (ruotsi) on joskus ollut juttu
ammattien ns. minimiälystä - en ole onnistunut
jäljittämään ko. numeroa.
Oma ÄÖ on "vain" 115-117 - pärjääkö sillä esim.
yliopistossa?

43

20745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -?-

      En ole itse inttiä käynyt, mutta ymmärtääkseni P-arvotestissä on melko monipuolisesti erilaisia tehtäviä, esim. sanallisia ja numeerisia. ÄO taas määritellään puhtaasti kuviopäättelykyvyn perusteella. Kovin vahvaa yhteyttä testien välillä ei siis ole syytä odottaa.

      ÄO:n riittävyyttä yliopisto-opintoihin on turha murehtia. Lahjakkuus on sitten kokonaan eri käsite. Turha matematiikkaa on lähteä opiskelemaan, jos ei ole matemaattisesti lahjakas, ja sama pätee minkä tahansa alan suhteen. Koulumenestyksen (varsinkin lukioaikaisen) perusteella voi kohtalaisen hyvin ennustaa menestystä yliopisto-opinnoissa. En ainakaan tiedä parempaakaan mittaria.

      • Addi

        Psykologisissa tutkimuksissa käytetyissä älykkyystesteissä on muitakin tehtäviä kuin kuviopäättelyä sisältäviä, ja näiden perusteella voidaan laskea kokonaisälykkyysosamäärä ja erilaisia osa-aluepistemääriä.

        ÄO:n arvioimiseen on olemassa monenlaisia menetelmiä, joista jokainen sisältää hieman erilaista "älykkyyttä" arvioivia tehtäviä. Itse tykkään enemmän sanasta "päättelysuoriutuminen", sillä "älykkyydellä" on turhia arvolatauksia ja siihen sisältyy oletuksia, joita siihen ei tarvitsisi sisältyä.

        Itselläni muuten erilaiset testeillä arvioitavat "älykkyyden" lajit (kielellinen ja ei-kielellinen) poikkeavat toisistaan hyvin suuresti. Toisin sanoen kokonaisälykkyysosamäärä on tällöin vain näiden keskiarvo.


      • moppe vaan

        ÄO = jos ylipäällikkö ja paimenpoika ???? ,..... niin kunpi älyllisesti korkeammalla tasolla

        Suomen armeijan ikuinen testi ,,.... en tosiaan pystynyt läpäiseen tätä univertikaalista ropleemaa ja sellaset on armeijassa säähavaintoasemalla !


    • nero

      Voi muuttaa. Laskuri antaa periaatteessa tällaiset tulokset (keskihajonta 24)ja kutoselle percentilen 60-76. Mielestäni pitäisi olla kuitenkin 77?

      Eli ÄO:ksi muutettuina

      9 > 142?
      8 130-139?
      7 129-118
      6 117-106
      5 94-106?
      4 84-94?
      3 74-83
      2 ja 1 < 74

      Suomessa Mensa käyttää kuviopäättelytestiä, joten Mensan tuloksen kanssa parhaiten suuntaa antava tieto on paljonko sait kuvio-osuudesta. Sen osion tuloshan on voinut olla sinulla jopa pari pykälää huonompi tai parempi kuin 6. P-arvoa ei muuten ratkaise kolmen osion aritmeettinen keskiarvo...

      • mutta

        eihän p-testin tuloksia julkaista, ei niitä ainakaan henkilölle itselleen kerrottu kolmekymmentä vuotta sitten.


      • öasdfkj
        mutta kirjoitti:

        eihän p-testin tuloksia julkaista, ei niitä ainakaan henkilölle itselleen kerrottu kolmekymmentä vuotta sitten.

        Yksikön päällikkö/varapäällikkö/vääpeli tms. kertoo pällitestin tuloksen kun sitä käy henkilökohtaisesti kysymässä. Näin oli ainakin vuonna 1999.

        Minulla on mielikuva, että joko AUKkiin tai RUKkiin vaadittiin testistä vähintään seiska; todennäköisemmin RUKkiin....


      • Ressu
        öasdfkj kirjoitti:

        Yksikön päällikkö/varapäällikkö/vääpeli tms. kertoo pällitestin tuloksen kun sitä käy henkilökohtaisesti kysymässä. Näin oli ainakin vuonna 1999.

        Minulla on mielikuva, että joko AUKkiin tai RUKkiin vaadittiin testistä vähintään seiska; todennäköisemmin RUKkiin....

        Minimi p-arvo aukkiin ja esim. valmiusjoukkoihin on 4 ja rukkiin 6. Käsittääkseni erityisedellytyksin voi vitosellakin ainakin teoriassa päästä, jos saa muuten huippupisteet. Saapumiserän taso sitten ratkaisee mitä nuo rajat käytännössä ovat.


      • raksu
        Ressu kirjoitti:

        Minimi p-arvo aukkiin ja esim. valmiusjoukkoihin on 4 ja rukkiin 6. Käsittääkseni erityisedellytyksin voi vitosellakin ainakin teoriassa päästä, jos saa muuten huippupisteet. Saapumiserän taso sitten ratkaisee mitä nuo rajat käytännössä ovat.

        Meillä Aukin raja oli muistaakseni 7. Sen pienemmällä P-arvolla ei päässy. Ja arvonsa sai tietää käymällä kysymässä. Tämä oli 15 vuotta sitten.


      • vuosittain?
        raksu kirjoitti:

        Meillä Aukin raja oli muistaakseni 7. Sen pienemmällä P-arvolla ei päässy. Ja arvonsa sai tietää käymällä kysymässä. Tämä oli 15 vuotta sitten.

        Näillä sivuilla on ristiriitaista tietoa -
        mutta onko p arvon alaraja vaihteleva vuosittain?


      • Ressu
        vuosittain? kirjoitti:

        Näillä sivuilla on ristiriitaista tietoa -
        mutta onko p arvon alaraja vaihteleva vuosittain?

        Nuo mainitsemani ovat alarajoja joita alhaisemmilla ei voi missään tapauksessa päästä aukkiin/rukkiin vaikka halua varusmiehellä tai -naisella olisi. Käytännössä rajat tietysti voivat venyä ylöspäin saapumiserän ja palveluspaikan mukaan. Jollain tavallahan muutoin tasaväkisiä pyrkijöitä on aina rankattava. Esim. oman saapumiseräni jälkeisestä aineksesta jouduttiin aukkiin laittamaan useita p-arvolla 4 kun halukkaita eikä varmaan kyvykkäitäkään ollut riittävästi. Jossain erikoisaselajeissa ja suosituissa palveluspaikoissa taso voi taas olla huomattavan kova ja paljon hyvää ainesta jää rivimiehiksi.


      • raksu
        vuosittain? kirjoitti:

        Näillä sivuilla on ristiriitaista tietoa -
        mutta onko p arvon alaraja vaihteleva vuosittain?

        Ja mä olin (kai ihan vahingossa) ns. urheilukomppaniassa. Eli tuo P-arvon raja koski vain meidän komppaniaa... muista en tiedä.


      • nero
        raksu kirjoitti:

        Ja mä olin (kai ihan vahingossa) ns. urheilukomppaniassa. Eli tuo P-arvon raja koski vain meidän komppaniaa... muista en tiedä.

        Jos täällä aletaan viljelemään armeija keskusteluja niin olisikohan syytä siirtyä tuonne maanpuolustus-foorumille? Ja intin testihän on asiallisesti ottaen pikemminkin lahjakkuus- tai kykytesti kuin puhdas älykkyystesti. Mittaa esim. ihan mekaanista laskunopeutta ja verbaalista nokkeluutta jota tietysti pv voi hyödyntää monella tavalla. Meillä esim. yksikön varapäällikkö sanoi, että lähinnä kuviopäättelyosuus mittaa älykkyyttä :) Olikohan oma lehmä ojassa? Mutta amerikkalaistyyppisten testien kanssa p-arvo korreloinee varsin hyvin.


      • raksu
        nero kirjoitti:

        Jos täällä aletaan viljelemään armeija keskusteluja niin olisikohan syytä siirtyä tuonne maanpuolustus-foorumille? Ja intin testihän on asiallisesti ottaen pikemminkin lahjakkuus- tai kykytesti kuin puhdas älykkyystesti. Mittaa esim. ihan mekaanista laskunopeutta ja verbaalista nokkeluutta jota tietysti pv voi hyödyntää monella tavalla. Meillä esim. yksikön varapäällikkö sanoi, että lähinnä kuviopäättelyosuus mittaa älykkyyttä :) Olikohan oma lehmä ojassa? Mutta amerikkalaistyyppisten testien kanssa p-arvo korreloinee varsin hyvin.

        Tosi neroa meuhkata mulle, kun vastasin vain toiselle. En mä aloittanu armeija-aihetta...


      • gfyu,y8.y7
        öasdfkj kirjoitti:

        Yksikön päällikkö/varapäällikkö/vääpeli tms. kertoo pällitestin tuloksen kun sitä käy henkilökohtaisesti kysymässä. Näin oli ainakin vuonna 1999.

        Minulla on mielikuva, että joko AUKkiin tai RUKkiin vaadittiin testistä vähintään seiska; todennäköisemmin RUKkiin....

        Voi vittu,ja mä olin 11 kuukauden miehistötehtävissä ja p_kokeen tulos 9.Olinko epäsosiaalinen.Suorastaan itkin Aukkiin.Vaan ei onnannut.


      • heike5
        mutta kirjoitti:

        eihän p-testin tuloksia julkaista, ei niitä ainakaan henkilölle itselleen kerrottu kolmekymmentä vuotta sitten.

        P-arvon vuosikymmenien takaa saa itseään koskevasta kantakorttikopiosta, jonka voi tilata Kansallisarkistosta.


      • Hidas kiire

        Mensan jäseneksi EI pääse ilman sen testiä armeijan testin p-arvolla 9!


      • Jouluhukka
        Hidas kiire kirjoitti:

        Mensan jäseneksi EI pääse ilman sen testiä armeijan testin p-arvolla 9!

        Sain intissä (1999) muistaakseni 7:n P-kokeesta ja nyt yllytyshulluna kävin testaamassa ja läpäisin mukavalla marginaalilla Mensan rajan.

        P-kokeessa oli laaja-alaisemmin sellaisia mm. kielellisiä kysymyksiä joissa en lukihäiriöisenä pärjännyt niin hyvin kuin kuviopäättelykysymyksissä. Toi mensan testi on paljon kapeamman osaamisalueen testi.


      • Dorkago

        Oma AO on 142 mutta p-arvo 7?


      • Anonyymi
        mutta kirjoitti:

        eihän p-testin tuloksia julkaista, ei niitä ainakaan henkilölle itselleen kerrottu kolmekymmentä vuotta sitten.

        Komppanian kirjurilla oli alokkaista kortisto, jossa muitten tietojen ohella oli jokaisen p-arvo. Kirjurin kaverit tietenkin pääsivät selailemaan kortistoa. Tämä vuonna 1965.
        Ylempänä on laskuri, joka näyttää p-arvon äo:na. Sen mukaan äo:ni olisi 129-118. On täysin varmaa, etten saisi Mensan testissä Ikinä noin korkeaa osamäärää.


      • Anonyymi

        Tuntuu oikealta ainakin omalla kohdallani. P-testi oli aikanaan 8 ja kaksi minulle tehtyä virallista ÄO testiä antoivat kolmosen toiseksi numeroksi.

        Eläkeläisenä kokeilin tehdä itse päteväksi väitetyn testin. ÄO oli sen testin mukaan pudonnut kymmenisen pykälää ja tarkempi analyysi osoitti heikoksi lenkiksi lähimuistin.
        Tuon testin jälkeen se on entisestään heikentynyt. Nykyään kahden kolmenomeroisen luvun kertolasku alkaa päässälaskuna olla ylivoimaista. Laskeminen onnistuisi muuten, mutta välitulokset eivät tahdo pysyä mielessä. Se on kuitenkin vielä siedettävää, kun kognitiiviset taidot eivät muuten ole aivan oleellisesti pudonneet. Sekin on ikäihmisillä valitettavan yleistä.


    • etsilleen

      Mulla oli p-9

      Mensan testi 162

      • syökkylä

        "P-arvo
        Mulla oli p-9

        Mensan testi 162 "

        Niin ol miulkii.


    • deeku

      Mulla oli p-arvo 9

      Mensan testistä silti "vain" 133. En muista tai en kysynyt osiokohtaisia arvoja.

    • 2nd liutenant

      Laittakaapa Googleen hakusanaksi "stanine".

      Suomessa stanine-luokittelu näyttää olevan aika vieras käsite. USA:ssa sitä käytetään paljon koulumaailmassa oppilaiden oppimistulosten vertailussa. USA:n armeija otti luokittelun käyttöön II maailmansodan aikana ja se oli käytössä vielä Vietnamin sodassa. Nykyään armeija käyttää enimmäkseen tarkempia "percentiili-arvoja". ÄO:ta ei vieläkään lasketa, mutta sehän käy helposti kun tietää percentiilinsä. Stanine kertoo sen vain raja-arvojen kohdalla kuten oheisesta linkistä ilmenee. Stanine ei kovin hyvin sovellu älykkyysjakauman analysointiin, vaan sillä lähinnä havainnollistetaan "maallikoille" normaalijakauman luonnetta.

      http://www.mathnstuff.com/math/spoken/here/1words/s/stanine.htm

    • Ossi B.

      Intissä ysi, olen Mensan jäsen.

      • kaikki464646

        sotilaat on pellejä


    • hampaatonna vaan

      Voin lohduttaa sinua ajatuksella , että jos opettajanhuoneessa on esim 20 m**kun lutkuttajan näköistä opettajaa ,jotka jakavat sulle sertifikaatteja päivittäin , --- että ole varovainen ja kriittinen asin suhteen , --

      Armeija on samanlainen rotanloukku ja yliopisto, sillä ne jakaa epämääräisiä sertifikaattejansa kohdusta hautaan.....

      Mutta ihmisistä kaikkein älykkäin on amerikkalainen poliisi, joka survoo sulle nyrkin suuhun ja maailma on valmiss ......

    • Eisenkummempaa

      P1 oli 9. Kirjuri sanoi että 999 ja paras koko 70 porukasta, kaikki 11kk miehiä, eli kukaan ei mokannu tahallaan. Mensan testssä 156.

    • MitenLie

      Saim aikoinani 9. Olin vähän pettynyt, kun ei tullut 10. Sittemmin kuulin, että 9 olikin maksimi. En usko että vastaa noin korkeaa mensa-arvoa.

    • 67867867

      Mikä kumma tuollainen testi on ?
      Silloin 30v sitten ne AUKin pääsykokeet oli ennen inttiin menoa. Näin ainakni lentoteknilliseen mennessä.

    • Kyllä missä hyvänsä opiskelussa tai muussakaan toiminnassa motivaatio on yhtä tärkeä kuin kyvykkyys.
      Ns. älykkyyttä/lahjakkuutta yliarvioidaan, uutteruutta aliarvioidaan.

    • muisteluita

      Sain tuloksen 9, kokonaispistemäärä patterin (n. 80 miestä) toiseksi korkein. Näin itse kirjurina (8 kk palvelus) kortit myöhemmin, matemaattisissa tehtävissä sain täydet 40, muissa 35 ja 36. En muista, mikä oli ysin raja, mutta sen taisi saada jo selvästi tuon alle olevilla pisteillä. Muutama prosentti porukasta kuitenkin rankattiin tähän ryhmään.

      Joitain vuosia myöhemmin Mensassa 142 keskihajonnalla 24. Nykyään Mensa käyttää arvoa 15, joten tulokseni jäisi hieman alle 130:n.

      • Anonyymi

        P1-arvoa ei laskettu kokonaispisteistä vaan jokaisen osatestin P-arvojen summa normitettiin. Eli on mahdollista, että 8 saaneella on korkeammat kokonaispisteet kuin 9 saaneella.


    • Anonyymi

      Kasi tuli

      Mensan testeissä olen käynyt kaksi kertaa, vanhalla testillä tuli 139, uudemmassa testissä sain 128

    • Anonyymi

      Mitähän testiä minä kävin läpi 1969?

      Siinä pisteytys oli 0.25:n tarkkudella. Oma luku oli joko 8.50 tai 8.75. Seuraavalla oli 0.50 alhaisempi.
      En osannut iloita tuloksesta, koska katsoin että mutama mielestäni varsin fiksu tyyppi oli varmaan tarkoituksella hankkinut itselleen hieman alhaisemman tuloksen, jottei joutuisi RUKiin. Kun itse en missään tapauksessa sinne halunnut, oli tulkintani, että olivat yrittäneet 'epäreilulla' tavalla hankkia itselleen etua;-)

      • Anonyymi

        Itse tajusin jossain vaiheessa, että tätä menoa tulee tehtyä kaikki tehtävät ja jätin sitten osan tekemättä tahalleen. Silti kyselivät kiinnostaako aukki. Ei kiinnostanut.


    • Anonyymi

      Oma P-arvoni on 19,5. Muija sen mittas ni kai siihen voi luottaa.

    • Anonyymi

      Intin P-arvotestissä 9......epäilivät ensin virhettä...kortistoon kuitenkin 9.



      Kol kot.

    • Anonyymi

      Saiskohan ton oman P-arvonsa jostain arkistoista tänäpäivänä tilattua

    • Anonyymi

      Paska arvo testi , yksilö uhraa henkensä 🤣

      • Anonyymi

        paskan vuoksi


    • Anonyymi

      P testi 9
      Mensan testi 152 (24 hajonnalla)

    • Anonyymi

      Muistaakseni ennen tietokoneaikaa p-arvo kirjattiin kantakorttiin, jonka kopion kai saa pyynnöstä nähtäväkseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe